Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Omien vanhempiesi tekemät kasvatusvirheet, joita et halua toistaa
05.05.2016 |
En kuittaile ilkeästi lapselleni parista lisäkilosta. Olin lähes koko lapsuuteni normaalipainon alarajoilla (joskus alipainoinenkin) ja kun teininä sain pari kiloa lisää, äitini käski laihduttaa ja naljaili, että olen pullukka. Myöhemmin olen katsonut kuviani tuolta ajalta ja olin oikeasti TODELLA hoikka! Kaikki muut huomauttelivat aina laihuudestani.
Otan vakavasti lapseni terveysongelmat, jotka haittaavat normaalia arkea. Minun vanhempieni mielestä: jos ei ollut pää kainalossa ja jalka poikki, niin ei ollut mitään ongelmaa.
En sido lapseni ihmisarvoa hänen koulumenestykseensä. Sain itse lapsena ja nuorena joka kerta hirveät huudot ja haukut, jos sain jostakin kokeesta numeroksi alle 9.
Joo, opin nuorena vihaamaan koulunkäyntiä ja omaa vartaloani. En ikinä halua omalle lapselleni samaa.
Kommentit (23)
En pakottaisi poikaa urheilemaan jos sitä ei vittujakaan kiinnosta. Kuten minua pakotettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hauku lapselleni enkä lapseni kuullen hänen isäänsä tai isäns sukua ja perhettä, vaikka mikä olisi, vaan pyrin puhumaan heist myönteisessä hengessä, olivatpa ajatukseni heistä toisinaan mitä hyvänsä.
Semmoinen repii lapsen hajalle. Lapsella on oikeus isäänsä, vaikka itse olisin huomannut valinneeni elämänkumppanini väärin.
En korota poikia tyttöjen yläpuolelle.
Annan joka päivä ravitsevaa ruokaa valmispitsojen sijasta, ja pidän huolta ettei ole nälkä.
Vien lääkäriin ja annan lääkkeitä jos on tarve.
Huolehdin että on lämpimät vaatteet ja että hiukset on harjattu yms hygieeniaan liittyvää
En hauku tai huuda, ainakaan toivottavasti paljoa
Pidän talon suht siistinä
Pidän itsestäni huolta ja olen sosiaalinen ja huolehdin että lapsenikin on/ovat
Pidän huolta suhteestani mieheen sekä raha-asioistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ei ole pakko syödä, jos ei halua. Maistaminen on kyllä suositeltavaa. Toiseksi, lapsi ei voi IKINÄ tehdä mitään niin väärää, että minkäänlainen fyysinen kurittaminen (ts. väkivalta) olisi perusteltua. Kaikki asiat pitää pystyä selvittämään keskustelemalla. En myöskään puhu lapseni kuullen paskaa hänen toisesta vanhemmastaan, vaikka miten välillä vituttais. Hänellä on oikeus muodostaa itse oma mielipiteensä isästään ja hänen suhteensa tähän ihmiseen on myöskin hänen omansa, minun ei tarvii mennä siihen härväämään yhtään.
Teini-ikäiselläni on selkeät kotiintuloajat, joista neuvotellaan vain erityistapauksissa. Ja eiköhän ne kerrat, joina minua on löyty, opettaneet, että se on väärä tapa. Onneksi olen melko rauhallinen ihminen. Enkä paheksu, jos koulusta tuodaan joskus vähän vaatimattomampiakin arvosanoja, kunhan nyt kuitenkin jotakin opiskelun meininkiä ilmenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annan aikaa ja leikin lapsen kanssa. En ole niin nipo siisteydestä ja järjestyksestä ja tarkasta ruoka-ajasta (toki näistä huolehdin), etten ehtisi leikkimään, juttelemaan jne.
En aio jäädä suhteeseen vain lasten takia, jos käy niin ikävästi, että emme enää rakasta toisiamme. Isä ja äiti olivat yhdessä 22 vuotta, joista vähintään 12 olivat toisilleen tiuskivia kämppiksiä. Koskaan ei tehty mitään perheenä ja ainainen kodin kireä ilmapiiri, jos molemmat olivat samaan aikaan kotona, on iäksi pinttynyt muistiin. Muistan jo kymmenvuotiaana toivoneeni, että eroaisivat.
En hauku lapsilleni isäänsä. Äiti haukkui isää kun tämä ei ollut kuulemassa, ja jossain vaiheessa teininä suorastaan vihasin äitiä kun haukkui isää, joka oli (on edelleen) hyvä ja mukava isä meille lapsille.
En koskaan sano "etkö sä osaa" ja "et sä mitään osaa" ivallisella äänellä kun joku ei onnistu. Äidillä oli tapana tiuskaista noin, ja luulen, että sieltä juontaa juurensa epävarmuus itsestäni.
En jätä halaamatta ja sanomatta, että rakastan. Meillä ei koskaan sanottu, että välitetään ja halattiinkin tosi tosi harvoin. Aikuisena olen tehnyt suuren työn itseni kanssa, että opin koskettamaan toista ihmistä ja sanomaan, että rakastan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jätä pientä lastani keskenään kotiin, kun lähden ryyppäämään moneksi päiväksi.
En voi sallia, että lapseni itkee äidin perään kun tämä ryyppää päiväkausia teillä tietymättömillä ja isäkin kuolee viinaan jo nuorena.
En tuo baarista kotiin jatkoille edellispäivänä linnasta vapautuneita sekopäitä.
En aio sallia, että lapseni näkee kun minua puukotetaan ja pahoinpidellään henkihieveriin ja joutuu soittamaan poliisin ja ambulanssin.
En aio sallia, että lastani uhkaillaan miesystävieni toimesta esimerkisi veitsellä ja lapsen täytyy paeta kotoaan yöhön.
En hankkiudu delirium tremens-tilaan.
En pidä muita tuttaviani ja alkoholia lapsiani rakkaimpana asiana.
En aio sallia, että lapseni joutuu lastenkotiin.
En kiusaa lastani, jos tämä sanoo aikuisena, ettei halua olla kanssani missään tekemisissä enää koskaan.
Kerron lapselleni, että rakastan häntä ja olen aina hänen tukenaan ja että hänellä on älyä, jolla hän voi pärjätä elämässään eikä ole ketään huonompi.
Ja en edes jaksa kirjoittaa kaikkea, mutta noista nyt lähdetään liikkeelle.
En alistu puolison kaltoinkohtelulle. Minua ei lyödä, kuristeta rai uhkailla. En suostu olemaan miehelleni vain ilmainen siivooja, kokki, sihteeri, pyykkäri, lastenhoitaja ja jokapaikanhöylä, vaan hoidamme yhdessä ja sovitusti asiat. Minulla on oma tili minne oma palkani menee, eikä puolisolle suoraan. En siedä huorissa käyntiä tai ylipäätään pettämistä avioliitossa.
En arvosta lapsiani sen mukaan miten pitkälle ovat kouluttautuneet tai miten hieno ura heillä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosisi toista ja paapoisi häntä ja katsoisi hänen tekemisiään sormien läpi vaan asettaisin selkeät ja samat rajat.
Palkitsisin edes joskus jos on käyttäydytty hyvin.
Opettaisin ja pakottaisin kotitöihin edes jonkin verran.
En solvaisi teiniä joka piileskelee huoneessaan illat ja viikonloput vaan muistaisin itseäni ja toteaisin sen olevan ihan ok ja kuuluvan joillain vaan ikään.
Mulla on kyllä ollut ihan hyvät vanhemmat, ei oo mitään traumoja jäänyt mutta tuollaiset pikkuasiat välillä vituttelee :)
Haluan olla mahdollisille lapsilleni lämmin ja turvallinen. Omat vanhempani olivat kylmiä ja etäisiä.
Haluan kohdella lapsiani tasa-arvoisesti. Lapsuudessani (ja edelleen aikuisuudessakin) on ollut todellakin kaikille meille selvää että kuka tai ketkä ovat äitin suosiossa ja ketkä eivät.
Haluan ylipäätään tuntea lapseni ja olla kiinnostunut lapseni elämästä. Olisi upeaa jos voisi olla lämpimät ja välittömät välit lapsien kanssa.
Haluan olla äiti joka ei syyllistä. Tai yritä syöttää lapselleen vääriä mielikuvia hänen taidoistaan tai kyvyistään. Esimerkiksi oma äitini suorastaan vastusti jatko-opintohaaveitaan, koska hänen mielestään en ollut soveltuva korkeakoulutukseen. No olen aina päässyt niihin kouluihin joihin olen halunnut, ja vain pieni prosentti pääsi sisään tähän josta valmistun seuraavaksi. Minua ei edes onniteltu koulupaikasta...
Haluan että lapsilleni tulee terve itsetunto.
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monia virheitä keksin, mutta viime aikoina minua on vaivannut erityisesti yksi piirre kasvatuksessamme. Veljeni oli se "kultainen lapsi" joka aina sai tahtonsa lävitse ja jonka kaikki virheet selitettiin muiden syiksi. Veli oli esimerkiksi todella väkivaltainen minua kohtaan, mutta vanhemmat selittivät aina että oli oma vikani kun olin ärsyttänyt (ja en siis todellakaan tehnyt niin - veli sen sijaan haukkui ja kiusasi minua usein).
Jos minä sain kokeesta kasin sain haukut, mutta kun veli sai pelkkää vitosta ja kutosta niin ongelma oli siinä että naisopettajat eivät osaa käsitellä häntä, koska naiset ovat perseestä.
Veli oli koulukiusaaja, ja jälleen ongelma oli taas se, että kiusattu on niin ärsyttävä.
Rattijuopumuksesta on saanut sakot kaksi kertaa, siihen syynä on että on epäreilua että poliiseilla on juhannuksen ja vapun kaltaisina aikoina ratsioita.
Lopputuloksena veli on aikuinen mies joka vuodesta toiseen asuu kotona ja joka ei ole toisen asteen opintojen jälkeen päässyt sisään minnekään kun ei jaksa lukea. Vanhemmat keksii joka vuosi syyttää jotain mikä häiritsi veljen keskittymistä, oikeasti kultamussukka olisi kyllä päässyt sisään. Samoin (pätkä)töissä on ollut ongelmia kun naiset ovat huonoja pomoja ja nillittävät jostain ajoissa olemisesta tai työlainsäädännöstä.
Vähän pelkään että mitä tapahtuu jos alkaa seurustella kun yhdistetään vuosien mittainen naisten mollaaminen siihen että niin sisaruksen hakkaaminen, kuristaminen ja potkiminen kuin koulukiusaaminenkin ovat uhrien omaa syytä kun ovat ärsyttäneet.
En aio hyväksyä henkistä väkivaltaa kodissamme 20 vuotta. Kannan vastuun perheeni hyvinvoinnista ja annan lapseni kasvaa omaksi persoonakseen.
Oma menneisyyteni aiheutti minulle masennuksen, paniikkihäiriön, pakko-oireisen häiriön, ahdistuneisuushäiriön ja vaikeudet selvitä elämästä.
Mielenkiintoinen ketju. Huomaa, miten erilaisia asioita ihmiset ovat joutuneet kestämään, mutta miten ne silti ovat mielessä kaikilla.
En käytä ruumiillista kuritusta, edes uhkaa sillä. Olen vasta oman lapsen myötä herännyt miettimään, mitä omien vanhempien päässä liikkui - lyödä nyt puolustuskyvytöntä lasta. Ovat itse joskus todenneet että "ei ollut muuta keinoa". On oltava ja haettava apua jos ei osaa muuten. Ruumiillinen kuritus on sadismia ja kaikkien tutkimusten mukaan todella haitallista kasvulle ja kehitykselle.
Yritän tehdä kovasti töitä sen eteen, että mulla ei olisi yhtä lyhyt pinna kuin omilla vanhemmilla oli. Tuntui että jatkuvasti oli sellainen riitainen, väsynyt ja turhautunut ilmapiiri, vaikkei mitään varsinaista syytä oikein ollut - oltiin aika kilttejä pilttejä. Ymmärrän jollain tasolla että jaksaminen lasten kanssa on vaikeaa, välillä se on mullekin. Mutta en halua että lapset joutuvat kulkemaan jatkuvasti varpaillaan ettei äidillä mene hermot heti kun joku mutka tulee matkaan. Yritän sietää paremmin aihan tavallisia arjen vastoinkäymisiä.
Alue: Aihe vapaa
En anna mahdollisen isäpuolen kontrolloida lapsen elämää minun ylitseni niin kuin oma isäpuoleni teki