Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Huh huh, ihan uskomattomia hiiriä jotkut "miehet". Suosittelen kasvattamaan pallit, niin ei tarvitse pelätä jatkuvasti naisen pettävän. :D Sairasta!

Olin työssäoppimassa ulkomailla 5 viikkoa. Silloinen poikaystävä"merkkasi" fritsuilla kaula, rinnan ja lantion. Soitteli monesti päivässä ja haukkui jatkuvasti. Petin muka kaikkien kanssa. Kotiin palatessa oli aggressiivinen ja kaivoi kaikki tavarat todisteiden toivossa. Valokuvien tullessa kehityksestä se helvetti vasta alkoi! Jos kuvassa sattui taustalla olemaan joku mies, olin sillekin antanut. Rakastan moottoripyöriä ja kuvissa olevien pyörien omistajiakin oli kuulemma köyrinyt..

Lopputulema oli pirun kiukkuinen isä, joka maksoi sen puhelinlaskun! Ja pettämisestä kiinni jäi poikaystävä. Koko harjoittelun ajan sillä oli ollut toinen! Olisi pitänyt vaan elää silloin ja nauttia nuoruudestaan. Mutta luonto ei antanut periksi pettää.

En voinut nauramatta lukea tätä ketjua (vaikka oikeasti ei naurunasia olekaan).

Miten miehillä riittää mielikuvitusta!!!    :D

Kyllä tähän saa miehetkin laittaa kokemuksiaan naisista.

Huhhuh mitä tekstejä. Pelottavan moni ihminen tuntuu olevan nykyään sairas.

Vierailija kirjoitti:

ONKO SUOMESSA OIKEESTI NÄI PALJO SAIRAITA MIEHIÄ??!!! Taidan pysyä sinkkuna jatkossakin...

On niitä kuule varmaan paljon enemmänkin. Mutta on niitä naisiakin.

Sairaita juttuja tässä ketjussa, samanlaisia joista itselläkin kokemusta.

Tässä muutamia:

-olin kaverini kanssa baarissa, josta kaverini miesystävä heitti meidät autolla kotiin. Mun exä (silloinen poikaystävä) oli odottamassa mun asunnon alaovella että palaanko baarista kotiin. Sai hirveät raivarit kun nousin vieraasta autosta. Ei auttanut vaikka vakuutin, että kaverin mies se oli, joka toi mut turvallisesti kotiovelle. Kuulema olin pannut tätä miestä. Kun sain vakuutettua, että se todellakin oli KAVERINI mies, väitti että ollaan pantu kolmestaan :'D

-lähdin lenkille kauniina kesäpäivänä. Jätin puhelimen kotiin, kun ei ollut kätevää paikkaa vaatteissa, johon laittaa se. Tein pitkän lenkin ja viivyin normaalia pidempään, kun oli niin hyvä keli. Tietysti tämä tarkoitti että olin jonkun äijän luona.

-oli itse juonut kaikki kaljansa jääkaapista.

Ei muistanut juoneensa ja väitti että mun "rakastaja" on käynyt ne juomassa. Itse en siis juo kaljaa.

-sai raivarit kun olin laittanut irtoripset, kuulema oli merkki siitä että oon menossa iskemään miehiä.

-Kielsi kuuntelemasta Chisun biisiä "Keerasta poikki", koska kertoo salasuhteesta.

En siis koskaan pettänyt tätä miestä, kuten en ketään miehistäni...enkä ikinä antanut aihetta epäilykselle, siis terveen ihmisen näkökulmasta.

Apua, voin tunnistaa myös eksäni niin monesta jo kerrotusta jutusta! On ollut niin stalkkausta fb:n sijaintijutun avulla, mun puhelimen jatkuvaa tutkimista (saattoi yhtäkkiä myös huudahtaa "mitä teet puhelimella" ja rynnätä nopeasti katsomaan ennen kuin muka kerkeän sulkea sovellukset), jos lauloin/kuuntelin vääränlaista biisiä, jos vilkaisin kadulla/telkkarissa jotain miestä, spermatarkastukset oli myös yleisiä, viestejä ja puheluita sateli jos poistuin kotoa ilman häntä ja paljon muuta...

Myös kun olin ukkini hautajaisissa ja olimme siunaustilaisuuden jälkeen sukulaisten kanssa syömässä ja eksäni varsin hyvin tiesi, niin silti se pommitti mua viesteillä ja soitteli. Tivas miksen vastaa ja oon varmasti pettämässä kun kestää niin kauan! Olisinko kuule vaikka ravintolassa sukulaisten kanssa muistelemassa ukkia, enkä jaksa/kehtaa sulle kaikkien edessä todistella etten oo nyt panemassa ketään...

Silloin kun asuin eksän kanssa vielä yhdessä ja eksä teki työtä jossa oli viikot reissussa ja viikonloput kotona niin oli naapurin miehen pyytänyt kattoo mun perääni. Naapuri ilmoitti kaikki jotka meillä kävi kylässä. Sain tämän tietää kun paras ystäväni tuli uuden poikaystävänsä kanssa meillä käymään tän miehen autolla (mikä ei ollut tuttu naapurille eikä miehelleni) kaks minuuttia heidän tulon jälkeen mieheni soitti minulle ja tivasi kuka mua on panemassa...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tähän saa miehetkin laittaa kokemuksiaan naisista.

Seurustelin vajaan vuoden itseäni noin 10 vuotta vanhemman naisen kanssa. Alussa kaikki vaikutti ihan hyvältä, mutta sitten kaikki muuttui, kun löysi paidastani tumman hiuksen. Hän oli itse siis vaaleatukkainen, joten tuo tarkoitti sitä, että olin pettänyt häntä. Siitäpä sitten alkoi puolen vuoden vainoharhaisuus, joka käsitti tekstiviestien, FB-viestien, Instagram-tykkäysten ja jopa tietokoneen sivuhistorian päivittäisen penkomisen. Jos olin tykännyt jonkun naispuolisen kaverini kuvasta IG:ssä, hän veti aivan järjettömät pultit, itki, hakkasi seinää, paiskoi tavaroita... Jaksoin tätä ihan liian pitkään ja olin ihan liian kiltti, kun suostuin aina odottamaan, josko se siitä korjaantuisi. No, ei korjaantunut, vaan meni vain pahemmaksi koko ajan.

Kaverini oli naimisissa hullun venäläisnaisen kanssa. Jos menin kaverini kanssa syömään ja kahville, ex-vaimonsa saattoi soittaa hänelle muutaman tunnin aikana viisi eri kertaa ja pakotti sanomaan kuuluvalla äänellä, että hän rakastaa häntä enemmän kuin mitään muuta, että mahdollinen naisseuralainen kuulisi. :D

Kun olen lähdössä ilman miestäni johonkin ja meikkaan ja laitan hiukset, hän ihmettelee ketä varten laittaudun. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni varten meikkaan, koska se on hauskaa ja olen itsevarmempi. Sitten kun yhdessä ollaan lähdössä enkä meikkaakkaan, kun juuri ollut sanomista siitä että laittaudun, niin siitä vasta raivo repeääkin kun en hänen seurassaan näyttäydy täydessä tällingissä..

Sitten myös, jos olen ostanut esimerkiksi uuden rannekorun tai sormuksen niin ettei hän ole ollut mukana, se automaattisesti on saatu joltain toiselta mieheltä.

Mieleeni muistuu myös tarina seurustelumme alkuajoilta kun olimme yhdessä baarissa. Mieheni lähti käymään jossain ja jäin keskustelemaan ystävieni kanssa kunnes mieheni kaveri tuli kysymään minua tanssimaan. En ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, kun kyseessä oli mieheni ystävä ja, että mieheni voisi liittyä sitten seuraamme tanssilattialle. Tämä miehen kaveri sitten rupesi lääppimään ja yritti koskea, sanoin että älä koske minuun. Mieheni tuli paikalle, heitti hirveät hepulit ja löi kaveriaan turpaan. Myöhemmin sitten selvisi että kyseessä oli testi, jolla testattiin lähdenkö toisen miehen kanssa tanssimaan ja sain osakseni huorittelut ja muut haukut.

Vierailija kirjoitti:

Kun olen lähdössä ilman miestäni johonkin ja meikkaan ja laitan hiukset, hän ihmettelee ketä varten laittaudun. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni varten meikkaan, koska se on hauskaa ja olen itsevarmempi. Sitten kun yhdessä ollaan lähdössä enkä meikkaakkaan, kun juuri ollut sanomista siitä että laittaudun, niin siitä vasta raivo repeääkin kun en hänen seurassaan näyttäydy täydessä tällingissä..

Sitten myös, jos olen ostanut esimerkiksi uuden rannekorun tai sormuksen niin ettei hän ole ollut mukana, se automaattisesti on saatu joltain toiselta mieheltä.

Mieleeni muistuu myös tarina seurustelumme alkuajoilta kun olimme yhdessä baarissa. Mieheni lähti käymään jossain ja jäin keskustelemaan ystävieni kanssa kunnes mieheni kaveri tuli kysymään minua tanssimaan. En ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, kun kyseessä oli mieheni ystävä ja, että mieheni voisi liittyä sitten seuraamme tanssilattialle. Tämä miehen kaveri sitten rupesi lääppimään ja yritti koskea, sanoin että älä koske minuun. Mieheni tuli paikalle, heitti hirveät hepulit ja löi kaveriaan turpaan. Myöhemmin sitten selvisi että kyseessä oli testi, jolla testattiin lähdenkö toisen miehen kanssa tanssimaan ja sain osakseni huorittelut ja muut haukut.

Taidat olla niitä harvoja tässä ketjussa, jotka puhuvat miehestään eikä eksästään. 

Joku jo kysyikin, mutta kysyn uudestaan, kun ei kukaan ole vastannut. Minua kiinnostaisi tietää, miten tällainen oikein alkaa. Onko ensin vain pieniä merkkejä ja miehen käytös pahenee vähitellen? Mitkä olivat ensimmäiset merkit, joita vielä silloin arvelit edes seminormaaliksi käytökseksi?

Ja te, jotka olette olleet tällaisissa suhteissa jopa vuosia: miten ihmeessä kukaan voi suostua elämään noin? En tarkoita paheksua vaan asia aidosti kiinnostaa. Onko niin, että nainen turtuu pikkuhiljaa pahenevaan käytökseen eikä lopulta edes ymmärrä, miten sairaaksi suhde on käynyt?

Voisin kuvitella, että jos on menneessä kokemusta normaalista miehestä, ei voisi suostua tuollaiseen nöyryytykseen. Esim. nämä spermatarkastukset, voi luoja! Miten kukaan voi ikinä alistua tuohon? Minulle se olisi melkein raiskaamiseen verrattava teko, jonka jälkeen en todellakaan voisi jäädä suhteeseen. Onko mahdollista ajautua moiseen, jos isä ja edelliset poikaystävät ovat kohdelleet naista kunnioittavasti? Totuitteko jo lapsuudenkodissa siihen, että parisuhde on tuollaista kärsimystä?

Miten ihmeessä mitkään miehen "hyvät puolet" voisivat kompensoida jatkuvaa syyttelyä, alistamista ja stalkkaamista?

Olen opettaja ja mietin, miten oppilaita ja lapsia ylipäänsä voisi "rokottaa" sairaita parisuhteita vastaan. Kokemattomasta, hyväksyntää janoavasta tytöstä saattavat mustasukkaisuuden ensimerkit vaikuttaa rakkaudelta ja välittämiseltä. Miten voisimme kasvattaa tytöt niin, että he eivät ajautuisi pilaamaan elämäänsä tällaisissa suhteissa?

Kaikkein tehokkain ase taitaa olla isän hyväksyntä: jos isä kehuu ja kannustaa, tyttö ei tule ikinä hyväksymään kumppanikseen alistavaa miestä, koska tietää ansaitsevansa parempaa. Siksi tärkeintä on olla tekemättä näistä sairaista miehistä tyttöjen isiä!

Vierailija kirjoitti:

Kun olen lähdössä ilman miestäni johonkin ja meikkaan ja laitan hiukset, hän ihmettelee ketä varten laittaudun. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni varten meikkaan, koska se on hauskaa ja olen itsevarmempi. Sitten kun yhdessä ollaan lähdössä enkä meikkaakkaan, kun juuri ollut sanomista siitä että laittaudun, niin siitä vasta raivo repeääkin kun en hänen seurassaan näyttäydy täydessä tällingissä..

Sitten myös, jos olen ostanut esimerkiksi uuden rannekorun tai sormuksen niin ettei hän ole ollut mukana, se automaattisesti on saatu joltain toiselta mieheltä.

Mieleeni muistuu myös tarina seurustelumme alkuajoilta kun olimme yhdessä baarissa. Mieheni lähti käymään jossain ja jäin keskustelemaan ystävieni kanssa kunnes mieheni kaveri tuli kysymään minua tanssimaan. En ajatellut, että siinä olisi mitään pahaa, kun kyseessä oli mieheni ystävä ja, että mieheni voisi liittyä sitten seuraamme tanssilattialle. Tämä miehen kaveri sitten rupesi lääppimään ja yritti koskea, sanoin että älä koske minuun. Mieheni tuli paikalle, heitti hirveät hepulit ja löi kaveriaan turpaan. Myöhemmin sitten selvisi että kyseessä oli testi, jolla testattiin lähdenkö toisen miehen kanssa tanssimaan ja sain osakseni huorittelut ja muut haukut.

Ei ole ihan normaali suhde teillä. Miksi olet vielä tuollaisen huorittelevan paskan kanssa?

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Mä huomasin ihan jo alle kuukauden jälkeen pieniä merkkejä; "kuka toi ja toi on, onko sulla ollu ton kanssa juttua, seurusteleeko sun työkaverit" ja tälläsiä. Pistin nuoruuden piikkiin koska tämä "mies" oli minua useamman vuoden nuorempi. Kohteli myös äitiään HIRVEÄSTI, olisi siinä vaiheessa pitänyt juosta ja lujaa kun luulin puhelimessa miten huusi äidilleen ja haukkui tätä.

-Se jonka eksä kielsi olemasta työkavereihin yhteydessä

Vierailija kirjoitti:

Joku jo kysyikin, mutta kysyn uudestaan, kun ei kukaan ole vastannut. Minua kiinnostaisi tietää, miten tällainen oikein alkaa. Onko ensin vain pieniä merkkejä ja miehen käytös pahenee vähitellen? Mitkä olivat ensimmäiset merkit, joita vielä silloin arvelit edes seminormaaliksi käytökseksi?

Ja te, jotka olette olleet tällaisissa suhteissa jopa vuosia: miten ihmeessä kukaan voi suostua elämään noin? En tarkoita paheksua vaan asia aidosti kiinnostaa. Onko niin, että nainen turtuu pikkuhiljaa pahenevaan käytökseen eikä lopulta edes ymmärrä, miten sairaaksi suhde on käynyt?

Voisin kuvitella, että jos on menneessä kokemusta normaalista miehestä, ei voisi suostua tuollaiseen nöyryytykseen. Esim. nämä spermatarkastukset, voi luoja! Miten kukaan voi ikinä alistua tuohon? Minulle se olisi melkein raiskaamiseen verrattava teko, jonka jälkeen en todellakaan voisi jäädä suhteeseen. Onko mahdollista ajautua moiseen, jos isä ja edelliset poikaystävät ovat kohdelleet naista kunnioittavasti? Totuitteko jo lapsuudenkodissa siihen, että parisuhde on tuollaista kärsimystä?

Miten ihmeessä mitkään miehen "hyvät puolet" voisivat kompensoida jatkuvaa syyttelyä, alistamista ja stalkkaamista?

Olen opettaja ja mietin, miten oppilaita ja lapsia ylipäänsä voisi "rokottaa" sairaita parisuhteita vastaan. Kokemattomasta, hyväksyntää janoavasta tytöstä saattavat mustasukkaisuuden ensimerkit vaikuttaa rakkaudelta ja välittämiseltä. Miten voisimme kasvattaa tytöt niin, että he eivät ajautuisi pilaamaan elämäänsä tällaisissa suhteissa?

Kaikkein tehokkain ase taitaa olla isän hyväksyntä: jos isä kehuu ja kannustaa, tyttö ei tule ikinä hyväksymään kumppanikseen alistavaa miestä, koska tietää ansaitsevansa parempaa. Siksi tärkeintä on olla tekemättä näistä sairaista miehistä tyttöjen isiä!

Minä kirjoitin tuolla jossain olisko sivulla kaksi, että oltiin tanssimassa ja seurueen toinen mies (jota emme ennestään tunteneet vaan ainoastaan hänen morsiamensa) pyysi minua tanssimaan. Olen vähän ujo, joten epäröin, mutta miesystäväni kehoitti menemään, joten menin. Toinen tanssi olikin sitten hidas, mutta etiketin mukaisesti tanssittiin molemmat ja ihan korrektisti oltiin. Kotona (emme asuneet yhdessä) sitten tuli episodi, jossa kyllä tunsin itseni täysin henkisesti raiskatuksi. Suhde oli kestänyt puoli vuotta enkä ollut koskaan elämässäni törmännyt tällaiseen aiemmin. Sitten tuli normaalimpia hetkiä kunnes taas myöhemmin jotain uuutta ja taas jotain uutta jne. jne. Ja siinä vaiheessa sitä alkaa olla itse jo henkisesti ihan sekaisin ja uupunut. 

Nyt en ole enää ensikertalainen, joten jos seuraava kerta tulee, osaan kyllä poistua suhteesta heti. Tämä onnistuu silläkin, että kohteet ovat tunnollisia ja kilttejä. Minäkin yritin kestää ja kuvitella, että hyvyydellä ja järjellä mies lakkaa toimimasta väärin. No eipä lakkaa vaan käyttää toisen pitkäpinnaisuutta ja korrektiutta hyväkseen. Nyt tiedostan senkin, että häiriintyneelle ei tarvitse olla korrekti eikä kiltti vaan voi ihan korrektisti pyytää hänet suksimaan v***n omasta elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...

Oman kokemuksen mukaan kyllä. Ensitapaamisella mies vaikutti olevan ihan liian hyvää ollakseen totta... Ja niin olikin. Mustasukkaisuus voimistui samaa tahtia kun suhteesta tuli vakavampi.

En enää edes muista, mikä tuli ensin. Ehkä se, että huomion piti aina olla exässä. En saanut lukea kirjaa tai katsoa telkkaria, ettei hän koe jäävänsä sivuun. Puhelut istui vieressä kuuntelemassa. Jos kutsuin kavereita kylään, ujuttautui aina mukaan kolmanneksi pyöräksi. Seurasi baareihin.

Oma käytökseni muuttui pikkuhiljaa. Aloin varoa sanomisiani ja jätin mainitsematta että punttisalin pt vaihtui naisesta mieheksi (siksi nauratti erityisesti tuo pt-tarina :D) aina olen ollut rehellinen ihminen, mutta äkkiä huomasin varovani kaikkea. Tiesin vaan, että viattomista ja itsestä riippumattomistakin asioista nousee kotona hirveä haloo.

Sitten kun muutettiin yhteen, alkoi voimakkaampi sosiaalinen eristäminen. Omia ystäviä ja sukulaisiakaan ei olisi saanut yksin tavata. Ja tuo tunne, että täytyy tulla minuuttiaikataululla kotiin, on tuttu itsellenikin.

Viimeiseksi tulivat nämä ihan harhaiset ajatukset menemisistäni ja tekemisistäni, kuten juuri tuo epäily etten käy öisin töissä (luulikohan mies että palkkaa saan seksin myymisestä ?) ja muut vastaavat täysin irrationaaliset sekoilut miehen osalta. Ketään miespuolista en saanut edes katsoa kohti, mikä on naurettavaa sinänsä että minua uskollisempaa ihmistä saa hakea.

Tuttuja käyttäytymiskaavoja muihin kertomuksiin nähden on nämä ex-poikkiksia ja poliiseja (joku valtajuttu?) erityisesti koskevat kateudet.

Tämä kaikki vaan tapahtuu niin pikkuhiljaa, ja vastapainona on se niin superihana mies joka vakuuttaa palvovansa maatakin jalkpjesi alla,että pitkään haluat etsiä syytä itsestäsi/miehen kokemista vaikeuksista/mistä vaan muusta kuin siitä rakkaasta puolisosta.

Itse todiasn sain itseni riuhtaistua irti vasta kun exä löi. Tuli täysin puun takaa, vaikka oikeasti merkit olivat olleet täysin selvät jo pitkään ja varmaan moni ulkopuolinen oli tämän nähnyt ja osa yrittänyt varoittaakkin. Vieläkään en tiedä mimsi en tajunnut aiemmin? Eron jälkeen meni varmaan puoli vuotta prosessoida tapahtunutta ja ymmärtää millainen mies todellisuudessa oli.

Vertais narkissoksesta ja peilikuvasta on mielestäni erittäin hyvä. Itsérakastin sitä peilikuvaa jonka kuvittelin miehen olevan, ja vadta eron jälkeen ymmärsin että se todellisuus olikin jotakin ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...

Oman kokemuksen mukaan kyllä. Ensitapaamisella mies vaikutti olevan ihan liian hyvää ollakseen totta... Ja niin olikin. Mustasukkaisuus voimistui samaa tahtia kun suhteesta tuli vakavampi.

En enää edes muista, mikä tuli ensin. Ehkä se, että huomion piti aina olla exässä. En saanut lukea kirjaa tai katsoa telkkaria, ettei hän koe jäävänsä sivuun. Puhelut istui vieressä kuuntelemassa. Jos kutsuin kavereita kylään, ujuttautui aina mukaan kolmanneksi pyöräksi. Seurasi baareihin.

Oma käytökseni muuttui pikkuhiljaa. Aloin varoa sanomisiani ja jätin mainitsematta että punttisalin pt vaihtui naisesta mieheksi (siksi nauratti erityisesti tuo pt-tarina :D) aina olen ollut rehellinen ihminen, mutta äkkiä huomasin varovani kaikkea. Tiesin vaan, että viattomista ja itsestä riippumattomistakin asioista nousee kotona hirveä haloo.

Sitten kun muutettiin yhteen, alkoi voimakkaampi sosiaalinen eristäminen. Omia ystäviä ja sukulaisiakaan ei olisi saanut yksin tavata. Ja tuo tunne, että täytyy tulla minuuttiaikataululla kotiin, on tuttu itsellenikin.

Viimeiseksi tulivat nämä ihan harhaiset ajatukset menemisistäni ja tekemisistäni, kuten juuri tuo epäily etten käy öisin töissä (luulikohan mies että palkkaa saan seksin myymisestä ?) ja muut vastaavat täysin irrationaaliset sekoilut miehen osalta. Ketään miespuolista en saanut edes katsoa kohti, mikä on naurettavaa sinänsä että minua uskollisempaa ihmistä saa hakea.

Tuttuja käyttäytymiskaavoja muihin kertomuksiin nähden on nämä ex-poikkiksia ja poliiseja (joku valtajuttu?) erityisesti koskevat kateudet.

Tämä kaikki vaan tapahtuu niin pikkuhiljaa, ja vastapainona on se niin superihana mies joka vakuuttaa palvovansa maatakin jalkpjesi alla,että pitkään haluat etsiä syytä itsestäsi/miehen kokemista vaikeuksista/mistä vaan muusta kuin siitä rakkaasta puolisosta.

Itse todiasn sain itseni riuhtaistua irti vasta kun exä löi. Tuli täysin puun takaa, vaikka oikeasti merkit olivat olleet täysin selvät jo pitkään ja varmaan moni ulkopuolinen oli tämän nähnyt ja osa yrittänyt varoittaakkin. Vieläkään en tiedä mimsi en tajunnut aiemmin? Eron jälkeen meni varmaan puoli vuotta prosessoida tapahtunutta ja ymmärtää millainen mies todellisuudessa oli.

Vertais narkissoksesta ja peilikuvasta on mielestäni erittäin hyvä. Itsérakastin sitä peilikuvaa jonka kuvittelin miehen olevan, ja vadta eron jälkeen ymmärsin että se todellisuus olikin jotakin ihan muuta.

Tämänkirjoitti siis tuo sh jonka ex kävi työpaikan parkkipaikalla kyttäämässä.

Vierailija kirjoitti:

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Hyvä jos tajuat itse, toiminta on väärin. Mutta tajuatko, että se on myös järjetöntä? Ethän koskaan voi saada varmuutta tai ainakaan et pitkäksi aikaa. Vaikka kännykässä ei olisi mitään, niin voihan olla koneella. Jos ei ole, niin ehkä on poistettu. Jos ei ollut tämän kanssa niin ehkä tuon. Jos ei ollut jonkun kanssa eilen, niin ehkä on huomenna. Tuolle ei tule ikinä loppua. Et voi koskaan löytää mistään todistetta siitä, että kumppani ei ole pettänyt eikä petä.

Tarinasi todentaa myös sen, mitä arvelenkin: sellainen, joka itse pettää, kuvittelee koko ajan toisen pettävän, Jos itse oikeasti pitää uskollisuutta selviönä, ei fantasioi kumppaninkaan pettämisestä.

Oletko harkinnut terapiaa? Kykenetkö tekemään päätöksen stalkkaamisen lopettamisesta? Eikö se vain ylläpidä sairauttasi? Etkö voi muutenkaan hyväksyä elämässä sitä, ettei kaikkea voi hallita. Et omista kumppaniasi, hän voi milloin vain löytää toisen tai haluta muuten erota. Se pitää hyväksyä. Jos haluaa kumppaninsa pitää, hänen olonsa pitää olla kanssasi luottavainen, luotettu ja turvallinen - ja vapaa! Kukaan ei halua jäädä vankilaan tai olla aina epäilyn kohteena.