Eikös tästä voi ihan asiallisesti sanoa?
Olemme uusioperhe ja lapset ovat meillä vuoroviikoin. Mieheni vanhin lapsi täytti juuri 18v eikä ole koskaan meillä asunut. On siis ollut vanhempiensa erosta lähtien vallan äidillään ja käynyt isällään vain päiväseltään kääntymässä vaihtelevasti.
On koko ajan toiminut niin, että kun tulee niin syö myös. Usein tulee tarkoituksella ruoka-aikaan tai aamupalalle. Viime viikolla oli tullut kaverinsa kanssa ja olivat syöneet meidän pakastimesta jäätelöä ilman lupaa. Tästä mies sanoikin, että ei tykkää siitä, että mennään ilman lupaa vetämään pakkasesta jäätelöt naamaan.
On käynyt kuitenkin toistaiseksi niin harvoin, että tästä ei juurikaan ole ongelmaa tullut.
Mutta nyt ilmoitti, että kun sai ajokortin niin alkaa käydä meillä SYÖMÄSSÄ. Juuri yhtenä päivänä kävi ja sanoi lähtiessä, että tulee taas kun on jotain hyvää ruokaa. Mies sanoi sitten, että senkus tulet, mutta sitten saat kuskata lapsia myös harrastuksiin samalla. Sen tyttö kuittasi vähän niin, että joo vaikka mutta en tuo niitä takaisin ja naureskeli päälle. Ei ole ollenkaan valmis tekemään mitään ja ne kaikki jäätelökipot ja muut löytyy aina tiskialtaasta eli ei siivoa jälkiään edes.
Mutta se kysymykseni eli eikös ole ihan ok sanoa, että ei meillä voi alkaa käydä syömässä tuosta vaan. Olemme jokatoinen viikko kaksin miehen kanssa ja syödään melko vähän kaksistaan ja usein on mietitty syömiset niin, että ne tosiaan riittää meille kahdelle. Ja "lapsellisilla viikoilla" minä tietysti mietin niin, että lapsille on aina koulun jälkeen ruokaa ja aamupalat sun muut mietitty. Ja lapsia viisi näillä väliviikoilla niin sitä ruokaa tosiaan kuluu.
Miehen tytär varmaan meinaa, että se on hänen kotinsa ja hänen isänsä asuu siellä niin hän voi tulla ja mennä miten lystää. Mutta onko se siis niin? Se on joskus ollut tytön koti, mutta ei ole sitä enää ollut useampaan vuoteen. En minäkään kotoa muuton jälkeen käynyt isäni jääkaappia luvatta tyhjentämässä tai marssinut sisään vain ja alkanut syödä.
Tyttö siis on ihan kiva eli kyse ei nyt ole siitä, että en vain voi sietää mieheni tytärtä.
Kommentit (167)
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuntuisi ainakin pahalle jos omaan lapsuudenkotiin olisi muuttanut uusi nainen lapsineen ja sitten minun pitäisi alkaa kysellä milloin saan mennä kylään tai saanko syödä jääkaapista..
Sellaista se aikuiseksi kasvaminen on. Vähän haikeaa.
Olisihan se kivaa olla aina vaan se iskän ja äiskän kultamussukka, joka saa tehdä mitä vaan, ja jolta ei vaadita mitään. Mutku aikuiseksi kasvaminen ja realiteetit. Nyyh.
No mä oon sitten varmaan vielä kolmekymppisenäkin iskän ja äiskän kultamussukka vaikka muutin jo 17-vuotiaana pois kotoa! Ikinä en ole kokenut kummankaan vanhemman kotia kyläksi. Eikä 18-vuotias ole vielä edes niin aikuinen. Tosin aviomiehen vanhemmille meillä on myös avain ja käydään siellä ihan miten sattuu, haetaan näin kesäaikaan esim veneen avaimet (perheellä yhteinen vene, avaimet vaan heidän vanhemmillaan) ja saatetaan samalla vaikka katsoa onko pakkasessa jäätelöä tai juoda jääkaapista vissyä, ottaa kellarista oluet mukaan veneretkelle.
Kaffepulla kirjoitti:
aloittanut kirjoitti:
Tulee kyllä aina niinkuin kotiinsa ja käyttäytyy siis kaikkineen kuin olisi omassa kodissaan. Ja ymmärrän sen tietyllä tavalla ja toisaalta en, koska olen itsekin erolapsi ja myös kotoa muuttanut aikoinani enkä minä sitten enää pitänyt sitä kotia sellaisena, jossa saan mennä ja tulla miten tykkään, kun sieltä olin pois muuttanut.
Mutta eihän tuo tyttö ole koskaan asunut teidän yhteisessä kodissanne? Miksi ihmeessä hän siis tulisi sinne, kuin omaan kotiinsa? Ei se ole hänen kotinsa, ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Hänellä on oma koti. Kylässä käyttäydytään kuten kylässä käyttäydytään, eli siivosti ja kohtliaasti eikä todellakaan mennä mitään kaappeja omin päin kaivelemaan.
Sinuna ottaisin asian puheeksi vaikka näin: "Kuule, isistäni ja minusta on tosi kivaa, kun tulet aina välillä käymään kylässä meidän luona. Meistä olisi kuitenkin kiva, että tietäisimme etukäteen, että olet tulossa kyläilemään, jotta osaisimme varautua ja ostaa ruokaa sinullekin, niin ettei syötävät lopu kesken.
Sisaruspuolesi oikein odottavat vierailujasi. Voisit vaikka leikkiä heidän kanssaan tai tehdä heidän kanssaan jotain kivaa, kun käyt kylässä meidän luona?
Korosta joka lauseessa sitä kylässä-sanaa.
Itse luultavasti räkisin äitipuoleni kahvikuppiin tuosta hyvästä. Oma isäni on sanonut minulle että olen tärkein. Tärkeämpi kuin äitini ja hänen uusin vaimo. Kohtelu on myös sen mukaista. Viimeksi lainasin äitipuoleni autoa viikonlopuksi kysymättä lupaa. Pistin isälle tekstiviestin. Asia ok.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuntuisi ainakin pahalle jos omaan lapsuudenkotiin olisi muuttanut uusi nainen lapsineen ja sitten minun pitäisi alkaa kysellä milloin saan mennä kylään tai saanko syödä jääkaapista..
Sellaista se aikuiseksi kasvaminen on. Vähän haikeaa.
Olisihan se kivaa olla aina vaan se iskän ja äiskän kultamussukka, joka saa tehdä mitä vaan, ja jolta ei vaadita mitään. Mutku aikuiseksi kasvaminen ja realiteetit. Nyyh.
Oon 38v ja voin lapsineni mennä milloin tahansa vanhempieni luo. Jääkaappi on yhteiskäytössä, sieltä pitää ottaa jos on nälkä. Toki nykyään vien ruokia mukanani, teinien vanhempana. Mun on hyvin vaikea kuvitella tilannetta perheessäni, silloinkaan kun olin nuori, että kenenkään syömisiä olisi alettu rajoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän tulevaisuudessa kun kaikki lentävät pesästä.. Näinköhän ap:n lapset saavat tulla koska vain kuin kotiinsa ja miehen lasten täytyy kysyä lupa saavatko tulla vieraaksi...
Mietin samaa..
Tässä ratkaisu: laita nykyajan mukaisesti tytölle ennen ruoanlaittoa/kaupassa käyntiä tekstari, että aikooko tulla syömään, niin tietää varata ruokaa. Näin tyttö saa hieman vihiä, että ei ole aina valmiiksi varattu ja et myöskään ole tyly.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
aloittanut kirjoitti:
Tulee kyllä aina niinkuin kotiinsa ja käyttäytyy siis kaikkineen kuin olisi omassa kodissaan. Ja ymmärrän sen tietyllä tavalla ja toisaalta en, koska olen itsekin erolapsi ja myös kotoa muuttanut aikoinani enkä minä sitten enää pitänyt sitä kotia sellaisena, jossa saan mennä ja tulla miten tykkään, kun sieltä olin pois muuttanut.
Mutta eihän tuo tyttö ole koskaan asunut teidän yhteisessä kodissanne? Miksi ihmeessä hän siis tulisi sinne, kuin omaan kotiinsa? Ei se ole hänen kotinsa, ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Hänellä on oma koti. Kylässä käyttäydytään kuten kylässä käyttäydytään, eli siivosti ja kohtliaasti eikä todellakaan mennä mitään kaappeja omin päin kaivelemaan.
Sinuna ottaisin asian puheeksi vaikka näin: "Kuule, isistäni ja minusta on tosi kivaa, kun tulet aina välillä käymään kylässä meidän luona. Meistä olisi kuitenkin kiva, että tietäisimme etukäteen, että olet tulossa kyläilemään, jotta osaisimme varautua ja ostaa ruokaa sinullekin, niin ettei syötävät lopu kesken.
Sisaruspuolesi oikein odottavat vierailujasi. Voisit vaikka leikkiä heidän kanssaan tai tehdä heidän kanssaan jotain kivaa, kun käyt kylässä meidän luona?
Korosta joka lauseessa sitä kylässä-sanaa.
Itse luultavasti räkisin äitipuoleni kahvikuppiin tuosta hyvästä. Oma isäni on sanonut minulle että olen tärkein. Tärkeämpi kuin äitini ja hänen uusin vaimo. Kohtelu on myös sen mukaista. Viimeksi lainasin äitipuoleni autoa viikonlopuksi kysymättä lupaa. Pistin isälle tekstiviestin. Asia ok.
Äitipuoli otti varmaan sun isän auton viikonlopuksi käyttöönsä, kun oma auto oli pois pelistä.
Jos on niin köyhä ettei voi suunnitella 7 hengen perheessä +-1 hengelle ateriaa niin aika huonosti menee. Miksette pidä leipää ja jotain ruokia varalla vaikka pakastimessa, uht-maitoa kuivakaapissa tms jos tästä ylimääräisestä kulutuksesta on niin paljon vaivaa? Monikaan 18-vuotias tyttö ei syö niin paljon että se alkaisi vaikuttaa kuukausitasolla suuresti menoihin. Jos et osaa esim jatkaa jauhelihakastiketta kasviksilla se on ihan oma mokasi, olettaisin että 5 lapsen perheessä ei edes mitään sisäfileitä arkena syödä.
Tuo, että teet eron teinin KYLÄSSÄ käymiselle kostautuu sinulle myöhemmin. Tavalla tai toisella. Miksi perustit uusperheen jos et ole valmis ottamaan toisenkin osapuolen lapsia osaksi perhettä? Kohtelisitko omaa 18-vuotiasta lastasi samalla tavalla? Häpeäisit. Hanki parempipalkkainen työ tai sovi miehen kanssa yhteinen taloustili, käy jo valmiiksi sääliksi lapsianne joille luultavasti olet laskenut 1 leipä per ateria valmiiksi eikä lisää tule kun ei ole suunniteltu. Kaikenlaiset ihmiset sitä lapsia hankkii.
Itse muutin 18-vuotiaana opiskelemaan eri paikkakunnalle.
Sen jälkeen en koskaan mennyt lapsuudenkotiini sopimatta asiasta etukäteen. Toki aina olin tervetullut, mutta etukäteen asiasta sovittiin. Mielestäni olisi ollut röyhkeää olettaa, että voin tulla milloin tahansa ilmoittamatta syömään.
En todellakaan penkonut ruokakaappeja tai mitään muitakaan kaappeja. Vaikka välimme olivat läheiset, olin itsenäistynyt ja sillä tavalla omillani, etten halunnut marssia lapsuudenkotiini ja ottaa paikasta kaikkea hyötyä irti.
Jos vanhempani olivat esimerkiksi matkoilla, he kertoivat varanneensa ruokaa minulle pakastimeen, kun olin tulossa.
Sanomattakin selvä, että siivosin jäljet.
Vaikka olimme läheisiä, kunnioitin heidän reviiriään.
Vaikka 18-vuotias on lapsi, kuten täällä muistutetaan, voi mielestäni alkaa asettaa ehtoja asioille: olet tervetullut, kunhan 1) sovitaan etukäteen 2) siivoat jälkesi 3) et pengo kaappeja (varsinkaan makuuhuoneessa!). Kun ikää tulee, niin oikeudet lisääntyvät (ajokortti), mutta niin velvollisuudetkin!
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä asuvilla lapsilla on sääntö, ettei saa ottaa kaapista ruokaa ilman, että kysyy ensin, niin toki se sama sääntö koskee myös taloon kylään tulevia lapsia.
Mutta jos teillä vuoroviikoin asuvat lapset saavat ottaa kaapista ruokaa ilman erillistä lupaa, niin saman pitää koskea tuota 18-vuotiastakin.
Siinä pitää sitten vaan varata hiukan enemmän ruokaa kaappiin. Ei tuo yksi 18-vuotias nyt mikään hunnilauma sentään ole, ja jos teillä muutenkin syö "lapsiviikkojen" aikana viisi lasta, ei sen kuudennen syömisiin LUULISI nyt olevan NIIN vaikea varautua. Ainahan sitä voi vaikka pitää kaapissa valmiina vaikkapa tonnikalaa, spagettia, tomaattimursaa, juustoa ja pari paistovalmista patonkia. Niistä saa halutessaan nopeasti tehtyä tonnikalapastan ja juustopatonkia, jos 18-vuotias on käynyt ja syönyt ruuaksi/välipalaksi aiotun varsinaisen muonan.
Mä vähän luulen, että tuo 18-vuotias myös ainakin alitajuisesti testaa sitä, millainen side hänen toisaalla asuvalla isällään on häneen. Onko hän vai eikö ole tervetullut isänsä luo. Jos nyt jaksatte suhtautua tasa-arvoisesti lapsiinne, tuo hinku piipahdella yllättäen isän kotiin syömään todennäköisesti laantuu kyllä.
Komppi tälle. Samat säännöt kaikille lapsille.
Pakkaseen voisi myös varata vähän valmisaterioita tai annoksia ja kertoa 18-vuotiaalle, mistä voi halutessaan ottaa syötävää. Eli ohjata sallittuun paikkaan. Ei luulisi olevan ylivoimaista ylläpitää vaikka nyt viiden aterian reserviä pakkasessa, jotkut kitchen joy-ateriat esimerkiksi ei montaa euroa maksa, jos tavallisista aterioista ei riitä pakastettavaksi.
Varmaan oisin vetänyt jotain "äitipuolta" turpaan jos alkaisi asettamaan jotain jääkaapista ei saa ottaa kysymättä ruokaa - sääntöjä.
Sanot että asut kahdestaan miehesi kanssa ja silti jossain viestissä teillä on yhteisiä lapsia?
Sopivasti tämä kirjoitus tuli, kun tyttö on juuri tullut täysi-ikäiseksi. Eli sua on kenties pidempään jo häirinnyt tämä kuvio mutta nyt hihkut innosta, että tyttö on 18 niin sulla on peruste tälle kritisoinnillesi. Tuli hieman paha mieli tytön puolesta, kun luin aloituksen. Jos miettii omalle kohdalle kuinka raastavaa olisi, että vanhemmat olisivat eronneet teini-ikäisenä ja omaan lapsuuden kotiin olisi muutaman vuoden päästä muuttanut vieras nainen lapsineen. Ja tämän lisäksi vielä itselle tehtäisiin epäsuorasti selväksi etten ole kovin toivottu päivällisvieras.
Et ainakaan aloituksessasi maininnut, että tytöllä olisi tarkoitus joka päivä alkaa rampata teillä syömässä ja tyhjentämässä kaappeja, vaan että teini kävisi silloin tällöin syömässä. Ehkä tyttö on nyt innostunut, kun on saanut ajokortinkin. Tuskinpa yhden teinitytön syömiset teidän talouttanne kaataa.
Kaffepulla kirjoitti:
aloittanut kirjoitti:
Tulee kyllä aina niinkuin kotiinsa ja käyttäytyy siis kaikkineen kuin olisi omassa kodissaan. Ja ymmärrän sen tietyllä tavalla ja toisaalta en, koska olen itsekin erolapsi ja myös kotoa muuttanut aikoinani enkä minä sitten enää pitänyt sitä kotia sellaisena, jossa saan mennä ja tulla miten tykkään, kun sieltä olin pois muuttanut.
Mutta eihän tuo tyttö ole koskaan asunut teidän yhteisessä kodissanne? Miksi ihmeessä hän siis tulisi sinne, kuin omaan kotiinsa? Ei se ole hänen kotinsa, ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Hänellä on oma koti. Kylässä käyttäydytään kuten kylässä käyttäydytään, eli siivosti ja kohtliaasti eikä todellakaan mennä mitään kaappeja omin päin kaivelemaan.
Sinuna ottaisin asian puheeksi vaikka näin: "Kuule, isistäni ja minusta on tosi kivaa, kun tulet aina välillä käymään kylässä meidän luona. Meistä olisi kuitenkin kiva, että tietäisimme etukäteen, että olet tulossa kyläilemään, jotta osaisimme varautua ja ostaa ruokaa sinullekin, niin ettei syötävät lopu kesken.
Sisaruspuolesi oikein odottavat vierailujasi. Voisit vaikka leikkiä heidän kanssaan tai tehdä heidän kanssaan jotain kivaa, kun käyt kylässä meidän luona?
Korosta joka lauseessa sitä kylässä-sanaa.
Siis tyttö ON asunut ko. talossa
"Se on joskus ollut tytön koti..." sinä olet muuttanut hänen lapsuudenkotiinsa päsmäröimään? Nice
Mun luona käy välillä syömässä miehen 18-vuotias poika, vaikka mies menehtyi kolme vuotta sitten. Haluaa viettää aikaa sisarustensa kanssa, minulla on siis hänen isänsä kanssa kaksoset, ja mielestäni on aina kivaa kun hän tulee käymään. Saa myös syödä pakkasesta jäätelöä, tai tehdä voileipiä tms. Asui meillä joka toinen viikonloppu isänsä vielä ollessa elossa, muuten äitinsä luona eri puolella kaupunkia. Olisi harmi, jos sisarukset eivät viettäisi aikaa yhdessä vaikka se yhdistävä vanhempi onkin poissa.
Vittu taas mikä natku. Se tyttö on ihan yhtälailla isänsä lapsi kuin ne muutkin. Vielä enemmän siksi ettei ole teillä asunut ja tarvii isän huomiota näin enemmän. Häpeä.
aloittanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa kummempaa, muutakuin mitä olen itse ollut. En asu vanhempieni kanssa enään, mutta monesti käyn siellä juuri syömässä ja tiedän sen olevan ok. He myöskin odottavat minua syömään, joskus antavat ruokakassin mukaan, saan syödä kaapeista mitä haluan/koska haluan. Vanhempani ovat vaan mielissään kun käyn, nauttisitte tekin, siitä jää lapselle kiva muisto ja tulee vielä se aika kun hän ei käy vaan tekee omalle perheelleen ruokaa. N22
Entäs ne viisi muuta lasta? Jääkö heille kiva muisto siitä, kun jääkaappi oli yllättäin syöty tyhjäksi?
.
Ihme suursyömäri jos 1 18-vuotias pystyy syömään niin paljon että 7 hengen taloudessa jääkaappi on tyhjä. Jos muut lapset saavat syödä milloin haluavat niin kyllä kaikilla täytyy olla sama oikeus. Ap kuulostaa tympeältä "äitipuolelta".
Jos 18-vuotiaalta lapselta vaaditaan vastavuoroisuutta tietyissä asioissa, se ei tarkoita sitä, että lapsi EI olisi tervetullut, lasta EI haluta ruokkia tai lasta pidetään huonompana kuin nuorempia lapsia.
...
Koska 18-vuotias kulkee omia menojaan (autolla), äitipuoli ja isä eivät tiedä hänen menoistaan. Siksi 18-vuotiaan kuuluu ilmoitella etukäteen, mikäli hänen menonsa liittyvät äitipuolen ja isän elämään. Nuorempien lasten ei tarvitse ilmoitella, koska vanhemmat tietävät, missä nämä liikkuvat.
...
Enemmän ikää ja oikeuksia = enemmän velvollisuuksia
...
Tämä ei tarkoita sitä, että lasta sorretaan tai hänet hylätään vaan että hänen itsenäistymistä tuetaan.
Miehen lapset käy meillä miten sattuu ja tuo kavereitaankin välillä. Mun mielestä on ihanaa, että he haluavat viettää aikaa meidän vanhuksien kanssa. Jääkaappi on vapaassa käytössä, omat jäljet pitää korjata. Jos he ilmoittavat tulostaan niin se tarkoittaa, et yleensä toivovat jotain erikoista ruokaa :D mun mielestä se on suloista ja onkin yks iso osa meidän suhdetta, et istutaan yhdessä hyvän ruuan ääressä ja jutellaan elämästä.
18-v on vielä ihan lapsi. Samat säännöt kuin muillakin perheen lapsilla. Jos kukaan ei saa ottaa jätskiä ilman lupaa, ei saa tyttökään. Jos muut saavat, hänkin saa. Jos muut lapset saavat tulla kotiin syömään vielä täysi-ikäisenä, saa tyttökin. Minulla on 18-v lapsi, eikä tulisi pieneen mieleenkään heittää lukiolaista kadulle vain siksi, että on täysi-ikäinen.