Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Raivostuttava ketju. Siis tänne väärinkohteluistaa ovat useimmat raivostuttavan heikkoja ihmisiä.

Lampaat, hävetkää! Teille varmaan saisi myytyä vaikka lunta Etelämantereella.

t. akateeminen mies

Sen sijaan, että käytät aikaasi raivostuttavan ketjun lukemiseen voisit vaikkapa opetella kirjoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Naapuri lahjoitti meille vanhan sohvansa, koska olivat hankkineet miehensä kanssa uuden.

Yllätys oli, kun hän 7 vuotta myöhemmin soitti yksi ilta ovikelloa ja sanoi, että hän ja uusi miesystävä hakisivat nyt sen sohvan! Siis mistä lähtien lahja onkin laina?

Onni onnettomuudessa oli kuitenkin, että minulla vielä yleensä oli kyseinen sohva. Olin muuttamassa takaisin lapsuudenkotiini, joka oli vanhempien jäljiltä täynnä huonekaluja ja tavaroita, ja olin siksi luopumassa melkein kaikista omista huonekaluistani. Sohva ei olisi sinne mahtunut, joten yritin työpaikan kirppiksellä sitä antaa ilmaiseksi. Yksi työkaveri ehti jo käydä katsomassa, muttei sohva hänelle kelvannut.

Ilomielin siis luovutin sohvan takaisin alkuperäiselle omistajalle. Koska sohva oli vaalea, olin kaikki nämä vuodet pitänyt sen päällä suojavaatetta, ettei se mene likaiseksi. Naapuri irroitti suojapeitteen ja totesi vielä: Miten tämä on näin vanha ja kulunut? Hän ilmeisesti luuli, että vanha, käytetty sohva, joka minulla oli 7 vuotta olisi ihan uudenveroinen. Ei tietenkään yhtä uudenveroinen kuin hänen ja ex-miehen myöhemmin hankkima sohva, joka meni erossa ex-miehelle.

Minulla on pienituloisena yksinhuoltajana kokemusta vastaavasta. Kun ihmiset haluavat päästä eroon roinastaan ja samalla tuntea olevansa anteliaita ja auttavaisia, he dumppaavat minulle sen skeidan, jota eivät itse pysty pistämään roskiin. Pihaan saakka on raahattu ruosteisia pyöriä joiden renkaat on kierossa ("helppo korjata, tosi hyvä pyörä muuten"), vauvalle on tuotu kosteita homeisia kellarissa tai autotallissa säilytettyjä vauvanvaatteita ja isommalle lapselle linttaan astuttuja kenkiä, joista remmit tai nauhat on rikki. Kaikesta tästä pitää olla kiitollinen, kun on köyhä, ja seuloa lahjoittajien puolesta jätekasat, jos niistä löytyisi jotain käyttökelpoista. Vauvanvaatteet usein ovatkin ehjiä, mutta kun niitä on säilytetty vuosia kosteassa, useallakaan pesukerralla ei sitä kamalaa hajua niistä pois saa.

Onnettominta tuossa lahjoittamisessa on juuri se, että aika kultaa muistot tavaroista antajien mielissä. Heillä on ehkä kuva omasta taaperostaan uudet punaiset kiiltonahkakengät jalassa, ja juuri sellaisessa kunnossa olevat kengät haluttaisiin vuosikausia antamisen jälkeen takaisin. Tietenkään annettaessa ei ole mainittu ehdollisuudesta, että takaisin halutaan. No, minulla pienestä vuokrakämpästä toiseen muuttavana on tietysti tilaa säilytellä kaikkea vanhaa roinaa, joka minulle on annettu, siltä varalta että jonkun päähän pälkähtää haluta antamansa takaisin. Tulee vanha loru mieleen, ottaja antaja kananpaskan kantaja...

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Mielestäni varsin härskiä on pyytää minua tuomaan ilmaiseksi tavaroita/tuotteita työpaikaltani. Näitä pyyntöjä riittää toimistotarvikkeista, valmistamistamme tuotteista, työajallani tehtävistä pikku palveluksista tai joutavuuksista pälättämistä heidän kanssaan puhelimessa taukojeni ulkopuolella.

Tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää etten suostu varastamaan työnantajaltani, en edes aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

Meille syntyi toinen lapsi. Mieheni serkku, vaimonsa ja heidän tyttärensä tulivat käymään, kun vauva oli muutaman kuukauden. Vauvan kummisetä oli muutama päivä aikaisemmin käydessään tuonut vauvalle pehmolelun. Tuo miehen serkun tyttö (6v) ihasteli kauheasti pehmolelua ja kertoi että hänellä oli jotain saman sarjan pehmoja. Hetken kuluttua tytön äiti tuli kysymään, että saisiko tyttö ottaa sen pehmon, ei vauva kuitenkaan siitä edes välitä tässä vaiheessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

Suuri osa on ollut minua 15-25 vuotta vanhempia, mutta varsinaisesti seniileistä ihmisistä ei ole ollut kyse. Eivätkä tietenkään kaikki lahjoittajat ala yli kymmenen vuoden kuluttua perätä tavaroitaan takaisin. Olen saanut myös hyviä lastenvaatteita ja paljon oikeaa apua.

Tuo roinan antaminen on samantyyppinen ilmiö kuin mitä kirppareilla näkee, kun pyydetään kovia hintoja kulahtaneista nyppyisistä rytkyistä, jotka eivät ole montaa euroa uutenakaan maksaneet. Ilmeisesti jotkut ihmiset ovat täysin sokeita omien vaatteidensa kulumiselle tai suorastaan katsovat, että niiden arvo jopa nousee, koska juuri he merkkihenkilöinä ovat niitä pitäneet niin, että kainaloissa on keltaiset läikät.

Vierailija kirjoitti:

Meille syntyi toinen lapsi. Mieheni serkku, vaimonsa ja heidän tyttärensä tulivat käymään, kun vauva oli muutaman kuukauden. Vauvan kummisetä oli muutama päivä aikaisemmin käydessään tuonut vauvalle pehmolelun. Tuo miehen serkun tyttö (6v) ihasteli kauheasti pehmolelua ja kertoi että hänellä oli jotain saman sarjan pehmoja. Hetken kuluttua tytön äiti tuli kysymään, että saisiko tyttö ottaa sen pehmon, ei vauva kuitenkaan siitä edes välitä tässä vaiheessa...

Mitäpä tuumasitte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo roinan antaminen on samantyyppinen ilmiö kuin mitä kirppareilla näkee, kun pyydetään kovia hintoja kulahtaneista nyppyisistä rytkyistä, jotka eivät ole montaa euroa uutenakaan maksaneet. Ilmeisesti jotkut ihmiset ovat täysin sokeita omien vaatteidensa kulumiselle tai suorastaan katsovat, että niiden arvo jopa nousee, koska juuri he merkkihenkilöinä ovat niitä pitäneet niin, että kainaloissa on keltaiset läikät.

Olen itse aina pitänyt hyvänä hinta-arviona sitä, että jos tuote on joko täysin uusi tai uuden veroinen, niin maksimihinta, jonka siitä uutena maksaisin olisi 50% tuotteen alkuperäisestä hinnasta tai mitä sitä tällä hetkellä myydään uutena.

Alueellamme on Facebook-kirppari, ja tavaroita myydään todella edullisesti.

Sen sijaan, olen seurannut juoksukenkien kirpparia Facebookista. Aika usein hintapyyntö on 100 euroa tossuille, joilla on juostu 50 km ja jotka uutena maksoivat 120 euroa.  Harvoin tuolla mitään meneekään kaupaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ovikello soi, lonkutin ovelle ja avasin. Nelikymppinen siskon mies seisoi ylipirteän iloisen näköisenä ovella. -" Heitäs takki päälles ja mennään, alkaa olla jo kiire!" No minä ihmettelin suuresti että mihin. En ollut mitenkään erityisen läheinen hänen kanssaan, enkä voinut käsittää mistä oli kysymys. Mies totesi että -" Älä siitä murehdi, näät sitten."Olin niin sanotusti hoo moilasena tilanteessa.

Kävelytti minut pankkiin, jossa virkailija jo sovitusti odottikin. Lainapaperit olivat valmiina ja minun piti vain takaajana allekirjoittaa ne! Näin tein, ( niimpä, olen tyhmä ) ja laina oli vieläpä iso. Sen jälkeen vei minut sentään takaisin kotiini ja thats it. Oli siinä omallekin miehelle selittämistä.

Huh. Hyvä ettei vienyt sua luovuttamaan toista munuaistasi. Olisit siihenkin varmasti suostunut vielä tuon ikäisenä. :(

Äitini on aina vailla jotain... jotenkin menee välillä yli ymmärrykseni. Pyysi meiltä perunoita keväällä ja veimme 10 litran ämpärillisen. Kaksi päivää tämän jälkeen soitti ja kyseli vieläkö niitä perunoita olisi. Ihmettelin, että eihän hän ole voinut vielä niitä edellisiäkään syödä?! "No en, mutta kun on niin hyviä!" Raparperia on huokaillut jo useampana vuonna "mistäköhän saisin..." ja hämmästyy joka kerta kun sanon, että ei ainakaan meillä ole, kun on niin kitukasvuisia, että hyvä jos yhteen kiisseliin piisaa omallekaan porukalle. Ei vissiin usko tätä. Samaa on myös herukoiden, sipulien, yrttien jne kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapuri lahjoitti meille vanhan sohvansa, koska olivat hankkineet miehensä kanssa uuden.

Yllätys oli, kun hän 7 vuotta myöhemmin soitti yksi ilta ovikelloa ja sanoi, että hän ja uusi miesystävä hakisivat nyt sen sohvan! Siis mistä lähtien lahja onkin laina?

Onni onnettomuudessa oli kuitenkin, että minulla vielä yleensä oli kyseinen sohva. Olin muuttamassa takaisin lapsuudenkotiini, joka oli vanhempien jäljiltä täynnä huonekaluja ja tavaroita, ja olin siksi luopumassa melkein kaikista omista huonekaluistani. Sohva ei olisi sinne mahtunut, joten yritin työpaikan kirppiksellä sitä antaa ilmaiseksi. Yksi työkaveri ehti jo käydä katsomassa, muttei sohva hänelle kelvannut.

Ilomielin siis luovutin sohvan takaisin alkuperäiselle omistajalle. Koska sohva oli vaalea, olin kaikki nämä vuodet pitänyt sen päällä suojavaatetta, ettei se mene likaiseksi. Naapuri irroitti suojapeitteen ja totesi vielä: Miten tämä on näin vanha ja kulunut? Hän ilmeisesti luuli, että vanha, käytetty sohva, joka minulla oli 7 vuotta olisi ihan uudenveroinen. Ei tietenkään yhtä uudenveroinen kuin hänen ja ex-miehen myöhemmin hankkima sohva, joka meni erossa ex-miehelle.

Minulla on pienituloisena yksinhuoltajana kokemusta vastaavasta. Kun ihmiset haluavat päästä eroon roinastaan ja samalla tuntea olevansa anteliaita ja auttavaisia, he dumppaavat minulle sen skeidan, jota eivät itse pysty pistämään roskiin. Pihaan saakka on raahattu ruosteisia pyöriä joiden renkaat on kierossa ("helppo korjata, tosi hyvä pyörä muuten"), vauvalle on tuotu kosteita homeisia kellarissa tai autotallissa säilytettyjä vauvanvaatteita ja isommalle lapselle linttaan astuttuja kenkiä, joista remmit tai nauhat on rikki. Kaikesta tästä pitää olla kiitollinen, kun on köyhä, ja seuloa lahjoittajien puolesta jätekasat, jos niistä löytyisi jotain käyttökelpoista. Vauvanvaatteet usein ovatkin ehjiä, mutta kun niitä on säilytetty vuosia kosteassa, useallakaan pesukerralla ei sitä kamalaa hajua niistä pois saa.

Onnettominta tuossa lahjoittamisessa on juuri se, että aika kultaa muistot tavaroista antajien mielissä. Heillä on ehkä kuva omasta taaperostaan uudet punaiset kiiltonahkakengät jalassa, ja juuri sellaisessa kunnossa olevat kengät haluttaisiin vuosikausia antamisen jälkeen takaisin. Tietenkään annettaessa ei ole mainittu ehdollisuudesta, että takaisin halutaan. No, minulla pienestä vuokrakämpästä toiseen muuttavana on tietysti tilaa säilytellä kaikkea vanhaa roinaa, joka minulle on annettu, siltä varalta että jonkun päähän pälkähtää haluta antamansa takaisin. Tulee vanha loru mieleen, ottaja antaja kananpaskan kantaja...

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Mä sitten päätin alan ottamaan kaikkea vastaan ilolla. Hyötyä ja hyötyä, mutta kyllä siellä aina jotain tienaa. Saan vähintään kerran kuussa muovipussillisen jotain, mistä 95 % lähtee kiertoon. Sanon aina antajalle sopiiko jos meillä ei ole käyttöä näille, laitan kiertoon. Aina tulee sama kommentti tee mitä lystään. Kaikki vaatteet vien H et M.n keräykseen ja saan niistä alelappuja. Alelappuja taas annan työkaverilleni, jolla on 3 tyttöä, jotka ostavat paljon ko kaupasta. Muut laitan lähes aina kirpparikasaan.

Ja vähintään kerran kuussa joku entinen lahjoittaja kysyy olisiko minulla vielä sitä jäljellä. Vastaan aina ei, olen kaikki toimittanut eteenpäin ja sitten alkaa se marina ja valitus. Tämä mikä on pelastanut minut, kirjoitan kirpparikansioon ylös mitä olen saanut, esim vauvan vaatteita, kodin astioita jne. Olen sitten kun homma menee ihan jankkaamiseksi, sanonut siellä pussissa oli vauvan vaatteita. Meillä ei ole vauvaa. En tietenkään niitä säilytä. Tai astioita. Olen muuttanut 19 vuotiaana kotoa, kyllä meillä astioita on. Ja pyydän että ensi kerralla sanoo selvästi nämä pitää säilyttää eikä sano tee mitä lystäät.

Ex-mieheni saa töiden kautta paljon huonekaluja muutoissa ja tuo ne aina meille. On siis avain vielä käytännön syistä. Mä laitan ne kaikki aina alueen FB.hen tai huutikseen ja huutiksessakin lähtöhinnaksi 0 euroa, koska me ei tehdä niillä mitään. Olohuone on sen verran väljä että ne mahtuvat hyvin. Ei ole kaunis, mutta mahtuvat.

Ehkä vuosi sitten joku näistä lahjoittajista kysyi ison neuvottelupöydän perään ja ex sanoi hän on vienyt ne minulle ja olen varmaan ne myynyt pois. Tämä asiakas oli jostain penkonut minun puhelinnumeroni ja kysyi olisiko minulla pöytää vielä jäljellä. Pöydän ääreen mahtui yli 10 henkeä ja se oli iso. Vaikka yleensä en valita, se pöytä vei todella paljon tilaa ja mm parvekkeelle meno hankaloitui huomattavasti. Sain siitä vain muutaman euron ja olin niin tyytyväinen.

Oli helppo vastata pöytä oli niin iso ettei sitä voinut säilyttää kotoa muuta kuin sen pakollisen mitä myynnin ajan oli. Alkoi tivaamaan vielä summaa, sanoin alle 10 euroa tuli, josta tuli hirveä huuto, mitä, se oli yli 1000 euron pöytä ja jatkoin summa ei korvannut edes sitä tilaa mitä pöytä vei meidän olohuoneen pinta-alasta.

Onneksi valtaosa huonekalujen lahjoittajista ovat miehiä, he eivät tule lahjoitusten perän narisemaan.

Yli 20 vuotta sitten muutimme äitini ja veljeni kanssa erääseen kerrostaloon. Parin viikon päästä talon "joka asiasta valittaja" kävi ovellamme räyhäämässä äidilleni kuinka hän oli nähnyt minun ja veljeni heittelevän ruusunmarjoja hänen ikkunaansa. Äitini varmisti ajankohdan tarkasti. Kehui sitten miten tarkkoja hänen lapsensa ovatkaan kun osuvat Tallinasta saakka. Oltiin isän kanssa Viron matkalla 😁

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitäisi pankeilla olla sen verran moraalista tajua että kysyisivät useaan kertaan takaajalta (vain hänen seurassaan) haluaako hän lainan takaajaksi. En voi kuvitella tosin tilannetta että joku minut noin vain kotoa hakisi lainan takaajaksi. En edes lähtisi mukaan jos ei selitetä kunnolla mihin ollaan menossa ja miksi.

Alkuperäinen kertomus kuulostaa jonkun pienehkön Kepulaisen paikkakunnan tapahtumilta, joten voin hyvin kuvitella ettei ole paljon kyselty kun on tutun pankinjohtajan kanssa junailtu takauskuviot etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole pahin, mutta vähän what??!-fiilis tuli. Olin rappukäytävässä menossa kotiin vaunukoppa kädessä, enkä tuntenut muita asukkaita ollenkaan. Eräs nainen tulee juttelemaan kanssani ja alkaa kertoa, kuinka hänen siskonsa tarvitsisi apua ihan vain pienissä asioissa muutaman kerran päivässä, jos voisin naapurina näppärästi auttaa häntä, kun on niin kallista palkata ulkopuolista apua. Näihin pieniin apuihin olisi kuulunut roskien vienti, kaupassa käynti, kukkien kastelu ja olisi kuulemma joskus voinut laittaa ruokaakin tai kutsua luokseen syömään, mutta ei mitään suurta palvelusta siis pyydä. Onneksi vauvani alkoi itkeä ja sitten ko. nainen totesi, että ehkä pitäisi pyytää jotain samassa kerroksessa, kuin avustettava nainen asui, avuksi. Totesin sen olevan varmasti helpointa niin.

kun asuin yksin, naapurissa asui vanhempi nainen, joka käveli huonosti ja hänellä oli pieni koira. Avustaja kävi hän pissatti koiraa, mutta aamuisin ja iltaisin piti jonkun tehdä lenkki. Itse sitten suostuin siihen sillä ehdolla että voin lopettaa milloin tahansa ja ilmoitan lomat etukäteen. Joku sopimus tehtiinkin tästä ja korvaustakin luvattiin.

Mä sitten sain korvausta, sain aina ehkä kerran kuussa, parin viikon välein muovipussillisen romua. Koska asuin yksin, oli vintti tyhjä, katsoin aina tavarat läpi ja vein vinttiin, päätin joskus vien kirppikselle. Koira oli pieni, kävelyyn meni aikaa vartti ja ilman minua mummon olisi pitänyt luopua koirasta.

Lomilla en kotona ollut, joten ilmoitin aina hyvissä ajoin milloin en ole käytettävissä ja mummon lapset sitten hoitivat ja se marina. Minulle soitettiin monta kertaa etkö nyt millään voisi ja kun sinulle siitä maksetaankin. Ilmoitin mitä olen tähän asti saanut ja teen tämän vapaaehtoisesti, korvaus ei ole todellakaan oikea, mutta en välitä siitä. Ja ilmotin olen esim Porissa, eli en täältä lähde tulemaan.

Jouluisin sain mummolta aina jonkun vanhan korun, jossa oli paljon "timantteja" ei ollut edes hopeaa, mutta olivat kauniita. Mummon vanhoja koruja. Näidenkin perään kysyttiin. Yksi lapsista jopa soitti ovikelloa, pyysi nähdä korun ja vaan laittoi sen taskuun. Sanoin asia selvä, pyysin odottamaan hetken , soitettiin ovikelloa ja mummolle sanoin nyt mä en enää hoidakaan koiraa, kun tämä sinun lapsesi haluaa tulla hoitamaan sen puolestasi. Olet sitten täällä klo 7.00 ja klo 20.

Joo, me mietitään tätä vielä ja sain korun takaisin.

Vuosia meni ja tapasin mieheni ja me muutettiin pois taloyhtiöstä, mummo oli tässä vaiheessa muuttanut jo vanhainkotiinkin. Sitten meille tuli ero ja aloin urakalla katsomaan mitä kaikkea pusseissa oli. Niitä oli siinä vaiheessa todella paljon. Muutamasta pussista löytyi terveyssiteitä. Ei mitään ohuita ja imukykyisiä vaan niitä paksuja, jotka eivät parhaalla tavalla toimi. Muistan hämärästi ihmetelleeni tätä aikoinaan, mutta heitin kaikki vintille. Kaikki muut tavarat ovat laitettu kirpparille vuosia sitten, mutta korut jätin ja olen niitä jokaista käyttänytkin. Ja ne terveyssiteet, niitä olen käyttänyt. Aina välillä, jos on menkat samaan aikaan kun on juhlat tai vst, käytän tällä vuosisadalla ostettuja, mutta olen yleensä kotona, joten kotona ne käy lähes hyvin. Toimii kuitenkin. Ja vältän uusien ostamista ja mitä niillä vanhoilla olisi käyttöäkään. Huvittaa kovasti kerran kuussa. Siteitä on vielä niin monta pakettia ja vuotoni on hyvin lyhytkestoinen, luulen että ne riittää vaihdevuosiin asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni : Meillä on 5v ja 8v pojat, siskollani yksi 8v poika. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkostoa, ja olen kärsinyt siitä ja siskollekkin siitä puhunut. Olen esim. kovasti kaivannut yhteistä aikaa mieheni kanssa, mutta se ei ole ollut mahdollista, kun ei olla saatu lapsia hoitoon.

Yhteen aikaan hän oli tosi usein tuomassa poikaansa hoitoon meille, yleensä koko viikonlopuksi. Perusteluna; "Kun sinä olet kuitenkin viikonloput kotona, samallahan voi sitten hoitaa.." Ööö..minkähän takia olen viikonloput kotona? No, koska en saa omia lapsiani koskaan minnekkään hoitoon.

Sitten minua alkoi kyllästyttämään lapsenpiikana oleminen ja sanoin, että ottaisiko hänkin joskus poikia. Sanoi, että joo, voi ottaa.

Aina kun kysyin, ei koskaan käynyt, aina oli jotakin. Sitten kysyin suoraan, että no sano sinä, milloin sinulle sitten kävisi?

Hän sanoi, että ymmärräthän sinä, että hänellä on aina viikonloppuisin kalenteri niin täynnä menoja, ettei hän voi ottaa. Ja että kolmesta pojasta lähtee niin kova meteli, ettei hän jaksa sitä.

Ja että hänen miehensä on yötöissä, on nukuttava aamulla, ja kun ei ole yötöissä, niin sitten heillä on menoja. Että ymmärrän minä?

Tottakai ymmärrän, tämän jälkeen yritti vielä monta kertaa työntää poikaansa minulle viikonlopuksi, en ottanut. Lopulta ärähdin hänelle, että kun sinä et koskaan halua minua auttaa, olet aika huonossa asemassa pyytämään minulta mitään.

Meni muutama viikko, ja siskoni pyysi vanhempaa poikaani heidän mukaansa mökille. Sanoin, että molemmat, tai ei kumpikaan, miten selitän sen pienemmälle, että vain isoveli pääsee tätinsä ja serkun kanssa mökille? Että pitäisikö minun pahoittaa poikani mieli hänen takiaan?

Hän sanoi, että ei se käy, poikaystävä ei jaksa kolmesta tulevaa meteliä. Lisäksi, tästä ei olisi minulle mitään apua, edelleenkään me ei saataisi mieheni kanssa yhteistä aikaa kun olisi yksi lapsi talossa.

Siskoni sanoi, että hänellä ei niinkään ollut mielessä minun auttaminen, vaan se, että saisi pojalleen kaverin mökille, kun siellä on hänellä yksin niin tylsää.

Ei lähtenyt kumpikaan poika mökille. Nyt serkut eivät ole vuoteen nähneet toisiaan (asumme 40km päässä toisistamme) koska en ota hänen poikaansa enää meille hoitoon.

Olen samaa mieltä siitä että siskosi toimii väärin ja itsekkäästi. Tukiverkottomuus on todella raskasta kenelle tahansa mutta erityisesti lapsiperheelle. Itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa, mutta lapsen asemassa. Minun äitini ja hänen veljensä riitelivät lapsuudessani, ja sen seurauksena emme serkkujeni kanssa saaneet tavata moneen vuoteen, vaikka vanhempamme tiesivät että viihdymme toistemme seurassa. Lisäksi luulin lapsena että se olisi johtunut minusta, ettemme saaneet serkkujeni kanssa tavata :/

Olisiko lastenne mahdollista tavata jossain "puolueettomalla maaperällä"?

Kiitos sanoistasi :) Olen itsekkin miettinyt, miten serkut voisivat tavata toisiaan, he nimittäin pitävät toisistaan ihan hillittömästi! Ja tykkäämme mieheni kanssa pojasta myöskin, meillä on täällä kotonamme "J":n tuoli ruokapöydässä, "J":n sohva vanhemman poikamme huoneessa (sohva missä aina nukkui) yms. Omat poikamme kyselevät myös usein, että milloin "J" tulee taas... :/

Omat vanhempamme asuvat ulkomailla, siellä voisivat periaatteessa tavata, mutta hankalaksi asian tekee isäni erittäin paha alkoholi-ongelma. Kaikki muut vähät sukulaiset asuvat kaukana. En ole oikein ratkaisua keksinyt.

Tätä en ymmärrä. Lapsesi kaipaa serkkuaan. Miksi hän ei voisi tulla teille? Kaivat kuoppaa vain omille lapsillesi

No höpö höpö. Luitkohan juttua ja jos luit niin mikä jäi ymmärtämättä?

Kirjoittajan lapsi kaipaa serkkuaan. Toivoo, että serkku tulisi käymään.

Tämä kosto osuu vain kirjoittajan lapseen.

Kosto? Ei tämä ole kosto kenellekkään, en vaan enää yksinkertaisesti jaksanut. Mikä saa sinut ajattelemaan, että minun tulisi olla loputtomasti lapsenpiikana siskoni pojalle, aivan sama sille, kuinka väsynyt minä olen esim. työviikkoni jälkeen?

Lisättäköön tähän soppaan vielä se, että teen pitkää päivää yrittäjänä ja siskoni on työtön. Minun jaksamiseen vaikuttaa kovasti sekin, että meillä ei ole lainkaan tukiverkostoa, ja sikollani on taas pojallensa 2 mummolaa (serkkupojan isovanhemmat ovat eronneet) ja he oikeasti tappelevat siitä, kumpi mummola saa pojan miksikin lomaksi/illaksi/viikonlopuksi.

Jos kyse olisi hoitamisesta, asia on toinen. Lapsesi haluaisi kuitenkin kaverin yökylään.

Ihan normaalia, vai mitä?

Kutsui poikasi mökille, mutta se ei käy koska 5-v pitäisi saada mukaan. Koska kaverikyläilyyn tulee noin paljon nuorempi sisarus mukaan?

Olet yrittäjä ilman tukiverkostoa ja sinulla on kohta 4 lasta....

Tässä taitaa olla kyse vaan vanhasta sisarusten kaunasta

Kaverikyläily on eri asia. Siskoni on molempien poikieni täti ja serkku on molempien poikieni serkku. Pienempi poikani tykkää serkustaan isoveljen jälkeen eniten maailmassa.

Miksi 5v ei pääse oman tätinsä ja serkkunsa kanssa mökille, kun 7v pääsee? Syy; Tädin poikaystävä ei jaksa kolmea. Tiedän, että pienempi poikani olis pahoittanut suuresti mielensä, kun hän ei pääse.

En ala loukkaamaan omaa lastani siskoni poikaystävän mukavuudenhalun takia. Ja, oma lapseni olisi purkanut pahaa mieltään meihin, ja roikkunut meidän ryysyissä kiukutellen koko viikonlopun, kun ei ole leikkikaveria. (On tottunut olemaan kaikki illat, viikonloput ja lomat isoveljensä kanssa, aina.)

Kun taas, siskoni olisi päässyt helpommalla, kun omalla pojallaan olisi ollut leikkikaveri. Joo, ei kiitos.

Kyllä 5-vuotiaalle voidaan jo opettaa, että vastoinkäymisiäkin hänen elämässään tulee olemaan. Olisit voinut keksiä jotain muuta kivaa tekemistä 5-vuotiaan kanssa.

Niin olisin, mutta tuo ei nyt ollut se tapa, millä haluan lastani opettaa. Kyllä hänellä on ollut ja tulee olemaan vastoinkäymisiä ihan riittämiin.

Miten mielestäsi asia olisi pitänyt pojalleni esittää? Kun sinä et nyt pääse. Syy; Ymmärräthän sinä, että tässä on nyt tärkeämpää tädin poikaystävän mukavuus, ettei hän vaan rasitu liiaksi, sinun paha mielesi on siihen verrattuna toisarvoista. ?

Syyksi riittää vain se, että olet niin paljon pienempi. Nämä isommat haluavat leikkiä keskenään. Sinä pääset johonkin myöhemmin.

Tässä ei pääse mihinkään siitä, että olet pikkumainen ja itsekäs. Haluat jatkaa riitaa siskosi kanssa ja kostat sen omille lapsillesi

Eksäni viivytti ositusta niin kauan kuin vain lakimiehen avulla kykeni, melkein kaksi vuotta. Lopulta olin jo niin pahoissa veloissa, kun jouduin uuteen kotiini ostamaan ihan kaiken irtaimen että oli pakko suostua luopumaan omasta osuudestani vanhasta irtaimistosta hänelle pilkkahinnalla. Joitain tunnearvoltaan suuria tavaroita erotin paketista. Näistä hän vaati säilytyskuluja 1000 euroa. En maksanut, joten nekin jäivät hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni : Meillä on 5v ja 8v pojat, siskollani yksi 8v poika. Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkostoa, ja olen kärsinyt siitä ja siskollekkin siitä puhunut. Olen esim. kovasti kaivannut yhteistä aikaa mieheni kanssa, mutta se ei ole ollut mahdollista, kun ei olla saatu lapsia hoitoon.

Yhteen aikaan hän oli tosi usein tuomassa poikaansa hoitoon meille, yleensä koko viikonlopuksi. Perusteluna; "Kun sinä olet kuitenkin viikonloput kotona, samallahan voi sitten hoitaa.." Ööö..minkähän takia olen viikonloput kotona? No, koska en saa omia lapsiani koskaan minnekkään hoitoon.

Sitten minua alkoi kyllästyttämään lapsenpiikana oleminen ja sanoin, että ottaisiko hänkin joskus poikia. Sanoi, että joo, voi ottaa.

Aina kun kysyin, ei koskaan käynyt, aina oli jotakin. Sitten kysyin suoraan, että no sano sinä, milloin sinulle sitten kävisi?

Hän sanoi, että ymmärräthän sinä, että hänellä on aina viikonloppuisin kalenteri niin täynnä menoja, ettei hän voi ottaa. Ja että kolmesta pojasta lähtee niin kova meteli, ettei hän jaksa sitä.

Ja että hänen miehensä on yötöissä, on nukuttava aamulla, ja kun ei ole yötöissä, niin sitten heillä on menoja. Että ymmärrän minä?

Tottakai ymmärrän, tämän jälkeen yritti vielä monta kertaa työntää poikaansa minulle viikonlopuksi, en ottanut. Lopulta ärähdin hänelle, että kun sinä et koskaan halua minua auttaa, olet aika huonossa asemassa pyytämään minulta mitään.

Meni muutama viikko, ja siskoni pyysi vanhempaa poikaani heidän mukaansa mökille. Sanoin, että molemmat, tai ei kumpikaan, miten selitän sen pienemmälle, että vain isoveli pääsee tätinsä ja serkun kanssa mökille? Että pitäisikö minun pahoittaa poikani mieli hänen takiaan?

Hän sanoi, että ei se käy, poikaystävä ei jaksa kolmesta tulevaa meteliä. Lisäksi, tästä ei olisi minulle mitään apua, edelleenkään me ei saataisi mieheni kanssa yhteistä aikaa kun olisi yksi lapsi talossa.

Siskoni sanoi, että hänellä ei niinkään ollut mielessä minun auttaminen, vaan se, että saisi pojalleen kaverin mökille, kun siellä on hänellä yksin niin tylsää.

Ei lähtenyt kumpikaan poika mökille. Nyt serkut eivät ole vuoteen nähneet toisiaan (asumme 40km päässä toisistamme) koska en ota hänen poikaansa enää meille hoitoon.

Olen samaa mieltä siitä että siskosi toimii väärin ja itsekkäästi. Tukiverkottomuus on todella raskasta kenelle tahansa mutta erityisesti lapsiperheelle. Itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa, mutta lapsen asemassa. Minun äitini ja hänen veljensä riitelivät lapsuudessani, ja sen seurauksena emme serkkujeni kanssa saaneet tavata moneen vuoteen, vaikka vanhempamme tiesivät että viihdymme toistemme seurassa. Lisäksi luulin lapsena että se olisi johtunut minusta, ettemme saaneet serkkujeni kanssa tavata :/

Olisiko lastenne mahdollista tavata jossain "puolueettomalla maaperällä"?

Kiitos sanoistasi :) Olen itsekkin miettinyt, miten serkut voisivat tavata toisiaan, he nimittäin pitävät toisistaan ihan hillittömästi! Ja tykkäämme mieheni kanssa pojasta myöskin, meillä on täällä kotonamme "J":n tuoli ruokapöydässä, "J":n sohva vanhemman poikamme huoneessa (sohva missä aina nukkui) yms. Omat poikamme kyselevät myös usein, että milloin "J" tulee taas... :/

Omat vanhempamme asuvat ulkomailla, siellä voisivat periaatteessa tavata, mutta hankalaksi asian tekee isäni erittäin paha alkoholi-ongelma. Kaikki muut vähät sukulaiset asuvat kaukana. En ole oikein ratkaisua keksinyt.

Tätä en ymmärrä. Lapsesi kaipaa serkkuaan. Miksi hän ei voisi tulla teille? Kaivat kuoppaa vain omille lapsillesi

No höpö höpö. Luitkohan juttua ja jos luit niin mikä jäi ymmärtämättä?

Kirjoittajan lapsi kaipaa serkkuaan. Toivoo, että serkku tulisi käymään.

Tämä kosto osuu vain kirjoittajan lapseen.

Kosto? Ei tämä ole kosto kenellekkään, en vaan enää yksinkertaisesti jaksanut. Mikä saa sinut ajattelemaan, että minun tulisi olla loputtomasti lapsenpiikana siskoni pojalle, aivan sama sille, kuinka väsynyt minä olen esim. työviikkoni jälkeen?

Lisättäköön tähän soppaan vielä se, että teen pitkää päivää yrittäjänä ja siskoni on työtön. Minun jaksamiseen vaikuttaa kovasti sekin, että meillä ei ole lainkaan tukiverkostoa, ja sikollani on taas pojallensa 2 mummolaa (serkkupojan isovanhemmat ovat eronneet) ja he oikeasti tappelevat siitä, kumpi mummola saa pojan miksikin lomaksi/illaksi/viikonlopuksi.

Jos kyse olisi hoitamisesta, asia on toinen. Lapsesi haluaisi kuitenkin kaverin yökylään.

Ihan normaalia, vai mitä?

Kutsui poikasi mökille, mutta se ei käy koska 5-v pitäisi saada mukaan. Koska kaverikyläilyyn tulee noin paljon nuorempi sisarus mukaan?

Olet yrittäjä ilman tukiverkostoa ja sinulla on kohta 4 lasta....

Tässä taitaa olla kyse vaan vanhasta sisarusten kaunasta

Kaverikyläily on eri asia. Siskoni on molempien poikieni täti ja serkku on molempien poikieni serkku. Pienempi poikani tykkää serkustaan isoveljen jälkeen eniten maailmassa.

Miksi 5v ei pääse oman tätinsä ja serkkunsa kanssa mökille, kun 7v pääsee? Syy; Tädin poikaystävä ei jaksa kolmea. Tiedän, että pienempi poikani olis pahoittanut suuresti mielensä, kun hän ei pääse.

En ala loukkaamaan omaa lastani siskoni poikaystävän mukavuudenhalun takia. Ja, oma lapseni olisi purkanut pahaa mieltään meihin, ja roikkunut meidän ryysyissä kiukutellen koko viikonlopun, kun ei ole leikkikaveria. (On tottunut olemaan kaikki illat, viikonloput ja lomat isoveljensä kanssa, aina.)

Kun taas, siskoni olisi päässyt helpommalla, kun omalla pojallaan olisi ollut leikkikaveri. Joo, ei kiitos.

Etkö näe tässä mitään ristiriitaa? 8 ja 5 v lapset on ihan eri kehitysvaiheissa. Kai oma lapsesi saa edes joskus leikkiä ikäisensä kanssa eli ei tarvitse ihan aina hoitaa pikkuveljeä?

Ja nyt ongelmana onkin se, että isoveli ei voi mennä mökille, kun Sisko pääsisi helpommalla, kun lapsella on kaveri.

Ööö. Siis tarkoituksena on vain tehdä siskolle kiusaa

Te annatte pompotella itseänne. Oletteko te aivan sekaisin olevia masokisteja? Myötähäpeä.

Mieheni ex, joka oli hetken myös minun kaverini, oletti että mies korjaa naisen auton heidän eronsa jälkeen ja lainaa omaa autoaan yms. Emme olleet siis mieheni kanssa tuolloin yhdessä, vaan kavereita . Nainen petti itse miestä työkaverinsa kanssa ja laittoi mulle viestin, että mun pitää kertoa miehelle et nainen on luonani, vaikka oli pettämässä. En suostunut. Kun mies koitti selvittää pettääkö nainen, mies oli kuulema "sairaalloisen mustasukkainen". Nainen suorastaan nautti, kun mies "jahtasi" häntä. Lopulta minä sen muijan käräytin, kun en yksinkertaisesti enää voinut seurata sivusta. Mies jätti naisen, ja sitten alkoi se pomittaminen juuri näillä autonkorjausvaatimuksilla ja laskujen maksulla. Kun mies kieltäytyi maksamasta enää yhteisiä kuluja ja halusi erota, nainen valjasti isänsä vaatimaan mieheltäni rahaa yhteisiin laskuihin. Ex-apelta tuli karhukirjeitä ja satojen eurojen vaatimuksia kaiken maailman verhoista yms. Siis ihminen pettää itse systemaattisesti puoli vuotta, sitten suuttuu, kun toinen haluaa erota eikä kustantaa enää naisen elämää?? Nainen aloitti systemaattisen paskanjauhannan miehestä mutta miehen uuden kodin postilaatikkoon vei kuitenkin rakkauskirjeen, jonka mies sitten näytti mulle. Oli elämäni rakkautta yms. paskaa. Nainen vaati miestä yhteiselle etelänlomalle jonka olivat maksaneet ennen eroa, ja kävivät siellä. Sen jälkeen nainen mainosti miten eroottinen matka oli ollut ja paljon seksiä, silti Facebookissa ilmoitti myöhemmin uuden suhteensa vuosipäiväksi kuukauden ennen lomaa, eli petti siis myös tätä uutta miestä. :( Mies sanoi, että häntä lähes oksetti koko matkan ja yrityksistä huolimatta ei tuntenut naista kohtaan enää mitään. Nainen tuli uudelle miehelleen raskaaksi alle vuosi erosta ja poltti salaa tupakkaa raskausaikana. Nainen tuli muka mun luo kylään vaikka kävi kessulla, ja valehteli ummet ja lammet miehelleen joka olisi kuulema suuttunut tupakoinnista. Tämän jälkeen pistin välit poikki, sillä mulla oli "kaveri" joka haukkui mulle mun miestä, käytti mua hyväkseen pakottamalla suojelemaan omilta mokailuiltaan ja kaiken päälle vittuili mulle jatkuvasti siitä,miten voin olla hänen exänsä kanssa yhdessä, kun se on sellanen vässykkä. Nyttemmin on mennyt naimisiin lapsensa isän kanssa mutta seurattuani naisen toimia vuosia, en yhtään usko, että on muuttunut mihinkään. Jotkut näemä vaan on läpipaskoja ihmisiä ja toivon, että sellaiset ihmiset saavat toisille aiheuttamansa paskan takaisin karman muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Raivostuttava ketju. Siis tänne väärinkohteluistaa ovat useimmat raivostuttavan heikkoja ihmisiä.

Lampaat, hävetkää! Teille varmaan saisi myytyä vaikka lunta Etelämantereella.

t. akateeminen mies

no siinä näet miten eri tavalla tytöt ja pojat kasvatetaan. Tyttöjä pidetään edelleen ilmaisina piikoina, ja jos siitä väärästä kasvatusmallista joku nousee vasta 2-kymppisenä, se on pitkän kehityksen tulos, moni ei osaaa nousta siitä kiltteydestä omin neuvoin pois ikinä. Poikia ei ikinä pyydettäisi kaasoiksi, häiden keittiöön tarjoilemaan, tai lapsenlikaksi. Niin kylä sinäkin hyväksikäytät sitä vaimo-orjaasi jos sulla on sellainen, jos ei, jotain naista sinä kuitenkin käytät ilmaisena huorana.