Miksi parisuhteet ei kestä?

Naisten eron syy:

Koska me emme hyväksy sitä, että puoliso on oma isensä ja juuri sellainen kuin on. Haluamme, että hän olisi enemmän sellainen kuin minä itse. (En ota kantaa siihen, pitääkö hyväksyä sellainen, joka on ilkeä tai äärimmäinen sottapytty). Ja sitten otetaan ero, koska ”ansaitsen parempaa”.

Miesten eron syy:

Koska haluaa enemmän arvostusta ja haluaa, että puoliso katsoo häntä ylöspäin. Ja kun tapaa vieraan naisen, joka ihailee, niin sitten rakastutaan.

Tämä on monen vuoden pohdinnan tulokset. Olen viisikymppinen ja haastatellut varmaan satoja miehiä ja naisia.

Ihmissuhteet harvoin on ikuisia. Nykyään ero on onneksi hyväksytty vaihtoehto. Ei ennen paremmin ollut ongelmat vaan piilotettiin ja niiden kanssa elettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa ei ole lapsia, en ymmärrä, miksi parisuhteiden pitäisikään kestää, jos elämä on pelkkää taistelua ja selviytymistä. Eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että se ensimmäinen seurustelusuhde ei kuitenkaan olekaan se loppuelämän kestävä? 

Mitä taistelua?

Jos nyt lähdetään siitä että puoliso ei ole mikään sekopää (silloin ei kannata edes mennä naimisiin).

Minä en ole koskaan riidellyt ystävieni kanssa. Enkä kyllä puolisonikaan.

Ne "riidat" mitä meillä on, on sellaisia että kummankaan ääni ei nouse eikä kumpikaan suutu vaan ollaan eri mieltä. 

Siis en tarkoittanut tappelua, vaan parisuhteen eteen taistelua. Jatkuvaa turhautumista, ärsyyntymistä, haaveiden hautaamista, kompromisseja, joista kukaan ei lopulta iloitse jne. 

Ja siis vaikka olisi riitaisakin suhde ja kumppani selkeästi väärä, niin eikö siitä nyt nimenomaan pidä lähteä mahdollisimman ajoissa. Se, että edellisellä vastaajalla on hyvä kumppani, ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa ei ole lapsia, en ymmärrä, miksi parisuhteiden pitäisikään kestää, jos elämä on pelkkää taistelua ja selviytymistä. Eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että se ensimmäinen seurustelusuhde ei kuitenkaan olekaan se loppuelämän kestävä? 

Mitä taistelua?

Jos nyt lähdetään siitä että puoliso ei ole mikään sekopää (silloin ei kannata edes mennä naimisiin).

Minä en ole koskaan riidellyt ystävieni kanssa. Enkä kyllä puolisonikaan.

Ne "riidat" mitä meillä on, on sellaisia että kummankaan ääni ei nouse eikä kumpikaan suutu vaan ollaan eri mieltä. 

Siis en tarkoittanut tappelua, vaan parisuhteen eteen taistelua. Jatkuvaa turhautumista, ärsyyntymistä, haaveiden hautaamista, kompromisseja, joista kukaan ei lopulta iloitse jne. 

Ja siis vaikka olisi riitaisakin suhde ja kumppani selkeästi väärä, niin eikö siitä nyt nimenomaan pidä lähteä mahdollisimman ajoissa. Se, että edellisellä vastaajalla on hyvä kumppani, ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi. 

Ei kenellekkään voi tulla 10 huonoa kumppania peräjälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa ei ole lapsia, en ymmärrä, miksi parisuhteiden pitäisikään kestää, jos elämä on pelkkää taistelua ja selviytymistä. Eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että se ensimmäinen seurustelusuhde ei kuitenkaan olekaan se loppuelämän kestävä? 

Ei ole järkevää. Suomessa nykyään normaalia.

Miksi kukaan luottaisi ihmiseen joka sanoo rakastavansa sinua, mutta on sanonut sen saman jo kuinka monelle ihmiselle ennen sinua?

Miksi luottaisit ihmiseen joka on jo ennenkin hajoittanut perheensä?

Juuri sinunlaisesi ajatusmaailma johtaa siihen että ihmiset ovat aluperinkin parisuhteessa toinen jalka ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niiden pitäisi ylipäätään kestää? Voisi myös kyseenalaistaa elämänpituisen parisuhteen ihanteen. Parisuhde voi olla ihan hyvä vaikka se kestäisikin vaikka muutaman vuoden.

No ei todellakaan voi olla hyvä jos se ei kestä. Suomessa pitäisi poistaa sosiaalituki kokonaan ja siirtyä siihen että perheiden tehtävänä on tukea toisiaan. Naurettavinta on se että lapsiperheissä erotaan ja sitten ruvetaan huutamaan tukia kun ei ole yksin rahaa elättää lasta.