Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?

En ymmärrä myöskään tuota suvussa kulkeneen kastemekon poisheittämistä. Ok, ehkä jos asut 15 neliön kodissa, ei ole yhtään varastotilaa ja tiedät että lapsia ei sukuun tule ja kukaan muukaan perheestä ei sitä halua ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Lapsista noin pääsääntöisesti kasvaa tyytymättömiä ja onnettomia aikuisia, huomaahan sen jo tälläkin palstalla. Aina pitää saada lisää, aina on jokin vialla jne. Onnellisuutta etsitään materiasta, mutta ei sitä niin löydä. Pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja tyytyä vähempään, vain siten voi saavuttaa mielenrauhan. Minusta juuri tyytymisessä on minimalismin ydin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Lapsista noin pääsääntöisesti kasvaa tyytymättömiä ja onnettomia aikuisia, huomaahan sen jo tälläkin palstalla. Aina pitää saada lisää, aina on jokin vialla jne. Onnellisuutta etsitään materiasta, mutta ei sitä niin löydä. Pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja tyytyä vähempään, vain siten voi saavuttaa mielenrauhan. Minusta juuri tyytymisessä on minimalismin ydin.

Jokainen puhukoon omasta onnellisuudestaan. Mutta noin yleisellä tasolla pitää olla kyllä aika hyvin ulkoistanut tunne-elämänsä tavaraan, jos kastemekko kaapissa tai omien lasten joululahjat tuntuvat estävän onnellisuuden.

Ehkä kysymyksessä on sama ilmiö kuin ex-lihavilla, jotka tällä palstalla ivaavat ylipainoisia. Sisältä on jokin edelleen niin rikki, että viattomat muistoesineet ja jopa toisten kamat repivät mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Lapsista noin pääsääntöisesti kasvaa tyytymättömiä ja onnettomia aikuisia, huomaahan sen jo tälläkin palstalla. Aina pitää saada lisää, aina on jokin vialla jne. Onnellisuutta etsitään materiasta, mutta ei sitä niin löydä. Pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja tyytyä vähempään, vain siten voi saavuttaa mielenrauhan. Minusta juuri tyytymisessä on minimalismin ydin.

Jokainen puhukoon omasta onnellisuudestaan. Mutta noin yleisellä tasolla pitää olla kyllä aika hyvin ulkoistanut tunne-elämänsä tavaraan, jos kastemekko kaapissa tai omien lasten joululahjat tuntuvat estävän onnellisuuden.

Ehkä kysymyksessä on sama ilmiö kuin ex-lihavilla, jotka tällä palstalla ivaavat ylipainoisia. Sisältä on jokin edelleen niin rikki, että viattomat muistoesineet ja jopa toisten kamat repivät mieltä.

Noin yleisellä tasolla sanoisin, että tunne-elämä ja suhde tavaraan on vääristynyt, jos palvoo jotain kastemekkoa kuin pyhäinjäännöstä ja osoittaa rakkauttaan ostamalla lapsille tavaravuoren jouluna. Tunnistat tämän itsessäsikin, kun minun elämäntapani risoo noin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Lapsista noin pääsääntöisesti kasvaa tyytymättömiä ja onnettomia aikuisia, huomaahan sen jo tälläkin palstalla. Aina pitää saada lisää, aina on jokin vialla jne. Onnellisuutta etsitään materiasta, mutta ei sitä niin löydä. Pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja tyytyä vähempään, vain siten voi saavuttaa mielenrauhan. Minusta juuri tyytymisessä on minimalismin ydin.

Jokainen puhukoon omasta onnellisuudestaan. Mutta noin yleisellä tasolla pitää olla kyllä aika hyvin ulkoistanut tunne-elämänsä tavaraan, jos kastemekko kaapissa tai omien lasten joululahjat tuntuvat estävän onnellisuuden.

Ehkä kysymyksessä on sama ilmiö kuin ex-lihavilla, jotka tällä palstalla ivaavat ylipainoisia. Sisältä on jokin edelleen niin rikki, että viattomat muistoesineet ja jopa toisten kamat repivät mieltä.

Noin yleisellä tasolla sanoisin, että tunne-elämä ja suhde tavaraan on vääristynyt, jos palvoo jotain kastemekkoa kuin pyhäinjäännöstä ja osoittaa rakkauttaan ostamalla lapsille tavaravuoren jouluna. Tunnistat tämän itsessäsikin, kun minun elämäntapani risoo noin paljon.

Olkiukkoa olkiukon perään. Sitä kastemekkoa ei palvota missään muualla kuin sinun pääsi sisällä. Tosielämässä se pyydetään lainaan kun sitä tarvitaan, ja palautetaan sitten sille suvun henkilölle, joka sitä säilyttää. Varsin ekologista verrattuna siihen, että ostaisi aina uuden ja sitten viskaisi sen menemään.

Sama juttu jouluisen tavaravuoren kanssa. Se on olemassa vain pääsi sisällä. Täällä on puhuttu kohtuuden puolesta. Kohtuuteen kuuluu, että lapsellakin voi olla välillä enemmän ja välillä vähemmän leluja. Kohtuuteen kuuluu kierrätys, ja se tarkoittaa sitä että välillä lelut pakataan varastoon tai annetaan lainaan serkuille, jos se lapselle sopii. Yksi sisään, yksi ulos -totalitarismi sopii ehkä shoppausongelmaiselle aikuiselle.

Oksettaa tuo joidenkin tapa "konmarittaa" niin että heitetään hyvää, ehjää ja kierrätyskelpoista tavaraa ROSKIIN.

Ja sille, joka kysyi että kuka muka käyttää takkia vuodelta 2003, niin eikö se ole juuri ideaalia minimalismia, että ostaa niin laadukasta ja ajatonta, että takkia voi käyttää vielä vuosikymmen(t)enkin päästä?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka eivät antaisi edes suvun kastemekkoa säilyttää, ovat ahdistavia. Minä ainakin koen että sellaisissa vanhoissa perintöesineissä aika on läsnä. Voin tarkastella niitä kirjailupistoja, ja ajatella että nämä isoisoäiti on tehnyt. Näen sukupolvien ketjun ja sen vaivannäön ja huolenpidon, joka lapsiin ja lapsenlapsiin on laitettu. Valokuva on vain valokuva siitä esineestä, esine ja siihen tehty työ on menetetty.

Samaan sarjaan laittaisin vanhempien vihkiraamatun, jossa on meidän lasten nimet äidin käsialalla, ja välillä pienissä kuorissa suortuvat meidän hiuksia.

Laittakoon sitten joku muu pois kun olen kuollut, mutta ei tarvitse tulla minulle sanomaan että niiden säilyttäminen on hoardaamista ja tuhoaa maapallon.

Tuo, että säilötään kuolleiden sukulaisten hiuksia on ällöttävää. Sellainen oli muodissa 1800-luvulla, jolloin otettiin kuolleistakin kuvia, että "jää muisto". Ja nykyisin niitä kauhistellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka eivät antaisi edes suvun kastemekkoa säilyttää, ovat ahdistavia. Minä ainakin koen että sellaisissa vanhoissa perintöesineissä aika on läsnä. Voin tarkastella niitä kirjailupistoja, ja ajatella että nämä isoisoäiti on tehnyt. Näen sukupolvien ketjun ja sen vaivannäön ja huolenpidon, joka lapsiin ja lapsenlapsiin on laitettu. Valokuva on vain valokuva siitä esineestä, esine ja siihen tehty työ on menetetty.

Samaan sarjaan laittaisin vanhempien vihkiraamatun, jossa on meidän lasten nimet äidin käsialalla, ja välillä pienissä kuorissa suortuvat meidän hiuksia.

Laittakoon sitten joku muu pois kun olen kuollut, mutta ei tarvitse tulla minulle sanomaan että niiden säilyttäminen on hoardaamista ja tuhoaa maapallon.

Tuo, että säilötään kuolleiden sukulaisten hiuksia on ällöttävää. Sellainen oli muodissa 1800-luvulla, jolloin otettiin kuolleistakin kuvia, että "jää muisto". Ja nykyisin niitä kauhistellaan.

Minulle kyllä tuli lainaamastasi viestistä aika vahvasti sellainen tunne, että kirjoittaja on yhä elossa.

Kun tämän ajan ihminen aloittaa minimalismin ja karsii kaiken turhan pois,on hänellä viiden vuoden päästä mauttomat metallikorisisustukset ja muut hörpäkkeet. Niiden kanssako hän elää lopun ikäänsä? Sietääkö sielu kulahtanutta sisustusta?

Vierailija kirjoitti:

Kun tämän ajan ihminen aloittaa minimalismin ja karsii kaiken turhan pois,on hänellä viiden vuoden päästä mauttomat metallikorisisustukset ja muut hörpäkkeet. Niiden kanssako hän elää lopun ikäänsä? Sietääkö sielu kulahtanutta sisustusta?

Anteeksi, mutta mitä ihmettä?! Miksi hänellä olisi jäljellä "mauttomat metallikorisisustukset ja muut hörpäkkeet"? Nyt ei ihan aukea tämä ajatuksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Lapsista noin pääsääntöisesti kasvaa tyytymättömiä ja onnettomia aikuisia, huomaahan sen jo tälläkin palstalla. Aina pitää saada lisää, aina on jokin vialla jne. Onnellisuutta etsitään materiasta, mutta ei sitä niin löydä. Pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja tyytyä vähempään, vain siten voi saavuttaa mielenrauhan. Minusta juuri tyytymisessä on minimalismin ydin.

Jokainen puhukoon omasta onnellisuudestaan. Mutta noin yleisellä tasolla pitää olla kyllä aika hyvin ulkoistanut tunne-elämänsä tavaraan, jos kastemekko kaapissa tai omien lasten joululahjat tuntuvat estävän onnellisuuden.

Ehkä kysymyksessä on sama ilmiö kuin ex-lihavilla, jotka tällä palstalla ivaavat ylipainoisia. Sisältä on jokin edelleen niin rikki, että viattomat muistoesineet ja jopa toisten kamat repivät mieltä.

Noin yleisellä tasolla sanoisin, että tunne-elämä ja suhde tavaraan on vääristynyt, jos palvoo jotain kastemekkoa kuin pyhäinjäännöstä ja osoittaa rakkauttaan ostamalla lapsille tavaravuoren jouluna. Tunnistat tämän itsessäsikin, kun minun elämäntapani risoo noin paljon.

Olkiukkoa olkiukon perään. Sitä kastemekkoa ei palvota missään muualla kuin sinun pääsi sisällä. Tosielämässä se pyydetään lainaan kun sitä tarvitaan, ja palautetaan sitten sille suvun henkilölle, joka sitä säilyttää. Varsin ekologista verrattuna siihen, että ostaisi aina uuden ja sitten viskaisi sen menemään.

Sama juttu jouluisen tavaravuoren kanssa. Se on olemassa vain pääsi sisällä. Täällä on puhuttu kohtuuden puolesta. Kohtuuteen kuuluu, että lapsellakin voi olla välillä enemmän ja välillä vähemmän leluja. Kohtuuteen kuuluu kierrätys, ja se tarkoittaa sitä että välillä lelut pakataan varastoon tai annetaan lainaan serkuille, jos se lapselle sopii. Yksi sisään, yksi ulos -totalitarismi sopii ehkä shoppausongelmaiselle aikuiselle.

Jep, luultavasti nämä vänkääjät huomasivat itsekin oman älyttömyytensä ja häpeävät nyt olkiukkojaan (äiti repimässä lempilelua lapsensa käsistä jne.). Aika paljon pitää näköjään kärjistää, että vänkääjät tajuavat.

Minä myin kastemekon eteenpäin sitä tarvitsevalle enkä jättänyt tarpeetonta tavaraa kaappiin. Aika ekologista, sanoisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tämän ajan ihminen aloittaa minimalismin ja karsii kaiken turhan pois,on hänellä viiden vuoden päästä mauttomat metallikorisisustukset ja muut hörpäkkeet. Niiden kanssako hän elää lopun ikäänsä? Sietääkö sielu kulahtanutta sisustusta?

Anteeksi, mutta mitä ihmettä?! Miksi hänellä olisi jäljellä "mauttomat metallikorisisustukset ja muut hörpäkkeet"? Nyt ei ihan aukea tämä ajatuksesi.

Tämä on varmaan se sama kommentoija, joka aikaisemmin huusi jostain "hoitsuista, jotka yksin kakaroidensa kanssa harrastavat minimalismia". Muutenkin tässä ketjussa on pari jankkaajaa, tyyliin "kastemekkoani ette vie", kun kysehän on siitä että jokainen saa ihan itse valita ne tavarat jotka haluaa säilyttää. Minimalismi ei tarkoita sitä, että ollaan alasti tyhjässä asunnossa. Toisaalta se ei myöskään tarkoita valtavaa tavara- ja krääsämäärää. Eikä kannata loukkaantua siitä, jos joku ei arvosta suvun kastemekkoa. Sinä arvostat ja se on ihan ok. Älä ota loukkauksena, jos jollekin se ei ole tärkeä juttu.

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tämä minäkin ihmettelen. Kerroin vain siitä miten meillä elätään ja mikä meillä on toiminut, niin alkoi valtaisa hyökkäys henkilöäni vastaan. Riistän mukamas lapsilta leluja, vaikka lapsi itse päättää mistä luopuu jne. Sitten alkoi tuo nyt jo monta viestiä jatkunut kastemekon palvonta. Sitä ilmeisesti hypistellään jokaisena pyhäpäivänä ja ihastellaan isomummun tekemiä pistoja. En käsitä miten jotakuta voi näin kovasti kyrsiä jonkun toisen elämäntapa.

Luulen, että muut kommentoijat ovat huolissaan siitä, että saatat huomaamattasi painostaa lapsiasi. Se on hyvin helppoa tehdä vahingossa jos lapsi on luonteeltaan kuuliainen. Sun kannattaisi myös tiedostaa, että vaikka lapsuudenkodissa lapselle on opetettu minimalismiin liittyviä arvoja, hänestä ei silti välttämättä tule aikuisena minimalistia. Ainakin itse olen huomannut, että lapset usein tekevät kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tämä minäkin ihmettelen. Kerroin vain siitä miten meillä elätään ja mikä meillä on toiminut, niin alkoi valtaisa hyökkäys henkilöäni vastaan. Riistän mukamas lapsilta leluja, vaikka lapsi itse päättää mistä luopuu jne. Sitten alkoi tuo nyt jo monta viestiä jatkunut kastemekon palvonta. Sitä ilmeisesti hypistellään jokaisena pyhäpäivänä ja ihastellaan isomummun tekemiä pistoja. En käsitä miten jotakuta voi näin kovasti kyrsiä jonkun toisen elämäntapa.

Luulen, että muut kommentoijat ovat huolissaan siitä, että saatat huomaamattasi painostaa lapsiasi. Se on hyvin helppoa tehdä vahingossa jos lapsi on luonteeltaan kuuliainen. Sun kannattaisi myös tiedostaa, että vaikka lapsuudenkodissa lapselle on opetettu minimalismiin liittyviä arvoja, hänestä ei silti välttämättä tule aikuisena minimalistia. Ainakin itse olen huomannut, että lapset usein tekevät kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempansa.

No, ainakin niinpäin tuo toimii että jos vanhemmat tai toinen heistä on hoardaaja niin lapsi ahdistuu siitä niin, että yrittää pysyä normaalissa elämässä kiinni. Tietysti siitä tulee kaikenlaisia muita traumoja riippuen ongelman vakavuudesta (paljon koriste-esineitä ja sälää versus asunnossa on kujia ja ketään ei voi kutsua kylään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tämä minäkin ihmettelen. Kerroin vain siitä miten meillä elätään ja mikä meillä on toiminut, niin alkoi valtaisa hyökkäys henkilöäni vastaan. Riistän mukamas lapsilta leluja, vaikka lapsi itse päättää mistä luopuu jne. Sitten alkoi tuo nyt jo monta viestiä jatkunut kastemekon palvonta. Sitä ilmeisesti hypistellään jokaisena pyhäpäivänä ja ihastellaan isomummun tekemiä pistoja. En käsitä miten jotakuta voi näin kovasti kyrsiä jonkun toisen elämäntapa.

Luulen, että muut kommentoijat ovat huolissaan siitä, että saatat huomaamattasi painostaa lapsiasi. Se on hyvin helppoa tehdä vahingossa jos lapsi on luonteeltaan kuuliainen. Sun kannattaisi myös tiedostaa, että vaikka lapsuudenkodissa lapselle on opetettu minimalismiin liittyviä arvoja, hänestä ei silti välttämättä tule aikuisena minimalistia. Ainakin itse olen huomannut, että lapset usein tekevät kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempansa.

Luulen että muita ärsyttää, että meillä tämä homma toimii ja heillä on nurkat täynnä kaikkea krääsää. Lisäksi kalvaa syyllisyys epäekologisuudesta.

Lapset tekevät omat valintansa, mutta ainakin kannattaa yrittää kasvattaa vastuullisia ja fiksuja ihmisiä, jotka kunnioittavat ympäristöä ja arvostavat sitä mitä heillä on.

Olemme perustelleet minimalismin lapsille myrkyllisillä kemikaaleilla. Uskon että he välttävät aikuisenakim kiinassa tuotetun krääsän ostamista, jotta kodin ilmassa ei leiju palontorjunta- ja homeenestoaineita.

Siinävaiheessa kun yksi tavaranhamstraaja ja einestensyöjä sukulainen sairastui syöpään, niin koko heidänpuolen suku alkoi minimalistiksi.

Terveys ensin.

Ei Ikean perustaja Kamrad saanut edes Ikean kassia mukaansa kun tästä maailmasta lähti eli ei niitä tavaroita mukaansa voi täältä ottaa mukaansa. Koko ikänsä suurena kuluttajana ja ostajana olleenani on ihanaa kun nyt vain omistaa niin vähän kuin mahdollista ja ne tavarat joista nautin kuten hyvä lukutuoli, kuunnella musiikkia ja lukea kirjoja appejen avulla sekä nauttia hyvästä ja terveellisestä ruoasta ja nauttia hyvistä viineistä ja champanjasta. Kun muutin niin Punainen risti haki kolme kuormaautollista tavaraa ja huonekaluja ja siinä meni kustavilaiset kaapit ja sohvat, mutta sitä vapautunutta tunnetta sen jälkeen kun tavarat oli lähtenyt ei voita mikään.

Onko minimalisti se, jonka koti on mahdollisimman tyhjä, täynnä siteitä pintoja ja korkeakiiltoista lastulevyä? Vai se, joka osaa kierrättää ja tyytyä vanhoihin toimiviin tavaroihin? Jotenkin mulle tulee noista minimalisteista mieleen keskiluokan pyrkimykset löytää joku helposti ymmärrettävä ohjenuora elämälle, esim. konmari. Toimii vähän kuin uskonto, tietyn aikaa. Minimalismi nykymuodossaan on trendi.

Kyllä se vain on niin, että minimalismista on tulossa uusi fitness. Ja fitness oli aikanaan uusi karppaus. On tärkeää ja hienoa elää ekologisesti. Itse käsitän minimalismin kuitenkin sinä, ettei osta ja haalistuu uutta kertakäyttökrääsää vaan panostaa kestäviin ja laadukkaisiin valintoihin. Pahimmillaanhan ihmisten "minimalismi" on kääntynyt siihen, että viedään toimivia tavaroita roskiin ja kaatopaikoille, jotta voidaan peräänkuuluttaa konmarin ihmeellistä taikaa ja olla trendien aallonharjalla.