Lue keskustelun säännöt.
Exä ei esittele lasten äitipuolta
Ihmettelen
09.05.2016 |
Siinä siis ongelma. Haluaisin itse tavata ihmisen, joka on tiiviisti lasten elämässä, mutta exän mielestä asia ei kai minulle kuulu. Ihan pelkkä "Hei" ja kättely riittäisi, mutta ei...
Olemme eronneet kolmisen vuotta sitten. Ero oli riitaisa, mutta välit exään asialliset. Exä on seurustellut pari vuotta naisen kanssa, jonka kanssa muuttaneet muutama kuukausi sitten yhteen (lapset kertoivat, exä ei ole maininnut asiasta, eikä kai tiedä minun tietävän). Mainitsin jo puoli vuotta sitten, että olisi mukava tavata tänä nainen. Exä ei tee elettäkään esitelläkseen meitä.
Olen pohtinut, voiko olla niin, ettei uusi halua tavata? Omasta mielestäni olisi kohteliasta esitellä ihminen, jonka kansaa lapset viettävät noin puolet ajastaan... Onko tälläinen normaalia? Että exää ja nykyistä ei esitellä?
Itse olen tavannut oman kumppanini (ei asuta yhdessä) exän jo seurustelun alussa. Exä ei koskaan osoittanut kiinnostusta tavata miestä ja oikeastaan tapasivat vain, koska mies koki outona, ettei tunne lasteni isää. Tämäkin tapahtui vasta vuosi seurustelumme alun jälkeen.
Pitääkö nyt vain tuudittautua tunteeseen, että nykyinen vaikutta kuitenkin mukavalta ihmiseltä ja lapset pitävät hänestä. Jotenkin vain tuntuu kiusalliselta ajatus, että törmäämme jossain kahdestaan ja joudumme sitten itsemme esittelemään...
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Minä en ole ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Ja varsinkaan sitä ET ole se ihminen, joka siitä päättää vaan mieheni joka on lapsen isä. Sinä et todellekaan ole oikeutettu minulle soittamaan, että hoidanko sinun lapsiasi isän ollessa estynyt. Nämä asia me sovimme miehen kanssa keskenään. Jos mies sairastuu niin se olet sinä joka hoitaa lapsesi.
Unohtu lukea se seuraava lause :D Mutta juu, hauskaa provoilua. Ja ellei ole provoa, niin tuollaista äitipuolta en lapsilleni toivoisi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Meillä sama juttu. Ja nyt lapset eivät halua mennä sinne. Nainen on karmea, kiusaa lapsia, on itse lapseton ja ilmoittanut lapsille, että inhoaa lapsia. Tilanne on se, että lapset eivät mene enää sinne.
Vierailija kirjoitti:
esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon.
Tämä on se lause, joka sai minutkin provosoitumaan.
Sinulla on lapsen isän numero ja se on se kavana, jota kautta lasten asiat hoidetaan. Enkä minä ole teidän lapsenvahtinne. Tunnin pari voin isän pyynöstä hoitaa, mutta sinulta en näitä pyyntöjä halua tai ainuttakaan viestiä, että jäikö sen pikkumussukan punainen sukka meille.
Selkeästi jätit lukematta tai halusit ymmärtää väärin. Ei ollut lapsenvahti haussa, vaan ihminen, jolle voi HÄTÄtilanteessa soittaa. Ja hätä on hätä, kadonnut sukka voi olla ongelma, kadonnut unilelu hieman isompi, mutta HÄTÄ on HÄTÄ.
Ehkä näemme asiat muutenkin erilailla. Itse en suuttuisi tai pahastuisi, jos miehen exä soittaisi ja pyytäisi katsomaan hetken lapsia, jotta pääsisi pikaisesti käymään jossain akuutissa paikassa (lääkäri tms.). Tietäisin kyllä, että on varmasti koittanut hoidon muuten järjestää ja olen se viimeinen oljenkorsi, jolta apua pyytää. Ja luultavasti tämä soitto tulisi mieheltä itseltään. Mutta ei elämäni siihen soittoon kaatuisi. Enkä kokisi, että exä yrittää jollain tavoin elämääni kontrolloida. Tässä tietty taustalla myöskin asialliset välit häneen, eri olisi asia, jos ihminen olisi hankala. Silloin ei varmaan apua heruisi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Liittyivät uuteen elämäntilanteeseen, joka oli lapsia kohdannut. Eivät exän, eivätkä äitipuolen syytä. Tilanne vain oli lapsille uusi ja outo ja toinen sitten sattui asiaan reagoimaan vahvemmin. Asiaa olisi helpottanut, jos olisin edes osannut aavistaa, mistä moinen johtuu. Mutta kun olin täysin tiedoton mistään muuttamisista ym.. Tilanne kyllä tasoittui ja rauhottui onneksi nopeaan. Mutta viikko siinä meni, kun kummasteltiin ja ihmeteltiin tarhassakin outoa käytöstä. Sitten kaikki purkautui yhtenä iltana ja alkoi paletti selvitä. Sitten kun käytiin asiaa läpi, niin lapsi rauhoittui. Ja kyllähän ne nyt liittyy isän uuteen puolisoon, koska pienessä päässän koki, että hänet on syrjäytetty. Ei se kenenkään vikaa silti ole. Lapset ovat lapsia ja isot muutokset ovat heillekin isoja muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miksi et voi vaan sitä hyväksyä, että miehen puolisosta ei sinulle siulunsiskoa tule, jonka kanssa rintarinnan hoidetaan teidän lapset. Lasten äiti ei niin paljon kiinnosta, että tunteita minussa herättäisi. Minä en tarvitse häntä elämässäni yhtään mihinkään. Isän kanssa ollaan saatu se arki pyörimään enkä näe, että lasten äiti sille mitään lisäarvoa tuo.
On sinun loputon tehtävä noihin lasten kysymyksiin se vastaus löytää ja mitä vähemmän teet niistä numeroa niin sen helpommalla pääset. Vai isän uudeltako meinasit valmiit vastaukset saada? Vai pitäisikö oikein porukalla istua alas ja pohtia elämän tarkoitusta?
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu. Ja nyt lapset eivät halua mennä sinne. Nainen on karmea, kiusaa lapsia, on itse lapseton ja ilmoittanut lapsille, että inhoaa lapsia. Tilanne on se, että lapset eivät mene enää sinne.
Tätä odotellessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Liittyivät uuteen elämäntilanteeseen, joka oli lapsia kohdannut. Eivät exän, eivätkä äitipuolen syytä. Tilanne vain oli lapsille uusi ja outo ja toinen sitten sattui asiaan reagoimaan vahvemmin. Asiaa olisi helpottanut, jos olisin edes osannut aavistaa, mistä moinen johtuu. Mutta kun olin täysin tiedoton mistään muuttamisista ym.. Tilanne kyllä tasoittui ja rauhottui onneksi nopeaan. Mutta viikko siinä meni, kun kummasteltiin ja ihmeteltiin tarhassakin outoa käytöstä. Sitten kaikki purkautui yhtenä iltana ja alkoi paletti selvitä. Sitten kun käytiin asiaa läpi, niin lapsi rauhoittui. Ja kyllähän ne nyt liittyy isän uuteen puolisoon, koska pienessä päässän koki, että hänet on syrjäytetty. Ei se kenenkään vikaa silti ole. Lapset ovat lapsia ja isot muutokset ovat heillekin isoja muutoksia.
Lapsetko ei olisi noita kysymyksiä esittänyt, jos isä ei olisi muuttanut yhteen toisen naisen kanssa. Olisiko kuitenkin yhdistävä tekijä teidän ero? Meinasitko ihan oikeasti, että hän asuu hautaan asti yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Liittyivät uuteen elämäntilanteeseen, joka oli lapsia kohdannut. Eivät exän, eivätkä äitipuolen syytä. Tilanne vain oli lapsille uusi ja outo ja toinen sitten sattui asiaan reagoimaan vahvemmin. Asiaa olisi helpottanut, jos olisin edes osannut aavistaa, mistä moinen johtuu. Mutta kun olin täysin tiedoton mistään muuttamisista ym.. Tilanne kyllä tasoittui ja rauhottui onneksi nopeaan. Mutta viikko siinä meni, kun kummasteltiin ja ihmeteltiin tarhassakin outoa käytöstä. Sitten kaikki purkautui yhtenä iltana ja alkoi paletti selvitä. Sitten kun käytiin asiaa läpi, niin lapsi rauhoittui. Ja kyllähän ne nyt liittyy isän uuteen puolisoon, koska pienessä päässän koki, että hänet on syrjäytetty. Ei se kenenkään vikaa silti ole. Lapset ovat lapsia ja isot muutokset ovat heillekin isoja muutoksia.
Ja se uusi elämäntilanne on ero. Ei kenellekään pitäisi tuollaisenä järkytyksenä tai yllätyksenä tulla, että se entinen kumppani muuttaa jonkun kanssa yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Liittyivät uuteen elämäntilanteeseen, joka oli lapsia kohdannut. Eivät exän, eivätkä äitipuolen syytä. Tilanne vain oli lapsille uusi ja outo ja toinen sitten sattui asiaan reagoimaan vahvemmin. Asiaa olisi helpottanut, jos olisin edes osannut aavistaa, mistä moinen johtuu. Mutta kun olin täysin tiedoton mistään muuttamisista ym.. Tilanne kyllä tasoittui ja rauhottui onneksi nopeaan. Mutta viikko siinä meni, kun kummasteltiin ja ihmeteltiin tarhassakin outoa käytöstä. Sitten kaikki purkautui yhtenä iltana ja alkoi paletti selvitä. Sitten kun käytiin asiaa läpi, niin lapsi rauhoittui. Ja kyllähän ne nyt liittyy isän uuteen puolisoon, koska pienessä päässän koki, että hänet on syrjäytetty. Ei se kenenkään vikaa silti ole. Lapset ovat lapsia ja isot muutokset ovat heillekin isoja muutoksia.
Huonosti hoidettu ero ei ole kuin vanhempien syytä.
Miten usein teillä sitten lapset tapaa isäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen ei luultavasti halua tavata sinua. Varsinkin lapsettomalle voi olla kova pala, että lapsen lisäksi kuviossa tulee jollain tapaa pyörimään mukana se entinen puoliso. Jos itsellä on lapsia, osaa ehkä suhtautua asiaan lasten kannalta.
Itse olisin kyllä ollut valmis tapaamaan mieheni exän. Valitettavasti vaan hänellä meni vuosia aikaa tottua ajatukseen, ettei tule saamaan miestä takaisin, joten minun ilmestymiseni miehen elämään oli hänelle kuin punainen vaate härälle.
Tätä olen myös miettinyt. Ehkä hän ei osaa ajatella asiaa kannaltani. Eiköhän hän viimeistään omien lasten myötä ala ymmärtää...
Vierailija kirjoitti:
Miten usein teillä sitten lapset tapaa isäänsä?
Puolet ajasta isällä. Eli paljon!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin haluaisin tavata. Monesti juuri on näitä perheväkivaltatapauksia missä se isän/äidin uusi puoliso onkin käynyt käsiksi ja täälläkin palstalla sitten kuorossa ihmetellään "miksei äiti/isä huomannut". Eli ihan turvallisuuden nimissä, ja sen takia että saanhan minä tavata kaikki päiväkodin/koulunkin työntekijät. Ihan asiallisesti voi sanoa moi olen x ja jatkaa elämää.
Moi! Olen Tiina. Moi! Olen Jaana. Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti ilman perheväkivaltaa, kun olivat sanoneet toisilleen moi ja jatkaneet elämää.
Huh mitä porukkaa täällä. Onneks mun miehen nykyinen on sen verran järkevä, että ymmärsi miksi mulle ja exälle on tärkeää, että kaikilla on puheyhteys ja yhteystiedot. Meidän lapsi asuu viikko-viikko systeemillä ja on epileptikko, eli jos hän saa kohtauksen on myös miehen nykyisen tärkeää tietää miten toimitaan ja saada yhteys ja tieto jompaan kumpaan meistä vanhemmista. Hän kun pakostakin on välillä lapsen kanssa kahdestaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi voi hyvin niin mitä hittoa asia sinulle kuuluu?
Mikä kuuluu? Yleensä lasten asioista pitää yhteishuoltajuudessa viestitellä ja vähän neuvotellakin. Ja voi olla, että siinä mielessä pitäisi joskus olla yhteydessä myös naisten kesken. Ei siinä sen kummemmasta kyttäämisestä tai "hyväksynnän antamisesta" ole kyse, jos sinä sitä luulottelet. Kyse on vaan siitä, että lasten kanssa on uusperheessä tekemisissä myös se nyksä, ja kun yhdessä asutaan, nyksän kasvatuslinjat ja tekemiset vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Siksi puheyhteyden luominen on hyväksi lapsille ja sitä kautta kaikille asianosaisille.
7
Lapsen vanhemmat hoitakoon lapsensa ja neuvottelut yms. mitä tahansa kuvittelettekin muka kuuluvan myös sille uudelle puolisolle. Ei kuulu. Teidän lapsen asiat ei kuulu minulle. Isä huolehtii vastuista ja velvollisuuksista jo ihan itsenäisesti. Minun ei tarvi ohjata, säädellä tai auttaa niissä mitenkään. Hän on jo ihan iso poika joka tuntee vastuunsa. Vaikka sinun lapsesi kuuluu minun elämään niin sinä et siihen kuulu, etkä tule kuulumaan.
Itse nyt jollain kummalla tavalla olen käsityksessä, että lasteni asiat kuuluvat myös uudelle puolisolle ja myös hän on kasvatusvastuussa lapsistani. Onhan hän iso osa heidän elämäänsä! Tietenkin tärkeimmät päätökset kuuluvat niille biologisille vanhemmille. Mutta kyllä ainakin itse haluaisin lapsilleni osallistuvan äitipuolen (ja isäpuolen myös). Tietenkin eriasia, jos lapset olisivat jo isompia, mutta nämä kun vaativat vielä monta, monta vuotta perään katsomista...
Ehkä olen hieman omituinen, mutta jollain tavoin olen ajatellut, että esim. äitipuolen puhelinnumero olisi hyvä olla hätätapauksia varten tiedossa. Että hän olisi ihminen, jolle voisi tarpeen mukaan luottaa lapset hoitoon. Nyt siis ääriskenaariot jostain äkillisestä sairaskohtauksesta tms.!! Näin nyt ei taida tapauksessamme käydä, koska pelkkä esittely näyttää olevan liikaa toivottu. Itse ainakin koen, että oma mies on täysillä osana lasten elämää (vaikkei edes virallinen isäpuoli olekaan). Leikkii, komentaa, hoitaa. Ja samalla tavoin itse koen olevani hänen lapsistaan vastuussa, kun kanssamme ovat. Heidän äitinsä kanssa tosin välit ovat aivan erilaiset ja käymme jopa yhdessä uimahalleissa ym (lasten kanssa tietenkin, ei muuten olla tekemisissä). Semmoisia välejä en osaa edes unelmissani kuvitella, mutta tuo esittelykin olisi jo kova sana... Itselle ainakin automaattisesti miehen ex kuuluu elämään. Onhan hän lasten äiti! Ja mikä parasta, hän näyttää olevan ihan samaa mieltä asiasta.
Enkä pitäisi vain kysyä asiaa uudelleen. Yrittää perustella hieman enemmän. Jos hän sitten tajuaisi, että voisi olla ihan fiksukin asia esitellä meidät. Jollain tavoin harmi juurikin lasten kannalta, koska esim. tämä yhteenmuutto on kovasti mieltä askarruttanut, enkä sitten tiedä, mitä voisin heille asiasta puhua. Kun virallisesti en edes tiedä mistään muutosta mitään. Olen sitten vain ympäripyöreästi puhellut, että onpas kiva juttu ja näin aikuiset tekevät, kun toisistaan tykkäävät. Ehkä pitäisi vain pamauttaa exälle, että "muutitte sitten yhteen". Jotenkin vain olen odottanut, että hän itse asian toisi esille... Ei tämmöiset asiat kuulu pienten lasten kerrottaviksi. Veikkaanpa vain, että pian saan kuulla uudesta sisarestakin heidän suustaan. :D
ap
Lapsille ei tarvitse aikuisten tekemisiä sen kummemmin perustella. He ovat yhteen muuttaneet, koska pitävät toisistaan. Ei sen mitään amerikantiedettä pitäisi olla kenellekään, että siitä mitään ylianalyysiä pitää tehdä.
Uusi puoliso ei ole henkilö jolle sysätään kasvatus tai hoitovastuu. Jos isä sen sairaskohtauksen saa niin eiköhän se äidin numero sieltä isän puhelimisesta tarvittaessa löydy.
Leikin, hoidan, teen ruokaa ja olen läsnä siinä päivittäisessä arjessa, mutta sinun puhelinnumerolla en tee mitään.
En tiedä, oletko provo vai muuten vain käskäs ihminen. Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaiset. Joskus voi tulla eteen tilanne, missä äiti on 500km päässä, isä ei vastaa ja mummoja ei ole. Silloin olisi kiva olla sen tutun äitipuolen numero hallussa, ettei tarvitsisi vierasta ihmistä lähettää lasta hakemaan tarhasta/viemään ensiapuun... Mutta, ihan miten vaan. Kyse oli ääritapauksista, joita onneksi erittäin harvoin vastaan tulee.
En ole syssäämässä kenellekään kasvatus-/hoitovastuuta. Mielestäni tämmöinen vain on jokaisella, joka lapsen elämässä haluaa mukana olla. Tietenkin ne viralliset vanhemmat ovat kaikesta päävastuussa, mutta kyllä jokainen aikuinen on jollain tavoin vaikka sitten se roolimalli. Jos parempi ilmaista asia niin.
Tuosta lapsille selittämisestä. Pienet utelevat, kyselevät ja ihmettelevät. Tämmöisiinkin peruskysymyksiin olisi helpompi vastata, jos koko muutto ei olisi tullut täysin yllätyksenä. Ei ole rakettitiedettä ei, mutta olisihan se ollut kiva pohtia vaikka valmiiksi vastauksia "Isä ei enää rakasta mua"-, "Miksi isä ei asu kotona"-kysymyksiin. Hieman puskista tulivat, varsinkin, kun vasta mutkan kautta selvisi, miksi edes kysellään/puhutaan moisia.
Miksi miehen exä on sinulle punainen vaate?? Oletko mustasukkainen, epävarma... Mistä kiikastaa? Ymmärrän, että kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jos et edes halua exää tavata, niin miten voit häntä noin sisäisesti vihata (anteeksi, mutta siltä kirjoituksesi kuulostaa).
Miten nuo kysymykset liittyy isän uuteen puolisoon? Häntäkö meinasit noista kysymyksistä syyttää? Noihin kysymyksiin kuuluu vastata neutraalisti!
Liittyivät uuteen elämäntilanteeseen, joka oli lapsia kohdannut. Eivät exän, eivätkä äitipuolen syytä. Tilanne vain oli lapsille uusi ja outo ja toinen sitten sattui asiaan reagoimaan vahvemmin. Asiaa olisi helpottanut, jos olisin edes osannut aavistaa, mistä moinen johtuu. Mutta kun olin täysin tiedoton mistään muuttamisista ym.. Tilanne kyllä tasoittui ja rauhottui onneksi nopeaan. Mutta viikko siinä meni, kun kummasteltiin ja ihmeteltiin tarhassakin outoa käytöstä. Sitten kaikki purkautui yhtenä iltana ja alkoi paletti selvitä. Sitten kun käytiin asiaa läpi, niin lapsi rauhoittui. Ja kyllähän ne nyt liittyy isän uuteen puolisoon, koska pienessä päässän koki, että hänet on syrjäytetty. Ei se kenenkään vikaa silti ole. Lapset ovat lapsia ja isot muutokset ovat heillekin isoja muutoksia.
Huonosti hoidettu ero ei ole kuin vanhempien syytä.
Tämä kaikki tapahtui monta vuotta eron jälkeen. Ei muuttanut isä uuden luo suoraan. Ero ei oikeastaan enää tähän uuteen suhteeseen ja sen muuttamisiin kuulu millään tavoin, muuta kuin tietty niin, että ollaan erottu. Ero itsessään ei ollut helppo, mutta lapsia ajatellen se käytiin läpi. Välit asialliset ja voidaan jutella niitä näitä. Lapsille ei koskaan puhuta pahaa toisesta, eikä myöskään uudesta puolisosta ym. Mielestäni aika mallikkaasti kuitenkin saatiin hoidettua lopulta. Lapsista kumpikaan ei ollut koskaan itkenyt mitään eroon liittyvää. Heille ollut selvä, että kaksi kotia. Nyt vasta taisivat ymmärtää, että aikuiset voivat asua yhdessä ja siksi kai ei sitten riittänyt ymmärrys, että miksi äiti ja isä ei asu yhdessä. Tiedä noista. Lapsen pään sisälle on vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Huh mitä porukkaa täällä. Onneks mun miehen nykyinen on sen verran järkevä, että ymmärsi miksi mulle ja exälle on tärkeää, että kaikilla on puheyhteys ja yhteystiedot. Meidän lapsi asuu viikko-viikko systeemillä ja on epileptikko, eli jos hän saa kohtauksen on myös miehen nykyisen tärkeää tietää miten toimitaan ja saada yhteys ja tieto jompaan kumpaan meistä vanhemmista. Hän kun pakostakin on välillä lapsen kanssa kahdestaan kotona.
Onneks mun miehen entinen on sen verran järkevä, että luottaa lastensa isään. Eikä ole paljon minun perääni kyselly.
Sairaus on ihan hyvä syy, mutta koita ap sinä myydä tämä asia minulle. Miksi meidän pitäsi tavata?
Minä seurustelen miehen kanssa, jolla lapsia edellisestä suhteestaan. Tulipa vanhimman ylioppilasjuhlat ja luonteva tilaisuus tavata lasten äiti, jonka olin siihen mennessä nähnyt vain pikaisesti eli käsipäivää oli sanottu. Miehen kanssa seurusteltu useampi vuosi joten ajattelin, että nytpä voimme tutustua hieman enemmän heidän äitinsä kanssa ja ehkä vaihtaa enenmän kuin kaksi sanaa. Mutta exäpä ilmoitti, ettei tule juhliin ollenkaan, jos minä olen siellä. Päättelin että miehen lapselle on äidin läsnäolo tärkeämpää kuin minun, vaikka lapsen kanssa läheiset olemmekin, joten jäin pois. Ei ole sen jälkeen tehnyt mieli tehdä aloitteita exän suuntaan. Tällainen stoori meillä. Enkä ole kyseisen ex-pariskunnan eroon osallinen millään tavalla.
Minä "pelkään" mieheni exää. Ollaan kyllä tavattu, mutta numeroita ei olla vaihdettu. Isä on äitiä suurpiirteisempi lapsiin liittyvissä asioissa ja hän vähän yritää lasten kautta hallita miten meillä asioita tulisi hoitaa. Enkä näihin asioihin välikappaleeksi halua, kun mistään laiminlyönneistä ei ole kyse.
Nykyinen ei luultavasti halua tavata sinua. Varsinkin lapsettomalle voi olla kova pala, että lapsen lisäksi kuviossa tulee jollain tapaa pyörimään mukana se entinen puoliso. Jos itsellä on lapsia, osaa ehkä suhtautua asiaan lasten kannalta.
Itse olisin kyllä ollut valmis tapaamaan mieheni exän. Valitettavasti vaan hänellä meni vuosia aikaa tottua ajatukseen, ettei tule saamaan miestä takaisin, joten minun ilmestymiseni miehen elämään oli hänelle kuin punainen vaate härälle.