Lue keskustelun säännöt.
Miksi suomalaiset ovat niin hemmetin epäsosiaalisia?
01.07.2016 |
Siitäkö se johtuu, kun suomalaiset jo pienestä pitäen kasvatetaan niin epäsosiaalisiksi? Mutta on tämä suomalaisten epäsosiaalisuus aivan järisyttävää. Katse koko ajan vain maahan, lattiaan ja jalkoihin, ja myös maalle, lattialle, jaloille ja seinille puhumista ja mumisemista ihmiselle puhumisen sijasta. Jos jotain yrittää kysyä tai jostain jutella, tulee vastaukseksi vain juroa, epämääräistä murahtelua, tuhahtelua ja mumisemista. Kaduillakin kun kulkee, niin ihmiset suurimmaksi osin vain myrtsi ilme naamallaan, ei hymystä tietoakaan, tosin näin valoisina kesäkuukausina voi sentään edes hieman enemmän hymyjä nähdä. Ja entäs sitten julkisissa kulkuneuvoissa, istutaan jäykkänä ja hievahtamatta, kuin jähmetyssäteestä oltaisiin osuma saatu ja myrtsi ilme naamalla tuijotetaan suoraan eteenpäin. Jos yrittää vaikka kysyä, että onko tässä vieressä vapaata, niin juuri ja juuri se toinen ihminen huomataan ja kerätään omat romppeet siitä viereiseltä paikalta pois, niin että siihen istumaan pääsee.
Kyllä ulkomailla on ihmiset paljon rennompia, iloisempia, hymyilevämpiä, ystävällisempiä ja sosiaalisempia kuin Suomessa. Joka kerta kun käy ulkomailla ja tulee takaisin Suomeen, niin huomaa sen valtavan eron, kun siellä ihmiset pitävät yhtä ja ovat sosiaalisia ja täällä Suomessa siltä kaikelta maahantuijottamiselta tuskin edes toista ihmistä huomataan.
Kommentit (183)
A-pa-paa! Määrittele suomalainen, vihervasemmiston mielestä kuka vain voi olla suomalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on niin kova oikeistolainen minä minä kultuuri. Ei siinä voi hymyillä toiselle.
Hymystähän pitää maksaa jumalauta.
Tämä on tosi. Ystävällisyydestäkin pitää maksaa.
Kapitalismin kaipuu on niin syvälle viety, että kaikki maksaa.
Kaveria ei voi kuskata autolla ilmaiseksi. Oletetaan että maksaa bensamaksut. Jossain etelässä naapuri heittää ihan suosiolla ilmaiseksi ja korkeintaan pyytää jotain sokeria tai katsomaan taloa, jos menee pitkäksi aikaa lomalle, ettei tule mitään valtaajia alueelle.
Meillä tosiaan on todella kova oikeistolainen kaipuu ja ihmiset olettaa että ystävällisyydestä ja sosiaalisuudestakin pitää pyytää maksua. Mikään ei ole ilmaista.
Eikö se suomalainen sanalaskukin mene niin että manulle ei ole ilmaista lounasta. Ja tätä ihaillaan.
Meillähän on kodittomiakin keskellä talvea ulkona ilman lämminta kotia.
Täysin kaksinaismoralistista menoa. Ihaillaan että joku pärjää elämässä ja palelee ulkona. Pitää järjätä itse. Se on sitä sisua.
Tämä ei ole poliittinen kysymys. Miksi sosiaalisuuskin pitää nähdä sosialismina? Ei kaikki halua asua kommuunissa ja jakaa ruokiaan ja puolisoitaan. Kuka siivoaa? Niin, ketään se ei kiinnosta.
Sosiaalisuus ja sosialismi ovat aivan eri asioita, jotka sotketaan iloisesti keskenään.
Aidosti kapitalistisissa maissa (esim. USA), on hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat sosiaalisia, auttavat toisia ihmisiä pyyteettömästi (koska järjestelmä ei auta), ovat avoimia, luovat verkostoja ja toimivat paljon yhteisen hyvän ja toisten ihmisten eteen.
Sosialistisissa maissahan (esim. Neuvostoliitto aikoinaan) juuri sosiaalisuus ja avoimuus vieraita ihmisiä kohtaan olivat yleensä erittäin suuri riski, vieraisiin ihmisiin ei uskaltanut luottaa, koska kuka tahansa saattoi olla järjestelmän ilmiantaja. Vieraille ihmisille ei hymyilty (eivätkä venäläiset hymyile vieraille julkisesti vieläkään). Vain perheen ja luotettujen ystävien kanssa uskallettiin puhua "avoimesti" ongelmista - tosin yleensä silloinkin kuiskaamalla.
Mitä kurjemmat olot, sitä sosiaalisemmat ihmiset. Sosiaalisuutta käytetään tapana unohtaa karu arki. Hyvinvointiyhteiskunnissa ihmiset ovat paljon enemmän omissa oloissaan kuin kurjalistomaissa.
Vanha ketju, mutta vastaanpa silti. Miksi me suomalaiset emme hymyile vesi- tai räntäsateessa tuulen pyöritellessä sateenvarjoa miten sattuu? Tai pakkasella, kun naama on jäässä? Ja miksi alamme hymyillä, kun kesä tulee. Miniäni on päiväntasaajan tienoilta kotoisin ja ihmetteli, kun me suomalaiset niin kovin odotamme kesää. Hänen kotimaassaan kun kesä tarkoitti sekä hemmetinmoista kuumuutta että usein myös erilaisia luonnonmullistuksia. Kun hän oli asunut vuoden Suomessa, ymmärsi. Sanoi myös, että syyskuun lopulta maaliskuun loppuun oli hänelläkin "vitsit aika vähissä". Ei paljon naurattanut häntäkään
Suomalaisen luonteeseen ja tapaan toimia vaikuttaa lapsuuden ihmissuhteet ja kasvatus. Meillä on valitettavan paljon ihmisiä, joilla on ollut nk lasinen lapsuus. Alkoholi on ollut monessa perheessä se tekijä, jonka vuoksi lapset ovat kasvaneet hiljaisiksi, jalkalistoja pälyileviksi ja näkymättömiksi.Joissain perheissä on alkoholin lisäksi ollut tunnekylmyyttä tai pelkästään tunnekylmyyttä, joka taas on usein peruja vanhempien laspudenkodista. Kun lapsuudenkodista on vihdoin päästy pois, ei takaisin haluta mennä. Etääntyminen sukulaisista on ollut tärkeää, jotta voisi tarjota omille lapsilleen toisenlaisen lapsuuden ja kasvatuksen.
Suomalaisissa on kyllä paljon sosiaalisiakin ihmisiä, mutta usein meidän sosiaaliset piirimme ovat aika pienet. Tämä johtuu siitä, että annamme mieluummin itsestämme muutamalle paljon kuin monelle vähän. Joitakin vuosia Suomessa asuttuaan miniäni kertoi, että suomalaisten kanssa tuntui alussa todella vaikealta ystävystyä. Ystävystyttyään kuitenkin ymmärsi, miksi. Hänen mukaansa suomalaisen ystävyyssuhde on hänen kulttuuristaan katsottuna lähes kuin sukulaisuussuhde. Ystävyyteen liittyy vahva tunneside ja hyvä ystävä on miltei kuin oma sisko. Hänen kulttuurissaan perhe ja suku on tärkein ja läheisin ja ystävät tulevat vasta sen jälkeen. Suomessa taas ystävä on monesti jopa tärkeämpi kuin omat sisarukset ja muu suku.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kurjemmat olot, sitä sosiaalisemmat ihmiset. Sosiaalisuutta käytetään tapana unohtaa karu arki. Hyvinvointiyhteiskunnissa ihmiset ovat paljon enemmän omissa oloissaan kuin kurjalistomaissa.
Totta tämäkin. Jokainen ihminen voi olla tarpeen hädässä. Siksi köyhien maiden kaveeraus. esim. Tansaniassa sain paljon kavereita, koska olin suomalainen.
On köyhät kyllä usein solidaarisempia. Sääliä ja myötätuntoisuutta surkeaan tilanteeseen löytyy. Esim. Keravalla sossutapaukset auttoivat antamalla minulle autokyydin. Ei olisi onnistunut Kaivarissa.
Toisaalta Pohjoismaiden karuissa oloissa on aina jeesattu lähimmäistä aidossa hädässä, koska ketään ei ole ollut tapana jättää pakkaseen kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kahdeksassa eri maassa ja voin sanoa että ongelma on että suomalaisia lapsia ei opeteta normaaliin sosiaalituuteen. Esim. täällä Yhdysvalloissa vanhemmat opettavat lapsilleen että vieraillekin lapsille on käytävä esittelemässä itsensä leikkipuistoissa jne. Joten kaikki lapset osaavat kohteliaasti esitellä itsensä ja jutella kaikenlaisille ihmisille. Suomessa lasten käytöstavat ovat kyllä huonolla tolalla.
Tulipa muistoja mieleen, kun muutettiin uuteen kaupunkiin ja tuli ajankohtaiseksi 12v pojalle hankkia uusia kavereita. Menin potkimaan palloa kentälle ja huomasin siellä olevan muita poikia. Aluksi pysyttelin kaukana, mutta halusin kavereita, jotta olisi voinut pelata fudista ja sosialisoida. Keräsin rohkeutta useita päiviä ja lopulta rohkenin puhua niille aloittamalla jotain kevyttä small talkia niin ne haukku mut ho moks ja käskivät painua vit tuun. En saanut uudesta kaupungista lopulta kuin kaksi sellaista kaveria, joiden kanssa näki myös vapaalla koulun/harrastuksen ulkopuolella. Oli se kova paikka, kun sosiaalisena poikana en päässyt "ulkopuolisena" porukoihin ja siten sosialisoimaan.
On se ihanaa, kun ulkopuolelta määritellään joku normi, hyväksytty käyttäytymismalli, johon jokaisen pitää sitten mukautua. Sori, mutta en aio ottaa osaa. Olen ihan peruskohtelias, kun on pakko, mutta mitään small talk -ihmistä minusta ei tule koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kahdeksassa eri maassa ja voin sanoa että ongelma on että suomalaisia lapsia ei opeteta normaaliin sosiaalituuteen. Esim. täällä Yhdysvalloissa vanhemmat opettavat lapsilleen että vieraillekin lapsille on käytävä esittelemässä itsensä leikkipuistoissa jne. Joten kaikki lapset osaavat kohteliaasti esitellä itsensä ja jutella kaikenlaisille ihmisille. Suomessa lasten käytöstavat ovat kyllä huonolla tolalla.
Tulipa muistoja mieleen, kun muutettiin uuteen kaupunkiin ja tuli ajankohtaiseksi 12v pojalle hankkia uusia kavereita. Menin potkimaan palloa kentälle ja huomasin siellä olevan muita poikia. Aluksi pysyttelin kaukana, mutta halusin kavereita, jotta olisi voinut pelata fudista ja sosialisoida. Keräsin rohkeutta useita päiviä ja lopulta rohkenin puhua niille aloittamalla jotain kevyttä small talkia niin ne haukku mut ho moks ja käskivät painua vit tuun. En saanut uudesta kaupungista lopulta kuin kaksi sellaista kaveria, joiden kanssa näki myös vapaalla koulun/harrastuksen ulkopuolella. Oli se kova paikka, kun sosiaalisena poikana en päässyt "ulkopuolisena" porukoihin ja siten sosialisoimaan.
Joo aika masentava kokemus, sympatiat sulle! En tajua, mikä nurkkakuntaisuus täällä kukoistaa. Opiskelijapiireissä on vähän samanlaista. Yrität small talkata jollekin, niin tyyppi katsoo pitkään ja luikkii pakoon. Onko se ihan oikeasti niin vaikeaa selvin päin? :-D
Ruotsissa tuntemattomammatkin työkaverit moikkaa, kun kävelee konsernin käytävällä vastaan. Suomessa katellaan sitä käytävän viherkasvia, ettei tarvitse mitään vaan sanoa.
Huippu oli, kun kesällä tuli Karhunkierroksella joku eräilijä vastaan pitkospuilla. Se katteli sinne suon toiselle puolelle, kun kohdattiin... alkoi ihan naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
On se ihanaa, kun ulkopuolelta määritellään joku normi, hyväksytty käyttäytymismalli, johon jokaisen pitää sitten mukautua. Sori, mutta en aio ottaa osaa. Olen ihan peruskohtelias, kun on pakko, mutta mitään small talk -ihmistä minusta ei tule koskaan.
Ei susta mitään puheripulia tarvitse tullakaan, kunhan nyt edes osaat silmiin katsoa ja tervehtiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se jolhtuu siitä, että täällä on kiusaamisen kulttuuri.
Lapsia kiusataan jo päiväkodista asti. On opittu kotoa kaiketi sellainen (kateellisille ja katkeroituneille ihmisille tyypillinen) muiden haukkumisen ja arvostelun tapa. Ihmisiä arvotetaan heidän ominaisuuksiensa ja omistustensa kautta. Muita ei oteta mukaan porukkaan (esim. jotkut työpaikat), koska sisäpiiristä pidetään mustasukkaisesti kiinni.
Korviini särähtää aina, kun äitikaverukset sanovat muille, että heidän lapsensa ovat keskenään "parhaita kavereita". Sehän on kääntäen juuri sitä, ettei uusia kavereita huolita mukaan.
Muissa maissa tuollaista pidetään ilkeänä ja huonona käytöksenä.
Kun on sitten ihmistä kiusattu vuosia koulussakin vaikkapa ujoudesta tai silmälaseista, niin eiköhän siinä ala luottamus kanssaihmisiin vähitellen murentua. Parempi olla hajuton, mauton ja näkymätön.
Minusta koulukiusaaminen pitäisi tehdä sakotettavaksi. Silloin kodeissakin kiinnostutaan aidosti siihen puuttumaan, kun rahaa kuluu. Kiusaaminen on myös yhteiskunnallinen ongelma: moni syrjäytyy, kun ei uskalla hakea työpaikkaa, lähestyä puolisoehdokasta tai potee jatkuvia mt-ongelmia kiusaamishistoriansa vuoksi.
Voi vi.ttu mitkä psykoosivuodatukset sieltä. Toivon kaikkea pahaa sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihanaa, kun ulkopuolelta määritellään joku normi, hyväksytty käyttäytymismalli, johon jokaisen pitää sitten mukautua. Sori, mutta en aio ottaa osaa. Olen ihan peruskohtelias, kun on pakko, mutta mitään small talk -ihmistä minusta ei tule koskaan.
Ei susta mitään puheripulia tarvitse tullakaan, kunhan nyt edes osaat silmiin katsoa ja tervehtiä.
Ohis...eikös tuo edellinen just sanonutkin, että on peruskohtelias silloin, kun on pakko. Ts katsoo silmiin ja tervehtii silloin, kun niin pitää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kahdeksassa eri maassa ja voin sanoa että ongelma on että suomalaisia lapsia ei opeteta normaaliin sosiaalituuteen. Esim. täällä Yhdysvalloissa vanhemmat opettavat lapsilleen että vieraillekin lapsille on käytävä esittelemässä itsensä leikkipuistoissa jne. Joten kaikki lapset osaavat kohteliaasti esitellä itsensä ja jutella kaikenlaisille ihmisille. Suomessa lasten käytöstavat ovat kyllä huonolla tolalla.
Tulipa muistoja mieleen, kun muutettiin uuteen kaupunkiin ja tuli ajankohtaiseksi 12v pojalle hankkia uusia kavereita. Menin potkimaan palloa kentälle ja huomasin siellä olevan muita poikia. Aluksi pysyttelin kaukana, mutta halusin kavereita, jotta olisi voinut pelata fudista ja sosialisoida. Keräsin rohkeutta useita päiviä ja lopulta rohkenin puhua niille aloittamalla jotain kevyttä small talkia niin ne haukku mut ho moks ja käskivät painua vit tuun. En saanut uudesta kaupungista lopulta kuin kaksi sellaista kaveria, joiden kanssa näki myös vapaalla koulun/harrastuksen ulkopuolella. Oli se kova paikka, kun sosiaalisena poikana en päässyt "ulkopuolisena" porukoihin ja siten sosialisoimaan.
Joo aika masentava kokemus, sympatiat sulle! En tajua, mikä nurkkakuntaisuus täällä kukoistaa. Opiskelijapiireissä on vähän samanlaista. Yrität small talkata jollekin, niin tyyppi katsoo pitkään ja luikkii pakoon. Onko se ihan oikeasti niin vaikeaa selvin päin? :-D
Ruotsissa tuntemattomammatkin työkaverit moikkaa, kun kävelee konsernin käytävällä vastaan. Suomessa katellaan sitä käytävän viherkasvia, ettei tarvitse mitään vaan sanoa.
Huippu oli, kun kesällä tuli Karhunkierroksella joku eräilijä vastaan pitkospuilla. Se katteli sinne suon toiselle puolelle, kun kohdattiin... alkoi ihan naurattaa.
Mä olen huomannut myös sellaisen, että välillä joku työyhteisössä tervehtii normaalisti ja tervehdin takaisin. Sitten tapahtuu jotain kummallista ja tyyppi muuttuu sellaiseksi, ettei enää tervehdi eikä vastaa tervehdyksiin. Lopulta sitä itse lakkaa tervehtimästä ja tadaa tyyppi alkaa tervehtiä tauon jälkeen. Onko ulkomailla tällaista? Itse olen muuttunut sellaiseksi hieman tylyhköksi, että tervehdin vain mikäli minua tervehditään poikkeuksena lähimmät työtoverit. Itse kävelen ja katson ihan suoraan, vaikka muita tulisi vastaan. Tunnistan kuitenkin tuon seiniin katsomisen ja viherkasvin päivittäisen ihailun monella työpaikan tyypillä.
Itse harvoin aloitan small talkia tuntemattomien kanssa, koska olen oppinut sen, että ei se kannata juuri mainitsemasi syyn takia :D Jos joudun juttuseuraa olevan "uhriksi" niin juttelen takaisin small talkia kohteliaisuussyistä pitäen kuitenkin etäisyyttä.
Epäsosiaalisuus ja jurous ovat eri asioita. Esim. olen itse ujo, epäsosiaalinen enkä kovin puhelias, mutta olen silti ystävällinen, huomaavainen ja hymyilenkin usein.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Small talk on monille suomalaisille vaikeaa, koska meidät on lapsesta lähtien opetettu puhumaan totta. Small talk on kuitenkin pääasiassa sellaista puhetta, jota ei oikeasti tarkoita, mutta jonka tarkoituksena on saada toinen tuntemaan itsensä huomioiduksi. "Mitä kuuluu?" -kysymys ei siis tarkoita, että kysyjää oikeasti kiinnostaisi, mitä toiselle kuuluu. Eikä siihen sen vuoksi kuulu vastata, mitä oikeasti kuuluu vaan siihen vastataan "Kiitos hyvää, entä itsellesi?". Olemme kuitenkin vähitellen jo oppineet, että sellaiset sanomiset kuin "nähdään", "pidetään yhteyttä", "soitellaan" jne eivät oikeasti tarkoita, että niin tehtäisiin. Moni suomalainen kuitenkin edelleen vielä ajattelee, että toinen tosiaan tarkoitti sitä, eikä ymmärrä, että kyse oli vain small talkista.
Joudun työni puolesta matkustamaan ulkomailla, erityisesti Yhdysvalloissa. Olen jo oppinut hyvin small talkia. Suomalaisena mun mielestä on kuitenkin ihanaa olla suomalaisten kanssa tekemisissä, koska suurin osa meistä vielä tarkoittaa mitä sanoo. Ja jos ei ole mitään sanottavaa, voi olla ihan hiljaakin ilman, että toinen kokee tilanteen kiusallisena. En siis erityisemmin kaipaa tyhjänpuhumista eli small talkia suomalaiseen kulttuuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kahdeksassa eri maassa ja voin sanoa että ongelma on että suomalaisia lapsia ei opeteta normaaliin sosiaalituuteen. Esim. täällä Yhdysvalloissa vanhemmat opettavat lapsilleen että vieraillekin lapsille on käytävä esittelemässä itsensä leikkipuistoissa jne. Joten kaikki lapset osaavat kohteliaasti esitellä itsensä ja jutella kaikenlaisille ihmisille. Suomessa lasten käytöstavat ovat kyllä huonolla tolalla.
Tulipa muistoja mieleen, kun muutettiin uuteen kaupunkiin ja tuli ajankohtaiseksi 12v pojalle hankkia uusia kavereita. Menin potkimaan palloa kentälle ja huomasin siellä olevan muita poikia. Aluksi pysyttelin kaukana, mutta halusin kavereita, jotta olisi voinut pelata fudista ja sosialisoida. Keräsin rohkeutta useita päiviä ja lopulta rohkenin puhua niille aloittamalla jotain kevyttä small talkia niin ne haukku mut ho moks ja käskivät painua vit tuun. En saanut uudesta kaupungista lopulta kuin kaksi sellaista kaveria, joiden kanssa näki myös vapaalla koulun/harrastuksen ulkopuolella. Oli se kova paikka, kun sosiaalisena poikana en päässyt "ulkopuolisena" porukoihin ja siten sosialisoimaan.
Joo aika masentava kokemus, sympatiat sulle! En tajua, mikä nurkkakuntaisuus täällä kukoistaa. Opiskelijapiireissä on vähän samanlaista. Yrität small talkata jollekin, niin tyyppi katsoo pitkään ja luikkii pakoon. Onko se ihan oikeasti niin vaikeaa selvin päin? :-D
Ruotsissa tuntemattomammatkin työkaverit moikkaa, kun kävelee konsernin käytävällä vastaan. Suomessa katellaan sitä käytävän viherkasvia, ettei tarvitse mitään vaan sanoa.
Huippu oli, kun kesällä tuli Karhunkierroksella joku eräilijä vastaan pitkospuilla. Se katteli sinne suon toiselle puolelle, kun kohdattiin... alkoi ihan naurattaa.
Mä olen huomannut myös sellaisen, että välillä joku työyhteisössä tervehtii normaalisti ja tervehdin takaisin. Sitten tapahtuu jotain kummallista ja tyyppi muuttuu sellaiseksi, ettei enää tervehdi eikä vastaa tervehdyksiin. Lopulta sitä itse lakkaa tervehtimästä ja tadaa tyyppi alkaa tervehtiä tauon jälkeen. Onko ulkomailla tällaista? Itse olen muuttunut sellaiseksi hieman tylyhköksi, että tervehdin vain mikäli minua tervehditään poikkeuksena lähimmät työtoverit. Itse kävelen ja katson ihan suoraan, vaikka muita tulisi vastaan. Tunnistan kuitenkin tuon seiniin katsomisen ja viherkasvin päivittäisen ihailun monella työpaikan tyypillä.
Itse harvoin aloitan small talkia tuntemattomien kanssa, koska olen oppinut sen, että ei se kannata juuri mainitsemasi syyn takia :D Jos joudun juttuseuraa olevan "uhriksi" niin juttelen takaisin small talkia kohteliaisuussyistä pitäen kuitenkin etäisyyttä.
Koko ajan tunnutaan sotkevan kohteliaisuus ja juttuseura toisiinsa.
Kohtelias voi olla vaikkei haluaisi jutustella muiden kanssa. Kertokaa vielä että miksi se melko tyhjänpäiväisten ajatusten vaihto jonkun satunnaisen tyypin kanssa on oleellista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kahdeksassa eri maassa ja voin sanoa että ongelma on että suomalaisia lapsia ei opeteta normaaliin sosiaalituuteen. Esim. täällä Yhdysvalloissa vanhemmat opettavat lapsilleen että vieraillekin lapsille on käytävä esittelemässä itsensä leikkipuistoissa jne. Joten kaikki lapset osaavat kohteliaasti esitellä itsensä ja jutella kaikenlaisille ihmisille. Suomessa lasten käytöstavat ovat kyllä huonolla tolalla.
Tulipa muistoja mieleen, kun muutettiin uuteen kaupunkiin ja tuli ajankohtaiseksi 12v pojalle hankkia uusia kavereita. Menin potkimaan palloa kentälle ja huomasin siellä olevan muita poikia. Aluksi pysyttelin kaukana, mutta halusin kavereita, jotta olisi voinut pelata fudista ja sosialisoida. Keräsin rohkeutta useita päiviä ja lopulta rohkenin puhua niille aloittamalla jotain kevyttä small talkia niin ne haukku mut ho moks ja käskivät painua vit tuun. En saanut uudesta kaupungista lopulta kuin kaksi sellaista kaveria, joiden kanssa näki myös vapaalla koulun/harrastuksen ulkopuolella. Oli se kova paikka, kun sosiaalisena poikana en päässyt "ulkopuolisena" porukoihin ja siten sosialisoimaan.
Joo aika masentava kokemus, sympatiat sulle! En tajua, mikä nurkkakuntaisuus täällä kukoistaa. Opiskelijapiireissä on vähän samanlaista. Yrität small talkata jollekin, niin tyyppi katsoo pitkään ja luikkii pakoon. Onko se ihan oikeasti niin vaikeaa selvin päin? :-D
Ruotsissa tuntemattomammatkin työkaverit moikkaa, kun kävelee konsernin käytävällä vastaan. Suomessa katellaan sitä käytävän viherkasvia, ettei tarvitse mitään vaan sanoa.
Huippu oli, kun kesällä tuli Karhunkierroksella joku eräilijä vastaan pitkospuilla. Se katteli sinne suon toiselle puolelle, kun kohdattiin... alkoi ihan naurattaa.
Mä olen huomannut myös sellaisen, että välillä joku työyhteisössä tervehtii normaalisti ja tervehdin takaisin. Sitten tapahtuu jotain kummallista ja tyyppi muuttuu sellaiseksi, ettei enää tervehdi eikä vastaa tervehdyksiin. Lopulta sitä itse lakkaa tervehtimästä ja tadaa tyyppi alkaa tervehtiä tauon jälkeen. Onko ulkomailla tällaista? Itse olen muuttunut sellaiseksi hieman tylyhköksi, että tervehdin vain mikäli minua tervehditään poikkeuksena lähimmät työtoverit. Itse kävelen ja katson ihan suoraan, vaikka muita tulisi vastaan. Tunnistan kuitenkin tuon seiniin katsomisen ja viherkasvin päivittäisen ihailun monella työpaikan tyypillä.
Itse harvoin aloitan small talkia tuntemattomien kanssa, koska olen oppinut sen, että ei se kannata juuri mainitsemasi syyn takia :D Jos joudun juttuseuraa olevan "uhriksi" niin juttelen takaisin small talkia kohteliaisuussyistä pitäen kuitenkin etäisyyttä.
Koko ajan tunnutaan sotkevan kohteliaisuus ja juttuseura toisiinsa.
Kohtelias voi olla vaikkei haluaisi jutustella muiden kanssa. Kertokaa vielä että miksi se melko tyhjänpäiväisten ajatusten vaihto jonkun satunnaisen tyypin kanssa on oleellista?
Ei se olekaan itselleni. Ei voi kuitenkaan vaatia muita olemaan kohtelias/itsensä viihdyttäjä antamatta itse mitään takaisin.
En nyt tiedä tuosta. Espanjassa kun keskustelin vuosia sitten englanniksi, niin ei tavikset osanneet.
Nuoremmat osaa jonkin verran englantia. Silloin on vähän sosiaalisempi habitus yleisilmeeltä.
Alkoi katse painua maahan ja ihme sönkötystä kuulumaan. Vaikuttivat ihan suomalaisilta ja epäsosiaalisilta kun ei kieliä osaneet puhua.
Se itsevarmuus katosi heti. Eivät edes osaneet sanoa että eivät osaa puhua englantia. Häipyivät vähin äänin pois.
Että sellainen tuli mieleen tähän ketjuun.
Pakko mainita että kyllä suomalaiset yleisesti maailmalla tuntuisivat olevan paljon sosiaalisempia juuri sen yhteisen kielen takia. Meillä on suhteellisen hyvä englannin taso muihin kansoihin nähden.
Kun mennään Ranskan maaseudullekin, niin katsellaan ihan hoo-moilasina kun kyselen apua. Ei siellä osata mitään englantia puhua, saati edes ymmärretä sitä.
Italiaan sama juttu. Nuorempi väki on jo alkanut oppia vähän.
Heillähän on televisiossakin ohjelmat äänitetty suoraan omalle kielelle. Se on yksi tärkein syy miksi ovat niin epäsosiaalisia kansainvälisellä tasolla suomalaisiin verrattuna.
Eli minä väitän ap:ta provoksi ja asiahan on juuri päinvastoin!
Suomi plääplää ja ulkomailla päläpälä.
Ei ne kuule ulkomaalaisetkaan kaikki ole puheliaita pälpättäjiä. Ehkä sellaiset puheliaat vain hakeutuvat puhumaan muiden (ulkomaalaistenkin) kanssa kun tykkäävät puhua ja pälättää.
Minä en tykkää. Ei minua ole kasvatettu olemaan tykkäämättä. En vain jaksa/halua puhua ja olla koko ajan seurallinen/ihmisten kanssa/keskipisteenä. Olen seurallinen kun haluan ja muuten olen epäsosiaalinen itseni. Jaksan olla tietyn ajan ihmisten kanssa ja sitten pitää päästä latautumaan. Vaikka viihdyn seurassa, niin ihmisten kanssa oleminen vie minulta energiaa eikä tuo.
Epäsosiaalisuus ja sosiaalisten taitojen puute on eri asia. Epäsosiaalinen ihminenkin osaa kyllä käyttäytyä ja huomioida toisia. Epäsosiaalisuus on ok, sosiaalisten taitojen puutteesta johtuva töykeys ei. Ap varmaan tarkoitti jälkimmäistä.
Tämä pitää paikkansa. Huomannut jo niin monet kerrat, että kun keväällä ensimmäisen kerran puhaltaa kasvoille lämmin tuuli ja aurinko paistaa, ihmiset alkavat taas hymyillä.