Lue keskustelun säännöt.
Nuoret entistä mielisairaampia
23.05.2016 |
Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntyi tyttöjen osalta 65% ja poikien 45%. Miksi nykynuoret ovat mielisairaita? Miksi Suomessa on eniten mielisairaita suhteessa asukaslukuun?
Kommentit (89)
Johtuu medikalisaatiosta ja siitä etteivät ihmiset kestä enää normaalia elämää vaan kuvittelevat että sen pitäisi olla aina hauskaa ja helppoa. Sitten kun tulee niitä episodeja vastaan mitkä ennen vain kestettiin verta sylkien ja noituen niin nykyisin sitten "masennutaan" ja haetaan turrutuspillerit lääkäriltä, vaikka suurin osa noistakin tapauksista olisi vain voinut ajatella sitä asiaa niin että jopas oli perseestä, mutta silti selvisin siitä, ja vielä ihan omin voimin.
(Hengenvaaraa, asunnottomuutta ja nälkäähän tässä maassa ei käytännössä kukaan ikinä pode, joten se "kurjuus" on vain enimmäkseen kuviteltua.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Kuri pidettiin silloin vetäisemällä karttakepillä sormille tai raahaamalla korvasta ulos, nykyään ei ole kurinpitokeinoja. Silloin ei edes ollut psyykelääkkeitä.
http://www.alli.fi/julkaisut/90-luvun%20laman%20vaikutukset
^Tuolta voi katsella rumia lukuja edellisen laman leikkauksista, niiden laskua maksetaan koko ajan ja hallitus aikoo sitä vielä kasvattaa.
Sinänsähän lisääntynyt pahoinvointi ei yksin selitä nimenomaan psykoosilääkkeiden käytön lisääntymistä. Sen selittääkin se, että niitä tyrkytetään nykyään joka vaivaan. Minun lapsellani on autismi ja adhd. Hän ei ole saanut erityisluokkapaikkaa ("sopivia ei ole"), avustajaa ("vain liikuntavammaiset saavat oman avustajan"), eikä muutenkaan läheskään riittäviä tukitoimia. Hän palloilee päivät pitkät koulussa täysin pihalla, ei ymmärrä yhtään mitä pitää tehdä ja kärsii meluisassa ja arvaamattomassa ympäristössä suunnattomasti. Arvatkaapa, mikä on ratkaisu kun hän on ahdistunut tästä hirveästä kuormituksesta ja käyttäytyy aggressiivisesti?! Aivan oikein.
Että tämmöinen onnela meillä täällä pohjolan perukoilla.
Vierailija kirjoitti:
Diagnosointi on siis lisääntynyt, ja lääkärit hoitavat julkisella puolella lääkkeillä, koska se on kustannustehokasta. Annetaan hulluille nappeja, jotta ne pysyvät poissa silmistä. Suomalaiset ovat olleet heimokansaa, ja täällä pariuduttiin pitkän aikaa vain saman heimon jäsenten kesken. Siksi geenipoolimme on sellainen, että Itä-Suomessa skitsofrenian esiintyvyys on maailmanluokkaa. Banjokansaa, sano.
Aina tämä sama väite. Suomalaisilla on päinvastoin hyvin monipuolinen geenipooli. Itä- ja länsisuomalaisen geneettinen ero on suurempi kuin etelä-ja pohjoiseurooppalaisen. Koittakaa jo unohtaa tämä neandertaalimongoliperunanenäbanjonsoittaja-argumentti kun ei sillä ole mitään totuuspohjaa.
Suomessa ainakin korostuu itsepärjäämisen kulttuuri. Ja kun ottaa vielä huomioon että vaatimuslista on pidempi ja vaativampi kuin aikaisemmin vapaampina aikoina niin voila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Ei silloin kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä juu. Ihme ja kumma, kun kuitenkin teidänkin ikäluokasta hirvittävä määrä ihmisiä on ryypännyt itsensä hengiltä tai työkyvyttömäksi, masentunut ja syrjäytynyt. Ei kaikki ollut ennen paremmin. Ennen oppimisvaikeudet kuitattiin karttakepillä ja tukkapöllyllä, vaikeammista ongelmista kärsivät päätyivät kansakoulun jälkeen kylähulluiksi tai johonkin hanttihommiin joita ei enää ole koska maailma on muuttunut.
En silti sano, että psykoosilääkkeet ovat ihmiselle hyväksi. Mielestäni niiden käyttö tulisi tiukasti rajoittaa psykoosien hoitoon. Mutta tuollainen menneiden idealisointi, ihan kuin silloin ei olisi ollut mitään ongelmia vain koska niitä ei hoidettu, on julmaa ja typerää.
Hmmm... Voi olla, että nyt tunnistetaan paremmin nuorten masennus- ja ahdistusoireet. Tuliko kenellekään missään vaiheessa mieleen, että ehkä se on HYVÄ ASIA?
Itse olen syntynyt 1960-luvun lopulla. Lapsuus ja nuoruus oli ok, ja olen peruspositiivinen ihminen. Mutta moni luokkakaverini voi huonosti, eikä siihen aikaan - 1980-luvun alussa - teinien pahoinvointiin tartuttu mitenkäön, kuin korkeintaan kuria koventamalla. Parhaan ystävän sisko sairastui skitsofreniaan ja joutui suljetulle - NYT hän todennäköisesti olisi sairaalajakson jälkeen lääkityksellä ja terapiatapaamisten kanssa kotona.
Nyt tyttäreni sairastui masennukseen ja ahdistushäiriöön, 16-vuotiaana. Taustalla on kiusaamista ja isän syöpä. Onneksi saimme apua, lääkityksen ja terapiaa. Parempaan päin mennään! Minulla ei ole pahaa sanottavaa ainakaan Helsingin nuorisopsykiatrian toiminnasta. Jonoja on, mutta nuoren ongelmat on otettu tosissaan. Eikä alle täysi-ikäiselle KOSKAAN määrätä psyykelääkkeitä ilman ainakin lääkekontrollia, näin meille ainakin sanottiin. Vähän siis ihmettelen, onko jollekin alaikäiselle jossain oikeasti määrätty psyykelääkkeitä ilman mitään tapaamistukea?
Usein maallikot haluavat jonkin selkeän yksittäisen syyn nuoren mielen sairauksiin. Ei niitä välttämättä ole! Esimerkiksi skitsofreniaan on yleensä geneettinen taipumus, ja se voi puhjeta täysin hyvän perheenkin (enkä nyt puhu aineellisesta hyvästä, vaan hyvästä kasvatuksesta ja tukevasta vanhemmuudesta) lapselle. Samoin esim. masennus. Voi myös olla, että lapsen elämässä ei ole muitakaan traumoja. Nämä ovat ainakin osin aivokemiaa, siksi lääkityksestäkin on monelle oikeasri hyötyä. Ainakin mun tyttärellä ero aikaan ennen Seronilia on silminnähtävä. Aiemmin poissaoloja oli koulusta 1-2 viikossa, nyt ei yhtään!
Eli vaikka tietysti kannattaa säilyttää kriittisyys ja miettiä medikalisaation riskejä, niin kriittisyys pelkästään epäluulojen perusteella on huono juttu. Sillä, että jotkain oireet otetaan paremmin todesta ja hoidetaan nyt tehokkaammin kuin ennen voi myös olla hyvä juttu, eikä automaattisesti merkki a) sairastuvuuden lisääntymisestä, b) yhteiskunnan huononemisesta, c) vanhemmuuden heikkenemisestä tai d) medikalisaatiosta ja lääkefirmojen ahneudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Johtuisiko siitä, ettei niitä ollut. Siis lapsille. Aikuisväestö toki lääkitsi itseään tehokkaasti alkoholilla, hotapulverilla ja kokaainilla, johon olivat sodan aikana tottuneet ja johon jääneet koukkuun. Se turrutti sotavammojen aiheuttaman fyysisen ja psyykkisen kivun. Sitähän toki purettiin myös remmillä lapsiin ja vaimoon, ja monissa perheissä kossu ja kirves olikin isukin tehokkain tapa käsitellä sodan tuomia kauhuja.
En ymmärrä yhtään sitä, että romantisoidaan aikaa, jolloin ihmiset olivat äärirajoilla, Suomi kaikilla mittareilla mitattuna kehitysmaa ja sodan tuhot vielä kaikkien muistissa. Se, että silloin oli pula kaikesta ja ihmisiä kuoli niin tubiin kuin synnytyksiinkin, ei tarkoita että meidän pitäisi palata noihin aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Toisaalta, silloin ei ollut myöskään ohitusleikkauksia, pallolaajennuksia, keinoniveliä, kaihileikkauksia ja lääkitystä sydän- ja verisuonitauteihin. Ja hyvin ihmiset elivät, kunnes kuolivat.
Mitäpä sanot tähän, ikäluokkasi edustajana, pitäisikö teidänkin luopua näistä nykyajan hömpötyksistä, kun ei niitä 50-luvullakaan tarvittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppi 28:lle. Onneksi mielisairauksia lääkitään ja lääkkeet on kehittyneet todella paljon. Mieleterveyssektorilla on paljon vielä kehitettävää, mutta kaikki ei ole huonoa sielläkään. Ongelmia tunnistetaan ja niihin saa matalammalla kynnyksellä hoitoa kuin ennen. Ennen "vanhoina hyvinä aikoina" se oli joko tai. Joko olit terveen kirjoissa tai suljetulla. Laitoksiin pantiin sairaimmat ja muut olivat ilman hoitoa syrjäytymässä opinnoista ja työelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Antipsykoottisten lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, koska niitä määrätään ihmisille aivan liikaa. Kaikkia tavallisiakin ongelmia ollaan ylidiagnosoimassa. Sitä kun ei tietenkään voi olla vain surumielinen jonkin asian johdosta, vaan se on masennus, kuolemaa pohdiskelevat nuoret ovat poikkeuksetta itsetuhoisia ja autismi on kuitenkin loppujenlopuksi sama asia psykoosin kanssa. Sitten esim. Tammiharjun nuoriso-osastolla oli käytäntö, että kaikille annettiin iltaisin ketiapiinia (Ketipinor) unilääkkeeksi, riippumatta siitä, oliko uniongelmia vai ei. Ketiapiini on siis antipsykoottinen lääke, jota voi pieninä annoksina ottaa myös unilääkkeeksi.
Monet tuntevat sen ongelman, että hoitoa ei saa silloin, kun sitä tarvitsee. Tämä on ihan oikea ongelma, kun jostain syystä puhetta ei oikein tahdota uskoa. Ei riitä, kun sanoo, että "minulla on paha olla", vaan asiasta pitää usein olla jotain näyttöä. Siksi voi olla vaikea uskoa, että jotkut Suomessa kokevat tämän ongelman täysin päinvastaisena.
Jos nuorella on jo historiaa jonkinlaisten mielenterveysongelmien kanssa tai muita ongelmia (esim. alkoholismia perheessä) niin sellaisille nuorille tuputetaan väen vängällä kaikenlaisia mielenterveysdiagnooseja ja niihin ensisijaisena hoitona vahvat lääkitykset. Minä itse jouduin tämän uhriksi väärindiagnosoidun Aspergerin seurauksena. Ensin minulla diagnosoitiin psykoosi (jota tietysti lääkittiin ketiapiinilla, jonka annostelu todettiin muutamaa vuotta myöhemmin aivan liian suureksi). Sitten yritettiin diagnosoida masennusta ja skitsofreniaa, kunnes lopulta huomattiin, että minulla on vain Aspergerin oireyhtymä, eikä minulla ole koskaan ollutkaan mielenterveysongelmia. Siitä huolimatta joudun joka kerta lääkärissä käydessäni todistelemaan henkistä hyvinvointiani ja lääkärit ovat koko ajan repimässä sanojeni takaa mitä kummallisimpia piilomerkityksiä, koska heitä niin huolettaa minun vointini, kun minulla on tällainen "historia". Minun fyysisiä vaivojani ei ole aina hoidettu, sillä lääkäri on ollut sitä mieltä, että henkiset ongelmani ovat nyt kiireisempiä hoidettavia, eikä minua uskota kun sanon, ettei minulla ole henkisiä ongelmia. Sen kun kuulemma näkee minun kasvonilmeistäni ja voimakkaista tunnereaktioistani, että minulla on psyykkisiä ongelmia, eikä sana "Asperger" kelpaa selitykseksi poikkeavalle käytökselle. Sitten minut laitetaan M1-lähetteellä psykiatrisille osastoille missä todetaan heti ensimmäisenä päivänä, ettei minulla taaskaan ollut mitään syytä tulla sinne. Olen jutellut asiasta toisten ihmisten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia. Tähän joukkoon kuuluu mm. entisiä syömishäiriöpotilaita, oppimisvaikeuksista kärsiviä sekä yksi lievästi kehitysvammainen henkilö, joilla kaikilla on traumaattisiakin kokemuksia vääristä diagnooseista, väärin määrätyistä lääkkeistä ja elinikäisestä mielenterveyspotilaan leimasta.
Kiitos hyvin argumentoista kommentista. Olen havainnut samaa. Lääkäri näkee potilaassa erittäin lyhyen tapaamisen jälkeen uskomattomia ongelmia, vaikka sukulaiset tai muut tuttavat eivät tukisi diagnoosia mitenkään. Esimerkkinä skitsofreniadiagnoosia tuputetaan helposti ihmiselle, joka pelkää lääkäreitä ja satuilee mitä sattuu ihan vain ärsyttääkseen. Diagnoosilla pääsee kyllä helposti eläkkeelle, tai saa C-paperit intistä, mutta samalla menee koko nuoren tulevaisuus, koska merkintä ei lähde ikinä potilasasiakirjoista! Nyt kyllä tarttis tehdä jotain tälle mielenterveyspuolen touhulle! Sote ei tätä tule ratkaisemaan. Ihmisten pitäisi nousta barrikadeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin isoksi osatekijäksi 90-luvun lamaa. Tuli paljon konkursseja, joista kärsivät silloin nuoret ja lapset. Vanhemmat masentuivat ja alkoholisoituivat, oli velkataakkaa, itsemurhia. Nuoret valmistuivat suoraan kortistoon. Mielenterveyspalveluja ajettiin vauhdilla alas. Koulutuksesta tingittiin, lomautuksia opettajille, vanhenevat oppimateriaalit etc. Alkoi pätkätöiden aika.
On myös nuoria, jotka eivät ole koskaan nähneet vanhempiensa tekevän töitä. Tästä ei voi syyttää vanhempia, jos töitä ei yksinkertaisesti ole. Lamalla on varmasti merkitys, mutta mikä onkaan tulevaisuus, jos hoitokeinona on pillerit, jotka eivät paranna mitään, vaan hämärtävät alkusyytä tai jopa pahentavat tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Opettajan auktoriteetti ja sallivat kurinpitokeinot, jopa väkivalta. Enemmän myös lääkitty itseään alkoholilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Kuri pidettiin silloin vetäisemällä karttakepillä sormille tai raahaamalla korvasta ulos, nykyään ei ole kurinpitokeinoja. Silloin ei edes ollut psyykelääkkeitä.
Litiumia, bentsoja ja sähköshokki: siinä hoidot, mutta harvemmin lapset olivat siinä tilassa, että olisivat tarvinneet hoitoa.
Yksi häirikkö oli kolussa ja sekin häiriköinti loppui, kun miesopettaja nosti sen naulakkoon roikkumaan.
Alas päästyään oli ihan kiltti poika, josta tuli kunnon duunari ja veronmaksaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Kuri pidettiin silloin vetäisemällä karttakepillä sormille tai raahaamalla korvasta ulos, nykyään ei ole kurinpitokeinoja. Silloin ei edes ollut psyykelääkkeitä.
Litiumia, bentsoja ja sähköshokki: siinä hoidot, mutta harvemmin lapset olivat siinä tilassa, että olisivat tarvinneet hoitoa.
Yksi häirikkö oli kolussa ja sekin häiriköinti loppui, kun miesopettaja nosti sen naulakkoon roikkumaan.
Alas päästyään oli ihan kiltti poika, josta tuli kunnon duunari ja veronmaksaja.
Ennen osattiin kohdata ihminen oikein. Nykyisin vauhkoonnutaan mitättömistä asioista ja luonnollisetkin jutut muuttuvat mielessä hirveiksi tapahtumiksi. Pelätään jotain reppanaa, joka kirjoittaa vihapuheita purkaakseen pahaa oloa. Oikein lakia pitäisi moisesta vääntää. Ei hyvää päivää...
Vierailija kirjoitti:
Siksi geenipoolimme on sellainen, että Itä-Suomessa skitsofrenian esiintyvyys on maailmanluokkaa. Banjokansaa, sano.
Onneksi itärajan takana aivan välittömässä Suomen läheisyydessä on Venäjä ja kauniit venäläiset naiset, jotka tuovat Suomen yksipuoliseen geenipooliin kauan kaivattua monipuolisuutta, kun päätyvät yhteen suomalaisten miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Antipsykoottisten lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, koska niitä määrätään ihmisille aivan liikaa. Kaikkia tavallisiakin ongelmia ollaan ylidiagnosoimassa. Sitä kun ei tietenkään voi olla vain surumielinen jonkin asian johdosta, vaan se on masennus, kuolemaa pohdiskelevat nuoret ovat poikkeuksetta itsetuhoisia ja autismi on kuitenkin loppujenlopuksi sama asia psykoosin kanssa. Sitten esim. Tammiharjun nuoriso-osastolla oli käytäntö, että kaikille annettiin iltaisin ketiapiinia (Ketipinor) unilääkkeeksi, riippumatta siitä, oliko uniongelmia vai ei. Ketiapiini on siis antipsykoottinen lääke, jota voi pieninä annoksina ottaa myös unilääkkeeksi.
Monet tuntevat sen ongelman, että hoitoa ei saa silloin, kun sitä tarvitsee. Tämä on ihan oikea ongelma, kun jostain syystä puhetta ei oikein tahdota uskoa. Ei riitä, kun sanoo, että "minulla on paha olla", vaan asiasta pitää usein olla jotain näyttöä. Siksi voi olla vaikea uskoa, että jotkut Suomessa kokevat tämän ongelman täysin päinvastaisena.
Jos nuorella on jo historiaa jonkinlaisten mielenterveysongelmien kanssa tai muita ongelmia (esim. alkoholismia perheessä) niin sellaisille nuorille tuputetaan väen vängällä kaikenlaisia mielenterveysdiagnooseja ja niihin ensisijaisena hoitona vahvat lääkitykset. Minä itse jouduin tämän uhriksi väärindiagnosoidun Aspergerin seurauksena. Ensin minulla diagnosoitiin psykoosi (jota tietysti lääkittiin ketiapiinilla, jonka annostelu todettiin muutamaa vuotta myöhemmin aivan liian suureksi). Sitten yritettiin diagnosoida masennusta ja skitsofreniaa, kunnes lopulta huomattiin, että minulla on vain Aspergerin oireyhtymä, eikä minulla ole koskaan ollutkaan mielenterveysongelmia. Siitä huolimatta joudun joka kerta lääkärissä käydessäni todistelemaan henkistä hyvinvointiani ja lääkärit ovat koko ajan repimässä sanojeni takaa mitä kummallisimpia piilomerkityksiä, koska heitä niin huolettaa minun vointini, kun minulla on tällainen "historia". Minun fyysisiä vaivojani ei ole aina hoidettu, sillä lääkäri on ollut sitä mieltä, että henkiset ongelmani ovat nyt kiireisempiä hoidettavia, eikä minua uskota kun sanon, ettei minulla ole henkisiä ongelmia. Sen kun kuulemma näkee minun kasvonilmeistäni ja voimakkaista tunnereaktioistani, että minulla on psyykkisiä ongelmia, eikä sana "Asperger" kelpaa selitykseksi poikkeavalle käytökselle. Sitten minut laitetaan M1-lähetteellä psykiatrisille osastoille missä todetaan heti ensimmäisenä päivänä, ettei minulla taaskaan ollut mitään syytä tulla sinne. Olen jutellut asiasta toisten ihmisten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia. Tähän joukkoon kuuluu mm. entisiä syömishäiriöpotilaita, oppimisvaikeuksista kärsiviä sekä yksi lievästi kehitysvammainen henkilö, joilla kaikilla on traumaattisiakin kokemuksia vääristä diagnooseista, väärin määrätyistä lääkkeistä ja elinikäisestä mielenterveyspotilaan leimasta.
Oletko sinä se autistinen, joka on tehnyt tänne pari aikuisen autistin aloitusta, jossa vastaa kysymyksiin? Se, joka hermostui suunnattomasti, kun hänen autismiaan sanotaan lieväksi?
Meinaan joo, toki on varmaan vääriä diagnooseja, mutta toisaalta juuri diagnosointiprosessiin KUULUU eri diagnoosien poissulkeminen. Jos olet reagoinut masentuneen/psykoottisen tavoin, on aika ymmärrettävää, että oikean diagnoosin etsimiseen on mennyt aikaa.
Lisäksi on ihan tutkittu fakta, että aspergereilla on moninkertainen riski sairastua masennukseen ja skitsofreniaan. Ei se, että on autismikirjolainen, sulje pois mahdollisuutta siihen, että samalla henkilöllä on neurologisten ongelmien ohella myös psyykkisiä.
Miksi muuten ramppaat lääkärillä? Kai sinulla jokin syykin sille on? Meinaan ei autismikirjoa hoideta itsessään lääkkein tai lääkärikäynnein, joten kai sinulla on ollut jotain muutakin ongelmatiikkaa, jonka takia sinne lääkäriin olet mennyt (kun nyt sanot, että sinut on sieltä vielä as-diagnoosin jälkeenkin saatettu passittaa psykiatriselle).
Ei siinä, kauheaahan se ON, jos menee hakemaan antibioottireseptiä ja päätyy psykiatriselle, mutta ihan en nyt osta tuota stooria. Asperger ei ole enää mikään tuntematon diagnoosi, jos sen osaa potilas itsekin sanoa, että esiintyminen saattaa johtua aspergerista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin normaliuuden raja on entistä matalammalla. Katselin tuossa juurikin käytöshäiriöisten erityisluokan uusia oppilaita ja 100% olivat poikia.
Isot luokkakoot, eikä avustajia. Opettajissa huonoja kurinpitäjiä, ei auktoriteettia. Siksi vilpertit pitää saada erityisluokkaan. Sinänsä hyvä kaikille, ei erityisluokka estä opiskelemasta sielläkin. Kunhan ei leimata. Huono isänmalli monella pojalla ja ei kasvatustaitoja, kun omakin käytös on mitä on.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????
Kuri pidettiin silloin vetäisemällä karttakepillä sormille tai raahaamalla korvasta ulos, nykyään ei ole kurinpitokeinoja. Silloin ei edes ollut psyykelääkkeitä.
Litiumia, bentsoja ja sähköshokki: siinä hoidot, mutta harvemmin lapset olivat siinä tilassa, että olisivat tarvinneet hoitoa.
Yksi häirikkö oli kolussa ja sekin häiriköinti loppui, kun miesopettaja nosti sen naulakkoon roikkumaan.
Alas päästyään oli ihan kiltti poika, josta tuli kunnon duunari ja veronmaksaja.
Ennen osattiin kohdata ihminen oikein. Nykyisin vauhkoonnutaan mitättömistä asioista ja luonnollisetkin jutut muuttuvat mielessä hirveiksi tapahtumiksi. Pelätään jotain reppanaa, joka kirjoittaa vihapuheita purkaakseen pahaa oloa. Oikein lakia pitäisi moisesta vääntää. Ei hyvää päivää...
Miten ennen olisi kohdattu vihapuheita kirjoittava kouluampuja oikein?
Mielialalääke ja psykoosilääke lienevät kaksi eri asiaa. Nykyään nuoret ovat kovempia valittamaan kuin ennen. Jäädään hetekan pohjalle makaamaan ja haetaan sitten vastaanotolta pillereitä, joilla käytännössä turrutetaan ja jopa huumataan mieli. Todelliset sairauden ovat sitten erikseen.
No 50-luvulla meillä koulussa oli joka luokka.asteella yli 40 oppilasta luokassa eikä kouluavustajaa oltu keksittykään, mutta ei kukaan tarvinnut psyykelääkkeitä.
Mistähän johtunee????