Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11849)
Aikoinaan treffasin yhtä miestä, hän oli jääny työttömäksi hyväpalkkaisesta työstä joten liiton rahat oli jopa suuremmat kuin minun pätkätyö palkkani. Ostin sitten työpaikkani pikkumökille minkä sai vuokrata maksutta, parit oluet saunan jälkeen hänelle ja itelle siiderit kun valitteli ettei oo rahoja oikein iltaan. Hän olikin yllättynyt että olin ostellut juotavaa, sanoi että jos hän säästääkin nämä yhtä tulevaa tapaamista varten kavereiden kanssa. Olin niin tyrmistynyt ja yllättynyt etten saanut sanaa suusta. En tapaillu häntä muutenkaan sitten enään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaveri soitti ja pyysi että hakisin hänelle kaksi tölkkiä kaljaa. hän asuu n. Parinsadan metrin päässä kaupasta. naisena ei vaan kehtaa mennä ostamaan kaljaa. satoi vettä ja minulla on n. 5km. matka hänen luokseen jonne olisi pitänyt vielä pyörällä mennä. no ethän sä sokerista tehty ole, vastasi kun kieltäydyin. jos kehtaa juoda niin kehtaa hakeakin.
Vierailija kirjoitti:
kaveri soitti ja pyysi että hakisin hänelle kaksi tölkkiä kaljaa. hän asuu n. Parinsadan metrin päässä kaupasta. naisena ei vaan kehtaa mennä ostamaan kaljaa. satoi vettä ja minulla on n. 5km. matka hänen luokseen jonne olisi pitänyt vielä pyörällä mennä. no ethän sä sokerista tehty ole, vastasi kun kieltäydyin. jos kehtaa juoda niin kehtaa hakeakin.
Muuten ymmärrän kieltäymisesi, mutta naisena ei kehtaa ostaa kaljaa, mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveri soitti ja pyysi että hakisin hänelle kaksi tölkkiä kaljaa. hän asuu n. Parinsadan metrin päässä kaupasta. naisena ei vaan kehtaa mennä ostamaan kaljaa. satoi vettä ja minulla on n. 5km. matka hänen luokseen jonne olisi pitänyt vielä pyörällä mennä. no ethän sä sokerista tehty ole, vastasi kun kieltäydyin. jos kehtaa juoda niin kehtaa hakeakin.
Muuten ymmärrän kieltäymisesi, mutta naisena ei kehtaa ostaa kaljaa, mitä ihmettä?
joo ei kaikki naiset kehtaa ostaa alkoholia. tiedän useammankin. pitää ainakin olla kaveri mukana.
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?
Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin vain kertomaan lankaan, että olen sukulaisille tarkoituksella törkeä päästäkseni eroon heistä. Ovat käyttäneet kiltteyttäni hyväkseen koko elämäni, eivätkä usko suoraa puhetta. Kun aloin vaatimaan vastaavia asioita itselleni, jättivät rauhaan. Varmaan ihmettelevät selän takan ketjun tapaan, että miten kehtaan.
Tämä ei varsinaisesti tapahtunut minulle;
Mieheni äiti asuu yksin suuren kaupungin ydinalueella noin 150 neliön sukuasunnossa. Me emme siis asu samalla paikkakunnalla. Mieheni ystävä on tällä hetkellä kiperässä työtilanteessa. Hän on freelancer, ja joutunut mm. koronatilanteen vuoksi muuttamaan vanhempiensa luo pienemmälle paikkakunnalle. Hänellä olisi kuitenkin tässä suuremmassa kaupungissa silloin tällöin työkeikkoja, mutta ei niin paljoa, että kannattaisi vuokrata asunto. Hänellä ei myöskään tällä hetkellä ole autoa käytössään.
Kaveri oli kysynyt mieheltäni, olisiko hänen mahdollista kohtuullista korvausta vastaan yöpyä silloin tällöin 1-2 yötä kerrallaan miehen äidin asunnossa. Kämpässä on siis kolme isoa makuuhuonetta, joista äiti käyttää yhtä.
Mieheni mielestä tämä voisi olla Ok, varsinkin kun kyse on kaverista, jonka miehen äiti on tavannut useita kertoja. Kaveri voisi samalla myös auttaa heidän äitiään joissain käytännön jutuissa, kun äidillä on ollut vähän terveyshuolia viime aikoina.
Miehen veli suuttui tästä, ja sanoi, että miten kaveri kehtaa ottaa yhteyttä vain pyytääkseen jotain tällaista ja hyötyäkseen heistä. Hän on jollain tavalla onnistunut myös kääntämään mieheni pään asiassa.
Sekä mieheni että hänen veljensä omistavat asunnot, ja niiden lisäksi heidän äidillään on siis tämä iso ja arvokas asunto.
En voi kuin ajatella, että melko ahnetta ja ajattelematonta. Jos toisella on huono taloustilanne ja hän pyytää palvelusta josta olisi vielä tarjoutunut antamaan vastikkeeksi vähän rahaakin, niin paljon varallisuutta omaavat ihmiset, joilta tuollainen satunnainen yöpyminen ei olisi mitenkään pois, kutsuvat ahneeksi.
En kyllä sitten sanonut mitään asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varsinaisesti tapahtunut minulle;
Mieheni äiti asuu yksin suuren kaupungin ydinalueella noin 150 neliön sukuasunnossa. Me emme siis asu samalla paikkakunnalla. Mieheni ystävä on tällä hetkellä kiperässä työtilanteessa. Hän on freelancer, ja joutunut mm. koronatilanteen vuoksi muuttamaan vanhempiensa luo pienemmälle paikkakunnalle. Hänellä olisi kuitenkin tässä suuremmassa kaupungissa silloin tällöin työkeikkoja, mutta ei niin paljoa, että kannattaisi vuokrata asunto. Hänellä ei myöskään tällä hetkellä ole autoa käytössään.
Kaveri oli kysynyt mieheltäni, olisiko hänen mahdollista kohtuullista korvausta vastaan yöpyä silloin tällöin 1-2 yötä kerrallaan miehen äidin asunnossa. Kämpässä on siis kolme isoa makuuhuonetta, joista äiti käyttää yhtä.
Mieheni mielestä tämä voisi olla Ok, varsinkin kun kyse on kaverista, jonka miehen äiti on tavannut useita kertoja. Kaveri voisi samalla myös auttaa heidän äitiään joissain käytännön jutuissa, kun äidillä on ollut vähän terveyshuolia viime aikoina.Miehen veli suuttui tästä, ja sanoi, että miten kaveri kehtaa ottaa yhteyttä vain pyytääkseen jotain tällaista ja hyötyäkseen heistä. Hän on jollain tavalla onnistunut myös kääntämään mieheni pään asiassa.
Sekä mieheni että hänen veljensä omistavat asunnot, ja niiden lisäksi heidän äidillään on siis tämä iso ja arvokas asunto.
En voi kuin ajatella, että melko ahnetta ja ajattelematonta. Jos toisella on huono taloustilanne ja hän pyytää palvelusta josta olisi vielä tarjoutunut antamaan vastikkeeksi vähän rahaakin, niin paljon varallisuutta omaavat ihmiset, joilta tuollainen satunnainen yöpyminen ei olisi mitenkään pois, kutsuvat ahneeksi.
En kyllä sitten sanonut mitään asiaan.
No mieltä miesten ÄITI oli tästä? Minä en kyllä haluaisi melko vierasta satunnaista alivuokralaista kotiini. Minustakin tuo olisi huono idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varsinaisesti tapahtunut minulle;
Mieheni äiti asuu yksin suuren kaupungin ydinalueella noin 150 neliön sukuasunnossa. Me emme siis asu samalla paikkakunnalla. Mieheni ystävä on tällä hetkellä kiperässä työtilanteessa. Hän on freelancer, ja joutunut mm. koronatilanteen vuoksi muuttamaan vanhempiensa luo pienemmälle paikkakunnalle. Hänellä olisi kuitenkin tässä suuremmassa kaupungissa silloin tällöin työkeikkoja, mutta ei niin paljoa, että kannattaisi vuokrata asunto. Hänellä ei myöskään tällä hetkellä ole autoa käytössään.
Kaveri oli kysynyt mieheltäni, olisiko hänen mahdollista kohtuullista korvausta vastaan yöpyä silloin tällöin 1-2 yötä kerrallaan miehen äidin asunnossa. Kämpässä on siis kolme isoa makuuhuonetta, joista äiti käyttää yhtä.
Mieheni mielestä tämä voisi olla Ok, varsinkin kun kyse on kaverista, jonka miehen äiti on tavannut useita kertoja. Kaveri voisi samalla myös auttaa heidän äitiään joissain käytännön jutuissa, kun äidillä on ollut vähän terveyshuolia viime aikoina.Miehen veli suuttui tästä, ja sanoi, että miten kaveri kehtaa ottaa yhteyttä vain pyytääkseen jotain tällaista ja hyötyäkseen heistä. Hän on jollain tavalla onnistunut myös kääntämään mieheni pään asiassa.
Sekä mieheni että hänen veljensä omistavat asunnot, ja niiden lisäksi heidän äidillään on siis tämä iso ja arvokas asunto.
En voi kuin ajatella, että melko ahnetta ja ajattelematonta. Jos toisella on huono taloustilanne ja hän pyytää palvelusta josta olisi vielä tarjoutunut antamaan vastikkeeksi vähän rahaakin, niin paljon varallisuutta omaavat ihmiset, joilta tuollainen satunnainen yöpyminen ei olisi mitenkään pois, kutsuvat ahneeksi.
En kyllä sitten sanonut mitään asiaan.No mieltä miesten ÄITI oli tästä? Minä en kyllä haluaisi melko vierasta satunnaista alivuokralaista kotiini. Minustakin tuo olisi huono idea.
Miehen veli veti tästä herneen nenään jo ennenkuin asiasta ehdittiin edes keskustella äidin kanssa.
Minusta asiassa on törkeää se, että perheensä taloudellisesta asemasta hyötynyt erittäin varakas henkilö haukkuu ystäväänsä ahneeksi tilanteessa, jossa toinen on menettänyt toimeentulonsa ja sitä kautta kotinsa ja riippumattomuutensa (ts. joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiinsa). Ja kun pakkoraossa oleva ystävä yrittää tehdä kaikkensa saadakseen tilannettaan edes hiukan paremmaksi, ja uskaltautuu tiedustelemaan tällaisen tilapäisen ratkaisun mahdollisuutta, ystävinä pidetyt henkilöt alkavat haukkua.
Miksei sen sijaan voisi sanoa toista loukkaamatta vaikka että ”ymmärrän tilanteesi vaikeuden, mutta valitettavasti tämä ei ole nyt mahdollista”?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini suuttui minulle kun en yhtynyt hänen vihanpitoonsa exäänsä kohtaan. Olemme kuuluneet vuosia samaan tuttavaporukkaan ja itse olen säilyttänyt hyvät välit omiin ex-kumppaneihini.
Kaverini mielestä olen petturi koska eksät pitäisi haukkua automaattisesti ympäri kyliä ja omiin tai kavereiden eksiin ei saa pitää mitään yhteyttä tai edes moikata.
Jos olisimme vielä teinejä niin ymmärtäisin tälläisen mustavalkoisen ajattelun, mutta kun ollaan jo aikuisia...
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?
Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille jotka olette ketjuun kirjoitelleet! Tämä on minun ehdottomasti pisin ketjuni koskaan minkä olen tehnyt.
En olisi koskaan uskonut, että tästä tulee aaveen pisimpiä ketjuja.
Ketjua on mm. Siteerattu myös iltapäivälehdissä :)
Terkuin,
Laura
Paitsi, että tämä ei ole sun aloituksesi vaan minun. Tällä oli myös rinnakkaisketju, jossa puhuttiin lokkeilusta. Minä en ollut yhtään hyvilläni, että sanamuotojani kopioitiin (ei siteerattu) lehdessä. Kommentoin sitä aiemmin ketjussa. Jäi huomaamatta sulta. En myöskään laita tähän nimeäni, koska en halua tulla tunnistetuksi. Miksi teet näin? Etkö pidä itsekin itseäsi vähän outona?
Ap
Mulla on ensimmäinen palkallinen kesäloma, kotona kolme lasta ja puoliso. Ajattelin rentoutua. Vanhempani vaativat, että minun pitää mennä kunnostamaan heidän kesämökkiään, on maalaamista, pihan laittamista, kattoa pitäisi uusia, raivata ja ruopata. Ovat varakkaita nuorehkoja eläkeläisiä, mutta niin pihejä, että yrittävät teettää ilmaiseksi. Äiti oli jo pitkin kyliä kehunut, miten tytär tulee kesäksi hommiin mökille. Miestäni eivät enää yritä, hänen kieltäytymisensä on pätevämpi kuin minun.
Ja ei - vanhempani eivät ole auttaneet minua arjessa koskaan, itse on saanut pärjätä. Toki kun siellä käydään (meille on liian pitkä matka) ovat niin rakastavat mummi ja ukki, että! Ja kehutaan taas vähän kylillä, miten ovat hoitaneet taas lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani vaativat, että minun pitää mennä kunnostamaan heidän kesämökkiään, on maalaamista, pihan laittamista, kattoa pitäisi uusia, raivata ja ruopata. Ovat varakkaita nuorehkoja eläkeläisiä, mutta niin pihejä, että yrittävät teettää ilmaiseksi. Äiti oli jo pitkin kyliä kehunut, miten tytär tulee kesäksi hommiin mökille.
Toteat, ettet mene ja pistät heidän numeroihinsa soittoääneksi äänettömän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varsinaisesti tapahtunut minulle;
Mieheni äiti asuu yksin suuren kaupungin ydinalueella noin 150 neliön sukuasunnossa. Me emme siis asu samalla paikkakunnalla. Mieheni ystävä on tällä hetkellä kiperässä työtilanteessa. Hän on freelancer, ja joutunut mm. koronatilanteen vuoksi muuttamaan vanhempiensa luo pienemmälle paikkakunnalle. Hänellä olisi kuitenkin tässä suuremmassa kaupungissa silloin tällöin työkeikkoja, mutta ei niin paljoa, että kannattaisi vuokrata asunto. Hänellä ei myöskään tällä hetkellä ole autoa käytössään.
Kaveri oli kysynyt mieheltäni, olisiko hänen mahdollista kohtuullista korvausta vastaan yöpyä silloin tällöin 1-2 yötä kerrallaan miehen äidin asunnossa. Kämpässä on siis kolme isoa makuuhuonetta, joista äiti käyttää yhtä.
Mieheni mielestä tämä voisi olla Ok, varsinkin kun kyse on kaverista, jonka miehen äiti on tavannut useita kertoja. Kaveri voisi samalla myös auttaa heidän äitiään joissain käytännön jutuissa, kun äidillä on ollut vähän terveyshuolia viime aikoina.Miehen veli suuttui tästä, ja sanoi, että miten kaveri kehtaa ottaa yhteyttä vain pyytääkseen jotain tällaista ja hyötyäkseen heistä. Hän on jollain tavalla onnistunut myös kääntämään mieheni pään asiassa.
Sekä mieheni että hänen veljensä omistavat asunnot, ja niiden lisäksi heidän äidillään on siis tämä iso ja arvokas asunto.
En voi kuin ajatella, että melko ahnetta ja ajattelematonta. Jos toisella on huono taloustilanne ja hän pyytää palvelusta josta olisi vielä tarjoutunut antamaan vastikkeeksi vähän rahaakin, niin paljon varallisuutta omaavat ihmiset, joilta tuollainen satunnainen yöpyminen ei olisi mitenkään pois, kutsuvat ahneeksi.
En kyllä sitten sanonut mitään asiaan.
Ehkä korona-aikana ikä-ihmisen ei ole järkevää ottaa vuokralaisia.
A.A kirjoitti:
Meillä oli varattu keväällä 70v juhliin, ravintola ruokineen ja majoitus sauna-yöpymisineen,aamupaloineen.Koronan takia,kaikki peruttu!Sukulainen ilmoitti minulle,että lahja tulee SITTEN:: VASTA ,kun kunnolla juhlitaan.Sisaruksia yhteensä on 6,eikä keneltäkään mitään ,edes onnittelukorttia,vain onnittelut faceen.
Kyllä onnittelut riittivät. Miksi kukaan haluaisi edes järjestää 70 v juhlia!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten meillä oli sukua vanhempieni luona kylässä. Paikalla oli myös serkkuni lapsineen. Lapset olivat noin 5-7 v. Äitini kaivoi heille varastosta minun ja veljeni vanhoja leluja.
Serkkuni tyttö ihasteli joitain minun vanhoja tavaroitani, ja esim. kokeili juhlavaa ja kaunista hiuspantaa joka minulla oli lapsena ollut (olin saanut sen noin kuusivuotiaana parhaalta kaveriltani lahjaksi). Tätä vierestä seurannut tätini kysyi (osoittaen kysymyksen tytölle) että ”eikös X voisikin antaa sen sinulle”?Minä siinä sitten kakistelin ja yritin löytää diplomaattisen tavan sanoa pikkutytölle, että valitettavasti hän ei voi saada minun vanhaa ja rakasta suosikkihiuspantaani. Täti alkoi vähän inttää, ja lisäsi, että ”mutta kun sinulla on tuossa niitä muutenkin niin monta”. Silloin sisuunnuin ja vastasin napakasti, että minulla ei ole aikomuksenani antaa lapsuuden aikaisia tavaroitani pois, ja että sillä on syynsä että olen ne säilyttänyt. Lisäsin tytölle lempeämmin, että voin katsoa josko vaikka synttärilahjaksi löytyisi jotain uutta ja hienoa.
Koin törkeäksi, että tätini asetti minut sukulaisten ja vielä nuorten lasten edessä tilanteeseen, jossa hän yritti taivutella minua luopumaan jostain omastani. Olisin voinut näyttäytyä lasten silmissä ahneena ja ikävänä ihmisenä kun kieltäydyin luopumasta omastani.
Olin säästänyt ja huolella säilyttänyt lapsuudenaikaisia tavaroitani, koska niihin liittyi paljon muistoja, ja jotta voisin ne ehkä joskus antaa omille lapsilleni. Millaista se sitten olisi, jos en voisi niin tehdä, koska ne on vuosia sitten annettu serkun lapsille?Olisit vastannut, että "tätihän voisi antaa minulle autonsa, kun heillä on taloudessa niin monta polkupyörää".
Tädeillä, äideillä yms. tuntuu joskus olevan hyvinkin ihmeellinen ajatusmaailma, että teini-ikäisen tai jo aikuisen lapsensa / siskon- tai veljen lapsen tavarat on jotenkin vapaata riistaa ja niitä voi jaella ympäriinsä kysymättä tavaroiden omistajalta sen enempiä.
Itse olen menettänyt, muutamia vauvaleluja lukuun ottamatta, lähes kaikki vanhat tavarani, koska äitini katsoi oikeudekseen jaella kaikki vanhat lautapelit, lelut yms. persaukisille sukulaisille tai työkavereidensa lapsille. Siellä oli useampiakin sellaisia tavaroita, jotka nyt olisin halunnut antaa omalle lapselleni, mutta kun ei, niin ei.
Sama täällä 🙄 ihan alkoi veetuttamaan kun muistin kuinka paljon minun (maksamiani) tavaroitakin äiti on jaellu typerille serkuilleni. Kerran jo raivostuin että alan jakelemaan facebookin roskalavalla äitini tavaroita ja hakijoita on kohta ovella
Ei saisi missään nimessä antaa kysymättä eteenpäin, mutta miksi ylipäänsä olette jättäneet tavarat sinne vanhemmillenne?
Tätä samaa ihmettelen. Ei vanhempien koti ole mikään museo, vaan kyllä sieltä pitää ottaa omat tavaransa mukaansa tai ovat vapaata riistaa. Miettikää itse, kuinka paljon haluatte varata säilytystilaa kotoanne toisten roinille, joille teillä itsellä ei ole edes minkäänlaista tunnesidettä?
Taisi ex-vaimo löytää palstalle.