Eikös tästä voi ihan asiallisesti sanoa?
Olemme uusioperhe ja lapset ovat meillä vuoroviikoin. Mieheni vanhin lapsi täytti juuri 18v eikä ole koskaan meillä asunut. On siis ollut vanhempiensa erosta lähtien vallan äidillään ja käynyt isällään vain päiväseltään kääntymässä vaihtelevasti.
On koko ajan toiminut niin, että kun tulee niin syö myös. Usein tulee tarkoituksella ruoka-aikaan tai aamupalalle. Viime viikolla oli tullut kaverinsa kanssa ja olivat syöneet meidän pakastimesta jäätelöä ilman lupaa. Tästä mies sanoikin, että ei tykkää siitä, että mennään ilman lupaa vetämään pakkasesta jäätelöt naamaan.
On käynyt kuitenkin toistaiseksi niin harvoin, että tästä ei juurikaan ole ongelmaa tullut.
Mutta nyt ilmoitti, että kun sai ajokortin niin alkaa käydä meillä SYÖMÄSSÄ. Juuri yhtenä päivänä kävi ja sanoi lähtiessä, että tulee taas kun on jotain hyvää ruokaa. Mies sanoi sitten, että senkus tulet, mutta sitten saat kuskata lapsia myös harrastuksiin samalla. Sen tyttö kuittasi vähän niin, että joo vaikka mutta en tuo niitä takaisin ja naureskeli päälle. Ei ole ollenkaan valmis tekemään mitään ja ne kaikki jäätelökipot ja muut löytyy aina tiskialtaasta eli ei siivoa jälkiään edes.
Mutta se kysymykseni eli eikös ole ihan ok sanoa, että ei meillä voi alkaa käydä syömässä tuosta vaan. Olemme jokatoinen viikko kaksin miehen kanssa ja syödään melko vähän kaksistaan ja usein on mietitty syömiset niin, että ne tosiaan riittää meille kahdelle. Ja "lapsellisilla viikoilla" minä tietysti mietin niin, että lapsille on aina koulun jälkeen ruokaa ja aamupalat sun muut mietitty. Ja lapsia viisi näillä väliviikoilla niin sitä ruokaa tosiaan kuluu.
Miehen tytär varmaan meinaa, että se on hänen kotinsa ja hänen isänsä asuu siellä niin hän voi tulla ja mennä miten lystää. Mutta onko se siis niin? Se on joskus ollut tytön koti, mutta ei ole sitä enää ollut useampaan vuoteen. En minäkään kotoa muuton jälkeen käynyt isäni jääkaappia luvatta tyhjentämässä tai marssinut sisään vain ja alkanut syödä.
Tyttö siis on ihan kiva eli kyse ei nyt ole siitä, että en vain voi sietää mieheni tytärtä.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite oon 21 ja meen ilmoittamatta kotiini syömään ja saatan käydä tyhjentämässä jääkaapin jos itelläni on rahat loppu, onneksi mun vanhemmat osaa varautua tähän ja ostaa vähän enemmän aina ja pitää pakkasessa paljon ruokaa. Tosin en tietenkään syö ruokia jotka on esim isäni tarkoittanut itselleen töihin evääksi tms
No huhhuh, kasva aikuiseksi. Minulle ei tullut mieleenkään mennä 21-vuotiaana opiskelijana syömään vanhempien jääkaappi tyhjäksi.
Ilmaisien resurssien käyttäminen on vain fiksua.

Itse myös välillä käyn isän luona vaan hakemassa ruokaa jos oma tili nollilla :) ei se työssäkäyvän talous siihen kaadu jos opiskelijatytär silloin tällöin käy spagetit ja kastikkeet hakemassa.
Mulla on ikiomille lapsille se komento, että ruokaa on tarjolla niille, jotka etukäteen ilmoittavat olevansa ruoka-aikana kotona. Muuten syövät jos sattuu jotain jäämään, eikä ihan joka päivä satu, kun kahdestaan on helppo laskea esim. 2 pihviä + 4perunaa.
Jos se olet sinä, joka vastaat perheen ruokataloudesta, ilmoita miehesi tyttärelle samoin. Pyydä ilmoittamaan, milloin on syömässä, niin teet hänenkin varalleen. Ei se tule edes kalliimmaksi, kun silloin teet jotain makkarakeittoa, tai lasagnea tai muuta sellaista, jota tehdään aina iso annos jokseenkin samalla vaivalla ja rahalla kuin pienempi.
Se pitäisi olla sanomattakin selvä, että hänenKIN pitää siivota omat jälkensä.
Muista sitten kohdella yhtä kylmästi omiakin pilttejäsi
Muuta en aio sanoa, kuin että jos oma "äitipuoleni" olisi tuollainen hirviö, ei paljoa tarvitsis isällä käydä. :-) Minä saan mennä sinne kun haluan, syödä kaikkea mitä haluan. Se on minun isäni koti, ja minä olen hänen tyttärensä. Siihen suhteeseen ei yksi akka väliin tule. Mutta isäni onkin terve päästään, eikä hullu nipo joka soittaa perään jäätelörasiasta.
N18
Vierailija kirjoitti:
Olen ilmeisesti ollut vanhempieni suhteen onnekas, mutta tuntuisi kurjalta alkaa kenenkään yksittäisen perheenjäsenen syömisiä vahtimaan taloudellisista syistä.
Jollei puolison lapsia määritellä perheenjäseniksi, se lienee asia erikseen.
Oliko tässä nyt muka kyse taloudellisista syistä?
Kyllä mua ottaisi myös pattiin, jos teen ruokaa tietylle määrälle ja se katoaa yllätyssyöjän suihin. En todellakaan tee ruokaa varuiksi ylimääräistä. Järkevä ateriasuunnittelu ei onnistu, jos joku lappaa syömässä (ja sotkemassa) aina silloin kun sattuu huvittamaan.
Vierailija kirjoitti:
aloittanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa kummempaa, muutakuin mitä olen itse ollut. En asu vanhempieni kanssa enään, mutta monesti käyn siellä juuri syömässä ja tiedän sen olevan ok. He myöskin odottavat minua syömään, joskus antavat ruokakassin mukaan, saan syödä kaapeista mitä haluan/koska haluan. Vanhempani ovat vaan mielissään kun käyn, nauttisitte tekin, siitä jää lapselle kiva muisto ja tulee vielä se aika kun hän ei käy vaan tekee omalle perheelleen ruokaa. N22
Entäs ne viisi muuta lasta? Jääkö heille kiva muisto siitä, kun jääkaappi oli yllättäin syöty tyhjäksi?
.
Ihme suursyömäri jos 1 18-vuotias pystyy syömään niin paljon että 7 hengen taloudessa jääkaappi on tyhjä. Jos muut lapset saavat syödä milloin haluavat niin kyllä kaikilla täytyy olla sama oikeus. Ap kuulostaa tympeältä "äitipuolelta".
Onko siellä muillakaan lapsilla oikeus mennä kavereitten kanssa syömään vaikka kaikki jäätelöt pakastimesta, lupaa kysymättä?
Siis samat oikeudet, mutta myös velvollisuudet myös miehen lapsella.
Ap on mustis vaikkei sitä myönnä itselleenkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite oon 21 ja meen ilmoittamatta kotiini syömään ja saatan käydä tyhjentämässä jääkaapin jos itelläni on rahat loppu, onneksi mun vanhemmat osaa varautua tähän ja ostaa vähän enemmän aina ja pitää pakkasessa paljon ruokaa. Tosin en tietenkään syö ruokia jotka on esim isäni tarkoittanut itselleen töihin evääksi tms
No huhhuh, kasva aikuiseksi. Minulle ei tullut mieleenkään mennä 21-vuotiaana opiskelijana syömään vanhempien jääkaappi tyhjäksi.
Ilmaisien resurssien käyttäminen on vain fiksua.
Itse myös välillä käyn isän luona vaan hakemassa ruokaa jos oma tili nollilla :) ei se työssäkäyvän talous siihen kaadu jos opiskelijatytär silloin tällöin käy spagetit ja kastikkeet hakemassa.
Joku ne kastikkeet on kuitenkin tehnyt. On kai eri asia viedä ruokatarvikkeita kuin viedä valmiit ruuat. Työtä se on kotityökin.
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset käy meillä miten sattuu ja tuo kavereitaankin välillä. Mun mielestä on ihanaa, että he haluavat viettää aikaa meidän vanhuksien kanssa. Jääkaappi on vapaassa käytössä, omat jäljet pitää korjata. Jos he ilmoittavat tulostaan niin se tarkoittaa, et yleensä toivovat jotain erikoista ruokaa :D mun mielestä se on suloista ja onkin yks iso osa meidän suhdetta, et istutaan yhdessä hyvän ruuan ääressä ja jutellaan elämästä.
Meillä sama tyyli sillä erotuksella, et istutaan pahan ruuan ääressä ja jutellaan elämästä. Ja usein vielä syödäänkin se ruoka.
Meillä ei kuitenkaan kukaan mele vetämään naamariin ruokia, jotka on tehty siksi, että sillä on ajateltu ruokkia joku muu porukka.

Täytyy olla itsekäs vanhempi jos ei omalle lapselleen ilomielin anna ruokaa. Itselläni 1 vuotias lapsi ei tulis mieleenkään edes vielä 20 vuoden päästä kieltää syömästä "minun" ruokiani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapset käy meillä miten sattuu ja tuo kavereitaankin välillä. Mun mielestä on ihanaa, että he haluavat viettää aikaa meidän vanhuksien kanssa. Jääkaappi on vapaassa käytössä, omat jäljet pitää korjata. Jos he ilmoittavat tulostaan niin se tarkoittaa, et yleensä toivovat jotain erikoista ruokaa :D mun mielestä se on suloista ja onkin yks iso osa meidän suhdetta, et istutaan yhdessä hyvän ruuan ääressä ja jutellaan elämästä.
Meillä sama tyyli sillä erotuksella, et istutaan pahan ruuan ääressä ja jutellaan elämästä. Ja usein vielä syödäänkin se ruoka.
Meillä ei kuitenkaan kukaan mele vetämään naamariin ruokia, jotka on tehty siksi, että sillä on ajateltu ruokkia joku muu porukka.
Vau, me vaan ihastellaan sitä ruokaa;) on niin kaunista! No joo, lapselle voi todeta: laita viesti ku tuut niin tiedän tehdä extrasatsin. Jostain saakelin jäätelörasiasta nipottamineb on outoa.
On täällä näitä pällejä! Joku 28-vuotias ilmoittaa yleensä (muttei aina?) kun menee äitinsä huusholliin syömään mitä kaapista löytyy ottaen joskus miehensäkin mukaan! Koti on yksityisaluetta siellä pysyvästi asuville. Ei mikään hollitupa.
Oma yli 20-v.poikani on asunut omillaan jo monta vuotta, mutta käy kerran-pari viikossa. Hänellä on avaimet tähän entiseen kotiinsa, mutta on sovittu, että soittaa aina ennen tuloaan. Hän soittaa myös, kun olen töissä, voiko hän mennä kotiin käymään. Kun hän tulee, niin minä kehotan syömään, mitä löytää jollen ole kokannut varsinaista ruokaa. Siis minulla on oikeus olla käymättä kaupassa, laittamatta ruokaa tai pukematta mitään päälleni kotona ollessani.
Ja sitä pitää kunnioittaa.
Vaikuttaa hiukan siltä että ap:n 18-vuotias ei oikein ole kasvatettu huomioimaan muita.
Vierailija kirjoitti:
Siis tyttö ON asunut ko. talossa
Aloituksessa Ap kyllä ihan ekassa virkkeessä kertoi, että tyttö ei ole koskaan heidän luonaan asunut. Tulkitsin sen niin, että kyseinen talo ei ole koskaan ollut hänen kotinsa.
Ehkä Ap tulee selventämään, miten tämä asia nyt oikeasti menikään?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
No mä oon sitten varmaan vielä kolmekymppisenäkin iskän ja äiskän kultamussukka vaikka muutin jo 17-vuotiaana pois kotoa! Ikinä en ole kokenut kummankaan vanhemman kotia kyläksi. Eikä 18-vuotias ole vielä edes niin aikuinen. Tosin aviomiehen vanhemmille meillä on myös avain ja käydään siellä ihan miten sattuu, haetaan näin kesäaikaan esim veneen avaimet (perheellä yhteinen vene, avaimet vaan heidän vanhemmillaan) ja saatetaan samalla vaikka katsoa onko pakkasessa jäätelöä tai juoda jääkaapista vissyä, ottaa kellarista oluet mukaan veneretkelle.
Näinhän monet toimivat. Tekevät vaan, miettimättä yhtään, onko se toisille ok.
Oletko ihan varma, että on poikaystäväsi vanhemmille ihan ok, että heidän poikansa tyttöystävä tulee heidän kotiinsa ja imuroi heidän juomansa jääkaapista, ja lainaatte venettä (ja vielä mahdollisesti juotte olutta veneessä?) lupaa kysymättä? Oletko kysynyt koskaan?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa kummempaa, muutakuin mitä olen itse ollut. En asu vanhempieni kanssa enään, mutta monesti käyn siellä juuri syömässä ja tiedän sen olevan ok. He myöskin odottavat minua syömään, joskus antavat ruokakassin mukaan, saan syödä kaapeista mitä haluan/koska haluan. Vanhempani ovat vaan mielissään kun käyn, nauttisitte tekin, siitä jää lapselle kiva muisto ja tulee vielä se aika kun hän ei käy vaan tekee omalle perheelleen ruokaa. N22
Mutta tuo syömäri lapsi ei ole aloittajan. Mitä ihmeen kivoja muistoja niistä hänelle jää?
Pulla: ei ole asunut ap:n aikana (eron jälkeen asunut ilmeisesti äidillään) talo on tytön lapsuudenkoti kuten aloituksessa kerrotaan. On vain haluttu käännellä asia kuulostamaan tietynlaiselta
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon sitten varmaan vielä kolmekymppisenäkin iskän ja äiskän kultamussukka vaikka muutin jo 17-vuotiaana pois kotoa! Ikinä en ole kokenut kummankaan vanhemman kotia kyläksi. Eikä 18-vuotias ole vielä edes niin aikuinen. Tosin aviomiehen vanhemmille meillä on myös avain ja käydään siellä ihan miten sattuu, haetaan näin kesäaikaan esim veneen avaimet (perheellä yhteinen vene, avaimet vaan heidän vanhemmillaan) ja saatetaan samalla vaikka katsoa onko pakkasessa jäätelöä tai juoda jääkaapista vissyä, ottaa kellarista oluet mukaan veneretkelle.
Näinhän monet toimivat. Tekevät vaan, miettimättä yhtään, onko se toisille ok.
Oletko ihan varma, että on poikaystäväsi vanhemmille ihan ok, että heidän poikansa tyttöystävä tulee heidän kotiinsa ja imuroi heidän juomansa jääkaapista, ja lainaatte venettä (ja vielä mahdollisesti juotte olutta veneessä?) lupaa kysymättä? Oletko kysynyt koskaan?
Sama kävi mielessä. Meillä lapset on aina kysyneet luvan niin auton lainaamiseen kuin kellarin juomien ottamiseen.Mutta miniä on toista maata, hän ei kysele vaan toimii. Siksi on jouduttu vaihtamaan talosta lukot, koska meiltä alkoi katoamaan tavaraa "ihan vaan lainaksi" miniän kavereille tai kellarista vietiin 30 pulloa viiniä (varattu mummon synttäreille) juhannusjuhlaan. Perusteluksi riitti se, että "onhan tää sentään Miksun koti". Niin, tämä oli poikani koti vielä noin 8 vuotta sitten, mutta enää hän ei asu täällä ja siksi kotimme sisältö ei ole pojan omaisuutta.
Ai niin, ne viinit miniä kävi yksikseen hakemassa, oli kuullut, että ne oli tuotu kellariin. Poika taas ei aavistanut, että kaverin mökin juhannusjuhlassa juotiin mummon synttärijuomat. Ei siis kannata syyttää, että huonosti kasvatit poikasi.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan oisin vetänyt jotain "äitipuolta" turpaan jos alkaisi asettamaan jotain jääkaapista ei saa ottaa kysymättä ruokaa - sääntöjä.
Se joka on kodin asukas päättää kuka ottaa jääkaapista. Jos äitipuolelle ei sovi niin sitten mennään niin. Myös puolison tulee ymmärtää kenen kodista on kyse.
Lapsellinen se joka ei ymmärrä.
Ap kuulostaa aivan hirveältä äitipuolelta
:(