Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.

Täällä puhutaan paljon psykiatriasta ja psykologiasta, mainitaaan hermoratoja ja toisaalta koetaan koko homma kulttimaiseksi. Otanpa nyt asiaan kantaa minäkin.

Olen psykologi, lähdetään vaikka siitä. Tottakai ylimääräisen siivoaminen tekee hyvää. Tässä Marie Kondon ajattelumallissa kuitenkin jää se kovin oleellinen seikka huomiotta, että ongelmien varsinainen syy jää hoitamatta. Vähennetään, poistetaan, kiittellään ja innostutaan siten luodusta tilasta ja energiasta, mutta varsinaisestihan tämä ei pitkäkantoisesti monellekaan riitä. Voitaisiin vaikkapa verrata alkoholismiin, jossa siivottaisiin pullot pois, mutta se viinanhimon syy jäisi käsittelemättä, eikä sellainen näillä keinoilla monenkaan kohdalla poistuisi. Usein intohimoisen järjestelytarpeen takana onkin kyvyttömyys hallita sisäistä maailmaansa. Tämä on aivan tutkittua faktaa. Tavallaan järjestetään ulkoiset puitteet kuntoon ja saadaan siten tyydytystä.  Täällä puhutaan oppimisesta ja aivojen kouluttamisesta uudelleen, mutta en nyt sanoisi sen ihan näinkään toteutuvan - ja olen kyllä lukenut nuo kaikki kirjat ja katsonut hänestäkin luentoja. Siivoamalla ja vähentämällä voidaan todentaa ja havaita jonkin seuraus, muttei välttämättä, etten sanoisi usein, sen syytä. Siksi vaikkapa dietitkin usein epäonnistuvat. 

Mitä tulee sitten itse Marie Kondoon, niin hän on aivan julkisesti kertonut jatkuvasta tarpeestaan siivota ja järjestää pakkomielteisesti. Kyseessä ei kuulosta olevan varsinaisesti minkään saavuttaminen, vaan itse se järjestely ja jatkuva siivoaminen aiheuttaa ne niin sanotut kickisit.  Koska hän itsekin puhuu pakkomielteestään, voidaan jo siten kyseenalaistaa miten se on hänen henkilökohtaisella tasollan toiminut? Tavaraa on vähemmän, se kaikki tuottaa iloa ja kaikki on “in the best way  folded for perfect appearance” mutta silti pakkomielteinen järjestelytarve ei ole kadonnut. Marie kertoo, että hän on lapsesta saakka järjestänyt aina. Hän kertoo mm. koulussa järjestäneensä muidenkin tavarat ja koulun hyllyt aina, ja  nimenomaan jatkuvasti. Muiden pitäessä taukoa, Marie järjesti. Hän myös puhuu obsessioistaan, eli näistä pakkomielteistään, joten monen täälläkin esittämä kritiikki ei ole aivan tuulesta temmattua. Marie on kertonut mm. hermoromahduksistaan, pyörtymiskohtauksistaan ja todelliseksi kokemastaan äänestä, joka kehoittaa häntä järjestelemään. 

Krittinen suhtautuminen on ihan tervettä ajattelua. Konmari on ihan hyvä keino vapauttaa omaa energiaansa ja siistiä elinympäristöään, joka pahimmillaan tukahduttaa asukkaansa, mutta jos mennään pakkomielteisyyden puolelle, voidaan jo kysyä miten se valittu ismi toimiikaan, vai toimiiko lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan paljon psykiatriasta ja psykologiasta, mainitaaan hermoratoja ja toisaalta koetaan koko homma kulttimaiseksi. Otanpa nyt asiaan kantaa minäkin.

Olen psykologi, lähdetään vaikka siitä. Tottakai ylimääräisen siivoaminen tekee hyvää. Tässä Marie Kondon ajattelumallissa kuitenkin jää se kovin oleellinen seikka huomiotta, että ongelmien varsinainen syy jää hoitamatta. Vähennetään, poistetaan, kiittellään ja innostutaan siten luodusta tilasta ja energiasta, mutta varsinaisestihan tämä ei pitkäkantoisesti monellekaan riitä. Voitaisiin vaikkapa verrata alkoholismiin, jossa siivottaisiin pullot pois, mutta se viinanhimon syy jäisi käsittelemättä, eikä sellainen näillä keinoilla monenkaan kohdalla poistuisi. Usein intohimoisen järjestelytarpeen takana onkin kyvyttömyys hallita sisäistä maailmaansa. Tämä on aivan tutkittua faktaa. Tavallaan järjestetään ulkoiset puitteet kuntoon ja saadaan siten tyydytystä.  Täällä puhutaan oppimisesta ja aivojen kouluttamisesta uudelleen, mutta en nyt sanoisi sen ihan näinkään toteutuvan - ja olen kyllä lukenut nuo kaikki kirjat ja katsonut hänestäkin luentoja. Siivoamalla ja vähentämällä voidaan todentaa ja havaita jonkin seuraus, muttei välttämättä, etten sanoisi usein, sen syytä. Siksi vaikkapa dietitkin usein epäonnistuvat. 

Mitä tulee sitten itse Marie Kondoon, niin hän on aivan julkisesti kertonut jatkuvasta tarpeestaan siivota ja järjestää pakkomielteisesti. Kyseessä ei kuulosta olevan varsinaisesti minkään saavuttaminen, vaan itse se järjestely ja jatkuva siivoaminen aiheuttaa ne niin sanotut kickisit.  Koska hän itsekin puhuu pakkomielteestään, voidaan jo siten kyseenalaistaa miten se on hänen henkilökohtaisella tasollan toiminut? Tavaraa on vähemmän, se kaikki tuottaa iloa ja kaikki on “in the best way  folded for perfect appearance” mutta silti pakkomielteinen järjestelytarve ei ole kadonnut. Marie kertoo, että hän on lapsesta saakka järjestänyt aina. Hän kertoo mm. koulussa järjestäneensä muidenkin tavarat ja koulun hyllyt aina, ja  nimenomaan jatkuvasti. Muiden pitäessä taukoa, Marie järjesti. Hän myös puhuu obsessioistaan, eli näistä pakkomielteistään, joten monen täälläkin esittämä kritiikki ei ole aivan tuulesta temmattua. Marie on kertonut mm. hermoromahduksistaan, pyörtymiskohtauksistaan ja todelliseksi kokemastaan äänestä, joka kehoittaa häntä järjestelemään. 

Krittinen suhtautuminen on ihan tervettä ajattelua. Konmari on ihan hyvä keino vapauttaa omaa energiaansa ja siistiä elinympäristöään, joka pahimmillaan tukahduttaa asukkaansa, mutta jos mennään pakkomielteisyyden puolelle, voidaan jo kysyä miten se valittu ismi toimiikaan, vai toimiiko lainkaan.

Miksi meillä on niin paljon psykologeja, mutta niin vähän mielenterveysongelmista parantuneita?

Marie Kondollahan on OCD eli pakko-oireinen häiriö, neuroottinen tarve siivota ja järjestää.  Ei ole salaista tietoa tämä. OCD selittääkin sen, miksi hän todellisuudessa myöskin kirjoittaa aina vain yhdestä tavasta tehdä oikein. Mikäli tehtäisiin toisella tavalla, se ei olisi hänen mielestään oikein ja OCD ei silloin saa tyydytystä tekemästään. OCD:ssä on toimittava tietyllä tavalla tai pakkomielle ei laannu. Pitää nostaa hattua Marielle. Hän on tehnyt neuroottisesta häiriötilastaan itselleen ammatin ja siten hallitsee sitä valitsemallaan tavalla, mutta lukijan se kannattaa kuitenkin muistaa, että hänellä tosiaan on se OCD ja nimenomaan siivoamiseen ja järjestelyyn liittyvä OCD. Siksi se tarjottu oppi tuntuukin monesta uskontomaiselta ja ylilyövältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan paljon psykiatriasta ja psykologiasta, mainitaaan hermoratoja ja toisaalta koetaan koko homma kulttimaiseksi. Otanpa nyt asiaan kantaa minäkin.

Olen psykologi, lähdetään vaikka siitä. Tottakai ylimääräisen siivoaminen tekee hyvää. Tässä Marie Kondon ajattelumallissa kuitenkin jää se kovin oleellinen seikka huomiotta, että ongelmien varsinainen syy jää hoitamatta. Vähennetään, poistetaan, kiittellään ja innostutaan siten luodusta tilasta ja energiasta, mutta varsinaisestihan tämä ei pitkäkantoisesti monellekaan riitä. Voitaisiin vaikkapa verrata alkoholismiin, jossa siivottaisiin pullot pois, mutta se viinanhimon syy jäisi käsittelemättä, eikä sellainen näillä keinoilla monenkaan kohdalla poistuisi. Usein intohimoisen järjestelytarpeen takana onkin kyvyttömyys hallita sisäistä maailmaansa. Tämä on aivan tutkittua faktaa. Tavallaan järjestetään ulkoiset puitteet kuntoon ja saadaan siten tyydytystä.  Täällä puhutaan oppimisesta ja aivojen kouluttamisesta uudelleen, mutta en nyt sanoisi sen ihan näinkään toteutuvan - ja olen kyllä lukenut nuo kaikki kirjat ja katsonut hänestäkin luentoja. Siivoamalla ja vähentämällä voidaan todentaa ja havaita jonkin seuraus, muttei välttämättä, etten sanoisi usein, sen syytä. Siksi vaikkapa dietitkin usein epäonnistuvat. 

Mitä tulee sitten itse Marie Kondoon, niin hän on aivan julkisesti kertonut jatkuvasta tarpeestaan siivota ja järjestää pakkomielteisesti. Kyseessä ei kuulosta olevan varsinaisesti minkään saavuttaminen, vaan itse se järjestely ja jatkuva siivoaminen aiheuttaa ne niin sanotut kickisit.  Koska hän itsekin puhuu pakkomielteestään, voidaan jo siten kyseenalaistaa miten se on hänen henkilökohtaisella tasollan toiminut? Tavaraa on vähemmän, se kaikki tuottaa iloa ja kaikki on “in the best way  folded for perfect appearance” mutta silti pakkomielteinen järjestelytarve ei ole kadonnut. Marie kertoo, että hän on lapsesta saakka järjestänyt aina. Hän kertoo mm. koulussa järjestäneensä muidenkin tavarat ja koulun hyllyt aina, ja  nimenomaan jatkuvasti. Muiden pitäessä taukoa, Marie järjesti. Hän myös puhuu obsessioistaan, eli näistä pakkomielteistään, joten monen täälläkin esittämä kritiikki ei ole aivan tuulesta temmattua. Marie on kertonut mm. hermoromahduksistaan, pyörtymiskohtauksistaan ja todelliseksi kokemastaan äänestä, joka kehoittaa häntä järjestelemään. 

Krittinen suhtautuminen on ihan tervettä ajattelua. Konmari on ihan hyvä keino vapauttaa omaa energiaansa ja siistiä elinympäristöään, joka pahimmillaan tukahduttaa asukkaansa, mutta jos mennään pakkomielteisyyden puolelle, voidaan jo kysyä miten se valittu ismi toimiikaan, vai toimiiko lainkaan.

Miksi meillä on niin paljon psykologeja, mutta niin vähän mielenterveysongelmista parantuneita?

Onko meillä? Itsestäni tuntuu siltä, että ei ole läheskään riittävästi saati määrärahoja luoda sellaista hoitoa, jolla voitaisiin auttaa kaikkia apua tarvitsevia riittävästi, mutta se on jo ihan toinen aihe se. Tähän voisi myös vastata, että koska psykologia on oppi siinä missä mikä tahansa muukin oppi ja kun on ihmisestä kyse, niin sen oikean hoidon löytäminen on kovin vaikeaa. Ihminen myöskin muuttuu aikojen myötä, meihin vaikuttaa kaikki ympäröivä. Niiden asioiden tutkiminen vie aina oman aikansa ja siten ollaan aina hieman jälkijunassa. Myöskään erityisen tehokkaita lääkkeitä ei ole kyetty kehittämään. Siinä missä moni fyysinen sairaus on perusluonteeltaan reaktiivisesti samanlainen, ihmisen psyyke taas ei vastaavalla tavalla ole. Lääkkeillä saatetaan saada vain ne oireet hillittyä joissain määrin, mutta parantuminen on ihan toinen asia varsinkin kun mennään sairausasteikolla vakavampaan suuntaan. Ihmisen mieli yhdistettynä siihen, että kukin yksilö on uniikki, on hankala yhtälö hoitomielessä. Sitten voisi tietysti kysyä, että mitä se parantuminen on? Onko se sitä, ette ole enää sitä ominaisuutta tai haittaa lainkaan vaiko sitä, että sen kanssa voi elää siitä huolimatta? Meidän käsityksemmekin sairaudesta kun muuttuu aikojen myötä. Ei tarvitse mennä kovin kauas kun homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena, kaksi sokeaa ei saanut mennä naimisiin keskenään ja niin edelleen ;)

En ole lukenut Kondon kirjaa vielä, mutta haluaisin muistuttaa teoksen kulttuurisidonnaisuudesta. Japanissa tila on vähissä (= asunnot pieniä, säilytystilaa vain vähän, pihaa tms. ei käytännössä ollenkaan), joten kaikenlainen minimalismi ja vähentäminen on siellä ajankohtaista ihan koska tahansa. Lisäksi japanilainen sisustus ammentaa tyhjästä tilasta ja vähäeleisyydestä. Hesarissa oli juuri juttua siitä, miten moni japanilainen on alkanut nauttimaan äärimmäiseksi viedystä minimalismista(esim. huonekalujen hävittäminen)- voisi olla jonkinlainen vastareaktio esim. sille, että työelämässä olevan elämä on täynnä kaikkea tekemistä ja menemistä eikä aikaa tai tilaa omille ajatuksille meinaa löytyä?

Tavaroiden kiittäminen kuulostaa hyvin japanilaiselta eleeltä sekin. Uskotaan, että kaikella on henki, jopa eräänlainen jumaluus, "kami".

Vierailija kirjoitti:

Marie Kondollahan on OCD eli pakko-oireinen häiriö, neuroottinen tarve siivota ja järjestää.  Ei ole salaista tietoa tämä. OCD selittääkin sen, miksi hän todellisuudessa myöskin kirjoittaa aina vain yhdestä tavasta tehdä oikein. Mikäli tehtäisiin toisella tavalla, se ei olisi hänen mielestään oikein ja OCD ei silloin saa tyydytystä tekemästään. OCD:ssä on toimittava tietyllä tavalla tai pakkomielle ei laannu. Pitää nostaa hattua Marielle. Hän on tehnyt neuroottisesta häiriötilastaan itselleen ammatin ja siten hallitsee sitä valitsemallaan tavalla, mutta lukijan se kannattaa kuitenkin muistaa, että hänellä tosiaan on se OCD ja nimenomaan siivoamiseen ja järjestelyyn liittyvä OCD. Siksi se tarjottu oppi tuntuukin monesta uskontomaiselta ja ylilyövältä.

Ihan yhtä OCD se tavaran haaliminen ja kykenemättömyys luopua tavarasta on. Monet pakko-oireiset eivät nimenomaan halua luopua mistään tai minkäänlaista muutosta tilanteeseen, ja siksi vastustavat tällaisia metodeja.

Itselleni tavaraa on kertynyt vuosien saatossa koska isossa talossa on ollut tilaa, ei ole tarvinnut heittää mitään pois. Kun ostan uuden kännykän niin vanha vaan sinne ihan ensimmäisen kännykän seuraksi. En ole jaksanut hävittää mm. vanhoja vhs-filmejä kun muutenkin mahtuu.

Mies on ostanut torista moottorisahoja, hitsausvehkeitä, ruohotrimmereitä, lehtipuhaltimia jne. useamman kappaleen kun halvalla saa. Ja tuolla varastossahan ne mahtuvat olemaan. Tupaantuliaislahjaksi tuli kolme isoa lumikolaa joita on ehkä kerran kokeiltu, lumet kolataan lumilingolla.

Kun lapsia alkoi tulemaan niin sukulaiset dumppasivat omat lastentavaransa meille. Siellä oli monta vähän rikkinäistä potkumopoa, ketjusuojattomia pyöriä. Ylipäänsä tavaraa joka pienellä korjaamisella olisi käyttökelpoista. Mummu osti potan joka vessaan, itse ostin vielä yhden ikeasta jossa on irtoava pottaosa jolla saa helposti kaadettua pissat pönttöön. Montakohan erilaista hoitoalustaakin meillä on?

Monia tavaroita on ostettu ihan vain siksi kun vanhaa ei löydy vaikka sellainen on, ei ole aikaa penkoa varastoja kun tarve on kiireinen. Vanhaa rikkinäistä tavaraa harvoin tulee hävitettyä. Jätetään se paikoilleen ajatuksena hävittää kaikki samantyyppiset kerralla. Ikinä sitä ei kuitenkaan tapahdu koska pikkulapsiperheessä aika menee niin moneen muuhun tärkeämpäänkin asiaan. Puolirisojen korjaamiseen ei ole aikaa. Helpompaa ostaa kaupasta uusi pyörä lapselle kuin ruveta metsästämään oikeankokoista erikoisosaa.

Joskus koitin pärjätä meille lahjoitetuilla vaatteilla. En ostanut syksyllä uutta haalaria enkä kenkiä kun sellaiset oli jo. No marraskuussa oli pakko ostaa kuitenkin koska KOLMET käytetyt kengät olivat menneet rikki niin että vesi pääsi sisään. Haalarissakin oli polvet kuluneet lopulta puhki. No, niitä uusia haalareita käytettiin sit se 1,5kk kunnes tuli talvi, keväällä eivät enää mahtuneet. Se oli se tilanne kun havahduin että ei enää ikinä. Enää en suostu tappelemaan huonotarraisten kenkien kiinnipysymisen kanssa. Päätin että meille ei enää tule keneltäkään mitään lastenvaatteita. Niin köyhä en koskaan tule olemaan etten voisi ihan itse niitä hankkia vaikka kirpparilta jolloin voin tarkistaa kunnon. Lahjoitusvaatteita tuli aina monta kassillista ettei vauva kainalossa millään ehtinyt kaikkea syynäämään ja luuli niiden olevan ihan ok.

Rupesin heittämään tahraiset, venähtäneet, kulahtaneet jne. vaatteet suoraan h&m:lle. Pikkuvikaset potkuautot, 80 luvun sitterit jne suoraan roskiin. Ehjät ja hyväkuntoiset tavarat hopelle josta saavat jakaa eteenpäin. Ei köyhienkään lasten tarvitse missään lumpuissa olla.

Mies saa pitää 1-2 kappaletta isoja tavaroitaan joita oikeasti on käyttänyt vuosien aikana. Kuntopyörät, painonnostovehkeet, nyrkkeilysäkit, hitsausvehkeet jne. joutui myymään. Itselläni 4m vaatekaappi kutistui 1,5m. Vaihtoverhoja ei ole koska kun kyllästyn verhoihin ja ostan uudet, niin en ole enää koskaan vanhoja ikkunaan laittanut. Matoilla sama juttu. Astioita ei tarvitse 30 hengelle, meitä on neljä.

Ja kuitenkaan en pitänyt itseäni hamstraajana. Verhoja olen vuosien aikana vaihtanut kolme kertaa, mutta ikkunoita on paljon. Pussilakanoita, mp3 soittimia, kameroita jne. tulee ihan joululahjaksikin. Työpaikalta olen saanut joka joulu ties mitä lahjoja. Ne täyttäisivät yhden komeron jo pelkästään. Tavaraa vain kertyy vuosien aikana ellei aktiivisesti sitä koko ajan hävitä. Hävittämisessä myönnän olleeni laiska. Ja liian helposti olen ottanut (mies myös) kavereiden tyrkyttämiä, joskus 20 vuotta sitten rahanarvoisia kamoja vastaan joita en itse olisi koskaan rahalla ostanut. Varsinkin äitini tyrkyttää kaikkea (yleensä dyykattya) ja helpompi olisi nykyäänkin vain ottaa se vastaan ja nakata kotimatkalla roskiin kuin kuunnella jankutusta koko vierailuaika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marie Kondollahan on OCD eli pakko-oireinen häiriö, neuroottinen tarve siivota ja järjestää.  Ei ole salaista tietoa tämä. OCD selittääkin sen, miksi hän todellisuudessa myöskin kirjoittaa aina vain yhdestä tavasta tehdä oikein. Mikäli tehtäisiin toisella tavalla, se ei olisi hänen mielestään oikein ja OCD ei silloin saa tyydytystä tekemästään. OCD:ssä on toimittava tietyllä tavalla tai pakkomielle ei laannu. Pitää nostaa hattua Marielle. Hän on tehnyt neuroottisesta häiriötilastaan itselleen ammatin ja siten hallitsee sitä valitsemallaan tavalla, mutta lukijan se kannattaa kuitenkin muistaa, että hänellä tosiaan on se OCD ja nimenomaan siivoamiseen ja järjestelyyn liittyvä OCD. Siksi se tarjottu oppi tuntuukin monesta uskontomaiselta ja ylilyövältä.

Ihan yhtä OCD se tavaran haaliminen ja kykenemättömyys luopua tavarasta on. Monet pakko-oireiset eivät nimenomaan halua luopua mistään tai minkäänlaista muutosta tilanteeseen, ja siksi vastustavat tällaisia metodeja.

Nimenomaan! Oli se OCD sitten tavaroiden haalimista tai niiden neuroottista järjestelyä ja siivoamista, se oli yhtälailla ja silti pakko-oireinen häiriötila. Kaksi toistensa ääripäässä esiintyvää pakko-oireista häiriötä ei kuitenkaan tee kummastakaan yhtään toista parempaa tai terveempää, ne vaan ilmentävät sitä eri tavalla. Sen varmaan ymmärrät :) 

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin äitini tyrkyttää kaikkea (yleensä dyykattya) ja helpompi olisi nykyäänkin vain ottaa se vastaan ja nakata kotimatkalla roskiin kuin kuunnella jankutusta koko vierailuaika.

Mä oon tehny niin jo vuosia, että vien äidin lahjotukset roskiin ja kierrätykseen samantien. Lajittelen ne kotimatkalla... 😂

En ole sanonut mitään, koska omistajuussuhde muuttui ja saan täten tehdä niille mitä vain. Onneksi minun on helpompi luopua kuin äidin, enkä jaksa ottaa muiltakaan mitään "tän voi vielä korjata" -projekteja. Olisi silkkaa ylioptimismia, että joskus olis aikaa korjata muuta kuin korkeintaan irronnut nappi.

Kiitollisuus ja kiitettävien asioiden huomioiminen elämässä tutkitusti lisää ihmisen henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta. Ehkäpä siksikin on hyvä kiittää tavaroita niiden suorittamasta työstä. Kun oppii esineiden avulla näkemään niissä hyviä asioita ja missä ne ovat itseä auttaneet, konkreettisesti tai ihmisenä kasvamisessa, oppii muissakin asioissa näkemään hyviä asioita elämässään, eikä aina niitä nurjia puolia. Ihmisen aivojen rakenne lähtökohtaisesti rekisteröi vahvemmin epäkohdat, ja jotta positiivinen kokeminen vahvistuisi, tarvitsee sitä erityisesti vahvistaa, sehän on todettu positiivisessa psykologiassa, joka on tällä hetkellä esim. Helsingin yliopistossa yksi keskeinen tutkimuskohde käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja sitä sovelletaan opetuksen kehittämisessä ja oppimiseen. 

Konmari-metodi ei keskity pelkästään kodin raivaamiseen turhasta tavarasta, vaan sen tarkoitus on mielestäni lisätä itsetuntemusta ja tuoda tavoitteellisuutta ihmisen elämään, lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia, mikä usein kiireessä unohtuu. Se on ylimääräisistä taakoista luopumista - moniin esineisiin liittyy muistoja, toiveita ja tunteita, joista voi olla vaikea päästää irti. On vaikea heittää liian pieniä vaatteita pois, koska on vaikea hyväksyä itseä ylipainoisena, sitä säilyttää turhia kodinkoneita, koska haluaisi olla ehtoisa emäntä edes mielikuvissa. Helposti kerää liikaa, arkielämää hankaloittavaa tavaraa, koska haluaisi elämänsä olla jollain tapaa parempaa, eikä esim. käyttämättä jääneet kuntoiluvälineet tuota kuin itsesyytöksiä. Ihminen rakentaa esineiden avulla identiteettiä. Kun oppii tuntemaan itseään ja tekemään valintoja - kaikkeahan ei ihminen ehdi tehdä tai olla elämänsä aikana  - voi luopua esineistä, jotka eivätkään tuota sellaista elämää, jota on niitä hankkiessaan toivonut ja mihin tarpeeseen hankkinut. Samalla kun tutustuu itseensä ja elämäntarinaansa, voi luopua tavaroista, jotka eivät tuota sen kaltaista elämää, jota haluaa elää ja millainen olla.    

Vierailija kirjoitti:

Kiitollisuus ja kiitettävien asioiden huomioiminen elämässä tutkitusti lisää ihmisen henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta. Ehkäpä siksikin on hyvä kiittää tavaroita niiden suorittamasta työstä. Kun oppii esineiden avulla näkemään niissä hyviä asioita ja missä ne ovat itseä auttaneet, konkreettisesti tai ihmisenä kasvamisessa, oppii muissakin asioissa näkemään hyviä asioita elämässään, eikä aina niitä nurjia puolia. Ihmisen aivojen rakenne lähtökohtaisesti rekisteröi vahvemmin epäkohdat, ja jotta positiivinen kokeminen vahvistuisi, tarvitsee sitä erityisesti vahvistaa, sehän on todettu positiivisessa psykologiassa, joka on tällä hetkellä esim. Helsingin yliopistossa yksi keskeinen tutkimuskohde käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja sitä sovelletaan opetuksen kehittämisessä ja oppimiseen. 

Positiivisen psykologian silmin tuo konmari on ihan väärin. Siinä pitäisi valita tavarat, jotka haluaa pitää sen sijaan, että kiinnitetään kaikki huomio niihin joista luovutaan... Ennen kun joku sanoo, että kiinnitetäänhän kun nehän just jää, niin EI. Oppimismetodina se ei tässä väitetyssä mielessä toimi niin. Uskoisitten nyt, että tämän Konmarituksen takana ei ole mitkään psykologisesti rakennetut ja harkitut metodit vaan yhden pakko-oireisen naisen keino hallita omia pakko-oireitaan. Tai vielä oikeammin, hänen totaalinen alistuminen oireillensa. Hän vaan konmarinoi menemään päivästä toiseen, vaikka jossain vaiheessa pitäisi tulla se autuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitollisuus ja kiitettävien asioiden huomioiminen elämässä tutkitusti lisää ihmisen henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta. Ehkäpä siksikin on hyvä kiittää tavaroita niiden suorittamasta työstä. Kun oppii esineiden avulla näkemään niissä hyviä asioita ja missä ne ovat itseä auttaneet, konkreettisesti tai ihmisenä kasvamisessa, oppii muissakin asioissa näkemään hyviä asioita elämässään, eikä aina niitä nurjia puolia. Ihmisen aivojen rakenne lähtökohtaisesti rekisteröi vahvemmin epäkohdat, ja jotta positiivinen kokeminen vahvistuisi, tarvitsee sitä erityisesti vahvistaa, sehän on todettu positiivisessa psykologiassa, joka on tällä hetkellä esim. Helsingin yliopistossa yksi keskeinen tutkimuskohde käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja sitä sovelletaan opetuksen kehittämisessä ja oppimiseen. 

Positiivisen psykologian silmin tuo konmari on ihan väärin. Siinä pitäisi valita tavarat, jotka haluaa pitää sen sijaan, että kiinnitetään kaikki huomio niihin joista luovutaan... Ennen kun joku sanoo, että kiinnitetäänhän kun nehän just jää, niin EI. Oppimismetodina se ei tässä väitetyssä mielessä toimi niin. Uskoisitten nyt, että tämän Konmarituksen takana ei ole mitkään psykologisesti rakennetut ja harkitut metodit vaan yhden pakko-oireisen naisen keino hallita omia pakko-oireitaan. Tai vielä oikeammin, hänen totaalinen alistuminen oireillensa. Hän vaan konmarinoi menemään päivästä toiseen, vaikka jossain vaiheessa pitäisi tulla se autuus. 

Siinä huomio kiinnitetään juuri niihin, mitä haluaa säästää. Alkuajatuksena on, että kaikki lähtee, vain spesiaalit tavarat säästetään. Se, että myös ne lähtevät hyvästellään ja kiitellään, ei ole niihin keskittymistä, vaan kiitollisuuden lisäämistä ja kasvattaa oppimaan virheistään. 

Tietenkään en usko, että Kondo ymmärsi rakentaneensa psykologisesti hyvin toimivan järjestelmän, uskon, että se tapahtui sattuman ja kokemuksen tuoman ymmärryksen kautta. Hänhän on ammattijärjestelijä. Mutta suurimmissa keksinnöissä on aina mukana sattuma - shampanja oli pilaantunutta viiniä, penissilliini hometta, eikä se omenan putoaminen Newtonin päähän (tarina) ollut suunniteltua. 

Toki Kondo vaikuttaa pakko-oireiselta ja aspergerilta. En tiedä onko, mutta se vaikutelma itselleni kirjoista jäi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hänen menetelmänsä voisi toimia. Ja oman psykologisen näkemykseni ja oman kokemukseni mukaan se toimii. Se on lisännyt omaan elämääni selkeyttä; tiedän paremmin mitä elämältäni haluan, se on lisännyt kiitollisuutta ja onnellisuutta. 

Ja julkaistun kirjoittajan, jolla on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita sijaan minun pitäisi uskoa ihmistä, jonka perustelu alkaa "uskoisitten nyt"? Ja tuskin hän konmaroi päivästä toiseen omaa kotiaan, vaan ohjaa muita. Se on hänen työnsä, after all. 

Itse olen hetken seuraillu ryhmää (vaikken ole lukenut kirjaa) ja ymmärrän miksi ohjeiden soveltaminen ärsyttää. Jotkut kirjoittelevat ryhmään, että marittivat yhden laatikon, kaapin tai huoneen. Ei näin, se on siivoamista. Itse olen joutunut ammattini puolesta vierailemaan monen monen ihmisen kotona ja sama ilmiö toistuu kaikkialla, kyniä, lappuja, kolikoita, purnukoita yms on monissa kaapeissa ja laatikoissa. Sitten kun nämä "marittavat" tämän yhden laatikon joka sisältää monia eri esineitä ei touhussa enää puhuta tästä kirjan ilmiöstä. Ne kynät ja purnukat jäävä siihen siivottuun kaappiin ja niin jäävät muihinkin kaappeihin. Tämä siivottu järjestys pysyy taas hetken, koska näihin sekakaappeihin ja laatikoihin aletaan taas pikkuhiljaa tunkea kaikkea muutakin koska tavaroille ei ole selkeää paikkaa ja kaapeissa on muutenkin sekalaisia tavaroita, eihän yksi lisää pahaa tee?

 

Vierailija kirjoitti:

Marie Kondollahan on OCD eli pakko-oireinen häiriö, neuroottinen tarve siivota ja järjestää.  Ei ole salaista tietoa tämä. OCD selittääkin sen, miksi hän todellisuudessa myöskin kirjoittaa aina vain yhdestä tavasta tehdä oikein. Mikäli tehtäisiin toisella tavalla, se ei olisi hänen mielestään oikein ja OCD ei silloin saa tyydytystä tekemästään. OCD:ssä on toimittava tietyllä tavalla tai pakkomielle ei laannu. Pitää nostaa hattua Marielle. Hän on tehnyt neuroottisesta häiriötilastaan itselleen ammatin ja siten hallitsee sitä valitsemallaan tavalla, mutta lukijan se kannattaa kuitenkin muistaa, että hänellä tosiaan on se OCD ja nimenomaan siivoamiseen ja järjestelyyn liittyvä OCD. Siksi se tarjottu oppi tuntuukin monesta uskontomaiselta ja ylilyövältä.

No niin, arvasinhan minä. Kyllä pakko-oireinen pakko-oireisen tunnistaa. Ja OCD:n ajattelutapaa ei kannata tartuttaa itselleen. Mikään ei voi olla vittumaisempaa kuin se että pienetkin epäjärjestyksessä ja "väärin" olevat asiat alkaa häiritä ja valtaa koko mieleen, siinä menee kaikki vapaus elämästä.

-se lapsesta asti OCD:sta kärsinyt

Vierailija kirjoitti:

Itse olen hetken seuraillu ryhmää (vaikken ole lukenut kirjaa) ja ymmärrän miksi ohjeiden soveltaminen ärsyttää. Jotkut kirjoittelevat ryhmään, että marittivat yhden laatikon, kaapin tai huoneen. Ei näin, se on siivoamista. Itse olen joutunut ammattini puolesta vierailemaan monen monen ihmisen kotona ja sama ilmiö toistuu kaikkialla, kyniä, lappuja, kolikoita, purnukoita yms on monissa kaapeissa ja laatikoissa. Sitten kun nämä "marittavat" tämän yhden laatikon joka sisältää monia eri esineitä ei touhussa enää puhuta tästä kirjan ilmiöstä. Ne kynät ja purnukat jäävä siihen siivottuun kaappiin ja niin jäävät muihinkin kaappeihin. Tämä siivottu järjestys pysyy taas hetken, koska näihin sekakaappeihin ja laatikoihin aletaan taas pikkuhiljaa tunkea kaikkea muutakin koska tavaroille ei ole selkeää paikkaa ja kaapeissa on muutenkin sekalaisia tavaroita, eihän yksi lisää pahaa tee?

 

Ei tuo tiettyihin aihealueeseen liittyvien tavaroiden laittaminen aina samaan laatikkoon/hyllyyn ole mitään marittamista, sillä minä olen tehnyt sitä jo 90-luvulla. Pitäiskö vetää ko. henkilö oikeuteen mun idean varastamisesta?

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut Kondon kirjaa vielä, mutta haluaisin muistuttaa teoksen kulttuurisidonnaisuudesta. Japanissa tila on vähissä (= asunnot pieniä, säilytystilaa vain vähän, pihaa tms. ei käytännössä ollenkaan), joten kaikenlainen minimalismi ja vähentäminen on siellä ajankohtaista ihan koska tahansa. Lisäksi japanilainen sisustus ammentaa tyhjästä tilasta ja vähäeleisyydestä. Hesarissa oli juuri juttua siitä, miten moni japanilainen on alkanut nauttimaan äärimmäiseksi viedystä minimalismista(esim. huonekalujen hävittäminen)- voisi olla jonkinlainen vastareaktio esim. sille, että työelämässä olevan elämä on täynnä kaikkea tekemistä ja menemistä eikä aikaa tai tilaa omille ajatuksille meinaa löytyä?

Tavaroiden kiittäminen kuulostaa hyvin japanilaiselta eleeltä sekin. Uskotaan, että kaikella on henki, jopa eräänlainen jumaluus, "kami".

Myös Kiinalaiseen kulttuuriin liittyvä geomantiikka/fengshui varmasti jollain tavalla kuuluu myös japanilaiseen kulttuuriin. Siinähän myös yksi tärkeä kriteeri on siisteys ja järjestys.

Mulla on sitten varmaan kanssa pakkohäiriö, kun mielelläni pidän tavarat tarkasti tietyissä paikoissa kategorioittain, tai mahdollisimman selkeästi. Siksi varmaan Konmari-metodi onkin itselläni tuottanut tulosta "ylijäämän" poistamisessa ja kodin siivous ja ylläpito vie vähemmän aikaa kuin aiemmin, ja voin keskittyä enemmän ajoittaista sekamelskaa aiheuttaviin käsityö- ja taideharrastuksiin. Minulle sopii hyvin pakko-oireinen siisteys yhdistettynä luovaan kaaokseen. on asiat balanssissa. 

Itseäni fb:n ryhmässä ärsyttää kun KAIKKEA kutsutaan marittamiseksi. Joku "marittaa" saunan ovineen kun maalaa sen. Joku saa konmarin taikaa kun ostaa kaupasta uuden "tätä mä oon aaaaina halunnu" purkin. Eniten ihmetyttää että nämä tällaiset, sisustukseen liittyvät jutut saavat olla seinällä, ja sitten tapellaan kuitenkin yp:n mielestä "oikeaoppisesta" marittamisesta. Aina käytetään perustelua että "tämä on konmari-aiheinen ryhmä. Muihin siivoustyyleihin on muita ryhmiä". Mutta miten nuo selkeästi remppa- ja sisustusryhmiin kuuluvat postaukset eivät häiritse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen hetken seuraillu ryhmää (vaikken ole lukenut kirjaa) ja ymmärrän miksi ohjeiden soveltaminen ärsyttää. Jotkut kirjoittelevat ryhmään, että marittivat yhden laatikon, kaapin tai huoneen. Ei näin, se on siivoamista. Itse olen joutunut ammattini puolesta vierailemaan monen monen ihmisen kotona ja sama ilmiö toistuu kaikkialla, kyniä, lappuja, kolikoita, purnukoita yms on monissa kaapeissa ja laatikoissa. Sitten kun nämä "marittavat" tämän yhden laatikon joka sisältää monia eri esineitä ei touhussa enää puhuta tästä kirjan ilmiöstä. Ne kynät ja purnukat jäävä siihen siivottuun kaappiin ja niin jäävät muihinkin kaappeihin. Tämä siivottu järjestys pysyy taas hetken, koska näihin sekakaappeihin ja laatikoihin aletaan taas pikkuhiljaa tunkea kaikkea muutakin koska tavaroille ei ole selkeää paikkaa ja kaapeissa on muutenkin sekalaisia tavaroita, eihän yksi lisää pahaa tee?

 

Ei tuo tiettyihin aihealueeseen liittyvien tavaroiden laittaminen aina samaan laatikkoon/hyllyyn ole mitään marittamista, sillä minä olen tehnyt sitä jo 90-luvulla. Pitäiskö vetää ko. henkilö oikeuteen mun idean varastamisesta?

On se yksi osa sitä. Siinähän juju piilee, että keräät KAIKKI asunnon kynät yhteen ja katsoo ja  tunnustelet ne kaikki läpi kerralla. Siinä näkee montako kynää todella omistaa ja mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Jos ja kun ihmiset "marittavat" laatikko tai huone kerrallaan kyniä on aina pieni määrä, esimerkiksi 10 per huone. Siinä pientä kynäkasaa katsellessa ajattelee, että tästä ryhmästä 8 on kivaa. Kyniä jää jokaiseen huoneeseen kahdeksan. KUN taas jos kaikki kynät tuo yhteen (50 kpl) näkee ihminen paljon selkeämmin mistä kynistä oikeasti pitää. Pienemmässä erässä "tylsätkin" kynät näyttävät kivoilta ja parhailta. Mutta jos vertailussa on heti 50 kynää ei niitä tylsiä edes näkisi jolloin säästää oikeasti ne hyvät. Mielestäni(ja ymmärrykseni mukaan) tämä on avain tässä hommassa.

Itsekkin olen siivonnut pienestä pitäen näin, olen aina järjestellyt ja kerännyt saman kategorian tavarat yhteen ja sijoittanut ne paikkaan x. Eihän tämä mitään uutta tiedettä olekkaan, vaan käytännössä selitetty ihmisille, joilta tällainen järjesely ei tule luonnostaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin asiasta oli se minulle täysin loogista ja tuttua.