Mies löi, jäisitkö vai lähtisitkö?
Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 9vuotta. Riitoja on ollut aikaisemminkin eikä sillon mies ole osoittanut uhkaavaa käytöstä tai väkivaltaa. Nyt kahdella viimeisimmällä kerralla, kun on riidelty, niin mies on vaikuttanut todella uhkaavalta ja riidan pahentuessa hän on lyönyt minua. Heti lyömisen jälkeen on näyttänyt säikähtäneeltä ja mennyt ulos/toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Ensimmäisellä kerralla mies vaikutti oikeasti katuvan tekoaan ja annoin sen anteeksi. Nyt pari päivää sitten sama tapahtui uudestaan ja mies kyllä vaikutti nytkin katuvalta, mutta väkisinkin tulee mieleen, että tuleeko tämä tapahtumaan taas jossain vaiheessa uudestaan ja/tai paheneeko ajan kanssa.
Nyt tämä huolettaa ehkä vielä enemmän, koska olen raskaana enkä missään nimessä haluaisi asettaa lasta vaaraan. Aiemmin mies ei kuitenkaan ole ollut millään muotoa väkivaltainen vaan kaikin puolin ihana mies.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo kirjoitin mies ei halua lähteä pariterapiaan ja/tai hakemaan apua tuohon väkivaltaisuuteensa ja keskustelemaan asioista ulkopuolisen kanssa. Ehdotin kumpaakin, että menee yksin tai sitten yhdessä. Sain tähän ehdotukseeni mieheltä vastauksen, että kyllä hän pystyy ilman kenenkään apua lopettamaan lyömisen ja ettei hän halua myöskään keskustella muista asioista ulkopuolisille.
Niin ja riitoja meillä ei mielestäni ole usein, kun ennen viimeisintä riitaa edellinen riita oli vajaa puol vuotta sitten ja ennen tota en edes muista millon viimeks riideltiin.
ap
Valitettavasti mies ei jätä sinulle juurikaan vaihtoehtoja. Hän on jo todistanut teoillaan, että ei pysty itsekseen lopettamaan lyömistä, kun lyöminen ei jäänyt siihen yhteen kertaan. Sääli 9 vuoden suhteen ja lapsen vuoksi, mutta yksinäsi et voi suhdetta pelastaa. Ainoastaan itsesi ja lapsesi. Tämä on puhtaasti miehen valinta. Nyrkillä kasvoihin lyöminen on jo todella vakavaa väkivaltaa.
Mun ex oli niin ihana ja kultainen, selvinpäin. Kertoi kyllä, että isä oli väkivaltainen juoppo, joka hakkasi. Alkoi pikkuhiljaa selvitä, että myös ex oli arvaamaton humalassa. Lopulta täysin yllättäen ilman riitaa tai muuta heitteli mut pitkin kämppää seinille, piti veistä mun kurkulla, löi päätä lattiaan jne. Jos olisin ollut raskaana, niin olis ollut sen muksun loppu:( muuten tosi pidetty ja menestyvä kaveri. En lähtenyt vielä tuolloinkaan, koska olen vitun idiootti. Onneksi häivyin lopulta.
Kyllä mä lähtisin, jo se ensimmäinen lyönti on liikaa.
Toivottavasti olet ymmärtänyt lähteä, se kolmas lyöntikin tulee ihan varmasti!
Haluaisin myös kuulla ap:n päätöksen.
Kiitokset vielä kaikille vastauksista.
Minä olen päättänyt lähteä suhteesta, koska mies pysyi kannassaan, ettei hän omasta mielestään tarvitse ammattiapua ja että ei silti tulisi lyömään enää, vaikkei ulkopuolista apua hakisikaan. Minä en vaan voi luottaa tähän, saman lauseen kuulin jo ensimmäisellä kerralla ja niin vaan löi uudestaan. Lisäksi itseni lisäksi asettaisin myös vauvan vaaraan, jos jäisin eikä mies hae apua.
Päätös ei ollut mitenkään helppo, koska takana on pitkä liitto, mutta tämä on varmasti se oikea päätös.

Hyvä. Tsemppiä jatkoon!
Oikea päätös, pärjäät vauvan kanssa hyvin yksinkin
Ihan oikea ratkaisu, ainoastaan silloin olisi voinut harkita suhteen jatkumista jos olisi hakenut apua. Se nyt vaan on sillä tavalla, että olipa lyöjä mies tai nainen on tälläisellä ihmisillä vakavia psyykkisiä ongelmia yleensä ja olisi syytä hakeutua avun piiriin.
-mies
Vittu että sinä olet tyhmä akka! Miehesi on käynyt kurkkuusi kiinni, töninyt & uhkailee väkivallalla jolloin sinä elät pelossa omassa kodissasi ja teillä on lapsi!! Sinulta pitäisi ottaa lapsi pois & voisit jäädä ihan keskenäsi odottelemaan milloin tuo kurkkuun käyminen venyy liian pitkäksi ja miehesi "vahingossa" kuristaa sinut hengiltä koska et lopettanut riitelyä! Siiiiis millainen äiti kasvattaa lastansa tuollaisessa ilmapiirissä hullun miehen kanssa!!?
Kuten jo aiemmin kirjoitin raskaus selvisi vasta vähän sen jälkeen kun mies oli ekan kerran lyönyt. Ja kyllä näin jälkeenpäin ajateltuna typerää jäädä tuon lyönnin jälkeen, mutta halusin antaa mahdollisuuden ja tiesin myös kaverin miehen lyöneen kerran, mutta heillä sitä toista kertaa ei ole vielä 10v jälkeenkään tullut.
Eikä meillä vielä ole konkreettisesti lasta, olen vielä raskaana.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vittu että sinä olet tyhmä akka! Miehesi on käynyt kurkkuusi kiinni, töninyt & uhkailee väkivallalla jolloin sinä elät pelossa omassa kodissasi ja teillä on lapsi!! Sinulta pitäisi ottaa lapsi pois & voisit jäädä ihan keskenäsi odottelemaan milloin tuo kurkkuun käyminen venyy liian pitkäksi ja miehesi "vahingossa" kuristaa sinut hengiltä koska et lopettanut riitelyä! Siiiiis millainen äiti kasvattaa lastansa tuollaisessa ilmapiirissä hullun miehen kanssa!!?
Vierailija kirjoitti:
Vittu että sinä olet tyhmä akka! Miehesi on käynyt kurkkuusi kiinni, töninyt & uhkailee väkivallalla jolloin sinä elät pelossa omassa kodissasi ja teillä on lapsi!! Sinulta pitäisi ottaa lapsi pois & voisit jäädä ihan keskenäsi odottelemaan milloin tuo kurkkuun käyminen venyy liian pitkäksi ja miehesi "vahingossa" kuristaa sinut hengiltä koska et lopettanut riitelyä! Siiiiis millainen äiti kasvattaa lastansa tuollaisessa ilmapiirissä hullun miehen kanssa!!?
No vittu että sinä olet lukutaidoton imbesilli-paska. Vedä itsesi jojoon.
Jos oma mieheni (16 vuotta yhdessä, 2 lasta, maailman kilteimpiä ihmisiä) löisi minua kerran, niin antaisin yhden tilaisuuden hakea apua. Koska hänen kohdallaan pitäisin todennäköisenä, että kyse olisi tilapäisestä äärimmäisestä stressitilanteesta. Jos toistuisi, niin lähtisin HETI.
Mutta sinuna lähtisin. Tutkimusten mukaan väkivaltaiset miehet alkavat usein käyttää väkivaltaa ekan lapsen odotusaikana, mistä lähtien tilanne vain pahenee. Lisäksi hän on lyönyt jo kaksi kertaa! Voin vannoa, että vastasyntyneen vauvan kanssa tarvitset turvallisen ympäristön ollaksesi hyvä äiti lapsellesi. Itkettää ajatellakin, että joku juuri synnyttänyt äiti ja pieni vastasyntynyt joutuisivat elämään pelon ilmapiirissä.
Lähde. Jos lyö kerran, lyö toistekin ja sama homma jatkuu.
Hyvä päätös, kyllä te pärjäätte kaksinkin!
Lähtisin. Niin pitäis sunkin tehdä. Olisin itse asiassa lähtenyt jo ensimmäisestä lyönnistä. Tuo on toistunut jo kaksi kertaa eli tulee todennäköisesti eskaloitumaan tulevaisuudessa. Lähde ennen kuin päädyt numeroksi todella surulliseen tilastoon. Haluatko lapsesi kasvavan väkivaltaisessa kodissa ja pelon ilmapiirissä?
Olen kerran jeesannu omaa mutsia, se oli kämppiksenä yhdelle agressiiviselle miehelle joka oli innostunut viinaa ja pillereitä vetämään, kuulin että asunnossa on ase myöskin. Tuon jälkeenkun kuulin aseesta hoidin asiat niin, että mutsi hoidettiin kämpästä nopeammin ulos ennenkuin kerkesi edes kissaa sanomaan, yhden kaverin otin vielä mukaan pitämään silmällä sitä ukkoa, jos tekisi mitään äkkinäisiä liikkeitä oltaisiin laitettu se nippuun.
Ei hullujen kanssa pidä jäädä neuvottelemaan ja pyytäkää apua edes läheisiltä.