Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Sellaisen muuten vielä muistin, että ex suuttui kun näki minun käyttävän tamponeja kuukautissuojina.

Syy tähän se, että naiset kuulema saavat tamponeista seksuaalista tyydytystä, joten on liki pettämiseen rinnastettavissa jos käyttää tamponeja.

Juu, pohdin tuon jäljeen itsekin pitkään, että oliko vitsillä heitetty, vai onko tyypiltä jokin ratas täysin paikoiltaan. Mutta tosissaan tämä oli.

Tähän sitten totesin, että päättänen ihan itse kuukautissuojistani. Ei, hänen mielestään miehellä tulee olla sananvaltaa tässä asiassa.

Ahdistaa edes muistella koko tyyppiä.

En tiedä kuulunko tähän ketjuun.

Alussa mies olisi halunnut olla yhdessä 24/7 ja kärsi kauheasti joka hetki kun oltiin erossa. Ahdistuin siitä ja nykyään hän peittää sen ahdistuksensa minulta.

peruin kuitenkin tässä vaiheessa saarikseen ajatuksen muuttaa vielä yhteen. Hän viestitti vähintään tunnin välein ja kommentoi milloin olin ollut whatsapissa enkä ollut vastannut. Laitoin asetukset niin ettei näy koska olen paikalla joten lopetti sanomasta.

Kaikkiin vanhoihin harrastuksiini halusi joko tulla mukaan tai että en mene sinne ilman häntä. Yksi harrastus loppui tämän takia.

Kun minulle tuli pikkujouluja, hän halusi että soitan hänet yöllä hakemaan.

Nyt hän oli paikalla yhdessä harrastuksessa, ja yksi vanhempi mies ihaili minua viattomasti mutta turhan avoimesti ja sanoi kohteliaisuuden, niin siitä tuli riita kotona, ja nyt se harrastus on vaakalaudalla. On minulle tosi tärkeä ja mieluinen koko aikuiselämän jatkunut harrastus enkä halua sitä lopettaa. Ei ole minun vika jos joku yksipuolisrsti ihailee.

Mies on muuten äärimmäisen luotettava ja raitis. Mutta mitä tästä pitäisi ajatella...

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuulunko tähän ketjuun.

Alussa mies olisi halunnut olla yhdessä 24/7 ja kärsi kauheasti joka hetki kun oltiin erossa. Ahdistuin siitä ja nykyään hän peittää sen ahdistuksensa minulta.

peruin kuitenkin tässä vaiheessa saarikseen ajatuksen muuttaa vielä yhteen. Hän viestitti vähintään tunnin välein ja kommentoi milloin olin ollut whatsapissa enkä ollut vastannut. Laitoin asetukset niin ettei näy koska olen paikalla joten lopetti sanomasta.

Kaikkiin vanhoihin harrastuksiini halusi joko tulla mukaan tai että en mene sinne ilman häntä. Yksi harrastus loppui tämän takia.

Kun minulle tuli pikkujouluja, hän halusi että soitan hänet yöllä hakemaan.

Nyt hän oli paikalla yhdessä harrastuksessa, ja yksi vanhempi mies ihaili minua viattomasti mutta turhan avoimesti ja sanoi kohteliaisuuden, niin siitä tuli riita kotona, ja nyt se harrastus on vaakalaudalla. On minulle tosi tärkeä ja mieluinen koko aikuiselämän jatkunut harrastus enkä halua sitä lopettaa. Ei ole minun vika jos joku yksipuolisrsti ihailee.

Mies on muuten äärimmäisen luotettava ja raitis. Mutta mitä tästä pitäisi ajatella...

Tiedäthän, mutta et myönnä vielä itsellesi. 

Nostan

Seurustelin jokunen vuosi 15-16 kesäisenä hyvin mustasukkaisen naisen kanssa.

Jopa sukulaisia ja isovanhempia kun kävin moikkaamassa soitti yli 200 kertaa putkeen. Vastasin sitten että sanoin jo etten pysty puhumaan kun olen täällä isovanhemmilla syömässä.

Myös jos puhuin muiden luokkakavereiden kanssa tai ylipäätään ystävieni kanssa, hän oli todella mustasukkainen ja masentui. Myös perheen kanssa vietetty aika harmitti häntä. Jotenkin pidemmän aikavälin jälkeen alkoi ahdistamaan suhde joten jätin kyseisen henkilön.

Kolahti. "Perheen kanssa vietetty aika harmitti häntä." Minun mustasukkainen puoliso käytännössä haluaisi että olisin vain häntä varten, hänen seurana, hänen nautintona, huomioisin häntä koko ajan. Valtavan nälkäinen ja tarvitseva.

Vierailija kirjoitti:

Kolahti. "Perheen kanssa vietetty aika harmitti häntä." Minun mustasukkainen puoliso käytännössä haluaisi että olisin vain häntä varten, hänen seurana, hänen nautintona, huomioisin häntä koko ajan. Valtavan nälkäinen ja tarvitseva.

Hän ei halua että elän hänen kanssa vaan häntä varten.

Tämä ketju on oikeasti mielenkiintoinen ja silmiä avaava.

Kaikille jotka vielä olette mustasukkaisissa suhteissa niin sanoisin, jos epäilette onko tämä enää normaalia, niin se ei ole!

Muistan oman edellisen suhteeni oikein hyvin. Kestin sitä mustasukkaisuutta 11 vuotta ja kadun enemmän kuin mitään etten oikeasti lähtenyt aiemmin.

Pilluntarkistukset tulivat myös minulle tutuiksi. Näitä tehtiin jos olin ”päässyt” käymään vihdoinkin jossain. Menemisiäsi rajoitettiin paljon. Jatkuvia puheluita jos olin jossakin ja jos en vastannut, petin. Tosin petin vaikka vastasinkin!

Puhelintani tarkasteli jatkuvasti. Soitteli ympäri kyliä ja kyseli olinko pettänyt jos puhelimesta jotain ”epäilyttävää” löytyi. Jopa työkavereilleni!

Jos olimme sopineet hänen hakevan minut jostakin kun olin tapaamassa jotakin, tuli hän ”hyvää hyvyyttään” hakemaan minut jo ennen kuin pyysin. Kun sanoin, etten ollut vielä haluamassa kotiin, olin kamala akka joka ei arvostanut häntä. Hänhän vain ajatteli että olen jo ollut pitkään, varmaan haluan jo kotiin.

Ja kukaanhan ei tietenkään rakastaisi minua yhtäpaljon kuin hän. Kaikki muut haluaisi minulta vain pillua, yleensä ei kuitenkaan kukaan minua halunnutkaan.

Kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta hän myös teki, mutta niin kuin arvata saattoi, petti hän itse minua kokoajan.

Lisänä oli myös ajoittainen fyysinen väkivalta, varsinkin silloin jos olin vihainen hänen monenpäivän reissuistaan. Hänelle ne oli tietenkin sallittuja, ilman erillistä ilmoitusta.

Minä olen siis nainen ja niin oli silloinen kumppaninikin.

Tästä oppineena olen aika varovainen jos yhtään tulee mustasukkaisia piirteitä näkyviin. Katkera en kuitenkaan tuosta suhteesta ole. Olen varmasti oppinut rakkaudesta sen avulla enemmän kuin uskoisikaan.

Voimia kaikille tilanteessa oleville!

Mies 22v kirjoitti:

Seurustelin jokunen vuosi 15-16 kesäisenä hyvin mustasukkaisen naisen kanssa.

Jopa sukulaisia ja isovanhempia kun kävin moikkaamassa soitti yli 200 kertaa putkeen. Vastasin sitten että sanoin jo etten pysty puhumaan kun olen täällä isovanhemmilla syömässä.

Myös jos puhuin muiden luokkakavereiden kanssa tai ylipäätään ystävieni kanssa, hän oli todella mustasukkainen ja masentui. Myös perheen kanssa vietetty aika harmitti häntä. Jotenkin pidemmän aikavälin jälkeen alkoi ahdistamaan suhde joten jätin kyseisen henkilön.

Muistan myös että kun menin silloisen parhaan ystäväni ( mies myöskin ) luokse, juttelin koko sen ajan tämän silloisen tyttöystäväni kanssa puhelimessa kun hän oli mustasukkainen ja harmissaan siitä että ei ymmärrä miksi minä tarvitsisin ystäviä kun hän ei tarvitse ketään muuta kuin minut.

Näimme siis päivittäin koulussa ja koulun jälkeen ja usein menin sinne myös yöksi, ja kyllä voin sanoa että sellainen nonstop yhteydessä oleminen kyllä haittasi koulunkäyntiä ja kaverisuhteita.

Ja usein myös tämä kyseinen henkilö oli hyvinkin seksuaalinen ihminen että ei kauheasti uskonut että ei itsellä kauheasti tee mieli kun on koko ajan hirveässä stressitilassa, ei ollut kyse siitä että minulla olisi ollut toinen tai että hän ei olisi ollut "tarpeeksi hyvä".

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005522595.html

Taas yksi tapaus päättynyt siihen pahimpaan mahdolliseen. Järkyttävintä jutussa on se, että murha-itsemurha tehty pienen lapsen ollessa asunnossa, ja joutunut olemaan ties kuinka pitkään kuolleen isän ja äidin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä näistä jutuista opimme: kumppanin rakkaus realisoituu niin monella tavalla, mutta tärkeintähän on että hän välittää tavalla tai toisella.

Näissä suhteissa kyse ei ole rakkaudesta, vaan jostain henkisessä kehityksessä tapahtuneesta häiriöstä. Nämä tyypit ovat täysin riippuvaisia puolisostaan ja vahtivat näitä kuin vanginvartija, jottei puoliso pääse karkaamaan.

Näin nämä näkevät potentiaalisia uhkia joka puolella, rajoittavat tekemisiä ja lopulta lukitsevat asuntoon, kuten tässäkin ketjussa on kerrottu. Se on jo todella kaukana rakkaudesta.

Ero on vaarallisinta aikaa. Normaalissa erossa tunteet kuohuvat, on itkua ja huutoa, mutta pian toipumista ja uuden puolison miettimistä. Oma eroni ylimustasukkaisesta taas oli sitä, että puhelimeeni soiteltiin tauotta, samoin viestejä tuli jatkuvasti. Osassa itkettiin ikävää ja tunnustettiin rakkautta ja luvattiin muuttumista, kun en vastannut niin seuraavassa viestissä fantasioitiin yksityiskohtaisesti miten hän tappaa minut ja ruumiin hävittäminenkin oli mietitty pelottavan tarkasti.

Ja seuraavassa viestissä taas "rakastan sua kulta, tuu takas :'(".

Numeron jouduin vaihtamaan ja laittamaan salaiseksi. Vuorotellen meni vaihtoon kaikki kanavat, jota kautta minuun pystyi saamaan yhteyttä.

Työpaikkaa oli vaihdettava, koska alkoi päivittäin väijyä työmatkani varrella. Muutin myös niin syrjään, ettei sinne ihan vahingossa sunnuntaikävelyllä eksy.

Oikeastaan koko elämäni tuon jälkeen on ollut piilossa pysymistä. Yli kymmenen vuotta eron jälkeen on edelleen pidettävä kaikki salassa, maistraatista olen pyytänyt tietosuojat yms.

Silti kun erosta oli melkein kymmenen vuotta, niin uuteen somekanavaani, josta häntä tietenkään ei vielä oltu blokattu, oli tullut pitkä viesti tältä exältä. Että kuinka minä niin olin se jota hän rakasti, kaikki muu on turhaa yms.

Lisäksi olin nykyisen miehen muuttanut vielä syrjempään, kaikki tiedot salattu jne. ja silti näin kerran tuon exän kotimme lähistöllä. Hän ei onneksi nähnyt minua, mikä olikin vain puhtaasta tuurista kiinni. Siitä alkoikin ahdistus, että miksi hän siellä oli ja ennenkaikkea: mitä jos hän olisi huomannut minut, enkä minä häntä, ja hän olisi hiippaillut perääni nähdäkseen missä asun?

Muutettiin pian tuon jälkeen. Mieheni otti tuon jo todella vakavasti, etenkin kun meille oli tulossa lapsi.

Nyt sitten uudessa asunnossa mietin, että onko taas vain ajan kysymys, milloin tuo ilmestyy tännekin hortoilemaan. Toisinaan mietin, että pitäisikö repäistä ja muuttaa ulkomaille jotta saisi elää taas normaalia elämää.

Että minusta ollaan kyllä aivan h*lvetin kaukana rakkaudesta. Tämä ei ole kuin pakkomiellettä ja vainoamista.

Eteenpäin hän ei ole elämässåån mennyt, ei ole uutta puolisoa tai mitään. Minulla on ollut uusi puoliso jo melkein kymmenen vuotta, samoin nyt lapsikin.

Että siihen peilattuna en voi käsittää ajatusmaailmaa, jossa energia käytetään yli vuosikymmen sitten päättyneen suhteen haikailuun ja ex-tyttöystävän vainoamiseen sen sijaan, että antaisi olla ja menisi eteenpäin. Mutta ei, se tuntuu olevan puhdas katkeruus, joka tuota liikettä ajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä näistä jutuista opimme: kumppanin rakkaus realisoituu niin monella tavalla, mutta tärkeintähän on että hän välittää tavalla tai toisella.

Näissä suhteissa kyse ei ole rakkaudesta, vaan jostain henkisessä kehityksessä tapahtuneesta häiriöstä. Nämä tyypit ovat täysin riippuvaisia puolisostaan ja vahtivat näitä kuin vanginvartija, jottei puoliso pääse karkaamaan.

Näin nämä näkevät potentiaalisia uhkia joka puolella, rajoittavat tekemisiä ja lopulta lukitsevat asuntoon, kuten tässäkin ketjussa on kerrottu. Se on jo todella kaukana rakkaudesta.

Ero on vaarallisinta aikaa. Normaalissa erossa tunteet kuohuvat, on itkua ja huutoa, mutta pian toipumista ja uuden puolison miettimistä. Oma eroni ylimustasukkaisesta taas oli sitä, että puhelimeeni soiteltiin tauotta, samoin viestejä tuli jatkuvasti. Osassa itkettiin ikävää ja tunnustettiin rakkautta ja luvattiin muuttumista, kun en vastannut niin seuraavassa viestissä fantasioitiin yksityiskohtaisesti miten hän tappaa minut ja ruumiin hävittäminenkin oli mietitty pelottavan tarkasti.

Ja seuraavassa viestissä taas "rakastan sua kulta, tuu takas :'(".

Numeron jouduin vaihtamaan ja laittamaan salaiseksi. Vuorotellen meni vaihtoon kaikki kanavat, jota kautta minuun pystyi saamaan yhteyttä.

Työpaikkaa oli vaihdettava, koska alkoi päivittäin väijyä työmatkani varrella. Muutin myös niin syrjään, ettei sinne ihan vahingossa sunnuntaikävelyllä eksy.

Oikeastaan koko elämäni tuon jälkeen on ollut piilossa pysymistä. Yli kymmenen vuotta eron jälkeen on edelleen pidettävä kaikki salassa, maistraatista olen pyytänyt tietosuojat yms.

Silti kun erosta oli melkein kymmenen vuotta, niin uuteen somekanavaani, josta häntä tietenkään ei vielä oltu blokattu, oli tullut pitkä viesti tältä exältä. Että kuinka minä niin olin se jota hän rakasti, kaikki muu on turhaa yms.

Lisäksi olin nykyisen miehen muuttanut vielä syrjempään, kaikki tiedot salattu jne. ja silti näin kerran tuon exän kotimme lähistöllä. Hän ei onneksi nähnyt minua, mikä olikin vain puhtaasta tuurista kiinni. Siitä alkoikin ahdistus, että miksi hän siellä oli ja ennenkaikkea: mitä jos hän olisi huomannut minut, enkä minä häntä, ja hän olisi hiippaillut perääni nähdäkseen missä asun?

Muutettiin pian tuon jälkeen. Mieheni otti tuon jo todella vakavasti, etenkin kun meille oli tulossa lapsi.

Nyt sitten uudessa asunnossa mietin, että onko taas vain ajan kysymys, milloin tuo ilmestyy tännekin hortoilemaan. Toisinaan mietin, että pitäisikö repäistä ja muuttaa ulkomaille jotta saisi elää taas normaalia elämää.

Että minusta ollaan kyllä aivan h*lvetin kaukana rakkaudesta. Tämä ei ole kuin pakkomiellettä ja vainoamista.

Eteenpäin hän ei ole elämässåån mennyt, ei ole uutta puolisoa tai mitään. Minulla on ollut uusi puoliso jo melkein kymmenen vuotta, samoin nyt lapsikin.

Että siihen peilattuna en voi käsittää ajatusmaailmaa, jossa energia käytetään yli vuosikymmen sitten päättyneen suhteen haikailuun ja ex-tyttöystävän vainoamiseen sen sijaan, että antaisi olla ja menisi eteenpäin. Mutta ei, se tuntuu olevan puhdas katkeruus, joka tuota liikettä ajaa.

Oletko hankkinut lähestymiskieltoa?

Kertomuksesi on huolestuttava. Luin jostain, että vainoojaan vaarallisuutta ennustaa mm se, kuinka pitkään se on jatkunut.

Muutettiin joskus perheen kanssa toiselle paikkakunnalle ns kotipaikkakunnastani. Sinne jääneet ystäväni järjestivät yllätysläksiäiset ja kysyivät mieheltäni vinkkejä. Olivat ajatelleet viedä minut kylpylään mutta mies sanoi etten pitäisi siitä. Tiedän että todellinen syy mustasukkaisuus; joko niin että naispuolisten ystävieni kanssa tapahtusi keskenään jotain tai vähäpukeisena löytyisi kiinnostavaa seuraa.

Pari vuotta aiemmin hän kielsi minua menemästä enää siskoni luokse koska vähän vitsillä olin aiemmin kertonut hänelle, mitä siskoni kertoi hänen ja hänen miehen intiimistä elämästään. En vieläkään ymmärrä mikä tämän pointti oli.

Ystäväni alkoi seurustella maahanmuuttajan kanssa. Minä katsoin samoihin aikoihin Isänmaan puolesta sarjaa, hän piti sitä hyvin outona. Ilmeisesti tässäkin oli joku yhteys?

Kymmeneen vuoteen ei omaa elämää ja jos lähdin johonkin alkoi jo päivällä illan pilaus heittämällä kaikkea tyyliin olet sitten kunnolla siellä!

Kaks vuotta erosta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä näistä jutuista opimme: kumppanin rakkaus realisoituu niin monella tavalla, mutta tärkeintähän on että hän välittää tavalla tai toisella.

Näissä suhteissa kyse ei ole rakkaudesta, vaan jostain henkisessä kehityksessä tapahtuneesta häiriöstä. Nämä tyypit ovat täysin riippuvaisia puolisostaan ja vahtivat näitä kuin vanginvartija, jottei puoliso pääse karkaamaan.

Näin nämä näkevät potentiaalisia uhkia joka puolella, rajoittavat tekemisiä ja lopulta lukitsevat asuntoon, kuten tässäkin ketjussa on kerrottu. Se on jo todella kaukana rakkaudesta.

Ero on vaarallisinta aikaa. Normaalissa erossa tunteet kuohuvat, on itkua ja huutoa, mutta pian toipumista ja uuden puolison miettimistä. Oma eroni ylimustasukkaisesta taas oli sitä, että puhelimeeni soiteltiin tauotta, samoin viestejä tuli jatkuvasti. Osassa itkettiin ikävää ja tunnustettiin rakkautta ja luvattiin muuttumista, kun en vastannut niin seuraavassa viestissä fantasioitiin yksityiskohtaisesti miten hän tappaa minut ja ruumiin hävittäminenkin oli mietitty pelottavan tarkasti.

Ja seuraavassa viestissä taas "rakastan sua kulta, tuu takas :'(".

Numeron jouduin vaihtamaan ja laittamaan salaiseksi. Vuorotellen meni vaihtoon kaikki kanavat, jota kautta minuun pystyi saamaan yhteyttä.

Työpaikkaa oli vaihdettava, koska alkoi päivittäin väijyä työmatkani varrella. Muutin myös niin syrjään, ettei sinne ihan vahingossa sunnuntaikävelyllä eksy.

Oikeastaan koko elämäni tuon jälkeen on ollut piilossa pysymistä. Yli kymmenen vuotta eron jälkeen on edelleen pidettävä kaikki salassa, maistraatista olen pyytänyt tietosuojat yms.

Silti kun erosta oli melkein kymmenen vuotta, niin uuteen somekanavaani, josta häntä tietenkään ei vielä oltu blokattu, oli tullut pitkä viesti tältä exältä. Että kuinka minä niin olin se jota hän rakasti, kaikki muu on turhaa yms.

Lisäksi olin nykyisen miehen muuttanut vielä syrjempään, kaikki tiedot salattu jne. ja silti näin kerran tuon exän kotimme lähistöllä. Hän ei onneksi nähnyt minua, mikä olikin vain puhtaasta tuurista kiinni. Siitä alkoikin ahdistus, että miksi hän siellä oli ja ennenkaikkea: mitä jos hän olisi huomannut minut, enkä minä häntä, ja hän olisi hiippaillut perääni nähdäkseen missä asun?

Muutettiin pian tuon jälkeen. Mieheni otti tuon jo todella vakavasti, etenkin kun meille oli tulossa lapsi.

Nyt sitten uudessa asunnossa mietin, että onko taas vain ajan kysymys, milloin tuo ilmestyy tännekin hortoilemaan. Toisinaan mietin, että pitäisikö repäistä ja muuttaa ulkomaille jotta saisi elää taas normaalia elämää.

Että minusta ollaan kyllä aivan h*lvetin kaukana rakkaudesta. Tämä ei ole kuin pakkomiellettä ja vainoamista.

Eteenpäin hän ei ole elämässåån mennyt, ei ole uutta puolisoa tai mitään. Minulla on ollut uusi puoliso jo melkein kymmenen vuotta, samoin nyt lapsikin.

Että siihen peilattuna en voi käsittää ajatusmaailmaa, jossa energia käytetään yli vuosikymmen sitten päättyneen suhteen haikailuun ja ex-tyttöystävän vainoamiseen sen sijaan, että antaisi olla ja menisi eteenpäin. Mutta ei, se tuntuu olevan puhdas katkeruus, joka tuota liikettä ajaa.

Oletko hankkinut lähestymiskieltoa?

Kertomuksesi on huolestuttava. Luin jostain, että vainoojaan vaarallisuutta ennustaa mm se, kuinka pitkään se on jatkunut.

Ei ole, en ole tiennyt riittääkö nämä asiat todistamaan. Toisekseen, ei se lähestymiskielto auta yhtään mitään, mikäli tällainen tyyppi päättää jotain tehdä.

Enemmänkin yritän nyt hiljaista taktiikkaa, eli pitkää hiljaisuutta. Se riski on, että jos nyt annan hänelle huomiota lähestymiskiellon tms muodossa, niin se taas voi antaa lisäpotkua vainolle.

Mä en saanut mennä kävelemään. Mies ei suostunut tulemaan mukaan, mutta ei päästänyt minuakaan, etten vaan olisikin mennyt jonkun miehen kanssa (!!!??). No erohan tollasesta paskapäästä tuli. Sillä olikin sitten uus kaksvitonen heti kainalossa, oli "löytynyt" työpaikalta hyvissä ajoin. Harvinaisen idiootti muija, sekaantui pienen lapsen isään. No saikin sitten oikein "kivan" miehen.

Tarinan Opetus:

Meistä puolisoista vain toinen oli uskollista sorttia, toinen mustasukkaista ja pettävää. Eli petturimies epäili toista viatonta siitä, mitä itse harrasti!

Oma eksäni oli ujo ja kiltti, vähän nörtti mammanpoika, jolla ei ollut yhtään ystävää. Suhteessa oli sekopäinen vainoharhainen ja läheisriippuvainen takertuja.

Oman ja ystäväni vastaava kokemus kumoaa sen harhaluulon, että nuo mustismiehet olisivat renttuja. Itseään kilttimiehiksi kutsuvat nörtit ne on niitä pahimpia hulluja ja naisvihaajia.

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005522595.html

Taas yksi tapaus päättynyt siihen pahimpaan mahdolliseen. Järkyttävintä jutussa on se, että murha-itsemurha tehty pienen lapsen ollessa asunnossa, ja joutunut olemaan ties kuinka pitkään kuolleen isän ja äidin kanssa.

Kommenteissa taas uhri syyllistetty renttuun rakastumisesta, vaikka ton miehen tunteneet on kuvailleet miestä ihan tavallisen näköiseksi ja oloiseksi massasta erottumattomaksi työssäkäyväksi suomalaismieheksi.

Hissillä menin yhden kerroksen koska oli ostoksia niin paljon. Samassa hississä oli joku mies. Olin jo suhteessa sen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005522595.html

Taas yksi tapaus päättynyt siihen pahimpaan mahdolliseen. Järkyttävintä jutussa on se, että murha-itsemurha tehty pienen lapsen ollessa asunnossa, ja joutunut olemaan ties kuinka pitkään kuolleen isän ja äidin kanssa.

Kommenteissa taas uhri syyllistetty renttuun rakastumisesta, vaikka ton miehen tunteneet on kuvailleet miestä ihan tavallisen näköiseksi ja oloiseksi massasta erottumattomaksi työssäkäyväksi suomalaismieheksi.

Tuollaiset kommentit kuvaavat hyvin meidänkin kulttuurissa esiintyvää misogyniaa. Teki miten päin vain, niin nainen syyllistetään. Edes kuolleet eivät säästy.

Onneksi kaikki eivät tee tuota, mutta se on silti huolestuttavan yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...

Ei välttämättä. Mutta ei sitä aluksi tajua, luulee joksikin huonoksi läpäksi tai pilaksi. Muutama kerta pitää toistua, että tajuaa, että toinen on oikeasti sairas. Itse kuvittelin aluksi, että toisella on vaan niin huonot hermot, kun ex-vaimonsa petti miestä. Mutta taisi olla vaan sekin miehen satuja.