Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Nuo mustasukkaiset tyypit eivät tajua, että juuri tuo heidän kontrollointinsa ajaa toisen pois, vaikka tarkoitus on saada hänet pidettyä kontrolloidusti likellä.

Mulla on sellainen fantasia, että kutsuisin eksän myöhemmät vaimot ja vaimokkeet illanistujaisiin ja istuttaisiin mukavasti napostellen ja siemaillen mukavasti jalat sohvalla ja kerrottaisiin koetut tempaukset. Saisi sekä terapoitua että nauraa katketakseen. 

Kun avokki käy suihkussa, niin sillä välillä naapurin hu**** on tullut jakamaan itseään minulle. Avasi kerrankin kylpyhuoneen oven ja huusi, että kuka sinne nyt tuli, kuuli mukamas oven avautuvan.

Kun käyn suihkussa ja ajan parran aamulla, niin teen sen sitä varten, kun saan sitten työpaikalla naista..

Olen siis mies.

Lähikaupassa pitäisi käydä 2 minuutissa. Kuitin kellonaika on hänelle tärkeää.

Mutta kun sielläkin on niitä naismyyjiä, jotka antavat takahuoneessa..

Vierailija kirjoitti:

Kun avokki käy suihkussa, niin sillä välillä naapurin hu**** on tullut jakamaan itseään minulle. Avasi kerrankin kylpyhuoneen oven ja huusi, että kuka sinne nyt tuli, kuuli mukamas oven avautuvan.

Kun käyn suihkussa ja ajan parran aamulla, niin teen sen sitä varten, kun saan sitten työpaikalla naista..

Olen siis mies.

Lähikaupassa pitäisi käydä 2 minuutissa. Kuitin kellonaika on hänelle tärkeää.

Mutta kun sielläkin on niitä naismyyjiä, jotka antavat takahuoneessa..

Toivottavasti tajuat, että ainoa oikea ratkaisu on potkaista vainoharhainen naisesi pihalle.

Opiskelin miesvaltaista alaa ja exä kuvitteli mun pettävän häntä jokaisen luokkakaverini kanssa, joten yöllä sammutti puhelimestani herätyksen, etten ehtisi ajoissa kouluun. Tein myös iltaisin ja öisin grillillä töitä ja tämä saattoi tulla työpaikalleni kyttäämään, ettei kukaan asiakas ehdottele mitään. Kerran meinas käydä mun parhaan kaverin päälle, kun tämä heitti vitsillä, että tahtoo kaks kananmunaa, yhden nakin ja majoneesia irstaasti aseteltuna ja jos mun exä ei tullut paikan päälle kyttäämään, niin tenttas ketä kaikkia miehiä kävi asiakkaana.

Kerran koulukaverini pyys mua mukaan ryyppäämään ja tämä nosti metelin ja laittoi tälle kaverilleni viestin, että toivottavasti muistamme käyttää kortsua johon kaverini vastas, ettei me semmosia käytetä. Sain tästä hyvästä turpaani.

Sain myös selkään, kun kävin tupakalla yhden toisen kaverin kanssa. Exä oli kytännyt parvekkeelta ja sen mielestä mun kaveri oli kattonut mua himoiten.

Kyllä se vähitellen alkaa. Ensin mies palvoo, kiinnittä kaiken huomionsa sinuun ja mukavalla tavalla "omistava", se imartelee. Kun miehen mieleen alkaa hiipiä epäilys, ettei kaikki ole hyvin, hänet haluaa vakuuttaa vaikka muuttamalla hiukan käytöstään ja avaamalla tekstiviestit kännykästä.

Pikkuhiljaa kuvio syvenee, mikään ei riitä, epätoivoiset yritykset rauhoittaa tilanne eivät riitä. Toisena osapuolena alkaa oikeasti uskoa, että omassa käytöksessä on vikaa ja miehen tutkimukset ovat oikeutettujakin.

Kun lopulta ollaan jo raiskaamisessa ja lyömisessä, oma psyyke on jo niin säpäleinä, ettei ole voimia irrottautua, vaikka itsekin tajuaa asioiden olevan väärin.

- minua mies haukkui koko kaupungin hu***ksi ja uskotteli, etten kelpaa enää kenellekään. Se oli tehokas ase, koska häpesin villejä vuosiani 18-20-vuotiaana. Uskoin miestä, että olen kelvoton. Tähän kuvioon siis tuli mukaan vielä tuo isosisko, joka potki ja hakkasi minua myös. Anoppi kävi haukkumassa säännöllisesti nuoruuttani, etten osaa hoitaa kotia ja lapsia.

Häpesin itseäni ja jopa sitä, että otin vastaan tuota pahoinpitelyä. En lopulta enää voinut kertoa kenellekään miten hullu js sairas nähtävästi olin, kun olin alistunut. Jouduin umpikujaan.

Lopulta alon pelätä jo lasten puolesta ja se katkaisi kamelin selän. Hakeuduin turvakotiin ja sitä kautta toiseen asuntoon. Vielä kerran erehdyin yrittämään suhteen jatkamista saman miehen kanssa. Tapailimme erillään asuen 6kk, kunnes hän hakkasi minut ihan tohjoksi kotonani. Ne vammat tarkistutin jo lääkärillä, mutten vienyt oikeuteen asti. Siihen aikaan tuo oli vain asianomistajasta kiinni.

Olin liian kauan naimisissa sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa, nyt erosta kulunut muutama vuosi.

- mies oli sitä mieltä että kukaan ystävistäni ei ollut hyvää seuraa, ystävät veivät kuulemma miut "pahoille teille".

- jos halusin lähteä käymään esim. ruokakaupassa ilman lapsia niin lähdin hänen mielestä pettämään.

-kävin lääkärissä kaatumisen takia. Eka kommentti mieheltä oli että "oliks siellä joku komee mieslääkäri kuka yritti iskeä?"...

- tietty perus puhelimentarkistukset. Whatsappia kyttäsi että oonko samaan aikaan jonkun hänen tietämän kaverin kanssa ja jos olin niin meillähän oli juttua sen kanssa! Mietin aina että mahtaa olla rankkaa kyttäillä vaikka kahtakymmentä kaveria ja miuta että ollanko samaan aikaan wa. Ainakin sieltä tuli ihan älyttömiä syytöksiä. Sit tietty fb-kyttäilyt, viesti- ja puheluhistorian selaus jne.. En voinut tykätä miespuolisten kuvista fb:ssa (ihan sama oliko mies 60-v kummisetä vai 15-v serkku, mies suuttui aina). Miehen käskystä poistin ig:n ja whatsapin lopulta, en jaksanut kuunnella sitä syyttelyä :(

Näitä olis vaikka kuinka paljon... lopulta kun ilmoitin että haluan erota, selvis että mies on pettänyt miuta alusta asti, vuosia. Että näin sitten. Nyt ihana vapaa elämä kun pääsi siitä eroon :)

Täällä oli kysymys, että miten tuo alkaa. No ensin mies (eksäni nyk.) oli liikuttava, kun heittäytyi niihin "mä en kuitenkaan kelpaa sulle loppuiäksi, löydät paremman" yms. Ja minusta oli ihanaa vakuutella, miten täydellinen ja ihana hän olikaan.

Tähän väliin lisäksi sanon, ettei mies ikinä ollut fyysisesti uhkaava eikä satuttanut muuta kuin sanoillaan. Mutta tarina jatkuu...

Sitten alkoi tulla sitä ihmettelyä, mikä työmatkassa kesti. Pientä piikittelyä, että olenko ihastunut johonkin televisiosarjan henkilöön. Pahin oli se, kun katsoin suosikkisarjaani jossa oli jännät käänteet menossa (näitä ei ole ollut monia, joita oikeasti olisin koukuttunut seuraamaan) ja mies tuli siihen viereen hiukkasen kaljapäissään pöhisemään jotain täysin yhdentekevää ja sanoin että hys. Siis sen kolme varttia olisi voinut jatkaa kaljan juomista ihan keskenään, sitten olisin kyllä kuunnellut niitä horinoita ihan rutiinilla.

Hirveä huuto ja ovien paiskominen.

Jos olin jossain, niin perään soittelu. Ja auta armias, jos yritin jouduttaa puhelun lopetusta! "Sulla on siellä jotain mielenkiintoisempaa" verisen loukkaantuneella äänellä.

Lahjat. Mies oli sanonutkin, että ei osaa ostaa lahjoja ja aikuiset ei niitä niin tarvitsekaan. Itsestä oli kuitenkin mukava saada jouluna lahjoja, joten olin ostanut itselleni vähän ylimääräistä ja pannut sen pakettiin. (Ukkokultakin sai muutaman akkarin, suklaata jne) mutta auta armias, kun kääräisin paketista hajuveden ja uudet korvakorut!

-Keneltäs nämä on?

-Itse ostin, vakuuttelin, mutta ei...

-Sulla on joku rakastaja. Tämä sanottiin aika kepeällä äänensävyllä, mutta koko yhteisen historiamme tuntien en ole niin varma että se olisi ollut mikään vitsi.

Viimeinen niitti oli, kun mies oli kutsunut kaverinsa viettämään iltaa. Tämä vierailija oli jossain humalansa vaiheessa ehdottanut, että tarvitsisi avecin yksiin juhliin ja voisi viedä minut sinne. Kuulin tästä aamulla kun mies huusi huoraa niin että naapuriin kuului.

Minä olin huono nainen, tämä kaveri... Niin. Millainen kaveri tuollainen on ja mitähän siellä oikeasti oli juteltu? Tämä oli se viimeinen niitti. Mutta mietin jälkikäteen, että ns. normaalissa suhteessa olisi ehkä naureskeltu tälle vieraalle, että johan on kaverilla luulot itsestään ja joillekin viina ei vaan sovi. Ei vaan meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...

Oman kokemuksen mukaan kyllä. Ensitapaamisella mies vaikutti olevan ihan liian hyvää ollakseen totta... Ja niin olikin. Mustasukkaisuus voimistui samaa tahtia kun suhteesta tuli vakavampi.

En enää edes muista, mikä tuli ensin. Ehkä se, että huomion piti aina olla exässä. En saanut lukea kirjaa tai katsoa telkkaria, ettei hän koe jäävänsä sivuun. Puhelut istui vieressä kuuntelemassa. Jos kutsuin kavereita kylään, ujuttautui aina mukaan kolmanneksi pyöräksi. Seurasi baareihin.

Oma käytökseni muuttui pikkuhiljaa. Aloin varoa sanomisiani ja jätin mainitsematta että punttisalin pt vaihtui naisesta mieheksi (siksi nauratti erityisesti tuo pt-tarina :D) aina olen ollut rehellinen ihminen, mutta äkkiä huomasin varovani kaikkea. Tiesin vaan, että viattomista ja itsestä riippumattomistakin asioista nousee kotona hirveä haloo.

Sitten kun muutettiin yhteen, alkoi voimakkaampi sosiaalinen eristäminen. Omia ystäviä ja sukulaisiakaan ei olisi saanut yksin tavata. Ja tuo tunne, että täytyy tulla minuuttiaikataululla kotiin, on tuttu itsellenikin.

Viimeiseksi tulivat nämä ihan harhaiset ajatukset menemisistäni ja tekemisistäni, kuten juuri tuo epäily etten käy öisin töissä (luulikohan mies että palkkaa saan seksin myymisestä ?) ja muut vastaavat täysin irrationaaliset sekoilut miehen osalta. Ketään miespuolista en saanut edes katsoa kohti, mikä on naurettavaa sinänsä että minua uskollisempaa ihmistä saa hakea.

Tuttuja käyttäytymiskaavoja muihin kertomuksiin nähden on nämä ex-poikkiksia ja poliiseja (joku valtajuttu?) erityisesti koskevat kateudet.

Tämä kaikki vaan tapahtuu niin pikkuhiljaa, ja vastapainona on se niin superihana mies joka vakuuttaa palvovansa maatakin jalkpjesi alla,että pitkään haluat etsiä syytä itsestäsi/miehen kokemista vaikeuksista/mistä vaan muusta kuin siitä rakkaasta puolisosta.

Itse todiasn sain itseni riuhtaistua irti vasta kun exä löi. Tuli täysin puun takaa, vaikka oikeasti merkit olivat olleet täysin selvät jo pitkään ja varmaan moni ulkopuolinen oli tämän nähnyt ja osa yrittänyt varoittaakkin. Vieläkään en tiedä mimsi en tajunnut aiemmin? Eron jälkeen meni varmaan puoli vuotta prosessoida tapahtunutta ja ymmärtää millainen mies todellisuudessa oli.

Vertais narkissoksesta ja peilikuvasta on mielestäni erittäin hyvä. Itsérakastin sitä peilikuvaa jonka kuvittelin miehen olevan, ja vadta eron jälkeen ymmärsin että se todellisuus olikin jotakin ihan muuta.

Sama juttu täällä. Mies oli monella tavalla aivan ihana, minun mielestäni. Alkuun olin niin sokea, että otin mustasukkaisuuden oireet merkkinä siitä, että hän todella välitti minusta. Kuulin muutamalta hänen kaveriltaan, etteivät he olleet koskaan nähneet hänen käyttäytyvän "tuolla tavalla", esimerkiksi siten, että kaikki paikalla olijat luulivat hänen suhtautuvan minuun suojelevasti ja huolehtivasti, ja totta kai käsitin heidän havaintonsa yhtä väärin kuin hekin. Pienet mustasukkaisuusraivarit menivät temperamentin piikkiin ja ajattelin, että kyllähän minä näihin kiusallisuuksiin totun, eikös parisuhteessa pidäkin olla hyväksyvä ja suvaitsevainen, ja eihän se kuulemma oikeaa rakkautta olekaan, jos se yksityiskohtiin kaatuu?

Meni muutama kuukausi, ennen kuin aloin kaivata huomaamattani menettämääni itsemääräämisoikeuttani takaisin. Yksi ahaa-elämys oli se, kun mies ensimmäisen kerran vei soivan puhelimen kädestäni ja ryhtyi tenttaamaan soittajan asiaa yksityiskohtia myöten. Kyseessä oli työpuhelu ja minä sain tosissani hävetä. Yksi hyvin omituinen episodi ole se, kun mies julisti minulle, että minunlaiseni surkimus ei kelvannut hänelle, mutta hän oli sellainen herrasmies, että ei jättäisi minua yksin. Sitten hän raahasi minut tietokoneen ääreen ja alkoi tivata minulta "miesteni" nimiä tarkoituksenaan löytää joku, joka "ottaisi minut takaisin". Onneksi tajusin ajoissa seisovani katastrofin äärellä enkä antanut yhtään nimeä. Ymmärsin hankkiutua suhteesta ulos, kun aloin karttaa ihmisten ilmoilla liikkumista sen vuoksi, että jos joku, vaikka asiakaspalvelija, näyttäisi pitävän minusta tai olisi minulle ystävällinen tai edes kohtelias, saisin myöhemmin kahden kesken silmilleni siitä, että olin nöyryyttänyt miestä julkisesti.

Omalta kohdaltani näen, että ihastuin mieheen ja kuvittelin hänestä eri asioita kuin hänessä oli. Otin mustasukkaisuuden merkit positiivisena asiana ja luulin olevani hänelle aivan erityinen. Tutut eivät ensin halunneet ja sitten uskaltaneet sanoa minulle, että touhu ei ollut tervettä, enkä minä olisi aluksi sitä uskonutkaan. Onneksi emme ehtineet muuttaa yhteen, vaikka mies sitä niin halusikin.

Noin se juuri alkaa. Kepeillä vitseillä ja huulilla, että onko sulla joku muu mielessä/ taisit vähän tykätä mun veljestäkin 😉Lopulta toinen on ihan varma, että kaikki panee minkä kerkiävät ja pil*lu hölskyy vieraiden spermaa ja raivo siitä ja naurunalaisekso saattamisesta saa hakkaamaan.

Ajatelkaa, että nämä miehet sitten pelkäävät mm. maahanmuuttajia, jotka "raiskaavat ja vievät meidän naiset". Tasan nämä samat epävarmat henkisesti pienipiliset, mustasukkaiset suomimiehet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Hyvä jos tajuat itse, toiminta on väärin. Mutta tajuatko, että se on myös järjetöntä? Ethän koskaan voi saada varmuutta tai ainakaan et pitkäksi aikaa. Vaikka kännykässä ei olisi mitään, niin voihan olla koneella. Jos ei ole, niin ehkä on poistettu. Jos ei ollut tämän kanssa niin ehkä tuon. Jos ei ollut jonkun kanssa eilen, niin ehkä on huomenna. Tuolle ei tule ikinä loppua. Et voi koskaan löytää mistään todistetta siitä, että kumppani ei ole pettänyt eikä petä.

Tarinasi todentaa myös sen, mitä arvelenkin: sellainen, joka itse pettää, kuvittelee koko ajan toisen pettävän, Jos itse oikeasti pitää uskollisuutta selviönä, ei fantasioi kumppaninkaan pettämisestä.

Oletko harkinnut terapiaa? Kykenetkö tekemään päätöksen stalkkaamisen lopettamisesta? Eikö se vain ylläpidä sairauttasi? Etkö voi muutenkaan hyväksyä elämässä sitä, ettei kaikkea voi hallita. Et omista kumppaniasi, hän voi milloin vain löytää toisen tai haluta muuten erota. Se pitää hyväksyä. Jos haluaa kumppaninsa pitää, hänen olonsa pitää olla kanssasi luottavainen, luotettu ja turvallinen - ja vapaa! Kukaan ei halua jäädä vankilaan tai olla aina epäilyn kohteena.

On sen verta käsi koneiden kanssa kun ei hänen ex-miehensä antanut hänen hankkia sellaista ja itse kasvanut melkein lusikassa koneiden kanssa että sain kaiken kaivettua mitä ikinä halusin. Löysin alastonkuvia hänesta ja tuntemattomien miehen vehkeistä kenet oli (luultavasti) tavannut deittisivustoilta. Vaivihkaa vihjasin että ei kannata ikinä sellaisia lähettää eikä videopuheluissa itseään paljastella ellei ole satavarma henkilöstä koska kuvankaappaus on yhen napin päässä eikä videon nauhoituskaan ole kovin vaikiaa tehdä. Pikkuhiljaa olen opettanut miten pidetään tiedot salassa, pyyhitään kunnolla pois muistista, tarkistetaan ettei minnekkään jää mitään mitä ei halua toisten tietävän ja lopetin kyttäämisen heti kun sain "perusteellisesti" tutkittua kaiken. vainoharhaisuus sai vallan kun suhteen alussa huomasin että oli tapaillut ja seksiviestejä lähetellyt (skypessä oli jäänyt keskustelu varmaan vahingossa auki) päivää ennen kuin oltiin "virallisesti" yhdessä. Itse en ikinä tapaile kuin yhtä kerrallaan ja tiedän että kaikki eivät samalla tavalla menettele mutta kirpaisi että luulin olevani ainoa. Kuitenkin yritän kovasti aatella et minuthan lopulta halusi ja teen kaikkeni ettei hänellä ole kurja olo. (jos kiukuttaa, masentaa niin käyn purkamassa höyryt lenkillä etten näyttäisi hapantanaamaa) Olen harkinnut nuppitohtorilla käyntiä mutta 15 vuoden ramppaukset erilaisissa hoitomuodoissa kyseisillä henkilöillä aina mennyt puihin. (maanis-depressio)

Tähän loppuun vielä tarkennus että en pelkää petosta vaan sitä että en saa tietää siitä häneltä itseltään samantien. Itse kerroin heti kun kauan sitten petin ja vaikka silloinen tyttöystäväni sanoi antavansa anteeksi. ilmoitin että koska en ymmärrä mikä minut ajoi pettämään, lopetan suhteen ettei hänen enää ikinä tarvitse pelätä ja kärsiä mahdollisesta petoksesta tulevaisuudessa. kertaakan en ole pettänyt sen jälkeen kylläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Hyvä jos tajuat itse, toiminta on väärin. Mutta tajuatko, että se on myös järjetöntä? Ethän koskaan voi saada varmuutta tai ainakaan et pitkäksi aikaa. Vaikka kännykässä ei olisi mitään, niin voihan olla koneella. Jos ei ole, niin ehkä on poistettu. Jos ei ollut tämän kanssa niin ehkä tuon. Jos ei ollut jonkun kanssa eilen, niin ehkä on huomenna. Tuolle ei tule ikinä loppua. Et voi koskaan löytää mistään todistetta siitä, että kumppani ei ole pettänyt eikä petä.

Tarinasi todentaa myös sen, mitä arvelenkin: sellainen, joka itse pettää, kuvittelee koko ajan toisen pettävän, Jos itse oikeasti pitää uskollisuutta selviönä, ei fantasioi kumppaninkaan pettämisestä.

Oletko harkinnut terapiaa? Kykenetkö tekemään päätöksen stalkkaamisen lopettamisesta? Eikö se vain ylläpidä sairauttasi? Etkö voi muutenkaan hyväksyä elämässä sitä, ettei kaikkea voi hallita. Et omista kumppaniasi, hän voi milloin vain löytää toisen tai haluta muuten erota. Se pitää hyväksyä. Jos haluaa kumppaninsa pitää, hänen olonsa pitää olla kanssasi luottavainen, luotettu ja turvallinen - ja vapaa! Kukaan ei halua jäädä vankilaan tai olla aina epäilyn kohteena.

On sen verta käsi koneiden kanssa kun ei hänen ex-miehensä antanut hänen hankkia sellaista ja itse kasvanut melkein lusikassa koneiden kanssa että sain kaiken kaivettua mitä ikinä halusin. Löysin alastonkuvia hänesta ja tuntemattomien miehen vehkeistä kenet oli (luultavasti) tavannut deittisivustoilta. Vaivihkaa vihjasin että ei kannata ikinä sellaisia lähettää eikä videopuheluissa itseään paljastella ellei ole satavarma henkilöstä koska kuvankaappaus on yhen napin päässä eikä videon nauhoituskaan ole kovin vaikiaa tehdä. Pikkuhiljaa olen opettanut miten pidetään tiedot salassa, pyyhitään kunnolla pois muistista, tarkistetaan ettei minnekkään jää mitään mitä ei halua toisten tietävän ja lopetin kyttäämisen heti kun sain "perusteellisesti" tutkittua kaiken. vainoharhaisuus sai vallan kun suhteen alussa huomasin että oli tapaillut ja seksiviestejä lähetellyt (skypessä oli jäänyt keskustelu varmaan vahingossa auki) päivää ennen kuin oltiin "virallisesti" yhdessä. Itse en ikinä tapaile kuin yhtä kerrallaan ja tiedän että kaikki eivät samalla tavalla menettele mutta kirpaisi että luulin olevani ainoa. Kuitenkin yritän kovasti aatella et minuthan lopulta halusi ja teen kaikkeni ettei hänellä ole kurja olo. (jos kiukuttaa, masentaa niin käyn purkamassa höyryt lenkillä etten näyttäisi hapantanaamaa) Olen harkinnut nuppitohtorilla käyntiä mutta 15 vuoden ramppaukset erilaisissa hoitomuodoissa kyseisillä henkilöillä aina mennyt puihin. (maanis-depressio)

Tähän loppuun vielä tarkennus että en pelkää petosta vaan sitä että en saa tietää siitä häneltä itseltään samantien. Itse kerroin heti kun kauan sitten petin ja vaikka silloinen tyttöystäväni sanoi antavansa anteeksi. ilmoitin että koska en ymmärrä mikä minut ajoi pettämään, lopetan suhteen ettei hänen enää ikinä tarvitse pelätä ja kärsiä mahdollisesta petoksesta tulevaisuudessa. kertaakan en ole pettänyt sen jälkeen kylläkään.

Ymmärrät varmaan itsekin, ettet ole ihan kunnossa. Toivottavasti tiedostat, että nuo ovat omia ongelmiasi ja yrität olla sotkematta kumppaniasi niihin. 

Ja tuohon, että pelkäät ettet saa kuulla. Suhteessa toiseen ihmiseen olet aina tavalla tai toisella tilanteen armoilla. Koskaan elämäsi ei ole suhteessa kontrollissasi samalla tavalla kuin yksin ja silloinkin voit menettää työsi, sairastua, menettää asuntosi tulipalossa, naapuri peruuttaa autosi ryttyyn jne. 

Vihdoin joku muuki sanoo tuon! Luulin jo olevani ainoa joka tietää mitä soronoo tarkottaa.

Ei Jeesus mitä juttuja. Onneksi nykyisessä suhteessani ei ole mitään tuollaiseen viittaavaakaan.

Sen sijaan exäni oli myös vihainen kun kuuntelin vääränlaista pettämismusiikkia :D Hän myös mollasi seläntakana kaikkia _vähänkään_ hyvännäköisiä, jutuiltaan mielenkiintoisia, huumorintajuisia tai rikkaita miehiä, ilmeisesti tehdäkseen minulle selväksi, ettei moisia parane edes harkita. Haukkui paljon myös naisia, niin ystäviäni kuin puolituttuja. Halusi eristää minut muista itselleen.

Kun vihdoin sain heitettyä hänet perheeni avustuksella ulos talostani (ei siis lähtenyt pyydettäessä), hän vainosi minua yli vuoden (soitot, viestit eri liittymistä, tuli myös pihalle pari kertaa). Kun tapasin nykyisen mieheni puoli vuotta eron jälkeen, petin exäni mielestä häntä! Pienellä viranomaisten avustuksella hän jätti meidät rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muuki sanoo tuon! Luulin jo olevani ainoa joka tietää mitä soronoo tarkottaa.

Niin mitä se tarkoittaa. 

Olin vain vähän aikaa suhteessa ja jo sinä aikana:

- Lakanoiden vaihto aiheutti aina kamalan kuulustelun, kenen kanssa olen häntä pettänyt lakanoissa

- Hän kävi itse baarissa yksikseen. Tapasi siellä minun miespuolisen kaverin. Hän oli varma, että meillä on suhde, koska olivat tervehtineet baarissa. 

- Puhelimen laitoin jo alussa äänettömälle, koska kaikki piippaukset olivat miehiltä.

- Korjautin autoni ja tietysti meillä oli autokorjaajankin kanssa suhde. 

- Mies ehdotti että lähtisimme baariin kauemmas. Minulla silloin raskas työpäivä takana ja seuraavana aamuna aamuvuoro ja miehellä ei rahaa. Sanoin, että en lähde. No, minullahan on siellä baarissa sitten oma huoraamo.

- Puhuminen muuttui ylipäänsä vaikeaksi, koska varoin aina puheita, joissa tulisi mitenkään mikään mies mainittua. Koska aina seurasi kuulustelu että mikä suhde meillä on. 

- Eikä se mustasukkaisuus rajoittunut tosiaan pelkästään miehiin. 

- Erosimme ja sanoin taas kerran hyvin selväsanaisesti, että mies on aivan sairaan mustasukkainen. Kiistää edelleen ja on vain varma, että minulla on muita miehiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiirailen sivuhistoriaa, tarkistin kaikki kaverit, luin läpi kalenterit ja päiväkirjat, tutkisin kännykän kokonaisuudessaan ja jumaliste että hävettää oma toiminta. On sen verran huono itseluottamus että pelkään olevani riittämätön rakkaalleni. En uskalla kertoa asiasta koska hänen ex-mies oli väkivaltaista, gps tarkkuudella seuraavaa mustasukkaista sorttia ja pelkään että tulee äkkilähtö. Olen kovin pahoillani asiasta mutta en osaa asiasta kysyä ja kuka muutenkaan myöntää pettävänsä jos toinen vain yks kaks ilman suurempaa syytä asiasta kysyy. Minua on petetty, olen pettänyt ja tiedän tarkalleen kuinka paljon se sattuu ja kuinka nopeasti siihen voi päätyä vaikka luulee olevansa 100% uskollinen

Hyvä jos tajuat itse, toiminta on väärin. Mutta tajuatko, että se on myös järjetöntä? Ethän koskaan voi saada varmuutta tai ainakaan et pitkäksi aikaa. Vaikka kännykässä ei olisi mitään, niin voihan olla koneella. Jos ei ole, niin ehkä on poistettu. Jos ei ollut tämän kanssa niin ehkä tuon. Jos ei ollut jonkun kanssa eilen, niin ehkä on huomenna. Tuolle ei tule ikinä loppua. Et voi koskaan löytää mistään todistetta siitä, että kumppani ei ole pettänyt eikä petä.

Tarinasi todentaa myös sen, mitä arvelenkin: sellainen, joka itse pettää, kuvittelee koko ajan toisen pettävän, Jos itse oikeasti pitää uskollisuutta selviönä, ei fantasioi kumppaninkaan pettämisestä.

Oletko harkinnut terapiaa? Kykenetkö tekemään päätöksen stalkkaamisen lopettamisesta? Eikö se vain ylläpidä sairauttasi? Etkö voi muutenkaan hyväksyä elämässä sitä, ettei kaikkea voi hallita. Et omista kumppaniasi, hän voi milloin vain löytää toisen tai haluta muuten erota. Se pitää hyväksyä. Jos haluaa kumppaninsa pitää, hänen olonsa pitää olla kanssasi luottavainen, luotettu ja turvallinen - ja vapaa! Kukaan ei halua jäädä vankilaan tai olla aina epäilyn kohteena.

On sen verta käsi koneiden kanssa kun ei hänen ex-miehensä antanut hänen hankkia sellaista ja itse kasvanut melkein lusikassa koneiden kanssa että sain kaiken kaivettua mitä ikinä halusin. Löysin alastonkuvia hänesta ja tuntemattomien miehen vehkeistä kenet oli (luultavasti) tavannut deittisivustoilta. Vaivihkaa vihjasin että ei kannata ikinä sellaisia lähettää eikä videopuheluissa itseään paljastella ellei ole satavarma henkilöstä koska kuvankaappaus on yhen napin päässä eikä videon nauhoituskaan ole kovin vaikiaa tehdä. Pikkuhiljaa olen opettanut miten pidetään tiedot salassa, pyyhitään kunnolla pois muistista, tarkistetaan ettei minnekkään jää mitään mitä ei halua toisten tietävän ja lopetin kyttäämisen heti kun sain "perusteellisesti" tutkittua kaiken. vainoharhaisuus sai vallan kun suhteen alussa huomasin että oli tapaillut ja seksiviestejä lähetellyt (skypessä oli jäänyt keskustelu varmaan vahingossa auki) päivää ennen kuin oltiin "virallisesti" yhdessä. Itse en ikinä tapaile kuin yhtä kerrallaan ja tiedän että kaikki eivät samalla tavalla menettele mutta kirpaisi että luulin olevani ainoa. Kuitenkin yritän kovasti aatella et minuthan lopulta halusi ja teen kaikkeni ettei hänellä ole kurja olo. (jos kiukuttaa, masentaa niin käyn purkamassa höyryt lenkillä etten näyttäisi hapantanaamaa) Olen harkinnut nuppitohtorilla käyntiä mutta 15 vuoden ramppaukset erilaisissa hoitomuodoissa kyseisillä henkilöillä aina mennyt puihin. (maanis-depressio)

Tähän loppuun vielä tarkennus että en pelkää petosta vaan sitä että en saa tietää siitä häneltä itseltään samantien. Itse kerroin heti kun kauan sitten petin ja vaikka silloinen tyttöystäväni sanoi antavansa anteeksi. ilmoitin että koska en ymmärrä mikä minut ajoi pettämään, lopetan suhteen ettei hänen enää ikinä tarvitse pelätä ja kärsiä mahdollisesta petoksesta tulevaisuudessa. kertaakan en ole pettänyt sen jälkeen kylläkään.

Ymmärrät varmaan itsekin, ettet ole ihan kunnossa. Toivottavasti tiedostat, että nuo ovat omia ongelmiasi ja yrität olla sotkematta kumppaniasi niihin. 

Ja tuohon, että pelkäät ettet saa kuulla. Suhteessa toiseen ihmiseen olet aina tavalla tai toisella tilanteen armoilla. Koskaan elämäsi ei ole suhteessa kontrollissasi samalla tavalla kuin yksin ja silloinkin voit menettää työsi, sairastua, menettää asuntosi tulipalossa, naapuri peruuttaa autosi ryttyyn jne. 

Tietenkin ymmärrän etten ole kunnossa ja vakuuttelen itselleni että kaikki on vain omaa kuvitelmaa. En aio mitenkään sotkea rakastani omiin ongelmiin ja olen jutellut hänen sukulaistensa/hyvän ystäväni kanssa kuinka vainoharhainen olen ja jos voisivat auttaa pysymään maanpinnalla jos ikinä näyttää menevän pahaksi. Tuo pelko siitä etten tiedä kumpuaa kaiketi vanhasta suhteesta missä minua petettiin puolisen vuotta ennen kuin tyttöystävä jätti ilman mitään syytä. Ihmettelin miksi hänen kaverinsa katsoivat aina vähän kieroon meitä kunnes sain parin vuoden päästä kuulla mitä oli tapahtunut.

Ollaankohan me kaikki seurusteltu saman miehen kanssa 😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Kun olen lähdössä ilman miestäni johonkin ja meikkaan ja laitan hiukset, hän ihmettelee ketä varten laittaudun. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni varten meikkaan, koska se on hauskaa ja olen itsevarmempi. Sitten kun yhdessä ollaan lähdössä enkä meikkaakkaan, kun juuri ollut sanomista siitä että laittaudun, niin siitä vasta raivo repeääkin kun en hänen seurassaan näyttäydy täydessä tällingissä.

Tämä sama kokemus. Kävin kerran meikattuna kaupungilla kesällä päiväsaikaan ja näin mieheni sinne lähtiessä. Hän tivasi miksi mulla on ripsiväriä ja olenko menossa tapaamaan jotakin. Illalla näimme sovitusti ja hän tenttasi, oliko ne mun päivän ainoat treffit.

Kun menen ulis hänen kanssaan, vaatii laittautumaan seksikkäästi. Viime kesänä näimme kesken päivää ja mulla oli mielestäni tosi kivat vaatteet, sellaiset iloisen kirkkaat ja huomiotakin herättävät. Hän paheksui niitä ja haukkui mulle epäsopiviksi niin, että heitin roskiin. Sanoi että mulle sopii paremmin hillitymmät värit. Olen sitten ostanut vain mustia ja harmaita vaatteita, mutta nyt hän haukkui hiljattain ulkonäköni, kun en mielestään enää laittaudu ja pukeudu kauniisti. Ei voi voittaa.

Kun olen ollut illalla kuntosalilla, on kysynyt olinko treffeillä jne. Näitä oli enemmän suhteen alussa. Mietinkin että johtuuko siitä, että olen alkanut mukautua ja vältellä tilanteita, joista voisi seurata jotain. Esim ennen mulla oli paras ystävä miespuolinen, nykyään välttelen puhumasta miehille.

Suhteen vakiinnuttua kontrolli on muutenkin vähän muuttunut. Silloin alkuun hän tuntui pelkäävän, että pitäisin muita miehiä parempina kuin hän. Nyt hän tuntuu päinvastoin kokevan, etten ole tarpeeksi hyvä hänelle. Arvostelee paljon ja haluaisi minun kehittävän itseäni. Luulen että mustasukkaisuus on siis vain osa isommasta ongelmakimpusta, jossa mies esineellistää naisen ja kokee omistavansa hänet ja olevansa oikeutettu kontrolloimaan mielensä mukaan, eri tavoilla suhteen eri vaiheissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olen lähdössä ilman miestäni johonkin ja meikkaan ja laitan hiukset, hän ihmettelee ketä varten laittaudun. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni varten meikkaan, koska se on hauskaa ja olen itsevarmempi. Sitten kun yhdessä ollaan lähdössä enkä meikkaakkaan, kun juuri ollut sanomista siitä että laittaudun, niin siitä vasta raivo repeääkin kun en hänen seurassaan näyttäydy täydessä tällingissä.

Tämä sama kokemus. Kävin kerran meikattuna kaupungilla kesällä päiväsaikaan ja näin mieheni sinne lähtiessä. Hän tivasi miksi mulla on ripsiväriä ja olenko menossa tapaamaan jotakin. Illalla näimme sovitusti ja hän tenttasi, oliko ne mun päivän ainoat treffit.

Kun menen ulis hänen kanssaan, vaatii laittautumaan seksikkäästi. Viime kesänä näimme kesken päivää ja mulla oli mielestäni tosi kivat vaatteet, sellaiset iloisen kirkkaat ja huomiotakin herättävät. Hän paheksui niitä ja haukkui mulle epäsopiviksi niin, että heitin roskiin. Sanoi että mulle sopii paremmin hillitymmät värit. Olen sitten ostanut vain mustia ja harmaita vaatteita, mutta nyt hän haukkui hiljattain ulkonäköni, kun en mielestään enää laittaudu ja pukeudu kauniisti. Ei voi voittaa.

Kun olen ollut illalla kuntosalilla, on kysynyt olinko treffeillä jne. Näitä oli enemmän suhteen alussa. Mietinkin että johtuuko siitä, että olen alkanut mukautua ja vältellä tilanteita, joista voisi seurata jotain. Esim ennen mulla oli paras ystävä miespuolinen, nykyään välttelen puhumasta miehille.

Suhteen vakiinnuttua kontrolli on muutenkin vähän muuttunut. Silloin alkuun hän tuntui pelkäävän, että pitäisin muita miehiä parempina kuin hän. Nyt hän tuntuu päinvastoin kokevan, etten ole tarpeeksi hyvä hänelle. Arvostelee paljon ja haluaisi minun kehittävän itseäni. Luulen että mustasukkaisuus on siis vain osa isommasta ongelmakimpusta, jossa mies esineellistää naisen ja kokee omistavansa hänet ja olevansa oikeutettu kontrolloimaan mielensä mukaan, eri tavoilla suhteen eri vaiheissa.

Mullakin oli hyvä miespuolinen ystävä ja eksä kehitti juonen, jolla sai välimme poikki, koska koin velvollisuudekseni valita hänet ystävän sijaan. 

Salillakäynnistä seurasi myös hirveää valitusta, koska menen sinne tietysti miesten vuoksi. Sanoin, että menen sinne treenaamaan ja että olisi ihan kivaa, jos hän treenaisi myös kanssani. No sitten se tietysti kääntyi niin, että hän ei kelpaa ja vain ne punttisalimiehet ovat jotain.