Lue keskustelun säännöt.
Dokumenttiprojekti: Perintönä köyhyys
01.06.2016 |
Katsoin YLE Areenasta juuri tv-dokumenttiprojektin Perintönä köyhyys. Luulin ohjelman esittelevän köyhyyttä. Luulin näkeväni jotain joka saisi oman elämäni tuntumaan hieman äveriäämmältä. Suorastaan järkytyin, tällaistako on suomalainen köyhyys? Ruokaa saa kassikaupalla leipäjonosta. Asunnosta, joka näyttää olevan modernissa kerrostalossa, löytyy iso tv, stereot, tietokone ja muut mukavuudet. Joulupukki tuo lapselle lahjoja, vaikka leluja näyttää olevan jo ennestäänkin runsaasti. Siinä sivussa ruokitaan lemmikkikissa ja rahaa jää vielä senkin jälleen tupakkaan. Suomessa näköjään pärjää köyhänäkin vallan mainiosti.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JOo, ton dokkarin nimi pitäisi olla "perintönä tyhmyys". Tyypit asuu jossain keskellä Kalliota, missä olis kirjastot, uimahallit, urheiluhallit- ja kentät, kaikkea kulttuuririentoa lapsille joka käänteessä ja nää ei osaa mennä kuin jonnekin leipäjonoo. Mummokin mukana. Ja sit vaikka ollaan kokopäivätyöttömiä, niin puurokin tehään jostain valmis-sokerijauheesta, eikä viittitä / osata tehdä sitä alusta. Ja tosiaan on taulutelkkarit yms, mutta ei taida olla yhtään kirjaa. Jonkun martan ne tonne tarttis opettaan miten ne rahat käytetään viisaasti eikä senttiäkään enemmän rahaa.
No näin se kyllä suomessa just on. Ei todellakaan köyhän olot parane lisärahalla, koska "köyhä" yksinkertaisesti ei osaa sitä rahaa käyttää. Köyhä kuvittelee, että lapsi syrjäytyy, koska sitä ei saa vietyä hoploppiin joka viikonloppu, vaikka tosiaan niitä ilmaisia kulttuuririentoja ja kirjastoja ja ties mitä olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. Ja siihen päälle sitä AIKAA olla ja tehdä lapsen/lasten kanssa, kun ei edes töissä käy.
Mutta tätähän tää on.
Onneksi kaikki muut tietää, miten köyhä elää ja miten hänen pitäisi elää. Kukaan vaan ei tunnusta, että lähipiiri koostuu köyhistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe on köyhä. Ihan suoraan sanottuna rahaton. Miehen tilipäivät on odotettuja hetkiä, onneksi ne ovat kaksi kertaa kuussa. Ei tarvitse niin kauan odottaa.
Meillä on kolme lasta joista saa tietenkin lisät ja kaikki menee peruselämiseen. Itse saan vanhempainpäivärahaa joka onneksi on isompi kuin työttömyyspäiväraha. Olin joskus töissäkin ja sen takia saan tukea enemmän. Lisäksi olemme molemmat ulosotossa ja kyllä, omasta typeryydestämme johtuen. Emmekä halua että lapset saavat koskaan tietää saati sitten että joutuisivat siitä kärsimään. Aina on ruokaa ja lapsille vaatetta. Onneksi vauva ei tarvitse kuin vaippoja, vaatteitta ja tarvikkeita on paljon edellisilta lapsilta.
Sossu antoi vittuillessaan 90 euroa. Liian hyvät tulot. Ei olla sen jälkeen haettu, pitäköön rahansa.
Onhan tämä taiteilua. Ruoka tehdään aina alusta asti itse, lapset pääsevät harrastuksiin (ei tosin kuin yhteen, mutta silti), vaatteita saavat jne. Mutta, tässä unohtaa itsensä. Kun muu perhe ostaa vaatteita ja huomaan että itse olen vielä niissä samoissa rytkyissä jotka ostin kolme vuotta sitten kun olin vielä töissä, alkaa masentamaan. Nyt näytän joltain wt-mammalta vauva kainalossa, rikkinäiset vaatteet ja juurikasvu.
Entisen alan hommiin en enää palaa, mieluummin puren käteni irti, eli opiskelujen ts. oppaisopimuksen aika on edessä. siitä jotenkin saa voimia kun tietää että on jotain mitä odottaa ja ettei tämä köyhäily ja ahdinko ikuisuuksia kestä.
Kysyn vaikka saan vihat päälleni. Miksi tuollaiseen tilanteeseen piti vauva tehdä? itse olemme köyhiä ja lapsiluku on tarkoituksella jätetty yhteen.
No miksei? Vauvalla on kaikki tarvittava. Ja asiat paranee kyllä ajallaan. Halusimme vauvan ja vielä joskus toisenkin. Jos koko ajan ajattelee rahaa ja odottelee että asiat paranevat, ei saa mitään aikaan. Kohta on elämä ohi ja mä olen vieläkin samassa vaiheessa jos odottelen milloin mitäkin. Asioita on itse pistettävä tapahtumaan. Uskon ettei meidänkään köyhäily kestä ikuisesti, asiat paranee ja tärkeintä on tietenkin että on asunto ja ruokaa.
Jos vielä toisen vauvan teette ja olette vielä silloinkin samassa tilanteessa, eli köyhiä, et yksinkertaisesti voi valittaa siitä köyhyydestä koska itsehän tarkoituksella teitte uuden vauvan, vaikka olitte köyhiä. Itse en missään tapauksessa alkaisi lisääntyä tässä nykyisessä taloustilanteessani, olen töissä nyt mutta olin työttömänäkin tämän vuoden puolella pari kuukautta. Palkasta jää käteen noin 1600 euroa, josta tietysti maksan vuokran ja sähkön. Voin vain kuvitella, että mitä kituutusta se olisi jos vielä pitäisi lasta elättää näillä tuloilla.
Vierailija kirjoitti:
En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa.
Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.
Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet.
Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.
Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen.
Tärkeintä sinun olisi saada tutkinto valmiiksi. Oletko ollut yhteydessä oppilaitokseen jo? Millä edellytyksillä voisit jatkaa? Tukisiko TE-toimisto opintojasi? Valmis tutkinto parantaisi työllistymismahdollisuuksiasi huomattavasti, varsinkin pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sekoilet? Sosionomi ei ole akateeminen, vaan amk-tutkinto.
Tiedän sen.
Tarkoitukseni oli vaan tuoda esille sitä, että jopa hyvinkin koulutetut ihmiset valittavat tyttömyyttä, joka johtuu a) siitä, että ollaan opiskeltu jotain vertailevaa kulttuurintutkimusta tai muuta vastaavaa, josta ei valmistu miksikään, b) ei haluat ottaa vastaan eikä edes hakea mitään muuta kuin "oman alan" työtä.
Kuka tahansa, jonka tutkinto edes jollain tavalla sivuaa sosiaali- tai hoitoalaa, pääsee esim. kouluavustajaksi, henkilökohtaiseksi avustajaksi, tai päiväkotiin. Lisäksi on paljon hanttihommia, esim. siivoojana tai kaupan alalla, myyjänä, varastohommissa, joihin voi työllistyä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko oikeasti yllätyksenä, että tuota on suomalainen köyhyys? Odotitko sillan alla asuvia rähjäisiä, laihoja kerjäläisiä, jotka eivät saa edes ruokaa mistään?
Nyt taisi osua TODELLA arkaan paikkaan? Selitäppä heti paikal mikset oo röissä?
Hienoa kun molemmat kommentit on laitettu iltayhdeksän jälkeen. Jos siis tuo "röissä" -tyyppi tivaa ensimmäiseltä, miksi tämä ei ole töissä JUURI NYT TÄLLÄ SEKUNNILLA. Taitaa olla aika vähän työpaikkoja, jotka ovat auki noin myöhään illalla... :D
Suomessakin muuten suhteellinen köyhyys on kasvamassa samoin kuin esim. Britanniassa.
Tästä voi vähän lukaista viimeaikaisia aiheesta - tulossa meillekin pikapuoliin:
http://www.theguardian.com/society/2016/may/06/more-than-8-million-in-u…
http://www.theguardian.com/society/2016/apr/14/unicef-report-criticises…
http://www.theguardian.com/society/2016/apr/20/benefit-cuts-food-banks-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta nimenomaan paras tilanne perheen (lasten) kannalta on ollut se, että toinen on ollut kotona (työttömänä vaikka koko ajan lähettää työhakemuksia ja opiskelee itsenäisesti alaansa pidemmälle). Toisella palkka 2300 brutto. Plus lapsilisät. Asumme vuokralla. Ehkä olemme taloudellisessa mielessä köyhiä. Emme voi viedä lapsia HopLopiin jne mutta mitä siitä? Lastemme "kaverit" osaavat kyllä olla julmia: ilkkuvat siitä ettei meillä ole älypuhelimia tai jos lapsen raha ei riitä yhtä isoon jäätelnkuin toisen lapsen raha. Minusta tuo on vain tyhmyyttä heidän puoleltaan... lapsiraukat vertaavat itseään muihin rahan kautta (siis ne muut).
Miksi YLE:n dokkarit näyttää aina siltä kuin ne olisi tehty joskus kasarilla? Musiikista, kuvauksesta ja äänentoistosta lähtien. Ja sitten mukaan valittu vielä sellanen kaikkein toivottomin pariskunta joilla on vähintään oppimisvaikeuksia. Ennemmin katson jopa Armania itkemässä 13 kertaa ohjelmansa aikana.
Aihe itsessään hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa.
Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.
Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet.
Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.
Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen.
Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat.
Tsemppiä!
Todellakin. Dokumentit tehdään aina näistä kroonisesti köyhistä, joille rahattomuus on oletustila eikä sellainen, josta halutaan pois edes yrittämällä. Suomessa on jättimäärä ihmisiä jotka käyvät töissä ja silti ovat rahattomia, hakevat töitä eivätkä vain saa koska ala on ehkä ajettu Suomessa alas, on liikaa ikää yms. Silti nämä kaikki tutkivan journalismin mestariteokset käsittelevät aina moniongelmaisia yksilöitä jotka eivät edes halua tehdä töitä, elävät yli varojensa tarkoituksella koska sossu pelastaa kuitenkin, lapsia hankittu iso liuta vaikka rahaa ei olisi yms. Sitten osoitellaan syyttävällä sormella lukijaa, että antakaa näille lisää vastikkeetonta rahaa.
Tsemppiä täältäkin, 6kk on kuitenkin vielä verrattain lyhyt aika. Tuttavani oli 2 vuotta työttömänä, kunnes lopulta löysi töitä ahkeran etsimisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa.
Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.
Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet.
Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.
Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen.
Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat.
Tsemppiä!
En ikimaailmassa menisi mihinkään kertomaan tästä julkisesti lapsen takia. Se vielä puuttuisi, että joutuisi kestämään sääliä muilta. Haluaisin vain että nämä vaikeudet eivät kertaantuisi lapselle, ja se auttaa jaksamaan jotenkin. Tällä hetkellä vain tuntuu että missään ei näy valoa tunnelin päässä, kun taas tulossa kesä ja ihmiset kyselevät suunnitelmia, reissaavat jne. Ei nuo 3 ekaa kesää haitanneet,retkeilimme kuten aina lähellä (ne perinteiset rannat ja metsät) nyt tuntuu että haluaisi edes kotoa joskus pois johonkin vaikka pariksi yöksi. Sekin olisi lomaa. En ikinä kerro tilanteestamme kenellekään, puistossa ja muualla pysyn kasassa mutta kotona olen nykyään aina väsynyt enkä jaksa olla lapsen kanssa. Tuntuu että koko ajan täytyisi olla töitä etsimässä ja käydä vaikka jollaain kurssilla, mutta onglema on noi pkmaksut. Nyt kun olen ollut työtön saamme 150 ekk enemmän käteen kuin silloin kun olin kotihoidontuella, tuntuu että jos saamme vielä siitäkin vähemmän taas (eli 270 ekk pk maksuihin) en enää jaksa.
Lähinnä säälittää mies, kun käy töissä ja tekee illatkin töitä kotona (tohtoriopintojaan) ja silti elää tälläisessä slummissa jossa naapurit kännää kaiket yöt ja nukkuu krapuloissaan päivät. Talot ovat karsean näköisiä ulkoa, en edes tiennyt tälläisiä Suomessa olevankaan aiemmin. Ei pääse mieskään nauttimaan pitkistä opinnoistaan tai työnteostaan kun puoliso on työtön. Täytyisi olla joko molemmat työttömiä, tai se joka töissä tienata niin että saisi asumistukea tai sitten molemmat töissä. Jos saisimme asumistukea, olisi varaa muuttaa paremmalle alueelle ja parempaan asuntoon. Saimme vaihtotarjouksen naiselta joka asuu 85 neliön neliössä kivalla alueella (Hekan talo) vuokra 1100. Asuu täysi-ikäisen työttömän poikansa kanssa siinä. Heillä on varaa asua siinä, meillä ei, vaikka mieheni maksaa vuokramme omasta pussistaan.
Jotain mätää tässä systeemissä on. Esim. kansalaispalkka olisi sellaisille kuin me todella hyvä juttu.
Olen samaa mieltä kanssasi: jotain mätää systeemissä. Iso osa meistä valkokaulusköyhälistöstä elää erittäin pahassa taloudellisessa ahdingossa, maksaen elämänsä itse. Samaan aikaan toimeentulotuella, sekä muilla etuuksilla elää ihmisiä, jotka härskisti käyttävät systeemiä hyväkseen - eivätkä tee mitään itse oman onnensa eteen. Eivät ole mitään yrittäneet, ponnistelleet, hikoilleet, yms. Eivät ole kaikkeansa antaneet, vaan ovat velttoja ja välinpitämättömiä. Anteeksi, jos loukkaan. Minäkin olen vuosikausia piilottanut köyhyyteni. Samalla tavoin viimeiset puolisen vuotta minäkin olen menettämässä toivoni: en näe tulevaisuutta, paitsi mustana. Minä haluaisin olla työssä, mutta en pääse, koska olen väärin koulutettu, liian korkea koulutus, liian vanha, koulutus on vanhentunut. Yhdessä vaiheessa jaksoin unelmoida työpaikasta - nyt en enää toivo mitään. Olen syrjäytynyt, ja kai masentunut.
En jaksa ymmärtää ammattien raja-aitoja: akateemisesti koulutettu FM-opettaja ei pääse paikkakunnallani töihin mihinkään. Köyhyyteni on kai itseaiheuttettua, koska vietin monta vuotta kotiäitinä hoitaen lapset kirjaimellisesti ja kokonaan itse. Putosin kai jo nuorena työelämäkelkasta. Anteeksi yhä, mutta en ymmärrä sosiaalitukien varassa hyysättyjä ihmisiä. Yritän kuitenkin välttää tätä musta-valkoista kauna-ajattelua, jota koko Eurooppa on pullollaan. Mielestäni työpaikkoja syntyisi, jos työpaikoille palkattaisiin laajemmin sopivia, hommansa hoitavia ihmisiä, ei niinkään koulutukseen tuijottaen. Mutta ai niin, ne ammattiliitot...
En minä ainakaan kadehdi ketään toimeentulotuen varaan jättäytyneitä. Kyllä kaikki työtä tekisivät, jos sitä vain olisi, miten se on niin vaikea tajuta vaikka olet itsekin työtön. Vuokrat on nykyään valtavan suuria ja asumistuen tulorajat alhaiset. Se on monille jo mahdottomuus asua ja maksaa vuokransa, jos ottaa pätkätöitä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
JOo, ton dokkarin nimi pitäisi olla "perintönä tyhmyys". Tyypit asuu jossain keskellä Kalliota, missä olis kirjastot, uimahallit, urheiluhallit- ja kentät, kaikkea kulttuuririentoa lapsille joka käänteessä ja nää ei osaa mennä kuin jonnekin leipäjonoo. Mummokin mukana. Ja sit vaikka ollaan kokopäivätyöttömiä, niin puurokin tehään jostain valmis-sokerijauheesta, eikä viittitä / osata tehdä sitä alusta. Ja tosiaan on taulutelkkarit yms, mutta ei taida olla yhtään kirjaa. Jonkun martan ne tonne tarttis opettaan miten ne rahat käytetään viisaasti eikä senttiäkään enemmän rahaa.
Pariskunta ei asu Kalliossa vaan jossain Itä-Helsingissä: Myllypuro-Kontula akselilla, mutta käyvät leipäjonossa Kalliossa.
Sitten tuohon tavaran määrään. Köyhä ostaa pientä sälää ja lohduttautuu sillä - isoihin hankintoihin, matkoihin tai harrastuksiin ei ole varaa.
Minusta ihan kiva perhe, suloinen poika. Dokkarin pointti taisi olla, että siinä on sukupolven yli menevää köyhyyttä ja huono-osaisuutta: tytön äidillä köyhä lapsuus ja rankka mielenterveysongelma. Samoin aika kova tausta myös pojan äidillä. Jokin neurologinen häikkä pojalla. Siihen nähden aika hyvin päässeet elämään kiinni. Millaista on olla nuori äiti, jolla oma äiti uhkailee itsemurhalla? Turha siis laskea kuinka monta leluautoa makaa maassa. Se ei ole tämän tarinan ydin.
Joku sanoi, että Helsingissä on valtavasti edullista tekemistä lapsiperheelle. Kertokaa toki mitä? Toivottavasti kukaan ei sano leikkipuisto. Ne on kyllä koluttu. Moni täällä ei tiedä, millainen on köyhän ihmisen arki. Et sinä nauti elämästä, kun koko ajan huoli kaihertaa takaraivossa, miten maksetaan laskut, mistä ruuat, mistä toimeentulo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin. Dokumentit tehdään aina näistä kroonisesti köyhistä, joille rahattomuus on oletustila eikä sellainen, josta halutaan pois edes yrittämällä. Suomessa on jättimäärä ihmisiä jotka käyvät töissä ja silti ovat rahattomia, hakevat töitä eivätkä vain saa koska ala on ehkä ajettu Suomessa alas, on liikaa ikää yms. Silti nämä kaikki tutkivan journalismin mestariteokset käsittelevät aina moniongelmaisia yksilöitä jotka eivät edes halua tehdä töitä, elävät yli varojensa tarkoituksella koska sossu pelastaa kuitenkin, lapsia hankittu iso liuta vaikka rahaa ei olisi yms. Sitten osoitellaan syyttävällä sormella lukijaa, että antakaa näille lisää vastikkeetonta rahaa.
Joni menee dokumentissa palkkatukityöhön, siihen asti ollut työelämävalmennuksessa. Hankkii palkkatukityötä varten lääkärin lausunnon eli ilmeisesti on vajaakuntoinen. Eli tekee sen minkä pystyy. Lapsia on yksi. Miran nimissä oli äiti ottanut lainoja. Vanhempiaan ei kukaan voi itse valita.
Häiritsevää miten moni haukkuu dokumentissa esiintyviä ihmisiä sen takia että heillä on joitakin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa.
Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.
Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet.
Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.
Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen.
Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat.
Tsemppiä!
En ikimaailmassa menisi mihinkään kertomaan tästä julkisesti lapsen takia. Se vielä puuttuisi, että joutuisi kestämään sääliä muilta. Haluaisin vain että nämä vaikeudet eivät kertaantuisi lapselle, ja se auttaa jaksamaan jotenkin. Tällä hetkellä vain tuntuu että missään ei näy valoa tunnelin päässä, kun taas tulossa kesä ja ihmiset kyselevät suunnitelmia, reissaavat jne. Ei nuo 3 ekaa kesää haitanneet,retkeilimme kuten aina lähellä (ne perinteiset rannat ja metsät) nyt tuntuu että haluaisi edes kotoa joskus pois johonkin vaikka pariksi yöksi. Sekin olisi lomaa. En ikinä kerro tilanteestamme kenellekään, puistossa ja muualla pysyn kasassa mutta kotona olen nykyään aina väsynyt enkä jaksa olla lapsen kanssa. Tuntuu että koko ajan täytyisi olla töitä etsimässä ja käydä vaikka jollaain kurssilla, mutta onglema on noi pkmaksut. Nyt kun olen ollut työtön saamme 150 ekk enemmän käteen kuin silloin kun olin kotihoidontuella, tuntuu että jos saamme vielä siitäkin vähemmän taas (eli 270 ekk pk maksuihin) en enää jaksa.
Lähinnä säälittää mies, kun käy töissä ja tekee illatkin töitä kotona (tohtoriopintojaan) ja silti elää tälläisessä slummissa jossa naapurit kännää kaiket yöt ja nukkuu krapuloissaan päivät. Talot ovat karsean näköisiä ulkoa, en edes tiennyt tälläisiä Suomessa olevankaan aiemmin. Ei pääse mieskään nauttimaan pitkistä opinnoistaan tai työnteostaan kun puoliso on työtön. Täytyisi olla joko molemmat työttömiä, tai se joka töissä tienata niin että saisi asumistukea tai sitten molemmat töissä. Jos saisimme asumistukea, olisi varaa muuttaa paremmalle alueelle ja parempaan asuntoon. Saimme vaihtotarjouksen naiselta joka asuu 85 neliön neliössä kivalla alueella (Hekan talo) vuokra 1100. Asuu täysi-ikäisen työttömän poikansa kanssa siinä. Heillä on varaa asua siinä, meillä ei, vaikka mieheni maksaa vuokramme omasta pussistaan.
Jotain mätää tässä systeemissä on. Esim. kansalaispalkka olisi sellaisille kuin me todella hyvä juttu.
Olen samaa mieltä kanssasi: jotain mätää systeemissä. Iso osa meistä valkokaulusköyhälistöstä elää erittäin pahassa taloudellisessa ahdingossa, maksaen elämänsä itse. Samaan aikaan toimeentulotuella, sekä muilla etuuksilla elää ihmisiä, jotka härskisti käyttävät systeemiä hyväkseen - eivätkä tee mitään itse oman onnensa eteen. Eivät ole mitään yrittäneet, ponnistelleet, hikoilleet, yms. Eivät ole kaikkeansa antaneet, vaan ovat velttoja ja välinpitämättömiä. Anteeksi, jos loukkaan. Minäkin olen vuosikausia piilottanut köyhyyteni. Samalla tavoin viimeiset puolisen vuotta minäkin olen menettämässä toivoni: en näe tulevaisuutta, paitsi mustana. Minä haluaisin olla työssä, mutta en pääse, koska olen väärin koulutettu, liian korkea koulutus, liian vanha, koulutus on vanhentunut. Yhdessä vaiheessa jaksoin unelmoida työpaikasta - nyt en enää toivo mitään. Olen syrjäytynyt, ja kai masentunut.
En jaksa ymmärtää ammattien raja-aitoja: akateemisesti koulutettu FM-opettaja ei pääse paikkakunnallani töihin mihinkään. Köyhyyteni on kai itseaiheuttettua, koska vietin monta vuotta kotiäitinä hoitaen lapset kirjaimellisesti ja kokonaan itse. Putosin kai jo nuorena työelämäkelkasta. Anteeksi yhä, mutta en ymmärrä sosiaalitukien varassa hyysättyjä ihmisiä. Yritän kuitenkin välttää tätä musta-valkoista kauna-ajattelua, jota koko Eurooppa on pullollaan. Mielestäni työpaikkoja syntyisi, jos työpaikoille palkattaisiin laajemmin sopivia, hommansa hoitavia ihmisiä, ei niinkään koulutukseen tuijottaen. Mutta ai niin, ne ammattiliitot...
En minä ainakaan kadehdi ketään toimeentulotuen varaan jättäytyneitä. Kyllä kaikki työtä tekisivät, jos sitä vain olisi, miten se on niin vaikea tajuta vaikka olet itsekin työtön. Vuokrat on nykyään valtavan suuria ja asumistuen tulorajat alhaiset. Se on monille jo mahdottomuus asua ja maksaa vuokransa, jos ottaa pätkätöitä vastaan.
Kaikki eivät todellakaan tekisi töitä, vaikka töitä olisi. Tiedän tällaisia ihmisiä. He tykkäävät käyttää kaikenlaisia päihteitä, työnteko on heistä tylsää touhua, niin tylsää että eivät ole sellaista ikinä tehneetkään. Ja he ovat ryhtyneet käyttämään noita aineita ihan mielenkiinnosta aiheeseen, ei siksi, että olisi ollut esimerkiksi kuuluisa vaikea lapsuus ynnä muuta legendaarista puolustelua. Taannoin kun vietin pitkästä aikaa iltaa erään ystäväni kanssa ja sattumalta seuraamme tuli myös eräs tällainen ammattimainen työnvieroksuja ja päihteilijä (vuosia sitten olimme paljon tekemisissä keskenämme, mutta sittemmin elämämme ajautuivat eri suuntiin. Minä ja ystäväni päädyimme työelämään ja tuo yksi ryhtyi narkkariksi ja päätyi myös vankilaan), nuo kumpikin yöpyivät luonani ja sitten sunnuntaina siinä krapulassa puhuimme että "huomennahan sitä taas pitää töihin mennä, että ei passaa loivennella" ja tuo päihteilijä oli jo ottanut olutta ja sanoi oikein voitonriemuisasti että "MINUNPA EI TARVI MENNÄ MINNEKÄÄN".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää samaa mieltä kanssanne. Ennen olisin ollut mutten enää. Mieheni käy töissä ja on asiantuntijatöissä, asumme Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa eli halvin asumismuoto mutta tässäkin vuokraa on 900 e kk. Yksi lapsi kotihoidossa kun ei ole varaa päivähoitoon (maksimimaksu mieheni tulojen takia eli 270 e/kk). Itse olin 3 vuotta hoitamassa lasta kotona tervyesongelmien takia, nyt työttömänä 6 kk. Opiskelupaikka meni kotona vietettyjen vuosien takia, en saa mitään töitä. Miehen tulot 2300 e kk netto, siitä vuokra, elarit 250 ekk, vuokra 900 e kk. Itse saan sen 570 e kk peruspäivärahaa.
Tuo summa kuullostaa varmaan teistä "suurelta" mutta ei siltä tunnu. Olemme eläneet minimillä jo yli 3 vuotta, emme ole käyneet lomalla missään, hankin kaikki kirppiksiltä. Silti rahat usein loppu ja kaikesta joutuu säästämään. Kyllähän tämä menee vaikka vuoden tai kaksi mutta nyt on alkanut tuntua että pää hajoaa tähän. Tunnen itseni näköalattomaksi, eikä ole toivoa. Tämä asunto ja alue on kauhea lapselle, mutta ei ole varaa varmaan koskaan omaan, edes asoasuntoon emme saa lainaa.
Ehkä tämä, että toinen on töissä ja toinen kotona on paskin tilanne kun kaiken joutuu maksamaan itse. Naapurissa asuvat eivät maksa asumistestaan penniäkään, ja silti elävät kuten me. Kyllähän se miestä riipii kun maksaa vuokran itse ja koko talossa on ainut työssäkäyvä. Joskus sosiaalitoimiston asiakkaat saavat enemmän kuin tälläisessä tilanteessa kuin me.En sano millään lailla olevani parempi kuin työttömät naapurit,mutta kyllähän sen työssäkäynnin täytyisi tuoda perheelle jotain etua vrt. elämäntapatyöttömät perheet.
Ei ole kivaa 40 vuotiaana olla näin köyhä ja persaukinen. Olen tottunut käymään töissä ja saamaan palkkaa aina, tehnyt usemapaa työtä samaan aikaan. Nyt ei ole varaa edes ylioppilaslahjaan sukulaisen lapselle. Tuntuu että tämä viimeinen 6 kk on ollut vaikeinta ja olen alkanut menettää toivon paremmasta. En jaksa enää käydä lapsen kanssa tapahtumissa, tavata ketään jne. Eli selvästi köyhyys on alkanut vaikuttaa elämääni kapeuttavasti.
Hulluinta on se, että opiskelin aiemmin sosionomiksi. Nyt tunnen, että omassa elämässäni olen kuin tutkiva jouralisti todistaen syrjäytymisilmiötä todeksi. En tiedä mitä tehdä, jotta voisin katkaista kierteen.
Teistä se dokumentti pitäisi tehdä, eikä tuollaisista elämantapalappujen täyttäjistä ja vähän yksinkertaisista. Olette juuri sellainen "väliinputoaja" pariskunta. Vissiin pahin mahdollinen on tuo, että toinen tienaa kohtalaisesti ja toinen työttömänä. Tukia ei tipu mistään, mutta maksut kyllä juoksevat.
Tsemppiä!
En ikimaailmassa menisi mihinkään kertomaan tästä julkisesti lapsen takia. Se vielä puuttuisi, että joutuisi kestämään sääliä muilta. Haluaisin vain että nämä vaikeudet eivät kertaantuisi lapselle, ja se auttaa jaksamaan jotenkin. Tällä hetkellä vain tuntuu että missään ei näy valoa tunnelin päässä, kun taas tulossa kesä ja ihmiset kyselevät suunnitelmia, reissaavat jne. Ei nuo 3 ekaa kesää haitanneet,retkeilimme kuten aina lähellä (ne perinteiset rannat ja metsät) nyt tuntuu että haluaisi edes kotoa joskus pois johonkin vaikka pariksi yöksi. Sekin olisi lomaa. En ikinä kerro tilanteestamme kenellekään, puistossa ja muualla pysyn kasassa mutta kotona olen nykyään aina väsynyt enkä jaksa olla lapsen kanssa. Tuntuu että koko ajan täytyisi olla töitä etsimässä ja käydä vaikka jollaain kurssilla, mutta onglema on noi pkmaksut. Nyt kun olen ollut työtön saamme 150 ekk enemmän käteen kuin silloin kun olin kotihoidontuella, tuntuu että jos saamme vielä siitäkin vähemmän taas (eli 270 ekk pk maksuihin) en enää jaksa.
Lähinnä säälittää mies, kun käy töissä ja tekee illatkin töitä kotona (tohtoriopintojaan) ja silti elää tälläisessä slummissa jossa naapurit kännää kaiket yöt ja nukkuu krapuloissaan päivät. Talot ovat karsean näköisiä ulkoa, en edes tiennyt tälläisiä Suomessa olevankaan aiemmin. Ei pääse mieskään nauttimaan pitkistä opinnoistaan tai työnteostaan kun puoliso on työtön. Täytyisi olla joko molemmat työttömiä, tai se joka töissä tienata niin että saisi asumistukea tai sitten molemmat töissä. Jos saisimme asumistukea, olisi varaa muuttaa paremmalle alueelle ja parempaan asuntoon. Saimme vaihtotarjouksen naiselta joka asuu 85 neliön neliössä kivalla alueella (Hekan talo) vuokra 1100. Asuu täysi-ikäisen työttömän poikansa kanssa siinä. Heillä on varaa asua siinä, meillä ei, vaikka mieheni maksaa vuokramme omasta pussistaan.
Jotain mätää tässä systeemissä on. Esim. kansalaispalkka olisi sellaisille kuin me todella hyvä juttu.
Olen samaa mieltä kanssasi: jotain mätää systeemissä. Iso osa meistä valkokaulusköyhälistöstä elää erittäin pahassa taloudellisessa ahdingossa, maksaen elämänsä itse. Samaan aikaan toimeentulotuella, sekä muilla etuuksilla elää ihmisiä, jotka härskisti käyttävät systeemiä hyväkseen - eivätkä tee mitään itse oman onnensa eteen. Eivät ole mitään yrittäneet, ponnistelleet, hikoilleet, yms. Eivät ole kaikkeansa antaneet, vaan ovat velttoja ja välinpitämättömiä. Anteeksi, jos loukkaan. Minäkin olen vuosikausia piilottanut köyhyyteni. Samalla tavoin viimeiset puolisen vuotta minäkin olen menettämässä toivoni: en näe tulevaisuutta, paitsi mustana. Minä haluaisin olla työssä, mutta en pääse, koska olen väärin koulutettu, liian korkea koulutus, liian vanha, koulutus on vanhentunut. Yhdessä vaiheessa jaksoin unelmoida työpaikasta - nyt en enää toivo mitään. Olen syrjäytynyt, ja kai masentunut.
En jaksa ymmärtää ammattien raja-aitoja: akateemisesti koulutettu FM-opettaja ei pääse paikkakunnallani töihin mihinkään. Köyhyyteni on kai itseaiheuttettua, koska vietin monta vuotta kotiäitinä hoitaen lapset kirjaimellisesti ja kokonaan itse. Putosin kai jo nuorena työelämäkelkasta. Anteeksi yhä, mutta en ymmärrä sosiaalitukien varassa hyysättyjä ihmisiä. Yritän kuitenkin välttää tätä musta-valkoista kauna-ajattelua, jota koko Eurooppa on pullollaan. Mielestäni työpaikkoja syntyisi, jos työpaikoille palkattaisiin laajemmin sopivia, hommansa hoitavia ihmisiä, ei niinkään koulutukseen tuijottaen. Mutta ai niin, ne ammattiliitot...
En minä ainakaan kadehdi ketään toimeentulotuen varaan jättäytyneitä. Kyllä kaikki työtä tekisivät, jos sitä vain olisi, miten se on niin vaikea tajuta vaikka olet itsekin työtön. Vuokrat on nykyään valtavan suuria ja asumistuen tulorajat alhaiset. Se on monille jo mahdottomuus asua ja maksaa vuokransa, jos ottaa pätkätöitä vastaan.
Kaikki eivät todellakaan tekisi töitä, vaikka töitä olisi. Tiedän tällaisia ihmisiä. He tykkäävät käyttää kaikenlaisia päihteitä, työnteko on heistä tylsää touhua, niin tylsää että eivät ole sellaista ikinä tehneetkään. Ja he ovat ryhtyneet käyttämään noita aineita ihan mielenkiinnosta aiheeseen, ei siksi, että olisi ollut esimerkiksi kuuluisa vaikea lapsuus ynnä muuta legendaarista puolustelua. Taannoin kun vietin pitkästä aikaa iltaa erään ystäväni kanssa ja sattumalta seuraamme tuli myös eräs tällainen ammattimainen työnvieroksuja ja päihteilijä (vuosia sitten olimme paljon tekemisissä keskenämme, mutta sittemmin elämämme ajautuivat eri suuntiin. Minä ja ystäväni päädyimme työelämään ja tuo yksi ryhtyi narkkariksi ja päätyi myös vankilaan), nuo kumpikin yöpyivät luonani ja sitten sunnuntaina siinä krapulassa puhuimme että "huomennahan sitä taas pitää töihin mennä, että ei passaa loivennella" ja tuo päihteilijä oli jo ottanut olutta ja sanoi oikein voitonriemuisasti että "MINUNPA EI TARVI MENNÄ MINNEKÄÄN".
Juoppoja en tullut maininneeksi, kuka sellaisia töihin ottaisikaan. Tietyt ihmisryhmät ovat sossun vastuulla toki mutta ei varmaan helppo ja hyvä elämä ole sekään. En vaihtaisi siihenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen nettopalkka 1400€/kk. Minä saan lapsilisät 200€, kht 480€, asumistuki 250€. Hyvin pärjätään. Kun menen töihin vuoden päästä taas, nettopalkka 1400€/kk.
Pisti vaan silmään kun joku kertoi että perheen nettotulot liki 3000€/kk eikä muka pärjää...
Voi v näitä vatipäitä. Sulla on työ, mihin palata! Totta hemmetissä pärjäät! Kyllähän väliaikaisesti pärjää vaikka kuinka minimillä, kyse on ihmisistä, jotka alkavat syrjäytyä kun ei voi odottaa parempaa, kun huono tilanne jatkuu ja jatkuu vuosia, eikä voi odottaa parempaa!
Toivottavasti saat maistaa omaa lääåkettäsi pian. Katsotaan, kun olet ollut vuosia työttömänä noilla tuloilla.
Ps. meillä samat tulot sillä erotuksella että emme saa asumistukea, joten mies maksaa vuokran itse. Pikkasen harmittaa, kun kaltaisenne saavat asumistukea jotta asuvat naapurissa, ja jotkut joutuvat maksamaan vuokransa itse kokonaan.Kun jäät työttömäksi, ette saa asumistukea kun tulonne nousevat, joten ehkä silloin ymmärrät.
Ei mulla ole työtä mihin palata, mutta aion sen työpaikan jostain ottaa kun hoitovapaa loppuu. Ehkä elämäni viisaimpia päätöksiä oli opiskelu lähihoitajaksi, vaikka paljon siitä paskaa onkin niskaan saanut :) Ja kommentti johon viittasin, siinä ei käsittääkseni ollut kyse siitä etteikö olisi työpaikkaa mihin palata... vaan ei huvita se työnteko kun "mitään ei jää käteen ja naapurin työtön saa saman sossusta ja plaaplaaplaa". Jos kolmen tonnin nettotuloista kolmen hengen perheessä ei jää mitään käteen, niin sietää katsoa peiliin!! Meillä 4 henkeä, nettotulot sen 2300€/kk ja kaikkien pakollisten laskujen ja menojen jälkeen käteen jää 400-500€. Ja ei todellakaan eletä mitenkään köyhästi... Ja tätä eloa on takana jo nelisen vuotta. Kaikki on kiinni siitä että osaa omat menot suhteuttaa tuloihin. Ja kyllä, silloin ei ehkä matkustella ulkomaille joka vuosi, mutta tiiätkös mitä... kun ei matkustele monet pienitulosetkaan vaikka palkkatöissä olisivat. Elämässä ei vaan saa kaikkea mitä haluaa eikä se tuollaisesta itkusta muuksi muutu... :)
Mitä tulee minun nykyisiin tuloihin (lapsilisät, kht ja at) niin työttömänä ei paljon pienemmille ansioille enää kuule pääse.
Ps. Jos oma mieheni saisi kokoaikatyöstänsä palkkaa niin paljon ettei tarvitsisi hakea asumistukea, olisin ikionnellinen ja pitäisin pääni kiinni. Ja jos joku haluaa, voidaan vaikka huomenna tehdä vaihtokauppa. Itse odotan jo innolla sitä että pääsen töihin, vaikka tulot ei roimasti nousekkaan, on erittäin positiivista ettei tarvitse kelasta hakea enään mitään tukia (poislukien ne lapsilisät jotka juoksee itsellään) + työssäkäynnillä on positiivisia vaikutuksia esim. eläkkeen kertymiseen. En itse osaisi kadehtia naapurin kelasta saamaa tukea, koska se tarkoittaa käytännössä vain sitä että hän tienaa palkkatyöstä vähän tai ei ollenkaan.
" Kun jäät työttömäksi ja tulonne nousee, ette saa asumistukea? " En ymmärrä mitä haet takaa, mutta siis mihin minä sitä asumistukea tarvitsen jos kerran tuloni muuten nousee? Taidat itse olla vähän vatipää.
Minä kuitenkin ymmärrän Suomen köyhyyden, se ei ole pelkkää taloudellista köyhyyttä vaan siihen liittyy usein myös sosiaalinen ja henkinen köyhyys. On mielenterveysongelmia, vaikeuksia sosiaalisen kanssakäymisen kanssa, ei hallita esim. työelämän perusnormeja... tämä kaikki yhdessä hankaloittaa työelämässä mukana oloa ja esim. omien talousasioiden hoitamista. Koska let's face it, kyllä Suomessa jokainen saa sen verran tukia, että laskennallisesti niillä pitäisi tulla toimeen ihan hyvin. Moni meistä pienipalkkaisista tosiaan tienaa jopa vähemmän mitä toiset saa tukia ja toimeen tullaan silti.. vuodesta toiseen.
Se taloudellinen köyhyys vaan liittyy usein siihen ettei osata hoitaa sitä omaa taloutta ylipäätään; on pikavippiä, osamaksua, laskuja jätetään maksamatta, ruuan sijasta ostetaan turhia hyödykkeitä ja ylipäätään tehdään typeriä valintoja. Sitten ollaankin usein jo sen verran pohjamudissa ettei tosiaan enää kiinnosta mikään elämässä ja kaikki tuntuu kituutukselta. Mutta turha siitä nyt kenenkään on kateelliseksi heittäytyä, toisilla vaan voi olla ylipäätään huonommat lähtökohdat elämään; huonot lapsuuden mallit, heikkolahjaisuus tms.
No ryhdypä yrtittäjäksi ja masennu. Velat niskassa, et saa tukia, löydät itsesi hyvin pian dyykkaamasta roskiksia.
Vierailija kirjoitti:
JOo, ton dokkarin nimi pitäisi olla "perintönä tyhmyys". Tyypit asuu jossain keskellä Kalliota, missä olis kirjastot, uimahallit, urheiluhallit- ja kentät, kaikkea kulttuuririentoa lapsille joka käänteessä ja nää ei osaa mennä kuin jonnekin leipäjonoo. Mummokin mukana. Ja sit vaikka ollaan kokopäivätyöttömiä, niin puurokin tehään jostain valmis-sokerijauheesta, eikä viittitä / osata tehdä sitä alusta. Ja tosiaan on taulutelkkarit yms, mutta ei taida olla yhtään kirjaa. Jonkun martan ne tonne tarttis opettaan miten ne rahat käytetään viisaasti eikä senttiäkään enemmän rahaa.
Köyhyys tyhmentää, todettu tutkimuksin. Mutta siitä tyhmyydestä pääsee, kun taloudellinen tilanne helpottaa. Se ei vaan toimi niin, että taloudellisesti tiukassa tilanteessa ihmisellä riittäisi kapasiteettia alkaa ratkaista ongelmia viiden vuoden tähtäyksellä. Toki yli-ihmiset av:lla siihen kykenee 😏 .
Kauhean ilkeetä kommentointia. Mä aidosti järkytyin vain siinä kohtaa kun Miran äiti uhkaili itsemurhalla puhelimessa. Miettikää, voiko Mirasta tulla mitään tuota "parempaa" kun äiti on tuollainen? Onko Mira hoivannut äitiään koko ikänsä?
Jokainen meistä voi olla miljonääri, se riippuu ihan siitä miten rahansa käyttää! ;) muistakaa se!
Jokainen, joka on ollut näiden köyhien kanssa tekemisissä, joko työkseen tai vapaaehtoistyössä, tietää varmasti, että suomalainen köyhyys ei ole vain taloudellista köyhyyttä vaan henkistä ja sosiaalista köyhyyttä. Näissä perheissä kasvavia lapsia ei osata tukea sen paremmin koulunkäynnissä kuin sosiaalisessa kanssakäymisessäkään. Eräänlainen näköalattomuus on hyvin yleistä ja vallitsevia olosuhteita pidetään normaaleina eikä ymmärretä, että tilanteesta voi ja saa pyrkiä poiskin. Tilannetta voisi verrata Intian kastijärjestelmään, jossa syntymällä tiettyyn kastiin pysyt siinä kastissa koko elämäsi, vaikka tekisit mitä.
Näiden perheiden köyhyys on aivan erilaista kuin niiden perheiden köyhyys, joissa ainoastaan rahat on tiukilla, mutta on kuitenkin henkistä ja sosiaalista pääomaa. Vain taloudellisesti köyhän perheen lapsi saattaa muissa kuin materiaalisissa asioissa olla aivan samalla viivalla muiden lasten kanssa: koulunkäyntiä tuetaan, harrastetaan asioita, joihin on varaa (kirjastot, museot, pääkaupunkiseudulla lukuisat ilmaistapahtumat, uimarannat jne). Vanhemmat saattavat pitää taloudellista köyhyyttä tilapäisenä (esim hoitovapaa tai opiskeluaika) ja siten tulevaisuus nähdään valoisampana. Tai vaikka köyhyys olisikin pysyvä tilanne esim vanhemman työkyvyttömyyden vuoksi, lapsille pystytään silti tarjoamaan sellaiset henkiset ja sosiaaliset eväät elämään, ettei heidän tulevaisuutensa ole sinetöity vanhempiensa vuoksi.