Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Jatkan edellisestä...

Itse asiassa niin monella muuten fiksulla ja "normaalilla" ihmisellä on todella ajattelemattomia tapoja vierailujen suhteen, ettei nykyisin tee erityisesti mieli pyytää ketään kylään, ellei nyt ole jostain varta vasten järjestetystä illanistujaisesta tms. kyse. Monet ensinnäkin olettaa, että vierailukutsu tarkoittaa monen tunnin loisimista. Ehkä se jollekin on ok, mä en tätä ymmärrä. Kuulumiset on jo vaihdettu ja puheenaiheet loppuneet niin siirrytään sohvalle makaamaan ja puhelinta näprää tai telkkaria tuijottamaan. Itse näen mielelläni ystäviä ja tehdään mitä tehdään, mutta sen jälkeen haluan jatkaa omia juttujani (usein töitä), mitä ikinä teenkään, enkä katsella sohvalla teetä lipittävää tyyppiä, oli miten hyvä ystävä hyvänsä. 

Olen muuten aivan samaa mieltä viestin 3405 kirjoittajan kanssa. Nuo loisijat ovat niin rasittavia! Osa ymmärtää kyllä lähteä ajallaan, mutta esim. kerran tyyppi, jonka tapasin silloin ensimmäistä kertaa, istui kahvipöytään, mätti tarjolla olevat herkut KAIKKI, siis putsasi aivan jumalattoman tarjoilumäärän, ja istui ja istui ja istui. Yritin johdattaa häntä ovelle, niin ei, livahti aina "katsomaan jotain" ja sitä kautta taas pöytään ja pyytelemään lisää kahvia. Lopulta pinna paloi kun kello oli yli kymmenen illalla, tyyppi istunut tuntikausia, ja totesin kylmästi että nyt sun on tosiaan mentävä kotiisi. Yritti pyydellä uudelleen kyläilykutsua. En ole kutsunut.

Vierailija kirjoitti:

Odotin esikoistamme ja työkaverini sanoi että heillä on joutavana paljon lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Saivat jotenkin houkuteltua meidät heille katsomaan niitä autotalliin + kellariin. Tavarat olivat yli 10 vuotta vanhoja, ummehtuneita ja todellakin ajastaan jääneitä. Emme olisi halunneet juuri mitään, mutta kulkivat siinä vierellä että ottakaa nyt tämä ja tämä ja tämä jne. Pakolla sitten niitä keräilimme ja sen jälkeen kutsuivat kahvipöytään. 

Istuuduttuamme ilmoittivat että nuo tavarat maksavat nyt 100 €, että maksammeko heti käteisellä vai tilille. Olimme aivan järkyttyneitä, mutta kun siinä mansikkaviinereiden kanssa istuttiin niin ei kerta kaikkiaan kehdattu sanoa että ei, emme ota yhtään mitään. Olimme nuoria ja epävarmoja ja vielä köyhiäkin. 

Maksoimme siitä roskakasasta tuon rahan ja vieläkin sapettaa, vaikka tilanteesta on jo 15 vuotta. 

Olisin maksanut sen viinerin ja lähtenyt lätkimään.

Naapuri pyysi, että siirtäisimme omaa menoamme Hoploppiin toiselle päivälle, ettei hänen lapselleen tulisi paha mieli kun naapurin lapsi olisi juuri sillä lähtöhetkellä halunnut leikkiä lapsemme kanssa. Niin, mutta kun meillä oli tarkoituksena tavat paikan päällä tuttavaperhe ja kun meillä on tämä toinenkin lapsi johon reissun siirtäminen vaikuttaa, mutta näistä perusteluista huolimatta naapuri yritti vielä ihan tosissaan, että olisi siirretty reissua. Lopuksi yritti vielä viimeisenä oljen kortena saada tungettua oman lapsensa meidän mukaamme.

Vierailija kirjoitti:

Olen muuten aivan samaa mieltä viestin 3405 kirjoittajan kanssa. Nuo loisijat ovat niin rasittavia! Osa ymmärtää kyllä lähteä ajallaan, mutta esim. kerran tyyppi, jonka tapasin silloin ensimmäistä kertaa, istui kahvipöytään, mätti tarjolla olevat herkut KAIKKI, siis putsasi aivan jumalattoman tarjoilumäärän, ja istui ja istui ja istui. Yritin johdattaa häntä ovelle, niin ei, livahti aina "katsomaan jotain" ja sitä kautta taas pöytään ja pyytelemään lisää kahvia. Lopulta pinna paloi kun kello oli yli kymmenen illalla, tyyppi istunut tuntikausia, ja totesin kylmästi että nyt sun on tosiaan mentävä kotiisi. Yritti pyydellä uudelleen kyläilykutsua. En ole kutsunut.

Samaa mieltä, että tuntikausien vierailut on painajaismaisia. Eräs naapurini tuttu piipahti luonani naapurini kanssa. Häneltä jäi luokseni tupakat, joita tuli seuraavana päivänä hakemaan.

Olin juuri tullut töistä ja oletin, että hän vain piipahtaisi. Erehdyin keittämään kahvit ja se oli totaalinen virhe! Naapuri tuttava halusi esittää olevansa yhteiskunnallisesti tiedostava ja viritteli keskusteluita miesten ja naisten asemasta, matalapalkka-alojen epäreiluudesta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista jne.

Joo, tärkeitä aiheita kaikki, mutta kyllä siinä pikkuhiljaa alkoi hymy hyytymään, kun lähes tuntematon mamma oli vielä kymmenen aikaan illalla paapattamassa maailman epäoikeudenmukaisuutta keittiössäni. Toista kertaa en enää pääsynyt kotiini.

Ja jotta olisi riittävän outoa, niin hän myös lähetti minulle jossain vaiheessa postikortteja ja soittelikin - yksi soitto oli illalla yhdeltätoista. Numeroni hän oli saanut naapuriltani.

Mulla loppui bensiini (mittarissa vika) ja pyysin siskoani hakemaan metsästä, ei käynyt, koska myöhästyy töistä viisi minuuttia (suojatyöpaikka ja esimiesasema) kuitenkin samassa viestissä kyselin pääsenkö hoitamaan lasta. En vastannut ja en mennyt.

Eikä! Minullakin oli vaivana tuollainen illanistuja ja loisija!!! Hyvänpäiväntuttava jonka kutsuin kahville, oli muuten iiiiiso virhe. Istui pöytään kahville ja söi KOKO pullapitkon, ja kun kahvi ja pullapaketti loppui, istui siinä vaan vilkuillen vihjailevasti kahvinkeittimeen monta tuntia. Lopulta pyysi lisää jolloin totesin että en enää juo kahvia näin myöhään, meen kohta nukkumaan ja närästää jos näin myöhään juo (klo 21). Ei mennyt perille tälle, jäi istumaan ja selitti koko ajan vaan. Sitten sanoin jo tiukemmin että kiitos, mulla on aamulla herätys kello 7. Siihen ihmettelyä että mites nyt niin kun huomena on sunnuntai eikä edes vastausta kuunnellut vaan selitti lisää vaan. Lopulta nousin ja ohjasin ovelle jolloin totesi että pitää vielä käydä vessassa ja meni ohitseni. Odotin kärsivällisesti. Kun tuli ulos, suuntasi suoraan siitä takaisin sinne keittiöön!!!!!! Silloin meni hermo ja totesin että nyt ulos ja heti. Sepä suuttui ja naama punaisena kiukutteli että olen huonokäytöksinen epäkohtelias ihminen. Ei ole kuulunut enää toistamiseen.

Minulta on lähinnä lainailtu rahaa. Olen ollut melkoisen kiltti, ja ein sanominen ollut vaikeaa. Nykyisin osaan jo pitää puoleni. Tässä pari tapausta.

Yksi kaverini lainaili usein pienehköjä summia, takaisinmaksu todella nihkeää. Erään lainauksen yhteydessä päätin olla jämäkkä ja sanoin, etten tämän jälkeen lainaa ennen kuin edelliset on maksettu. Oli ymmärtäväinen ja sanoi että tämä on ok. Noh, seuraavana päivänä olin silloisen miesystäväni kanssa kaupoilla kaukana keskustasta. Tämä kaveri soitti ja intoili kuinka on toisen kaverinsa kanssa keskustassa, ilman rahaa tietenkin, ja olisi niiiiin kiva jos voisin lainata hänelle 100 euroa nyt heti! Minun olisi pitänyt siis jättää kauppareissu kesken, ajella keskustaan, ja nostaa raha hänelle käteisenä! En ollut tuollaisia summia hänelle koskaan lainannut. Lisäksi kaveri sivuutti täysin eilispäiväisen päätökseni. Kun siitä asiallisesti mainitsin, sekä myös että en ollut lähettyvillä, alkoi kaveri urputtaa ja kieltäytymiseni olikin vittuilua ym ym. Suutuin ja löin luurin korvaan. Siitä jäi kaveruus katkolle, mutta myöhemmin oltiin vielä yhteyksissä. Onneksi sekin kuitenkin loppui, ja kaverisuhde kuoli kuin itsestään. Olin helpottunut.

Toinen tapaus, eri tyyppi: mentiin kaverin kanssa junalla toiseen kaupunkiin viihteelle. Kun seuraavana päivänä alkoi olla kotiinlähdön aika, kaveri ilmoitti yhtäkkiä että hänellä ei olekaan rahaa paluulippuun ja piti aivan selvänä että minähän sen maksan. Sen verran sain oltua jämäkkä, että käskin häntä ensin soittamaan läpi pari läheistään josko heillä olisi lainata rahat lippuun. No eipä tietenkään ollut, eli minä ne lopulta ostin. Tämä kaveri on edelleen elämässäni, mutta olen oppinut pitämään puoleni. Kun olen asettanut rajoja hänkin on niitä alkanut kunnioittaa.

Tästä on ehkä 15 vuotta aikaa. Poikani olivat ala-asteikäisiä ja leikkivät joskus pihalla erään naapurin 9-vuotiaan pojan kanssa, jota ihailijat. Omat poikani olivat pahoittanut mielensä monta kertaa siitä, että tämä poika ei leikikään heidän kanssaan jos eräs viereisen pihan yhteishuoltajaperheen poika tulee isänsä luo niin minun poikani jätetään kuin nallit kalliolle eikä heidän kanssaan enää olla, kun tulikin yhtäkkiä mieluisampaa seuraa. Muistan miten pahoillaan olivat ja joskus lähdettiin häivyttämään pahaa mieltä jonnekin muualle yhdessä.

Kerran tämän 9-vuotiaan äiti soitti ovikelloa. Tiesin että olivat lähdössä viikonlopuksi mökille koko perhe. Äiti tuli kysymään että jos heidän poikansa jäisikin tänne, ei tarvitse ruokaa tai muuta, mutta jos saisi tulla yöksi vaikka poikieni huoneen lattialle. Olin hämmästynyt että mikäs tämä homma on. Sanoi sitten että kun pojan bestis eli tämä aiemmin mainittu olikin tullut viikonlopuksi isänsä luo niin ei poika halua lähteä maalle.

Sanoin ettei käy. Ollaan muka itse lähdössä jonnekin. Ei menty kylläkään mihinkään. Miten olisin selittänyt tämän pojan yöksi tulemisen omilleni? Päivällä seura ei olisi kelvannut mutta yöksi olisi pitänyt saada tulla meille.

Kerran tapasin toisen pojan vanhempainillassa erään äidin, jonka kanssa puhuin jotain. Kävi ilmi, että asuimme parin kadun päässä toisistamme. Ei sovittu mitään tms. Meni muutama kuukausi ja puhelin soi joulupäivänä. Tämä äiti olisi halunnut työntää poikansa meille siksi aikaa kun miesystävän kanssa piti päästä leffaan. En ottanut lasta, jota en edes näöltä tuntenut.

Lähes minkään asian pyytäminen sinänsä ei ole mielestäni törkeää. Ihmisethän tekevät jatkuvasti toisilleen palveluksia.

Avainsana on vastavuoroisuus. Jos ei itse ole koskaan valmis auttamaan, on turha sitä pyytääkään.

Hyvänä esimerkkinä miehen sisko. Raivostuttavan itsekeskeinen ja typerä ihminen, joka ei ole veljensä elämästä kiinostunut edes kuulumisten vertaa. Yrittää silti aina ihan pokkana kalastella kaikenlaista apua.

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen ja tulin näyttämään vauvaa. Minulla on poika. Yksi työkavereista toi minulle muovipussillisen hänen tyttärensä vanhoja vaatteita.

Ärsyttää.

Sitä vaan, että eikös niistä vaatteista olisi voinut katsoa, että mitä omalle lapselleen ottaa (olettaen nyt, että ne olivat vauvanvaatteita), jos olivat ehjiä/muutoin hyväkuntosia. Kas kun poika voi pitää vaaleanpunaistakin ja muita "tyttöjen värejä". Hameet ja mekot olisi voinut laittaa sitten menemään eteenpäin jollekin tarvitsevalle tai palauttaa takaisin, jos ei niitä halua lapsensa ylle pukea.

Vierailija kirjoitti:

Naapuri pyysi, että siirtäisimme omaa menoamme Hoploppiin toiselle päivälle, ettei hänen lapselleen tulisi paha mieli kun naapurin lapsi olisi juuri sillä lähtöhetkellä halunnut leikkiä lapsemme kanssa. Niin, mutta kun meillä oli tarkoituksena tavat paikan päällä tuttavaperhe ja kun meillä on tämä toinenkin lapsi johon reissun siirtäminen vaikuttaa, mutta näistä perusteluista huolimatta naapuri yritti vielä ihan tosissaan, että olisi siirretty reissua. Lopuksi yritti vielä viimeisenä oljen kortena saada tungettua oman lapsensa meidän mukaamme.

Tulee väkisinkin mieleen, kun on lukenut noita ketjuja korkeakouluhauista, joissa porukka itkee hysteerisesti ja saa paniikkikohtauksia koko ajalla, mitä odottavat tuloksia. Ja jos ei saa paikkaa, itketään hysteerisesti, masennutaan ja ollaan täysin pohjalla. Tulee mieleen, että onko näillä lapsuus ollut juurikin tuota, kuin naapurisi lapsen, eli koko lapsuus suojeltu pettymyksen tunteilta ja nyt aikuisena niitä ei osata rakentavasti käsitellä.

Up!

Olisin lainannut äidilleni mehumaijaa mutta eihän lainatavaroista perusta, omaksi voi ottaa.

Mulla oli kaksi poikalasta ja liikuttiin paljon siellä täällä. Naapurin samanikäiset pojat eivät päässeet koskaan mihinkään (ihan oikeasti) eikä heille ostettu edes leluja tms. Silloin tällöin sanoin omilleni että älkää puhuko näille esim. jonnekin Viroon tai Lintsille menosta tai Puuhamaahan, koska kaikki vain pahoittavat mielensä. Kerroin näistä lähdöistä yhdessä vaiheessa vasta samana aamuna, kun lähdettiin.

Toinen näistä pojista alkoi muuten valehdella aivan ihmeellisiä matkajuttuja. Eivät ole vieläkään matkustaneet missään, vaikka ovat jo aikuisia. Omat poikani eivät kehuskelleet, vaan olisivat halunneet jotain kertoa vaikka Kreikasta ym. paikoista joissa lomailimme. Kun oltiin tultu pois, kerrankin lähdettiin fillarilla kauppaan ja toinen näistä naapurin pojista käveli vastaan. Poikani olisi moikannut tätä, mutta toinen poika ei sanonut yhtään mitään, kulki vain nokka pystyssä vihaisen näköisenä eteenpäin. Jouduin sitten kertomaan mistä on kyse. Toisen kerran sama homma ja naapurin poika huusi jo kaukaa ettei halua kuulla mitään lomasta. Minusta poikiani kohtaan tehtiin väärin. He pahoittivat mielensä, koska sen ikäiset eivät pullistele menimisillään ja matkoillaan. Kunhan olisivat puhuneet pari sanaa.

Kerran tapahtui näin, että nuoremman pojan kimpussa oli jatkuvasti eräs häntä nuorempi poika pihasta. Roikkui aamuvarhaisesta rimputtamassa ovikelloa että haluaa olla poikani kanssa. Oli siinä sinänsä jo kestämistä, vaikka tulivat toimeen. Nuorempi kundi palvoi poikaani.

Heillä oli kesämökki eikä poika olisi halunnut sinne minun poikani vuoksi. Pakottivat lähtemään. Oli eräs kaunis sunnuntai kun tulivat yllättäen pois. Jos ennen kuin auto oli pysäköity, meidän ovikello soi ja siellä toisen pojan äiti sekä poika, jotka olivat kysymässä että jos poika voisi olla meillä, kun he olisivat menossa synttärijuhliin suoraan mökiltä. En tiedä kuinka kosteista kekkereistä oli kyse. Poika oli 6-vuotias ja todella kovaääninen, ärsyttävä minäitsemulle-tyyppi, joka oli jo mm. rikkonut poikieni tavaroista kiukuspäissään.

Minua ihan oikeasti hiveli, kun jouduin kertomaan ettei meille sovi, koska ollaan juuri lähdössä laivalle. Se piti paikkansa. Emme voineet astua lastenhoitoremmiin, vaikka niin oli laskettu. Joutuivat ottamaan pojan mukaan kekkereihin. Me lähdimme laivalle.

Eilen, viimeisenä työpäivänä ennen lomaa, otti kyllä pahasti päähän pomon puolesta. Tein siinä lähtöä ja kävin sanomassa heipat ja toivottamassa hyvää lomaa... Pomo istui ompelukoneen ääressä surruuttamassa jotakin koirakuvioidesta kankaasta. Ihastelin että onpa veikeä kuosi, jolloin pomo kertoi, että ylempi esimies oli käynyt aamulla nakkaamassa pakan pöydälle ja sanonut että tästä kaksi hihatonta mekkoa hänen tyttärilleen :D Ei kaavoja ei mitään, "kunhan nyt jonkinlaiset." Mainittakoon, ettei pomon työtoimenkuvaan kuulu surruutella vaatteita kollegoille, mutta kilttinä ja avuliaana oli suostunut... ja tehnyt niitä mekkoja siinä sitten koko päivän. Toinen ompelukone oli hajonnut kesken kaiken eikä toinenkaan niin hyvin toiminut. Vasta toinen mekko oli jotakuinkin valmis kun oli joutunut purkamaan huonoja saumoja, työaika lopussa ja kaikki pomon varsinaiset hommat vielä tekemättä. Sanoin että antaa olla nyt vaan, ylempi esimies tehköön itte kolttunsa omalla ajallaan. Pomo vaan huokaili että niin pitäis mutku lupasi jo...

Ja kertoi kaikista monista muista hyväksikäyttötapauksista elämänsä varrella. Entinen pakettiauto joka viikko lainassa eivätkä itse päässeet sitten kauppaankaan. Muuttokuormia roudattu selkä vääränä, talkoisiin osallistuttu ja remontteja tehty. Ommeltu vaikka mitä ja kenelle, järjestetty sukulaisten juhlia niska limassa ja omalla kustannuksella; itse pyydetty jonkun harvan kerran apua joltakulta, esim. juhlajuomien tarjoiluissa, ja pyydetyt olivat suostuneetkin, vaan jättäneet tulematta paikalle!

"Ikinä enää en pyydä apua keneltäkään," pomo vannoi, vaikka minun mielestäni olisi pitänyt ennemmin vannoa ettei itse enää ikinä auta ketään. Alkoi enemmänkin ärsyttää, kuinka jaksaa ja viitsii olla noin lapanen liki 60 vuotta :(

Vierailija kirjoitti:

Osa 2/2: Lopulta koitti se päivä, kun talon hallintaoikeus siirtyi meille. Rouva oli sanonut palkanneensa siivoojan tekemään loppusiivouksen, ja olimme pitkälti unohtaneet tavarantyrkytysepisodin. Olimme hyvällä mielellä ja innoissamme, kun saavuimme talolle. Meidän uusi ikioma kotimme, ja ensimmäistä kertaa saisimme olla siellä aivan yksin! Kun ajoimme pihaan, olin tikahtua. Astuimme ulos autosta, halasimme toisiamme ja taisin vähän hihkua ja hypähdellä riemusta. Avain oli sovitussa paikassa, ja avasimme yhdessä ulko-oven... vain huomataksemme, että talo oli likaisen oloinen ja siellä täällä oli pikku roskia ja krääsää ja mm. iljettävä sohva, järkyttävän ruma kaappi ja pöytä, epämääräisiä muovikippoja, vanhoja lehtiä ja vaikka mitä muuta. Uunia ei ollut kaikesta päätellen siivottu vuosiin, ja kaikki oli jotenkin nuhjuista ja inhottavaa. En voi edes kertoa, mikä pettymys oli astua ensimmäiseen omaan taloonsa tällaisissa merkeissä ja nähdä, kuinka vähän aluksi ihanina pitämämme myyjät meitä todella kunnioittivat. 

Koska ensimmäinen päivämme yksin uudessa talossa oli niin ikävä, minulta on kestänyt kuukausia tuntea paikka omakseni. Vasta nyt, kun olemme remontoineet koko torpan lattiasta kattoon ja poistaneet kaikki merkit entisistä omistajista, tunnen, etteivät he enää ole läsnä. Mutta en oikeasti voi muuta kuin ihmetellä, miten he kehtasivat olla noin pahansuopia ja kostonhimoisia siitä, ettemme olleet valmiit maksamaan itseämme kipeksi toisten ihmisten rojuista. Tiedän, että kokemukseni ei ole pahimmasta päästä tässä ketjussa esiintyneitä häikäilemättömyyksiä, mutta minun elämässäni tämä on ollut suuri asia. 

Ihan tavallista, moni myyjä jättää ok- taloon tai kesämökille kauheat määrät roinaa ja luottaa ettei uusi omistaja lähde riitelemään niiden poistamisen kustannuksista.

Vanhempani ostivat vuosia sitten kesämökiksi erään vanhan parin asunnon. Vanhukset tekivät samalla tavalla kuin yllä, jättivät yhden huoneen ja vintin täyteen tavaraa. Heille ja heidän pojalleen soitettiin useita kertoja, lupasivat tulla tyhjentämään paikat, eivät koskaan ilmestyneet. No, tsekattiin tavarat ja laitettiin myyntiin, ajateltiin saada peräkärryn vuokra+ kaatopaikkamaksut kasaan. Saatiinkin, ja pari tonnia rahaa päälle. Roinan joukossa oli pari arvokkaaksi osoittautunutta taulua ja vanhaa lasitavaraa.

Uppia !

Up!

huh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisessä työpaikassani olin ainut nainen. Eräänä päivänä yksi kollega tuli kysymään, että voisinko leipoa seuraavaksi päiväksi kakun, koska hänellä on _toisen_ nimen nimipäivä. Nauroin ja sanoin että en voi, olen tosi huono leipomaan. Hän oletti, että koska olen nainen, osaan leipoa ja teen niin käskystä. Seuraavana päivänä mies tuli töihin ja kailotti jo ovelta että "täältä tulee nimipäiväsankari!!" ja oli hämmästynyt kun kaikki muut eivät olleetkaan laulamassa kakun kanssa onnittelulauluja.. Mökötti minulle koko päivän siitä, etten tuonut kakkua. Uskomaton tyyppi!

Siis NIMIPÄIVÄ!!?? Joku 7-vuotias voisi olla nimipäivästään noin innoissaan.

Joskus kolmevuotiaana kuulemma vittuunnuin täysin kun en saanut nimipäivälahjoja vaikka jotkut kaverit sai.