Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Naapuri oli nähnyt varastossani (en tiedä miten, ei häkkivarasto) nojatuolin ja pyysi sitä itselleen. En tarvinnut, annoin. Eipä ole ollenkaan härski pyyntö kuitenkaan näihin ketjun parhaimpiin verrattuna. En vaan itse olisi kehdannut pyytää.

Kehtasit kuitenkin antaa sen tuolin? Eihön sitä olisi pakko ollut kenellekään antaa ja naapurin kysymykseen olisi voinut vasta 'en anna'.

"Lähisukulainen pyysi tekemään kodistamme lapsiystävällisemmän, koska on ikävää tulla käymään kun on herkkiä pintoja ja vaaranpaikkoja. Sori, pitäkää huoli omista lapsistanne, tämä on kahden aikuisen koti ja keittiössä on just niin herkät tapetit kuin halutaan laittaa ja talossa on portaita ja teräviä kulmia, koska meitä ne eivät kiusaa."

Anoppiko se täällä kirjoittelee :)

Turha ihmetellä, miksi ei vierailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapuri oli nähnyt varastossani (en tiedä miten, ei häkkivarasto) nojatuolin ja pyysi sitä itselleen. En tarvinnut, annoin. Eipä ole ollenkaan härski pyyntö kuitenkaan näihin ketjun parhaimpiin verrattuna. En vaan itse olisi kehdannut pyytää.

Kehtasit kuitenkin antaa sen tuolin? Eihön sitä olisi pakko ollut kenellekään antaa ja naapurin kysymykseen olisi voinut vasta 'en anna'.

Miten niin kehtasin antaa? Mitä kehtaamista siinä on? Vai tarkoitatko kehtaamisella viitsimistä niinkuin Kainuussa? Totta kai annoin, kun en kerran tarvinnut enkö ole takaisin haikaillut. Kyse oli siitä, että en olisi itse kehdannut ottaa asiakseni varta vasten kysyä naapuriltani vastaavaa. Vaikka tässä tapauksessa loppu menikin kaikkien kannalta hyödyllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Kerran eräs mies kävi isäni luona puhumassa meidän kylän teiden huonosta kunnosta, hän kesämökkiasukkaana kärsi siitä myös kovasti. Siinä sivussa kävi ilmi, että MINULLA oli vielä yksi rekisteröity koiranpentu hyvästä yhdistelmästä vapaana. Parin viikon kulutua hän soitti ja pyysi isääni puhelimeen. No ei ollut kotona, joten puhui sitten MINUn kanssani siitä koiranpennusta. Että jos se kerran on vieläkin myymättä, niin hän voi käydä hakemassa sen pois. Jostain syystä en taipunut tuumaan. Itse asiassa pentu jäi sitten meille itsellemme ja kaunis koira siitä kasvoikin, käytiin paljon näyttelyissäkin ihan hyvällä menestyksellä. Tuolla miehellä oli tapana raahata mökille ja kotiin kaikki mahdollinen roina, minkä ilmaiseksi jostain sai ja aikoi sitten kartuttaa omaisuuttaan vielä koirallakin. Jotenkin en usko, että koira olisi saanut ihan kaiken tarvitsemansa hoivan ja hoidon, kyllä se kunnon ruoka ja rokotukset yms vaan maksavat ihan selvää rahaa, saattaa vielä pentuna ja jopa aikuisenakin tuhota tavaroitakin paitsi tietysti jos pidetään vain liiterin takana pihan perällä. Harmi, että tyypin härski käytös jätti minut sanattomaksi. Tai sen verran sain sanottua, että pentu on todellakin minun omaisuuttani, ei isäni, eikä minulle tulisi mieleenkään luovuttaa sitä ilmaiseksi jollekin ventovieraalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kotona purkissa kolikoita joita minä ja mieheni laitamme sinne molemmat sillointällöin kun jää taskun/laukun pohjalta. Purkki oli ennen eteisessä lipaston laatikossa. Kunnes ex-ystävä oli meillä käymässä ja ehdotti että käydään hänelle kaupassa kun hän on parin tunnin päästä lähdössä. En ollut mitenkään kummemmin esitellyt niitä kolikoita, saati sanonut että ne olisivat yleisessä jaossa. No hän käveli pokkana purkille ja otti rahaa. Huomasin ja kysyin että mitä ihmettä hän puuhaa. Sanoi että kai hän voi 10-15€ ottaa sieltä kun on vähävarainen opiskelija ja meillä on "kaapit täynnä rahaa" No kielsin ja sanoin että eivät ne rahat ole yksin minun. Lopputulos, dramaattinen poistuminen paikalta ja facebook-päivitys pihistä ystävästä joka ei voi auttaa nälkäistä ystäväänsä.

Olittepa julmia! ;)

Minulla oli työpaikalla työpöydän laatikossa suuri määrä kolikoita ja pari seteliä. Käytin rahoja, jos jollekin kerättiin merkkipäiväonnittelua tai kävin ostamassa lounasta tms. 

Lomalta palattuani naispuolinen tuuraajani kertoi, että hän oli käyttänyt rahani ja kysyi minulta, paljonko rahoja oli, niin hän voi korvata ottamansa summan minulle. Setelirahat hän sentään muisti.

Eihän minulla ollut aavistustakaan summasta, koska pudotin lokeroon kolikoita tämän tästä. Sanoin jonkin summan ja hän maksoi minulle. Hän oli varakkaasta perheestä eikä vienyt rahoja nälkäänsä, vaan juhlimiseen. Olisi edes laskenut, paljonko hän vei minulta ja palauttanut kyseisen summan.

Olin niin kauhistunut rahojen omavaltaisesta viemisestä, etten osannut edes ilmoittaa asiaa esimiehelle.

Onko työpaikalla lupa säilyttää henkilökohtaista omaisuutta työpisteessä, jota käyttävät myös muut työntekijät?

Itse pidän esimiehenä tiukasti kiinni siitä, että henkilökohtaiset tavarat kuuluvat kotiin ja korkeintaan omaan pukukaappiin, myös kahvihuoneen kaapissa on jokaisella oma pieni tila. Työpisteissä, jotka ovat useiden työntekijöiden käytössä, ei saa säilyttää mitään työhön kuulumattomia tai henkilökohtaisia tavaroita. Työntekijän joka käyttää työpistettä tulee voida käyttää koko työpistettä kaikkine tavaroineen ilman että hänen täytyy miettiä, mikä liittyy työntekoon ja mikä on jonkun toisen henkilökohtaista omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kotona purkissa kolikoita joita minä ja mieheni laitamme sinne molemmat sillointällöin kun jää taskun/laukun pohjalta. Purkki oli ennen eteisessä lipaston laatikossa. Kunnes ex-ystävä oli meillä käymässä ja ehdotti että käydään hänelle kaupassa kun hän on parin tunnin päästä lähdössä. En ollut mitenkään kummemmin esitellyt niitä kolikoita, saati sanonut että ne olisivat yleisessä jaossa. No hän käveli pokkana purkille ja otti rahaa. Huomasin ja kysyin että mitä ihmettä hän puuhaa. Sanoi että kai hän voi 10-15€ ottaa sieltä kun on vähävarainen opiskelija ja meillä on "kaapit täynnä rahaa" No kielsin ja sanoin että eivät ne rahat ole yksin minun. Lopputulos, dramaattinen poistuminen paikalta ja facebook-päivitys pihistä ystävästä joka ei voi auttaa nälkäistä ystäväänsä.

Olittepa julmia! ;)

Minulla oli työpaikalla työpöydän laatikossa suuri määrä kolikoita ja pari seteliä. Käytin rahoja, jos jollekin kerättiin merkkipäiväonnittelua tai kävin ostamassa lounasta tms. 

Lomalta palattuani naispuolinen tuuraajani kertoi, että hän oli käyttänyt rahani ja kysyi minulta, paljonko rahoja oli, niin hän voi korvata ottamansa summan minulle. Setelirahat hän sentään muisti.

Eihän minulla ollut aavistustakaan summasta, koska pudotin lokeroon kolikoita tämän tästä. Sanoin jonkin summan ja hän maksoi minulle. Hän oli varakkaasta perheestä eikä vienyt rahoja nälkäänsä, vaan juhlimiseen. Olisi edes laskenut, paljonko hän vei minulta ja palauttanut kyseisen summan.

Olin niin kauhistunut rahojen omavaltaisesta viemisestä, etten osannut edes ilmoittaa asiaa esimiehelle.

Onko työpaikalla lupa säilyttää henkilökohtaista omaisuutta työpisteessä, jota käyttävät myös muut työntekijät?

Itse pidän esimiehenä tiukasti kiinni siitä, että henkilökohtaiset tavarat kuuluvat kotiin ja korkeintaan omaan pukukaappiin, myös kahvihuoneen kaapissa on jokaisella oma pieni tila. Työpisteissä, jotka ovat useiden työntekijöiden käytössä, ei saa säilyttää mitään työhön kuulumattomia tai henkilökohtaisia tavaroita. Työntekijän joka käyttää työpistettä tulee voida käyttää koko työpistettä kaikkine tavaroineen ilman että hänen täytyy miettiä, mikä liittyy työntekoon ja mikä on jonkun toisen henkilökohtaista omaisuutta.

Oletko esimiehenä keskitysleirillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Mutta tulla nyt seuraavana päivänä kuolemasta "haaskalle"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Siis mielestäsi on sopivaa mennä heti kuolemantapauksen jälkeisenä päivänä surutaloon tonkimaan nurkkia, josko löytyisi jotain "luvattua" tavaraa? Edes tervehtimättä tai suruvalitteluja antamatta? Ei kuule muuta tarinan häpeällistä puolta sitten pätkääkään, vaikka oikeasti olisi jotain luvattukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Kyllä, jos jotain olisi sovittu, niin asia olisi ollut ihan toinen, ja siitä ei olisi tarvinnut kirjoittaa täällä esimerkkinä härskistä pyynnöstä.  

Tässä tapauksessa oli mies, joka ei koskaan tehnyt muille palveluksia tai töitä ilman palkkaa, muut tekivät hänelle. Asioilla tuppaa tosiaan olemaan kaksi puolta. Mies oli varmaan omasta mielestään ihan vilpittömästi ja pyyteettömästi auttamassa leskeä ja tyttöä vapautumaan omistamisen kiusallisesta ja raskaasta taakasta. Jotenkin samalla logiikalla kuin tuo koiran "hakija" yhdessä toisessa viestissä vähän aikaa sitten.       

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Ohiksena:

Asioilla tosiaan on aina vähintään kaksi puolta, usein jopa enemmänkin. Mutta vaikka kyse olisikin oikeasti luvatusta tavarasta, niin olettaisi kenellä tahansa olevan sen verran käytöstapoja ja tilannetajua, ettei surutaloon hyökätä saataviaan peräämään ylipäätään, eikä varsinkaan mennä omin luvin tonkimaan kenenkään pihoja, vajoja tai varastoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapuri oli nähnyt varastossani (en tiedä miten, ei häkkivarasto) nojatuolin ja pyysi sitä itselleen. En tarvinnut, annoin. Eipä ole ollenkaan härski pyyntö kuitenkaan näihin ketjun parhaimpiin verrattuna. En vaan itse olisi kehdannut pyytää.

Kehtasit kuitenkin antaa sen tuolin? Eihön sitä olisi pakko ollut kenellekään antaa ja naapurin kysymykseen olisi voinut vasta 'en anna'.

Miten niin kehtasin antaa? Mitä kehtaamista siinä on? Vai tarkoitatko kehtaamisella viitsimistä niinkuin Kainuussa? Totta kai annoin, kun en kerran tarvinnut enkö ole takaisin haikaillut. Kyse oli siitä, että en olisi itse kehdannut ottaa asiakseni varta vasten kysyä naapuriltani vastaavaa. Vaikka tässä tapauksessa loppu menikin kaikkien kannalta hyödyllisesti.

Kyllä minäkin olisin kehdannut kysyä.

Ehkä olisin muotoillut sen jotenkin että tarvitsetko tuolia, onko sillä sinulle ehkä tunnearvoa tms ja kysynyt että myytkö minulle.

En olisi isoa maksua maksanut kuitenkaan ellei kysymyksessä ollut joku designtuote.

Sinä pääsit vaivatta ja maksutta eroon huonekalusta jota et enää halunnut.

Jotain vaivaa ja bensakuluja se olisi sinulta vienyt jos joskus olisit halunnut päästä siitä jostain syystä eroon.

Täytyy opetella sanomaan ei ellei halua jotenkin toimia.

Sinunkin tapauksessasi sanoit että tilanne meni win-win.

Vähän nynnyä sellainen ettei mitään voi kysyä eikä mihinkään sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapauksesta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti nostaa raivon ja kiukun pintaan, kun ajattelen sitä. Isäni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Olin käymässä vanhempieni luona juuri tuolloin, joten olin äitini kanssa kahdestaan kotona seuraavana päivänä isän kuolemasta. Isän sukulaismies, ahne ja pihi ukkeli, ilmestyi pihaan heti aamusta, oli ilmeisesti kuullut tapahtuneesta. Mies ei tullutkaan sisään, vaan näimme hänen nuuskivan pihalla ja työkaluvajan nurkilla. Surunvalittelujen sijaan äijä kertoi tulleensa hakemaan jotain työkonetta, jonka isäni oli "luvannut" hänelle. Itse mykistyin täysin tuosta härskiydestä, ja jäin varmaan suu auki tuijottamaan. Äitini oli onneksi tilanteen tasalla ja selitti rauhallisesti, että se on mahdotonta, koska kone on naapurien kanssa yhteisesti hankittu ja yhteiskäytössä. "Ai niinkös se olikin", äijä mutisi ja luikki tiehensä sillä kertaa.  

Minun mieleeni jäi tuon tilanteen mieletön absurdius ja olen tuntenut raivoa ja häpeää jälkeenpäin. Miksi en saanut suutani auki ja haukkunut äijää lyttyyn siinä paikan päällä, uhannut poliisilla ja potkinut perseelle! Ajoitus ja käytös oli vain niin härskiä, että en edes osannut kuvitella, että joku voisi toimia noin. En ole pystynyt sen jälkeen pitämään yhteyttä edes tuon miehen perheeseen, vaikka meillä on aika pieni suku, eikä heillä ole mitään tekemistä asian kanssa.     

  

Tarina ja häpeä muuttaa TÄYSIN muotoaan jos tarinassa otetaan huomioon että mahdollisesti näin oli ihan oikeasti aikaisemmin keskusteltu. Talon rakennuksen vastapalveluna minulle luvattiin palkan sijaan projektissa käytettyjä työkaluja ja koneita ja tavaroita yms tms projektin valmistuttua, liikenneonnettomuus korjasi pois....en saanut mitään vuoden työstä mitään....kun en viitsinyt hakea minulle suunnilesti luvattuja tavaroita pois...

Monesti asioilla on 2 x eri puolta

Vaikka oletkin tavallaan oikeassa, niin törkeätä mennä seuraavana päivänä nuuskimaan.

Voi odottaa säädyllisen ajan ja mennä sitten reilusti kertomaan mitä on sovittu.

olimme mieheni kanssa toivoneet lasta, ja kun viimein raskaustesti oli plussannut ja muutaman viikon odottelun jälkeen kerroimme anopille, lupasi hän maksaa abortin.

Perusteluina oli, että heidän iltatähtensä, eli mieheni sisko oli silloin vielä lukiossa, eikä hänellä olisi aikaa juosta vahtimassa minun lapsiani (molemmille miehelle ja minulle lapsi oli ensimmäinen...) eikä hänkään halunnut vielä isoäidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kotona purkissa kolikoita joita minä ja mieheni laitamme sinne molemmat sillointällöin kun jää taskun/laukun pohjalta. Purkki oli ennen eteisessä lipaston laatikossa. Kunnes ex-ystävä oli meillä käymässä ja ehdotti että käydään hänelle kaupassa kun hän on parin tunnin päästä lähdössä. En ollut mitenkään kummemmin esitellyt niitä kolikoita, saati sanonut että ne olisivat yleisessä jaossa. No hän käveli pokkana purkille ja otti rahaa. Huomasin ja kysyin että mitä ihmettä hän puuhaa. Sanoi että kai hän voi 10-15€ ottaa sieltä kun on vähävarainen opiskelija ja meillä on "kaapit täynnä rahaa" No kielsin ja sanoin että eivät ne rahat ole yksin minun. Lopputulos, dramaattinen poistuminen paikalta ja facebook-päivitys pihistä ystävästä joka ei voi auttaa nälkäistä ystäväänsä.

Olittepa julmia! ;)

Minulla oli työpaikalla työpöydän laatikossa suuri määrä kolikoita ja pari seteliä. Käytin rahoja, jos jollekin kerättiin merkkipäiväonnittelua tai kävin ostamassa lounasta tms. 

Lomalta palattuani naispuolinen tuuraajani kertoi, että hän oli käyttänyt rahani ja kysyi minulta, paljonko rahoja oli, niin hän voi korvata ottamansa summan minulle. Setelirahat hän sentään muisti.

Eihän minulla ollut aavistustakaan summasta, koska pudotin lokeroon kolikoita tämän tästä. Sanoin jonkin summan ja hän maksoi minulle. Hän oli varakkaasta perheestä eikä vienyt rahoja nälkäänsä, vaan juhlimiseen. Olisi edes laskenut, paljonko hän vei minulta ja palauttanut kyseisen summan.

Olin niin kauhistunut rahojen omavaltaisesta viemisestä, etten osannut edes ilmoittaa asiaa esimiehelle.

Onko työpaikalla lupa säilyttää henkilökohtaista omaisuutta työpisteessä, jota käyttävät myös muut työntekijät?

Itse pidän esimiehenä tiukasti kiinni siitä, että henkilökohtaiset tavarat kuuluvat kotiin ja korkeintaan omaan pukukaappiin, myös kahvihuoneen kaapissa on jokaisella oma pieni tila. Työpisteissä, jotka ovat useiden työntekijöiden käytössä, ei saa säilyttää mitään työhön kuulumattomia tai henkilökohtaisia tavaroita. Työntekijän joka käyttää työpistettä tulee voida käyttää koko työpistettä kaikkine tavaroineen ilman että hänen täytyy miettiä, mikä liittyy työntekoon ja mikä on jonkun toisen henkilökohtaista omaisuutta.

Monilla on työpaikalla oma työpöytä. Joillain jopa oma työhuone.

Härskiä oli kun tuttu varattu mies (=poika) lähetti kaverinsa puolestaan kysymään voisinko harrastaa seksiä hänen kanssaan, kun kotona ei saa ja minulla on kuitenkin seksielämä. Voisin sitten siinä sivussa hoitaa tämänkin rotjakkeen. Joo ei.

Olin lähdössä Päivä Tukholmassa -risteilylle kavereiden kanssa. Äitini soitti, että hänen työkaverinsa hevonen on kipeä, ja Suomesta ei saa lääkettä, Ruotsista saa. Sovittiin, että eläinlääkäri soittaa tukholmalaiseen apteekkiin, lääkkeet kirjoitetaan minun nimelläni ja käyn ne sitten hakemassa siinä turistipäivän vieton ohessa. No, apteekki oli jossain hevonkuusessa, siellä piti jonottaa tosi pitkään, verran ja lääkkeet painoivat monta kiloa. Sönkkäsin siinä että jag vill köpa häst medicin ja tulin jotenkuten ymmärretyksi. Kavereita, jotka roikkuivat mukana, hieman ärsytti, kun puoli päivästä kului reissuun. Lääkkeet raahattiin Suomeen ja vähän ehdittiin muutenkin turistipäivää viettää. Eihän tässä mitään, hevosen terveys oli kuitenkin tärkeä juttu. Mutta työkaveri ei ikinä edes kiittänyt minua tai korvannut palvelusta mitenkään.

Tästä tuli mieleen, että minunkin vanhempani olettavat minun tekevän kaikenlaisia palveluksia tuttavilleen, ilman että minun mielipidettäni on etukäteen kysytty. Olen kääntäjä, joten luonnollisesti voin silloin tällöin kääntää jos jonkinlaisia tekstejä, parin sivun asiakirjoja, irrallisia sanoja tai lauseita joiden kontekstia ei ole ilmoitettu jne... Ehkä parasta oli, kun isä oli tutustunut johonkin itäeurooppalaiseen mieheen, joka oli sitten kirjoittanut kirjan, joka oli käännetty ranskaksi ja julkaistu Ranskassa. Isä lupasi, että tottahan minä autan kirjan saamisessa Suomen markkinoille. Sanoin, että kääntäjät eivät tässä voi paljon vaikuttaa, käännössopimukset hoidetaan kustantamojen kautta. Kirjan käännetään alkukielestä, sen suomentaminen kestää muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen, suomennoksesta maksettavan palkkion on maksettava normaalia asiantuntijatyön palkkaa (siis kolmen kuukauden työstä 12 000 euroa esim.). Että ei isä, ei, minä en nyt rupea tässä sokkona kenenkään ihmisen romaania suomentamaan, ennen kuin asiasta on sovittu kustantamon kanssa. Niin eikös kohta postilaatikostani tupsahda kyseinen kirja. Ja äiti edelleen huokailee, että on niin noloa, kun minä en ole asiaa hoitanut, kun isä lupasi...

Sussiunakkoo kirjoitti:

olimme mieheni kanssa toivoneet lasta, ja kun viimein raskaustesti oli plussannut ja muutaman viikon odottelun jälkeen kerroimme anopille, lupasi hän maksaa abortin.

Perusteluina oli, että heidän iltatähtensä, eli mieheni sisko oli silloin vielä lukiossa, eikä hänellä olisi aikaa juosta vahtimassa minun lapsiani (molemmille miehelle ja minulle lapsi oli ensimmäinen...) eikä hänkään halunnut vielä isoäidiksi.

Äitini teki samoin joten ei ole kertaakaan tarvinnut vahtia lastani, itseasiassa ei ole tarvinnut olla ollenkaan isoäiti. Sanoin ettei hänellä ole enää tytärtä, koska en halua häntä enää äidikseni, joten ei hänellä ole lapsenlastakaan.

Olemme käyneet mieheni kanssa eräässä vuosittaisessa tapahtumassa jo vuosia. Anoppi oli soittanut miehelleni ja kertonut kissanristiäisistä, jotka ovat juuri kyseisenä viikonloppuna. Mieheni vastasi että emme ole tulossa, koska olemme menossa viikonlopuksi 100km päähän tapahtumaan. Anoppi oli todennut tähän "no ethän sä nyt voi sinne mennä kun sun pitää hakea sukulainen X 20km päästä niihin juhliin!".

Anoppi tietää tästä vuosittaisesta tapahtumasta, mutta oletti silti että mies peruu kaikki yöpymisvaraukset ja matkasuunnitelmat joidenkin nimipäiväjuhlien takia?

Opiskelukaveri oli lintsannut puolet luennoista ja halusi lainata minulta kaikki luentomuistiinpanot, että saisi luettua tenttiin. (Tämä tapahtui ihan 2000-luvun alussa, eli ei ollut vielä mitään läppäreitä, käsin kirjoitetut muistiinpanot vain). Lainasin. Kyseessä oli omasta mielestäni tosi mielenkiintoinen kurssi, olin tehnyt huolelliset ja tarkat muistiinpanot, ja odottelin että koskahan hän mahtaisi palauttaa ne. Lopulta ehkä puolen vuoden päästä kysyin. Kaveri suuttui ja väitti aivan pokkana, että hän on palauttanut ne jo aikoja sitten. Oli tietysti vain heittänyt ne roskikseen.