Mikä lapsuudessasi opetettu "hyvä" tapa osoittautuikin huonoksi?

Keneenkään ei voi luottaa, vaan kaikilla on aina jokin ketunhäntä kainalossa. Kun löysin ekan poikaystäväni äiti ihmetteli mikähän vika siinä kaverissa on kun oli siellä discossa ihan vapailla markkinoilla. Kaikesta piti aina löytää jotain negatiivista sanottavaa.

Ei saanut nauraa tyhmille kirjoille, vitseille, tv-ohjelmille. Nauraminen ja hymyileminenkin oli epäilyttävää.

Ei saanut peilailla itseään, koska Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, eikä Luojan töitä pidä mennä parantelemaan.

Kaverit olivat aina huonoa seuraa. Mihinkään ei oikein olisi saanut mennä paitsi seurakunnan tilaisuuksiin tai pelaamaan vaikka lentopalloa.

Vanhemmat ovat aina oikeassa eikä heidän päätöksiään peruta.

Lapset eivät saa näkyä  eivätkä kuulua.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ovat muka aina oikeassa/viisaampia tai aikuisia pitää aina totella.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen paremmin tajunnut, että "aikuiset" ovat joskus jopa lapsiakin lapsellisempia, kierompia, itsekkäämpiä ja tyhmempiä. Luottamukseni ja kunnioitukseni vanhempia ihmisiä kohtaan laskee aina vaan. Tuntuu, että tuo viisauden myytti aikuisista on lapsuuden suurimpia huijauksia. Jotkut ihmiset eivät todellakaan ole sen järkevämpiä tai luotettavia. Jotkut täysi-ikäiset ovat jämähtäneet teini-iän tasolle. Yritän itse välttää levittämästä tätä myyttiä nuoremmilleni. Yritän myös kohdata nuoret ja lapset tasavertaisina. Jotkut nuoret ovat todella fiksuja ja paljon kypsempiä kuin monet "aikuiset".

Monen mielestä minäkin olen kai vanha. Myös minä olen miettinyt tuota myyttiä vanhuudesta ja viisaudesta ja tullut siihen tulokseen, että monessa asiassa nuoret ovat minua niin paljon viisaampia, että on  parempi kun vain kuuntelen. Nykyään kehitys kulkee niin lujaa, että siinä on mahdotonta ja ehkä tarpeetontakin yrittää iäkkäämmän ihmisen pysyä mukana. Toisin lienee ollut ennen, kun sukupolven aikana mullistavin keksintö ovat olleet kumiteräsaappaat.

Kaikilla on  RISTINSÄ, sanottiin  kun mieheni alkoi yllättäen minua pahoinpitelemään. Olin aivan kauhuissani. Usein sattui ulkomailla tai mökillä, ettei saanut ketään enää todistamaan.  Onneksi kehtasin kertoa työtovereilleni ja vähitellen sain heidän avullaan sen avioeron. Siihen aikaan eron saaminen oli vaikeata. Sain pikaeron ja lapsen huoltajuuden, mutta se omaisuuden jako tuli tosi kalliiksi.  Olen onnellisesti uudessa avioliitossa, enkä edes halua tietää missä tappajapeto asustaa.

Useimmat vastaan ainakin ensimmäisellä sivulla ovat uskomattoman itsekkäitä.

Mulla ei tule kyllä mitään mieleen, mistä olen eri mieltä vanhempieni kanssa. Minusta sopiva säästäväisyys on tärkeää, kun on perhettä ja lapsiakin. Talouden pitää olla kunnossa. Ja jos kutsutaan (suku)juhliin niin on kohteliasta mennä. Ja sitä paitsi kiva nähdä pitkästä aikaa sukulaisia :) Ja kyllä minusta pitää osata käyttäytyä ja noudattaa yhteiskunnan sääntöjä (ettei kyliltä kuulu). Oma persoonansa saa jokainen tietenkin olla. Me saimme aina osallistua keskusteluihin aikuisten kanssa eikä lautastakaan tarvinnut syödä tyhjäksi.Eikä meillä syöty paljoa leipääkään, hih!

Tämä on tosi hyvä ketju, meille nöryytetyille lapsille. Antaa voimia ettei saa jäädä poljettavaksi. Eikä ole haitaksi vaikka oppisi vähän ovelaksi. Hyvä AV!!

Meillä äiti ostaa AINA kaapit täyteen pullaa, limua, keksejä, ym. Isä syö kaikki ja sitten kommentoi kuinka lihavia minä ja sisarukseni olemme. Terveellistä ruokailua koko ajan korostetaan, mutta eksoottisin salaatti on meillä jäävuorisalaatti+kurkku+tomaatti viimeisen 15 vuoden ajan. Iltaruokaa ei tarjoilla lainkaan, vaan elin 18-vuotiaaksi asti pelkillä voileivillä, kunnes aloin ansaita omaa rahaa ja saatoin ostaa kaupasta omia ruokia.

Lauantaisin on viikon ainoa lämmin ruoka tarjolla, aina perunaa ja jotain kastiketta.

Meni aika kauan tajuta, mikä on pielessä. Olen myös jälkikäteen tajunnut, että en ole saanut proteiinia juuri lainkaan perusruokavaliostani. Ei hemmetti.

N22

Vierailija kirjoitti:

Meillä syötiin aina perunaa. Peruna se ravitsee. Spagettikastikekin (bolognese) syötiin perunan eikä spagetin kanssa. Aikuisiällä havahduin siihen mieheni naureskellessä ainaista perunavimmaani, että onhan sitä muitakin lisukkeita eikä aina tarvitse olla mitään. Nykyisin emme juuri keittoperunoita syö. Äitimuorini tilasi jopa kiinalaisessa ravintolassa perunaa (ainoa vaihtoehto oli valkosipuliperunat, joten otti ne). Meille kun tulee niin häntä varten pitää aina olla keittoperunat vaikka ruoka olisi mitä hyvänsä, koska muuten tulee kommentti, että missä on perunat? :)

Ah, ihanaa että joku muukin on saanut tarpeekseen perunasta. :D Opiskeluaikana olin saanut niin tarpeekseni (keitetystä) perunasta, etten tainnut ostaa sitä vuosiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Mielestäni suomalaisten perunahulluus on jotenkin liikuttavaa. Meillähän on jopa perunalaulukin: "Peruna on pyöreä, peruna on soikea... Perunaa kun syödä saa, voimia se kasvattaa, suuriksi saa meidät pieni peruna."

Äitini on aina toitottanut "mitä naapuritkin nyt ajattelevat" tai "mitä sukulaisetkin nyt ajattelevat" Itselläni ehkä ainakin osasyyllisenä tästä muodostunut korostunut häpeäntunne ja koko ajan pitäisi olla miettimässä, että mitä ne muut nyt mahdollisesti ajattelevat.

Jos itse saan joskus lapsia niin tottakai opetan hyville tavoille mutta ennen kaikkea sanon, että sellaimen turha nöyristely ja "anteeksi, että olen olemassa"-ajattelutavalla ei pitkälle pötkitä. Pitää olla ylpeä itsestään, omista valinnoistaan, elää omaa elämää ja vähät välittää mitä muut ovat mieltä, jollei siis tarkoituksella loukkaa ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä syötiin aina perunaa. Peruna se ravitsee. Spagettikastikekin (bolognese) syötiin perunan eikä spagetin kanssa. Aikuisiällä havahduin siihen mieheni naureskellessä ainaista perunavimmaani, että onhan sitä muitakin lisukkeita eikä aina tarvitse olla mitään. Nykyisin emme juuri keittoperunoita syö. Äitimuorini tilasi jopa kiinalaisessa ravintolassa perunaa (ainoa vaihtoehto oli valkosipuliperunat, joten otti ne). Meille kun tulee niin häntä varten pitää aina olla keittoperunat vaikka ruoka olisi mitä hyvänsä, koska muuten tulee kommentti, että missä on perunat? :)

Ah, ihanaa että joku muukin on saanut tarpeekseen perunasta. :D Opiskeluaikana olin saanut niin tarpeekseni (keitetystä) perunasta, etten tainnut ostaa sitä vuosiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Mielestäni suomalaisten perunahulluus on jotenkin liikuttavaa. Meillähän on jopa perunalaulukin: "Peruna on pyöreä, peruna on soikea... Perunaa kun syödä saa, voimia se kasvattaa, suuriksi saa meidät pieni peruna."

"Peruna on perusruokaa". Meillä perunankulutus nousi uusiin sfääreihin kun äiti sai lahjaksi kirjan, jossa oli 35 eri tapaa valmistaa perunaa lisäkkeeksi. Miten sitä voikin suhtautua näin negatiivisesti ihan tavalliseen elintarvikkeeseen.

Vierailija kirjoitti:

"Lautanen pitää syödä aina tyhjäksi." Niin, ja mieluummin vielä myös patojen ja kattiloiden tähteet. Ja jääkaapista kaikki vanhenevat tuotteet, ennen kuin menevät vanhaksi. Ruoan haaskaaminen on sellainen synti, että sen rinnalla kolmenkymmenen kilon ylipaino on keveä kantaa. Ööööh.. joo. Tyhmintä on, että vaikka tiedostan tämän kaiken, niin en vieläkään syvimmältään pysty heittämään ruokaa pois. Omaa lastani en ole pakottanut syömään lautasta tyhjäksi.

Mutta onhan sekin hyvä taito opetella että ostaa ruokaa sen verran kun oikeasti syödään ja pakastaa ylimääräisen? Itse heitän todella todella harvoin mitään pois ja syön lähtökohtaisesti aina lautasen tyhjäksi. Eipä ole ylipainoa koska ostan ruokaa sopivan määrän, valmistan sitä sopivan määrän ja otan lautaselle sopivan määrän. Kaikille tulee ymmärrettävästi joskus huteja mutta on se hieman outoa jos ei ikinä osaa arvioida omaa nälkäänsä tai perheen ruokamenekkiä. 

* Aamuisin herättiin aina samaan aikaan, oli arki tai pyhä. Sänky piti pedata heti ja vaihtaa päivävaatteet. Tätä toteutin vielä parikin vuotta kotoa pois muutettuani. Voi kamala sitä ensimmäistä kertaa, kun poikaystäväni ehdotti, että maataan vaan koko päivä ja laiskotellaan yöpuvussa. Eihän niin voi tehdä?

* Mies päättää talossa ja miestä pitää kunnioittaa. 

* Nainen hoitaa lapset ja ruoat, mies kaikki raskaammat hommat. Miehelle voi kuitenkin motkottaa jatkuvasti siitä, kun tämä ei osaa sisähommia.

* Asioista ei neuvotella vaan toisen tulee osata lukea ajatukset. Koska en veljeni ja isäni kanssa osannut lukea äitini ajatuksia saimme kaikki kuulla kunniamme.

* Monia asioita pidettiin itsestään selvinä ja niistä ei keskusteltu.

* Vanhemmat ihmiset tietävä / osaavat  paremmin ja heitä piti aina uskoa

* Rahaa pitää olla säästössä pahan päivän varalle. Kyllä. Vaan kotoa pois muuttaessani ei uskaltanut koskaan kuluttaa rahaa mihinkään - jättäydyin pois kaveripiirin illanvietoista, koska niihinhän kuluu rahaa. Olisi minulla varaa ollut.

* Pienten lasten kanssa ei kannata matkustella, kun ei ne matkoista mitään muista. Muistamme me aikuiset kuitenkin ja matkustamme nykyisin melko paljonkin.

* Kaikkea pitää syödä, mitä tarjotaan. Muuten olet epäkohtelias. Äitini loukkaantuu edelleen, jos en maista hänen tarjoamiaan vanhaksimenneitä ruokia. Itse en välitä, jos omat vieraani jättävät jotakin syömättä. Jokainen syö sitä, mikä maistuu!

* "Myö osataan tuo tehä iteki" - eli kaikki, mikä suinkin pystyttiin tehtiin itse vaikka olisi ollut varaa ostaakin. Itse tekeminen oli parasta kaikesta. Äitini tekee nykyisinkin itse kaikki vaatteensa. Myös alusvaatteet. Ja ei - ne ei ole ainakaan kauniita. Mutta onpahan itse tehtyjä!

* Ravintolassa syöminen on rahan tuhlausta: "Myö osataan tehä itekin". Tänäkin päivänä äitini luona käydessä täytyisi viiden tunnin matka olla syömättä, että hänen ruokansa sitten maistuisi paremmin. Voi sitä loukkaantumisen määrää, jos perillä erehdyt käymään ravintolassa esim. kauniina kesäpäivänä kotikaupunkisi suosituimmassa ravintolassa.

* Naapurikaupunkiin kylään mennessä ei saanut koskaan etukäteen neuvotella tuttavien kanssa siitä jäädäänkö yöksi vai ei. Yöpymisvarusteet pakattiin kuitenkin aina mukaan. Miksi tuttavien kanssa ei voinut etukäteen sopia asiasta?

* Olisihan näitä...

Vierailija kirjoitti:

Missä ihmeen työpaikkaravintolassa saa hakea lisää ruokaa? Kyllä meillä ainakin saa vain sen yhden lautasellisen, joten mätän sen täyteen. Yleensä kuitenkin jos jätän jotain syömättä niin se ei johdu määrästä vaan mausta. Pahimmassa tapauksessa koko ruoka on yllättävän pahaa, yleensä riittää kun laittaa syrjään osan esim. makkaraviipaleista. En näe mitään syytä miksi minun pitäisi kiduttaa itseäni syömällä pahaa ruokaa. En ole edes ostaessa voinut tietää että se on pahaa, koska sitä ei saa maistaa etukäteen.

Kyllä meidän linjastolta voi hakea vaikka 7 kertaa, jos siltä tuntuu. Perusbuffetti.

Että rasva on pahasta, ja laihtuakseen pitää syödä mahd rasvatonta ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Omat vanhempani eivät tätä onneksi harrastaneet, mutta isoäitini selitys lautasen tyhjennysvaatimuksille oli: "taivaan isä suuttuu, kun ruokaa heitetään pois". En koskaan tosin ymmärtänyt sitä logiikkaa, miksi lautanen piti tunkea niin täyteen, että pienellä lapsella oli aina vaikeuksia syödä se tyhjäksi. Kyseessä oli siis ihan pakkosyöttämistä. Äitini sittemmin puuttuikin anoppinsa touhuihin, kun sisarusteni kanssa tästä itkettiin kotona. Nykyään kärsin ahmimishäiriöstä ja vieläkin ajattelen alitajuisesti, että lautanen pitää syödä tyhjäksi eikä mitään ruokaa saa heittää pois.

Omassa lapsuudessa syöminen tuotti tuskaa. Mutta ei niin paljon kuin veljelleni, se oli ihan mahdoton. :D

Tuota "lautanen tyhjäksi" -sääntöä pitäisi soveltaa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi osaa itse annostella ruokansa lautaselle. En nyt tarkoita sitä, että lapsen ei tarvitsisi maistaa vähän kaikkea, vaan sitä, että oikeasti kaikki pitää syödä pois, ja lasta istutetaan tunteja pöydässä.

Siitä tulee noidankehä, ainakin omalla kohdalla, alkoi oksettamaan jo ajatuskin ruoka-ajasta.

Äitini lapsuudesta maaseudulta on peräisin julmettu määrä sääntöjä, joita on pitänyt lapsuudessani noudattaa vaikka asuimmekin kaupungissa, jossa tilanhoito ei määrittänyt päivän rytmiä pätkääkään. Esim. hyviin tapoihin kuuluu, että aterioilla ollaan kaikki yhtä aikaa, oli sitten arki tai pyhä, menoja tai ei. Vielä tänäkin päivänä äitini ollessa kohta 70 pätee sama sääntö. Hän esim. herää viimeistään klo 7 ja aamiainen on niin pian kuin mahdollista. Lapseni vauva-aikana nukuin huonosti ja äitini luona käydessämme aamupalalle huudeltiin kovaan ääneen klo 7.30 vaikka olisin vain halunnut nukkua mentävä oli...  Hirvityksen kauhistushan se olisi, jos jokainen söisi eri aikaan tässäkään tapauksessa.

Tuosta kursailusta pöytään menemisessä. Minulle on jotenkin iskostettu, että vanhemmat juhlavieraat menee ottamaan tarjottavia ennen muita. He jos sattuvat olemaan superkursailijoita, eivätkä valuta takapuoltaan sinne tarjoilupöydän suuntaan, niin eihän nyt muutkaan kehtaa aloittaa. Suvun juhlissa sanon jo omalle vanhalle isälleni suoraan, että haes nyt sitä kakkua, niin muutkin kehtaa.

Ei saa lyödä takaisin eikä puolustaa itseään. Nyt olen nössö enkä uskalla sanoa kenellekään vastaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi. Olen toteuttanut ohjetta ja tulokset näkyvät...

Kuka sinua on pakottanut mättämään ruokaa lautaselle ääriään myöten täyteen.

Turha siitä on vanhempia syyttää, jos ei osaa itse arvioida, miten paljon jaksaa syödä. Ja aina voi ottaa lisää.

Kyllä tämä monesti on lapsuudenoppien (ja vanhempien) syytä. Pienelle lapselle laitetaan valmiiksi lautaselle annos joka riittäisi nälkäiselle aikuisellekin. Vieressä kytätään ja höpötetään että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Kun lapsi jatkuvasti väkisin syö enempäänsä ruokaa, mahalaukku venyy. Ensinnäkin ruokaa pitää syödä enemmän ennenkuin tuntuu että nälkä on ohi. Saa siis liikaa kaloreita. Toisekseen lapsi ei opi kuuntelemaan kehonsa signaaleja, syö vaan lisää vaikka oikeasti maha on täpötäynnä.

Oikeastihan se menee niin että lautaselle otetaan vähän (sopivasti) ruokaa, jos nälkä ei lähde sillä, otetaan vähän lisää. Lapsi ei osaa kunnolla arvioida kuinka paljon ottaa lautaselle ruokaa, joten jos tulee otettua liikaa, ei sitä väkisin tarvitse syödä. Mutta opetan myös että seuraavalla kerralla ottaa vähemmän. On järkevämpää ottaa ruokaa lisää vaikka 2 kertaa, kuin kerralla lautanen täyteen josta sitten puolet menee roskiin.

no voi apua näitä, todella tutulta kuulostaa! Olen syntynyt -70 luvun alussa ja nää on niin mun lapsuutta. Omille lapsilleni sen sijaan (nyt teinejä) opetan kyllä ihan päinvastoin; ajattelemaan omilla aivoillaan, argumentoimaan (vastaan) ja perustelemaan mielipiteensä, sitä ettei pidä olla muiden mielipiteiden vietävissä vaan kuunnella itseään ja muodostaa omat mielipiteensä. Muita pitää kohdella hyvin, mutta muiden edessä ei tarvitse nöyristellä eikä miettiä mitä muut ajattelee. Poika joskus kauhistelee miten nolo olen (rumat vaatteet kaupassa tai jotain su-per-no-lo-a), mä lohdutan häntä että äitiä ei puristele yhtään, ihanaa jos voin tuottaa toisille viihdettä olemalla niin nolo että toisia oikein huvittaa :)

Olen myös pienestä asti lapsien kanssa jutellut paljon ja rehellisesti kaikista maailman asioista ja ilmiöistä, kunnioittaen heidän näkemyksiään. Paras palkinto on kuulla, että onpa sun kanssa kiva jutella. Ai miksi näin? No, en halua että huonolla itsetunnolla varustettuja toisten miellyttäjiä kasvaa yhtään lisää. Olen tehnyt aika paljon itse töitä asian kanssa.