Mikä lapsuudessasi opetettu "hyvä" tapa osoittautuikin huonoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Omat vanhempani eivät tätä onneksi harrastaneet, mutta isoäitini selitys lautasen tyhjennysvaatimuksille oli: "taivaan isä suuttuu, kun ruokaa heitetään pois". En koskaan tosin ymmärtänyt sitä logiikkaa, miksi lautanen piti tunkea niin täyteen, että pienellä lapsella oli aina vaikeuksia syödä se tyhjäksi. Kyseessä oli siis ihan pakkosyöttämistä. Äitini sittemmin puuttuikin anoppinsa touhuihin, kun sisarusteni kanssa tästä itkettiin kotona. Nykyään kärsin ahmimishäiriöstä ja vieläkin ajattelen alitajuisesti, että lautanen pitää syödä tyhjäksi eikä mitään ruokaa saa heittää pois.

Sellainen ärsyttävä "kursailu". Siis kun joku vaikka kehuu vaatettasi niin sanot "eeeei tämähän on tällainen vanha ja kauhea". Nykyään ajattelen, että on paljon kivempi sille kehujen sanojallekin, että toinen ottaa kehut iloisesti vastaan eikä rupea vänkäämään että eipäs ole kiva takki :D

Lisäksi sellainen ylenmääräinen muiden miellyttäminen ja pokkurointi on todella lapsellista eikä millään tavalla tervettä. Muita ihmisiä pitää toki kunnioittaa jne, mutta ei nyt madella tarvitse.

Aikuisia ei häiritä! Nykyään en tosiaan uskalla aikuisia häiritä, mikä varmaan tulkitaan leuhkuudeksi ja huonosti käyttäytyväisyydeksi. Rehellisyys on toinen, käräytin toisen varastamisesta ja sain itse tuomion..

Vierailija kirjoitti:

Kursailu. Kun katsoo suomalaisille tyypillistä tapaa vetkutella pöytään käymisen ja ruoan ottamisen kanssa, ei voi kuin ihmetellä, miten kyseinen teatteriesitys on syntynyt osaksi tapakulttuuriamme. Omituisinta on, että joillain seuduilla tapaan kuuluu olla kokonaan huomioimatta ensimmäistä kutsua pöytään, ei siis edes kiitetä vaan ollaan kuin ei oltaisi kuultu mitään. Siinä on taustalla varmasti ajatus vaatimattomuudesta, mutta ulospäin se näyttäytyy emännän/isännän vaivannäön väheksymisenä. Lapsena pidin kursailua itsestäänselvyytenä mutta nyt viittaan kintaalla koko perinteelle ja käyn pöytään ensimmäisenä, jos yhtään näyttää siltä, että homma on menossa vetkutteluksi.

Sama juttu, eikun ekana pöytään! Tulee sukulaisiinkin vipinää kun tajuavat jonkun jo aloittelevan kaffepöydässä .

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ärsyttävä "kursailu". Siis kun joku vaikka kehuu vaatettasi niin sanot "eeeei tämähän on tällainen vanha ja kauhea". Nykyään ajattelen, että on paljon kivempi sille kehujen sanojallekin, että toinen ottaa kehut iloisesti vastaan eikä rupea vänkäämään että eipäs ole kiva takki :D

Lisäksi sellainen ylenmääräinen muiden miellyttäminen ja pokkurointi on todella lapsellista eikä millään tavalla tervettä. Muita ihmisiä pitää toki kunnioittaa jne, mutta ei nyt madella tarvitse.

Voi vitsi että mä vihaan tota! Jos joku kehuu kauniiksi ja vastataan "Enhän minä nyt mikään kaunis ole, tällainen vanha ryppyinen haahka..." jne. Tuota kuunnellut koko ikäni.

Voin kertoa että omaan aika olemattoman itsetunnon enkä koskaan osaa ottaa kehuja vastaan vaan koen oloni todella epämukavaksi, jos joku sanoo jotakin kivaa. Olen ottanut asiakseni, että tämä itsensä mollaaminen katkeaa kohdallani enkä siirrä sitä eteenpäin lapsilleni.

Mitähän olis samat vastaukset 30 vuoden päästä?

Lentäminen ulkomaille rikastuttaa ihmistä, luonnosta viis. Ulkomaiset superfoodit kannattaa lennättää Suomeen...

Vierailija kirjoitti:

Kursailu. Kun katsoo suomalaisille tyypillistä tapaa vetkutella pöytään käymisen ja ruoan ottamisen kanssa, ei voi kuin ihmetellä, miten kyseinen teatteriesitys on syntynyt osaksi tapakulttuuriamme. Omituisinta on, että joillain seuduilla tapaan kuuluu olla kokonaan huomioimatta ensimmäistä kutsua pöytään, ei siis edes kiitetä vaan ollaan kuin ei oltaisi kuultu mitään. Siinä on taustalla varmasti ajatus vaatimattomuudesta, mutta ulospäin se näyttäytyy emännän/isännän vaivannäön väheksymisenä. Lapsena pidin kursailua itsestäänselvyytenä mutta nyt viittaan kintaalla koko perinteelle ja käyn pöytään ensimmäisenä, jos yhtään näyttää siltä, että homma on menossa vetkutteluksi.

Meillä oli sama juttu aina kun käytiin isovanhempieni luona (Keski-Pohjanmaalla). Missään muualla vanhempani eivät noin käyttäytyneet, mutta molemmissa mummoloissa aina tuo, ja kaikki muutkin vieraat tekivät samaa siellä. Moneen kertaan sai mummot huudella pöytään ja kaikki vaan istua tököttivät paikallaan ja jatkoivat juttelua. Asuimme kaukana isovanhemmista joten siellä tuli käytyä vain pari kertaa vuodessa, eli itse en koskaan ehtinyt tuohon tapaan tottua, siksi se tuntuikin omassa mielessä sitä oudommalta ja epäkohteliaammalta mitä vanhemmaksi tulin. Ja siis tosiaan vanhempani eivät tuollaista todellakaan harrastaneet muualla kyläillessä... Vasta vähän vanhempana tajunnut että se vain jotenkin kai kuului siihen kulttuuriin sitten, ja oppinut tuon "kursailla" sanan myös. Olen kyllä todella iloinen että se ei ole mikään yleinen tapa (ainakaan enää, en tiedä onko joskus sitten ollut yleisestikin vai kuuluiko vain johonkin paikalliskulttuuriin). Todella rasittava tapa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Olet tyypillinen tyhjästä valittaja, joka ei ota vastuuta omista tekosistaan. Jos olisi syötetty joka päivä karkkia, niin lihavuutesi olisi vanhempien syytä ja haukkuisit heidät pataluhaksi.

Meilläkin oli karkkipäivä lauantaisin, enkä silti syönyt itseäni valaaksi kun muutin omilleni. Tyttöystävän kanssa kuitenkin syötiin olohuoneessa, joka ei lapsuuden kodissa ollut sallittua ja mausteita laitettiin hirveät määrät ;)

Olohuone ei lapsuudenkodissasi ollut sallittujen asioiden joukossa?

Ilmeisesti olohuoneessa syöminen ei ollut sallittua. Meillä oli sama juttu. Missään muualla kuin keittiön ruokapöydän ääressä ei syöty, paitsi kesällä kun grillattiin ulkona.

Perunaa pitää syödä perkele niin että korvista pursuaa.

Jos menee hyvin niin siitä ei saa kertoa kellekkään, ettei vain tule leuhkittua, tai kuulija tule kateelliseksi. Jos menee huonosti niin siitä ei saa kertoa kellekkää. Hammasta purren kestettävä ja jos asiasta joskus mainitsee niin silloinkaan siitä ei puhuta.

*

Mitään ei heittää pois, etenkään lahjaksi saatua, itsetehtyä, jos sen voi korjata (itse tietenkin) tai jos siitä voi ottaa varaosia. Mutta jos joku sitten heittää jotakin pois niin se kannattaa ottaa talteen.

*

Taiteellisuus on pahe ja puhelias nainen on tyhmä.

*

Nuorison on ymmärrettävä, että he ovat aina "kakkosluokan kansalaisia" eikä aikuisten valtaa saa kyseenalaistaa. Edes silloin kun nuorisosta kasvaa aikuisia ja he saavat omia lapsia. Silloinkin aikuisten on kuunneltava ja toteltava vanhempiaan. He tietävät ja osaavat aina paremmin.

*

Kaikki itsensä ilmaisu on kapinointia ja turhaa.

*

Ihminen saa kyllä haaveilla "sitten kun"-haaveita, mutta ei niitä sovi toteuttaa. Niihin voi mennä aikaa ja rahaa tai voi tulla poru jos meneekin huonosti.

*

Jos minua vanhempi ihminen ei ymmärrä jonkin asian tarpeellisuutta niin se on turha. PISTE.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

No meillä perustelu on, että kun jokainen ottaa ruokaa itse, voi ottaa sen verran mitä luulee jaksavansa.

Toki jos nyt karkea virhearvio tulee, saa jättää. Mutta lähtökohtaisesti ei oteta ruokaa lautaselle pois heitettäväksi.

Meillä syötiin aina perunaa. Peruna se ravitsee. Spagettikastikekin (bolognese) syötiin perunan eikä spagetin kanssa. Aikuisiällä havahduin siihen mieheni naureskellessä ainaista perunavimmaani, että onhan sitä muitakin lisukkeita eikä aina tarvitse olla mitään. Nykyisin emme juuri keittoperunoita syö. Äitimuorini tilasi jopa kiinalaisessa ravintolassa perunaa (ainoa vaihtoehto oli valkosipuliperunat, joten otti ne). Meille kun tulee niin häntä varten pitää aina olla keittoperunat vaikka ruoka olisi mitä hyvänsä, koska muuten tulee kommentti, että missä on perunat? :)

Lisäksi esim. lapsia ei kehuta, ettei ylpisty.

Mitähän ne muutkin ajattelee.

Pullaa, piirakkaa tms. pitäisi olla aina leivottuna vieraiden varalle. Koska me emme sitä leivo, äitini kantaa sitä meille aina tullessaan, koska kahvipullat pitää aina olla. Häntä varten jotain ostamme, mutta itse emme juuri pullaa syö. Hän onkin  pyöreä olemukseltaan, koska pulla ja peruna maistuu.

Pitää ostaa, kun halvalla saa. Esim. ihan turhia vaaterättejä pitää ostaa viisi yhden hinnalla, koska halvalla saa vaikkei tarvitsisi edes sitä yhtä.

Mitään ei saa heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita. Me olemme kuulemma tuhlaavaisia, koska emme säästä jokaista rikkinäistä tavaraa ja myymme/lahjoitamme pois käyttämättömiä tavaroita. Emme osaa käyttää rahaa.

Siinä muutamia oppeja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Meillä opetetaan siihen, että syödään se mikä otetaan. En ymmärrä tätä, että miksi mättää lautanen täyteen, jos ei jaksa? Toki jos kotona vanhemmat laittaneet ja silloin ei jaksa, on ymmärrettävää jättää kesken, jos ei jaksa. Mutta monet aikuiset tekee tätä myös, en ymmärrä turhanpäiväistä ruuan haaskaamista. Siksi opetetaan jo lapsille, että ottavat vähän ja lisää saa hakea, sillä se mitä otetaan, se myös syödään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että hampaiden pesu kaksi kertaa päivässä riittää. Nykyään saa aina hammaslääkärissä käydessä sapiskaa, kun en lankaa hampaita. Kauhea vaiva uuden rutiinin opettelussa, nyt oon (taas kerran) yrittänyt parantaa tapani.(

Meillä isä opetti, että hammastahna on myrkkyä ja se pitää huuhdella tarkasti pois. Ihme oli kun hammaslääkäri sitten myöhemmin neuvoi jättämään tahnan suuhun vaikuttamaan.

Kyllä isäsi opetuksessa on totuuden siemen, sillä vielä nykytutkimuksen valossa hankaavissa aineosissa on syöpää aiheuttavia aineita, mutta nykyisin hyödyt ovat suuremmat kuin haitat, koska hammastahnassa on fluoria, toisin kuin ennen eli todennäköisesti myös sinun lapsuudessa. Ja kyllä huuhdon hammastahnan edelleen hampaanpesun jälkeen, sillä en edelleen tiedä mihin tutkimuksiin uskon.

Ei saa sanoa osaavansa jotakin tai olevansa hyvä jossain, koska jos lopputulos ei sitten olisikaan aivan täydellinen viimeistä piirtoa myöten, olisi häpeä kestämätön. Esimerkiksi koulussa on parempi ettei viittaa ollenkaan, mikäli ei olisi valmis lyömään elämästään vetoa että vastaus on täysin oikein. Se, että sanoo olevansa hyvä jossakin tai osaavansa jotakin, on leuhkimista, omakehua ja noloa. Jotta voisi sanoa osaavansa, ei riitä että osaa vaan on oltava kirkkaasti paras ja onnistuttava täydellisen sataprosenttisesti joka kerta. Muussa tapauksessa ollaan hiljaa, kierrellään ja kaarrellaan ja vähätellään taitoja, "en minä nyt semmosta osaa...", "ihan huonohan se on...", "en minä mitenkään erikoinen ole..."

Varmasti tiedätte, miten paljon tästä kasvatuksesta on hyötyä nykypäivän työelämässä edistymiseen...

Meillä oli aina kellontarkka päivärytmi. Milloin herätään, syödään, jne.

Olen onneksi itse oppinut joustamaan, paljon mukavampaa, että voi tehdä asioita silloin kun haluaa, ei silloin kun kellon mukaan pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lautanen pitää syödä tyhjäksi -> vyötärö ei kiitä nykyään...

Karkkia saa syödä vain lauantaisin (sinänsä ihan hyvä ohje mutta olin tästä katkera, ja sitten kun muutin pois kotoa eikä kukaan ollut valvomassa niin mätin karkkia joka päivä ja kaksin käsin, ja taas vyötärö paisui...)

Tuo lautanen pitää syödä tyhjäksi- sääntö on ihan käsittämätön! Jos joskus saan lapsia niin yritän opettaa siihen, että syödään sen verran että nälkä lähtee.

Muistan joskus muksuna ihmetelleeni kun kaverin perheessä oli pakko syödä lautanen tyhjäksi (kotonani tällaista sääntöä ei ollut) ja kaveri itki varmaan tunnin pöydän ääressä kun ei millään olisi jaksanut syödä :/ Mikäköhän tuollaisen säännön perustelu on? Muu kuin, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään...?

Meillä opetetaan siihen, että syödään se mikä otetaan. En ymmärrä tätä, että miksi mättää lautanen täyteen, jos ei jaksa? Toki jos kotona vanhemmat laittaneet ja silloin ei jaksa, on ymmärrettävää jättää kesken, jos ei jaksa. Mutta monet aikuiset tekee tätä myös, en ymmärrä turhanpäiväistä ruuan haaskaamista. Siksi opetetaan jo lapsille, että ottavat vähän ja lisää saa hakea, sillä se mitä otetaan, se myös syödään.

Joo, se on vaikka työpaikkaruokalassa törkeän näköistä, kun aikuinen mättää kukkarakaupalla ruokaa lautaselle ja vie sitten puolet kompostiin. Hyi, oikeasti ei se niin vaikeaa ole hakea lisää, jos jää nälkä.

Meillä oli oma sauna. Mutta aina mentiin saunaan ti ja la kl 19. Se oli vakiosääntö koko lapsuuteni. Oman asunnon ostettuamme oli taivaallista, kun "sai" mennä saunaan vaikka kl 9 torstai aamuna. Ilman suunnitelmia ja aikataulua.

pöydässä piti istua niin kauan kuin lautanen oli tyhjä, jossain taitaa olla tallessa kuva kun olin nukahtanut ruokapöytään kun en ollut syönyt ja päässyt pois pöydästä.

Nyt aikuisena minulla onkin vähän vinksahtanut suhde ruokaan. Syön vain silloin kun on oikeasti nälkä ja vain sen näläntunteenverran. Tämä näkyy painossa, olen langanlaiha.

Meidän perheessämme isäni opetti monesta suomalaisperheestä poikkeavia elämänarvoja ja tapoja. Seuraavassa hänen johtoajatuksiaan:

- "Älä elä kuin anteeksi pyydellen", ts. oman ylpeyden ja itsetunnon vaaliminen oli tärkeää. Kääntöpuolena se, että toisia ihmisiä ei tarvinnut juuri kunnioittaa. Hän ei tosiaankaan juuri koskaan pyytänyt keneltäkään anteeksi.

- "Raha pitää osata tienata, mutta se pitää osata myös menettää." Hän osasi tehdä molempia. Minä en osaa tehdä kumpaakaan.

- "Älä kulje ihmisten ilmoilla kuin kerjuupoika. Jos kuljet, saat kerjäläisen arvostuksen." Ja juuri tämän hän itse myös omalla esimerkillään näytti. Sekä pukeutumisen että arvostuksen antamisen.

- "Älä kulje naisten talutushihnassa". Tämän hän opetti sisarelleni muodossa "Älä kulje miehesi talutushihnassa, hän ei ole sinun arvoisesi".

-"Älä anna koskaan, kenenkään, milloinkaan panna sinua silmään", ts. pettää kaupoissa tai missään muussakaan kanssakäymisessä. Tämä oli "miehenä pysymisen" tärkein periaate. Jos joutui petkutetuksi, joutui totaalisesti häväistyksi. Välttääkseen tätä hän sitten osasi olla se ihminen, joka "pani muita silmään". Lähtökohtaisesti hän myös epäili joka ikisen ihmisen puheita.