Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11855)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.
Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.
Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.
Suuri osa on ollut minua 15-25 vuotta vanhempia, mutta varsinaisesti seniileistä ihmisistä ei ole ollut kyse. Eivätkä tietenkään kaikki lahjoittajat ala yli kymmenen vuoden kuluttua perätä tavaroitaan takaisin. Olen saanut myös hyviä lastenvaatteita ja paljon oikeaa apua.
Tuo roinan antaminen on samantyyppinen ilmiö kuin mitä kirppareilla näkee, kun pyydetään kovia hintoja kulahtaneista nyppyisistä rytkyistä, jotka eivät ole montaa euroa uutenakaan maksaneet. Ilmeisesti jotkut ihmiset ovat täysin sokeita omien vaatteidensa kulumiselle tai suorastaan katsovat, että niiden arvo jopa nousee, koska juuri he merkkihenkilöinä ovat niitä pitäneet niin, että kainaloissa on keltaiset läikät.
Meinasin kommentoida aiempaan voestiisi, että kyse on tosiaan varmaan samasta ilmiöstä kuin kirppareilla. :) Toiset vaan on sellaisia, etteivät kykene heittämään mitään "käyttökelpoista" pois. Pahimmat myyntiartikkelit joita itse olen nähnyt kirppiksellä, on puoliksi tyhjä kahvipaketti (Saludo) jonka parasta ennen päivä oli n. viisi vuotta sitten, ja arviolta jostain 80-luvulta peräisin oleva niinikään puoliksi käytetty halpa markettipartavesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pointti oli siinä, että tuntematon nainen dumppasi omat hylkyvaatteensa ym. muka vauvanvaatteina toiselle hävitettäväksi. Kaatopaikkamaksut toiselle ei ole mitään hyväntekeväisyyttä.
Anoppi otti henkilökohtaisena loukkauksena sen, että 5kk vauvamme vain "möllöttää" paikoillaan, ei vilkuta eikä edes hymyile hänelle :D Sitten tuli viesti että ensi kerralla tulee katsomaan vauvaa sitten, kun se osaa käytöstavat.
Tästä on jo paljon aikaa ja sukulaisiin on hyvät välit, mutta aikoinaan otti todella päähän: anoppi täytti pyöreitä ja miehen sisko ehdotti, että ostetaan anopille viikon matka, kun oli kerran ollut ja kovasti tykännyt. No, kaikki sisarukset perheineen maksoivat saman verran, muutaman satasen (markka-aikaa vielä elettiin). Mieheni on toistakymmentä vuotta sisaruksiaan nuorempi, joten me olimme opiskelijoita ja elimme niukasti opintolainalla ja kesätyöansioilla ja vanhemmat sisarukset olivat lääkäriperheitä ja johtavassa asemassa olevia hyvätuloisia, mutta tasavertaisesti edellytettiin kaikilta sama raha. Mieheni ei saanut sanotuksi, että meille se oli tosi iso panostus, jouduttiin sitten ottamaan lisää lainaa ylioppilaskunnalta ja maksamaan kesätyörahoista takaisin.
No, sitten selvisikin, että vanhin sisko perheineen, kolmen pienen lapsen kanssa, lähti samalle matkalle ja anoppi olikin "lomaviikkonsa" lapsenhoitajana, että miehen sisko ja miehensä saivat rentoutua. Anoppi ei erityisemmin lahjasta ilahtunut.
Naapurin isäntä lähti taas viikon reissuun ja nakitti minulle ruohon leikkuun kun rouva ei kuulemma jaksa työntää leikkuria!!! Eikä siinä mitään pahaa mutta minun pitää vielä viikon aikana työnnellä sitä naapurin rouvaa pari kertaa vähintään. On ne härskejä eikä maksusta tietoakaan!! Sanovat että ollaan muka tasoissa vaikka minä painan viikon niska limassa hommia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit myös kuunnella rauhallisesti ja esittää lisäkysymyksiä. Sitten kun toinen paljastaa aikeet, joihin et voi hyvällä mielellä lähteä, niin kiität vaan kysymästä ja sanot, että et nyt jaksa lähteä. Ei sinulla ole mitään todistustaakkaa siitä, että et lähde.
Minä olen oppinut myös helposti höynäytettävänä ihmisenä sanomaan että mietin asiaa ja ilmoitan sitten.
Jos painostetaan päättämään nopeasti sanon että sitten on parempi kysyä jotakuta muuta.
Jos kysyjä jää odottamaan niin laitan sitten viestin ettei sovi.
Ja tosiaan, ei tarvi välttämättä selittää että miksi ei sovi.
Kun ei käy niin ei käy.
Lupasin lyhentää naapurin verhot. Sovittu päivä ei sopinutkaan naapurille vaan sen mies toi verhot mulle. Sanoin että tuu sisälle kattoo kun hommassa menee muutama minuutti.
Ompelun aikana mues ehdotti että voisinko vetää hameeni korviin. Hän vois vetää mua takaa samalla kun ompelen.
Ei onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin lompakon Tampereen Tullintorilta. Sisällä oli rahaa, ja kortteja, joista selvisi omistajan nimi. Omalla kustannuksellani selvitin numerotiedustelusta (silloin ei vielä päässyt puhelimella nettiin, että ilmaiseksi olisi saanut) omistajan numeron ja soitin hänelle. Omistaja sanoi olevansa juuri menossa suihkuun hotellihuoneessaan, ja pyysi minua odottamaan Tullintorilla puoli tuntia, kunnes tulee hakemaan lompakon.
Sanoin, että en odottele, vaan jätän lompakon info-tiskille. Siihen aikaan kun vielä pienemmissäkin kauppakeskuksissa oli sellaiset.
Toisen lompakon löysin omasta kotipihasta, ja se sisälsi 600 euroa. Taas omalla kustannuksella omistajan selvittäminen ja soittelu. Omistaja oli liikuntavammainen nainen, jonka pyörätuolista lompakko oli tippunut. Hän ei itse pääsisi lompakkoa hakemaan, vaan joku avustaja. No, avustaja tuli ja ilman kiitoksen sanaa sieppasi lompakon.
En noita lompakkoja rahanahneuksissani ole omistajille yrittänyt palauttaa, sillä niissä olisi ollut rahaa sisällä, jonka olisin voinut itse pitää ja olla hiljaa löydöstäni. Mutta ihmiset eivät tunnu tietävän, että löytötavaran löytäjälle kuuluu 5 %:n löytöpalkkio. Asiasta määrätään lailla ja asetuksella. Noloa olisi kuitenkaan itse sellaista vaatia, mutta jos itse kadottaisin lompakkoni, olisin niin onnellinen henkkareiden ja maksukorttien takaisinsaamisesta, että varmasti maksaisin rehelliselle löytäjälle.
Mäkin olen saanut noita tavaralahjoituksia yhteen aikaan. Pahimmat almut ovat olleet auringossa osittain värinsä menettäneet verhot ja viallinen sähkölaite, jonka käynnistäminen pisti koko asunnon pimeäksi. Hyvääkin tavaraa olen saanut, mutta harmittaa se, että ison osan joudun heittämään (maksulliseen) jätehuoltoprosessiin. Jos haluan omista tavaroistani eroon, pyydän valitsemaan läjästä itselle sopivimmat enkä loukkaannu, jos ei kelpaakaan. Hyvä ohje on antaa toiselle sellaista, mikä kelpaisi vielä itsellekin, jos ei olisi jäänyt pieneksi tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitäisi pankeilla olla sen verran moraalista tajua että kysyisivät useaan kertaan takaajalta (vain hänen seurassaan) haluaako hän lainan takaajaksi. En voi kuvitella tosin tilannetta että joku minut noin vain kotoa hakisi lainan takaajaksi. En edes lähtisi mukaan jos ei selitetä kunnolla mihin ollaan menossa ja miksi.
Vielä 80-luvulla, ja 90-luvun alussakin lainoja myönnettiin ihan miten sattuu. Minulle meinasi käydä samalla tavalla kuin sille kirjailija Nina Honkaselle, joka on ollut julkisuudessa juuri suurten takausvelkojen takia.
Olin siis 90-luvun alussa parikymppinen opiskelija, ja minulla ei todellakaan ollut mitään varallisuutta tai omaisuutta. Silti minua pyydettiin takaamaan sedälleni kaksi lainaa, toinen oli omakotitaloa varten, ja toinen yritystoimintaa varten. Vanhempani ja pankinjohtaja vakuttelivat, että kyseessä on pelkkä muodollisuus, eikä tästä voi seurata mitään ongelmia. Tiesin setäni olevan rahankäytön suhteen aika leväperäinen, joten kieltäydyin. Vanhempani ja isän puolen suku suuttuivat minulle, koska olin heidän mielestään itsekäs kun en halunnut auttaa.
He saivat lopulta takaajaksi erään toisen sukulaisen, ja muutama vuosi myöhemmin setäni firma meni laman aikana nurin. Hän ei pystynyt hoitamaan lainojaan, ja tämän lainan takaajalle tuli maksettavaksi korkoineen ja perinkuluineen yli 800 000 markkaa.
Minut oli kasvatettu juuri sellaiseksi kiltiksi tytöksi, joka auttaa sukulaisia kyseenalaistamatta asioita, mutta olen kiitollinen, että tuon kerran pidin oman pääni. Myös vanhempani ovat myöhemmin myöntäneet, että olit kyllä fiksu kun et takaajaksi ryhtynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.
Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.
Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.
En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.
Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.
Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.
Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?
Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.
Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.
Sorry meni vähän aiheen ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain ilmaisen risteilyn Helsingistä Tukholmaan A-luokan hytissä ja päätin kysäistä mukaan ystävää, jolla ei olisi ollut varaa matkustaa muutoin. Lähtö oli vieläpä perjantaina, jolloin risteilyt ovat yleensä kalleimmillaan, mutta usein ainoita vaihtoehtoja työssäkäyville.
Tukholmassa kävimme kahvilla ja olin juuri käyttänyt viimeiset kruununi, joten pyysin ystävää lainaamaan kahvirahat. Palattuamme laivalle ystävä muistutti minua, etten vain unohda velkaani. En tietenkään unohtanut, annoin 10 euroa, että varmasti riitti ja seteli otettiin tyytyväisenä vastaan. Olisiko kahvini maksanut edes kolmea euroa.Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit saanut kutsun Silja Linen viikonloppuristeilylle Tukholmaan?
Olisitko raaskinut tarjota kaverillesi edes kahvit kiitokseksi?En ymmärrä, että jos ystävä mainostaisi, että on ilmaiseksi saanut matkan molemmille, niin minä joutuisin siitä maksamaan vaikka nyt vain kahvin, mutta kuitenkin. Ilmainen matka on ilmainen matka. En itse ainakaan mitään maksua odottaisi jos itsekään en ole matkasta maksanut.
Olisin kiitollinen että minä pääsin mukaan matkalle, koska ystävä olisi aivan hyvin voinut mennä jonkun muun kanssa. Vähintään ne kahvit tarjoaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli helppo vastata pöytä oli niin iso ettei sitä voinut säilyttää kotoa muuta kuin sen pakollisen mitä myynnin ajan oli. Alkoi tivaamaan vielä summaa, sanoin alle 10 euroa tuli, josta tuli hirveä huuto, mitä, se oli yli 1000 euron pöytä ja jatkoin summa ei korvannut edes sitä tilaa mitä pöytä vei meidän olohuoneen pinta-alasta.
Onneksi valtaosa huonekalujen lahjoittajista ovat miehiä, he eivät tule lahjoitusten perän narisemaan.
Siis uskomatonta! Jos jollain on ihan oikeasti 1000 euron arvoinen pöytä, niin miksi ei vie sitä muutossa mukanaan? Yleensä tyypillinen selitys näille on, ettei mahtunut muuttoautoon tai uuteen asuntoon tai toimistoon. Niin miksi ei sitten hankita maksullista varastotilaa siksi aikaa, kun päätetään mitä pöydälle tehdään? Aivan, se maksaa. Helpompi on jättää vieraan, naapurin tai tuntemattoman ilmaiseen säilytykseen. Jotkut ihmiset osaavat olla todella itsekkäitä ja käyttää toisia ihmisiä hyväkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli siinä, että tuntematon nainen dumppasi omat hylkyvaatteensa ym. muka vauvanvaatteina toiselle hävitettäväksi. Kaatopaikkamaksut toiselle ei ole mitään hyväntekeväisyyttä.
UFF:llähän on joka paikassa näitä isoja keltaisa jätekeräyspisteitä, jonne voi dumpata vaika miten paljon vaatteita. MOnia jätesäkillisiä olen itsekin joskus vienyt sinne köyhille myytäväksi.Ei ole mitään kaatopaikkamaksuja todellakaan, nyt vasta tulossa se laki että ei saa heittää sakajätteen seassa ,mutta ei ole aiemmin ollut mitään lakia eikä maksua. taidat nyt vähän liioitella?
Tämä tapahtui n. 20 vuotta sitten, jolloin ei vielä ollut nykyisiä kierrätysmahdollisuuksia. Kaatopaikan portilla oli vartija, joka peri kärrykuormasta maksun ja omakotitalojen roskalaatikot tyhjennettiin kaksi kertaa kuussa. Ei niihin noin vain heitetty jätesäkillistä vaatteita. Ja vaikka olisi ollutkin uhf:t jne, niin pienen vauvan äidinkö olisi pitänyt ryhtyä vieraiden ihmisten jätteenkäsittelijäksi. ;)
"Vauvanvaatteissa" oli mm. puna-valkoinen merimiesaiheinen kahiseva L-kokoinen tuulipuku, ja itse olin kokoa XS ja käytin mustia t-paitoja ja farkkuja. ;D
Mutta seuraavalla kerralla, jos näin käy, lupaan lahjoittaa tuonkin hienon puvun sille joka nillittää eniten kiittämättömyydestä. ;D
Vierailija kirjoitti:
Nämä eivät ole millään tavalla tuttuja, vaan asiakkaita ruokakaupasta, jossa olen töissä:
Eräänä kauniina päivänä viehättävä rouva saapui myymäläämme hiukan ikävissä merkeissä: hän oli edellisenä päivänä käynyt kaupassamme ostamassa leikkelettä leivän päälle. Harmikseen hän oli havainnut lihan olevan pilalla, ja näyttikin sitä minulle kuitteineen. Pahoittelin tietysti tilannetta ja kysyin, halusiko rouva rahat takaisin vai kenties korvaavan tuotteen. Rouva voivotteli kovaan ääneen sitä vaivaa, kun hän nyt oli joutunut tulemaan myymäläämme uudestaan, ja ilmoitti haluavansa SEKÄ rahat ETTÄ samanlaisen leikkelepaketin tilalle. Tähän vastasin, että se ei ikävä kyllä käy, mutta tarjosin kahvipakettia uuden tuotteen lisäksi vähän mieltä piristämään. No, rouva otti kahvipaketin, ja ajattelin homman olevan sillä selvä ja toivotin oikein mukavaa päivän jatkoa. Kuitenkin rouva jäi siihen viereen seisomaan, huokaillen ja ympärilleen katsellen. Kysyin, että voisinko vielä jotenkin auttaa. "No eikös jotain saisi vielä, kun tänne asti tulin," rouva mumisi ja hypisteli 7:n euron pähkinäpussia oikein vihjailevasti. Totesin, että minulla, tavallisella myyjällä, ei ole valtuuksia lahjoitella tuotteitamme, ja että jo aiemmin oikeastaan jo ylitin valtuuteni antamalla hänelle kahvipaketin. Rouva ei tästä hätääntynyt, vaan kehotti menemään etsimään jonkun jolla olisi valtuudet.
Epäuskoisena hain esimiehen paikalle, joka kertoi ystävällisesti rouvalle että lisää ilmaista ruokaa hän ei tule saamaan. Ja niine hyvineen rouva sitten poistui.
Että olisi yhden pilaantuneen tuotteen takia pitänyt saada rahat takaisin JA uusi tuote JA kahvipaketti JA tyyris pähkinäpussi. Huhhuh. Lisättäköön vielä, että ko. rouva oli meidän vakioasiakas, eli tuskin asui kovinkaan kaukana.Toinen tapaus oli tuore äiti, joka oli vaunujen kanssa kaupassamme. Olin maitohyllyllä ottamassa tyhjiä maitokoreja pois, kun tämä nuorehko nainen katseli jogurtteja siinä muutaman metrin päässä. Laskin maitokorin lattialle ja siitä kuului luonnollisesti pieni kolahdus.
Tästä kolahduksesta äityli sai hepulit ja alkoi rääkymään minulle, miten koreja ei saa heitellä ja että enkö voi tehdä työtäni muulloin ja hiljempaa, koska hänen vauvansa saattaa herätä!
Vasta tässä vaiheessa vauvansa heräsi ja alkoi itkemään. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun äippä heitti jogurtin kädestään lattialle (meni rikki) ja marssi kassoille.
Juu en meiskaa tarpeettomasti, mutta ei varmaan kannata olettaa ettei ruokakaupassa kuulu ruuhka-aikaan ääntä.
No jaa. Voi olla, ettö olisi kannattanut antaa se pähkinäpussi.pähkinäpussin hinnalla Rouva olisi ehkä kertonut tutuilleen, miten hyvä palvelu kaupassa on. Olisi ehkä tuonut lisää asiakkaita. Nyt kertoi varmasti kaikille, että olipa törkeätä palvelua. Ehkä joku tutuistaan jopa boikotoi kauppaa, mikä taas tietää vähentynyttä kassavirtaa. Suomessa asiakas on useimmiten se välttämätön paha, jolta ei haluta kuin rahat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille syntyi toinen lapsi. Mieheni serkku, vaimonsa ja heidän tyttärensä tulivat käymään, kun vauva oli muutaman kuukauden. Vauvan kummisetä oli muutama päivä aikaisemmin käydessään tuonut vauvalle pehmolelun. Tuo miehen serkun tyttö (6v) ihasteli kauheasti pehmolelua ja kertoi että hänellä oli jotain saman sarjan pehmoja. Hetken kuluttua tytön äiti tuli kysymään, että saisiko tyttö ottaa sen pehmon, ei vauva kuitenkaan siitä edes välitä tässä vaiheessa...
Mitäpä tuumasitte?
Niin, tuo tosiaan jäi vähän (väsyneenä kirjoitin) kesken.
No, olin hämmentynyt pyynnöstä ja vastasin, että no ei se nyt oikein käy, se oli lahja vauvalle että eiköhän hän jossain vaiheessa sillä leiki. Tytön äiti ei varmaan oikein ymmärtänyt syytä, koska oli niin vaisu loppuvierailun.
Ostimme kyllä heidän tyttärelleen synttärilahjaksi saman sarjan pehmon muutaman kuukauden kuluttua ja ne oli aika kalliita, ehkä siksi äitinsä sen vauvan "tarpeettoman" olisi mieluusti ottanut?
Minulla oli kaveri, joka oli jatkuvasti vailla palveluksia, tietysti ilman vastapalveluksia. Ei siinä mitään, jos olin samaan paikkaan menossa, mielelläni otin hänetkin mukaan ilman kyytimaksuakin, koska mukavampihan se oli kaverin kanssa kulkea, mutta kun tajusin, että hän ottaa aina yhteyttä vain, kun on jotain palvelusta tai tavaraa vailla, laitoin rajan siihen, että en lähtenyt kuskaamaan, jos en itse ole samaan suuntaan menossa. Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun hän aina soitti minulle niin, että katkaisi puhelun ennen kuin minä ehdin vastata, jolloin minun piti soittaa hänelle. Kummasti loppui yhteydenpito, kun en enää soitellut vastapuheluita tai toiminut ilmaisena taksina.
- Mulla ja miehelläni on molemmilla pari kaveria, jotka ovat meihin yhteyksissä vain, kun haluavat meiltä jotain. Asiaan kuuluu alkuun kysellä mitä kuuluu ja siinä vaiheessa jo arvaa, että kohta tulee pyyntö... Ja niin sitten tuleekin... "Muuten, multa hajosi pesukone/tietokone/jääkaappi, ehtisitkö katsomaan / voisitko lainata rahaa / olen hirveissä ongelmissa ja tarvitsen neuvoja" tms.
- Mulla oli yksi kaveri, joka oli kyllä mukava ja nähtiin harvakseltaan. Siihen aikaan, kun oltiin yhteyksissä, niin annoin hänelle tyttäreni vanhat vaatteet ilmaiseksi. Hän lopetti yhteydenpidon siinä vaiheessa, kun tytölleni syntyi ensimmäinen tyttöserkku (jonka perheen kanssa olemme hyvin paljon tekemisissä) ja aloinkin antaa tyttöni vanhat vaatteet tälle tyttöserkulle. Saamme itse poikien vaatteita samalta perheeltä pojallemme, joten kierrätys on näin luonnollista puolin ja toisin. Tuolta kaverilta en saanut mitään vastineeksi antamilleni vaatteille, paitsi ystävyyden, joka sitten loppuikin hänen tahdostaan samalla kun vaatelahjoituksetkin.
- Yksi ex-naapuri lainaili meiltä jatkuvasti jotain. Hauskaa oli mm. kun meidän matkarattaat oli heillä lainassa olleet jo useamman viikon ja itse sitten tarvitsimme niitä, niin kaveri näytti nyrpeää naamaa ja oli äimistynyt, kun halusinkin rattaat omaan käyttööni. Vielä selitteli närkästyneenä rattaita itselleni takaisin ottaessani että ne on heillä niin kätevät....
- Pummi autoton työkaveri, joka jatkuvasti tuli ilmaiseksi autokyydilläni. Eikä riittänyt, että olisi päässyt meille asti, vaan minun piti tehdä 10 km koukkaus ja viedä hänet kotiovelle. Siis edes heidän parkkipaikalle ei riittänyt, vaan piti viedä ihan siihen hänen ulko-oven eteen. Suuttui joskus kun pyysin kiireisenä aamuna häntä kävelemään 2 km mulle helpompaan paikkaan hakea hänet... Valitti asiasta muille työkavereille. Onneksi ollaan nykyään eri työpisteissä eikä mennä yleensä samaan paikkaan samaan aikaan.
- Eräs yh-ystäväni käyttää minua ilmaisena lastenhoitajana, kun haluaa harrastuksiin. Yhteen aikaan tätä tapahtui niin usein, että ärsytti jo todella. Nykyään on harvemmassa ja ihan ok ne kaitsemiskerrat, mitä nykyään on...
"huonoimpia koetin hävittää sekajätteiden mukana." eli koitit, mutta et onnistunut? siis heittämään pussia roskikseen? Olisin iloinen jos minun siskoni olisi edes kerran tarjonnut jotain vanhaa riepuaan mulle kun olin työtön, sitä ei tapahtunut. Hän oli aina vaan ottamassa. Minusta tuo oli kaunis ele antaa sinulle vanhoja vaatteita jos hän näki että olet köyhä. Oudosti loukkaannuit, ellei niitä nyt ollut rekkalavallista.