Miksi jotkut eivät vieläkään tiedä pyytämis- ja olettamiskulttuurin eroa? (ask culture vs guess culture)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidan sitten olla extreme pyytämiskulttuurin edustaja siinä mielessä, että mielestäni minultakin saa pyytää mitä tahansa. En loukkaannu tai tule vihaiseksi, jos joku vaikkapa pyytää Tinderissä tai baarissa seksiä. Siinäpähän pyytää, minä kieltäydyn, kaikille on tullut selväksi missä mennään.  Kunnioitan ihmisten tarpeita - tässä esimerkissä vaikkapa seksin tarvetta, joka on todellinen tarve, mutta joka ei sinänsä ole minun huoleni millään tavalla.

Uskon, että tässä ilmiössä on pohjimmiltaan kyse siitä osaako henkilö vetää rajoja itselleen. Minä osaan ja luotan siihen, että muutkin osaavat. (Mitä ei näköjään kuitenkaan pitäisi aina olettaa.)  

Pyynnöistä voi myös neuvotella, jos tahtoo olla avuksi mutta kokee pyynnön kohtuuttomaksi. 

Eiköhän jokainen osaa sanoa tuntemattomalle seksin pyytelijälle että ei kiinnosta. Ongelmallisempaa on jos erittäin läheinen ihminen pyytelee toistuvasti kohtuuttomia tai vaikka vain normaaleja asioita mitä ei halua tehdä omalla vapaa-ajallaan ja toinen selvästi ei ota kieltäytymistä kuuleviin korviinsa ja loukkaantuu tästä kieltäytymisestä. 

Olet oikeassa, että esimerkkitilanteet ovat erilaisia suhteiden luonteen vuoksi (toinen on ohimenevä, toinen on pitkäaikainen ja enemmän ulottuvuuksia.) Tuollaisessa tapauksessa jonka esitit tulee sellainen olo, että henkilö ei osaa edes minimaalisia taitoja, joita tulisi ihmissuhteessa osata. Loukkaantuminen kieltäytymisestä viestii siitä, että kysyjä ottaa jotenkin itsestäänselvyytenä toisen osapuolen "palvelualttiuden". Kuulostaa epätasa-arvoiselta ihmissuhteelta, ehkä jopa epäterveeltä? Sitä yritän sanoa, että tuollaisessa ihmissuhteessa/ihmisessä on luultavasti muitakin ongelmia, ja "kohtuuton pyytäminen" on vain yksi oire siitä tai jäävuoren huippu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä olettamiskulttuurin edustajat muuten hoitaa toisten ihmisten kanssa kanssakäymisen. Mietittekö muutenkin joka ikisen toimintonne ja sananne myös taustamerkityksien kautta? Ja samoin myös teihin kohdistuneet toiminnot? Esim. jos kaverinne ei vastaa puhelimeen, niin alatteko heti pohtimaan, että miksi tämä ei haluakaan enää puhua teidän kanssanne. Tai jos joku tarjoaa teille ruoan, niin lähteekö heti pyörimään päässä ajatukset siitä, mitä tämä mahtaisi haluta vastapalvelukseksi, kun eihän kukaan voi hyvää hyvyyttään mitään tällaista tehdä?

Kuulostaa todella raskaalta. Itse pidän enemmän tästä, etten arvaile toisen rajoja ja ajatuksia, vaan ihan rehellisesti kysyn ja kuulen ne sitten omin korvin. Harmi jos osa ihmisistä ei kysyttäessä osaa vastata vaan olettaa toisen pystyvän lukemaan ajatuksia.

Mun mielestä sä osuit tuossa naulan kantaan!

Tunnen joitakin ihmisiä, jotka todellakin ajattelevat ja toimivat noin. Nämä on ne ihmiset, joiden kanssa olet riidoissa tai olet loukannut heitä, vaikket itse tiedä asiasta mitään --- koska kaikki olettaminen ja suuttuminen on tapahtunut vain sen toisen henkilön pään sisällä.

He vaan eivät ole oppineet koskaan vastaamaan rehellisesti pyyntöihin, että ei sovi, en jaksa tai en pysty. He ovat siten raivoissaan niille jotka kehtasivat jotainpyytää, ja haukkuvat heitä heidän selkänsä takana.

He eivät itsekään osaa kysyä tai pyytää mitään muilta. He joutuvat sis aina pettymään muihin ihmisiin, harva kun on ajatustenlukija.

Juuri näin. Pitäisin guess-kulttuuria haitallisena historian jäänteenä. Ihminen elää sykkyrässä ja lasinsiruilla.

Loppujen lopuksi tapa taitaa juontua kotioloista: onko pettymys ja erimielisyys ollut sallittua näyttää vaiko ei, onko pyytäjää/käskijää pitänyt totella, onko tilanne siis ollut moraalisesti latautunut ja "vakava". Guess-kulttuurissa kieltäytyminen on helposti sama kuin loukkaus, koska asetelmassa ei niinkään ole kaksi vapaata neuvottelijaa, vaan auktoriteetti ja kohde: siinä koko vuorovaikutus perustuu valtaan ja sitoumuksiin.

Narsistiäidin lapsena oppii kummasti kuulostelemaan ja arvailemaan ja vastaamaan kaikkeen kyllä. Ei:stä seuraa lähes kuolema. On pitkä tie oppia pois siitä, kun mistään vapaasta neuvottelusta ole ikinä kuullutkaan.

Minulle on kyllä elämäni aikana esitetty pyyntöjä, joiden kohdalla olisin toivonut pyytäjän miettineen etukäteen hiukan paremmin voiko sellaista suustaan päästää. Joidenkin asioiden kohdalla jo pelkkä pyytäminen on melko törkeää.

Uusi juttu minulle tämä(this) erottelu(separation). Kuulostaa kiehtovalta(intriguing).

Vierailija kirjoitti:

Minulle on kyllä elämäni aikana esitetty pyyntöjä, joiden kohdalla olisin toivonut pyytäjän miettineen etukäteen hiukan paremmin voiko sellaista suustaan päästää. Joidenkin asioiden kohdalla jo pelkkä pyytäminen on melko törkeää.

Mitähän asioita sellaiset ovat? Mietin vaan, kun itse en ole koskaan tainnut loukkaantua toisen pyynnöstä. En esim. pyynnöstä lähteä "kusivehkeitä yhteen lätkyttelemään" eli päiväpanoille, en pyynnöstä kännisen naapuripariskunnan kimppaseksiin kolmanneksi, en työelämässä esitetyistä pyynnöistä, en rahanlainauspyynnöistä (niihin sanon aina että en periaatteesta lainaa).

Vierailija kirjoitti:

Minulle on kyllä elämäni aikana esitetty pyyntöjä, joiden kohdalla olisin toivonut pyytäjän miettineen etukäteen hiukan paremmin voiko sellaista suustaan päästää. Joidenkin asioiden kohdalla jo pelkkä pyytäminen on melko törkeää.

Esimerkiksi?

Itse kuulun ehdottomasti pyytämiskulttuurin kasvatteihin ja melkeinpä ainoita asioita, jotka ovat mielestäni kohtuuttomia pyytää, on pyytää jonkun ammatin edustajaa tekemään työtänsä tutulle ilmaiseksi. Esim. kampaajaa leikkaamaan lasten hiuksia, leipuria tekemään syntymäpäiväkakkua jne. Muuten mielestäni voi aina kysyä eikä sillä kysymisellä mitään pahaa tarkoiteta ja kieltäytyminen on täysin ok.

Minä sorrun monesti marttyyrina oletuskulttuuriin. Minultaa kysytään jotain järjetöntä palvelusta. En osaa kieltäytyä, mutta marisen vihaisena ja marttyyrina monta päivää siitä, että miten se kehtasi pyytää, vaikka mulla oli pitkä työvuoro takana ja olin väsynyt.

Tiedostan itsessäni tämän piirteen ja se ei ole pyytäjän vika, vaan minun, kun haluan kai juuri leikkiä sitä martyyria ja sitä kautta saada edes sitä vähäistä huomiota, mitä en lapsena saanut. Tapani pelata pelejä ihmissuhteissa.

Ja kyllä, yritän kovasti päästä tästä tavasta pois ja arvostaa itseäni, ettei minun tarvitse aina uhrautua, vaan voin sanoa ei, koska se toinen osapuoli ei tiedä minun uhrautuvan. Hukkaanhan se menee.

Tää on mielenkiintoinen näkökulma ja se on kyllä totta. Kun pyytäjä kohtaa olettajan, niin sitten on vaikeaa. Oletteja ajattelee, että pyytäjä on harkinnut pyyntönsä kohtuulliseksi ja tarvii sitä pyydettävää tosissaan. Ts. pyytäjä siis olettajan ajatuksissa toimii, kuten olettaja itsekin. Siksi olettajan on vaikea sanoa ei, koska itse loukkaantuu kiellosta helposti ja ajattelee pyytäjänkin loukkaantuvan. Olettaja taas loukkaantuu, koska pyytää harvoin mitään ja miettii pyyntönsä tarkkaan.

Olipa hyvä ja silmiä avaava aloitus, ap!

Mä olen pyytäjä. Kehtaan periaatteessa pyytää mitä vaan (toki tilannetaju toimii, enkä pyytäisi yksinhuoltajakaverilta ilmaista apua perhejuhlaan tai kremppaiselta sukulaiselta remonttiapua), koska minulle ei kelpaa vastauksena siinä kuin kylläkin.

Aika kamala ajatus, että joku on suostunut mun pyyntööni vain, koska on kuvitellut mun vetävän herneen nenään, jos olisi kieltäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on kyllä elämäni aikana esitetty pyyntöjä, joiden kohdalla olisin toivonut pyytäjän miettineen etukäteen hiukan paremmin voiko sellaista suustaan päästää. Joidenkin asioiden kohdalla jo pelkkä pyytäminen on melko törkeää.

Esimerkiksi?

Itse kuulun ehdottomasti pyytämiskulttuurin kasvatteihin ja melkeinpä ainoita asioita, jotka ovat mielestäni kohtuuttomia pyytää, on pyytää jonkun ammatin edustajaa tekemään työtänsä tutulle ilmaiseksi. Esim. kampaajaa leikkaamaan lasten hiuksia, leipuria tekemään syntymäpäiväkakkua jne. Muuten mielestäni voi aina kysyä eikä sillä kysymisellä mitään pahaa tarkoiteta ja kieltäytyminen on täysin ok.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2571963/harskeja_odotuksia_ja_vaatimuksi…

Tuolla niitä pyytäjiä riittää.

Omasta näkökulmastani, guess-culture, kieltäytyminen voi aina olla ok, mutta pyytäminen ei todellakaan ole aina ok. Pyytämistä edeltää aina harkinta, onko pyyntö kohtuullinen, ts. jos pyytää jotain toiselta, on sitä mieltä että olisi kohtuullista että toinen suostuisi. Tai sitten on kyseessä totaalinen välipitämättömyys toista henkilöä kohtaan.

Nuoruuskodissani ei ikinä sanottu toisillemme ei, mutta olen tietenkin joutunut muuttamaan käytöstä ja suhtautumista aikuistuessa, koska maailma on täynnä pyytäjiä &hyväksikäyttäjiä, jotka talloisivat hienovaraisen alleensa jos saisivat siihen mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on kyllä elämäni aikana esitetty pyyntöjä, joiden kohdalla olisin toivonut pyytäjän miettineen etukäteen hiukan paremmin voiko sellaista suustaan päästää. Joidenkin asioiden kohdalla jo pelkkä pyytäminen on melko törkeää.

Esimerkiksi?

Itse kuulun ehdottomasti pyytämiskulttuurin kasvatteihin ja melkeinpä ainoita asioita, jotka ovat mielestäni kohtuuttomia pyytää, on pyytää jonkun ammatin edustajaa tekemään työtänsä tutulle ilmaiseksi. Esim. kampaajaa leikkaamaan lasten hiuksia, leipuria tekemään syntymäpäiväkakkua jne. Muuten mielestäni voi aina kysyä eikä sillä kysymisellä mitään pahaa tarkoiteta ja kieltäytyminen on täysin ok.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2571963/harskeja_odotuksia_ja_vaatimuksi…

Tuolla niitä pyytäjiä riittää.

Omasta näkökulmastani, guess-culture, kieltäytyminen voi aina olla ok, mutta pyytäminen ei todellakaan ole aina ok. Pyytämistä edeltää aina harkinta, onko pyyntö kohtuullinen, ts. jos pyytää jotain toiselta, on sitä mieltä että olisi kohtuullista että toinen suostuisi. Tai sitten on kyseessä totaalinen välipitämättömyys toista henkilöä kohtaan.

Nuoruuskodissani ei ikinä sanottu toisillemme ei, mutta olen tietenkin joutunut muuttamaan käytöstä ja suhtautumista aikuistuessa, koska maailma on täynnä pyytäjiä &hyväksikäyttäjiä, jotka talloisivat hienovaraisen alleensa jos saisivat siihen mahdollisuuden.

Tuo ketjuhan on täynnä ihmisiä, jotka ovat suostuneet pyyntöihin ja sitten itkevät nettipalstalla, kun heiltä pyydettiin sitä ja tätä.

Herranen aika, sanotte, että ei käy ja se on siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on äärettömän rasittavaa pohtia toisen _puolesta_, mikä on kohtuullista. Jos joku jotakin minulta pyytää, niin voi ihan itse tykönään keksiä, tekisikö itse saman palveluksen toiselle ja olisivatko ehdot itselle sopivia. Jää pitkään ärsyttämään tuo, että toinen "häiriköi" mua asioilla, jotka sen kuuluu ajatella ihan itse.  

Olet siis olettaja? Minusta kommenttisi on mielenkiintoinen, koska minustakin on rasittavaa pohtia toisen puolesta, mikä on kohtuullista, ja missä ne toisen rajat menevät, ja siksi juuri pyydän asioita ja annan ihmisten piirtää itse rajansa.

Itseä ei voi oikein muutenkaan käyttää tässä mittatikkuna, koska mikä on yhdelle ihmiselle kohtuullinen tehtävä tiettynä aikana, voi olla aivan ylitsepääsemätön juttu toiselle ihmiselle jonakin toisena aikana. Tai vaikka samallekin ihmiselle, jos tilanne on erilainen. -ap

Olen kuulija. Haluaisin kuunnella linnunlaulua, hyvää musiikkia, ystävällistä jutustelua ymv., mutta luokseni paukkaa ajattelematon ääliö häiriköimään ilmatilaani ja tinkaamaan mua funtsaamaan jonninjoutavia asioita, jotka eivät kuulu mulle pätkääkään. - Sen sijaan hän voi vaikka tupsahtaa ilmatilaani ja lausahtaa: "Rakas ystävä, otatko tämän tonnin, jos joudut sen edestä hoitamaan koiraani viikon luonasi?" - Ja kas, sitten minä ajattelen. :)

Nosto, koska jotenkin tuntuu, että juhannuksena tälle voisi olla tarvetta. -ap

Kuluneen vuoden aikana kävin 25 kertaa kognitiivisessa psykoterapiassa käsittelemässä mm. kykenemättömyyttäni esittää pyyntöjä ja toisaalta kieltäytyä minulle esitetyistä pyynnöistä. Voi hitsi, kun olisi ollut arvokasta joko minun tai terapeutin tietää tästä kulttuurinäkökulmasta! 

Kulttuurillisten erojen ohella kysyminen on arvaamiseen tai vihjaamiseen nähden paljon enemmän käytössä kun pyytäjä jollain tavalla sosiaalisesti paremmassa asemassa. Nekin jotka ovat herkkiä pyytämään ja muutenkin suorapuheisia saattavat olla huonoja kestämään kielteistä vastausta, mikä helposti johtaa ilmiriitaan. Ehkä muutkin arvaajat ovat minun tavoin kasvaneet tilanteessa, jossa omia tarpeita ja haluja ei yksinkertaisesti ole ollut turvallista tuoda esille.

Se on myös jännää, että ask-kulttuurinen, joka on saanut myöäntävän vastauksen guess-kulttuuriin kuuluvalta johonkin pyyntöönsä, ei sitten itse suostukaan vastaavaan pyyntöön. Tämä hämmentää kyllä. Esimerkkinä kukkien kastelu lomamatkan aikana.  Guess-kulttuurinen on ahatellut, että toinen on palveluksen velkaa. Mutta ilmeisesti ask-kulttuuriset eivät tätä jää palveluksen velkaa- asiaa tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala ajatus, että joku on suostunut mun pyyntööni vain, koska on kuvitellut mun vetävän herneen nenään, jos olisi kieltäytynyt.

Voit olla 100% varma, että näin on käynyt.

Guess-kultturin kannattaja. Vaikuttaa jotenkin hienovaraisemmalta ja abstraktia ajattelua vaativalta. Ask-kulttuuri on minun makuuni turhan suorasukainen apinakin osaa tuollaisen kanssakäymisen. Ei jatkoon.

Nyt alkoi ärsyttämään. Minua nuorempi sisarukseni on tottunut pyytämään. Hän edustaa eri sukupolvea, kuin mihin minut on kasvatettu. Hän ei huomioi tarpeeksi sitä, että moni kertoo tehneensä hänelle suurenkin palveluksen, omia vaivojaan ja kulujaan säästämättä. Hänelle ei sanota tarpeeksi suoraan. Vain suvun jäsenet, jotka edustavat olettamiskulttuuria ,ymmärtävät.

Milloin pyytäjä tajoaisi apuaan? Miten korvaisi saamansa avun? Kun ei ole omia taitoja, joita muut voisivat pyytää käyttöönsä, niin maksaisi silkalla rahalla? Kiitos on kaunis sana, mutta lämmittääkö se riittävästi vastaanottajaa? Miksi pyytää, jos tietää pyytäneensä ja saaneensa enemmän kuin antaneensa? Sairas voisi pyytää enemmän kun terve? Sairas on saattanut auttaa jossain vauheessa elämänhistoriaansa enemmänkin, toisin kuin pyytävä nuori.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ketjuhan on täynnä ihmisiä, jotka ovat suostuneet pyyntöihin ja sitten itkevät nettipalstalla, kun heiltä pyydettiin sitä ja tätä.

Herranen aika, sanotte, että ei käy ja se on siinä.

Ask-kulttuuri on kanssakäymisen populismia. Satunnaisten ihmisten kanssakäymisen monimutkaisuus voitaisiin jotenkin kutistaa ja yksinkertaistaa pelkkään kysymiseen. Yksinkertaistaen tällöin kysyntähän on rajaton ja kaikki ajattelutyö ja päätöksenteon rasitus sälytetään sille toiselle. Ei ihme että Ask-kulttuuri on voimissaan Venäjällä ja myös Yhdysvalloissa. Sanoisin loputtumaksi opportunismiksi ilman omaa ponnistelua. Lisäksi jonkinlaista ajatusten kommunismia ja tasapäistämistä, ikäänkuin ei saisi hyötyä sosiaalisesta lukutaidosta. Sopii kulttuureihin joissa kaikki on hyvin tilapäistä ja vaihtuvaa. Globalisaation paineessa ymmärrettävää mutta en näkisi tuovan mitään sivistyksellistä iloa ihmiskunnalle.

En todellakaan linkkaa.