Miksi jotkut eivät vieläkään tiedä pyytämis- ja olettamiskulttuurin eroa? (ask culture vs guess culture)

Kyllä kyse on myös ihan selkeästä hyväksikäytöstä, ei esim. haluta käyttää rahaa vaikkapa siihen kissojen hoitoon, puutarhan raivaukseen tai ostosmatkaan ja yritetään saada joku hoitamaan homma ilmaiseksi. Jos nuo jutut olisikin tasapuolisia eli palveluksia tehdään puolin ja toisin, niin ok, mutta useinkaan ne eivät nimenomaan ole. Toiset on loisia ja toisten moraaliin hyväksikäyttö taas ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Juuri näin. Kyse ei ole aggressiosta eikä vallasta, vaan tiedustelusta. Toisen kasvoja ei uhata. Hieman kuten entisaikaan saatettiin kysyä kirjeitse jotain asiaa ja siihen odotettiin vastausta.

Toisille ihmisille kohteliaisuus on keskustelua ja vuoropuhelua. Toisille se on eräänlaista ilmapiirin varovaista nuuhkimista.

Vierailija kirjoitti:

Edustan hardcore päätä olettamiskulttuurista. En pyydä kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin vastapalvelusta tai korvausta tarjoten. Outoa minusta häpeilemättömissä  kysyjissä on se, että eivät kuitenkaan välttämättä hyväksy minun eitä. Nyt kun osaan vihdoin sanoa, että ei käy, niin aletaan jonkin asteinen manipulatiivinen miukuminen "voi, voi miten meidän Miisa-Maija nyt pääse balettitunnille kun ei saa teiltä kyytiä ja minäkin juuri siihen aikaan valmistan perheelle päivällistä ja menipä tämä nyt vaikeaksi kun Jaskalla on tosiaan niiiiin kova nälkä silloin, että en voi ruoka-aikaakaan siirtää ja voi voi". Saakeli, jos olette kerran niin "suoria" ihmisiä niin miksi manguttu ja vouruatte ja piiloviestitte hirveää tuskaanne siitä, että minä en palvele teitä???

t tarpeekseen saanut guessaaja

Itse en koskaan jää vinkumaan. Ei on ei, ja sitä kunnioitetaan. Jos minun eitäni ei kunnioiteta - ja mulla on tuttuja jotka ei ole meinanneet aluksi kunnioittaa - se ei tulee niin jyrkästi ja voimalla, että tyhminkin ymmärtää että tämä ei ole neuvottelun aloitus vaan todellakin EI.

Vierailija kirjoitti:

Edustan hardcore päätä olettamiskulttuurista. En pyydä kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin vastapalvelusta tai korvausta tarjoten.

En minäkään pyydä mitään ilman, että tarjoan vastapalvelusta tai sovin korvauksesta. Mutta tämä ei liity varsinaisesti kysymis- ja olettamiskulttuurin eroihin vaan siihen, etten esimerkiksi ystävyyssuhteissa halua jäädä kiitollisuudenvelkaan.

Olen esmerkiksi ehdottanut Berliinissä asuvalle kaverilleni, että tämä voisi majoittaa minut viikoksi sitä vastaan, että kokkaan ja hoidan osani siivouksesta. Kaveri suostui sillä lisäehdolla, että toin hänelle Suomesta joitakin hänen tarvitsemiaan tavaroita. Tällainen neuvottelu saattaa kuulostaa monesta oudolta, mutta kaiken takana oli kuitenkin se oletus, että haluamme kovasti nähdä toisiamme, mutta viikko on kuitenkin aika pitkä aika majailla toisen nurkissa. Noin kumpikin koki jäävänsä voitolle, eikä kummankaan tarvinnut tehdä mitään uhrauksia. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ne pyytäjät olisikin kohtuullisia mutta sitten on just näitä "heittäisitkö mut naapurikaupunkiin kun sulla on tuo auto" (eikä tule edes mieleen tarjota bensarahaa) tai "tarjoaisitko nää ruoat kun mulla on vähän tiukkaa rahasta" (eikä itse kuitenkaan tarjoa koskaan). Nuo on vain vittumaisia ihmisiä eikä muuta.

Etkö osaa sanoa ei? Itse olen usein sanonut tuollaisissa tilanteissa ei, eikä siitä ole syntynyt mitään draamaa, ihimssuhde ei ole katkennut tms. 

voi kuule, kyllä ne ruinaajat osaavat myös loukkaantua ja toisaalta jos ruinaaminen on kovin yleistä niin kuka haluaa edes ylläpitää sellaista "ystävyyttä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Juuri näin. Kyse ei ole aggressiosta eikä vallasta, vaan tiedustelusta. Toisen kasvoja ei uhata. Hieman kuten entisaikaan saatettiin kysyä kirjeitse jotain asiaa ja siihen odotettiin vastausta.

Toisille ihmisille kohteliaisuus on keskustelua ja vuoropuhelua. Toisille se on eräänlaista ilmapiirin varovaista nuuhkimista.

Ihanko oikeasti kuvittelet ettei ole olemassa myös näitä härskejä hyväksikäyttäjiä jotka pyytävät ihan kohtuuttomiakin? On kuitenkin paljon heikkomman itsetunnon ihmisiä jotka lähteävät toteuttamaan pyyntöjä koska toivovat saavansa siten hyväksyntää, ystävyyttä tms. vaikka tietävät pyynnön olevan kohtuuton. Pahimmillaan asioita ratkotaan myöhemmin käräjillä. 

Taidan sitten olla extreme pyytämiskulttuurin edustaja siinä mielessä, että mielestäni minultakin saa pyytää mitä tahansa. En loukkaannu tai tule vihaiseksi, jos joku vaikkapa pyytää Tinderissä tai baarissa seksiä. Siinäpähän pyytää, minä kieltäydyn, kaikille on tullut selväksi missä mennään.  Kunnioitan ihmisten tarpeita - tässä esimerkissä vaikkapa seksin tarvetta, joka on todellinen tarve, mutta joka ei sinänsä ole minun huoleni millään tavalla.

Uskon, että tässä ilmiössä on pohjimmiltaan kyse siitä osaako henkilö vetää rajoja itselleen. Minä osaan ja luotan siihen, että muutkin osaavat. (Mitä ei näköjään kuitenkaan pitäisi aina olettaa.)  

Pyynnöistä voi myös neuvotella, jos tahtoo olla avuksi mutta kokee pyynnön kohtuuttomaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Mutta eihän ketään voi hyväksikäyttää pelkästään pyytämällä, jos asiaan ei liity mitään kiristystä tai pakottamista. Toinen kun voi aina sanoa sen ein pyyntöön, jos ei ehdi, halua, viitsi tms siihen suostua. 

Tämä asia varmaan on kyllä oikeasti tosi iso väärinymmärrysten lähde, kun tätäkin ketjua lukee. Itse olen pyytämiskulttuurin edustaja, enkä katso minkään pyytämistä hyväksikäyttöyritykseksi, härskiksi tms. Pyytää saa aina, mutta aina voi myös kieltäytyä. No harm done.

Koska minulta saa vapaasti pyytää ilman loukkaantumista tms, niin myös minä tulen käyttäytyneeksi toisia kohtaan kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, eli pyydän hyvin herkästi, enkä pyytäessäni mieti kovin syvällisesti voiko pyynnössä olla jotain loukkaavaa tai hyväksikäytöksi tulkittavaa. En ala arvailla toisen rajoja, vaan odotan hänen ilmaisevan ne vastauksellaan.

Ei ole tullut mieleenkään, että oikeasti jonkun "ei" voikin olla kasvoja päin "ei", mutta sisäisesti lisätty "ei ikinä senkin hyväksikäyttäjäkusipää, ettäs kehtaat pyytää", tai että se vastaus voi olla jopa "kyllä", mutta sisäisesti sitten kannetaan kaunaa pyytäjää kohtaan kun ei ole itse voitu vastata ei vaikka olisi haluttu.

Ei nuo tilanteet ole noin vilpittömä kuin luulet, ihmissuhteissa on varsin usein erilaisia valta-asetelmia. Oli sitten pomo tai suvun matriarkka pyytämässä jotain niin aika helposti sitä lähtee toteuttamaan pyyntöä jos sattuu olemaan alisteisessa suhteessa. Siksi nuo pyynnöt pitäisi aina suhteuttaa siihen, tekisikö itse vatsapuolelle saman, eikä todellakaan vaan "kokeilla kepillä jäätä" jolloin tulee nimenomaan vaikutelma hyväksikäyttäjäkusipäästä.

No eihän nämä nyt varsinaisesti ihan käytännön valta-asematilanteita koske nämä jutut. Esim. jos pomo sanoo minulle että minun pitää tehdä homma, niin minun pitää, ellei minulla ole yksiselitteistä perusteltua syytä miksi en nyt oikein voisi (tärkeämpi homma kesken). Siitä minulle maksetaan palkkaa. Jos työkuorma on kohtuuton, voin toki sanoa siitä, mutta tässä on vähän erilainen kuvio kuin normaalissa pyytämis- ja oletuskulttuurin erosta, koska toisella tosiaan on ihan käytännön valta toiseen nähden ja myös vastuu tämän työntekijänsä työkyvystä ja jaksamisesta. 

Ongelma tuossa ajattelussa on minusta se, että "tekisitkö itse vastapuolelle saman" toimii äärettömän huonosti, koska me ihmiset ollaan erilaisia ja tilanteet ovat erilaisia. Siksi minusta on helpompi olla arvailematta tätä ollenkaan, ja vaan kysyä. 

Tarkoitin tietysti tekisitkö vastapuolelle saman vastaavassa tilanteessa. Se on aina hyvä miettiä, saa perspektiiviä pyyntönsä kohtuullisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Juuri näin. Kyse ei ole aggressiosta eikä vallasta, vaan tiedustelusta. Toisen kasvoja ei uhata. Hieman kuten entisaikaan saatettiin kysyä kirjeitse jotain asiaa ja siihen odotettiin vastausta.

Toisille ihmisille kohteliaisuus on keskustelua ja vuoropuhelua. Toisille se on eräänlaista ilmapiirin varovaista nuuhkimista.

Ihanko oikeasti kuvittelet ettei ole olemassa myös näitä härskejä hyväksikäyttäjiä jotka pyytävät ihan kohtuuttomiakin? On kuitenkin paljon heikkomman itsetunnon ihmisiä jotka lähteävät toteuttamaan pyyntöjä koska toivovat saavansa siten hyväksyntää, ystävyyttä tms. vaikka tietävät pyynnön olevan kohtuuton. Pahimmillaan asioita ratkotaan myöhemmin käräjillä. 

Tuo ei ole se pointti, vaan ap puhuu kahdesta eri strategiasta kommunikoida muiden kanssa. Ask-kulttuurin ei tarvitse tarkoittaa samaa kuin hyväksikäyttö, vaan se yksinkertaisesti painottaa neuvottelua. Guess-kulttuuri painottaa toisen loukkaamattomuutta, mikä on viestinnällisesti ottaen se tyhmempi strategia. Arpominen vie paljon enemmän energiaa ja laukaisee herkemmin myös riitoja.

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä olettamiskulttuurin edustajat muuten hoitaa toisten ihmisten kanssa kanssakäymisen. Mietittekö muutenkin joka ikisen toimintonne ja sananne myös taustamerkityksien kautta? Ja samoin myös teihin kohdistuneet toiminnot? Esim. jos kaverinne ei vastaa puhelimeen, niin alatteko heti pohtimaan, että miksi tämä ei haluakaan enää puhua teidän kanssanne. Tai jos joku tarjoaa teille ruoan, niin lähteekö heti pyörimään päässä ajatukset siitä, mitä tämä mahtaisi haluta vastapalvelukseksi, kun eihän kukaan voi hyvää hyvyyttään mitään tällaista tehdä?

Kuulostaa todella raskaalta. Itse pidän enemmän tästä, etten arvaile toisen rajoja ja ajatuksia, vaan ihan rehellisesti kysyn ja kuulen ne sitten omin korvin. Harmi jos osa ihmisistä ei kysyttäessä osaa vastata vaan olettaa toisen pystyvän lukemaan ajatuksia.

Mun mielestä sä osuit tuossa naulan kantaan!

Tunnen joitakin ihmisiä, jotka todellakin ajattelevat ja toimivat noin. Nämä on ne ihmiset, joiden kanssa olet riidoissa tai olet loukannut heitä, vaikket itse tiedä asiasta mitään --- koska kaikki olettaminen ja suuttuminen on tapahtunut vain sen toisen henkilön pään sisällä.

He vaan eivät ole oppineet koskaan vastaamaan rehellisesti pyyntöihin, että ei sovi, en jaksa tai en pysty. He ovat siten raivoissaan niille jotka kehtasivat jotainpyytää, ja haukkuvat heitä heidän selkänsä takana.

He eivät itsekään osaa kysyä tai pyytää mitään muilta. He joutuvat sis aina pettymään muihin ihmisiin, harva kun on ajatustenlukija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Mun kokemukseni mukaan nämä pyytäjät nimenomaan jäävät jankkaamaan ja ruinaamaan, mikä on ahdistavaa. Eivät varmastikaan kaikki, mutta tuo on syy miksi ehkä itse sävähdän pyytäjiä. Olen itse aika hienotunteinen ja tarkka siitä, etten astu muiden varpaille, ja siksi en oikein pidä ihmisistä, jotka tuntuvat röyhkeiltä ja jotka jäävät jankuttamaan jos heille sanoo ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ne pyytäjät olisikin kohtuullisia mutta sitten on just näitä "heittäisitkö mut naapurikaupunkiin kun sulla on tuo auto" (eikä tule edes mieleen tarjota bensarahaa) tai "tarjoaisitko nää ruoat kun mulla on vähän tiukkaa rahasta" (eikä itse kuitenkaan tarjoa koskaan). Nuo on vain vittumaisia ihmisiä eikä muuta.

Etkö osaa sanoa ei? Itse olen usein sanonut tuollaisissa tilanteissa ei, eikä siitä ole syntynyt mitään draamaa, ihimssuhde ei ole katkennut tms. 

voi kuule, kyllä ne ruinaajat osaavat myös loukkaantua ja toisaalta jos ruinaaminen on kovin yleistä niin kuka haluaa edes ylläpitää sellaista "ystävyyttä"?

No en minä ainakaan. Jos toinen ei kunnioita minun rajojani, ei silti vaikka olisin selvästi sanonut että ruikuttamista en siedä, niin ei ole tyyppi kauaa ystäväni. Mutta useimmat tosiaan uskovat ei:n ja sen, että tuota tyyppiä on turha suostutella, koska jos se on sanonut ei, niin se ei enää muuksi käänny.

Vierailija kirjoitti:

Taidan sitten olla extreme pyytämiskulttuurin edustaja siinä mielessä, että mielestäni minultakin saa pyytää mitä tahansa. En loukkaannu tai tule vihaiseksi, jos joku vaikkapa pyytää Tinderissä tai baarissa seksiä. Siinäpähän pyytää, minä kieltäydyn, kaikille on tullut selväksi missä mennään.  Kunnioitan ihmisten tarpeita - tässä esimerkissä vaikkapa seksin tarvetta, joka on todellinen tarve, mutta joka ei sinänsä ole minun huoleni millään tavalla.

Uskon, että tässä ilmiössä on pohjimmiltaan kyse siitä osaako henkilö vetää rajoja itselleen. Minä osaan ja luotan siihen, että muutkin osaavat. (Mitä ei näköjään kuitenkaan pitäisi aina olettaa.)  

Pyynnöistä voi myös neuvotella, jos tahtoo olla avuksi mutta kokee pyynnön kohtuuttomaksi. 

Eiköhän jokainen osaa sanoa tuntemattomalle seksin pyytelijälle että ei kiinnosta. Ongelmallisempaa on jos erittäin läheinen ihminen pyytelee toistuvasti kohtuuttomia tai vaikka vain normaaleja asioita mitä ei halua tehdä omalla vapaa-ajallaan ja toinen selvästi ei ota kieltäytymistä kuuleviin korviinsa ja loukkaantuu tästä kieltäytymisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Mun kokemukseni mukaan nämä pyytäjät nimenomaan jäävät jankkaamaan ja ruinaamaan, mikä on ahdistavaa. Eivät varmastikaan kaikki, mutta tuo on syy miksi ehkä itse sävähdän pyytäjiä. Olen itse aika hienotunteinen ja tarkka siitä, etten astu muiden varpaille, ja siksi en oikein pidä ihmisistä, jotka tuntuvat röyhkeiltä ja jotka jäävät jankuttamaan jos heille sanoo ei.

Se, että joku pyytää, ei tarkoita hänen tulevan pyytämiskulttuurista. Itse asiassa jankkaaminen voi kertoa siitä, että pyynnön esittäjä itse asiassa olettaa, että sinun pitäisi suostua pyyntöön. -ap

Matut tulevat todellisesta pyytämiskulttuurista. Ja mehän kiltisti vaihdetaan ruoka ja kohennetaan oloja kera ilmaisen rahan sitä mukaa, kun vaaditaan lisää. Pidetään ihan oletuksena ja maristaan, jos jokainen toive ei toteudu. Tätä kulttuurieroa suomalaiset eivät tajua. Islam on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nuo pyytäjät kyllä miltään kovin mukavilta ihmisiltä vaikuta. Mutta ehkä pärjäävät omiensa kanssa, jos kaikkia on samanlaisia ruinaajia niin ehkä siinä ei niin pistä silmään.

Pyytäminen kuulostaa sinusta ruinaamiselta, koska koet, että sinun oletetaan suotuvan. Pyytäjä ei tällaista oletusta tee. Vähän kärjistäen pyytäminen on yhtä neutraalia kuin kellonajan kysyminen. Se on tapa saada tietoa, ei tapa vaikuttaa toiseen. -ap

Mun kokemukseni mukaan nämä pyytäjät nimenomaan jäävät jankkaamaan ja ruinaamaan, mikä on ahdistavaa. Eivät varmastikaan kaikki, mutta tuo on syy miksi ehkä itse sävähdän pyytäjiä. Olen itse aika hienotunteinen ja tarkka siitä, etten astu muiden varpaille, ja siksi en oikein pidä ihmisistä, jotka tuntuvat röyhkeiltä ja jotka jäävät jankuttamaan jos heille sanoo ei.

Se, että joku pyytää, ei tarkoita hänen tulevan pyytämiskulttuurista. Itse asiassa jankkaaminen voi kertoa siitä, että pyynnön esittäjä itse asiassa olettaa, että sinun pitäisi suostua pyyntöön. -ap

Todennäköisesti näin. Mä en taida tuntea yhtäkään aitoa pyytäjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kyse on nimenomaan siitä kuinka härskejä jotkut on ts. miten härskisti yrittävät hyväksikäyttää muita. Toki voi olla kasvatuksesta kyse eli on totuttu että muilta voi vaatia miten kohtuuttomia palveluksia tahansa.

Mutta eihän ketään voi hyväksikäyttää pelkästään pyytämällä, jos asiaan ei liity mitään kiristystä tai pakottamista. Toinen kun voi aina sanoa sen ein pyyntöön, jos ei ehdi, halua, viitsi tms siihen suostua. 

Tämä asia varmaan on kyllä oikeasti tosi iso väärinymmärrysten lähde, kun tätäkin ketjua lukee. Itse olen pyytämiskulttuurin edustaja, enkä katso minkään pyytämistä hyväksikäyttöyritykseksi, härskiksi tms. Pyytää saa aina, mutta aina voi myös kieltäytyä. No harm done.

Koska minulta saa vapaasti pyytää ilman loukkaantumista tms, niin myös minä tulen käyttäytyneeksi toisia kohtaan kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, eli pyydän hyvin herkästi, enkä pyytäessäni mieti kovin syvällisesti voiko pyynnössä olla jotain loukkaavaa tai hyväksikäytöksi tulkittavaa. En ala arvailla toisen rajoja, vaan odotan hänen ilmaisevan ne vastauksellaan.

Ei ole tullut mieleenkään, että oikeasti jonkun "ei" voikin olla kasvoja päin "ei", mutta sisäisesti lisätty "ei ikinä senkin hyväksikäyttäjäkusipää, ettäs kehtaat pyytää", tai että se vastaus voi olla jopa "kyllä", mutta sisäisesti sitten kannetaan kaunaa pyytäjää kohtaan kun ei ole itse voitu vastata ei vaikka olisi haluttu.

Ei nuo tilanteet ole noin vilpittömä kuin luulet, ihmissuhteissa on varsin usein erilaisia valta-asetelmia. Oli sitten pomo tai suvun matriarkka pyytämässä jotain niin aika helposti sitä lähtee toteuttamaan pyyntöä jos sattuu olemaan alisteisessa suhteessa. Siksi nuo pyynnöt pitäisi aina suhteuttaa siihen, tekisikö itse vatsapuolelle saman, eikä todellakaan vaan "kokeilla kepillä jäätä" jolloin tulee nimenomaan vaikutelma hyväksikäyttäjäkusipäästä.

No eihän nämä nyt varsinaisesti ihan käytännön valta-asematilanteita koske nämä jutut. Esim. jos pomo sanoo minulle että minun pitää tehdä homma, niin minun pitää, ellei minulla ole yksiselitteistä perusteltua syytä miksi en nyt oikein voisi (tärkeämpi homma kesken). Siitä minulle maksetaan palkkaa. Jos työkuorma on kohtuuton, voin toki sanoa siitä, mutta tässä on vähän erilainen kuvio kuin normaalissa pyytämis- ja oletuskulttuurin erosta, koska toisella tosiaan on ihan käytännön valta toiseen nähden ja myös vastuu tämän työntekijänsä työkyvystä ja jaksamisesta. 

Ongelma tuossa ajattelussa on minusta se, että "tekisitkö itse vastapuolelle saman" toimii äärettömän huonosti, koska me ihmiset ollaan erilaisia ja tilanteet ovat erilaisia. Siksi minusta on helpompi olla arvailematta tätä ollenkaan, ja vaan kysyä. 

Tarkoitin tietysti tekisitkö vastapuolelle saman vastaavassa tilanteessa. Se on aina hyvä miettiä, saa perspektiiviä pyyntönsä kohtuullisuuteen.

Tämäkään ei riitä, sillä ihmisellä on tavattoman erilaiset pysyvät ominaisuudet: yksi on vahva ja toinen heikko, yksi on sosiaalisesti rohkea ja toinen sosiaalisesti arka, yksi inhoaa autolla ajamista ja toinen ajaa mielellään vaikka huvikseen... -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä olettamiskulttuurin edustajat muuten hoitaa toisten ihmisten kanssa kanssakäymisen. Mietittekö muutenkin joka ikisen toimintonne ja sananne myös taustamerkityksien kautta? Ja samoin myös teihin kohdistuneet toiminnot? Esim. jos kaverinne ei vastaa puhelimeen, niin alatteko heti pohtimaan, että miksi tämä ei haluakaan enää puhua teidän kanssanne. Tai jos joku tarjoaa teille ruoan, niin lähteekö heti pyörimään päässä ajatukset siitä, mitä tämä mahtaisi haluta vastapalvelukseksi, kun eihän kukaan voi hyvää hyvyyttään mitään tällaista tehdä?

Kuulostaa todella raskaalta. Itse pidän enemmän tästä, etten arvaile toisen rajoja ja ajatuksia, vaan ihan rehellisesti kysyn ja kuulen ne sitten omin korvin. Harmi jos osa ihmisistä ei kysyttäessä osaa vastata vaan olettaa toisen pystyvän lukemaan ajatuksia.

Mun mielestä sä osuit tuossa naulan kantaan!

Tunnen joitakin ihmisiä, jotka todellakin ajattelevat ja toimivat noin. Nämä on ne ihmiset, joiden kanssa olet riidoissa tai olet loukannut heitä, vaikket itse tiedä asiasta mitään --- koska kaikki olettaminen ja suuttuminen on tapahtunut vain sen toisen henkilön pään sisällä.

He vaan eivät ole oppineet koskaan vastaamaan rehellisesti pyyntöihin, että ei sovi, en jaksa tai en pysty. He ovat siten raivoissaan niille jotka kehtasivat jotainpyytää, ja haukkuvat heitä heidän selkänsä takana.

He eivät itsekään osaa kysyä tai pyytää mitään muilta. He joutuvat sis aina pettymään muihin ihmisiin, harva kun on ajatustenlukija.

Juuri näin. Pitäisin guess-kulttuuria haitallisena historian jäänteenä. Ihminen elää sykkyrässä ja lasinsiruilla.

Loppujen lopuksi tapa taitaa juontua kotioloista: onko pettymys ja erimielisyys ollut sallittua näyttää vaiko ei, onko pyytäjää/käskijää pitänyt totella, onko tilanne siis ollut moraalisesti latautunut ja "vakava". Guess-kulttuurissa kieltäytyminen on helposti sama kuin loukkaus, koska asetelmassa ei niinkään ole kaksi vapaata neuvottelijaa, vaan auktoriteetti ja kohde: siinä koko vuorovaikutus perustuu valtaan ja sitoumuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Siis todellako jotkut olettavat, että kaikkiin pyyntöihin/kyselyihin on pakko vastata myöntävästi? Tämä on minulle aivan uutta ja samalla silmiä avaavaa.

Minä ja vanhempani ovat sellaisia että jos jotain pyydetään niin oletusarvoisesti siihen suostutaan. Paitsi tietenkin silloin kun olin keskenkasvuinen kakara enkä ymmärtänyt mistään mitään. :)

Tästä on tullut vaimon kanssa aika ärsyttävä ongelma kun minä lähden siitä että kaikkiin pyyntöihin on parempi suostua ja vaimo taas on näitä jotka heittävät ihan mitä sattuu pyyntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Jos rohkeasti kysyy miten olisi päiväpanot, niin nää olettajat vetää hernesäkkejä kuin kokkelia.

En ollenkaan. Minä olen itse asiassa ihmetellyt, miksi tuollainen pyyntö on joillekin loukkaava. On multa joskus kysyttykin tuollaista, ja olen usein jotenkin vitsailevaan sävyyn sen kieltäytymiseni ilmaissut, mitenkään loukkaantumatta.