Nuoret entistä mielisairaampia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykytutkimukset osoittavat että etenkin masennus on hyvin vahvasti geeneissä. Myös ahdistushäiriöt ja syömishäiriöt ( tai siis alttius niihin ) periytyy paljon voimakkaammin kuin on uskottu.

Ehkä suomalaisilla on vain huonot geenit? Yhdistettynä jäyhään kulttuuriin ja pimeyteen ne aiheuttavat mt-ongelmia.

Tuota, eikös masennus ole vasta 1800-luvulla ja teollisessa lännessä "syntynyt" tauti? Yhteiskunnan diffuusio sai ihmiset olemassaolon ongelmien äärelle.

Ei? Ongelmaisia ihmisiä on ollut läpi historian, aiemmin heidät kuitattiin vain oudoiksi, hulluiksi tai lievemmissä tapauksissa esimerkiksi laiskoiksi tai saamattomiksi (masennus). Anorektikoitakin on dokumentoitu aina 1700-luvulta asti, samoin itsemurhia on ollut aina. Aivokemiaa on alettu tutkia vasta viime vuosikymmeninä. 

Toki maailma oli eilen helpompi ja elämä yksinkertaisempaa, mutta on turha kuvitella että ennen oltiin ihan kauhean paljon terveempiä kaikin puolin.

Kyllä? Ongelmaisia ihmisiä on ollut, mutta ei tällä tavalla. Ihmiset voivat psyykkisesti helvetin huonosti tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämänhallinta ja uusavuttomuus ovat lisääntyneet. Luulisin että raha on kaiken juuri. Nuoria joutuu velkakierteeseen, eivät osaa hoitaa talouttaan ja ahdistuvat tulevasta. Tiedän kymmenkunta ikäistäni jotka ovat tilanteessa. Kun ei saa perusasioita hallintaansa, koko tulevaisuus näyttää paskalta.

Tämä on huolestuttavaa. Nuorilla ei näytä olevan huolta huomisesta, mitä rahankäyttöön tulee. Laskuja ei makseta ja sitten ollaankin luottotiedottomia ja ulosotossa. Ihan järkeviltäkin nuorilta saattaa puuttua maalaisjärki rahankäytöstä kokonaan.

mitäs tässä huomisesta huolestumaan kun päättäjät on päättäneet tuhota suomen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mun tyttärellä ero aikaan ennen Seronilia on silminnähtävä. Aiemmin poissaoloja oli koulusta 1-2 viikossa, nyt ei yhtään!

Mulla myös Seronil palautti yöunen, työ- ja koulumotivaation, henkiset valmiudet ja elämänhalun. Painokin nousi alipainosta normaaliin. Ikää on 14 vuotta enemmän kuin tyttärelläsi, mutta oireet ja tausta ovat aika samanlaiset. Syöpää tms. vakavaa sairautta ei ole lähipiirissä ollut, mutta muuten samoja ongelmia.

Ajattelen asian olevan niin, että joillain on geneettistä alttiutta mt-ongelmiin.

Ongelmainen perhetausta tms. ongelmat voivat myös ajaa masennus- ja ahdistuskierteeseen. Siihen kun kerran joutuu siitä ei pääse niin helposti pois. Vakava ja pitkäkestoinen masennus muuttaa aivoja. Jos masennuslääkitys aiheuttaa pitkäkestoisesti käytettynä myös aivomuutoksia voi kysyä kumpi sitten on pahempi?

Itse olen kärsinyt unettomuudesta jo 14-vuotiaasta. Vasta Seronilin aloitettuani olen päässyt tästä ongelmasta. Uniongelmani alkoi 14-vuotiaana sillä, että viikossa jäi vähintään yksi yö nukkumatta. Sitten ongelma paheni ja sain öisin unenpäästä kiinni aamuyhdeltä tai -kahdelta tai heräsin vaihtoehtoisesti jo puoli kolmelta. Uni ei vain tullut. Koulunkäynti ja työelämä oli vuosia vaikeaa, koska unettomana tuli poissaoloja. Olen kuullut muilla olleen samoja ongelmia, mutta niiden kestäminen on yksilöllistä.

 

Nyt syön fluoksetiinia 10 mg/ vuorokausi. Lääkärin kanssa ollaan puhuttu, että tämä on ylläpitoannos. Tiedostan kyllä, että tähän liittyy riskejä, jotka voivat olla pitkälti tuntemattomia. Kuitenkin tätä alunperin Prozacin nimellä myytyä lääkettä on ollut markkinoilla vuosia.

On tylsää, että joudun syömään lääkkeitä pärjätäkseni normaalissa arjessa, mutta en voi sille mitään, että suvussa on kaikenlaista mt-taustaa. Siksi olenkin pohtinut vakavasti aionko lisääntyä, sillä en halua lapselle tätä geneettistä alttiutta. Uniongelmat kun ovat johtaneet muihinkin ongelmiin: ahdistukseen ja masennukseen sekä mielialojen vaihteluihin.

Tämä ei sitten ole mikään lääkefirman mainos, ei todellakaan. Jos omiin mt-ongelmiin riittää kalaöljykapselit ja lenkkeily ei kannatakaan mitään ylimääräistä vetää parantamaan oloa. Eihän silloin oikeita ongelmia olekaan. Eikä tämä ole mikään täsmälääke, joka sopii kaikille. Minua se on vain auttanut pääsemään kiinni parempaan elämään. Vaikeita hetkiä on minullakin edelleen, mutta olo on arvioni mukaan noin 70-prosenttisesti parempi kuin ennen. Enää ei tarvitse miettiä mitä tehdä kun ei kykene työelämään työstressin aiheuttaman unettomuuden takia. Voi mennä nukkumaan yhdeksältä illalla ja herätä kunnon yöunien jälkeen uuteen päivään.

Miksi ihmeessä joku tuota kommenttia alapeukuttaa?

Eikö joidenkin pääkoppaan mahdu kuin yksi helppo selitysmalli? Jos olette päättäneet, että mt-diagnoosien nousu johtuu medikalisaatiosta ja perheidn pahoinvoinnista, niin teitä ärsyttää, jos joku on kokenut saavansa hyvää hoitoa ja hyötyneensä lääkityksestä?

Voi teitä. Kasvakaa aikuisiksi. Ei se, että joillakin on hoito ollut hyvää ja lääkkeestä apua ole "pois" teiltä. Kyllä mielenteveystyössä on korjattavaa ja voi olla, että lääkkeitäkin määrätään joissakin tapauksissa liian rennosti.

Mutta jos nyt siis nuorista puhutaan, niin alaikäisille ei ainakaan oman kokemukseni mukaan turhaan lääkkeitä tuputeta ja aina niiden ohella on myös terapiaa. Nuoristahan tässä ketjussa oli kyse?

Sinulle, joka vastasit omaa teiniäni koskevaan kommenttiin, paljon lykkyä elämään. Hyvä kuulla, että olet saanut apua lääkkeistä. Meillä Seronil aiheutti teinille ensin unettomuutta, mutta kuuria on nyt edennyt kuukausi ja nukkuminen onneksi maittaa taas.

Kiitos sinulle, olen tuo kommentoija. Toivottavasti nyt menevät lainaukset oikein :)

Olen aivan samaa mieltä. Näemmä tässä asiassa saa olla vain joko täysin lääkintää vastaan. Asiat ovat näemmä aika mustavalkoisia aikuisillekin ihmisille. Se johtuu varmaan tämän medikalisaation aiheuttamasta vastareaktiosta. Sitten kun on meitäkin, joita jokin lääkitys on auttanut ei sitäkään saa sanoa ääneen.

Onhan se huolestuttavaa, että jonkin tutkimuksen mukaan vain 1/10 lääkitystä saa SSRI-lääkityksestä konkreettista apua. Jos itse kuuluu tuohon ryhmään ja kehtaa mainita siitä saa kuraa niskaan. Lähipiirini ei kyllä hauku mitenkään tästä, koska he tietävät miten huonosti olen voinut. He eivät kuvittele trolliksi.

 

On hyvä, että tyttäresi saa myös avun lääkkeestä. Toivon tosin, että sitä ei kestä pitkään, koska 14-vuotiaalle lääkkeen käyttö on epävarmempaa ja voi vaikuttaa aivoihin voimakkaammin ja peruuttamattomammin kuin tällaisella lähes kolmekymppisellä. Mutta, jos tyttäresi tilanne on kuten esim. oma tilanteeni, että ei vain tule toimeen ilman niin sitten ei tule. Teini-ikä on varsinkin niin jumalattoman rankkaa jos on koulukiusaamis- ja kotiongelmatausta (syöpä, ongelmat perheessä, tms.) että kokemuksesta tiedän miten vahva täytyy olla, että sen kestää. Tosin ei ole minun asiani saarnata teille mitään. En tunne teidän tilannettanne ja toivon myös teille kaikkea hyvää.

Lääkettäkin enemmän auttaa tytärtäsi se, että hänellä on sinut, äiti joka välittää ja varmaan muitakin läheisiä. Myös minulla on. Mietin joskus, että jos joutuisin olemaan täysin yksin en varmaan kestäisi. Tässä maassahan on paljon yksinäisiä ja sinkkutalouksia, katkenneita perhesuhteita ja sukulaisia tavataan harvoin. Enpä menisi jeesustelemaan jos olisin esim. yksinäinen kolmekymppinen mies jostain maaseudulta, ainoana ihmiskontaktina raihnainen vanha ja väsynyt äiti, ilman tyttöystävää tai naiskokemuksia. Muistoina vain kuinka koulussa syljettiin päin ja potkittiin päähän. Varmaan nämä kaikentietävät besserwisserit sanoisivat sellaisellekin, että ryhdistäydy ja mene lenkille. Ja lääkkeet ovat no-no, nehän tekevät zombiksi, älä kuule syö niitä. Sitten tämä jamppa menee ja tekee itsestään yhden numeron lisää johonkin tilastoon ja mitäpä väliä sillä on. Sehän oli vain luuseri peräkammarinpoika ja valkoista roskasakkia. Tämä kärjistys noin niinkuin esimerkkinä.

Kyllähän se noin on, että aina pitää katsoa kokonaisuutta ja verrata riskejä. Joskus vaan ei ole kauheasti vaihtoehtoja.

Meillä teini on 16-vuotias, ja kasvanut aikuiskokoonsa. Mutta toki lääkettä käytetään mahdollisimman lyhyt aika. Seroniliö on käytetty teineillä parikymmentä vuotta, ja sen pitäisi olla riskitöntä, mutta ei sitä heppoisin perustein pidä tietenkään ottaa. Rinnalla kulkee terapiaa ja kotoana seuraamme tilannetta tietenkin koko ajan myös.

Vaihtoehtoja ei meilläkään kauheasti ollut. Kun peruskouluaan päättävä teini alkaa vetäytyä kavereista, harrastuksista ja koulunkäynnistä, kierre alkaa nopeasti kiihtyä. Tulee psykosomaattisia vaivoja päänsärystä mahaoireisiin. Koulu alkaa sujua entistä kehnommin, mikä masentaa lasta lisää. Pakko oli viheltää homma poikki.

Toivotaan, että ehkä jo syksyllä voidaan katsoa lääkitystä uusiksi.

Meillä on kotiolot hyvät, mutta suvussa on masennustaipumusta, voipi olla lisänä kiusaamisen ja isän syövän kanssa painamassa mieltä sekin. Mistä näitä tietää, vaikeita yhtälöitä! Siksi oudoksun joidenkin ihmisten vimmaa etsiä syntipukkeja: "kyllä siellä varmaan on tunnekylmä äiti taustalla tai jotain muuta lapsuuden traumaa!"

Olisihan se tavallaan hyvä löytää yksi selitys asioille, niin siihen voisi sitten vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykytutkimukset osoittavat että etenkin masennus on hyvin vahvasti geeneissä. Myös ahdistushäiriöt ja syömishäiriöt ( tai siis alttius niihin ) periytyy paljon voimakkaammin kuin on uskottu.

Ehkä suomalaisilla on vain huonot geenit? Yhdistettynä jäyhään kulttuuriin ja pimeyteen ne aiheuttavat mt-ongelmia.

Tuota, eikös masennus ole vasta 1800-luvulla ja teollisessa lännessä "syntynyt" tauti? Yhteiskunnan diffuusio sai ihmiset olemassaolon ongelmien äärelle.

Ei? Ongelmaisia ihmisiä on ollut läpi historian, aiemmin heidät kuitattiin vain oudoiksi, hulluiksi tai lievemmissä tapauksissa esimerkiksi laiskoiksi tai saamattomiksi (masennus). Anorektikoitakin on dokumentoitu aina 1700-luvulta asti, samoin itsemurhia on ollut aina. Aivokemiaa on alettu tutkia vasta viime vuosikymmeninä. 

Toki maailma oli eilen helpompi ja elämä yksinkertaisempaa, mutta on turha kuvitella että ennen oltiin ihan kauhean paljon terveempiä kaikin puolin.

Kyllä? Ongelmaisia ihmisiä on ollut, mutta ei tällä tavalla. Ihmiset voivat psyykkisesti helvetin huonosti tänä päivänä.

Kannattaa muistaa, että huomattava osa ihmisistä kuoli erilaisiin sairauksiin jo lapsena vielä 1800-luvulla. Elämä oli kovaa taistelua jokapäiväisestä leivästä. Mutta yksilö tarvitsee ponnistelua ja vastoinkäymisiä kasvaakseen pärjääväksi aikuiseksi. Monet vanhemmat tekevät kauhean karhunpalveluksen lapsilleen varjellessaan heitä kaikilta vastoinkäymisiltä. Myös monet uusperheet ovat riski lapsille. Kyllä sen äidin tai isän uuden kumppanin paheksunnan vaistoaa. Onnistuneita ja tasapainoisia uusperheitä on todella harvassa.

Seurausta saakin lääkitä sitä enemmän mitä vähemmän syytä hoidetaan. Onko yhteiskuntamme sellainen, joka tukee mielenterveyttä vai pikemmin hajottaa psyyken luonnollisia rakenteita? Perheitä pitäisi tukea myös isompien lasten kasvatuksessa. Olisiko monikaan keski-ikäinen tai sitä vanhempi halunnut syntyä tällaiseen yhteiskuntaan, jossa perinteisille arvoille lähinnä naureskellaan, mutta samalla ahdistutaan, koska tilalle ei löydy kuin addiktioita?

Onko esim. torjunta-aineiden yms. vaikutusta asiaan tutkittu? Nykyäänhän kaikkialle suihkitaan omituisia kemikaaleja, voisivatko nämä aiheuttaa mielisairautta?

Masennus ym. on nyt niin muotii et kaikki haluu olla masentuneita

oma masennus juontaa juurensa koulukiusaamisesta ja ystäväpiirin ulkopuolelle jäämisestä teini-iässä. Aloittaessani yliopisto-opinnot minulla oli vielä tilaisuus saada ystäviä, mutta työläät opinnot, itsenäistymisen tarve, tukiverkostojen puute yhdessä huonon itsetunnon kanssa lopulta kuluttivat minut loppuun ja opinnot jäivät kesken. Tuntuu, että ei oikein kuulu mihinkään tai ole mitään kenellekään. Töitä ei luonnollisesti ole, kun ei ole tutkintoa eikä kummoista työhistoriaakaan. Työttömyys hävettää niin, että välttelen vanhoja tuttuja. Tulevaisuus näyttää harmaalta enkä osaa odottaa suurta muutosta tilanteeseeni.

En osaa ajatella itseäni varsinaisesti mielisairaana, koska minulla ei ole psykoottisuutta tai persoonallisuushäiriöitä. Luulen, että suurin osa ihmisistä kärsisi masennuksesta minun historiallani ja elämäntilanteessani. Olen varmaan hyvin tyypillinen psykiatrisen poliklinikan nuori asiakas.

Up