Mikä lapsuudessasi opetettu "hyvä" tapa osoittautuikin huonoksi?

Vierailija kirjoitti:

Valoja ei saanut polttaa "turhaan". Itse vihaan kulkea pimeässä ja läiskin vanhemmillani niitä edelleenkin päälle kun menen huoneesta toiseen. Nämä sitten kulkevat perässä ja sammuttelevat valoja.

Sinkkumies

Seiskytluvun öljykriisi aiheutti tämän. Joidenkin kotona oli katkaisijan päällä pieni tarra, jossa kehotettiin sammuttamaan turhat valot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Omat vanhempani eivät tätä onneksi harrastaneet, mutta isoäitini selitys lautasen tyhjennysvaatimuksille oli: "taivaan isä suuttuu, kun ruokaa heitetään pois". En koskaan tosin ymmärtänyt sitä logiikkaa, miksi lautanen piti tunkea niin täyteen, että pienellä lapsella oli aina vaikeuksia syödä se tyhjäksi. Kyseessä oli siis ihan pakkosyöttämistä. Äitini sittemmin puuttuikin anoppinsa touhuihin, kun sisarusteni kanssa tästä itkettiin kotona. Nykyään kärsin ahmimishäiriöstä ja vieläkin ajattelen alitajuisesti, että lautanen pitää syödä tyhjäksi eikä mitään ruokaa saa heittää pois.

Olen myös istunut itkien tunteja ruokapöydässä kun oli pakko syödä. Olin nirso ja kerran juoksin ulos oksentamaan. Jatkaa piti. Muistan saaneeni myös piiskaa syömättymyydestä.

Koulussa oli myös pakko syödä ja siellä se ruoka oli vielä pahempaa. Kerran pääsin hädästä oksentamalla. Istuin yksin keittäjien valvonnassa isossa ruokasalissa lautanen edessäni. Kun valkoisena ja sopertavana sanoin, että nyt tuli oksennus, saanko lähteä niin antoivat luvan.

Vierailija kirjoitti:

Äitini hoki aina, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, kun yritin kertoa luokan poikien kiusaavan. Siitä jäi itselle pitkiksi ajoiksi sellainen kiero mielikuva, että kaikki pojat ovat jotenkin ihastuneita minuun. 

Pääsin tästä kokonaan eroon vasta aikuisena.

Tuo sananparsi on ihan hirveä. Sillä kuitattiin kaikki kiusaamiset, koska "pojat on poikia" ja just tuo, että ovat ihastuneita. Se ei ole mikään oikeutus kiusaamiselle!

Vierailija kirjoitti:

Erilaisuus on pahasta, kaikkia vähänkin erilaisia pitää varoa. 

Ulkonäöstä voi päätellä millainen ihminen on.

Kaikki nätit kiltin näköiset miehet on nättejä ja kilttejä.

- Vaatteet käytetään loppuun eikä mitään heitetä pois.

Seuraus ----> olen 44 v asianajaja ja viimeksi eilen parsin kokoon perseestä ratkenneet kotiverskat, kohta ikää verskoilla 10 v (oli yli nyrkinkokoinen reikä. Uudet maksais varmaan 10 €, mutta ei. Ku voi parsia, niin parsitaan....)

- herätys myös viikonloppuisin klo 7, koska ei täällä koko päivää maata

Seuraus ----> todella huono omatunto, jos nukkuu pitempään joskus

- lauantaisin viikkosiivous alkaen klo 8.

Seuraus ---> en varmasti siivoa lauantaisin, muuta ku jos inspiraatio iskee

- ruoka syödään loppuun aina

Seuraus---> lihominen ---> koulukiusaaminen ----> laihdutus + syömishäiriöt (anoreksia ja bulimia)

Aika monilla samanlaisia kokemuksia. Mielenkiintoinen ketju :D

Tuo vuokralla asuminen on kyllä yksi niistä omituisuuksista. Mummo ja pappa aina hehkuttivat ikionnellisena sitä, kun asuivat halvassa kaupungin asunnossa. Samalla mummo pihisteli kaikesta ja säästi valtion obligaatiohin (!). Niitä taisi olla sitten perinnönjaossa kymmenien tuhansien arvosta. Lisäksi oli kaksi mökkiä, jotka seuraava sukupolvi päästi lahoamaan.

Jos olisivat ostaneet niillä 50 vuoden vuokrarahoillaan vaikka 80-luvulla tai lamavuosina oman helsinkiläisasunnon, niin arvonnousu olisi ollut valtava. Sen sijaan rahat pistettiin niihin 0% reaalikorkoa lähenteleviin obligaatioihin. Ja sitten pröystäiltiin sukulaisille että on ylimääräistä tallessa.

Tuo tapa on periytynyt suvussa tädin puolen serkuille, jotka myös jumittavat kaupungin vuokra-asunnossa, vaikka varaa olisi omaankin.

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi. Olen toteuttanut ohjetta ja tulokset näkyvät...

Joo, oon huomannut, että monet noudattavat aikuisenakin tätä sääntöä ja ovat hieman pullukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Meillä opetetaan siihen, että syödään se mikä otetaan. En ymmärrä tätä, että miksi mättää lautanen täyteen, jos ei jaksa? Toki jos kotona vanhemmat laittaneet ja silloin ei jaksa, on ymmärrettävää jättää kesken, jos ei jaksa. Mutta monet aikuiset tekee tätä myös, en ymmärrä turhanpäiväistä ruuan haaskaamista. Siksi opetetaan jo lapsille, että ottavat vähän ja lisää saa hakea, sillä se mitä otetaan, se myös syödään.

Joo, se on vaikka työpaikkaruokalassa törkeän näköistä, kun aikuinen mättää kukkarakaupalla ruokaa lautaselle ja vie sitten puolet kompostiin. Hyi, oikeasti ei se niin vaikeaa ole hakea lisää, jos jää nälkä.

Jep, pitäisi oppia ottamaan kohtuullisesti, mutta siltikin voisi saada anteeksi erehdyksensä, jos on ottanut lautaselle liikaa. Näläntunteen säätely häiriintyy pikkuhiljaa, jos ei saa lopettaa syömistä kun on kylläinen.

- Peseytyminen kerran viikossa saunassa riittää. Kun murrosiässä olisi halunnut peseytyä useammin, kun hiki alkoi haista omaankin nenään, niin sain sätinnät veden tuhlaamisesta.

- Ravintoloissa syöminen on "herrojen kotkotuksia" ja "järjetöntä tuhlaamista". Oli se hienoa mennä ensimmäistä kertaa ruokaravintolaan kun opiskeli yliopistossa, eikä yhtään tiennyt miten siellä kuuluu toimia.

- Perunaa ja lihaa pitää syödä joka päivä.

- Aina omat lapset olivat vääränlaisia ja huonoja. Aina kun kyläiltiin, minut ja veljeni äiti haukkui, että mitä taas sanoimme tai teimmme väärin, ja vertailukohdaksi otettiin jotkut toisen perheen lapset, jotka oli niin hyväkäytöksisiä ja ihania, toisin kuin me tumpelot räkänokat.

Kieltenopiskeluun panostaminen. Nykyään vaaditaan lähes sujuvaa kielitaitoa, lyhyt oppimäärä ei riitä mihinkään, Googlella kun saa käännettyä ihan tarpeeksi hyvin.

"Lautanen pitää syödä aina tyhjäksi." Niin, ja mieluummin vielä myös patojen ja kattiloiden tähteet. Ja jääkaapista kaikki vanhenevat tuotteet, ennen kuin menevät vanhaksi. Ruoan haaskaaminen on sellainen synti, että sen rinnalla kolmenkymmenen kilon ylipaino on keveä kantaa. Ööööh.. joo. Tyhmintä on, että vaikka tiedostan tämän kaiken, niin en vieläkään syvimmältään pysty heittämään ruokaa pois. Omaa lastani en ole pakottanut syömään lautasta tyhjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia juttuja on ollut suhtautuminen ruokaan ja omaan kehoon. Tavallaan ruualla osoitettiin välittämistä. Joka lauantai leivottiin ja ruokiin laitettiin reilusti kermaa ja voita. Kaapit oli täynnä sokerihuurrettuja- tai kaakaomuroja, janojuomana oli mehua, iltajuomana kaakaota, jugurtin sijaan Jacky-makupaloja jne. Toisaalta mitään herkkuja ei oikeastaan olisi saanut syödä koska niistä lihoo ja on ihan normaalia pitää itseään nälässä. Tää kombo oli ihan mahdoton lapselle ymmärtää. Lisäksi oli lista ruokia joita äiti ei voinut sietää, mutta söi silti laihduttaessa.

Tämä. Meilläkin ostettiin jatkuvasti kotiin suklaata, vanukkaita, jäätelöä tms. Kuitenkaan niitä ei olisi saanut syödä, koska sitten lihoo niin paljon, ettei pääse enää kävelemään. Kerran kysyin sitten äidiltäni, miksi hän ostaa herkkuja jatkuvalla syötöllä, kun emme niitä saisi kuitenkaan syödä, niin vastaus oli "kun kumminkin ootte niin makean perään, että sitten vain valitatte, kun ei oo mitään hyvää". Hänelle ei ilmeisesti koskaan tullut mieleen, että jos makeaa ei koko ajan ole tarjolla, niin ei sitä pidemmän päälle osaa kaivatakaan.

Muutenkin tietty epäloogisuus kasvatuksessa oli todella hämmentävää ja lannistavaakin. Olin lapsena varautunut vieraita kohtaan ja tämä aiheutti tietysti närää, kun en koskaan puhunut mitään vieraille. Kun vanhemmiten rupesin sitten rohkaistumaan ja juttelemaan vieraillekin, saattoi äitini ruveta kovaan ääneen puhumaan päälleni. Kun jälkeenpäin kysyin häneltä, miksi hän ei anna minun jutella vieraiden kanssa rauhassa, vastauksena oli ivallista naamanvääntelyä ja toteamus, että "nokun oot vähän tommonen". Yleensäkin sosiaalisuuden vaatimus yhdistettynä siihen, etten kumminkaan olisi saanut sitten ottaa kontaktia ihmisiin oli todella kummallista ja vasta oikeastaan lähempänä kolmeakymppiä sosiaaliset taitoni olivat hioutuneet siihen malliin, että aloin oikeasti tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.

Epäilisin, että oot mun sisarus, mutta mulla ei ole niitä :D

Ihmettelin tota kauppajuttua kans, että kun äiti oli se joka meillä kävi kaupassa, miksi se osti sitä lihottavaa sokerimättöä ja leipoi, jos niitä sitten kuitenkaan ei oikeastaan saisi syödä tai jos syö niin jotenkin siitäkin syyllistetään. Välillä se lainasi töistä tukkukorttia ja osti esim. pari korillista pikkupulloja limsaa, pakasteviinereitä ja tukkupakkauksia jäätelötuutteja meille kotiin ja sitten jätti vastuun kotona yksin kesälomaa viettävälle 8-vuotiaalle, että "älä sitten syö liikaa herkkuja".

Meillä oli myös tota tommosta outoa, että sosiaalisissa tilanteissa olisi pitänyt käyttäytyä tai olla kuin kala vedessä, mutta mitään apua, neuvoja tai opastusta niihin ei annettu. Muistan monta kertaa kun mua toruttiin siitä, että "en osannut käyttäytyä" , mutta koskaan ei kerrottu miten niissä tilanteissa oikein sitten olisi pitänyt käyttäytyä, olla tai toimia. Onneksi mulla oli serkkuja joiden toimintatavat pystyi kopioimaan.

Kommenttina myös siihen pissahätäasiaan. Tottakai pissaa ja muitakin tarpeita voi jättää kuuntelematta hetkeksi, mutta se on eri asia pidättää kokouksessa puoli tuntia kuin opettaa lapselle, että kehon tarpeita ei tarvi kunnioittaa mitenkään. Tämä on johtanut siihen, että vaikka tunnistan nykyään pissahädän, mulla ei edelleenkään ole kakkahätää ollenkaan, käyn kun arvelen, että kait pitäisi. Onhan se nyt oikeasti ihan naurettavaa aikuisena opetella tuntemaan, koska vessaan pitäisi mennä tai opetella tuntemaan nälkää.

t.97

Omaa vartaloaan pitää hävetä ja pukeutua kesät talvet löysiin vaatteisiin jotka peittävät polvet, sääret, mahdolliset vatsamakkarat, allit, takapuolen jne. Käytin n. 20 vuotiaaksi n. kaksi kokoa liian suuria vaatteita, sillä äidiltä opin, että paidan on tultava takapuolen päälle tai muuten peppu näkyy nolosti (farkutkin jalassa). Käsivarret pitää verhota neuleella myös helteellä, koska allit ovat rumat. Olematonkaan mahamakkara ei saanut näkyä edes istuessa, joten paidan piti olla iso ja löysä. Äitini ei ollut ylipainoinen enkä minäkään...

Vasta parin vuoden sisällä olen tajunnut, että vaatekokoni on S eikä L, eikä se johdu vaatteiden kokomitoitusten muuttumisesta.

Myös joka maanantai alkoi dieetti, vaikka kaapit olivat täynnä sokerimehua, sokerijugurtteja, muroja, vanukkaita, ranskanleipää jne.

Missä ihmeen työpaikkaravintolassa saa hakea lisää ruokaa? Kyllä meillä ainakin saa vain sen yhden lautasellisen, joten mätän sen täyteen. Yleensä kuitenkin jos jätän jotain syömättä niin se ei johdu määrästä vaan mausta. Pahimmassa tapauksessa koko ruoka on yllättävän pahaa, yleensä riittää kun laittaa syrjään osan esim. makkaraviipaleista. En näe mitään syytä miksi minun pitäisi kiduttaa itseäni syömällä pahaa ruokaa. En ole edes ostaessa voinut tietää että se on pahaa, koska sitä ei saa maistaa etukäteen.

Mainio keskustelunaihe! Hauska lukea, etta monella on samanlaisia kokemuksia kuin minulla. 

Olen itse asunut pitkaan ja kotiutunut toiseen maahan, joten olen senkin puolesta saanut jonkin verran perspektiivia omaan lapsuuteeni ja kasvatukseen. On monta asiaa, joiden huomaan jattaneen aika syvatkin arvet ja vaikuttaneen persoonallisuuteeni. 

1) "Nuorison on ymmärrettävä, että he ovat aina "kakkosluokan kansalaisia" eikä aikuisten valtaa saa kyseenalaistaa. Edes silloin kun nuorisosta kasvaa aikuisia ja he saavat omia lapsia. Silloinkin aikuisten on kuunneltava ja toteltava vanhempiaan. He tietävät ja osaavat aina paremmin." 

Voisin sanoa, etta tama patee Suomessa yleisemminkin: nuoret ovat jotenkin kakkosluokkaa. Elinkeinoelamassa se on aika haitallista, mutta myos politiikassa, joka on edelleen pitkalti keski-ians saavuttaneiden miesten temmellyskentta. Nuoret ovat monella tapaa todella huonossa asemassa, ja maastamuuttoni jalkeen tilanne on heikentynyt selvasti. Muistan lapsena kuulleeni jatkuvasti isaltani, etta mielipidettani ei kysytty, kun erehdyin olemaan eri mielta hanen kanssaan. En ole ollut hanen kanssaan missaan tekemisissa vuosikausiin.

2) Epaonnistuminen ei ole vaihtoehto. Olin kouluni paras oppilas, mutta en saanut koskaan kotona kehuja tai kuullut vanhempieni olevan minusta ylpea. Mutta jos epaonnistuminen nautti olevan lahella, auta armias... Siitakos huuto nousi. Edelleen uskon onnistumisen ja menestymisen olevan pitkalti onnea, ja epaonnistumisen oma vikani. TODELLA huono yhdistelma!

3) Rakkaudesta se hevonenkin potkii. Uskomatonta, etta 80-luvulla syntynyt on kasvatettu uskomaan, etta pojat lyovat tyttoja rakkaudesta. Samasta syysta aitini uskotteli isanikin olevan minua kohtaan niin alentava, ankara ja kylma. Kesti pitkaan, ennen kuin tajusin etta itse asiassa mina olen ansainnut tulla kohdelluksi hyvin, kiltisti ja rakkaudella. Liian moni mies ehti kohdella minua paskasti, koska en uskonut - tai tiennyt - etta rakkaus ei ole ankaruutta, alentamista, henkista vakivaltaa ja kylmyytta. 

4) Lautanen pitaa syoda tyhjaksi. Sanomattakin selvaa, etta syomishairioiden kanssa minakin olen taistellut. 

5) Itseaan vanhempia pitaa kunnioittaa, oli mika oli. Seurauksena sain aina sukujuhlissa kuulla kohteliaisuuksia, kuten etta siskoni on kauniimpi kuin mina, kuinka olen lihonut ja minun pitaa pudottaa painoa ja mita nyt niita olikaan. Ja koska vanhempia oli kunnioitettava, en koskaan saanut puolustaa itseani, puhumattakaan siita etta vanhempani olisivat kulmakarvaansa nostaneet minua puolustaakseen. Seurauksena en halua olla missaan tekemisissa sukulaisteni kanssa, eivatka lapseni edes osaa kielta jolla minusta tehtiin noyra ovimatto. 

JATKUU 

6) Ahneella on paskainen loppu. En edes jaksa analysoida tata. 

7) Itku pitkasta ilosta. Kaytannossa siis opetettiin olemaan iloitsematta mistaan. Seurauksena olen joutunut aikuisena oppimaan iloitsemaan elamasta. 

8) Lasten kanssa lomalle - etenkin ulkomaille - lahteminen on rahan tuhlausta, silla "ettehan te siita mitaan muistaisi kuitenkaan". Kerran, yhden ainoan kerran, koko perheen lomalla olleena en voi kuin kateellisina kuunnella niita ihania muistoja, joita muilla on perheen yhteisilta lomilta. Aikuisena olen oppinut ymmartamaan, etta vanhempani eivat vaan arvostaneet perheen yhteista aikaa lainkaan. Itse suunnittelen seuraavaa aitiyslomaa, jolloin koko perhe lahtee kiertamaan maailmaa yhdessa. Ne muistot ovat kullan arvoisia vuosikymmenten kuluttua. 

Kaiken kaikkiaan on aika monta muutakin lapsuudessa opetettua asiaa, jotka olen vuosien saatossa tajunnut huijaukseksi. Moni opeista on varmasti edelleen voimissaan, ja tavallaan olen iloinen etta lapseni kasvavat kulttuurissa, joka on hieman erilainen: lampimampi, perhekeskeisempi, positiivisempi ja iloisempi. Taydellista ei elama nytkaan ole, mutta toivon etta jokin paiva lapseni kertovat kokevansa, etta lapsuus antoi heille hyvan lahtokohdan elamalle ilman minun kokemaani tarvetta rankkaan henkiseen taisteluun tasapainoisuude saavuttamiseksi.

Että aamupala on pakko syödä. Mulla oli koko lapsuuden ja nuoruuden aamuisin vatsa sekaisin ja kipeä (mulla on ibs) ja kun lopetin aamupalan syömisen ja siirryin vasta joskus 10 aikaan syömään banaanin tms kevyttä aamut on helpottuneet tosi paljon. Mun vatsa ei vaan tykkää, että sinne heti aamulla ekana työnnetään joku kaurapuuro.

Vierailija kirjoitti:

Kieltenopiskeluun panostaminen. Nykyään vaaditaan lähes sujuvaa kielitaitoa, lyhyt oppimäärä ei riitä mihinkään, Googlella kun saa käännettyä ihan tarpeeksi hyvin.

Tää asenne kieltennopiskeluun on muuttunut täysin siitä kun olin teini 80 -luvulla. Silloin  iso osa vuosiluokasta otti saksan yläasteella ja myös kirjoitti sen lukiossa. Mutta jo 1990 saksan  kirjoitti paljon vähemmän kuin 1985.

Se mitä on tapahtunut on se , että me ollaan siirretty sivistysyhteiskunnasta  tietoyhteiskuntaan. Vain englanti , itse asiassa, on tärkeää. Ja suurin osa ikäluokasta ottaa sen , eikä muuta kieltä, koska ne muut kielet ei näy palkkapussissa millään tapaa. Eli kieltenopiskelu ei kiinnosta koska sillä ei tienata.

Vierailija kirjoitti:

Että kaikki pitää tehdä itse. Siivous, maalaus, renkaiden vaihto, ikkunoiden pesu, vaatteiden korjaus jne.

Meillä se oli pakko jos halusi saada hommat tehtyä, rahaa nimittäin ei liikoja ollut käytettävissä. Nykyään teen itse silloin kun haluan, että tulevat tehdyksi kunnolla. Renkaita en sentään vaihda, siis renkaita vanteelle, ennen sekin tehtiin itse ja pumpattiin täyteen käsipumpulla, traktorin takakumin täyttääkseen sai hetken aikaa voimistella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vessapaperia ei saanut tuhlata. Siis yksi tai kaksi palaa olisi pitänyt riittää asiaan kuin asiaan. Oli erityisen suotavaa, jos pelkkään pissaan ei käyttänyt yhtään paperia.

Hyi hitto!

Meillä mitään vessapaperia... kallista. Yhteishyvä oli silloin parasta, muut sanomalehdet sitten jos sitä ei ollut. Määrää ei ollut rajoitettu.