Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.
07.07.2016 |
Olisi kiva seurata vinkkejä Konmari-facebook -ryhmästä, mutta ärsyttää se fanaattisuus jos joku uskaltaa olla vähänkin "eri mieltä" tai pohtia eri asioita, tai on tehnyt asioita vähän eri tavalla.
Siellä jopa poistetaan kommentteja ja ketjuja jos ei ole ihan samaa mieltä.
Ja toisaalta myös esim. "kantavat" henkilöt kyllä itse soveltavat esim. säilytystapojen suhteen, mutta sitten taas kun joku on tehnyt eri järjestyksessä tms., ollaan heti "tuomitsemassa" että tuo ei ole konmaria.
Perusidea hyvä ja itsekin haluaisi tuommoisen projektin läpikäydä - omalla tavalla. JOtain jo tehnytkin. Ja olisi kiva seurata muidenkin edistymistä, mutta mietin kyllä jo tuosta ryhmästä eroamista kun henki ei ole hyvä... en vaan tiedä muitakaan Konmari-aiheisia ryhmiä.
Onko joku muu tehnyt "maritusta" jotenkin omalla tavallaan??
Ja oletteko fb-ryhmässä/ryhmissä ja onko niistä apua vai enempi pahaa mieltä?
Kommentit (1255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
kyllä ja ei kirjoitti:
perusasia on hyvä, mutta tämä Kondo itse on selvästi jotenkin pakkomielteinen. jotain aspergeriä täytyy olla, kun koko lapsuutensa ja nuoruutensa on tutkinut ja selvittänyt kodin järjestystä! ja hänhän sanoikin olleensä epäsosiaalinen ja hiljainen.
minusta on ihan selvä asia, että kun raivaa turhan, niin uutta voi tulla tilalle. siten en ihmettele yhtään, että monien elämään tulee hyviä asioita, kun he heittävät rojut pois.
en usko siihen, että pitää koota kaikki ne asiat ensin kasaan ja sitten yksi kerrallaan. ihan hyvin voi ajatella tila kerrallan. vaatekaappi on helppo alku. vaatteet saat helposti järjestykseen rullalle. se kyllä toimii. kyllä jokaisen voi laittaa omalle paikalleen, vaikka se kuuluisikin toiseen huoneeseen.
sitten en usko, että tavaroita pitää kiitellä, sukkia. kuulosti naurettavalta. voi ne silti olla siististi kaapissa.
enkä usko, että kotiin tultua pitää otta käsilaukusta kaikki tavarat ja laittaa omille paikoilleen. ihan turhaa.
tällaisia asioita on muuten opetettu talouskoulussa jo 80-luvulla. en ollut itse, mutta kämppis oli, kun opiskelin.
on minusta hankalaa ja vaivalloista laittaa tavarat aina oikeille paikoilleen. tämä ei toimi tulla. ylimääräinen rasite.
ja musaa ei sais käyttää taustalla. kyllä aivojen dopamiini (liikehormoni) lähtee juurikin paremmin liikkeelle ja saa tekemisen meiningin kun kuuntelee musikkia.
ihmiset jotka tekee mitään uskonnon, ovat rasittavia fanaatikkoja. jokaista asiaa ihminen voi sosveltaa itselleen.
Niin, eli omaksuit KonMarista osan raivaus- ja siivousopeista, mutta jätit muun välistä. Se on sinun asiasi, mutta on turha väittää fanaattiseksi niitä, jotka haluavat koko hyödyn, joka perustuu nimenomaan kognitiiviseen psykologiaan. Kondon metodi on itsessään nerokas työkalu, eikä toimi, jos rupeat soveltamaan, että en tee ainakaan tätä, tai tätä, ja teenpäs tämän näin. Ei ole kyse uskonnosta, eikä siivoamisesta, eikä edes raivaamisesta, vaan aivojen uudelleen kouluttamisesta. Ilmeisesti osa ihmisistä ei ole käsittänyt sitä lainkaan.
Ei "aivojen uudelleen kouluttamiseen" tarvita mitaan mustavalkoisia saantoja, vaan sovellus on ihan okei. Ei ole olemassa mitaan tiettya KonMari-rataa aivoissa, eli joustavuuskin voi olla ihan hyvasta. Mutta senhan sina tiesitkin melkein psykologina... eiku... ;)
Meinaat, että ihan itsekseen ne aivot radoittuvat, ilman työtä? Jos vaikka päättää vain viikata pystyyn, niin eikö aivojen silloin pitäisi osata itse radoitua siihen, että ihminen osaa olla kiitollinen elämästään, laihtumaan ja ottamaan uuden suunnan..?
KonMarin nerokkuus piilee nimenomaan siinä, että (kaikki) se työ, minkä se laittaa tekemään (kiittäminen, koskeminen, järjestelmällinen tavaroiden läpikäyminen ja "arvosteleminen"), muuttaa niitä hermoratoja. Jos alat sooloilemaan ja päätät tehdä vain tätä, muttet tuota, jäät paitsi jostain.
Miksi ei saisi tehdä vähemmän, jos se sopii itselle paremmin? Esim suhde tupakkaan ja alkoholiin, onhan se paljon parempi, että niitä vähentää, kuin jatkaisi täysposotusta, jos ei kokonaan halua/voi/kykene juuri sillä hetkellä. Ymmärrän periaatteessa, mitä ajat takaa. Mutta kun tuo tekniikka on yhden ihmisen tekemä ja kaikki ei vain sovi kaikille. Minulla on taakkana suvun peritty hamstraustaipumus, lisäksi riesana kaksi kuolinpesää (ei vanhuuteen kuolleet) ja masennus. Olen todella onnellinen ihan pienistäkin askelista mitä kykenen tekemään ja uskon, että aivoni virittyvät niissäkin uudelleen. Aivot muuttuu aina. Jokainen päivä uusien asioiden kanssa muuttaa aivoja ja uskon, että hyvään tulokseen voi päästä myös sooloilemalla. Ei tämä nyt mikään kiveen hakattu totuus ole, hyvänen aika sentäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Juuri näin. Monikin on kertonut, miten ennen konmaria kaikkialla oli ryönää eikä kaapinovia saanut kiinni. Eihän tuossa tilanteessa mikään esine voi tuottaa muuta kuin raivoa. Ehkä päällä on iso elämänmuutos, johon liittyy muuttoa sun muuta kriisiä. Kodin siisteys on päässyt rempalleen, kun ei ole ollut voimia hoitaa asiaa, ja sitten siitä omasta voimattomuudestaan syyttää tavaroita.
Kannattaako silloin tehdä peruuttamattomia päätöksiä vaikka päiväkirjojen tai valokuvien suhteen?
En haluaisi tehdä oletusta, että en olisi isossakaan elämänmuutoksessa kykenevä tekemään päätöksiä. Ja jos tuo teidän teesinne olisi paikkansapitävä, eikö silloin kaikki tavarat aiheuttaisi ikäviä fiiliksiä siinä raivatessa? Sen sijaan, että sieltä erottuvat ne, jotka todellisuudessa ovat tärkeitä ja merkityksellisiä?
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Oikeasti sinun olisi pitänyt kysyä onko näillä ihmisillä pyykkikoria.
Ne voi ne likaiset vaatteet pestä samantien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Ryhmästä en tiedä, mutta itse lajittelen pyykit kuten ennenkin, enkä Suomessa viikkaa paitojakaan pystyyn, vaan kauniisti hyllyille.
Entä muissa maissa?
USAssa meillä oli jo valmiiksi vetokaapit ja niitä henkari"putkia". Ei hyllyjä kuin nimeksi. Siellä viikkaan pystyyn vaatteet, jotka eivät mene henkareihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Oikeasti sinun olisi pitänyt kysyä onko näillä ihmisillä pyykkikoria.
Ne voi ne likaiset vaatteet pestä samantien.
Kun pesaisee likaisen vaatteen aina samalla kun riisuu sen päältään, ei kodissa ole ikävää fiilistä tuottavia likapyykkiläjiä ja on aikaa nauttia oikeasti tärkeistä asioista kuten nyrkkipyykistä ja konmari-keskusteluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
kyllä ja ei kirjoitti:
perusasia on hyvä, mutta tämä Kondo itse on selvästi jotenkin pakkomielteinen. jotain aspergeriä täytyy olla, kun koko lapsuutensa ja nuoruutensa on tutkinut ja selvittänyt kodin järjestystä! ja hänhän sanoikin olleensä epäsosiaalinen ja hiljainen.
minusta on ihan selvä asia, että kun raivaa turhan, niin uutta voi tulla tilalle. siten en ihmettele yhtään, että monien elämään tulee hyviä asioita, kun he heittävät rojut pois.
en usko siihen, että pitää koota kaikki ne asiat ensin kasaan ja sitten yksi kerrallaan. ihan hyvin voi ajatella tila kerrallan. vaatekaappi on helppo alku. vaatteet saat helposti järjestykseen rullalle. se kyllä toimii. kyllä jokaisen voi laittaa omalle paikalleen, vaikka se kuuluisikin toiseen huoneeseen.
sitten en usko, että tavaroita pitää kiitellä, sukkia. kuulosti naurettavalta. voi ne silti olla siististi kaapissa.
enkä usko, että kotiin tultua pitää otta käsilaukusta kaikki tavarat ja laittaa omille paikoilleen. ihan turhaa.
tällaisia asioita on muuten opetettu talouskoulussa jo 80-luvulla. en ollut itse, mutta kämppis oli, kun opiskelin.
on minusta hankalaa ja vaivalloista laittaa tavarat aina oikeille paikoilleen. tämä ei toimi tulla. ylimääräinen rasite.
ja musaa ei sais käyttää taustalla. kyllä aivojen dopamiini (liikehormoni) lähtee juurikin paremmin liikkeelle ja saa tekemisen meiningin kun kuuntelee musikkia.
ihmiset jotka tekee mitään uskonnon, ovat rasittavia fanaatikkoja. jokaista asiaa ihminen voi sosveltaa itselleen.
Niin, eli omaksuit KonMarista osan raivaus- ja siivousopeista, mutta jätit muun välistä. Se on sinun asiasi, mutta on turha väittää fanaattiseksi niitä, jotka haluavat koko hyödyn, joka perustuu nimenomaan kognitiiviseen psykologiaan. Kondon metodi on itsessään nerokas työkalu, eikä toimi, jos rupeat soveltamaan, että en tee ainakaan tätä, tai tätä, ja teenpäs tämän näin. Ei ole kyse uskonnosta, eikä siivoamisesta, eikä edes raivaamisesta, vaan aivojen uudelleen kouluttamisesta. Ilmeisesti osa ihmisistä ei ole käsittänyt sitä lainkaan.
Ei "aivojen uudelleen kouluttamiseen" tarvita mitaan mustavalkoisia saantoja, vaan sovellus on ihan okei. Ei ole olemassa mitaan tiettya KonMari-rataa aivoissa, eli joustavuuskin voi olla ihan hyvasta. Mutta senhan sina tiesitkin melkein psykologina... eiku... ;)
Meinaat, että ihan itsekseen ne aivot radoittuvat, ilman työtä? Jos vaikka päättää vain viikata pystyyn, niin eikö aivojen silloin pitäisi osata itse radoitua siihen, että ihminen osaa olla kiitollinen elämästään, laihtumaan ja ottamaan uuden suunnan..?
KonMarin nerokkuus piilee nimenomaan siinä, että (kaikki) se työ, minkä se laittaa tekemään (kiittäminen, koskeminen, järjestelmällinen tavaroiden läpikäyminen ja "arvosteleminen"), muuttaa niitä hermoratoja. Jos alat sooloilemaan ja päätät tehdä vain tätä, muttet tuota, jäät paitsi jostain.
Miksi ei saisi tehdä vähemmän, jos se sopii itselle paremmin? Esim suhde tupakkaan ja alkoholiin, onhan se paljon parempi, että niitä vähentää, kuin jatkaisi täysposotusta, jos ei kokonaan halua/voi/kykene juuri sillä hetkellä. Ymmärrän periaatteessa, mitä ajat takaa. Mutta kun tuo tekniikka on yhden ihmisen tekemä ja kaikki ei vain sovi kaikille. Minulla on taakkana suvun peritty hamstraustaipumus, lisäksi riesana kaksi kuolinpesää (ei vanhuuteen kuolleet) ja masennus. Olen todella onnellinen ihan pienistäkin askelista mitä kykenen tekemään ja uskon, että aivoni virittyvät niissäkin uudelleen. Aivot muuttuu aina. Jokainen päivä uusien asioiden kanssa muuttaa aivoja ja uskon, että hyvään tulokseen voi päästä myös sooloilemalla. Ei tämä nyt mikään kiveen hakattu totuus ole, hyvänen aika sentäs.
Ei tietenkään ole mikään kiveen hakattu totuus, mutta KonMari metodi perustuu siihen. Se, että käytät sitä apunasi elämässäsi on hieno juttu ja mahtava, että saat apua siitä. Mutta tässä olikin pointtina se, että et toimi KonMari metodin mukaisesti, vaan raivaat ja siivoat sitä soveltamalla. Se on ihan yhtä ok. Koen, ettei KonMari metodi ole niinkään sitä raivausta ja siivoamista, vaan se hoitaa sen vain kätevästi siinä sivussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.
Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Oikeasti sinun olisi pitänyt kysyä onko näillä ihmisillä pyykkikoria.
Ne voi ne likaiset vaatteet pestä samantien.
Kun pesaisee likaisen vaatteen aina samalla kun riisuu sen päältään, ei kodissa ole ikävää fiilistä tuottavia likapyykkiläjiä ja on aikaa nauttia oikeasti tärkeistä asioista kuten nyrkkipyykistä ja konmari-keskusteluista.
Hitsi, pitääkö ostaa toinen pesukone, vai käyttää yhtä aikaa vain sellaisia vaatteita, jotka voi pestä samassa koneellisessa?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Oikeasti sinun olisi pitänyt kysyä onko näillä ihmisillä pyykkikoria.
Ne voi ne likaiset vaatteet pestä samantien.
Kun pesaisee likaisen vaatteen aina samalla kun riisuu sen päältään, ei kodissa ole ikävää fiilistä tuottavia likapyykkiläjiä ja on aikaa nauttia oikeasti tärkeistä asioista kuten nyrkkipyykistä ja konmari-keskusteluista.
Hitsi, pitääkö ostaa toinen pesukone, vai käyttää yhtä aikaa vain sellaisia vaatteita, jotka voi pestä samassa koneellisessa?
Mitä et voi pestä samassa koneellisessa tai vaikka perättäisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.
Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?
Varmaan dementiakin on vain merkki siitä, että on ollut tylsä elämä...
Minulla on paljon muistoja, jotka nousevat pintaan vain lapsuudenystäväni seurassa. Siksi koen tärkeäksi pitää häneen yhteyttä. Päiväkirjoja ei valitettavasti paljon ole, mutta sehän niissä on hienoa, että näkee kuinka erilainen kirjoitettu versio on muistissa säilyneeseen verrattuna. Oppii jotain uutta muistista ja itsestä.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.
Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.
Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?
Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.
Minkä ihmeen takia sä säilöt niitä kasseja kellarissa? Joo, siis siksi että voit tulla toisiin aatoksiin ja voit sieltä ottaakin jonkun romun takaisin käyttöön - romun joka "yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois". Ei sitten tule mieleen että tuonkin tuplatyön ja varastoinnin vaivan voisi jättää kokonaan pois ja luottaa itseensä ja omiin päätöksiinsä ja tuntemuksiinsa jo ihan ensimmäisellä kerralla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan. Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaako nämä ihmiset pyykkikoriinkin vaatteet pystyyn?
Oikeasti sinun olisi pitänyt kysyä onko näillä ihmisillä pyykkikoria.
Ne voi ne likaiset vaatteet pestä samantien.
Kun pesaisee likaisen vaatteen aina samalla kun riisuu sen päältään, ei kodissa ole ikävää fiilistä tuottavia likapyykkiläjiä ja on aikaa nauttia oikeasti tärkeistä asioista kuten nyrkkipyykistä ja konmari-keskusteluista.
Hitsi, pitääkö ostaa toinen pesukone, vai käyttää yhtä aikaa vain sellaisia vaatteita, jotka voi pestä samassa koneellisessa?
Mitä et voi pestä samassa koneellisessa tai vaikka perättäisissä?
No ei mustia legginsejä ja vaaleaa villapaitaa oikein viitsi samassa koneessa pestä.
Tosiasiassa meillä on likapyykkikorit, jotka ovat toimivat ja helppokäyttöiset - lisäksi vielä aika esteettiset, eli tuottavat iloa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.
Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?
Tuleeko konmarittajista marmattajiakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.
Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.
Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.
Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.
Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.
Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?
Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.
Minkä ihmeen takia sä säilöt niitä kasseja kellarissa? Joo, siis siksi että voit tulla toisiin aatoksiin ja voit sieltä ottaakin jonkun romun takaisin käyttöön - romun joka "yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois". Ei sitten tule mieleen että tuonkin tuplatyön ja varastoinnin vaivan voisi jättää kokonaan pois ja luottaa itseensä ja omiin päätöksiinsä ja tuntemuksiinsa jo ihan ensimmäisellä kerralla?
Miksi en saisi säilöä? Kassin käy läpi muutamassa minuutissa eikä se varastossa ollessaan tuota minulle lainkaan tuskaa tai vaivaa. En myöskään määrittele itseäni tai päätöksentekokykyäni sen mukaan, kuinka kohtelen kierrätyskasseja. Päivittäin tulee tehtyä aika paljon isompia päätöksiä työelämässä - tosin niissäkään en pidä päätäpahkaisuutta itseisarvona.
Joo, sinkku pesasee joka ilta päivän aikana käyttämänsä vaatteet, LOL. Sitten on ainakin turhaan aina kylppärissä pyykkinaruilla pyykkiä eikä koskaan pyykkivapaata avaraa tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.
Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?
Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa.
Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.
Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.
Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.
Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.
Ne muistot eivät ole materiassa.
Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.
Alue: Aihe vapaa
Jos sinusta todella tuntuu tuolta, sinun kannattaisi tarkastella minäkuvaasi vähän isompien asioiden kautta. Varmasti sopisi monelle fb-ryhmäläisellekin.
Ehkä se on oire maailman nykytilasta, että ihmiset hakevat hallinnan kokemusta roinia ulos heittelemällä. Kun minä olin nuori, oli muotia lähteä kehitysmaahan vapaaehtoistyöhön, että opittaisiin arvostamaan elämää ja olemaan kiitollisia. Nykyään heitetään tavaraa kodista ulos ja kiitellään.