Miksi jotkut eivät vieläkään tiedä pyytämis- ja olettamiskulttuurin eroa? (ask culture vs guess culture)

Tämä on todella valaisevaa!

Olen havainnut, että suomalainen "arvaakulttuuri" on enemmänkin sitä, että murjotetaan ja vältellään ihmisiä tyyliin "etkös jo arvaa mun naamasta ettei multa kannata pyytää mitään, kun en kykene aikuisen ihmisen tavoin vastaamaan ei pyyntösi vaikka haluaisin. Jos kumminkin pyydät multa jotain, joudun kommunikaatiokykyjeni puutteessa vastaamaan "kyllä", joten silloin suutun ja mustaksi muutun ja menen selkäsi takana haukkumaan sinut AV:lle kun kehtasit pyytää."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis todellako jotkut olettavat, että kaikkiin pyyntöihin/kyselyihin on pakko vastata myöntävästi?

Ei aivan. Jotkut olettavat, että kun heiltä pyydetään jotakin, pyytäjä ajattelee heidän suostuvan tähän ilman muuta. Harmistuminen ei siis ole muotoa "Voi ei, nyt minun pitää mennä lastenvahtiavuksi päättääisjuhliin, kun kerran pyydettiin" vaan muotoa "Miten tuo mäntti nyt olettaa, että minä ihan ilman muuta lähden ilmaiseksi lastenvahtiavuksi juhliin". -ap

Tämä kuulostaa jotenkin lähes mielisairaalta ajattelulta, vaikka ilmeisesti on sitten tavallista jossain perheissä tai kulttuureissa. Että tulkitaan toisen yksinkertaisen pyynnön takaa hatusta vetämällä oletus, että toinen olettaa jo kyllä-vastauksen. Mahdollisesti lisäksi oletetaan, että pyytäjä loukkaantuisi, jos sanoisikin ei - lisää hatusta vedettyjä oletuksia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa välttämättä. 

Kyllä minusta tuntuisi kauhean raskaalta elää niin, että mun pitäisi yrittää alkaa arpoa, mitä toinen ihminen pyynnöstä ajattelee, kun en sitä ihan oikeasti voi tietää ainakaan, jos ei ole tosi läheinen ihminen kkyseessä. Sehän on selvää, että yhdelle ihmiselle sama pyyntö on ihan ok, toiselle taas ei. Tai samallekin ihmiselle pyyntö voi olla yhdessä elämäntilanteessa ok, toisessa ei. Mutta mistä ihmeestä se toinen ihminen, se pyytäjä, voi sen tietää miten on, ellei kysy? Eikö helpompi ole vain pyytää, ja jos toinen sanoo ei, niin todeta että ok, hänelle ei käynyt, sillä selvä, elämä jatkuu kuten ennenkin?

Miten nämä olettamiskulttuurin edustajat muuten hoitaa toisten ihmisten kanssa kanssakäymisen. Mietittekö muutenkin joka ikisen toimintonne ja sananne myös taustamerkityksien kautta? Ja samoin myös teihin kohdistuneet toiminnot? Esim. jos kaverinne ei vastaa puhelimeen, niin alatteko heti pohtimaan, että miksi tämä ei haluakaan enää puhua teidän kanssanne. Tai jos joku tarjoaa teille ruoan, niin lähteekö heti pyörimään päässä ajatukset siitä, mitä tämä mahtaisi haluta vastapalvelukseksi, kun eihän kukaan voi hyvää hyvyyttään mitään tällaista tehdä?

Kuulostaa todella raskaalta. Itse pidän enemmän tästä, etten arvaile toisen rajoja ja ajatuksia, vaan ihan rehellisesti kysyn ja kuulen ne sitten omin korvin. Harmi jos osa ihmisistä ei kysyttäessä osaa vastata vaan olettaa toisen pystyvän lukemaan ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Mutta eihän ketään voi hyväksikäyttää pelkästään pyytämällä, jos asiaan ei liity mitään kiristystä tai pakottamista. Toinen kun voi aina sanoa sen ein pyyntöön, jos ei ehdi, halua, viitsi tms siihen suostua. 

Tämä asia varmaan on kyllä oikeasti tosi iso väärinymmärrysten lähde, kun tätäkin ketjua lukee. Itse olen pyytämiskulttuurin edustaja, enkä katso minkään pyytämistä hyväksikäyttöyritykseksi, härskiksi tms. Pyytää saa aina, mutta aina voi myös kieltäytyä. No harm done.

Koska minulta saa vapaasti pyytää ilman loukkaantumista tms, niin myös minä tulen käyttäytyneeksi toisia kohtaan kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, eli pyydän hyvin herkästi, enkä pyytäessäni mieti kovin syvällisesti voiko pyynnössä olla jotain loukkaavaa tai hyväksikäytöksi tulkittavaa. En ala arvailla toisen rajoja, vaan odotan hänen ilmaisevan ne vastauksellaan.

Ei ole tullut mieleenkään, että oikeasti jonkun "ei" voikin olla kasvoja päin "ei", mutta sisäisesti lisätty "ei ikinä senkin hyväksikäyttäjäkusipää, ettäs kehtaat pyytää", tai että se vastaus voi olla jopa "kyllä", mutta sisäisesti sitten kannetaan kaunaa pyytäjää kohtaan kun ei ole itse voitu vastata ei vaikka olisi haluttu.

Ei nuo tilanteet ole noin vilpittömä kuin luulet, ihmissuhteissa on varsin usein erilaisia valta-asetelmia. Oli sitten pomo tai suvun matriarkka pyytämässä jotain niin aika helposti sitä lähtee toteuttamaan pyyntöä jos sattuu olemaan alisteisessa suhteessa. Siksi nuo pyynnöt pitäisi aina suhteuttaa siihen, tekisikö itse vatsapuolelle saman, eikä todellakaan vaan "kokeilla kepillä jäätä" jolloin tulee nimenomaan vaikutelma hyväksikäyttäjäkusipäästä.

Mäkin taidan kuulua kyllä olettajiin. Jotkut tuntemani pyytäjät ovat raskaita jankkaajia, jotka eivät usko ei:tä. Eräskin vanha kaverini ihan tosissaan oletti, että kiireinen isäni (jota hän ei tunne ja joka ei tunne kaveriani) tulisi ihan yllättäen raivaamaan hänen rivaripihansa jostain puskista :D Ja ilman mitään korvausta tottakai. En sitten edes välittänyt pyyntöä isälleni, sen verran älytön oli koko pyyntö.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on äärettömän rasittavaa pohtia toisen _puolesta_, mikä on kohtuullista. Jos joku jotakin minulta pyytää, niin voi ihan itse tykönään keksiä, tekisikö itse saman palveluksen toiselle ja olisivatko ehdot itselle sopivia. Jää pitkään ärsyttämään tuo, että toinen "häiriköi" mua asioilla, jotka sen kuuluu ajatella ihan itse.  

Olet siis olettaja? Minusta kommenttisi on mielenkiintoinen, koska minustakin on rasittavaa pohtia toisen puolesta, mikä on kohtuullista, ja missä ne toisen rajat menevät, ja siksi juuri pyydän asioita ja annan ihmisten piirtää itse rajansa.

Itseä ei voi oikein muutenkaan käyttää tässä mittatikkuna, koska mikä on yhdelle ihmiselle kohtuullinen tehtävä tiettynä aikana, voi olla aivan ylitsepääsemätön juttu toiselle ihmiselle jonakin toisena aikana. Tai vaikka samallekin ihmiselle, jos tilanne on erilainen. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis todellako jotkut olettavat, että kaikkiin pyyntöihin/kyselyihin on pakko vastata myöntävästi?

Ei aivan. Jotkut olettavat, että kun heiltä pyydetään jotakin, pyytäjä ajattelee heidän suostuvan tähän ilman muuta. Harmistuminen ei siis ole muotoa "Voi ei, nyt minun pitää mennä lastenvahtiavuksi päättääisjuhliin, kun kerran pyydettiin" vaan muotoa "Miten tuo mäntti nyt olettaa, että minä ihan ilman muuta lähden ilmaiseksi lastenvahtiavuksi juhliin". -ap

Tämä kuulostaa jotenkin lähes mielisairaalta ajattelulta, vaikka ilmeisesti on sitten tavallista jossain perheissä tai kulttuureissa. Että tulkitaan toisen yksinkertaisen pyynnön takaa hatusta vetämällä oletus, että toinen olettaa jo kyllä-vastauksen. Mahdollisesti lisäksi oletetaan, että pyytäjä loukkaantuisi, jos sanoisikin ei - lisää hatusta vedettyjä oletuksia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa välttämättä. 

Kyllä minusta tuntuisi kauhean raskaalta elää niin, että mun pitäisi yrittää alkaa arpoa, mitä toinen ihminen pyynnöstä ajattelee, kun en sitä ihan oikeasti voi tietää ainakaan, jos ei ole tosi läheinen ihminen kkyseessä. Sehän on selvää, että yhdelle ihmiselle sama pyyntö on ihan ok, toiselle taas ei. Tai samallekin ihmiselle pyyntö voi olla yhdessä elämäntilanteessa ok, toisessa ei. Mutta mistä ihmeestä se toinen ihminen, se pyytäjä, voi sen tietää miten on, ellei kysy? Eikö helpompi ole vain pyytää, ja jos toinen sanoo ei, niin todeta että ok, hänelle ei käynyt, sillä selvä, elämä jatkuu kuten ennenkin?

Näköjään kirjoitin omaan kommenttiini suurin piirtein näitä juttuja, mitä sinä tässä. Pidän kuitenkin aika oleellisena, että kun kerran ihmiset ajattelevat tässä asiassa niin eri tavoilla, voisimme yrittää ottaa huomioon toisen erilaisen ajattelun ainakin silloin, kun tulee eteen ongelmatilanne. Ei ole ihan yhtä tai kahta kertaa käynyt niin, että hankala ja kiusallinen tilanne on purkautunut, kun olen vain selittänyt toiselle tämän olettamis- ja pyytämiskulttuurin eron. -ap

Vierailija kirjoitti:

Harmi jos osa ihmisistä ei kysyttäessä osaa vastata vaan olettaa toisen pystyvän lukemaan ajatuksia.

Juuri tämä on se ongelma. Miten jotkut voivat edes luulla, että toinen ulkopuolinen ihminen pystyy tietämään mikä heitä juuri nyt loukkaisi? Kun se voi oikeasti vaihdella. Esim. työelämässä, jos on rento jakso, niin henkilö voi kokea pyynnön auttaa omissa töissään neutraalisti, että mielelläni autan, kun on aikaa. Mutta jos taas on töitä ennestään ylimäärin, niin pyyntö voi tuntua täysin mahdottomalta suostua.

Mutta mistä se pyytäjä sen tietää, kun ei tunne toisen käytännön eikä tunne-elämän tilannetta? Hän luultavasti pyytää ilman mitään taka-ajatuksia tai ilkeyttä, mutta toinen kokee sen pahasti koska on esim. kova kiire muutenkin. Eikö helpompi olisi vaan ilman draamaa sanoa että ei nyt kyllä käy, hyvä kun omatkin hommat ehtii hoitaa, ilman mitään loukkaantumisia. 

Ja "pahimmat" arvailukulttuurin edustajathan tosiaan eivät jätä siihen että ne sanoisivat ei ja loukkaantuisiivat. Pahimmat tapaukset sanovat kyllä, ja sitten luhistuvat kaikkien vastoin tahtoaan ottamiensa taakkojen alle, ja marttyroituvat kun ilkeä maailma heitä raukkoja hyväksikäyttää. 

Jos ne pyytäjät olisikin kohtuullisia mutta sitten on just näitä "heittäisitkö mut naapurikaupunkiin kun sulla on tuo auto" (eikä tule edes mieleen tarjota bensarahaa) tai "tarjoaisitko nää ruoat kun mulla on vähän tiukkaa rahasta" (eikä itse kuitenkaan tarjoa koskaan). Nuo on vain vittumaisia ihmisiä eikä muuta.

Hyvä jäsennys. Hyödyllinen käytännössä. Itse edustan selvästi "olettamiskulttuuria". Kieltäytyminen tuottaa minulle usein stressiä etukäteen enkä mielelläni kieltäydykään. Järjellä kuitenkin ymmärrän, ettei kenenkään ole mikään pakko suostua asioihin, joita heiltä pyydetään – ei minunkaan. Toisaalta, jos koen olevani voimieni äärirajoilla, saatan hienotunteisesti paeta tilannetta, jossa oletan, että minulta pyydetään palvelusta: en esim. vastaa puhelimeen sen sijaan, että suoraan sanoisin, että "ei se nyt käy".

Sellainen lisähuomio tuli, kun aloin pohtia tätä tarkemmin, että yksilölle tulee usein tuttavapiirissä tietynlainen maine: "No hän suostuu aina kaikkeen, kysy häneltä...". Joten jos minun kaltaiseni ihminen yhtäkkiä alkaa tiedostaa omia rajojaan ja pitämään puoliaan, siirtyen tietoisesti olettamiskulttuurista pyytämiskulttuuriin, hämmennys tuttavapiirissä saattaisi olla melkoinen :D

Miten siis olisi avoin keskustelu tästä asiasta? Voisin selittää tuntemilleni ihmisille näiden kahden kulttuurin välisen eron ja ilmoittaa, että olen päättänyt tietoisesti siirtyä suorasukaisempaan kulttuuriin tästä edespäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Mutta eihän ketään voi hyväksikäyttää pelkästään pyytämällä, jos asiaan ei liity mitään kiristystä tai pakottamista. Toinen kun voi aina sanoa sen ein pyyntöön, jos ei ehdi, halua, viitsi tms siihen suostua. 

Tämä asia varmaan on kyllä oikeasti tosi iso väärinymmärrysten lähde, kun tätäkin ketjua lukee. Itse olen pyytämiskulttuurin edustaja, enkä katso minkään pyytämistä hyväksikäyttöyritykseksi, härskiksi tms. Pyytää saa aina, mutta aina voi myös kieltäytyä. No harm done.

Koska minulta saa vapaasti pyytää ilman loukkaantumista tms, niin myös minä tulen käyttäytyneeksi toisia kohtaan kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, eli pyydän hyvin herkästi, enkä pyytäessäni mieti kovin syvällisesti voiko pyynnössä olla jotain loukkaavaa tai hyväksikäytöksi tulkittavaa. En ala arvailla toisen rajoja, vaan odotan hänen ilmaisevan ne vastauksellaan.

Ei ole tullut mieleenkään, että oikeasti jonkun "ei" voikin olla kasvoja päin "ei", mutta sisäisesti lisätty "ei ikinä senkin hyväksikäyttäjäkusipää, ettäs kehtaat pyytää", tai että se vastaus voi olla jopa "kyllä", mutta sisäisesti sitten kannetaan kaunaa pyytäjää kohtaan kun ei ole itse voitu vastata ei vaikka olisi haluttu.

Ei nuo tilanteet ole noin vilpittömä kuin luulet, ihmissuhteissa on varsin usein erilaisia valta-asetelmia. Oli sitten pomo tai suvun matriarkka pyytämässä jotain niin aika helposti sitä lähtee toteuttamaan pyyntöä jos sattuu olemaan alisteisessa suhteessa. Siksi nuo pyynnöt pitäisi aina suhteuttaa siihen, tekisikö itse vatsapuolelle saman, eikä todellakaan vaan "kokeilla kepillä jäätä" jolloin tulee nimenomaan vaikutelma hyväksikäyttäjäkusipäästä.

No eihän nämä nyt varsinaisesti ihan käytännön valta-asematilanteita koske nämä jutut. Esim. jos pomo sanoo minulle että minun pitää tehdä homma, niin minun pitää, ellei minulla ole yksiselitteistä perusteltua syytä miksi en nyt oikein voisi (tärkeämpi homma kesken). Siitä minulle maksetaan palkkaa. Jos työkuorma on kohtuuton, voin toki sanoa siitä, mutta tässä on vähän erilainen kuvio kuin normaalissa pyytämis- ja oletuskulttuurin erosta, koska toisella tosiaan on ihan käytännön valta toiseen nähden ja myös vastuu tämän työntekijänsä työkyvystä ja jaksamisesta. 

Ongelma tuossa ajattelussa on minusta se, että "tekisitkö itse vastapuolelle saman" toimii äärettömän huonosti, koska me ihmiset ollaan erilaisia ja tilanteet ovat erilaisia. Siksi minusta on helpompi olla arvailematta tätä ollenkaan, ja vaan kysyä. 

Toiset nyt ajattelee aina ja kaikesta negatiivisesti. Ei tuo liity noilla ihmisillä pelkästään pyyntöihin, vaan ihan mikä tahansa vuorovaikutustilanne on sellainen että rivien välistä luetaan jotain negatiivista mitä sanoja ei todellakaan tarkoita. Ihan normaalia huonon itsetunnon omaavan ihmisen käyttäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Vierailija kirjoitti:

Jos ne pyytäjät olisikin kohtuullisia mutta sitten on just näitä "heittäisitkö mut naapurikaupunkiin kun sulla on tuo auto" (eikä tule edes mieleen tarjota bensarahaa) tai "tarjoaisitko nää ruoat kun mulla on vähän tiukkaa rahasta" (eikä itse kuitenkaan tarjoa koskaan). Nuo on vain vittumaisia ihmisiä eikä muuta.

Jep, jotkut pyytäjät nimenomaan olettavat, että muiden tehtävä on palvella heitä milloin missäkin mieleen tulevassa asiassa. Kyllä siis jonkinlaista kohtuullisuutta odottaisi pyynnöissäkin, vaikka ymmärränkin ap:n pointin.

t. se jonka kaveri oletti isäni tulevan raivaushommiin

Vierailija kirjoitti:

Jos ne pyytäjät olisikin kohtuullisia mutta sitten on just näitä "heittäisitkö mut naapurikaupunkiin kun sulla on tuo auto" (eikä tule edes mieleen tarjota bensarahaa) tai "tarjoaisitko nää ruoat kun mulla on vähän tiukkaa rahasta" (eikä itse kuitenkaan tarjoa koskaan). Nuo on vain vittumaisia ihmisiä eikä muuta.

Etkö osaa sanoa ei? Itse olen usein sanonut tuollaisissa tilanteissa ei, eikä siitä ole syntynyt mitään draamaa, ihimssuhde ei ole katkennut tms. 

Edustan hardcore päätä olettamiskulttuurista. En pyydä kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin vastapalvelusta tai korvausta tarjoten. Outoa minusta häpeilemättömissä  kysyjissä on se, että eivät kuitenkaan välttämättä hyväksy minun eitä. Nyt kun osaan vihdoin sanoa, että ei käy, niin aletaan jonkin asteinen manipulatiivinen miukuminen "voi, voi miten meidän Miisa-Maija nyt pääse balettitunnille kun ei saa teiltä kyytiä ja minäkin juuri siihen aikaan valmistan perheelle päivällistä ja menipä tämä nyt vaikeaksi kun Jaskalla on tosiaan niiiiin kova nälkä silloin, että en voi ruoka-aikaakaan siirtää ja voi voi". Saakeli, jos olette kerran niin "suoria" ihmisiä niin miksi manguttu ja vouruatte ja piiloviestitte hirveää tuskaanne siitä, että minä en palvele teitä???

t tarpeekseen saanut guessaaja

Tiffany (ei kirjautuneena) kirjoitti:

Miten siis olisi avoin keskustelu tästä asiasta? Voisin selittää tuntemilleni ihmisille näiden kahden kulttuurin välisen eron ja ilmoittaa, että olen päättänyt tietoisesti siirtyä suorasukaisempaan kulttuuriin tästä edespäin?

Tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Minusta on aina mukavaa, kun ihmiset kertovat, miten heidän kanssaan kannattaa toimia. -ap

Jos rohkeasti kysyy miten olisi päiväpanot, niin nää olettajat vetää hernesäkkejä kuin kokkelia.

Ai hitto, tämä valaisi paljon. Kiitos, ap!

Mulla on eräs pyytäjäkaveri, joka ei häpeile kysyä apua milloin mihinkin. Hän on mm. pyytänyt minua pyytämään isääni (kaverini ja isäni eivät tunne toisiaan, samanlainen tapaus kuin yllä) tekemään heille pientä remppaa, tietysti korvauksetta.

Itse aina pohdin tykönäni, mitä on kohtuullista pyytää. Ihan kaikkea ei voi ystävienkään olettaa tekevän.

Vierailija kirjoitti:

Pidän kuitenkin aika oleellisena, että kun kerran ihmiset ajattelevat tässä asiassa niin eri tavoilla, voisimme yrittää ottaa huomioon toisen erilaisen ajattelun ainakin silloin, kun tulee eteen ongelmatilanne. Ei ole ihan yhtä tai kahta kertaa käynyt niin, että hankala ja kiusallinen tilanne on purkautunut, kun olen vain selittänyt toiselle tämän olettamis- ja pyytämiskulttuurin eron. -ap

Itse olen onneksi aika herkkä lukemaan ihmisten eleitä, ja näen sen yleensä ilmeestä jos pyyntöni tavalla tai toisella loukkasi, ja silloin ihan automaattisesti lisään jotain pehmentävää kuten "siis jos sulla on aikaa" tai "jos haluat siis, ei  mikään pakko ole". Sen kokisin jotenkin keinotekoiseksi ainakin melko pinnallisessa vuorovaikutuksessa, että alkaisi luennoida pyyntö- ja oletuskulttuurin eroista. 

Ylikilttiä eksääni tulin kyllä aikanaan tehokkaasti kouluttaneeksi tässä asiassa. Hän kun oli äärimmäinen arvauskulttuurin edustaja, ja minä toista ääripäätä. Tulihan siinä ristiriitoja paljon. Lopulta kuitenki opimme tässä asiassa toisiamme ymmärtämään, ja mies piti minun tapaani terveempänä. Hän päätti itsekin opetella pitämään rajansa, ja järkyttyi suorastanan huomatessaan että töissäkin voi moneen asiaan sanoa ei, ja että monen pyynnön takana ei olekaan mitään ilkeää aietta tai hänen alistamisyritystä.