Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?
Miten se näkyy arjessasi, miksi valitsit minimalismin?
Erityisesti lapsiperheiden kokemukset kiinnostavat.
Kommentit (835)
Minimalismi? Eufemismi köyhäilylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minimalismi? Eufemismi köyhäilylle.
No jos Googlaat "minimalist interior", niin ei tuollaista lopputulosta kyllä ihan pienellä rahalla saa.
Tai voihan sitä yrittää, mutta lähiöyksiössä voisi olla vähän erilainen minimalistitunnelma.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu jotenkin hullunkuriselta, että minimalistiketjuissa aina kehoitetaan lisäämään omaa riippuvuuttaan digiteknologiasta (valokuvat, kirjat, musiikki, kaikki digimuotoon).
Jotenkin oma käsitykseni toimivasta minimalismista on sellaista 1940-luvun funktionalismia. Ei silloin ihmisillä ollut liikaa ylimääräistä krääsää, vaikka joillain tavaroilla olikin puhtaasti esteettistä tai tunnearvoa. Eikä kirjat hyllyssä omilla paikoillaan tainneet juuri ketään ahdistaa.
Ei 40-luvulla kulutus ollut vielä tällaista järjetöntä menoa kuin nykyään. Tiedättekö, että nykypäivän tavallisella amerikkalaisperheellä on keskimäärin 300 000 tavaraa?
40-luvulla ja vielä 60-luvullakin mm. korjattiin ja parsittiin vaatteita, ommeltiin itse, säilöttiin ja kierrätettiin ennen kuin tiedettiin mitä kierrätys on (minäkin sain Ruotsin serkkujen vanhoja vaatteita, jotka olivat tietysti kuuminta shittiä sen ajan Suomessa).
Tuosta digiteknologiasta. "Kunnon minimalisti" (jos nyt niin voi sanoa, heitähän on erilaisia) "marittaa" myös kännykään, koneen ja pilvipalvelunsa varastot. Moni luopuu somesta tai määrittelee "ruutuajan" ihan samalla periaatteella kuin laittaa toisen kahvinkeittimen kiertoon ja pitää vain toisen.
Itse näen digiteknologian apuvälineenä fyysisten esineiden poistaiseen. On helpompi laittaa tavara pois, kun tietää että "muisto on tallella". Vaikka sitä ei sitten koskaan katsoisikaan, eikä kaipaisi. Oikeastihan muistot ovat aivoissamme.
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu ymmärtävän minimalismin väärin. Minimalismi ei ole sitä, että heität mahdollisimman paljon tavaraa pois, vaan sitä, että ostat mahdollisimman vähän tavaraa.
No ei. Ensinnäkin minimalismin voi määritellä monella tapaa ja on erilaisia minimalisteja. Ja se on ihan ok.
Joku voi karsia tavaroita ja tehdä tilaa. Toinen ostaa mahdollisimman vähän. Kolmas ostaa vain jotain mitä todella haluaa ja arvostaa. Neljäs ostaa laatua. Viides ostaa vain halpaa. Kuudes ostaa vain kierrätystavaraa. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu ymmärtävän minimalismin väärin. Minimalismi ei ole sitä, että heität mahdollisimman paljon tavaraa pois, vaan sitä, että ostat mahdollisimman vähän tavaraa.
No ei. Ensinnäkin minimalismin voi määritellä monella tapaa ja on erilaisia minimalisteja. Ja se on ihan ok.
Joku voi karsia tavaroita ja tehdä tilaa. Toinen ostaa mahdollisimman vähän. Kolmas ostaa vain jotain mitä todella haluaa ja arvostaa. Neljäs ostaa laatua. Viides ostaa vain halpaa. Kuudes ostaa vain kierrätystavaraa. Jne.
Ja seitsemäs ostaa kaupan tyhjäksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas moni hoitsu luulee että kakun voi syödä ja säästää! Kyllä se elämä valuu ohi kun ei koskaan saa mitään, matkusta missään, nysvää vaan kakaroitten kanssa vitivalkoisen tyhjän asunnon keskellä naama kokonaan somessa.
- hoitsu? mitä tarkoitat?
- ei koskaan saa mitään? saa, juuri sitä mitä haluaa, tarvitsee tai mistä nauttii. ei kuluta ajattelematta haluaako edes jotain. ei tyydytä ongelmiaan kuluttamalla ja ostamalla ja peittämällä hiljaisuutta hälinällä
- matkusta missään? ei sitä ole kielletty, jos siitä pitää. Päinvastoin, on jopa minimalisteja jotka elävät "tavarani mahtuvat reppuuni" -elämää, jotta voivat matkustaa
- nysvää vain kakaroitten kanssa? luulisi edes sen olevan positiivinen juttu tällä palstalla ;) ei kaikilla tosin ole niitä kakaroitakaan
- vitivalkoinen asunto? ei tarvitse olla vitivalkoinen
- naama kokonaan somessa? ei tarvitse olla somessa jos ei halua, eikä liity asiaan mitenkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu jotenkin hullunkuriselta, että minimalistiketjuissa aina kehoitetaan lisäämään omaa riippuvuuttaan digiteknologiasta (valokuvat, kirjat, musiikki, kaikki digimuotoon).
Jotenkin oma käsitykseni toimivasta minimalismista on sellaista 1940-luvun funktionalismia. Ei silloin ihmisillä ollut liikaa ylimääräistä krääsää, vaikka joillain tavaroilla olikin puhtaasti esteettistä tai tunnearvoa. Eikä kirjat hyllyssä omilla paikoillaan tainneet juuri ketään ahdistaa.
Ei 40-luvulla kulutus ollut vielä tällaista järjetöntä menoa kuin nykyään. Tiedättekö, että nykypäivän tavallisella amerikkalaisperheellä on keskimäärin 300 000 tavaraa?
40-luvulla ja vielä 60-luvullakin mm. korjattiin ja parsittiin vaatteita, ommeltiin itse, säilöttiin ja kierrätettiin ennen kuin tiedettiin mitä kierrätys on (minäkin sain Ruotsin serkkujen vanhoja vaatteita, jotka olivat tietysti kuuminta shittiä sen ajan Suomessa).
Tuosta digiteknologiasta. "Kunnon minimalisti" (jos nyt niin voi sanoa, heitähän on erilaisia) "marittaa" myös kännykään, koneen ja pilvipalvelunsa varastot. Moni luopuu somesta tai määrittelee "ruutuajan" ihan samalla periaatteella kuin laittaa toisen kahvinkeittimen kiertoon ja pitää vain toisen.
Itse näen digiteknologian apuvälineenä fyysisten esineiden poistaiseen. On helpompi laittaa tavara pois, kun tietää että "muisto on tallella". Vaikka sitä ei sitten koskaan katsoisikaan, eikä kaipaisi. Oikeastihan muistot ovat aivoissamme.
No mutta tuotahan minä tarkoitinkin. Entisaikoina pärjättiin pienemmällä tavaramäärällä (toki pakon sanelemanakin) ilman nykypäivän minimalismin periaatteita, välillä jopa ehdottomuuttakin.
Minulle on ihan sama miten kukin pilvipalvelujaan marittaa. Minunkin pitäisi taas marittaa sähköpostini ja selaimen välilehdet. Mutta yhteiskuntamme ja yksittäisten ihmisten digiriippuvuus ei itsessään ole mitenkään positiivista, on koneella sitten vähän tai paljon tietoa.
Muistot eivät muuten säily ikuisesti siellä digimuodossa. Valokuvat säilyvät itse asiassa paremmin valokuvina. Sanooko tämä sinulle mitään? https://en.wikipedia.org/wiki/Data_degradation
Aivoista nyt puhumattakaan. Muistot eivät säily sellaisenaan. Ilman dementiaakin jokainen meistä unohtaa joka päivä asioita menneestä, ihan edellispäivästä alkaen. Ihmisaivojen kapasiteetti ei riitä säilömään kuin murto-osan kokemastamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu ymmärtävän minimalismin väärin. Minimalismi ei ole sitä, että heität mahdollisimman paljon tavaraa pois, vaan sitä, että ostat mahdollisimman vähän tavaraa.
No ei. Ensinnäkin minimalismin voi määritellä monella tapaa ja on erilaisia minimalisteja. Ja se on ihan ok.
Joku voi karsia tavaroita ja tehdä tilaa. Toinen ostaa mahdollisimman vähän. Kolmas ostaa vain jotain mitä todella haluaa ja arvostaa. Neljäs ostaa laatua. Viides ostaa vain halpaa. Kuudes ostaa vain kierrätystavaraa. Jne.
Ja seitsemäs ostaa kaupan tyhjäksi :)
No ehkä siitä voimme olla samaa mieltä, että hän ei ole minimalisti vaan hän on ehkäpä shoppailuaddikti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu jotenkin hullunkuriselta, että minimalistiketjuissa aina kehoitetaan lisäämään omaa riippuvuuttaan digiteknologiasta (valokuvat, kirjat, musiikki, kaikki digimuotoon).
Jotenkin oma käsitykseni toimivasta minimalismista on sellaista 1940-luvun funktionalismia. Ei silloin ihmisillä ollut liikaa ylimääräistä krääsää, vaikka joillain tavaroilla olikin puhtaasti esteettistä tai tunnearvoa. Eikä kirjat hyllyssä omilla paikoillaan tainneet juuri ketään ahdistaa.
Ei 40-luvulla kulutus ollut vielä tällaista järjetöntä menoa kuin nykyään. Tiedättekö, että nykypäivän tavallisella amerikkalaisperheellä on keskimäärin 300 000 tavaraa?
40-luvulla ja vielä 60-luvullakin mm. korjattiin ja parsittiin vaatteita, ommeltiin itse, säilöttiin ja kierrätettiin ennen kuin tiedettiin mitä kierrätys on (minäkin sain Ruotsin serkkujen vanhoja vaatteita, jotka olivat tietysti kuuminta shittiä sen ajan Suomessa).
Tuosta digiteknologiasta. "Kunnon minimalisti" (jos nyt niin voi sanoa, heitähän on erilaisia) "marittaa" myös kännykään, koneen ja pilvipalvelunsa varastot. Moni luopuu somesta tai määrittelee "ruutuajan" ihan samalla periaatteella kuin laittaa toisen kahvinkeittimen kiertoon ja pitää vain toisen.
Itse näen digiteknologian apuvälineenä fyysisten esineiden poistaiseen. On helpompi laittaa tavara pois, kun tietää että "muisto on tallella". Vaikka sitä ei sitten koskaan katsoisikaan, eikä kaipaisi. Oikeastihan muistot ovat aivoissamme.
No mutta tuotahan minä tarkoitinkin. Entisaikoina pärjättiin pienemmällä tavaramäärällä (toki pakon sanelemanakin) ilman nykypäivän minimalismin periaatteita, välillä jopa ehdottomuuttakin.
Minulle on ihan sama miten kukin pilvipalvelujaan marittaa. Minunkin pitäisi taas marittaa sähköpostini ja selaimen välilehdet. Mutta yhteiskuntamme ja yksittäisten ihmisten digiriippuvuus ei itsessään ole mitenkään positiivista, on koneella sitten vähän tai paljon tietoa.
Muistot eivät muuten säily ikuisesti siellä digimuodossa. Valokuvat säilyvät itse asiassa paremmin valokuvina. Sanooko tämä sinulle mitään? https://en.wikipedia.org/wiki/Data_degradation
Aivoista nyt puhumattakaan. Muistot eivät säily sellaisenaan. Ilman dementiaakin jokainen meistä unohtaa joka päivä asioita menneestä, ihan edellispäivästä alkaen. Ihmisaivojen kapasiteetti ei riitä säilömään kuin murto-osan kokemastamme.
Tiedän valokuvauksesta paljon, koska harrastan sitä. Ja olen siirtämässä jopa diakuvat digimuotoon. Olet oikeassa, 1 kopio digimuodossa on kuin 70-luvun värivalokuva, jonka värit ovat kuin instagramin retro-filtterin läpikäyneitä ja haaleita. Yleensä digimuodossa on kuitenkin enemmän kuin 1 kopio, ongelma on enemmänkin se, että kopiot lisääntyvät ja niitä on siellä täällä ja monta. Minulla on esimerkiksi useita eri varmuuskopioita sekä omalla fyysisellä lisälevyllä että pilvessä että palveluissa.
Kuitenkin tämä kääntymiseni "katoavaan kuvaan" on ehkä enemmänkin filosofista luopumista. Sellaista vuosisadan alun avantgardismia, jossa sen sijaan, että arvostaisimme Mona Lisaa ja vartioisimme sitä Louvressa osaamme myös arvostaa vaikkapa runoa joka luetaan kerran, yksin metsässä ja poltetaan sen jälkeen nuotiossa ja se on kadonnut. Kertakäyttöinen, uusiutuva, häilyvä, mennyt, uudelleensyntyvä. Okei, nyt menee liian filosofiseksi. Olen kuitenkin luopunut varmuuden etsimisestä ja saanut sisäisen varmuuden. Jos paras kuvani tuhoutuu, mitä sitten? Otan paremman. Tai joku muu ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu jotenkin hullunkuriselta, että minimalistiketjuissa aina kehoitetaan lisäämään omaa riippuvuuttaan digiteknologiasta (valokuvat, kirjat, musiikki, kaikki digimuotoon).
Jotenkin oma käsitykseni toimivasta minimalismista on sellaista 1940-luvun funktionalismia. Ei silloin ihmisillä ollut liikaa ylimääräistä krääsää, vaikka joillain tavaroilla olikin puhtaasti esteettistä tai tunnearvoa. Eikä kirjat hyllyssä omilla paikoillaan tainneet juuri ketään ahdistaa.
Ei 40-luvulla kulutus ollut vielä tällaista järjetöntä menoa kuin nykyään. Tiedättekö, että nykypäivän tavallisella amerikkalaisperheellä on keskimäärin 300 000 tavaraa?
40-luvulla ja vielä 60-luvullakin mm. korjattiin ja parsittiin vaatteita, ommeltiin itse, säilöttiin ja kierrätettiin ennen kuin tiedettiin mitä kierrätys on (minäkin sain Ruotsin serkkujen vanhoja vaatteita, jotka olivat tietysti kuuminta shittiä sen ajan Suomessa).
Tuosta digiteknologiasta. "Kunnon minimalisti" (jos nyt niin voi sanoa, heitähän on erilaisia) "marittaa" myös kännykään, koneen ja pilvipalvelunsa varastot. Moni luopuu somesta tai määrittelee "ruutuajan" ihan samalla periaatteella kuin laittaa toisen kahvinkeittimen kiertoon ja pitää vain toisen.
Itse näen digiteknologian apuvälineenä fyysisten esineiden poistaiseen. On helpompi laittaa tavara pois, kun tietää että "muisto on tallella". Vaikka sitä ei sitten koskaan katsoisikaan, eikä kaipaisi. Oikeastihan muistot ovat aivoissamme.
No mutta tuotahan minä tarkoitinkin. Entisaikoina pärjättiin pienemmällä tavaramäärällä (toki pakon sanelemanakin) ilman nykypäivän minimalismin periaatteita, välillä jopa ehdottomuuttakin.
Minulle on ihan sama miten kukin pilvipalvelujaan marittaa. Minunkin pitäisi taas marittaa sähköpostini ja selaimen välilehdet. Mutta yhteiskuntamme ja yksittäisten ihmisten digiriippuvuus ei itsessään ole mitenkään positiivista, on koneella sitten vähän tai paljon tietoa.
Muistot eivät muuten säily ikuisesti siellä digimuodossa. Valokuvat säilyvät itse asiassa paremmin valokuvina. Sanooko tämä sinulle mitään? https://en.wikipedia.org/wiki/Data_degradation
Aivoista nyt puhumattakaan. Muistot eivät säily sellaisenaan. Ilman dementiaakin jokainen meistä unohtaa joka päivä asioita menneestä, ihan edellispäivästä alkaen. Ihmisaivojen kapasiteetti ei riitä säilömään kuin murto-osan kokemastamme.
Tiedän valokuvauksesta paljon, koska harrastan sitä. Ja olen siirtämässä jopa diakuvat digimuotoon. Olet oikeassa, 1 kopio digimuodossa on kuin 70-luvun värivalokuva, jonka värit ovat kuin instagramin retro-filtterin läpikäyneitä ja haaleita. Yleensä digimuodossa on kuitenkin enemmän kuin 1 kopio, ongelma on enemmänkin se, että kopiot lisääntyvät ja niitä on siellä täällä ja monta. Minulla on esimerkiksi useita eri varmuuskopioita sekä omalla fyysisellä lisälevyllä että pilvessä että palveluissa.
Kuitenkin tämä kääntymiseni "katoavaan kuvaan" on ehkä enemmänkin filosofista luopumista. Sellaista vuosisadan alun avantgardismia, jossa sen sijaan, että arvostaisimme Mona Lisaa ja vartioisimme sitä Louvressa osaamme myös arvostaa vaikkapa runoa joka luetaan kerran, yksin metsässä ja poltetaan sen jälkeen nuotiossa ja se on kadonnut. Kertakäyttöinen, uusiutuva, häilyvä, mennyt, uudelleensyntyvä. Okei, nyt menee liian filosofiseksi. Olen kuitenkin luopunut varmuuden etsimisestä ja saanut sisäisen varmuuden. Jos paras kuvani tuhoutuu, mitä sitten? Otan paremman. Tai joku muu ottaa.
Voihan sitä tietysti noinkin ajatella. Itsekin harrastan valokuvausta, ja hassua kyllä, en ole mitenkään erityisen kiintynyt niihin "parhaisiin" kuviini. Sen sijaan tärkeä minulle on puolihutaisten otettu räpsy edesmenneestä isoisästä.
Kai se tasapainottelu on nykyään niin vaikeaa. Mielestäni valokuvilla on suurempi arvo silloin kun niitä on vähemmän. Katselin kuvia tuttavan lapsen ristiäisistä, ja pelkästään vauvasta kastepuvussaan oli valehtelematta 500 kuvaa. Kyllähän siinä on jo kieltämättä varaa marittaa, vaikkei minimalisti olisikaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta minimalismin voi hyvin aloittaa niin, että lakkaa ostamasta mitään.
Kun yksi paita menee lopulta rikki, huomaa että kaapissa on joku joka on jäänyt käyttämättä. Käyttää sitten sen pois sieltä. Jos olisit sen ensimmäisenä siivonnut roskiin koska et ole sitä tullut käyttäneeksi, olisitkin nyt joutunut ostamaan uuden paidan.
Vähän enemmän sellaista ajatusta, että vierottaa itsensä siitä mikä on muotia ja miltä asiat näyttää. Jos paita on ehjä ja siisti, sitä voi käyttää.Muuten ihan hyvä idea, mutta esim. minulle on vuosikymmenien aikana kertynyt niin valtava vaatevarasto, että niitä pitäisi olla käyttämässä 50 ihmistä, jotta ne kuluisivat reikäisiksi..
Tuosta lakanoiden pois heittämisestä kauhistuneille tiedoksi, ettei pois heittäminen automaattisesti tarkoita "heitin roskiin". Ne kelpaavat hyvin esim. eläinten hoitopaikkoihin. Mutta olen sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse käyttää väkisin lahjaksi saamiaan RUMIA tavaroita, joista ei tule iloa vaan ainoastaan pahaa mieltä. Kyllä, rumista lakanoista tulee paha mieli: sellaisista saidan sukulaisen ostamista hiekan-keltaisen-ruskean sävyisistä lakanoista, joissa on vihreitä ja sinisiä neliöitä ja viivoja. En suostu nukkumaan sellaisissa, enkä katselemaan sellaisia. Nyt makaan kauniissa, yksivärisissä ja laadukkaissa lakanoissa.
No sittenhän sinun ei tarvitse enää koskaan ostaa vaatteita! Käytät vain nykyisiä vaatteitasi ja heität pois sitä mukaan, kun ne kuluvat puhki. Luonto kiittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minimalismiksiko tätä ennen niin normaalia elämää nykyään kutsutaan? Siis että käyttämätöntä tavaraa tarjotaan läheisille ja jos eivät tarvitse, viedään hyväntekeväisyyteen. Roskat toimitetaan roskiin. Ja että vaatteita ostetaan tarpeeseen ja käytetään loppuuun ja koti kalustetaan lopulliseksi omien tarpeiden ja kauneusarvojen mukaan, vaihdetaan vain uusia tekstiilejä kuluneiden tilalle (kuluneet käytetään loppuun esim. rätteinä). Joulu -ym koristeet ovat samat vuodesta toiseen (tunnearvoakin tulee). Kauneus kestää aikaa, trendit vaihtuvat ja ovat joskus rumia ja kylmiä.
Ei, normaalielämä on kulutusjuhlaa, jossa koko ajan ostetaan kaikkea. Minimalismi tarkoittaa sitä, että ostetaan ja omistetaan mahdollisimman vähän tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi näitä jotka eivät ikinä osta mitään mitä haluavat, mahtaa olla tylsä elämä.
Minusta taas sinun ajattelutapasi on ahdistava ja kapeakatseinen, kun mielestäsi tavarat tuovat iloa ja onnea. Olet kuin narkkari, jonka on koko ajan saatava enemmän kamaa pysyäkseen tyytyväisenä. Kun pääsee irti riippuvuudesta kuluttamiseen ja turhiin tavaroihin, oppii arvostamaan ja saamaan nautintoa pienistä asioista. Esimerkiksi minä nautin, kun saan vaeltaa erämaassa ja kuunnella lintujen laulua, laineiden liplatusta jne. Viime kesänä vietin kolme viikkoa Lapissa vaeltaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miellän itseni jonkinasteiseksi minimalistiksi, mutta aina minimalismikeskusteluissa minua ahdistaa se tietty puritanismi, että tavaroihin ei pitäisi kiintyä tai mieltyä. Siis että jos jokin tavara on sinulle tärkeä, sillä on henkinen yliote sinuun.
Silloinkin, kun sanotaan suvaitsevaisesti, että jokainen tekee minimalismia omalla tavallaan, mukana on yleensä sellainen sävy, että ihmiset joille tavara on täysin ilman tunnearvoa ovat korkeammalla henkisellä tasolla.
Itse en koe sitä ollenkaan noin. Ajattelen myös niin, että jos tavaroistaan välittää, niistä myös pitää parempaa huolta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.
Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..
Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.
Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...
Odotan vastauksia :)
Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.
Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).
Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.
Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.
Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..
Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.
Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...
Odotan vastauksia :)
Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.
Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).
Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.
Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.
Sori nyt vaan mutta minusta tämä on juuri sitä ahdistavaa minimalismia. Kiva jos teillä toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin toissa viikonloppuna jeesaamassa ystävääni. Hänellä on 3 lasta ja yhden synttäreitä juhlittiin Hoplopissa.
Olin siellä n 4 h, minut haettiin kotoa, vietiin kotiin. Juhlissa minulla oli tosi hauskaa. Autoin , otin vieraita vastaan , katsoin menoa jne.
Ystäväni oli pakannut minulle tarpeetonta heiltä minulle. 3 kassillista vaatteita ja pari perusmuovikassillista kaikkea muuta.
Lapset halusivat n 10 vaatetta ja kaikki muut laitettiin kirppiskasaan.
2 x vuodessa minulla on 10 banaanilaatikon kiintiö. Tavarat haetaan n touko- ja marraskuussa ja silloin myös tilitetään puolen vuoden myyntilasku.
Tämä on tapahtunut jo reippaasti yli 10 krt, minulla oli joulu- ja tammikuussa tullut vain muutama tavara, nyt sain 3 laatikollista.
Esim minulla on paljon vaatteita, mutta niistä on rakennettu vaatekokonaisuuksia ja on paljon vaatteita, joita käytän vain pari krt vuodessa. Vaatteet ovat valtaosin lahjoituksia tai minun erittäin vanhoja. Minun onneni ihmiset ostavat paljon vaatteita.
Meidän kotia voi sanoa lähes minimalistin kodiksi.
Laskin joululomalla irtaimiston, esim laskin Legot yhdeksi mutta jokainen kirja omanaan ja omaisuutta on n 5000 kpl. Olin hyvin luopua vaikka tuhannesta, mutta pidän kaikista.Teen paljon aina askarteluja ja nyt on tilanne, että käytännössä kaikki raaka-aine on loppu. Ompelulankaa löytyy, mutta eipä hirveesti muuta. Valmiita käsitöitä on pääsiäiseksi tehty. Viime joulun joulukäsityöt menivät lähes kaikki kaupaksi , loput annoin joululahjoiksi.
Kuulostaa ihan mukavalta elämäntavalta, jos on paljon aikaa ja mielenkiintoa kamojen pyörittelyyn. Mutta aikuinen ihminen, joka kutsuu itseään minimalistiksi ja suoltaa samaan aikaan askarteluja lahjaksi toisille, on hieman... epälooginen. Lasten askartelut vielä ymmärrän.
Mitä epäloogisuutta on siinä, että itseään minimalististiksi kutsuva ihminen harrastaa? Toiset osaavat oikeasti tehdä kauniita asioita. Sukulaiseni askartelee paljon kaikkea, on jo eläkkeellä. Myy myös näitä tuotoksiaan ja osa jopa viedään käsistä, en ole kuullut kenenkään valittavan näistä askarteluista vaikka lahjaksi tulisi.
Eikö ne askartelutkin voisi siirtää johonkin pilvipalveluun? Minulla ainakaan ei ole tilaa muiden kuin lasteni askarteluille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teette lasten tavaroille karsiessanne? Meillä lapset ei suostu laittamaan pois juuri mitään. Juuri nelivuotias kyseli, en kai hänen tavaroita laittanut kirpputorille, ja herkkänä itki jo "varmuuden vuoksi" kuink tulee ikävöimään leluja jos ne joskus menee pois... en haluaisi ilman lasten lupaa heittää pois. Varsinkin toinen on hyvin herkkä tosiaan. Sain muutamat tavarat varastosta vietyä sentään kirppikselle.
Lisäksi, ettekö tosiaan säästä esim. perintötavaroita lapsille? Tarkoitan sellaista jolla ei juuri rahallista arvoa ole. Ettekö säästä vanhoja kuvia ja mummon paria pöytäliinaa, jotta jäisi lapsille muistoksi jotain? Meillä on joitain tavaroita kulkenut neljä polvea, tuntuisi oudolta laittaa roskiin..
Entä kastepuvut ja tossut? Meillä on ollut sama minulla ja lapsilla, ehkä hekin haluaisivat omilleen saman puvun.
Minulla on myös aika paljon kuvia mummostani ja ukistani ja näiden kavereistä yms. 1920-luvusta 2000-luvulle. Pitäisikö nämä hävittää nurkista? Lapset ei välttämättä tykkäisi aikuisena, jos saisivat tietää...
Odotan vastauksia :)
Jos lapsi haluaa uuden lelun, pitää luopua jostain vanhasta lelusta. Jos ei luovu, ei saa uutta (edes lahjaksi, edes jouluna). Selkeät ja reilut säännöt. Lapset pitävät selkeistä säännöistä, ei ole ollut ongelmia.
Olisiko elämäsi jotenkin merkittävästi erilaista, jos äitisi olisi myynyt kastemekkosi? Jos vastaus on ei, niin miksi sitten säästää vuosikausia mekkoa siltä varalta, että lapsi sen haluaisi? Ja jos ei halua, niin sitten itkeä pillität kuinka lapsi ei arvosta vaivannäköäsi. Tuskin kuolinvuoteella kuitenkaan mietit, että kylläpäs oli mukava elämä, kun oli lapsilla sama kastemekko kuin itselläni. Kun ajattele asiaa näin, osaat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja ymmärrät tavaroiden todellisen arvon (mikä on käytännössä käyttöarvo).
Kyllähän vanhoja tavaroita voi pitää, jos niille on käyttöä, mutta mitä järkeä on säilyttää komerossa kastemekkoa, jota kukaan ei koskaan käytä ja jonka olemassaolon kaikki ovat unohtaneet.
Kuvat kannattaa skannata ja säilöä pilvipalveluun. Paperilla olevat kuvat haalistuvat ajan myötä, digitaalisessa muodossa kuvat säilyvät ikuisesti.
Huh huh. Kauhea ajatus, että lapsi jäisi ilman joululahjoja siksi, että kaikki lelut ovat hänelle tärkeitä. Millaista elämää on, jos jatkuvasti pitää arvioida omien lelujensa paremmuutta? Säästänkö duplot vai palapelit? Varmasti tuo jatkuvan arvottamisen asenne siirtyy laajemminkin elämään.
Mitä taas kastemekkoihin tulee, olen todella iloinen että anoppi on säästänyt miehen mekon. Meillä sitä on käytetty jo kolmesti. Jos jonkun kaapissa on sille tilaa, miksi se pitäisi dogmaattisesti heittää pois?
Pilvipalveluista täällä on jo ollutkin asiaa.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka moni käyttää vuonna 2003 hankittuja kenkiä? Takkia? Puseroa? Niinpä.[/quote]
Minä käytän joitain vaatteita 80-luvultakin, ovat kestävämpiä ja joillain vanhoilla vaatteilla saa kivasti särmää pukeutumiseen(toki vain oma mielipide). Talvisaappaita on kahdet ja takkeja on useita 90-luvultakin, sopivat eri tilanteisiin ja mahtuvat siististi vaatehuoneeseen.