Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Sanos muuta. Tärkeintä olisi mielestäni opettaa tulevat sukupolvet antamaan tavaralle arvon. Ei tekemään materiasta mitään puolijumalaa ja hamstraamaan sitä ympärilleen, vaan niin, että tavaraa ja siihen käytettyjä luonnonvaroja kunnioitetaan sen verran, että tavaraa pidetään hyvin ja vanhaa käytetään kun se on vielä tarkoitukseen sopivassa kunnossa.

Olisi todella kurjaa, jos lasta rangaistaisiin siitä, että hän pitää vanhaakin vielä arvossa. Niin monet tuntemani pikkulapset kyllästyvät leluihin nopeasti ja uutta pitää aina saada tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Tuskinpa tässä nyt joululahjoista oli kyse. Ja kyllä, niitäkin on hyvä opetella siivoamaan. Moni lelu on käyttämätön ja unohdettu, ja vanhemmat voivat hyvin kerätä ne vaikka vuodeksi pahvilaatikkoon, päälle vaan vuosiluku 1 v eteenpäin ja autotalliin tai häkkivarastoon. Sitten vuoden kuluttua kierrätykseen tai roskiin. Lapselta ei oikeasti kannata kysyä "haluatko luopua tästä", koska silloin hän muistaa lelun jonka aidosti on jo unohtanut.

Mutta kukaan ei pakota sinua karsimaan tai minimalismiin. Voit ihan vapaasti hoardata kaikki mitä haluat, antiikista maitotölkkeihin jos niin haluat.

Mielipiteesi pilvipalveluista ei oikein auennut, mutta ilmeisesti olet niitäkin vastaan. Tässä ketjussa kun on ollut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Ehkä enemmän puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Tuskinpa tässä nyt joululahjoista oli kyse. Ja kyllä, niitäkin on hyvä opetella siivoamaan. Moni lelu on käyttämätön ja unohdettu, ja vanhemmat voivat hyvin kerätä ne vaikka vuodeksi pahvilaatikkoon, päälle vaan vuosiluku 1 v eteenpäin ja autotalliin tai häkkivarastoon. Sitten vuoden kuluttua kierrätykseen tai roskiin. Lapselta ei oikeasti kannata kysyä "haluatko luopua tästä", koska silloin hän muistaa lelun jonka aidosti on jo unohtanut.

Mutta kukaan ei pakota sinua karsimaan tai minimalismiin. Voit ihan vapaasti hoardata kaikki mitä haluat, antiikista maitotölkkeihin jos niin haluat.

Mielipiteesi pilvipalveluista ei oikein auennut, mutta ilmeisesti olet niitäkin vastaan. Tässä ketjussa kun on ollut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Ehkä enemmän puolesta.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta tämä on juuri sitä puuduttavaa ylemmyydentuntoa, vaikka et edes osaa lukea keskustelua johon kommentoit. Lainatussa viestissä sanottiin, että lapsi ei saa joululahjaa, ellei vastaavasti luovu jostain lelusta.

"Voit ihan vapaasti hoardata vaikka maitopurkkeja"... tää on just tätä, jos ei ole 100% minimalisti ihan joka ikisessä asiassa, on tietysti hoardaaja. Mitään välimuotoja ei normaali-ihmisissä ole, eihän.

Vierailija kirjoitti:

Mä ostin 15 vuotta sitten taivaansiniset kumisaappaat. Olin silloin värikkäästi pukeutuva opiskelijatyttö.

Mikä on teidän mielestänne minimalismia, se että

A) Käytän taivaansiniset kumisaappaat loppuun, vaikka se veisi toiset 15 vuotta, ja ostan sitten mustat kumisaappaat, jotka sopivat nykyiseen hillitympään tyyliini. (Olettaen etten ole muuttunut värikkäästi pukeutuvaksi tädiksi)

B) Ostan mustat kumisaappaat ja heitän taivaansiniset hyväntekeväisyyteen, koska ne ovat ehjät.

C) Ostan mustat kumisaappaat ja heitän taivaansiniset roskiin, koska ne ovat 15 vuotta vanhat ja hei, taivaansiniset.

D) Ostan mustat city-kumpparit ja jätän taivaansiniset metsäretkille.

Ja perusteluja, kiitos!

Ainoastaan A on minimalismia, koska se mininoi kulutuksen ja ympäristöön kohdistuvan kuormituksen ja toisaalta maksimoi hankinnasta saatavan hyödyn.

B) Miksi antaisit saappaat pois, jos tarvitset saappaita?

C) Miksi heittäisit saappaat pois, jos tarvitset saappaita?

D) Kahden saapasparin omistaminen ei ole minimalismia. Yksi pari riittää ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Sori nyt vaan mutta minusta tämä on juuri sitä ahdistavaa minimalismia. Kiva jos teillä toimii.

Mikä siinä ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Sanos muuta. Tärkeintä olisi mielestäni opettaa tulevat sukupolvet antamaan tavaralle arvon. Ei tekemään materiasta mitään puolijumalaa ja hamstraamaan sitä ympärilleen, vaan niin, että tavaraa ja siihen käytettyjä luonnonvaroja kunnioitetaan sen verran, että tavaraa pidetään hyvin ja vanhaa käytetään kun se on vielä tarkoitukseen sopivassa kunnossa.

Olisi todella kurjaa, jos lasta rangaistaisiin siitä, että hän pitää vanhaakin vielä arvossa. Niin monet tuntemani pikkulapset kyllästyvät leluihin nopeasti ja uutta pitää aina saada tilalle.

Juuri näin! Uusia leluja ostetaan todella harvoin ja jotta saa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta. Tavaroita ei palvota eikä hamstrata. Näin lapsi oppii asioiden arvon, uudet lelut eivät ilmesty tyhjästä. Leluihin käytetään raaka-ainetta, joka on pois jostain muusta. Lapsen pitää siis luopua jostain, jotta saa jotain. Näinhän maailma toimii ja lapsi sisäistää tämän ajatuksen ja nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Juuri näin! Lapsi oppii asioiden arvon ja ymmärtää, että mikään ei ole ilmaista. Jotta saa jotain, pitää luopua jostain. Lapsi oppii tämän jo nuorena. Toisaalta lapsesta ei tule materiaa palvovaa kuluttajaihmistä, jonka pitää saada aina vain lisää ja lisää "tärkeitä" leluja tyydyttääkseen henkistä tyhjiötään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Tuskinpa tässä nyt joululahjoista oli kyse. Ja kyllä, niitäkin on hyvä opetella siivoamaan. Moni lelu on käyttämätön ja unohdettu, ja vanhemmat voivat hyvin kerätä ne vaikka vuodeksi pahvilaatikkoon, päälle vaan vuosiluku 1 v eteenpäin ja autotalliin tai häkkivarastoon. Sitten vuoden kuluttua kierrätykseen tai roskiin. Lapselta ei oikeasti kannata kysyä "haluatko luopua tästä", koska silloin hän muistaa lelun jonka aidosti on jo unohtanut.

Mutta kukaan ei pakota sinua karsimaan tai minimalismiin. Voit ihan vapaasti hoardata kaikki mitä haluat, antiikista maitotölkkeihin jos niin haluat.

Mielipiteesi pilvipalveluista ei oikein auennut, mutta ilmeisesti olet niitäkin vastaan. Tässä ketjussa kun on ollut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Ehkä enemmän puolesta.

Jos olisit edes viitsinyt lukea, mihin vastaat, tietäisit että tässä oli nimenomaan kysymys joululahjoista. Mutta et viitsinyt, sen sijaan viitsit laukoa löysiä ad hominemeja tyyliin "voit ihan vapaasti hoardata..."

En hoardaa hölmöjä keskustelukumppaneikseni, joten nyt on aika marittaa sinut. Hyvää jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Juuri näin! Lapsi oppii asioiden arvon ja ymmärtää, että mikään ei ole ilmaista. Jotta saa jotain, pitää luopua jostain. Lapsi oppii tämän jo nuorena. Toisaalta lapsesta ei tule materiaa palvovaa kuluttajaihmistä, jonka pitää saada aina vain lisää ja lisää "tärkeitä" leluja tyydyttääkseen henkistä tyhjiötään.

Olen huomannut, että tuo jatkuva tavaran puljaaminen - osto, myynti, vaihto - on joillekin mukava harrastus, mutta toiset meistä taas eivät välitä siitä yhtään. Mieluummin opettaisin lapsenikin saamaan kiksinsä jostakin ihan muista asioista kuin tavaravirran päivittämisestä. Luonto, musiikki, taide ovat omassa elämänkatsomuksessani paljon tärkeämpiä kuin lelut.

Leluja on meillä sopiva määrä, ja ne mitkä eivät ole ikätasoisia, pakataan varastoon pikkusisaruksia odottamaan. Jokaisen omistamansa lelun lapset muistavat, ja niistä saa aina keskustelua ja muistoja varastokäynnillä. Tämä on minusta paljon terveempi tavarasuhde kuin tuo sinun esittämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Juuri näin! Lapsi oppii asioiden arvon ja ymmärtää, että mikään ei ole ilmaista. Jotta saa jotain, pitää luopua jostain. Lapsi oppii tämän jo nuorena. Toisaalta lapsesta ei tule materiaa palvovaa kuluttajaihmistä, jonka pitää saada aina vain lisää ja lisää "tärkeitä" leluja tyydyttääkseen henkistä tyhjiötään.

Olen huomannut, että tuo jatkuva tavaran puljaaminen - osto, myynti, vaihto - on joillekin mukava harrastus, mutta toiset meistä taas eivät välitä siitä yhtään. Mieluummin opettaisin lapsenikin saamaan kiksinsä jostakin ihan muista asioista kuin tavaravirran päivittämisestä. Luonto, musiikki, taide ovat omassa elämänkatsomuksessani paljon tärkeämpiä kuin lelut.

Leluja on meillä sopiva määrä, ja ne mitkä eivät ole ikätasoisia, pakataan varastoon pikkusisaruksia odottamaan. Jokaisen omistamansa lelun lapset muistavat, ja niistä saa aina keskustelua ja muistoja varastokäynnillä. Tämä on minusta paljon terveempi tavarasuhde kuin tuo sinun esittämäsi.

Juuri näin! Lapsi oppii luopumaan tavaroistaan ja toisaalta käyttää kekseliäisyyttään enemmän leikkiessään. Kiksit tulevat muualta kuin tavaroiden haalimisesta. Juuri tänään lapsi leikki mäkihyppyä pikkuautoilla. Autot olivat mäkihyppääjiä, jotka tulivat tornista alas :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Sori nyt vaan mutta minusta tämä on juuri sitä ahdistavaa minimalismia. Kiva jos teillä toimii.

Mikä siinä ahdistaa?

Häntä ahdistaa se, että joku on eri mieltä. Yleinen ahdistuksen aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Juuri näin! Lapsi oppii asioiden arvon ja ymmärtää, että mikään ei ole ilmaista. Jotta saa jotain, pitää luopua jostain. Lapsi oppii tämän jo nuorena. Toisaalta lapsesta ei tule materiaa palvovaa kuluttajaihmistä, jonka pitää saada aina vain lisää ja lisää "tärkeitä" leluja tyydyttääkseen henkistä tyhjiötään.

Olen huomannut, että tuo jatkuva tavaran puljaaminen - osto, myynti, vaihto - on joillekin mukava harrastus, mutta toiset meistä taas eivät välitä siitä yhtään. Mieluummin opettaisin lapsenikin saamaan kiksinsä jostakin ihan muista asioista kuin tavaravirran päivittämisestä. Luonto, musiikki, taide ovat omassa elämänkatsomuksessani paljon tärkeämpiä kuin lelut.

Leluja on meillä sopiva määrä, ja ne mitkä eivät ole ikätasoisia, pakataan varastoon pikkusisaruksia odottamaan. Jokaisen omistamansa lelun lapset muistavat, ja niistä saa aina keskustelua ja muistoja varastokäynnillä. Tämä on minusta paljon terveempi tavarasuhde kuin tuo sinun esittämäsi.

Juuri näin! Lapsi oppii luopumaan tavaroistaan ja toisaalta käyttää kekseliäisyyttään enemmän leikkiessään. Kiksit tulevat muualta kuin tavaroiden haalimisesta. Juuri tänään lapsi leikki mäkihyppyä pikkuautoilla. Autot olivat mäkihyppääjiä, jotka tulivat tornista alas :D

Ymmärrät kai, että lapsilla on erilainen suhde tavaroihin kuin aikuisilla? Monilla lapsilla on esimerkiksi rakkaaseen pehmoleluun samankaltainen kiintymyssuhde kuin lemmikkiin. Tutut tavarat tuovat turvaa ja mielikuvituksen ja leikin kautta oppii jopa ihmissuhdetaitoja. Nämä ovat pienelle lapselle tärkeämpiä asioita kuin luopumisen opettelu, eikä yhden lelun lisääminen kokoelmiin jouluna tai syntymäpäivänä kenestäkään mitään tavaroiden haalijaa tee. Kyllä niitä leluja karsiutuu vuosien varrella ilman, että vanhempien täytyy tuollaisia ehtoja asettaa.

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

No hei, ei vängätä vaan todetaan, että tästäkin asiasta on monenlaista ja eriasteista mielipidettä. On se, joka haluaa tarkasti ottaa lelut pois, keskitien kulkijoita ja hoardaajia.

No on, kun oon niin köyhä, ettei oo varaa kynsiin, ripsiin ja huuliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.

Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..

Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.

Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...

Odotan vastauksia :)

Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.

Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).

Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.

Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.

Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.

Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?

Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.

Juuri näin! Lapsi oppii asioiden arvon ja ymmärtää, että mikään ei ole ilmaista. Jotta saa jotain, pitää luopua jostain. Lapsi oppii tämän jo nuorena. Toisaalta lapsesta ei tule materiaa palvovaa kuluttajaihmistä, jonka pitää saada aina vain lisää ja lisää "tärkeitä" leluja tyydyttääkseen henkistä tyhjiötään.

Olen huomannut, että tuo jatkuva tavaran puljaaminen - osto, myynti, vaihto - on joillekin mukava harrastus, mutta toiset meistä taas eivät välitä siitä yhtään. Mieluummin opettaisin lapsenikin saamaan kiksinsä jostakin ihan muista asioista kuin tavaravirran päivittämisestä. Luonto, musiikki, taide ovat omassa elämänkatsomuksessani paljon tärkeämpiä kuin lelut.

Leluja on meillä sopiva määrä, ja ne mitkä eivät ole ikätasoisia, pakataan varastoon pikkusisaruksia odottamaan. Jokaisen omistamansa lelun lapset muistavat, ja niistä saa aina keskustelua ja muistoja varastokäynnillä. Tämä on minusta paljon terveempi tavarasuhde kuin tuo sinun esittämäsi.

Juuri näin! Lapsi oppii luopumaan tavaroistaan ja toisaalta käyttää kekseliäisyyttään enemmän leikkiessään. Kiksit tulevat muualta kuin tavaroiden haalimisesta. Juuri tänään lapsi leikki mäkihyppyä pikkuautoilla. Autot olivat mäkihyppääjiä, jotka tulivat tornista alas :D

Ymmärrät kai, että lapsilla on erilainen suhde tavaroihin kuin aikuisilla? Monilla lapsilla on esimerkiksi rakkaaseen pehmoleluun samankaltainen kiintymyssuhde kuin lemmikkiin. Tutut tavarat tuovat turvaa ja mielikuvituksen ja leikin kautta oppii jopa ihmissuhdetaitoja. Nämä ovat pienelle lapselle tärkeämpiä asioita kuin luopumisen opettelu, eikä yhden lelun lisääminen kokoelmiin jouluna tai syntymäpäivänä kenestäkään mitään tavaroiden haalijaa tee. Kyllä niitä leluja karsiutuu vuosien varrella ilman, että vanhempien täytyy tuollaisia ehtoja asettaa.

Lapsilla ja aikuisilla on yleensä hyvin samanlainen suhde tavaroihin. Halutaan aina kaikkea mahdollisimman paljon, mutta suurin osa kamasta jää lojumaan jonnekin kaappeihin eikä niitä ikinä käytetä. Koskaan ei olla tyytyväisiä, aina on jokin uusi ja hienompi tavara, joka pitää ehdottomasti saada.

Meidän lapsi ei onneksi toteuta tätä ihmismielelle ja ympäristölle tuhoisaa toimintatapaa, vaan on oppinut punnitsemaan hankintoja etukäteen. Lapsi käyttää myös mielikuvitustaan enemmän, kun ulkoisten ärsykkyiden eli lelujen määrä on vähäisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset unohtavat lelunsa, se on tosiasia. Kukaan ei ole tässä neuvomassa, että raastakaa se unilelu tai lempiauto itkevältä lapselta, vaan kyse on siitä, että kun sitä lelua ja tavaraa on paljon ja vanhemmat näkevät miten osa tavaroista on käyttämättä ja hyljättynä, niin sitä voi siivota pois.

Lapset oppivat helposti kiintymään tavaroihin, jos sitä on paljon, jos mummot ja sukulaiset ihastelevat joka kerta kuinka valtavan paljon ihanuuksia on, ja noin hienoja nukkeja ja autoja. Ja serkkujen kanssa vertaillaan, kuinka paljon on.. lapset ovat pieniä apinoita, jotka matkivat aikuisia. Myös tavaroiden suhteen.

Ihme vänkäykseksi tämäkin keskustelu meni. Siinä alkuperäisessä viestissä nimenomaan sanottiin, että lapsen pitää luopua jostain lelusta, jos haluaa uuden lelun, joululahjat mukaanlukien.

Kukaan ei ole sanomassa, että lapsille on hyvä ostaa läjäpäin leluja. Mutta jos lapsella on tällä hetkellä kohtuullinen määrä X leluja, kaikki niistä mieluisia omalla tavallaan, niin tuntuu ihan kaistapäiseltä sanoa lapselle, että voisit saada joululahjaksi jotain uuttakin mistä tykkäät, mutta vain jos uhraat jonkin niistä mieluisista.

Ei kai epämieluisia ja turhaksi jääneitä leluja kannatakaan säästää.

Tottakai voit antaa lapsen kerätä kaapit täyteen leluja ja opettaa haalimaan aina vain lisää. Ainoa ongelma on, että sille ei tule koskaan loppua. Aina on jokin uusi ja kiva tavara, joka pitää välttämättä saada. Kyltymätön mieli ei koskaan saavuta tyydytystä eikä koskaan ole onnellinen.

Lapset noin pääsääntöisesti ovat onnellisia, elleivät aikuiset projisoi heihin omia ongelmiaan tai tee heistä narsistisen kontrollinsa välineitä.

Ihmiset jotka eivät antaisi edes suvun kastemekkoa säilyttää, ovat ahdistavia. Minä ainakin koen että sellaisissa vanhoissa perintöesineissä aika on läsnä. Voin tarkastella niitä kirjailupistoja, ja ajatella että nämä isoisoäiti on tehnyt. Näen sukupolvien ketjun ja sen vaivannäön ja huolenpidon, joka lapsiin ja lapsenlapsiin on laitettu. Valokuva on vain valokuva siitä esineestä, esine ja siihen tehty työ on menetetty.

Samaan sarjaan laittaisin vanhempien vihkiraamatun, jossa on meidän lasten nimet äidin käsialalla, ja välillä pienissä kuorissa suortuvat meidän hiuksia.

Laittakoon sitten joku muu pois kun olen kuollut, mutta ei tarvitse tulla minulle sanomaan että niiden säilyttäminen on hoardaamista ja tuhoaa maapallon.