Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.

Hyvä tapa tietää ketkä on AV-mammoja: kaikki Konmari-ryhmään tänään ja huomenna liittyneet uudet jäsenet ainakin  :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Koska ihminen tarvitsee apukeinoja muistamiseen -muiston palauttamiseen ja koska minulla on ollut niin pirun tapahtumarikas elämä!

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

Miksi ne kokisi rojuina tai selvitettävänä massana? Ei kaikkia kodin tavaroita ole tarkoitus käydä läpi päivässä. Tämäkin olisi sinulle selvää, jos olisit lukenut kirjan. Kondo suosittaa kodin käytäväksi läpi alle 6kk ajalla. Siinä on rutkasti aikaa edetä niihin muistoesineisiin, joihin siis kosketaan viimeisenä. Siinä on tarkka järjestys, jota noudattamalla tulee harjoitelleeksi tarpeeksi ennen tärkeisiin asioihin päätymistä. Mutta tietenkin on kiva huudella lukematta koko opusta...

Nimenomaan kiva huudella. Minulla on joko liikaa tavaraa, liian vähän säilytystilaa tai huono järjestys. Motivaatiota kaipaisin, mutta jotain muuta kuin pois heittämiseen kannustavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Aika monta muistoa olen kyllä unohtanut. ja sitten lukenut päiväkirjoistani.

Ilman sitä et olisi muistanut mitä unohdit, joten kaikki hyvin? Mitäs olet kirjoittanut niin mieleenpainumattomia muistoja?

Luulisin sen johtuvan siitä, että olen kirjoittanut lähemmäksi 50 päiväkirjaa ( ja ikää minulla on 35)päiväkirjaa, ihan pikkutytöstä saakka. En voi muistaa kaikkia niitä asioita,joita niihin olen kirjoteillut. Mutta yhtäkaikki niistä on iloa lukiessa.

kyllä ahdistais raahata 50 päiväkirjaa mukana joka muutossa. Kai sä oot edes saanu jemmattua ne äitis vintille?

Kiitos kysymästä, en ole. Äitini kuoli jo ollessani hyvin nuori. 

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

kyllä ja ei kirjoitti:

perusasia on hyvä, mutta tämä Kondo itse on selvästi jotenkin pakkomielteinen. jotain aspergeriä täytyy olla, kun koko lapsuutensa ja nuoruutensa on tutkinut ja selvittänyt kodin järjestystä! ja hänhän sanoikin olleensä epäsosiaalinen ja hiljainen.

minusta on ihan selvä asia, että kun raivaa turhan, niin uutta voi tulla tilalle. siten en ihmettele yhtään, että monien elämään tulee hyviä asioita, kun he heittävät rojut pois.

en usko siihen, että pitää koota kaikki ne asiat ensin kasaan ja sitten yksi kerrallaan. ihan hyvin voi ajatella tila kerrallan. vaatekaappi on helppo alku. vaatteet saat helposti järjestykseen rullalle. se kyllä toimii. kyllä jokaisen voi laittaa omalle paikalleen, vaikka se kuuluisikin toiseen huoneeseen.

sitten en usko, että tavaroita pitää kiitellä, sukkia. kuulosti naurettavalta. voi ne silti olla siististi kaapissa.

enkä usko, että kotiin tultua pitää otta käsilaukusta kaikki tavarat ja laittaa omille paikoilleen. ihan turhaa.

tällaisia asioita on muuten opetettu talouskoulussa jo 80-luvulla. en ollut itse, mutta kämppis oli, kun opiskelin.

on minusta hankalaa ja vaivalloista laittaa tavarat aina oikeille paikoilleen. tämä ei toimi tulla. ylimääräinen rasite.

ja musaa ei sais käyttää taustalla. kyllä aivojen dopamiini (liikehormoni) lähtee juurikin paremmin liikkeelle ja saa tekemisen meiningin kun kuuntelee musikkia.

ihmiset jotka tekee mitään uskonnon, ovat rasittavia fanaatikkoja. jokaista asiaa ihminen voi sosveltaa itselleen.

Niin, eli omaksuit KonMarista osan raivaus- ja siivousopeista, mutta jätit muun välistä. Se on sinun asiasi, mutta on turha väittää fanaattiseksi niitä, jotka haluavat koko hyödyn, joka perustuu nimenomaan kognitiiviseen psykologiaan. Kondon metodi on itsessään nerokas työkalu, eikä toimi, jos rupeat soveltamaan, että en tee ainakaan tätä, tai tätä, ja teenpäs tämän näin. Ei ole kyse uskonnosta, eikä siivoamisesta, eikä edes raivaamisesta, vaan aivojen uudelleen kouluttamisesta. Ilmeisesti osa ihmisistä ei ole käsittänyt sitä lainkaan. 

No nyt on paksua tuo kongnitiiviseen psykologiaan pohjaaminen, todella paksua.

Musiikin taustalla käyttäminen toimii hyvin suurella osalla ihmisistä, sanoi joku Marie Japanista ihan mitä tahansa. Laukun pakkaaminen ja purkaminen joka päivä ei ole suuremmalle osalle ihmisistä mitään muuta kuin tehotonta ja typerää ajankäyttöä. Aivojen uudelleen kouluttamista.. my ass. Kaikkea ihmiset uskovatkin, kun se kirjoihin ja kansiin painetaan.

Musiikki luo tunnetiloja ja häiritsee sitä, mitä oma intuitiosi sanoo tavaroista; eli suomeksi, kun kuuntelet musiikkia, se antaa sinulle vääränlaisen fiiliksen ja teet päätöksen siinä mielentilassa, joka ei ole omasi, eikä siksi selkeä. Musiikkia on kautta ihmiskunnan historian käytetty ihmisten mielialan muokkaamiseen - transsiin päästään tietyntyyppisillä rytmeillä, ja esim. ravet vaativat tietyntyyppisen musiikin. Ihminen rauhoittuu tietysti musiikista ja sydämensyke kiihtyy toisella. Miksi kävisit sekoittamaan mielialaasi?

Lisäksi, jos vaivautuisit tutustumaan kognitiiviseen psykologiaan, niin ei tarvitsisi huudella paskaa. 

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Toki bisnes on tuottava, jos se on hyvä. Se ei merkitse, etteikö se olisi toimiva. KonMarissa ei kuitenkaan ole skientologiasta, tai muista vastaavista huijauksista tuttuja tasoja, vaan siinä "valaistuu kertamaksulla", tai maksutta, jos käyttää kirjastoa. 

En ole aikomassa sijoittaa kenenkään yksityisrahastoon, olen ostanut tuotteen. Minua ei haittaa ollenkaan, ettet sinä usko aivoratojen muokkaukseen kognitiivisen psykologian avulla. Minua ei haittaa vaikket uskoisi atomiin. Kukaan ei pakota :D 

Ostamalla tuotteen sijoitit jo.Olen vain senverran pragmaatikko eli käytännönläheinen ihminen,että minusta  joku 'aivoratojen muokkaus kognitiivisen psykologian avulla' vain  kuulostaa mitä suurimmassa määrin huuhaalta.Ottaen huomioon ettei kirjoittaja käsittääkseni ole mikään aivokirurgi, tai kognitiivisen psykologian professori tms. aiheiden tutkija.Paikat voi kotonaan pistää sellaiseen kuntoon kuin itse haluaa ja ihan omiaan vaan siinä ohessa ajatellen,tai miettien sitä mitä silloin mieleen tulee. Oikeastaan  parempi kun ei mieti mitään liikoja eikä jää minkään (muistoja sisältävän  rasian ääreen  nyhertämään) kun enemmän saisi aikaan vaikka kunnon lattiapesulla ja keskittymällä niihin rasioihin ihan erikseen ja  vasta sitten kun varsinainen siivous on jo tehty ja on paremmin aikaa hienosäätöön ja tuntee tehneensä jo jotain mikä saa ne nippelisäädöt ja viimeistelytkin sitten sujumaan paremmin jo  omalla painollaan. 

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

Miksi ne kokisi rojuina tai selvitettävänä massana? Ei kaikkia kodin tavaroita ole tarkoitus käydä läpi päivässä. Tämäkin olisi sinulle selvää, jos olisit lukenut kirjan. Kondo suosittaa kodin käytäväksi läpi alle 6kk ajalla. Siinä on rutkasti aikaa edetä niihin muistoesineisiin, joihin siis kosketaan viimeisenä. Siinä on tarkka järjestys, jota noudattamalla tulee harjoitelleeksi tarpeeksi ennen tärkeisiin asioihin päätymistä. Mutta tietenkin on kiva huudella lukematta koko opusta...

Nimenomaan kiva huudella. Minulla on joko liikaa tavaraa, liian vähän säilytystilaa tai huono järjestys. Motivaatiota kaipaisin, mutta jotain muuta kuin pois heittämiseen kannustavaa.

Mitä sinä sitten haluat? Paremmat säilytystilat?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tapa tietää ketkä on AV-mammoja: kaikki Konmari-ryhmään tänään ja huomenna liittyneet uudet jäsenet ainakin  :D

Totta. Onneksi en ole salannut tätä pöllöpalstailuani muutenkaan. Olen kertonut senkin, että pöllöpalsta-nimeä käytän tästä palstasta hyvin usein.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Metodissa luotetaan gut feelingiin. Varsinkin tunteiden ollessa kyseessä, se on usein paras vaihtoehto. Minä en haluaisi elää joku romukassi kellarissa, enkä ainakaan haluaisi enää alkaa katsoa niitä läpi. Tässä on iso riski sellaiselle, että niitä jää vatvomaan ja ne jäävät pyörimään kotiin. Lisäksi, tämä ei kouluta aivoja oikein, vaan kouluttaa ne elämään ehkä-tilassa, jossa on ok vatvoa että lähteekö paskasta työpaikasta tai huonosta suhteesta, vaikka sitten loppuelämänsä, koska voihan olla, että tekee huonon päätöksen...? Sen sijaan, jos vain tekee päätöksen ja elää sen kanssa. Mielestäni toinen on toimiva ja kasvattava ratkaisu, toinen ei.

Sinun metodisi piuhoittama ihminen lähtee paskasta työpaikasta ovet paukkuen eikä saa minkäänlaisia suosituksia mukaansa. Minun metodini piuhoittama ihminen pitää mölyt mahassaan, etsii uuden työpaikan ja neuvottelee hyvät edut ennen kuin irtisanoutuu.

Jos elämänhallinnan kannalta romukassi kellarissa pari kuukautta eläminen ja sen läpi katsominen kiihkottomassa mielentilassa on liikaa, saattaa tosin olla että työelämässäkin uupuu aika äkkiä.

Miksi se, että toimii itsensä parhaaksi meinaisi, että tarvitsee lähteä ovet paukkuen? Miksei voisi vain rueta aktiivisesti etsimään parempia työnäkymiä, vaikka laajemmalla spektrillä? Ei gut feeling tarkoita, että tarvitsee mölyt päästää mahastaan, vaan että uskaltaa tehdä päätöksen.

Minun metodissani myös käydään tavarat läpi rauhallisesti ja kiihkottomasti jo ensimmäisellä kerralla, ja opetetaan samalla aivoille se, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä nopeallakin aikataululla ja että pitää luottaa itseensä. Sinun metodisi vain opettaa tekemään turhaa työtä uudelleen ja uudelleen... Vatvomaan elämänsä läpi.

Jos viet poistokassin väliaikaisesti kellariisi, se saa sinusta niin suuren vallan, että se vainoaa sinua loppuikäsi?

Enpä ole ikinä ajatellut, mutta taidan olla suurikin sankari, kun vien kamat kellarista kylmän viileästi kierrätykseen. Joskus muutan mieleni yksittäisen esineen kohdalla, mutta sekin yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois.

Minkä ihmeen takia sä säilöt niitä kasseja kellarissa? Joo, siis siksi että voit tulla toisiin aatoksiin ja voit sieltä ottaakin jonkun romun takaisin käyttöön - romun joka "yleensä päätyy seuraavan kassin mukana pois". Ei sitten tule mieleen että tuonkin tuplatyön ja varastoinnin vaivan voisi jättää kokonaan pois ja luottaa itseensä ja omiin päätöksiinsä ja tuntemuksiinsa jo ihan ensimmäisellä kerralla?

Miksi en saisi säilöä? Kassin käy läpi muutamassa minuutissa eikä se varastossa ollessaan tuota minulle lainkaan tuskaa tai vaivaa. En myöskään määrittele itseäni tai päätöksentekokykyäni sen mukaan, kuinka kohtelen kierrätyskasseja. Päivittäin tulee tehtyä aika paljon isompia päätöksiä työelämässä - tosin niissäkään en pidä päätäpahkaisuutta itseisarvona.

Miksi pitäisi säilöä ja tehdä tuplatyö? Kun voit tehdä sen kerralla. Päätäpahkaisuus ei myöskään ole itseisarvo, vaan materiaan suhtautumisen itseisarvo pitäisi olla se, tuottaako se iloa, eikä se, että sille ehkä voi olla käyttöä jos raketti putoaa takapihalle vuonna 2021, tai jos vaikka Hulda-täti muuttaa naapuriin ja sattuu ostamaan kolme ylämaanlehmää minikokoiselle takapihalle... Sinä toki määrittelet suhtautumisesi ihan itse.

Toisille on tärkeää tehdä nopeita päätöksiä, toisille hyviä päätöksiä. Ei se kassi kellarissa aiheuta tuplavaivaa eikä muserra minäkuvaani. Se tuo minulle iloa.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Toki bisnes on tuottava, jos se on hyvä. Se ei merkitse, etteikö se olisi toimiva. KonMarissa ei kuitenkaan ole skientologiasta, tai muista vastaavista huijauksista tuttuja tasoja, vaan siinä "valaistuu kertamaksulla", tai maksutta, jos käyttää kirjastoa. 

En ole aikomassa sijoittaa kenenkään yksityisrahastoon, olen ostanut tuotteen. Minua ei haittaa ollenkaan, ettet sinä usko aivoratojen muokkaukseen kognitiivisen psykologian avulla. Minua ei haittaa vaikket uskoisi atomiin. Kukaan ei pakota :D 

Ostamalla tuotteen sijoitit jo.Olen vain senverran pragmaatikko eli käytännönläheinen ihminen,että minusta  joku 'aivoratojen muokkaus kognitiivisen psykologian avulla' vain  kuulostaa mitä suurimmassa määrin huuhaalta.Ottaen huomioon ettei kirjoittaja käsittääkseni ole mikään aivokirurgi, tai kognitiivisen psykologian professori tms. aiheiden tutkija.Paikat voi kotonaan pistää sellaiseen kuntoon kuin itse haluaa ja ihan omiaan vaan siinä ohessa ajatellen,tai miettien sitä mitä silloin mieleen tulee. Oikeastaan  parempi kun ei mieti mitään liikoja eikä jää minkään (muistoja sisältävän  rasian ääreen  nyhertämään) kun enemmän saisi aikaan vaikka kunnon lattiapesulla ja keskittymällä niihin rasioihin ihan erikseen ja  vasta sitten kun varsinainen siivous on jo tehty ja on paremmin aikaa hienosäätöön ja tuntee tehneensä jo jotain mikä saa ne nippelisäädöt ja viimeistelytkin sitten sujumaan paremmin jo  omalla painollaan. 

Noh, jos vaikkapa Pavlovin koirilla tehdyt kokeet ovat mielestäsi huuhaata, niin mikäs siinä. Se on erinomainen osoitus kognitiivisen psykologian toiminnasta. Sama mekanismi saadaan kouluttamalla ihmisellekin. Toki KonMarissa tarkoitus ei ole kuolata kellonsoitosta, vaan oppia tekemään päätöksiä itsensä hyväksi ja elämän tärkeimpien asioiden arvostaminen uudella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, jota monet kirjan lukeneetkaan eivät tunnu tajuavan, on että Marie Kondo aika suoraan sanoo että turha tavara kannattaa heittää pois. Ei siis antaa kenellekään tai myydä kirpputorilla, koska sitten tavara on taas muiden ihmisten riesana loppujen lopuksi.

Sepäs ekologista.

Pointti onkin tavaran vähentäminen. Sen tajuaminen, että sitä ei tarvita niin paljon, ja että elämä on helpompaa vähemmillä tavaroilla. Idea pois heittämisessä on, että ongelmaa ei siirretä eteenpäin muille ihmisille.

Ja jätteestähän ei ongelmaa tule?

Ihmisillä tuskin on ihan hirveästi nurkissaan esim. kipsilevyn jämiä jossa on kaakelit edelleen kiinni, asbestia tai muuta oikeasti jätteeksi laskettavaa. Muut joko kierrätetään, maatuu tai poltetaan.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei skientologia kirjaakaan tarvinnut lukea tietääkseen että se oli pelkällä huuhaalla rahastusta. Ne jotka hartaimmin sen lukivat,olivat juuriniitä jotka menivät ansaan.  Mutta jos siihen KonMarin yksityisrahastoon haluaa sijoittaa niin siitä vaan. Ketään ei ole estämässä.Eukko on vain keksinyt itselleen tuottoisan bisneksen...

Toki bisnes on tuottava, jos se on hyvä. Se ei merkitse, etteikö se olisi toimiva. KonMarissa ei kuitenkaan ole skientologiasta, tai muista vastaavista huijauksista tuttuja tasoja, vaan siinä "valaistuu kertamaksulla", tai maksutta, jos käyttää kirjastoa. 

En ole aikomassa sijoittaa kenenkään yksityisrahastoon, olen ostanut tuotteen. Minua ei haittaa ollenkaan, ettet sinä usko aivoratojen muokkaukseen kognitiivisen psykologian avulla. Minua ei haittaa vaikket uskoisi atomiin. Kukaan ei pakota :D 

Ostamalla tuotteen sijoitit jo.Olen vain senverran pragmaatikko eli käytännönläheinen ihminen,että minusta  joku 'aivoratojen muokkaus kognitiivisen psykologian avulla' vain  kuulostaa mitä suurimmassa määrin huuhaalta.Ottaen huomioon ettei kirjoittaja käsittääkseni ole mikään aivokirurgi, tai kognitiivisen psykologian professori tms. aiheiden tutkija.Paikat voi kotonaan pistää sellaiseen kuntoon kuin itse haluaa ja ihan omiaan vaan siinä ohessa ajatellen,tai miettien sitä mitä silloin mieleen tulee. Oikeastaan  parempi kun ei mieti mitään liikoja eikä jää minkään (muistoja sisältävän  rasian ääreen  nyhertämään) kun enemmän saisi aikaan vaikka kunnon lattiapesulla ja keskittymällä niihin rasioihin ihan erikseen ja  vasta sitten kun varsinainen siivous on jo tehty ja on paremmin aikaa hienosäätöön ja tuntee tehneensä jo jotain mikä saa ne nippelisäädöt ja viimeistelytkin sitten sujumaan paremmin jo  omalla painollaan. 

Noh, jos vaikkapa Pavlovin koirilla tehdyt kokeet ovat mielestäsi huuhaata, niin mikäs siinä. Se on erinomainen osoitus kognitiivisen psykologian toiminnasta. Sama mekanismi saadaan kouluttamalla ihmisellekin. Toki KonMarissa tarkoitus ei ole kuolata kellonsoitosta, vaan oppia tekemään päätöksiä itsensä hyväksi ja elämän tärkeimpien asioiden arvostaminen uudella tavalla. 

Yrittääkö tämä ihminen nyt saada lukiossa psykologiaa opiskelleita kimppuunsa, kun väittää Pavlovin koirakokeiden olleen kognitiivista psykologiaa?

No nyt oon eilisillan ja tämän aamun lueskellut sivustoa fbssä. Onhan tuossa ihan hyvä pointti.

Mutta vähän sellainen fiilis sieltä jäi, että uskallatpa olla eri mieltä niin marittajat polttaa sut roviolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

Monella tuntuu olevan jonkin asian menettämisen pelko, joka nousee vahvasti nyt esiin. Se on ihan tärkeää miettiä, mistä se tulee ja miksi, mitä pelätään. Ettei muista, että jos unohtaa? Entä jos harmittaa jälkeenpäin?

Liian paljon menneisyyttä esineisiin sidottuna aivan varmasti haittaa nykyistä ja tulevaa

On myös hyvä miettiä sitten, että minkälaisen kaaoksen perilliset joutuvat aikanaan kohtaamaan, kun siirrytään ajasta ikuisuuteen. Ympäröikää toki itsenne mieluisila esineillä, mutta muistakaa, että se kaikki on jonain päivänä jonkun muun setvittävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa tämä kyllä kovasti. Mutta jotenkin sovellettuna. Olen hirveän huono laittamaan tavaraan pois ja minulle esim. kuolleiden isovanhempieni muistoesineet ovat äärettömän rakkaita.

Samoin olen kirjoittanut vuosikausia päiväkirjaa, vuosikirjoja, muistikirjoja. En voisi ajatellakaan luopuvani niistä. Mutta ei vissiin tarkoitus olekaan kaikkea hävittää?

Ei ole tarkoitus laittaa rakkaita tavaroita pois! Käyt kaiken läpi esinekategoria kerrallaan ja pidät vain ja ainoastaan ne, jotka sykähdyttävät sinua. Heität pois (muista kierrättää!) ne, jotka eivät sykähdytä, jotka eivät tuota iloa. 

Sääntöihin kuuluu, että tavarat käydään kategoria kerrallaan läpi, ja pois heitetyt tavarat viedään heti pois. Siinä suorastaan lietsotaan ihmistä tekemään huonoja päätöksiä.

Se, tuottaako jokin muistoesine tai harrastusväline iloa, riippuu kokonaan hetkestä. Ihmisen tunteet ovat ailahtelevaisia, ja sen takia peruuttamattomia päätöksiä ei pitäisi pyrkiä tekemään impulssien alla. Ruuhkavuosina ja kiireessä harva asia tuo iloa, koska sen merkitystä ei ehdi edes tajuta. Kun päälle vielä isketään tuollainen pahan mielen ryhmä, on helppoa hukata itsensä tavaranhävitykseen.

Minun metodiini kuuluu, että jokainen poistokassi saa odottaa kellarissa pari kuukautta. Sitten katson sen läpi rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena. Jos esineet eivät herätä erityisiä tunteita, ne saavat lähteä.

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Ja usein tuollaisiin koko kodin raivaamisen kaltaisiin suurin mullistuksiin ryhdytään jonkinlaisessa mielenkuohussa tai jopa kriisitilanteessa. Siksi ainakin joidenkin tavaroiden kohdalla harkinta-aika olisi hyvä juttu. Materiaa saa aina uutena, muistoja ja tunnearvoa ei.

Ne muistot eivät ole materiassa.

Oletko aivan varma? Valokuvat, ensimmäiseltä poikaystävältä saatu rihkamakoru, festariranneke vuodelta X... Monesti joku yksittäinen esine palauttaa mieleen sen tietyn hetken, ihmisen tai tunteen. Eikä sitä välttämättä pois heittämisen vimmassa huomaa tai muista.

No eihän niitä kukaan käskekään hävittää, sellaisia muistoja.

Sepä se, kun siinä hävittämisen vimmassa ei välttämättä tule pysähdyttyä riittävästi, ei näe niitä tavaroita muistoesineinä vaan rojuina, selvitettävänä massana. Siksi olisi hyvä antaa itselleen aikaa käydä tavaroita läpi, ottaa se harkinta-aikakin.

Monella tuntuu olevan jonkin asian menettämisen pelko, joka nousee vahvasti nyt esiin. Se on ihan tärkeää miettiä, mistä se tulee ja miksi, mitä pelätään. Ettei muista, että jos unohtaa? Entä jos harmittaa jälkeenpäin?

Liian paljon menneisyyttä esineisiin sidottuna aivan varmasti haittaa nykyistä ja tulevaa

Sama myös kääntäen. Taas olisi hyvä löytää kultainen keskitie.

En ole kyseistä kirjaa lukenut. Ensi kertaa kuulin siitä jutellessani naapurin kanssa noin kuukausi sitten. Olin ihan kauhuissani, kun naapuri selitti heittäneensä marituksen myötä 8 jätesäkillistä vaatteita ja 4 muuttolaatikollista keittiötavaraa kierrätykseen. Oli kuulemma käynyt tavaraa edellisen kerran läpi kaksi vuotta aiemmin muuttaessaan. Meillä on koko perheen vaatteita ehkä 6 jätesäkkiä ja keittiötarvikkeita se 4 muuttolaatikollista, kun lasketaan ne käytössä olevat.

Haluaako joku kertoa miten teille kertyy tavaraa tollasia määriä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, jota monet kirjan lukeneetkaan eivät tunnu tajuavan, on että Marie Kondo aika suoraan sanoo että turha tavara kannattaa heittää pois. Ei siis antaa kenellekään tai myydä kirpputorilla, koska sitten tavara on taas muiden ihmisten riesana loppujen lopuksi.

Täysin idioottimaista heittää hyvää tavaraa roskiin. Oikeastihan se menee niin että toisen roska on toisen aarre.  Ja kirpparilla jokainen ostaa tavarat oman valintansa ja tarpeensa mukaan, ei ketään pakoteta mitään sieltä ottamaan mukaan.

Eikä ketään pakoteta kaupastakaan uusia tavaroita ostamaan, mutta silti niitä ostetaan, vaikkei niitä tarvita, ja ihan sama kirppareiden suhteen. Kirpparilta on vaan jopa helpompi hamstrata sitä tavaraa, koska sehän on ekologista eikä maksa paljon. Ja sitten taas ollaan liemessä turhan tavaran kanssa.

Siksi on monesti parempi heittää tavara pois, kuin langettaa ongelma muiden niskaan.

Mutta ei tietenkään kannata heittää oikeasti hyvää ja tarpeellista tavaraa pois, vaan turhakkeet, joita ilmankin tulee toimeen.

Sinulle taitaa olla ihan vieras sellainen tosiasia, että Suomessa on paljon köyhiä ihmisiä, jotka ihan puhtaasti sen rahan puutteen vuoksi joutuvat ostamaan kaikki vaatteensa kirppareilta? Käyttökelpoisen tavaran vieminen kirppikselle on sekä ekologista, että kädenojennus varattomille. Mitä parempaa mitä halvemmalla sitä parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niitä tavaroita kiitellään?

Ja milloin?

Aina poisotettaessa (esim vaatteet.) kotia kotiin tullessa, tavarasta luovuttaessa kiitetään vaikka siitä, että on palvellut hienosti tai opettanut, että leveälahkeiset housut eivät sovi minulle... 

Tuo kuulostaa niin sekopäiseltä oikeasti :D Älkää nyt tuollaiseen yhden sekopään takia ryhtykö, joku vie vielä piipaa-autolla teidät hoitoon kun vaikuttaa siltä että teidän todellisuudentaju on pettänyt.

Eli, koska sinun käsityskykysi ei riitä ymmärtämään aivojen hermoradoittumista, on se sekopäistä ja suhteellisuudentajun vastaista?

No kannattaa tuossa kiittelyssä keskittyä vaikka ihan ihmisiin. Ne ymmärtääkin sen kiitoksen ja koskaan ei voi kiitellä tarpeeksi ihmisiä. Tavaraa on sen sijaan turha kiitellä, koska se tavara ei sitä ymmärrä ja sillä ei ole aivoja,  kiitokset menee silloin aivan hukkaan.

Se juttelu on itseä varten. Autisti.

Ei ole. Huomaa taas miten nykynuoret ovat yleissivistymättömiä.

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu shintolainen uskomus, että myös elottomilla esineillä on sielu. Tätä uskoa kutsutaan animismiksi. Siellä moni voi ihan oikeasti tuntea huonoa omaatuntoa heittäessään jonkun elottoman jutun pois ja siksi Kondo antaa neuvoja tämän syyllisyydentunteen kiertämiseen.

N25N kirjoitti:

KonMarin meno on vähän maanista mutta sanoma on kyllä hyvä. Tosin kaikki hyötytavarat ei välttämättä tuota iloa hirveästi mutta niitä on säilytettävä pakosta. Kaikista parhaiten tämä sopii keräilijöille ja ahdistuneille hamstereille. Antoi se itsellekkin vähän perspektiiviä siivoukseen, vaikka en edusta kumpaakaan edellämainituista. :) 

Kyllähän ne hyötytavarat tuottaa iloa, juuri sen hyödyn kautta.