Lue keskustelun säännöt.
Mikä lapsuudessasi opetettu "hyvä" tapa osoittautuikin huonoksi?
12.06.2016 |
Minulle opetettiin säästäväisyyttä siinä muodossa, että aina otetaan halvinta. Vaatteiden, kenkien, kodintarvikkeiden tms. valinnassa tärkein oli halpa hinta. Niinpä olen aikuisenakin ostanut halpaa, koska mieleeni on iskostunut etteivät vaikka vaatteet tai kengät saa maksaa paljoa, ja nyt olen herännyt huomaamaan miten joudun koko ajan ostamaan uutta, koska halpa ei useimmitenkaan ole hyvälaatuista. Kengät hajoavat ja korjaus maksaisi enemmän kuin kenkien hinta uutena, vaatteet kulahtavat parin pesun jälkeen eikä niitä kehtaa enää käyttää. Taas tarvitsisin siistiä päällepantavaa. Minun pitää nyt opetella muuttamaan ostotapaani ja opetella ostamaan kalliimpaa ja laadukkaampaa. Säästäväisyys ei aina säästä. Köyhän ei kannata ostaa halpaa.
Kommentit (339)
Vierailija kirjoitti:
Äiti sanoi "rehellisyys maan perii" tämä ei pidä paikkaansa. Keplottelevat ja kieroilevat menestyvät. Myös kouluaikana annettu " käännä toinenkin poski" kiusaamistilanteessa oli huono. Kiusaaminen loppui kun aloin lyömään takaisin ja kovaa!
Tämä on osin totta. sinun rehellisyyttäsi käytetään hyväksi. Kaikki ei ole yhtä vilpittiömiä joten kannattaa miettiä kenelle on rehellinen vai onko parempi vaan jättää kertomatta.
Luotettavia ihmisiä on niin kovin vähän nykyään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
työtön maisteri kirjoitti:
Opiskeleminen on tie helpompaan elämään ja hyviin tuloihin. Paskanmarjat.
No on se todennäköisempi tie, kuin se ettei tee mitään. Mutta toki juu, tänä päivänä koulutus ei kyllä takaa mitään.
No nykyään ei voi olla täysin opiskelematta, mutta hyvin valittu ammattikoulu on usein varmempi vaihtoehto. Itse ajattelin opiskella putkimieheksi eli -naiseksi. Laskeskelin, että työllistymismahdollisuudet paremmat ja kun pidemmällä aikavälillä tulotaso parempi, kuin nyt, kun olen välillä töissä ja välillä työtön. Akateemisena tienaisin paremmin vain, jos olisin siinä uraputkessa, johon päätyvät helpoimmin keskiluokkaisesta taustasta tulevat maisterit.
Just tuo "lautanen pitää syödä tyhjäksi". Enpä ole omia lapsiani vaivannut moisella. Mutta en myöskään anna fyysisiä rangaistuksia tai arestia tai ole naurettavia kotiintuloaikoja.
Tosin olen niille maininnut, että monta asiaa teen toisenlailla kuin vanhempani aikoinaan, niin todennäköisesti hekin tekevät monta asiaa erilailla, kuin minä. Niin se aina menee.
Vierailija kirjoitti:
Äiti sanoi "rehellisyys maan perii" tämä ei pidä paikkaansa. Keplottelevat ja kieroilevat menestyvät. Myös kouluaikana annettu " käännä toinenkin poski" kiusaamistilanteessa oli huono. Kiusaaminen loppui kun aloin lyömään takaisin ja kovaa!
Rehellisyys ei todellakaan kannata ainakaan siinä muodossa kuin mitä lapsena aikuiset yrittivät opettaa. Kuinka paljon riitoja, eripuraa ja omaan takkiin ottamista tuleekan jos on liian rehellinen kaikessa. Tietenkin kannattaaelää niin että haalii ympärilleen ihmiset joiden kanssa ei tarvitse elää kuin munankuorilla tai varoa koko ajan koska joku kusettaakin mutta sinisilmäinen ja rehellinen ei kannata olla aivan aukottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Aina piti ostaa vaatteita ja kenkiä, joissa on sitä KASVUNVARAA, tätä jatkui vielä pitkälle teini-ikään. Aina sai kulkea roikkuvissa vaatteissa.
Vielä +30 -vuotiaanakin saatan löytää vanhempieni varastoista vanhoja vaatteitani, jotka ovat vieläkin isoja itselleni. Ja kenkiä kokoa 39 (kengänkokoni on näin aikuisena 35).
Sama oli mun vanhemmilla. Isä osti esim "kasvuvaralla" luistimet koko 43 ja eihän niillä pystynyt oikeasti luistelee... vaikka kuinka monta sukkaa sinne laittoi väliin ja kiristi. Kävin sitten ostamassa omilla rahoilla koon 39 luistimet. Vanhemmat veti ihan hirveä raivarit.
Ja näin 20 vuotta myöhemmin ne 39 luistimet on vielä käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina piti ostaa vaatteita ja kenkiä, joissa on sitä KASVUNVARAA, tätä jatkui vielä pitkälle teini-ikään. Aina sai kulkea roikkuvissa vaatteissa.
Vielä +30 -vuotiaanakin saatan löytää vanhempieni varastoista vanhoja vaatteitani, jotka ovat vieläkin isoja itselleni. Ja kenkiä kokoa 39 (kengänkokoni on näin aikuisena 35).No itselläni tuo kasvunvara oli ihan järkevää, vaatteet olisivat jääneet yhdessä vaiheessa pieniksi ½-1 vuoden aikana. Samoin kengät. Onneksi nuoruudessani väljät vaatteet olivat muotia.
Melko reilusti kasvuvaraa jos kengätkim pitää olla 4-5 kokoa liian suuret.
Puhuin itsestäni enkä ap:sta, einstein.
nainen 84 kirjoitti:
Juu onhan näitä: älä koskaan ota asuntolainaa, vaan asu vuokralla. ( Vanhempani menettivät laman aikana oman talonsa aikoinaan ) Lapsena olisi ollut parempi olla koko ajan kotosalla koulun jälkeen ja tehdä kotihommia, mikään matkustelu tai muu vastaava turha toiminta ei tullut kuulonkaan perheessämme. Kaverit ovat turhia ja niistä keksittiin aina jotain negatiivista ihan keksimisen ilosta. Ruoka oli päivästä toiseen sama: lihaa ja perunaa, sekä tietysti ruisleipää. Koulussa piti pärjätä, mutta kertaakaan ei kysytty mitä läksyjä on tai miten menee opiskelut yms...piti vain pärjätä. Samoissa vaatteissa kuljettiin vuodesta toiseen, isä käytti rahat viinaan viikonloppuisin.
Aikuisiälläkin tullut hyviä vinkkejä elämään mm. työpaikkaa ei saa vaihtaa, mikä järki lähteä vakituisesta työstä.. siinä työssä ollaan mikä saadaan ja pysytään. Kun lähdin opiskelemaan toista alaa, tuli siitäkin sanomista. Mitään uutta ei saa haluta, eikä mistään iloita. Kannattaa vaan koko ajan muistella vanhoja ja synkistellä. Elämä opettaa kuulemma.
Meillä oli tuo asuntojuttu aivan päinvastoin!
Eli ikinä ei olisi saanut asua vuokralla vaan aina piti olla oma, mahdollisimman velaton, koti. Kaikkia vuokra-asujia ivattiin ja heihin suhtauduttiin säälien. Kun muutin opiskelijana vuokrakämppään, tunsin suunnatonta häpeää ja suorastaan aistin, miten muhun lapsuudenkotonani suhtauduttiin alentuvasti, asuinhan vuokralla. Olin siis huono.
Jonkin verran vuokralla-asuvien yläpuolella olivat asuntolainalliset:
Lainahan oli todella huono ja häpeällinen asia ja se olisi pitänyt maksaa heti pikimmiten pois. Koko elämä kärsi, kaikesta tingittiin, nähtiin vaikka nälkää, pääasia että kaikki sentit ja markat syydettiin ylimääräisiin lainanlyhennyksiin että saatiin asunto mahdollisimman nopeasti velattomaksi. Se oli kuin elämän tärkein sisältö ja päämäärä. Kun se sitten tapahtui...niin, mitä sitten? Sitten tuli tilalle suuri tyhjyys ja alitajuinen ymmärrys siitä, että kaikki terveet ja elinvoimaiset nuoruusvuodet olikin tuhlattu täysin sisällöttömään elämään kotona. Mitäänhän ei oltu voitu harrastaa tai missään matkustaa, koska rahaa ei mihinkään muuhun kuin ylimääräisiin lainanlyhennyksiin käytetty.
Vakituinen työpaikka oli maailman paras juttu. Siitä ei ikinä olisi saanut missään tilanteessa irtisanoutua. Vakituisesta työpaikasta, vaikka se oli sitten millainen tahansa, piti pitää kynsin ja hampain kiinni.
Opiskellakaan ei olisi saanut, ei ainakaan pitkään. Opiskelua ja kouluttautumista halveksuttiin, erityisesti näin teki isäni, joka ei ollut mitään ikinä itsekään opiskellut.
Mitään ei olisi saanut harrastaa paitsi silloin, kun oli siinä vähintään piirinmestari tai pärjäsi kotimaisissa ja/tai maailmanlaajuisissa kisoissa. Harrastukset pelkän huvin ja liikunnan vuoksi oli suurin mahdollinen synti. Harrastaa sai vain jos oli paras ja tavoitteli siitä itselleen ammattia. Muuten se oli hukkaanheitettyä aikaa ja energiaa.
Yrittäjyys oli halveksuttava ura. Ei oikeastaan työ ollenkaan, ainoa oikea työ oli palkkatyö jossakin yrityksessä. Yrittäjyys lapsuuskotini asenteen mukaan johti ennemmin tai myöhemmin vain konkurssiin, joka puolestaan aiheutti sitten suurta häpeää kaikille läheisille.
Mitään ei olisi saanut yrittää. Mitään ei olisi saanut kokeilla. Riskejä tuli välttää. Piti elää tasaista arkea ilman yllätyksiä, syödä aina samaa ruokaa, ylläpitää samaa tylsää elämänrytmiä kehdosta hautaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä keksi muuta kuin se, että maitoa pitää juoda joka aterialla. Opin vasta asuttuani Aasiassa vuoden, että vesi on ihan kelpo ruokajuoma enkä sen jälkeen ole maitoa halunnut juoda muuten kuin kahvin kanssa.
Mieheni taas voisi listata enemmänkin näitä tapoja. Esimerkiksi perunaa piti syödä joka aterialla ja muistan kuinka muutettuamme yhteen perunoita inhoava mieheni kysyi kauhuissaan, että ei kai meidän sitten pidä syödä perunaa joka päivä. Matkustelu on appivanhempien mielestä turhaa humpuukia, myös kotimaan matkailu, joten mieheni kävi vasta aikuisiällä ensimmäistä kertaa Helsingissä. Ravintolassa syöminenkin on aivan typerää hienostelua, joten minun sitten piti opettaa aikuiselle miehelle, kuinka Rossossa tilataan pitsaa. Appivanhempien mielestä pitää koko ajan nuukailla ja kaikki rahat laittaa säästöön, kuljetaan mielummin reikäisissä housuissa kuin ostetaan kympillä uudet. Olen joutunut vääntämään rautalangasta miehelle, ettei sillä rahalla tee mitään jos se vain makaa tilillä. Ja ollaan molemmat hyvätuloisia, ei ole siitä kiinni etteikö olisi varaa ostaa uusia kalsareita vanhojen kuluessa puhki.
Olenko miehesi :D Ainakin perunoiden suhteen, niitä piti mättää joka ainoalla aterialla. Kun muutin kotoa, en keittänyt yhtäkään perunaa ensimmäiseen viiteen vuoteen. Ei maussa sinänsä mitään vikaa ole ja nykyään perunastakin ruokaa laitan, vaan lapsena/nuorena tuli täys perunaähky juuri tuon vuoksi, että niitä oli joka ainoan ruokalajin kanssa.
Oikeistolaiset, kovat arvot. Todellakin lähes rotuoppiin saakka, totaalinen suvaitsemattomuus, ajatus että elämässä epäonnistunut on vain surkea, mielenterveyden ongelmat ovat vain heikkoutta jne.
Jotain siitä kummittelee edelleen matkassa, eli tietyn yksilönvapauden ja -vastuun korostaminen, mutta mitä enemmän tulee ikää, sitä pehmeämmäksi on oma arvomaailma muokkaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina piti ostaa vaatteita ja kenkiä, joissa on sitä KASVUNVARAA, tätä jatkui vielä pitkälle teini-ikään. Aina sai kulkea roikkuvissa vaatteissa.
Vielä +30 -vuotiaanakin saatan löytää vanhempieni varastoista vanhoja vaatteitani, jotka ovat vieläkin isoja itselleni. Ja kenkiä kokoa 39 (kengänkokoni on näin aikuisena 35).Sama oli mun vanhemmilla. Isä osti esim "kasvuvaralla" luistimet koko 43 ja eihän niillä pystynyt oikeasti luistelee... vaikka kuinka monta sukkaa sinne laittoi väliin ja kiristi. Kävin sitten ostamassa omilla rahoilla koon 39 luistimet. Vanhemmat veti ihan hirveä raivarit.
Ja näin 20 vuotta myöhemmin ne 39 luistimet on vielä käytössä.
Hmm, jos vaikka ihan lopputalvesta joudun ostamaan lapsille vielä luistimia tai talvikenkiä, ostan ne kyllä maltillisella kasvunvaralla ja toivon, että sopisivat seuraavanakin talvena. Toki se tarkoittaa ehkä numeron liian isoa, ei mitään 4-5 numeroa :D
Apua ei ulkopuolelta pyydetä, itse on aina pärjättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset ovat muka aina oikeassa/viisaampia tai aikuisia pitää aina totella.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen paremmin tajunnut, että "aikuiset" ovat joskus jopa lapsiakin lapsellisempia, kierompia, itsekkäämpiä ja tyhmempiä. Luottamukseni ja kunnioitukseni vanhempia ihmisiä kohtaan laskee aina vaan. Tuntuu, että tuo viisauden myytti aikuisista on lapsuuden suurimpia huijauksia. Jotkut ihmiset eivät todellakaan ole sen järkevämpiä tai luotettavia. Jotkut täysi-ikäiset ovat jämähtäneet teini-iän tasolle. Yritän itse välttää levittämästä tätä myyttiä nuoremmilleni. Yritän myös kohdata nuoret ja lapset tasavertaisina. Jotkut nuoret ovat todella fiksuja ja paljon kypsempiä kuin monet "aikuiset".
Tämä on niin totta!
Kun olin jo teini ja täydessä pituudessa, äiti neuvoi ostamaan aina sen suuremman vaatteen " jos lihoo vaikka".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua ei ulkopuolelta pyydetä, itse on aina pärjättävä.
Tämä on tiettyyn pisteeseen ihan ok neuvo, ettei sitten aina ole ruikuttamassa muita apuun kun "emmää osaa hei!!" Tietty liiallisen ylpeyden kanssa vähän hankalaa.
Itselläni tuo johti siihen, että opettelin ne asiat mitä en osannut. En voi kuin kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua ei ulkopuolelta pyydetä, itse on aina pärjättävä.
Tämä on tiettyyn pisteeseen ihan ok neuvo, ettei sitten aina ole ruikuttamassa muita apuun kun "emmää osaa hei!!" Tietty liiallisen ylpeyden kanssa vähän hankalaa.
Itselläni tuo johti siihen, että opettelin ne asiat mitä en osannut. En voi kuin kiittää.
Juu, sopivissa määrin tuo on ihan hyvä neuvo. Mutta sitten ei, jos alkaa mielenterveys hajoilla jo siihen, kun aina on vaan pärjättävä.
Absolutismi. Kesti kauan ymmärtää, että ihmisen voivat juoda muutaman oluen useammankin kerran kesän aikana, eikä se tarkoita alkoholiongelmaa. Myöskään viiniä ravintolaillallisella ei paheksuta yleisesti.
Vielä 80-luvulla oli se että yliopisto pitää käydä.
Kun tilanne kuitenkin nyt, ja oikeastaan silloin jo, oli se että monet amiksen ja kauppakoulun käyneet tienaa paremmin.
Eli osa maistereista on tämän päivän köyhälistöä.
työtön maisteri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
työtön maisteri kirjoitti:
Opiskeleminen on tie helpompaan elämään ja hyviin tuloihin. Paskanmarjat.
No on se todennäköisempi tie, kuin se ettei tee mitään. Mutta toki juu, tänä päivänä koulutus ei kyllä takaa mitään.
No nykyään ei voi olla täysin opiskelematta, mutta hyvin valittu ammattikoulu on usein varmempi vaihtoehto. Itse ajattelin opiskella putkimieheksi eli -naiseksi. Laskeskelin, että työllistymismahdollisuudet paremmat ja kun pidemmällä aikavälillä tulotaso parempi, kuin nyt, kun olen välillä töissä ja välillä työtön. Akateemisena tienaisin paremmin vain, jos olisin siinä uraputkessa, johon päätyvät helpoimmin keskiluokkaisesta taustasta tulevat maisterit.
Juu, ei opiskelun tarvitse olla yliopisto tai korkeakoulu. Monissa duunariammatissa on työvoimapulaa.
Vierailija kirjoitti:
Kursailu. Kun katsoo suomalaisille tyypillistä tapaa vetkutella pöytään käymisen ja ruoan ottamisen kanssa, ei voi kuin ihmetellä, miten kyseinen teatteriesitys on syntynyt osaksi tapakulttuuriamme. Omituisinta on, että joillain seuduilla tapaan kuuluu olla kokonaan huomioimatta ensimmäistä kutsua pöytään, ei siis edes kiitetä vaan ollaan kuin ei oltaisi kuultu mitään. Siinä on taustalla varmasti ajatus vaatimattomuudesta, mutta ulospäin se näyttäytyy emännän/isännän vaivannäön väheksymisenä. Lapsena pidin kursailua itsestäänselvyytenä mutta nyt viittaan kintaalla koko perinteelle ja käyn pöytään ensimmäisenä, jos yhtään näyttää siltä, että homma on menossa vetkutteluksi.
Totta! Meilläpäin pohjoisessa tämä tapa on vanhemmat väen parissa vielä voimissaan. 3-4 kertaa pitää sanoa että kahville, ennenkuin kukaan tekee elettäkään noustakseen sohvalle. Olen alkanut kaatamaan kahvin kuppiin kysymättä ja sitten vain sanon suoraan että tulkaahan kahville, ettei jäähdy kuppiin. Ei muuten tarvi enää toista kertaa sanoa. =D
Enpä keksi muuta kuin se, että maitoa pitää juoda joka aterialla. Opin vasta asuttuani Aasiassa vuoden, että vesi on ihan kelpo ruokajuoma enkä sen jälkeen ole maitoa halunnut juoda muuten kuin kahvin kanssa.
Mieheni taas voisi listata enemmänkin näitä tapoja. Esimerkiksi perunaa piti syödä joka aterialla ja muistan kuinka muutettuamme yhteen perunoita inhoava mieheni kysyi kauhuissaan, että ei kai meidän sitten pidä syödä perunaa joka päivä. Matkustelu on appivanhempien mielestä turhaa humpuukia, myös kotimaan matkailu, joten mieheni kävi vasta aikuisiällä ensimmäistä kertaa Helsingissä. Ravintolassa syöminenkin on aivan typerää hienostelua, joten minun sitten piti opettaa aikuiselle miehelle, kuinka Rossossa tilataan pitsaa. Appivanhempien mielestä pitää koko ajan nuukailla ja kaikki rahat laittaa säästöön, kuljetaan mielummin reikäisissä housuissa kuin ostetaan kympillä uudet. Olen joutunut vääntämään rautalangasta miehelle, ettei sillä rahalla tee mitään jos se vain makaa tilillä. Ja ollaan molemmat hyvätuloisia, ei ole siitä kiinni etteikö olisi varaa ostaa uusia kalsareita vanhojen kuluessa puhki.