Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.
07.07.2016 |
Olisi kiva seurata vinkkejä Konmari-facebook -ryhmästä, mutta ärsyttää se fanaattisuus jos joku uskaltaa olla vähänkin "eri mieltä" tai pohtia eri asioita, tai on tehnyt asioita vähän eri tavalla.
Siellä jopa poistetaan kommentteja ja ketjuja jos ei ole ihan samaa mieltä.
Ja toisaalta myös esim. "kantavat" henkilöt kyllä itse soveltavat esim. säilytystapojen suhteen, mutta sitten taas kun joku on tehnyt eri järjestyksessä tms., ollaan heti "tuomitsemassa" että tuo ei ole konmaria.
Perusidea hyvä ja itsekin haluaisi tuommoisen projektin läpikäydä - omalla tavalla. JOtain jo tehnytkin. Ja olisi kiva seurata muidenkin edistymistä, mutta mietin kyllä jo tuosta ryhmästä eroamista kun henki ei ole hyvä... en vaan tiedä muitakaan Konmari-aiheisia ryhmiä.
Onko joku muu tehnyt "maritusta" jotenkin omalla tavallaan??
Ja oletteko fb-ryhmässä/ryhmissä ja onko niistä apua vai enempi pahaa mieltä?
Kommentit (1255)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä toinen puolen tunnin Kon Marin tv-ohjelma, jossa järjestellään
Vierailija kirjoitti:
Tässä puolen tunnin tv-ohjelma YouTubessa, kun Marie Kondo eli Kon Mari menee yhden naisen kotiin näyttämään metodejaan. Tämä on näköjään ihan tv-sarja, sillä muissa jaksoissa menee muiden kotiin.
Marie Kondo #1 in New York Gina's house Tidy Up with KonMari
Niin, tuolla on hirveästi rojua. Eli hänelle kyllä apu onkin tarpeen.
Jos MK uskoo, että materia haittaa ihmistä, onko hänellä itsellään ollut koko elämän ajan joku pakkomielteinen pelko tätä asiaa kohtaan, kun hän on tässä asiassa näin jyrkkä. Minulla on aina ollut tosi vahva gut feeling tavarasta ja niiden järjestelystä eikä poisheittäminen ole ollut ongelma. Ehkä tosiaan sen herättäminen voi olla jollekin tervetullutta, mutta MK itse tuntuu hysteeriseltä.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.
Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.
Vierailija kirjoitti:
Joo jasiinäkin mielessä huvittava keskustelu, että paheksujat eivät ole edes lukeneet kirjaa, joten eivät itse asiassa tiedä aiheesta juuri mitään : )
No, koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.
En ole lukenut konmaria, koska en halua hankkia yhtään turhaa kirjaa, enkä ole saanut sitä lainaksi vielä mistään, mutta olen lukenut siitä erilaisia tiivistelmiä ja arvosteluja. Himolukijana ja tekstityöläisenä minun on sanottava, etten ole vielä koskaan kohdannut self help -kirjaa, jonka pääpointteja ei pystyisi referoimaan pariin liuskaa . Loppu on "you can do it" -hehkutusta ja caseja.
Tietysti konmari on ihan ainutlaatuinen ja erilainen kuin kaikki muut ainutlaatuiset ja elämän mullistavat self help -kirjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Minulla on yhden 'ennenaikaisesti' kuolleen rakkaan ihmisen asunto tavaroineen. Koska kyseessä ei ole vanhus vaan ihan keskiluokkainen keski-ikäinen ihminen, tavara on hyvää ja sillä on myös tunnearvoa. Haluan tehdä ihan rauhassa päätökseni ilman mitään itselle uutta metodia, jota voisin katua jälkikäteen, etenkään kun normaalisti elämässäni tavara ei ole muodostunut ongelmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo jasiinäkin mielessä huvittava keskustelu, että paheksujat eivät ole edes lukeneet kirjaa, joten eivät itse asiassa tiedä aiheesta juuri mitään : )
No, koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.
En ole lukenut konmaria, koska en halua hankkia yhtään turhaa kirjaa, enkä ole saanut sitä lainaksi vielä mistään, mutta olen lukenut siitä erilaisia tiivistelmiä ja arvosteluja. Himolukijana ja tekstityöläisenä minun on sanottava, etten ole vielä koskaan kohdannut self help -kirjaa, jonka pääpointteja ei pystyisi referoimaan pariin liuskaa . Loppu on "you can do it" -hehkutusta ja caseja.
Tietysti konmari on ihan ainutlaatuinen ja erilainen kuin kaikki muut ainutlaatuiset ja elämän mullistavat self help -kirjat.
Self help-kirja KonMari ehdottomasti on, mutta ensimmäinen, jonka minä olen nähnyt, jossa on toimiva psykologinen taustamekanismi, joka oikeasti kattaa koko elämän. Hehkutusta en tässä nähnyt, koin kirjan itseasiassa viihdyttävän ei-amerikkalaiseksi :D
Pääpointit kykenee toki referoimaan, niinhän pystyy Tuulen Viemää-kirjankin, mutta se ei tarkoita, että saisi koko kokemuksen. KonMarissa se pointti on siinä järjestyksessä ja siinä, kuinka lukija saadaan uskaltamaan koittaa. Jos lukijan saa koittamaan tosissaan, saa hän kirjan lupaamat (vaikkei niitä toki luvata) hyödyt. Ja aivan ymmärrettävistä syistä. Toisin kuin joku The Secret, tässä on täysin toimiva psykologinen mekanismi, The Secretissä vain ehkä 1/4 (psykologiaan sekin perustaa pointtinsa, vaikkei sitä myönnäkään, siinä puuttuu ensinnäkin se rutiinienluonti, joka KonMarissa on, ja se lupaa liikaa.)
Laitoin nyt liittymispyynnön ryhmään. Katsotaan tuoko se meidän kotiin uutta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo jasiinäkin mielessä huvittava keskustelu, että paheksujat eivät ole edes lukeneet kirjaa, joten eivät itse asiassa tiedä aiheesta juuri mitään : )
No, koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.
En ole lukenut konmaria, koska en halua hankkia yhtään turhaa kirjaa, enkä ole saanut sitä lainaksi vielä mistään, mutta olen lukenut siitä erilaisia tiivistelmiä ja arvosteluja. Himolukijana ja tekstityöläisenä minun on sanottava, etten ole vielä koskaan kohdannut self help -kirjaa, jonka pääpointteja ei pystyisi referoimaan pariin liuskaa . Loppu on "you can do it" -hehkutusta ja caseja.
Tietysti konmari on ihan ainutlaatuinen ja erilainen kuin kaikki muut ainutlaatuiset ja elämän mullistavat self help -kirjat.
sinulle ei ole matka koskaan tärkeä vaan ainoastaan päämäärä? Oikeasti konmari on hauska oman elämän läpikäynti.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.
Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.
Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?
Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.
Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.
Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?
Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.
Ei, ei se vainoa minua. Harmittaisi vain että minulla ei ollut itseluottamusta luottaa omiin päätöksiini...
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Ryhmästä en tiedä, mutta itse lajittelen pyykit kuten ennenkin, enkä Suomessa viikkaa paitojakaan pystyyn, vaan kauniisti hyllyille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Juuri näin. Monikin on kertonut, miten ennen konmaria kaikkialla oli ryönää eikä kaapinovia saanut kiinni. Eihän tuossa tilanteessa mikään esine voi tuottaa muuta kuin raivoa. Ehkä päällä on iso elämänmuutos, johon liittyy muuttoa sun muuta kriisiä. Kodin siisteys on päässyt rempalleen, kun ei ole ollut voimia hoitaa asiaa, ja sitten siitä omasta voimattomuudestaan syyttää tavaroita.
Kannattaako silloin tehdä peruuttamattomia päätöksiä vaikka päiväkirjojen tai valokuvien suhteen?
Onni ei ole materiassa eikä seinissä. Sen on huomannut, kun elämässä on ollut suuria menetyksiä. Kaunis koti on voimavara ja ihana latautumispaikka. Määrä ei korvaa laatua ja huonolaatuisesta tavarasta tulee pikemmin paha mieli kuin iloa. Näillä kolmella ohjenuoralla on pärjännyt aika hyvin.
On ihan hyvä kouluttaa itseään, ettei ole liian kiintynyt tavaraan tai niiden muodostamiin muistoihin. Muistot jäävät elämään, vaikka tavara katoaisikin (esimerkiksi minun ensirakkauteni välinen kirjeenvaihto ja valokuvat tuhottiin minulta kysymättä, se harmittaa, jos sitä alkaa ajatella). On aivan ihanaa, että on joitakin juttuja, joilla on juuret eikä kaikki ole raivattu elämässä liian steriilisti.
Tuosta vaatejutusta tuli mieleen, että itse olen aina hankkinut sekä keittiönkaappeihin että vaatekaappeihin tarvittavat määrät lisähyllyjä ja laatikoita, vetokoreja, karuselleja jne. Jos ei halua viikata vaatteita pystyyn, voi jo sekin helpottaa, että vaatekaapin hyllyvälit ovat melko pienet. Monissa kaapeissa on oletuksena lähes puolimetrisiäkin välejä. Keittiössäkin lasit ja lautaset saa helpommin lajiteltua ja käsitellyksi, kun laseja ei tarvitse pinota ja lautaspinot ovat matalia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo jasiinäkin mielessä huvittava keskustelu, että paheksujat eivät ole edes lukeneet kirjaa, joten eivät itse asiassa tiedä aiheesta juuri mitään : )
No, koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.
En ole lukenut konmaria, koska en halua hankkia yhtään turhaa kirjaa, enkä ole saanut sitä lainaksi vielä mistään, mutta olen lukenut siitä erilaisia tiivistelmiä ja arvosteluja. Himolukijana ja tekstityöläisenä minun on sanottava, etten ole vielä koskaan kohdannut self help -kirjaa, jonka pääpointteja ei pystyisi referoimaan pariin liuskaa . Loppu on "you can do it" -hehkutusta ja caseja.
Tietysti konmari on ihan ainutlaatuinen ja erilainen kuin kaikki muut ainutlaatuiset ja elämän mullistavat self help -kirjat.
Bookbeat.com kaks viikkoo ilmanen, e-kirjana vaikka missä about 6 euroo.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Ryhmästä en tiedä, mutta itse lajittelen pyykit kuten ennenkin, enkä Suomessa viikkaa paitojakaan pystyyn, vaan kauniisti hyllyille.
Entä muissa maissa?
Alue: Aihe vapaa
Niin, totta. Tällöin paheksunnan/kritiikin kohteena on oikeastaan vain se oma, väärä käsitys - ei itse metodi.