~*~*~*~*Haahut kesähaaveissaan*~*~*~*~

Ja suuret pahoittelut menetyksestäsi. Mä kaivan taas meidän esittelypinon jostakin, niin pääset sinnekin laittamaan tietosi.

Pelko seuraa mullakin koko ajan mukana vaikka vauvakuume onkin kova. Välillä en tiedä miten sen kanssa elää. Pelkään etten kestä enää neljättä menetystä ja epäonnistumisen tunnetta.Mutta tässä pinossa saa ainakin ihan rauhassa käsitellä näitä monimutkaisia tunteita :)



ON. Mulla on tas sellainen yleinen alakulopäivä meneillään. Toisaalta olen kovin tyytyväinen elämääni mutta silti tuntuu jatkuvasti että jotain puuttuu, ja pahasti. Ja sen kyllä tiedän mikä minulta puuttuu. Lokakuussa tulee jo vuosi siitä kun tämä yritys alkoi. Esikko kasvaa niin että tuhina kuuluu mutta leikkikaveri häneltä puuttuu. Jotenkin tuntuu että poika on välillä kovin yksinäinen. Mulla ja mun siskollakin on vaan 1v10kk ikäeroa ja miehellä ja sen veljellä on vaan vähän reilu vuosi ikäeroa. meillä kummallakin on ollut kaverina sisarus ja ihanaan oli leikkiä siskon kanssa aina ja edelleenkin ollaan parhaita ystäviä. ja ne kaikki äidit jotka työntää rataita ison mahan kanssa saa mun vatsan kääntymään ympärin ihan pelkästä surusta. Tällä hetkellä minäkin työntelisin esikkoa rattaissa ison mahani kanssa jos asiat olisi mennyt niin kuin pitää. Välillä tekisi mieli vain pysyä kotona neljän seinän sisällä ettei tulisi pahamieli :( Onneksi me lähdetään ens viikolla miehen kanssa ihan kaksin pienelle lomalle. Sais vähän tyhjennettyä päätä tästä kaikesta...



Hermione

..kävimpä heittää ultrakuulumiset tuonne odottavien puolelle missä hetken kerkesin oleilla. En tiedä varmasti- vaikkakin todennäköistä että tänne-minne kuulun, mutta nyt on vaan tilanne että johki täytyy"purkautua"! Lapset nukkuu ja ukkokin on reissutöissä(ma-pe) niin näinä illan hiljaisina tunteina on aikaa ajatella-ja ajatuksiahan riittää : (



Tänän oli uä, menkoista viikkoja 8 ja pari viikkoa sitte tiputteluvuotoa muutamana päivänä ja pelko hirvee mitä tuleman pitää. No ei sielä löytynyt kuin pieni möykky, ei kaikuja ei sykettä. Suurella todennäköisyydellä kehittymätön(n.5-6 vkon luokkaa). Ma meen labraan, katsotaan mikä istukkahormonin taso -onko laskusuunta. Viikon päästä sitte uus uä tarvittaessa.



Kovasti toivoin muuta mutta varauduin tähänkin-itku kyl tuli th:n luona lääkärin jälkeen.



Meillä on 3 ihanaa tervettä lasta- 10, 8 ja 3v . Ja sitten on ollut yhteensä 3km ja 1 tuulimuna ja nyt sitten tämä. Edellinen km oli 11/2006. Vielä ois kuitenkin haaveissa pikkuinen nyytti : )

Olen pahoillani, muuta ei voi sanoa. Tilanteesi on hyvin samanlainen kuin itselläni oli kun ultarassa kävin 27.6 epämääräisen tihkuttelun vuoksi viikolla 7+4. Niin tuulimunaksi lääkäri sen tulkitsi tai sitten toivoa antaen viikon 5 kieppeillä olevaksi pikku palleroksi.

Mutta samaisena päivänä lähti sitten itsestään vuotamaan ja tulikin sit runsain mitoin....



Nyt sitten koettanut asian kans vain porskutella eteenpäin ja tällä lueskellen muiden kokemuksia ja omiakin sekaan laitellen, päivä kerrallaan.



Voimia sinulle ja lämmin ajatus täältä suomen itäisestä kolkasta!

kiitti myötätunnosta!



onhan tää- ei tähän silti valmistaudu vaikka osaakin varautua.. ei niin korkealta tipaha ku aattelee vähä pessimistisemmin ..!?



parille ystävälle olin plussan kertonut- ihan sen takia että he tietävät millä kaavalla(G7 P3 ennen tätä) lapset on meillä tulleet. On sitten joku jonka kanssa voi tuntoja purkaa. kyllä he varovasti mulle väläyttelivät että pieni tiputteluvuoto ei välttämättä ole huono merkki(niinku tosi onkin)mutta tiesivät etten ihan hevillä usko kun joka kerta ku vuotoa on raskauksissani ollut niin se on ollut menoa aina :( Km:t olleet vkoilla 5-9.



Olen 36v, ikäkin tietenkin tekee tehtävänsä mutta katsellaan. Kierrot ei ole pelanneet sitten edellisen km:n. Viime syksynä aloitin lääkityks ja kierto ok 2/07 asti jolloin lop. Nyt oli eka kierto ja" tärppäs"-arvelinkin ettei tää ny ihan näin hienosti voi mennäkkään.



Toivottavasti tämä km -joka vahvasti näyttäs olevan- nyt tulis itekseen pois. lääkkeellistä en ole kokenut, kaavinnat kyllä : (



En ole ikään tälläsillä palstoilla liikuskellut saatikka kirjoitellut, mutta näinköhän jäin koukkuun ; )



Jaksamisia!!

tervetuloa! Ikävä kokemus ja olen todella pahoillani. Pidetään kuitenkin vielä kaikki toivo yllä. Helppoa se ei ole. Ikävää että sinullakin on jo useampi menetys takana.

Eihän sulla nyt niin paljon ikää ole. Paljon vanhemmat naiset ovat onnistuneesti raskautuneet. Yksi lähiesimerkki on mun oma äiti, joka nuorimman meistä teki vähän alle nelikymppisenä=) Siitä saakka mulla on ollut krooninen vauvakuume.

Tähän palstaan todellakin jää koukkuun. Minä ainakin.



ON: mulla ei vuoto sitten loppunutkaan?? Alkuviikolla näytti että lopettelee jo, mutta ei. Välillä tulee vieläkin semmosia rökäleitä. Limakalvoako? Sais jo loppua tämä. Mies parkakin on saanut puutteessa elää siitä saakka kun tiputtelua oli=) Kaksi viikkoa vielä jälkitarkastukseen ja sit jos lupa tulee, niin yritys alkakoon ihan kunnolla taas. Aiemmin tietty jos vuoto loppuu ja ukko suostuu uhmaamaan luontoa=)



jep, ja sit taas töihin tenavia paimentamaan... ihana perjantai!



Irish

Olen samaa mieltä kun Irish79 että et todellakaan ole hupsis mikään ikäloppu!! Itselläni on ikää 40v (täytin viime viikolla). Oma äitini oli aikoinaan yli 40 v saadessani minut ja suht normaali kai olen!?



Ja itselläni on nyt 4v poika jonka sain 36v ja en todellakaan potenut ikä kriisiä.

Samalla tavalla on keskenmenoja nuoremmillakin ja sairaslapsi voi syntyä minkä ikäiselle äidille tahansa. Tai jo syntynyt lapsi voi vammautua myöhemmälläkin iällä tai sairastua vakavasti!!



Et en loisi itselleni paineita siksi että olen jonkin ikäinen.

Nuorekas voi olla iäkkäämpikin iminen ja taas joku nuorempi voi elämän tyylillään ja menollaan saada itsensä rupsahtamaan vaikka jo kuin nuorena. Ja elämän asenne varmaan vaikuttaa myös, miten asioihin suhtautuu.



Joten pois ikä painneet ja nauttimaan täysillä vain joka ikisestä päivästä. Uskoo ja luottaa omiin unelmiin ja katsoo mitä se elämä vielä voi antaakaan. Näin itse asioita katselen 40 v silmälaseilla.

Hupsis. Tervetuloa tänne ja pahoittelut kokemastasi.

Mä oon ihan samaa mieltä muiden kanssa ettet sinä mikään ikäloppu ole. Mun anoppi sai vielä nelikyppisenä kaksi lasta vaikka sitä ennen oli muutama km. Yhteensä hänellä siis 9 lasta. Joten ei kannata vaipua epätoivoon vielä :)



Ja kannatta kokeilla niitä Glandineja jos on sellainen olo että hormonit on epätasapainossa. Ne on tosi tehokkaita korjaamaan sellaisia asioita :) Mä aloitin heti ton tuulimunan jälkeen sen syönnin jos vaikka säkällä onnistuis vähän nopeempaa raskautumaan uudestaan :)



ON. Ihanaa tänään on perjantai! Mulla on ollut jotenkin niin kurja viikko ettei mikään ole huvittanut, mutta nyt saa olla koko vklopun perheen kesken kotona.

Eilen kuulin että me kai muutetaan Lappeenrantaan 2 kuukaudeksi miehen töiden perässä. Eli joudun aika pitkäksi aikaa nettipimentoon. Toki jossakin voin varmaan käydä vähän lukemassa teidän kuulumisia. Aika yksinäiset ajat koittaa siellä kun mies tekee aamusta iltaan töitä ja minä vietän aikani pojan kanssa :(



Joo jos alkais taas välillä tekemään jotaki yleishyödyllistä kun illalla mennään Ideaparkiin ostoksille :)



Hermione

Lueskelin ajatuksella meidän kirjoituksia..jotenkin mieletön tunteiden vuoristorata, ääripäästä kamalimmasta kokemuksesta mitä melkeinpä elämässä voi olla, niin taas sieltä ryvettynä noustaan uuteen kiertoon ja yritykseen. Itse mietin kun luin uuden toverimme (en muista nikkiä) kaavintakokemuksia, että itse kun olin kaavinnassa, niin missään kohtaa minun kanssa ei tultu puhumaan ja purkamaan tilannetta. Mistä IHMEESTÄ johtuu hoitohenkilökunnan empaatittomuus ja hoidon suorittaminen ilman kohtaamista? Pitäisihän ammatti-identiteetti ol heilläkin niin vahva, että voivat silti olla helliä ja kuunnella ja hoitaa kokonaisvaltaoisesti..vai ttullaanko tässä taas yhteiskunta vastakkaisuuteen vaihtoehtohoitojen kanssa? Että yhteiskunta / lääketiede ei tue/ koe tärkeäksi katsoa ihmistä myös henkiseltä kulmalta..



Itse siis raskauduin vuonna 2006 helmikuussa, mutta pelko ja varovaisuus olivat joka päivä läsnä odotuksessani. Ja nyt kun uskaltauduin kolmosta toivomaan niin tuolta ihon altahan nousee vaikka mitä peikkoja ja asioita ja tilanteita..että ei tämä missään vaiheessa eikä kellään joka on vastaavaa saanut kokea ole mitenkään helppoa touhua..Ja taas tullaan tähän isoon kiitoksen kohtaan:



KIITOS TEILLE JOKAISELLE IHANALLE IHMISELLE jotka matkaatte samoilla aalloilla jakamassa ja tukemassa ja suremassa ja kaikkea mahdollista mitä tämä sisältää itsessään.



Mikään ei ole niin kaunista maailmassa kun saada kokea raskiden, äitiyden..kun se saadaan onnistumaan, niin kiitollisuus on varmasti moninkertainen, mutta antakaa tilaa myös niillekin tunteille joita oli ennen odotusta..



lämpöisin ajatuksin hiljalleen ylös kömpivä UN joka taitaa taas yrittää jaksaa onnistua mahdottomassa:)



Virtuaalisia jaksamishalauksia kaikille:) otetaan voimaa perheistämme ja rakkaimmistamme ja toisistamme.. Nyt tarvitsee jaksaa lähteä esikon kanssa Särkanniemeen..huh huh kivaa, mutta melkoista menoa ja meininkiä:) pidetään tyttöjen päivä:))



UN

Mua ultrannut lääkäri, joka totesi sikiön kuolleen, oli aivan ihana ja oma th tuli samantien jopa halaamaan ja hoiti minulle lääkäriajan sairaalaan seuraavaksi päiväksi. Edellisessä km th totesi vain: näitä sattuu, parempi onni ensi kerralla=(



No, mutta sairaalassa sitten olikin toinen juttu. Lääkäri oli asiallinen, mutta hoitaja olisi pasittanut vielä toiseen sairaalaan ja vänkäsi koko ajan lääkärille ettei hoideta täällä. Siis asiakkaan kuullen alkoi riitelemään siitä, mihin sairaalaan mun pitää mennä. Minä itkua väännän ja mieheni katsoi suu auki moista meininkiä. Hoitaja oli todella tökerö! No, hän oli ilmeisesti saanut palautetta, koska tyhjennyspäivänä osasi olla jo vähän empaattisempi. Tosin vielä on hällä harjoittelun varaa. En tiedä mistä johtuu ettei hoitohenkilökunta oikeasti osaa ajatellä ihmisten psyykkistä puolta lainkaan. Sitä kuitenkin hoitoalan opinnoissa opetetaan, mutta onko se riittävää?? En tiedä..



Mutta mun piti kysymäni: Voisiko olla niin että mulla olis ovulaatio tulossa, vaikka tyhjennyksestä on vasta 9 päivää?? Osaako kukaan kertoa? Mulla nimittäin alkoi yhtäkkiä naama kukkimaan ja finnejä ilmestyi kuin tyhjästä. Yleensä ne tulevat pari viikkoa ennen menkkoja. Joko voisi olla hormoonitoiminta normalisoitumassa, vai johtuuko tämä nyt sekaisin olevasta toiminnasta?? Olen aivan sekona näiden asioiden kanssa. Muita oireita en ole osannut edes seurailla, koska ajattelin ettei ovulaatioita tule. Se nyt on muutenkin ollut aina vähän niin ja näin ovuloiko vai enkö. Tai kai sitä on ainakin kahdesti ovuloinut=)



Jos joku osaisi kertoa, olisin kiitollinen=D



Irish lähtee kitkemään kukkapenkkiä

Mulla meni kyllä 2 kk kaavinnasta ennenkuin tuli ekat menkat ja ne oli tosi niukat niin kuin seuraavatkin. En tiedä johtuiko Glandineista, mutta ehdin syödä niitä vajaan viikon, kun tuli "oikeat" runsaat menkat pari viikkoa edellisistä (niukoista). Jokaisen keho on kuitenkin omanlaisensa, joten ihan hyvin sulla voi olla jo ovis tulossa. Onhan noita kai montakin, jotka on heti raskautuneet uudelleen, joten ovishan siinä on täytynyt ensin olla ;)



Mulla tuli sitten joku tulehdus (leikkauksesta viikko). Oltiin vieläpä veneellä saaressa, kun huomasin epäillä vuotoni laatua. Onneksi sain ajan työterveysasemalle, jonne ehdittiin veneellä just sopivasti (Ouluun). Lääkäri määräs mulle kahdet antibiootit päällekäin. Nyt ei saa ottaa alkoholia pisaran pisaraa pariin viikkoon. Ja just kun meillä olis ollut viiniäkin veneessä mukana. Yö oltiinkin sitten veneessä Oulun torirannassa. Olipa tosi kiva yöpymispaikka! Haettiin torilta mansikoita ja kirsikoita ja herneitä mutusteltavaksi ja käytiin katselemassa ihmisvilinää jätskiä syöden. Teatterin takana kännäävä nuoriso ei juurikaan häirinnyt meidän uniamme. Ja tänään oli mitä mainioin purjehduskeli aina siihen asti kun alkoi sataa vettä. Silti oli kiva reissu. Päästiinpä vesille tänä kesänä, vaikka kehnolta jo näytti, kun aina vaan sataa.



Nyt popsin sitten vitamiineja, Glandinia, 2 antibiotteeja ja maitohappobakteereja. Onko Glandinin kanssa pakko ottaa omega3:a? Riittäiskö, jos pistää margariina leivälle? Myyjä muuten sanoi niistä, että ei kannata ottaa tyhjään mahaan, kun voi tulla väänteitä.

Yks pika lomareissu takana ja keskiviikkona taas uudestaan kamat autoon ja baanalle. Nyt siis pyykinpesua ja kotitöitä.



Saas nähdä alkaako menkat normaaliin tahtiin nyt km:n (27.6) jälkeen. Viikon päästä pitäis sit käydä vuotelemaan jos normaalisti tulis.

Oma th oli ja on edeleenkin todella ihana kun tavataan. Sain luvan soittaa jos mikään askarruttaa ja jos tarvitsee puhua. Pari kertaa pitikin sitten soittaa ja puhua pidemmän kaavan mukaan.



Lääkäri joka totesi keskenmenon oli asiallinen ja koetti lohduttaa, hoiti mua sen koko viikonlopun ajan. Siis mähän olin sairaalassa keskeytyksen ajan sillä raskausviikkoja oli jo 18+

Ensimmäinen kätilö polilla oli kovin avulias ja koetti rauhoittaa ja selvittää asiat minulle mahdollisimman valmiiksi. Vaikka aika rauhallinen olinkin, ilmeisesti mun tapani suhtautua kaikkiin huonoihin juttuihin.



Ensimmäinen kätilö joka otti mut vastaan, ei ollut hirveästi aiemmin tekemisissä vastaavissa tapauksissa ja oli minun makuuni liiankin empaattinen, sai minut itkemään itkemällä itse ensin ja tosiaan olemalla liian suruissaan kohtalostani.

Ja kätilö joka minua sitten tyhjennyksen tapahtuessa hoiti, tuntui alkuun tylyltä mutta aika pian tajusin , että mulle tuo kuivan asiallinen tyyli sopii parhaiten, sitten kaiken ollessa ohi hän istui pitkäksi toviksi keskustelemaan kaikesta kanssani.



Se on kyllä harmittanut, että sairaalasta ei tarjottu keskusteluapua tapahtuman jälkeen, esim seuraavalle viikolle jolloin tuo olisi ollut tärkeää. Ja sitten jälkitarkastuksessa lääkäri kysyi, että tarvitsisinko keskusteluapua ja tämä siis 7 viikkoa keskenmenon jälkeen =/

Muuten olin saamaani apuun oikein tyytyväinen mutta tuota keskustelumahdollisuutta olisi voitu tarjota heti keskenmenon jälkeen, niin ei olisi tarvinnut viedä oman th:n aikaa, hänellä on kuitenkin niin tiukka aikataulu aina,pienessä paikassa ainoana terveydenhoitajana...



Olipas pitkä purkaus!



Muuten tänne ei kuulu mitään kummallista, ei vieläkään menkkoja, huoh. Ja viikon päästä tismalleen on kulunut vuodi keskenmenosta, niin se aika rientää.



Rilla-ma-rilla

Täällä on nyt aika hiljaista. Säät paranee, netti hiljenee.



En ole varma, alkoiko mulla menkat nyt pari päivää myöhässä, kun vuoto runsastui. Toivotaan, että alkoi. Että nyt se alkais leikkauksen jälkeinen yritys kiertopäivällä 1. Hui, kun vähän jo jänskättää. Musta olis kiva, jos meidän vauva sais alkunsa veneessä. Me ei tosin olla koskaan vielä veneessä muhinoitu. Sitä on päivän ulkonaolon ja purjehduksen jälkeen aina niin poikki, ettei vois vähempi kiinnostaa. Vois kuvitella, että siellä olis kovinkin romanttista iltasin kynttilänvalossa viiniä lipitellen imutella. Mutta ei. Kummatkin vetää sikeitä korvatulpat korvissa, villasukat ja kalsarit jalassa omassa makuupussissaan. Pitää tehdä kai vähän lyhempiä päiväpurjehduksia, jotta jaksaa sitten keskittyä olennaiseen.



Mikäs on teidän muiden ideaali siittämispaikka? Mitäs teille muuten kuuluu? Löytyykö loppupään kiertopäiväläisiä perhosia vatsassa?



t. Kauralastu, kp 1?

Aikaiseen aamuun olen menossa töihin ja ihan pikaisesti piti täällä käydä=)



Hiljaista on todellakin ollut tässä pinossa. Itse makasin eilen hirvittävän päänsäryn kanssa pimeässä. Eipä ole taas pitkään aikaan ollut noin kipeä pää. Onneks rauhottu yöks ja sain nukuttua muutaman tunnin. Nyt väsyttää kun pitäis töihin lähteä.



Kauralastu kyseli ideaalia siittämispaikkaa. Meillä se varmaan on ihan perinteisesti oma koti ja mikä vaan paikka mihin saa ukkonsa kellistettyä=)



Jep, mutta täytyypä lähteä köröttelemään tuonne auringonpaisteeseen ja yrittää samalla viimeiset unet karistaa silmistään matkan aikana.



Irish

Pyydän jo näin etukäteen anteeksi etten ole kauheammin paneutunut näihin teidän viesteihin; niitä kun on niin paljon ettei jaksa lukea kovin montaa kerrallaan.



Minulla ikää 27 ja avomiehellä liki 30. Yhdessä olemme olleet 4vuotta; vuosipäivä oli 15.7 jolloin luulin vielä kaiken olevan hyvin...

Sen ihka ensimmäisen nyytin yrityksen aloitimme syksyllä 2007 ja 10yk sitten juhannuksena tein ensimmäisen plussatestin. Kp oli tuolloin 26/26. Kierrosta olisi oletetusti tullut 26pv, en ole aivan varma oviksesta joten saattoi heittää 2-3pv. Tein testin koska havaitsin pieniä oireita jotka erosivat täysin aikaisemmista lumeoireista. Väsymys alkoi joskus dpo11 aikoihin, rinnat tulivat aroiksi dpo13 jolloin olin sitten aivan varma asiasta ja seuraavana aamuna oli pakko tehdä testi.

Olimme todella panostaneet tuohon kiertoon ja kierron puolivälin jälkeen ajattelimme molemmat että jos nyt ei onnistu niin ei sitten koskaan. Olin siis niin onnellinen kun viimeinkin testi näytti positiivista. Testi oli clear bluen digitaalinen ja se plussa pärähti ruutuun alle minuutissa. Uuden testin tein 3pv päästä ja vielä kolmannen tein kun menkat olivat viikon myöhässä.



Itse raskausaika oli siis todella helppo. Vain pieniä oireita oli, väsymys, rintojen arkuus, nälätti mutta toisinaan ei mikään maistunut, ihon ja hiusten rasvoittuminen... Tuollaista pientä vain. Kun viikkoja oli täydet 6-7 niin aloin oleen vähän huolestunut tuosta lähes oireettomuudesta ja "liian" helposta olosta. Kirjoittelinkin siitä moneen paikkaan mutta vastaukset olivat lähinnä "Ole tyytyväinen hyvästä olostasi sillä kyllä sinä vielä ehdin pönttöön yrjötä" -tyylisiä. Neuvolan terveydenhoitajakaan ei sanonut mitään ihmeellistä näihin oireisiin.



Toisen "varoituksen" sain 2 yötä ennen varhaisultraa. Näin painajaista jossa kävin varhaisultrassa mutta kohdusta ei löytynyt mitään. Unessa itkin hysteerisesti ja se tuska oli sanoinkuvaamatonta. Herätessäni sydän jyskäsi ja muistin/tunsin edelleen sen tuskan. Aloin taas ajatteleen että kaikki ei ole niin kuin pitäisi... Mies oli alusta asti ollut erittäin positiivisella mielellä yrittänyt valaa sitä minuunkin. Eihän minulla ole edes mitään kipuja tai vuotojakaan ollut; ainoastaan jotain värillistä valkovuotoa.



Ultrapäivä sitten vihdoin koitti ja olin aivan hermona. Jouduimme matkustamaan toiselle paikkakunnalle 150km joten vähän hoidimme samalla reissulla muitakin asioita ennen ultraa.

Ultrassa lääkäri ensin kyseli perusasiat ennen toimenpidettä. Sitten lääkäri paineli vatsaa ja kokeili että onko kohtu laajentunut; oli kuulemma vähän. Ultrauksen aloitettua ja kun kuvaa tuli ruutuun näimme heti ruskuaispussin (huomasin itse heti että jotain oli vialla). Hetken tämä täti pyöritteli ultralaitetta ja paineli vatsaa sanoen "Täällä näkyy tämä ruskuaispussi..." oli sekuntti kaksi hiljaa ja jatkoi ".. MUTTA ei täällä mitään näy enkä saa sikiökaikuakaan kuuluviin". "Arvasinhan minä ettei kaikki ole kunnossa" -ajattelin heti, naama kalpeana ja suu viivana nieleskelin, tein armotonta työtä etten olisi alkanut itkemään siinä.

Vielä pari minuuttia lääkäri yritti kuvata eri kohdista mutta tuloksetta. Lääkäri totesi että edellisten kuukautisten perusteella viikkoihin nähden ruskuaispussi oli pieni; halkaisija oli 10mm ja viikkoja olisi pitänyt olla 8+1. Mielestäni heittoa ei voi olla koska olin saanut plussan jo niin aikaisessa vaiheessa.



-- jatkuu seuraavassa viestissä --

Ultran jälkeen piti jutella jatkotoimenpiteistä mutta istuin vain lähes mykkänä ja täysin tyrmättynä; taistelin rajusti etten olisi alkanut itkeä parkumaan. Onneksi mies oli mukana ja kyseli näitä juttuja koska multa suurin osa meni järkytyksestä ohi korvien ja ymmärryksen. Lääkäri oli sanonut että varautua keskenmenoon... Alkion ikää hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan joten jälkeenpäin tuli mieleen että onkohan tämä ollut tuulimuna...

Lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan jossa ultrataan vielä kerran ja sitten tyhjennys kaapimalla. Enkö saa valita kaavinnan ja kemiallisen tyhjennyksen välillä?



Lääkärin huoneen ulkopuolella sitten pillahdin itkuun ja nikottelin sekä niiskutin 2h. Onko tämä todellakin nyt tässä?!? Kuinka mulla voi edelleen olla rinnat arat? Kahdet kuukautiset jääneet tulematta eikä mitään vuotoja, kipuja tms. On vain niiiin epäuskoinen olo...



Eilen aamulla soitettiin keskussairaalan ajanvarauksesta että aika olisi ensiviikon tiistaina. Puhelu oli minun osaltani aika hiljainen mutta puhelun jälkeen pillahdin itkuun ja ryntäsin nukkuvan mieheni kainaloon itkemään. Tietysti hän säikähti että mitä nyt oli tapahtunut; luuli ensin että olin alkanut vuotamaan. Sain kuitenkin soperrettua että uusi lääkäriaika soitettiin äsken.



Enää on vain jotenkin ontto ja pala kurkussa oleva olo... Huokailen syvään ja välillä vedet tulevat silmiin mutta itkenyt en ole... Kenellekään emme edes ehtineet kertoa joten kulissit on pidettävä yllä. Eilenkin päivällä tuli vieraita; "anoppi" pojan poikansa (+3v) kanssa tulivat kylään. Jouduin vähän huijaamaan heille syyn itkuisille silmilleni...



Juuri nyt olen yksin kotona koska mies lähti asioille ja viipyy varmaan iltapäivään asti. Luulin että pärjäisin yksin (tai no onhan meillä koira täällä...) mutta kovin sitä alkaa miettimään... Siksi aloinkin kirjoittamaan tätä koska saan rauhassa ja keskeytyksettä käydä tämän läpi...



Mies soitti juuri ja kysyi vointia... Kunpa ei olisi soittanut... Sanoin puhelimeen että paha mieli on mutten ole itkenyt... Toivotti lopuksi jaksamisia. Nyt kirjoitan tätä vedet silmissä sillä itkuhan se tuli heti puhelun jälkeen...

On tämä niin väärin... Sitä ensimmäistämme kun yritimme 10yk ja viimein onnistaa, sitten käy näin... Tiedän että pitäisi olla tyytyväinen; nyt on todistettu että pystymme saamaan lapsia. Se ei vain lohduta. Ei tähän taida muu auttaa kuin aika... Valitettavasti sitä aikaa surra ei ole kovin paljon... Ensiviikolla on se tyhjennys ja työkkärissäkin pitäisi käydä; meillä kun on suunnitelmat kesken... Miten tässä nyt niihin pystyy keskittymään eikä vois nyt pas**n vertaa kiinostaakaan... Tiedättekö onko tällaiseen mahdollista saada jotain lääkärin lausuntoa/todistusta...?! Nämä suunnitelmat olivat minun oma ajatus mutta juuri nyt en niihin pysty keskittymään. Niitä on lykättävä tavalla tai toisella...

Entä maksaako tämä lääkärissä käynti ja tyhjennys jotain? Entä jälkitarkistus? Saako niistä kelalta matkakorvauksia?

Inhottavaa miten tällaisella hetkellä ajattelen käytännönasioita mutta se on pakko! Olemme hetkellisesti molemmat muutaman kuukauden työttömiä joten ylimääräiset kulut vaativat suunnittelua...



Hui kun tästä tuli pitkä juttu... Taidan jatkaa toisella kertaa lisää...



-Danja-

Sain itseäni niskasta kiinni sen verran että googletin raskauden keskeytyksestä. En todellakaan tiedä kumman valitsisin; lääkkeillä vai kaavinnan... Lisäksi kummastakin tulee lisähuolensa ja vaivansa...

Meillä kun keskussairaalaan matkaa 150km joten tämän välin ajaminen käy työlääksi sekä kalliiksi.



Soitin myös sinne keskussairaalaan että mikä oikeastaan on sen homman nimi kun meni niin ohi korvien ja ymmärryksen. Tiistaina on siis kontrollikäynti eli gyne ultraa ja katsotaan tilanne. En sitten tiedä odotetaanko vielä vai aloitetaanko seuraava toimenpide eli tyhjennys... Tyhjennys tapahtuu kuulemma lääkkeillä; kaavinta ei kuulunut tavalliseen käytäntöön eivätkä ole tehneet sitä pitkiin aikoihin. Komplikaatioilta ym. pitäisi myös paremmin säästyä.

Tarkoittaako tuo nyt sitten sitä että käymme tiistaina ja saan lääkkeitä mukaan jotka otan sitten kotona. 1-2pv päästä uudestaan takas ja ne laittavat alapäähän lääkkeet jotka aloittavat tyhjennyksen. Kolmannella kerralla on sitten tarkistuskäynti. Kuka perkule tuon kaiken maksaa?! Pitikö tuostakin nyt lisästressiä tulla.



Joudumme myös kertomaan miehen lähiperheelle kaiken (emme siis olleet kertoneet mistään heille). Meidän pitää näet viedä anopille koira hoitoon että voidaan lähteä näille kaupunkireissuille ja on aika kummallista touhua että joudutaan siellä nyt näin usein käymään. Vähän ollaan jouduttu narraamaan mutta nyt pitäisi vielä alkaa kunnolla valehtelemaankin; siinä menee kyllä minun raja. Ei minun omatunto kestä kaikkea tulevaa valehtelua ja kulissien pitoa. Olemme jo kolme kertaa joutuneet narraamaan ja enempään en suostu. Surraan sitten koko perhe täällä. Oma perheeni ei asu tällä paikkakunnalla joten heille ei ole tarvinnut mitään kertoa emmekä varmaan aiokaan...



Itkuhan tuossa muuten taas pääsi kun otin noista asioista selvää. Tyttö joka ajanvarauksesta vastasi niin sanoi että kyseessä on vasta pelkkä kontrollikäynti ettei vielä ajatella pahimman mukaan. Oli tokaistava sille tylysti että pakko meidän on ajatella pahimman mukaan sillä nämä käynnit vaativat järjestelyjä jotka eivät hetkessä onnistu. Piti siis pakottaa tyttö kertomaan näistä jatkotoimenpiteistä (vaikka ehdinkin googlettaa niistä vähän).



Huoh, pää taas höyryää kaikesta...

Tosiaan, paljon on asoita joista ei voi etukäteen tietää. Ja kuka nyt oikeasti haluaakaan etukäteen pelätä pahinta. Valitettavsti näitä sattuu ihan liikaa.



Koetan nyt muistaa mitä pohdiskelit ja toivottavasti saat edes vähän vastauksia. Sait varmaan jo tiedon iistä maksuasioista? Meillä täälläpäin ainakin itse piti maksaa poliklinikkamaksu lääkkeellisessä tyhjennyksessä. Ensin oli mullakin kontrollilääkäri, jolloin sain sen eka annoksen lääkkeitä suun kautta. 2pvän päästä sit uusi käynti ja uusi maksu. Silloin sain alapäähän ne lääkkeet. Mä jouduin olemaan koko päivän sairaalassa, koska raskaus oli edennyt niin pitkälle. Sikiö ei ollut kun 6+ iältään, mutta kohtu oli kasvanut melkein normaalisti ja istukka oli ilmeisesti iso. Oli muuten pikkuisen pitkä päivä maata sairaalassa. Tyhjennys lääkkeillä voidaan kuitenkin hoitaa myös kotona ja silloin kaikki tarvittavat lääkkeet saat mukaan. Ilmeisesti riippuu kovasti juurikin raskauden kestosta ja sen sellaisista. Mulla on vielä edessä jälkitarkastus ja sehän maksaa vielä erikseen. Voithan yrittää saada laskua sairaalasta?? Ajattelisin että onnistuu (ainakin täältä joskus sai) ja saisit vähän maksuaikaa. Toivotaan että kontrolliajalla sulla kuitenkin elämää löytyy kohdustasi ja tämä olisikin vain paha säikähdys. Vaikea siihen on varmaan uskoa...



Tuo perheelle kertominen on tosi vaikeaa. Me ei olla kerrottu miehen perheelle kummastakaan km. Tämä on mieheni päätös. Ja toisaalta mulle se käy hyvin. En jaksaisi puhua siitä anopin kanssa. Omalle äidille kerroin ekasta km heti ja heti ja hän ei edes tiennyt että olen raskaana. En ollut kertonut, mutta siinä hirveessä itkun sekaisessa fiiliksissä en muistanut ja soitin tietty ekana äitille. (ainahan se tulee äitiä ikävä kun jotain sattuu). Nyt viimeisimmässä kerroin jo plussasta heti ja km käytiin yhdessä läpi. Plussauutisen kerroin siksi, koska meillä oli aikomus mennä yksityisen kautta aloittamaan lapsettomuuspuolen hoitoja ja siitä oltiin jo juteltu äidin kanssa. Suuri tuki on mulle ollut tässä projektissa. Toivottavsti sullakin on joku jonka kanssa asiaa voit läpikäydä. Oma mies on ihana tuki ja turva, mutta joskus joku muukin on ihan hyvästä..



Nyt mun on pakko kiitää....

Ainakin mulla oli niin. Ei tarvi keksiä sitten mitään selityksiä. Ainoa miinuspuoli siinä on se, että ihmiset ei oikein tiedä, mitä sanoa, joten saattavat sanoa jotain tyhmää tyyliin "siinä oli varmasti sitten jotain vikaa, hyvä vaan että tuli pois". Mutta kun tiedät, että ne ei tosiaankaan tiedä, mitä sanoa lohdutukseksi, niin noihin onnettomiin lohdutusyrityksiin voi ehkä suhtautua ilman, että itku pääsee tai tulee paha mieli. Tulet yllättymään, kuinka monella on ollutkin keskenmeno. Et ole vain tiennyt sitä.



Minäkin olen kuullut, että antavat joskus lääkkeet kotiin laitettavaksi. mulla vaan oli niin pitkällä, että piti olla se päivä sairaalassa. Ei sitten kuitenkaan oikein käynnistynyt, vaan vasta kotona. Mulla tehtiin sitten lopuksi vielä kaavintakin, kun kohtu ei lähtenyt kaikesta verestä huolimatta tyhjentymään kunnolla. Sairaslomaa saat varmasti, kun vain pyydät ja kysy samalla niistä matkakuluista. Kelan pitäis korvata jotain, jos matkan hinta on yli 9,25 e (omavastuu) yhteensuuntaan tehdyltä matkalta. Sairaalalaskuun saa lisää maksuaikaa, kun vaan soittaa sinne ja pyytää. Ainakin me saatiin, kun kaksoset syntyi keskosina.



Itku luultavasti helpottaa, kun kohdun tyhjennys alkaa. niin ainakin mulla oli. Toki vielä senkin jälkeen on itketty, mutta ei enää samassa mittakaavassa. Mun piti muuten odottaa sinne lääkärille pääsyä koko päivä syömättä (mahdollisen kaavinnan takia) ja itkua nieleskellen ODOTUSAULASSA, kun menin sairaalaan päivystytstapauksena ja kaikki, joilla oli aika lääkärille pääsi mua ennen. Se tuntui silloin aika raa'alta. Mieskin oli töissä. Mulla ainoo kontrolli oli sitten pissanäyte terveyskeskukseen. Joten välttämättä sinne sairaalaan ei tarvitse mennä kontrolliin.



Voimia viikonloppuun! Onneksi sun mies kuulostaa empaattiselta tyypiltä ja tarjoaa varmaan kainaloterapiaa tarvittaessa.

Kuulostaa niin tutulta sun tarina. Meillä ensimmäisen yritysta takana vuosi, kun sitten yllättäen tärppäs tammikuussa. Alusta lähtien oli kovin lievät oireet, vahvimpana oli kovin kipeät rinnat, muttei juurikaan tietoakaan pahoinvoinnista (korkeintaan pientä kuvotusta nälkäisenä), sitten 9+ vahvoin merkki raskaudesta, eli tissikipu, alkoi sekin lievetä joten käytiin ultrassa, jossa hirvein pelko todettiin todeksi, alkion kehitys oli lakannut 6+ vkolla.

Varmasti voisi helpottaa toi perheelle kertominen, musta on ainakin paikoittain ollut kovasti helpottavaa puhua km:sta, eniten ystävien kanssa.



Älyttömästi voimia toipumiseen ja tunteiden käsittelyyn!! Tunteet tulee varmasti vaihtelemaan epätoivosta kovaan luottamukseen tulevasta uudesta raskaudesta, kunnes sitten ajatusten ja tunteiden tasattua päälimmäiseksi tunteeksi varmasti jää luottavainen odotus tulevaisuuteen ja uudelleen raskautumiseen (olkoonkin että välillä uskokin on koetuksella).



Vielä kerran voimia!!