Lue keskustelun säännöt.
Asia josta vaietaan: sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien mielenterveysongelmat
19.06.2016 |
Olen ollut alalla kohta 20 vuotta. Viime vuosina on vain lisääntynyt työkaverit, joilla on masennus, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, jopa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Miksi, oi miksi pitää hakeutua henkisesti kuormittavaan työhön. Äskettäin työkaveri yritti hakea sympatiaa, kun jäi saikulle paniikkihäiriöiden takia. En viitsinyt enää kommentoida muuta kuin: nopeaa toipumista. Kyseinen nainen on ollut poissa töistä vähintään 10 päivää vuodessa ahdistuksen ja paniikkihäiriön vuoksi, eikä tajua hakeutua muuhun työhön. Aikoinaan työparini kanssa tehtiin töitä mt-asiakkaiden parissa. Hänellä itsellään keskivaikea masennus, joka oireili aina jos oli rankempi vaihe töissä. Kuinka paljon enemmän minun täytyi tehdä töitä, kun toisella oli niin vaikeaa eikä jaksanut keskittyä työhönsä. Kuulostaa varmaan siltä, etten tue työkavereitani, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Olen vaihtanut vuoroa, vienyt jopa ahdistuneen työkaverin lääkäriin hakemaan Diapamit (työpäivän jälkeen) ja kuunnellut murheita. Silti en tajua, miksi työntekijöiden mielenterveyttä ei korosteta rekrytoidessa ja miksi nuo ihmiset itse eivät vaihda kevyempään työhön!
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee jotain työtä päälle40 vuotta, ehtii sinä aikana elämässä olla monenlaisia kausia. Itse olen ollut hoitoalalla 35 vuotta ja siihen aikaan mahtuu vaikeitakin kausia elämässä ja olen ollut ahdistunut välillä ja masentunut. Mutta niin on moni muukin ikäiseni ihminen. Ihmisillä on avioeroja, läheisten kuolemia yms. Hoitoala ei suojaa ihmistä näiltä suruilta ja suojaa niin, että ei kokisi masennusta tai ahdistusta, jos elämässä on rankkoja kausia.
Kun lähdet lukemaan hoitajaksi 16 vuotiaana, ei kukaan voi vannoa, että juuri minulle ei satu elämässä mitään, mikä aiheuttaisi masennusta tai ahdistusta tai jopa paniikkihäiriötä. Muistaakseni 80% ihmisistä kokee kerran elämässään paniikkikohtauksen.
Ihan samalla tavalla voisit ap vaatia, että oi miksi hoitoalalle tulee naisia töihin, jotka sairastuvat rintasyöpään.
Olin aikeissa kirjoittaa samasta. Olen itse ollut myös hoitotyössä saman ajan suurin piirtein. Olen kokenut masennuksen nuorempana, koska sattui elämässäni niin paljon pahaa, ettei se voinut olla vaikuttamatta minuun. Paniikkikohtauksia sain, kun vaihdevuodet alkoi. Estrogeenihoito auttoi siihen.
Ahdistuneisuudesta kärsin myös n. 40 vuotiaana kun isäni kuoli ja samaan aikaan töihin tuli persoonallisuushäiriöinen työkaveri, joka teki kaikenlaista ja koko työyhteisö oireili ja oma lapseni sairastui samaan syssyyn vakavasti.
Hoitotyö ei suojaa elämän suruilta ja murheilta. Silti olen tehnyt työni hyvin ja ollut saikuilla todella vähän.
Fyysisiä vaivoja on tullut, niiltäkään ei hoitotyö suojaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No esimerkiksi lähihoitajiksi hakeutuu sellaista sakkia että oksat pois. Ihan kamalaa kun ei ole edes soveltuvuustestejä siihen koulutukseen.
Tässä nyt pitää erottaa antisosiaaliset persoonallisuudet ja tavanomaiset psykiatriset potilaat. Ensin mainitut eivät sovi alalle.
Olisi kuitenkin melkoinen menetys, jos kaikki mt-ongelmia sairastaneet suljettaisiin pois alalta. Puolet väestöstä on kärsinyt mt-ongelmista jossakin vaiheessa elämäänsä.