Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteet ei kestä?
11.05.2016 |
Minusta yks suuri tekijä on, et lapsena on vanhemmat hemmotelleet piloille. Aikuisena on sitten vaikeaa, kun on tottunu saamaan kaiken nuorena. Menee monta parisuhdetta harjoitellessa, että miten eletään toisen aikuisen kanssa tasa-arvoisessa suhteessa.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sit on huono parisuhde? Jos ei kaikki menekään, niinkuin on prinsessaunelmissaan suunnitellut?
Se kai riippuu niistä vaatimuksista joita parisuhteelle asettaa. Voi hyvin olla että jollekin se tärkein vaatimus on prinsessaumelman toteutuminen ja jos niin ei käy erotaan. Pitäisikö parisuhteilla sitten olla jotkut yleisesti määritellyt tavoitteet, eikö kuitenkin ole parempi että ne saa jokainen asettaa itse itselleen?
minä olen sitä mieltä, että parisuhdeoppia pitäs olla peruskoulussa. Ihan jo siitä syystä, että monelle tulee ihan yllätyksenä millasia haasteita parisuhde tuo.
Vuorovaikutus- ja ilmaisutaitojen lisääminen on varmasti ihan perusteltua mutta pitääkö opetuksen tähdätä nimenomaan parisuhteeseen tai sen haasteisiin? ...minusta se ei ole välttämätöntä.
Opetetaanhan sitä hakemaan töitäkin, niin miksi ei parisuhdetaitoja?
Toki parisuhdettakin voi opiskella ja opettaa jos sitä kokee tarvitsevansa. Perusopetuksen tavoitteiden kannalta työnhakeminen on kuitenkin tärkeämpää kuin parisuhteen perustaminen tai siinä onnistuminen. Ja minusta vuorovaikutustaitojen opettaminen lisää niin työelämän kuin parisuhdetaitojakin. Samallaisia taitoja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa omine tavoitteineen tarvitaan molemmissa.
Minusta työn hakeminen ei ole niin tärkeää kuin parisuhdetaidot. Ennen työn aloittamista sinulle on laadittu työsopimus, jossa määritellään hyvin tarkkaan työhön liittyviä asioita, kuten "yhdessäoloaika" ja vastuutehtävät. Liitto pitää sinun puolesi, että oikeus tapahtuu sinun osaltasi. Parisuhteessa toimitaan kahden ihmisen välillä, yhdessä täytyy luoda ne "sopimukset". Luottamus ja kunnioitus toiseen ihmiseen täytyy luoda, kun ei ole mitään auktoriteettiä. Etkä tule olemaan koskaan selkä seinää vasten, kun ei ole mitään seinää.
Kai niitä parisuhdetaitoja kannattaa sitten opiskella, mutta miksi niitä pitäisi opettaa peruskoulussa sen takia että sinä koet parisuhteen ja sen taidot tärkeämmiksi kuin työelämän ja sen vaatimat taidot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tarviiko parisuhteiden kestää läpi elämän?
Eniten pedofiliaa ja insestiä esiintyy uskonnoissa, joissa ei koskaan saa panna kuin yhtä eli sitä kenen kans on naimisiin menny ja erota ei saa. Sitten ne isät lähtee lapsistaan hakemaan sitä mitä ei muualta voi uskonnon vuoksi.
Ihminen ei mielestäni ole yksiavioinen. Tällainen saa ihmisen toimimaan oudosti ja epänormaalisti.
Moni pettää ja se on ihan normaalia. Paitsi, jos olet uskovainen silloin petät lastesi kanssa
Jos pettäminen on parisuhteessa normaalia, niin miksi siitä sitten tulee ongelma? Taitaa nyt vaan sinun pään sisällä kääntyä pettäminen normaaliksi parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sit on huono parisuhde? Jos ei kaikki menekään, niinkuin on prinsessaunelmissaan suunnitellut?
Se kai riippuu niistä vaatimuksista joita parisuhteelle asettaa. Voi hyvin olla että jollekin se tärkein vaatimus on prinsessaumelman toteutuminen ja jos niin ei käy erotaan. Pitäisikö parisuhteilla sitten olla jotkut yleisesti määritellyt tavoitteet, eikö kuitenkin ole parempi että ne saa jokainen asettaa itse itselleen?
minä olen sitä mieltä, että parisuhdeoppia pitäs olla peruskoulussa. Ihan jo siitä syystä, että monelle tulee ihan yllätyksenä millasia haasteita parisuhde tuo.
Vuorovaikutus- ja ilmaisutaitojen lisääminen on varmasti ihan perusteltua mutta pitääkö opetuksen tähdätä nimenomaan parisuhteeseen tai sen haasteisiin? ...minusta se ei ole välttämätöntä.
Opetetaanhan sitä hakemaan töitäkin, niin miksi ei parisuhdetaitoja?
Toki parisuhdettakin voi opiskella ja opettaa jos sitä kokee tarvitsevansa. Perusopetuksen tavoitteiden kannalta työnhakeminen on kuitenkin tärkeämpää kuin parisuhteen perustaminen tai siinä onnistuminen. Ja minusta vuorovaikutustaitojen opettaminen lisää niin työelämän kuin parisuhdetaitojakin. Samallaisia taitoja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa omine tavoitteineen tarvitaan molemmissa.
Minusta työn hakeminen ei ole niin tärkeää kuin parisuhdetaidot. Ennen työn aloittamista sinulle on laadittu työsopimus, jossa määritellään hyvin tarkkaan työhön liittyviä asioita, kuten "yhdessäoloaika" ja vastuutehtävät. Liitto pitää sinun puolesi, että oikeus tapahtuu sinun osaltasi. Parisuhteessa toimitaan kahden ihmisen välillä, yhdessä täytyy luoda ne "sopimukset". Luottamus ja kunnioitus toiseen ihmiseen täytyy luoda, kun ei ole mitään auktoriteettiä. Etkä tule olemaan koskaan selkä seinää vasten, kun ei ole mitään seinää.
Kai niitä parisuhdetaitoja kannattaa sitten opiskella, mutta miksi niitä pitäisi opettaa peruskoulussa sen takia että sinä koet parisuhteen ja sen taidot tärkeämmiksi kuin työelämän ja sen vaatimat taidot.
No, koska se on minun mielipide. Daa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sit on huono parisuhde? Jos ei kaikki menekään, niinkuin on prinsessaunelmissaan suunnitellut?
Se kai riippuu niistä vaatimuksista joita parisuhteelle asettaa. Voi hyvin olla että jollekin se tärkein vaatimus on prinsessaumelman toteutuminen ja jos niin ei käy erotaan. Pitäisikö parisuhteilla sitten olla jotkut yleisesti määritellyt tavoitteet, eikö kuitenkin ole parempi että ne saa jokainen asettaa itse itselleen?
minä olen sitä mieltä, että parisuhdeoppia pitäs olla peruskoulussa. Ihan jo siitä syystä, että monelle tulee ihan yllätyksenä millasia haasteita parisuhde tuo.
Vuorovaikutus- ja ilmaisutaitojen lisääminen on varmasti ihan perusteltua mutta pitääkö opetuksen tähdätä nimenomaan parisuhteeseen tai sen haasteisiin? ...minusta se ei ole välttämätöntä.
Opetetaanhan sitä hakemaan töitäkin, niin miksi ei parisuhdetaitoja?
Toki parisuhdettakin voi opiskella ja opettaa jos sitä kokee tarvitsevansa. Perusopetuksen tavoitteiden kannalta työnhakeminen on kuitenkin tärkeämpää kuin parisuhteen perustaminen tai siinä onnistuminen. Ja minusta vuorovaikutustaitojen opettaminen lisää niin työelämän kuin parisuhdetaitojakin. Samallaisia taitoja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa omine tavoitteineen tarvitaan molemmissa.
Minusta työn hakeminen ei ole niin tärkeää kuin parisuhdetaidot. Ennen työn aloittamista sinulle on laadittu työsopimus, jossa määritellään hyvin tarkkaan työhön liittyviä asioita, kuten "yhdessäoloaika" ja vastuutehtävät. Liitto pitää sinun puolesi, että oikeus tapahtuu sinun osaltasi. Parisuhteessa toimitaan kahden ihmisen välillä, yhdessä täytyy luoda ne "sopimukset". Luottamus ja kunnioitus toiseen ihmiseen täytyy luoda, kun ei ole mitään auktoriteettiä. Etkä tule olemaan koskaan selkä seinää vasten, kun ei ole mitään seinää.
Kai niitä parisuhdetaitoja kannattaa sitten opiskella, mutta miksi niitä pitäisi opettaa peruskoulussa sen takia että sinä koet parisuhteen ja sen taidot tärkeämmiksi kuin työelämän ja sen vaatimat taidot.
No, koska se on minun mielipide. Daa.
Tää on minusta yksi syy siihen miksi parisuhteet ei kestä. Ihmiset ajattelee että muiden olisi ajateltava samalla tavalla kuin minä. Jos minä koen parisuhteen tärkeäksi oletus automaattisesti on se että se kuuluu olla tärkeä päämäärä niin kumppanille kuin kaikille muillekin... jopa näemmä perusopetukselle.
Some ja miehen täysin muuttunut käytös. Alkoi seurailla vähäpukeisia nuoria naisia 24/7. Se siitä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-vaimoni lähti lapsiperhearjen keskeltä, koska ei ollut "onnellinen". Olisi pitänyt päästä illanviettoihin ja juosta kaikenlaisissa kissanristiäisissä vaikka meinattiin molemmat uupua arjen pyörittämiseen. Liekö jäänyt nuoruus elämättä vai kateusko iski opiskelukavereiden elämää kohtaan kun aloitti toisen tutkinnon opiskelun. No se uuvuttava tilanne näkyikin sitten kodin siisteydessä ja minun olisi aina pitänyt olla "tukena" siivouksessa kun se on niin vaikeaa aloittaa yksin. Yritin tarjota niin paljon hengähdystaukoja kuin pystyin, mutta työt, opiskelut ja lastenhoito imi minut ihan kuiviin. Riitelyksihän se meni. Yritä siinä sitten kilpailla sinkkumiesten kanssa joiden ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Eksä oli kotona lasten kanssa ja yritin ehdottaa töihin lähtöä ja terapiaa niin ei kumpikaan kelvannut. Oli kuulemma päätöksen tehnyt ja aikoi pysyä siinä.
Muutti lasten kanssa sukunsa kotipaikkakunnalle, jotta saa helpommin lastenhoitoapua ja voi sitten vapaa-aikana treffailla miehiä. On kova ikävä lapsia ja olisin halunnut vielä mahdollisuuden korjata suhteen, mutta täytyy vaan yrittää hyväksyä tosiasiat.
nro 68 jatkaa vielä:
Huvittavinta eron jälkeen oli kun muutaman kerran kävin lapsia tapaamassa ja hain heidät eksän luota niin asunto oli puunattu katosta lattiaan viimeisen päälle ikään kuin kuittailuna siitä, että minä olisin ollut joku syypää siihen yhteisen kodin siivottomuuteen, ja että nyt voidaan paljon paremmin ilman minua. Osallistuin avioliiton aikana lastenhoitoon ja kodinhoitoon selvästi enemmän kuin keskimääräinen suomalaismies, joten ei ollut siitä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
nro 68 jatkaa vielä:
Huvittavinta eron jälkeen oli kun muutaman kerran kävin lapsia tapaamassa ja hain heidät eksän luota niin asunto oli puunattu katosta lattiaan viimeisen päälle ikään kuin kuittailuna siitä, että minä olisin ollut joku syypää siihen yhteisen kodin siivottomuuteen, ja että nyt voidaan paljon paremmin ilman minua. Osallistuin avioliiton aikana lastenhoitoon ja kodinhoitoon selvästi enemmän kuin keskimääräinen suomalaismies, joten ei ollut siitä kiinni.
Minusta on hiukan hassua ainakaan automaattisesti olettaa se että voi paremmin eron jälkeen olevan kuittailua exälle. Vaikka parisuhteissa riidellään kotitöistä ja siitä miten niiden tekeminen jakaantuu, harvoin parisuhteen arvo ja tavoite on se että kotitöissä pääsee helpommalla kun niitä on jakamassa useampi. Enemmän kysymys on siitä miten puoliso tulee ja kokee tulevansa huomioiduksi.
Voi myös olla niin että puoliso ei oikein tiedä itsekään omia arvojaan ja luulee tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi kestävän parisuhteen jopa sen kustannuksella että hän ei koe yhdessä elämistä onnea lisääväksi tekijäksi. Parisuhteessa voi huonosti vaikka haluaisi sen tuovan onnea. Eron jälkeen tunnet oikeasti voivasi paremmin ja siivoaminen tuntuu mielekkäältä ja helpolta kun se huonossa elämäntilanteessa tuntui lähes ylivoimaiselta tehtävältä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään parisuhteet eivät kestä, koska nykyään rikkimennyt heitetään roskiin. Vanhaanaikaan se korjattiin.
Miten korjaat kun toinen haukkuu ilman syytä huoraksi eikä suostu pyytämään anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sit on huono parisuhde? Jos ei kaikki menekään, niinkuin on prinsessaunelmissaan suunnitellut?
Se kai riippuu niistä vaatimuksista joita parisuhteelle asettaa. Voi hyvin olla että jollekin se tärkein vaatimus on prinsessaumelman toteutuminen ja jos niin ei käy erotaan. Pitäisikö parisuhteilla sitten olla jotkut yleisesti määritellyt tavoitteet, eikö kuitenkin ole parempi että ne saa jokainen asettaa itse itselleen?
minä olen sitä mieltä, että parisuhdeoppia pitäs olla peruskoulussa. Ihan jo siitä syystä, että monelle tulee ihan yllätyksenä millasia haasteita parisuhde tuo.
Mitä se parisuhdeoppi jota kouluissa pitäisi olla käytännössä olisi?
Vuorovaikutustaitoja? Seksiin tai läheisyyteen liittyviä taitoja?
Parisuhdeopas vuodelta 1929
" Naisen tulee olla terve, ruumiillisesti kypsynyt ja vähintään 18-vuotias, "eikä hänellä saa olla naineena liiaksi lapsellisia ajatuksia."...
Miestä kohtaan vaatimukset ovat tarkemmat. Miehen tulee olla terve ja voimakas sekä ruumiltaan että sielultaan. Hänen ulkonäkönsä on sivuseikka, kunhan hän ei "kuitenkaan saa olla inhoittavan ruma".
Jotta sulho ei ole kypsymätön eikä otaksuttavissa ajattelemattomaksi ja kokemattomaksi, täytyy hänellä olla ikää vähintään 24 vuotta. Lisäksi miehellä tulee olla kyky elättää vaimonsa tai ainakin tarpeelliset edellytykset, kuten työhalua ja kestävyyttä"...
Nuoren naimisiinmeno vanhan kanssa on ennen kaikkea sula tyhmyys; sillä vanhan pitäisi ajatella pikemmin kuolemaa kuin naimista, ja tuo vanha käsky: "Olkaa hurskaat ja lisääntykää!" lankee silloin kokonaan kivikkoon."
Tuo kahden suvun tapojen ristiriita on niin totta.
Erottuani mieheni myönsi montakin asiaa, että hänestä ne aina piti tehdä juuri niin, koska äiti teki niin. Näistä syntyi meille aikanaan monikin riita, ja minulle huonoa itsetuntoa ja väheksymisen tuntoa. Miten paljon oltaisiin säästytty, kun olisi heti hyväksytty, että ihmiset vaan tekee asioita eri tavalla. Pääasia että ne t-paidat on puhtaita ja kuivia, ihan sama miten ne on ripustettu ja taiteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 68 jatkaa vielä:
Huvittavinta eron jälkeen oli kun muutaman kerran kävin lapsia tapaamassa ja hain heidät eksän luota niin asunto oli puunattu katosta lattiaan viimeisen päälle ikään kuin kuittailuna siitä, että minä olisin ollut joku syypää siihen yhteisen kodin siivottomuuteen, ja että nyt voidaan paljon paremmin ilman minua. Osallistuin avioliiton aikana lastenhoitoon ja kodinhoitoon selvästi enemmän kuin keskimääräinen suomalaismies, joten ei ollut siitä kiinni.
Minusta on hiukan hassua ainakaan automaattisesti olettaa se että voi paremmin eron jälkeen olevan kuittailua exälle. Vaikka parisuhteissa riidellään kotitöistä ja siitä miten niiden tekeminen jakaantuu, harvoin parisuhteen arvo ja tavoite on se että kotitöissä pääsee helpommalla kun niitä on jakamassa useampi. Enemmän kysymys on siitä miten puoliso tulee ja kokee tulevansa huomioiduksi.
Voi myös olla niin että puoliso ei oikein tiedä itsekään omia arvojaan ja luulee tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi kestävän parisuhteen jopa sen kustannuksella että hän ei koe yhdessä elämistä onnea lisääväksi tekijäksi. Parisuhteessa voi huonosti vaikka haluaisi sen tuovan onnea. Eron jälkeen tunnet oikeasti voivasi paremmin ja siivoaminen tuntuu mielekkäältä ja helpolta kun se huonossa elämäntilanteessa tuntui lähes ylivoimaiselta tehtävältä.
Juuri näin. Liitossa ollessa mieheni jatkuvasti huomautteli kodinhoitoni surkeasta tasosta. Eron jälkeen kotini suorastaan kiilsi, ja oli kaunis ja järjestyksessä. Se ei ollut mikään vastaveto hänelle, minä vain voin hyvin ja olin energinen - sekä sain tehdä asiat parhaaksi itse katsomallani tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimoni lähti lapsiperhearjen keskeltä, koska ei ollut "onnellinen". Olisi pitänyt päästä illanviettoihin ja juosta kaikenlaisissa kissanristiäisissä vaikka meinattiin molemmat uupua arjen pyörittämiseen. Liekö jäänyt nuoruus elämättä vai kateusko iski opiskelukavereiden elämää kohtaan kun aloitti toisen tutkinnon opiskelun. No se uuvuttava tilanne näkyikin sitten kodin siisteydessä ja minun olisi aina pitänyt olla "tukena" siivouksessa kun se on niin vaikeaa aloittaa yksin. Yritin tarjota niin paljon hengähdystaukoja kuin pystyin, mutta työt, opiskelut ja lastenhoito imi minut ihan kuiviin. Riitelyksihän se meni. Yritä siinä sitten kilpailla sinkkumiesten kanssa joiden ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Eksä oli kotona lasten kanssa ja yritin ehdottaa töihin lähtöä ja terapiaa niin ei kumpikaan kelvannut. Oli kuulemma päätöksen tehnyt ja aikoi pysyä siinä.
Muutti lasten kanssa sukunsa kotipaikkakunnalle, jotta saa helpommin lastenhoitoapua ja voi sitten vapaa-aikana treffailla miehiä. On kova ikävä lapsia ja olisin halunnut vielä mahdollisuuden korjata suhteen, mutta täytyy vaan yrittää hyväksyä tosiasiat.
Miksi se vika ja syyllinen pitää aina löytää siitä puolisosta? Lapsiperhehelvetti ei ole kummankaan vika, ja molemmat ovat väsyneitä. Pitäisi löytää se tiimihenki, ja etsiä yhdessä ratkaisua ulkoa, ei siitä toisesta. Yksi tuntemani pari jatkuvasti hyödyntää kavereita ja sukulaisia lapsenvahteina, että voivat ottaa hengähdystaukoja. Joskus ovat yhdessä yön hotellissa, mutta ei ne kaikki hengähdystauot ole yhdessä. Toisilla kerroilla mies menee kaverien kanssa kalaan ja nainen kaverien kanssa baariin. He ovat tosiaan vielä vahvasti yhdessä, että resepti toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 68 jatkaa vielä:
Huvittavinta eron jälkeen oli kun muutaman kerran kävin lapsia tapaamassa ja hain heidät eksän luota niin asunto oli puunattu katosta lattiaan viimeisen päälle ikään kuin kuittailuna siitä, että minä olisin ollut joku syypää siihen yhteisen kodin siivottomuuteen, ja että nyt voidaan paljon paremmin ilman minua. Osallistuin avioliiton aikana lastenhoitoon ja kodinhoitoon selvästi enemmän kuin keskimääräinen suomalaismies, joten ei ollut siitä kiinni.
Minusta on hiukan hassua ainakaan automaattisesti olettaa se että voi paremmin eron jälkeen olevan kuittailua exälle. Vaikka parisuhteissa riidellään kotitöistä ja siitä miten niiden tekeminen jakaantuu, harvoin parisuhteen arvo ja tavoite on se että kotitöissä pääsee helpommalla kun niitä on jakamassa useampi. Enemmän kysymys on siitä miten puoliso tulee ja kokee tulevansa huomioiduksi.
Voi myös olla niin että puoliso ei oikein tiedä itsekään omia arvojaan ja luulee tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi kestävän parisuhteen jopa sen kustannuksella että hän ei koe yhdessä elämistä onnea lisääväksi tekijäksi. Parisuhteessa voi huonosti vaikka haluaisi sen tuovan onnea. Eron jälkeen tunnet oikeasti voivasi paremmin ja siivoaminen tuntuu mielekkäältä ja helpolta kun se huonossa elämäntilanteessa tuntui lähes ylivoimaiselta tehtävältä.
Juuri näin. Liitossa ollessa mieheni jatkuvasti huomautteli kodinhoitoni surkeasta tasosta. Eron jälkeen kotini suorastaan kiilsi, ja oli kaunis ja järjestyksessä. Se ei ollut mikään vastaveto hänelle, minä vain voin hyvin ja olin energinen - sekä sain tehdä asiat parhaaksi itse katsomallani tavalla.
Mikähän sinua esti siivoamasta yhdessä asuessa? Ehkä mies ei olisi huomautellut jos ei olisi ollut mitään aihetta? En ymmärrä miten naiset pystyy tällaiseen itsepetokseen? Totta kai sitä energiaa tulee kun yrittää kovasti näyttää että pärjää paremmin ilman miestä. Tietysti jos on sairastunut masennukseen ja suhde tuntuu ahdistavalta, niin eikö fiksu ihminen yritä ensin terapian avulla selvittää asioita? Jos käyttää eroa ongelmien ratkaisukeinona, niin ne samat ongelmat löytyy uudestakin suhteesta.
Ja varmasti se elämä tietyllä tavalla helpottuu kun ei tarvitse huomioida kuin itsensä ja talous on siitä huolimatta turvattu kun elarit ja lapsilisät kilahtaa tilille.
Ei kestä kun suhteeseen mennään alkuhuuman perusteella ja oletetaan sen huuman kestävän perhearjen ja vielä vuosia eteenpäin. Joillakin kestää, mutta suuri osa lähtee etsimään sitä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei olisi huomautellut jos ei olisi ollut mitään aihetta?
Mitä aihetta miehellä on jatkuvasti huomautella siivouksesta? Eikö hän osaa itse siivota jos vaatimus on että täytyisi olla siistimpää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimoni lähti lapsiperhearjen keskeltä, koska ei ollut "onnellinen". Olisi pitänyt päästä illanviettoihin ja juosta kaikenlaisissa kissanristiäisissä vaikka meinattiin molemmat uupua arjen pyörittämiseen. Liekö jäänyt nuoruus elämättä vai kateusko iski opiskelukavereiden elämää kohtaan kun aloitti toisen tutkinnon opiskelun. No se uuvuttava tilanne näkyikin sitten kodin siisteydessä ja minun olisi aina pitänyt olla "tukena" siivouksessa kun se on niin vaikeaa aloittaa yksin. Yritin tarjota niin paljon hengähdystaukoja kuin pystyin, mutta työt, opiskelut ja lastenhoito imi minut ihan kuiviin. Riitelyksihän se meni. Yritä siinä sitten kilpailla sinkkumiesten kanssa joiden ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Eksä oli kotona lasten kanssa ja yritin ehdottaa töihin lähtöä ja terapiaa niin ei kumpikaan kelvannut. Oli kuulemma päätöksen tehnyt ja aikoi pysyä siinä.
Muutti lasten kanssa sukunsa kotipaikkakunnalle, jotta saa helpommin lastenhoitoapua ja voi sitten vapaa-aikana treffailla miehiä. On kova ikävä lapsia ja olisin halunnut vielä mahdollisuuden korjata suhteen, mutta täytyy vaan yrittää hyväksyä tosiasiat.
Miksi se vika ja syyllinen pitää aina löytää siitä puolisosta? Lapsiperhehelvetti ei ole kummankaan vika, ja molemmat ovat väsyneitä. Pitäisi löytää se tiimihenki, ja etsiä yhdessä ratkaisua ulkoa, ei siitä toisesta. Yksi tuntemani pari jatkuvasti hyödyntää kavereita ja sukulaisia lapsenvahteina, että voivat ottaa hengähdystaukoja. Joskus ovat yhdessä yön hotellissa, mutta ei ne kaikki hengähdystauot ole yhdessä. Toisilla kerroilla mies menee kaverien kanssa kalaan ja nainen kaverien kanssa baariin. He ovat tosiaan vielä vahvasti yhdessä, että resepti toimii.
Olisit lukenut viestini vähän tarkemmin. Minä yritin kaikkea mahdollista omien voimavarojeni ja muidenkin resurssien puitteissa, mutta se ei auta jos puolisolle ei kelpaa. Varmasti minäkin tein väsyneenä virheitä, mutta onnea vaan eksälle jos meinaa yhtä omistautuneen miehen jostain löytää. Voi tulla hänelle yllätyksenä kun alkuhuuma hälvenee.
Vaikeuksista pariskuntana selviämisessä avainsana on nimenomaan tuo yhdessä asioista päättäminen ja tsemppaaminen. Jos keskinäinen kunnioitus puuttuu niin mitään ei ole tehtävissä. Lisäksi jos itse on onneton, niin ei voi vaatia toista yksin muuttamaan olosuhteita siten että toisesta tulee onnellinen. Yhdessä voidaan yrittää, mutta viime kädessä jokaisen pitää itse osata määrittää mikä on se onnellisuutta tuova olotila. Monella naisella (ja miksei miehelläkin) on epärealistinen kuva siitä mitä arki oikein on. Nykyinen somemaailma vielä entisestään vääristää sitä kun moni päivittää vaan ne mukavimmat asiat sinne.
Matriarkaatit ei kestä. Antakaa valta miehille parisuhteissa.
Minusta työn hakeminen ei ole niin tärkeää kuin parisuhdetaidot. Ennen työn aloittamista sinulle on laadittu työsopimus, jossa määritellään hyvin tarkkaan työhön liittyviä asioita, kuten "yhdessäoloaika" ja vastuutehtävät. Liitto pitää sinun puolesi, että oikeus tapahtuu sinun osaltasi. Parisuhteessa toimitaan kahden ihmisen välillä, yhdessä täytyy luoda ne "sopimukset". Luottamus ja kunnioitus toiseen ihmiseen täytyy luoda, kun ei ole mitään auktoriteettiä. Etkä tule olemaan koskaan selkä seinää vasten, kun ei ole mitään seinää.