Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Toki bisnes on tuottava, jos se on hyvä. Se ei merkitse, etteikö se olisi toimiva. KonMarissa ei kuitenkaan ole skientologiasta, tai muista vastaavista huijauksista tuttuja tasoja, vaan siinä "valaistuu kertamaksulla", tai maksutta, jos käyttää kirjastoa. 

En ole aikomassa sijoittaa kenenkään yksityisrahastoon, olen ostanut tuotteen. Minua ei haittaa ollenkaan, ettet sinä usko aivoratojen muokkaukseen kognitiivisen psykologian avulla. Minua ei haittaa vaikket uskoisi atomiin. Kukaan ei pakota :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Luulisin sen johtuvan siitä, että olen kirjoittanut lähemmäksi 50 päiväkirjaa ( ja ikää minulla on 35)päiväkirjaa, ihan pikkutytöstä saakka. En voi muistaa kaikkia niitä asioita,joita niihin olen kirjoteillut. Mutta yhtäkaikki niistä on iloa lukiessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Varmaan dementiakin on vain merkki siitä, että on ollut tylsä elämä...

Minulla on paljon muistoja, jotka nousevat pintaan vain lapsuudenystäväni seurassa. Siksi koen tärkeäksi pitää häneen yhteyttä. Päiväkirjoja ei valitettavasti paljon ole, mutta sehän niissä on hienoa, että näkee kuinka erilainen kirjoitettu versio on muistissa säilyneeseen verrattuna. Oppii jotain uutta muistista ja itsestä.

In case of dementia... mitä dementikko hyötyy mahdollisista muistiinpanoista, joita ei välttämättä tunnista omiksi kirjoituksiksi js jotka koskevat henkilöitä, joita ei muista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.

Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.

Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.

Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.

Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.

Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?

Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.

Minkä ihmeen takia sä säilöt niitä kasseja kellarissa? Joo, siis siksi että voit tulla toisiin aatoksiin ja voit sieltä ottaakin jonkun romun takaisin käyttöön - romun joka "yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois". Ei sitten tule mieleen että tuonkin tuplatyön ja varastoinnin vaivan voisi jättää kokonaan pois ja luottaa itseensä ja omiin päätöksiinsä ja tuntemuksiinsa jo ihan ensimmäisellä kerralla?

Miksi en saisi säilöä? Kassin käy läpi muutamassa minuutissa eikä se varastossa ollessaan tuota minulle lainkaan tuskaa tai vaivaa. En myöskään määrittele itseäni tai päätöksentekokykyäni sen mukaan, kuinka kohtelen kierrätyskasseja. Päivittäin tulee tehtyä aika paljon isompia päätöksiä työelämässä - tosin niissäkään en pidä päätäpahkaisuutta itseisarvona.

Miksi pitäisi säilöä ja tehdä tuplatyö? Kun voit tehdä sen kerralla. Päätäpahkaisuus ei myöskään ole itseisarvo, vaan materiaan suhtautumisen itseisarvo pitäisi olla se, tuottaako se iloa, eikä se, että sille ehkä voi olla käyttöä jos raketti putoaa takapihalle vuonna 2021, tai jos vaikka Hulda-täti muuttaa naapuriin ja sattuu ostamaan kolme ylämaanlehmää minikokoiselle takapihalle... Sinä toki määrittelet suhtautumisesi ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Niinpä: "Sun kannattaa heittää kaikki turha tavara pois ja lakata ostamasta, mutta et saa tehdä sitä oman pään mukaan, vaan ensin sun pitää OSTAA tää mun kirja."

Tämä on jotenkin hellyttävä ketju. Ap pettyy fb-ryhmän negatiivisuuteen ja jyrkkyyteen ja tekee siis ketjun av:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Tärkeintä olikin tunnistaa, että mitkä asiat ovat tärkeitä materiana ja mitkä eivät. Jos joku esine sykähdyttää, niin se tulee silloin ehdottomasti säästää. Mutta jos se ei sykähdytä, niin miksi kantaa painolastia mukana? Jotkut asiat on ihan hyvä unohtaa, vaikka ne olisivat kivoja olleetkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Niinpä: "Sun kannattaa heittää kaikki turha tavara pois ja lakata ostamasta, mutta et saa tehdä sitä oman pään mukaan, vaan ensin sun pitää OSTAA tää mun kirja."

No senhän voisi lainata kirjastosta, tai ostaa vaikka e-kirjana, jos tosiaan haluaa ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

Mikä poisheittämisen vimma? Sen pitäisi olla iloa tuottavien esineiden löytämistapahtuma. Ja niitä esineitä pitää tunnustella. Koko homma aloitetaan sillä, että opetellaan tuntemaan se, miltä iloa tuottava vaate sisimmässä tuntuu. Sitä toistellaan, se nopeutuu ajan kanssa. Lopussa käydään muistoesineet, siihen mennessä metodi on jo omaksuttu. Mikäli ei siis ole menty sooloillen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

KonMarin meno on vähän maanista mutta sanoma on kyllä hyvä. Tosin kaikki hyötytavarat ei välttämättä tuota iloa hirveästi mutta niitä on säilytettävä pakosta. Kaikista parhaiten tämä sopii keräilijöille ja ahdistuneille hamstereille. Antoi se itsellekkin vähän perspektiiviä siivoukseen, vaikka en edusta kumpaakaan edellämainituista. :) 

Säilytetäänkö verhot henkareissa, vai mitenkä? Olettaen, että ikkunoiss roikkuvat eivät ole ainuat-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

Miksi ne kokisi rojuina tai selvitettävänä massana? Ei kaikkia kodin tavaroita ole tarkoitus käydä läpi päivässä. Tämäkin olisi sinulle selvää, jos olisit lukenut kirjan. Kondo suosittaa kodin käytäväksi läpi alle 6kk ajalla. Siinä on rutkasti aikaa edetä niihin muistoesineisiin, joihin siis kosketaan viimeisenä. Siinä on tarkka järjestys, jota noudattamalla tulee harjoitelleeksi tarpeeksi ennen tärkeisiin asioihin päätymistä. Mutta tietenkin on kiva huudella lukematta koko opusta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

Ihan ohimennen... täytyykö niitä festarirannekkeita ja rihkamakoruja säilyttää fyysisesti tilaa viemässä? Itse ainakin ottaisin tärkeistä jutuista valokuvan ja hävittäisin fyysisen kappaleen. Näin muistot eivät ole tavarassa vaan bitteinä ruudulla.

HEL-NYC kirjoitti:

kyllä ja ei kirjoitti:

perusasia on hyvä, mutta tämä Kondo itse on selvästi jotenkin pakkomielteinen. jotain aspergeriä täytyy olla, kun koko lapsuutensa ja nuoruutensa on tutkinut ja selvittänyt kodin järjestystä! ja hänhän sanoikin olleensä epäsosiaalinen ja hiljainen.

minusta on ihan selvä asia, että kun raivaa turhan, niin uutta voi tulla tilalle. siten en ihmettele yhtään, että monien elämään tulee hyviä asioita, kun he heittävät rojut pois.

en usko siihen, että pitää koota kaikki ne asiat ensin kasaan ja sitten yksi kerrallaan. ihan hyvin voi ajatella tila kerrallan. vaatekaappi on helppo alku. vaatteet saat helposti järjestykseen rullalle. se kyllä toimii. kyllä jokaisen voi laittaa omalle paikalleen, vaikka se kuuluisikin toiseen huoneeseen.

sitten en usko, että tavaroita pitää kiitellä, sukkia. kuulosti naurettavalta. voi ne silti olla siististi kaapissa.

enkä usko, että kotiin tultua pitää otta käsilaukusta kaikki tavarat ja laittaa omille paikoilleen. ihan turhaa.

tällaisia asioita on muuten opetettu talouskoulussa jo 80-luvulla. en ollut itse, mutta kämppis oli, kun opiskelin.

on minusta hankalaa ja vaivalloista laittaa tavarat aina oikeille paikoilleen. tämä ei toimi tulla. ylimääräinen rasite.

ja musaa ei sais käyttää taustalla. kyllä aivojen dopamiini (liikehormoni) lähtee juurikin paremmin liikkeelle ja saa tekemisen meiningin kun kuuntelee musikkia.

ihmiset jotka tekee mitään uskonnon, ovat rasittavia fanaatikkoja. jokaista asiaa ihminen voi sosveltaa itselleen.

Niin, eli omaksuit KonMarista osan raivaus- ja siivousopeista, mutta jätit muun välistä. Se on sinun asiasi, mutta on turha väittää fanaattiseksi niitä, jotka haluavat koko hyödyn, joka perustuu nimenomaan kognitiiviseen psykologiaan. Kondon metodi on itsessään nerokas työkalu, eikä toimi, jos rupeat soveltamaan, että en tee ainakaan tätä, tai tätä, ja teenpäs tämän näin. Ei ole kyse uskonnosta, eikä siivoamisesta, eikä edes raivaamisesta, vaan aivojen uudelleen kouluttamisesta. Ilmeisesti osa ihmisistä ei ole käsittänyt sitä lainkaan. 

No nyt on paksua tuo kongnitiiviseen psykologiaan pohjaaminen, todella paksua.

Musiikin taustalla käyttäminen toimii hyvin suurella osalla ihmisistä, sanoi joku Marie Japanista ihan mitä tahansa. Laukun pakkaaminen ja purkaminen joka päivä ei ole suuremmalle osalle ihmisistä mitään muuta kuin tehotonta ja typerää ajankäyttöä. Aivojen uudelleen kouluttamista.. my ass. Kaikkea ihmiset uskovatkin, kun se kirjoihin ja kansiin painetaan.

Vierailija kirjoitti:

Säilytetäänkö verhot henkareissa, vai mitenkä? Olettaen, että ikkunoiss roikkuvat eivät ole ainuat-

Tuottavatko ne kaikki verhot sinulle iloa? Jos tuottavat, niin niille löytyy kyllä paikka. Rullalla ne varmaan kärsisivät vähiten taitteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Varmaan dementiakin on vain merkki siitä, että on ollut tylsä elämä...

Minulla on paljon muistoja, jotka nousevat pintaan vain lapsuudenystäväni seurassa. Siksi koen tärkeäksi pitää häneen yhteyttä. Päiväkirjoja ei valitettavasti paljon ole, mutta sehän niissä on hienoa, että näkee kuinka erilainen kirjoitettu versio on muistissa säilyneeseen verrattuna. Oppii jotain uutta muistista ja itsestä.

In case of dementia... mitä dementikko hyötyy mahdollisista muistiinpanoista, joita ei välttämättä tunnista omiksi kirjoituksiksi js jotka koskevat henkilöitä, joita ei muista?

Tuohon varmaan osaa vastata korkeintaan dementikko, ja hänkin vain omasta puolestaan. Tässä ketjussa on sen sijaan ihan tervemuistinen ihminen, jolle päiväkirjat tuottavat iloa muistuttaessaan unohtuneista asioista. Onko se sinulta jotenkin pois, kun ivaat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

Mikä poisheittämisen vimma? Sen pitäisi olla iloa tuottavien esineiden löytämistapahtuma. Ja niitä esineitä pitää tunnustella. Koko homma aloitetaan sillä, että opetellaan tuntemaan se, miltä iloa tuottava vaate sisimmässä tuntuu. Sitä toistellaan, se nopeutuu ajan kanssa. Lopussa käydään muistoesineet, siihen mennessä metodi on jo omaksuttu. Mikäli ei siis ole menty sooloillen.

Minulla on sellainen mielikuva, että oli alkuperäinen tarkoitus mikä tahansa, niin hyvin monet konmariin hurahtaneet pitävät minimalismia tavoiteltavana ja "oikeana" lopputuloksena. Kokemuksesta myös tiedän, että suurta tavaramäärää käsiteltäessä jossain vaiheessa tulee tietynlainen sokaistuminen ja välinpitämättömyys, niitä tavaroita ei näe yksittäisinä esineinä vaan massana. Pois heittäminen on tavara tavaralta helpompaa, se tehdään koko ajan impulsiivisemmin, mietitään aina vain vähemmän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Luulisin sen johtuvan siitä, että olen kirjoittanut lähemmäksi 50 päiväkirjaa ( ja ikää minulla on 35)päiväkirjaa, ihan pikkutytöstä saakka. En voi muistaa kaikkia niitä asioita,joita niihin olen kirjoteillut. Mutta yhtäkaikki niistä on iloa lukiessa.

kyllä ahdistais raahata 50 päiväkirjaa mukana joka muutossa. Kai sä oot edes saanu jemmattua ne äitis vintille?