Lue keskustelun säännöt.
raivostuttava teini
Väsynyt
02.05.2016 |
Olen ihan lopussa teinitytön kanssa. Eilen tilanne kärjistyi siihen että menetin hermot aivan totaalisesti ja uhkasin väkivallalla, raivosin ja kirosin. Megaluokan morkkis ja paha olo, siksi lähdin kirjoittamaan tänne. En kaipaa moralisointia tyyliin, olisit kasvattanut aiemmin ettei tarvitse mennä tähän pisteeseen.
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Nykyäänkin liittyy usein velvoitteisiin. Eilen piti siivota keittiö. Vetkutteli ja roikkui puhelimella aamusta eikä tapahtunut mitään. Lopulta aloitti työn kun isänsä komensi lujasti. Teki tahallaan huonosti, heitteli kipot tiskikoneeseen jne. Inttää loputtomiin. Puhuu aina kaikille perheenjäsenille epäasiallisesti jne
Alan olla neuvoton. Kokeiltu on: ystävällisesti rakkautta osoittaen, uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla, selkäsaunat sanomalehdellä (tiedän että on laissa kiellettyä) on viety jopa psykologille sen jälkeen kun tarttui pari vuotta sitten pelkääjän paikalta rattiin kun ei olisi halunnut lähteä ostamaan uutta takkia. Siellä sanottiin että on normaali iloinen, kohtelias ja yhteistyökykyinen lapsi.
Kahden nuoremman kanssa ei ole ollut ikinä tämän luokan ongelmia. Heidän kanssaan normaalia kiukuttelua joka menee todella helposti ohi.
Auttakaa :(
Kommentit (164)
Tuskin nuo ongelmat mistään lehdellä lätkimisestä johtuvat. Omassa lapsuudessani tuo oli tavallista ja hyväksyttyä, silti meistä (minä, kaverini, serkkuni) kasvoi ihan normaaleja hyvin käyttäytyviä nuoria ja aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia aloittajalle. Turha lukea näitä provosoivia kirjoituksia, selvääkin selvemmin näkee, että osa on kirjoitettu ihan pahansuovassa tarkoituksessa, osa provoja, osa sössöttää vaan omaa tekopyhyttään. Onhan se hyvä paasata, kun ei ole mitään kokemusta vaikean lapsen kasvatuksesta.
Hae apua. Ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.
Eräässä ystäväperheessäni oli tällainen haastava lapsi ja kyllä siinä ihan kodin irtaimistoakin tuhoutui, kun neiti antoi palaa...
Lapsi/nuori/teini ei ole mikään "tyhjä paperi", hän on JO luonteeltaan tietynlainen. Kaikki tuntevat ikäviä, ilkeitä, pahansuopia ja narsistisisia ihmisiä. Ei heistä ole naps tietyssä iässä tullut sellaisia, se mitä he ovat, on ollut heissä jo lapsena. Toisista tulee huonoistakin perheoloista ns. hyviä ihmisiä. Miksi siis hyvistä perheoloista ei voisi tulla ns. pahoja ihmisiä?
Istuit kaksi tuntia päällä? Mitä helvettiä???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Niinpä, jos mun äiti olis istunut mun päällä kun 11-vuotiaana sain kiukkukohtauksen, niin siitä jäisi todellakin trauma. Jos 11-v saa kiukkukohtauksen, vaikkakin sellaisen missä sylkee/raapii/potkii, vanhemman tulee hoitaa se rauhallisesti ja turvallisesti, ei päällä istumalla. Ja miksi ap perustelee omaa toimintaansa edelleen tällä jos tyttö on nyt teini? Minusta kuulostaa että ap:tä häiritsee tytön yleinen murrosikä, esim tuo että asenne on tytöllä että pyörittelee silmiään, mikään ei kiinnosta jne. Teini-ikä voi olla sellaista. Ja jos lapsi näkee että oma äiti halveksuu hänen luonnollista itsenäistymisprosessiaan, varmasti tulee vielä hankalampi murrosikä.
Mutta tuo päällä istuminen. Niin oksettavaa ja järkyttävää, miten sokea voi äiti olla omalle vallankäytölleen tässä ketjussa!
Kuten miten? Sanomalla "älä kulta kiltti tee tuollaista, muista että me rakastetaan sua!" jostain sivusta samalla kun lapsi huutaa ja karjuu, pahoinpitelee perheen lemmikkejä ja nuorempia sisaruksiaan, hakkaa omaa päätään seinään, rikkoo olkkarin ikkunat ja oman huoneensa oven sekä puolet talon astioista, satuttaa itsensä sirpaleisiin, tulee veitsen kanssa päälle ja huitoo sillä kaikkia jotka yrittävät lähelle... Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit, oi ylivertainen äiti, joka et selvästikään ole koskaan edes etäältä nähnyt todellista raivokohtausta?
Huutaisin ihan jollekin muulle kun sille lapselle. Huutaisin neuvolat, yms sellaiset instansit, joilla on ammattitaitoa tälläiset asiat hoitaa. Rakkautta on myös antaa periksi ja toimittaa noin käyttäytyvä lapsi hoitoon jopa kodin ulkopuolelle! Eli kyllä hankkituisin lapsesta eroon, jos hän vaarantaa oman sekä muiden terveyden. Tukehdu sinä tuohon tekopyhään hurskahteluun.
Eihän tässä huutamisesta ollut puhe vaan päällä istumisesta.
Et vastannut kysymykseen, että mitä mitä sinä tekisit siinä tilanteessa, kun tuollainen kuvailemani kaltainen raivari on päällä.
Mutta okei, jälkikäteen lähettäisit lapsen pois kotoa. Eli hänet otettaisiin huostaan ja pistettäisiin sijaisperheeseen tai koulukotiin. Miten sinä luulet aikuisten noissa paikoissa taltuttavan lasten väkivaltaiset raivarit, jos ei päällä istumalla ja kiinnipitämällä? Tunnen sekä sijaisperhevanhempia että koulukodissa töissä olevia tyyppejä, ja niiden jutut on juuri tuollaisia, että milloin joutui istumaan raivoavan kuusivuotiaan päällä tuntikausia, milloin taas kaksi raavasta miestä joutui taltuttamaan aseen kanssa riehuvan teinin niin, että heittivät maahan ja toinen istui jalkojen päällä ja toinen piti koko painollaan käsistä kiinni...
Kovin on kapea näkemyksesi miten lasta voidaa auttaa kodin ulkopuolella. Lasta voidaan hoitaa kodin ulkopuolella muullakin kuin vain ottamalla huostaan koulukotiin tai sijaisperheeseen.
Värikynät on oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön niin en ihan tosissani ottaisi noiden tyyppejen juttuja.
Minä olen ollut töissä sekä lasten-että nuorten suljetulla osastolla, ja kyllä ne väkisinpaikallaanpitämiset ovat ihan arkipäivää. Pakko se on, ei siinä enää kauniit sanat auta.
Saa olla aika pumpulissa kasvanut jos kuvittelee kaiken selviämällä neuvottelemalla tai ilman voimaa.
no olisko se sitten oikea paikka myös ap:n lapselle/nuorelle? Jos se suljetulla on arkipäivää. Ei nimittäin kuulosta aivan tasapainoiselta perhe-elämältä sellainen jossa lapsen päällä istuminen (parikin tuntia) on sitä arkea. Miltä se näyttääkään niiden sisarusten silmissä ja millaiset kasvatusmallit he saavat. Ja millaiset traumat tuo ap:n teini saa kun joku istuu PARI TUNTIA päällä. Tuohan on väkivaltaa.
"Istuit kaksi tuntia päällä? Mitä helvettiä???"
Nimenomaan sitä - helvettiä.
Kun ei penska muulla laannu.
Luin koko ketjun läpi, kun meillä on kaksi tuollaista "syliin lukittavaa".
Ei nyt ainakaan silmille hyppinyt, että yksikään näistä, joiden mielestä kaikki selviää puhumalla ja päänsilittelyllä, olisi vastannut kysymykseen, mitä tehdä kun se puhuminen ei mene perille vaan päälle tullaan potkien ja sylkien? Tulipa kirjoitettua todellinen kielioppihirviö, mutta asia käynee siitäkin selväksi.
"No no, Jaakko-Liisa, sisarukset on hakattu ja edelliskerrasta ehjiksi jääneet ikkunat rikottu, joten laitapa nyt se puukko pois, niin jutellaan se paha olo veks."
Ja olihan se yhden tolvanan värikynäehdotelma vitsi? Olihan?
"Äläpä lyö äitiä, väritetään mieluummin näitä kuvia."
Kertokaapa nyt joku teistä ymmärtäjistä, että mitä voi tehdä tilanteessa, jossa materiaalisten ja/tai henkilöön kohdistuvien tuhojen syntyminen on ilmeistä, jos sitä ei fyysisesti estetä? Lähden pakoon? Omasta kodistani - koska jos en lähde, raivariteini vetää pataan?
Älkääkä nyt lässyttäkö siitä, miten tilanteeseen on päädytty, vaan vastatkaa kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Miten se on onnistunut, kun kokemus puuttuu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mulla vähän sama juttu.
Oikeastaan joka tilanteessa teen aina vain tismalleen toisin kuin mitä minua on kohdeltu.
Näissä tilanteissa tulee aina väistämättä mieleen suojellaanko lapsia liikaakin niiltä ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä.
Ai missä tilanteissa? Että suojellaan liikaa jos ei äiti ole mielenvikainen kuten aloittaja? Lasta ei voi suojella, vaalia, kunnioittaa ja arvostaa liikaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö häntä kasvatettaisi sietämään pettymyksiä eikä se ole curling-vanhemmuutta. Se on eheää lapsuutta.
Ahaa.. nyt mä ymmärrän miksi sinä keuhkoat ja syyllistät ap:ta täällä!
Eli sulla itselläsi oli kurja lapsuus/nuoruus. Sinulla oli isoja ongelmia äitisi kanssa silloin ja olet asiasta vieläkin vihainen ja katkera. Eli sinä projisoit oman lapsuuteesi ja nuoruuteesi ap:n tilanteeseen.
Kun nyt luet ajatuksella tämän viestiketjun läpi, niin huomaat miten suorastaan fanaattisesti nimittelet ap:ta mielenvikaiseksi, hulluksi, väkivaltaiseksi, huumorintajuttomaksi jne, jne. Onko se oikein, varsinkin kun et tunne ap:ta etkä heidän perheen oikeaa tilannetta?
Ystävä hyvä, koeta käsitellä vihasi äitiäsi kohtaan esim jossakin terapiassa. Älä raivoa täällä tuntemattomille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa sinun traumoihisi.
Ai minäkö? No enpä ole nimitellyt ap:ta. Täällä on moni muukin kauhuissaan varmaankin hänen väkivaltaisuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
"Istuit kaksi tuntia päällä? Mitä helvettiä???"
Nimenomaan sitä - helvettiä.
Kun ei penska muulla laannu.
Luin koko ketjun läpi, kun meillä on kaksi tuollaista "syliin lukittavaa".
Ei nyt ainakaan silmille hyppinyt, että yksikään näistä, joiden mielestä kaikki selviää puhumalla ja päänsilittelyllä, olisi vastannut kysymykseen, mitä tehdä kun se puhuminen ei mene perille vaan päälle tullaan potkien ja sylkien? Tulipa kirjoitettua todellinen kielioppihirviö, mutta asia käynee siitäkin selväksi.
"No no, Jaakko-Liisa, sisarukset on hakattu ja edelliskerrasta ehjiksi jääneet ikkunat rikottu, joten laitapa nyt se puukko pois, niin jutellaan se paha olo veks."
Ja olihan se yhden tolvanan värikynäehdotelma vitsi? Olihan?
"Äläpä lyö äitiä, väritetään mieluummin näitä kuvia."
Kertokaapa nyt joku teistä ymmärtäjistä, että mitä voi tehdä tilanteessa, jossa materiaalisten ja/tai henkilöön kohdistuvien tuhojen syntyminen on ilmeistä, jos sitä ei fyysisesti estetä? Lähden pakoon? Omasta kodistani - koska jos en lähde, raivariteini vetää pataan?
Älkääkä nyt lässyttäkö siitä, miten tilanteeseen on päädytty, vaan vastatkaa kysymykseen.
Soittaisin 112.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Miten se on onnistunut, kun kokemus puuttuu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mulla vähän sama juttu.
Oikeastaan joka tilanteessa teen aina vain tismalleen toisin kuin mitä minua on kohdeltu.
Näissä tilanteissa tulee aina väistämättä mieleen suojellaanko lapsia liikaakin niiltä ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä.
Ai missä tilanteissa? Että suojellaan liikaa jos ei äiti ole mielenvikainen kuten aloittaja? Lasta ei voi suojella, vaalia, kunnioittaa ja arvostaa liikaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö häntä kasvatettaisi sietämään pettymyksiä eikä se ole curling-vanhemmuutta. Se on eheää lapsuutta.
Ahaa.. nyt mä ymmärrän miksi sinä keuhkoat ja syyllistät ap:ta täällä!
Eli sulla itselläsi oli kurja lapsuus/nuoruus. Sinulla oli isoja ongelmia äitisi kanssa silloin ja olet asiasta vieläkin vihainen ja katkera. Eli sinä projisoit oman lapsuuteesi ja nuoruuteesi ap:n tilanteeseen.
Kun nyt luet ajatuksella tämän viestiketjun läpi, niin huomaat miten suorastaan fanaattisesti nimittelet ap:ta mielenvikaiseksi, hulluksi, väkivaltaiseksi, huumorintajuttomaksi jne, jne. Onko se oikein, varsinkin kun et tunne ap:ta etkä heidän perheen oikeaa tilannetta?
Ystävä hyvä, koeta käsitellä vihasi äitiäsi kohtaan esim jossakin terapiassa. Älä raivoa täällä tuntemattomille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa sinun traumoihisi.
Ai minäkö? No enpä ole nimitellyt ap:ta. Täällä on moni muukin kauhuissaan varmaankin hänen väkivaltaisuudestaan.
Ei ole kauhuissaan äidin "väkivaltaisuudesta" vaan näitä typeristä kommentoijista, jotka vaan lässyttävät tekopyhinä, yksikään ei pysty vastaamaan mitä tekisi, kun teini tulee puukon kanssa päälle.
Voimia sulle äiti, teinit on hirveitä. Kyllä kateellisena luen täältä näitä " meidän teinien kans istutaan käsi kädessä
ja juodaan mehua" -juttuja, mutta useat teinit o kyllä vaikeita ja epäreiluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Istuit kaksi tuntia päällä? Mitä helvettiä???"
Nimenomaan sitä - helvettiä.
Kun ei penska muulla laannu.
Luin koko ketjun läpi, kun meillä on kaksi tuollaista "syliin lukittavaa".
Ei nyt ainakaan silmille hyppinyt, että yksikään näistä, joiden mielestä kaikki selviää puhumalla ja päänsilittelyllä, olisi vastannut kysymykseen, mitä tehdä kun se puhuminen ei mene perille vaan päälle tullaan potkien ja sylkien? Tulipa kirjoitettua todellinen kielioppihirviö, mutta asia käynee siitäkin selväksi.
"No no, Jaakko-Liisa, sisarukset on hakattu ja edelliskerrasta ehjiksi jääneet ikkunat rikottu, joten laitapa nyt se puukko pois, niin jutellaan se paha olo veks."
Ja olihan se yhden tolvanan värikynäehdotelma vitsi? Olihan?
"Äläpä lyö äitiä, väritetään mieluummin näitä kuvia."
Kertokaapa nyt joku teistä ymmärtäjistä, että mitä voi tehdä tilanteessa, jossa materiaalisten ja/tai henkilöön kohdistuvien tuhojen syntyminen on ilmeistä, jos sitä ei fyysisesti estetä? Lähden pakoon? Omasta kodistani - koska jos en lähde, raivariteini vetää pataan?
Älkääkä nyt lässyttäkö siitä, miten tilanteeseen on päädytty, vaan vastatkaa kysymykseen.
Ennakointi, perustarpeista huolehtiminen ja sen oman lapsen lukeminen. Tarvittaessa pysäyttää lapsi vauhdikkaassa tilanteessa jo ennen raivaria, ja ottaa lapsi kainaloon rauhoittumaan tai värittämään?!
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Miten se on onnistunut, kun kokemus puuttuu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mulla vähän sama juttu.
Oikeastaan joka tilanteessa teen aina vain tismalleen toisin kuin mitä minua on kohdeltu.
Näissä tilanteissa tulee aina väistämättä mieleen suojellaanko lapsia liikaakin niiltä ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä.
Ai missä tilanteissa? Että suojellaan liikaa jos ei äiti ole mielenvikainen kuten aloittaja? Lasta ei voi suojella, vaalia, kunnioittaa ja arvostaa liikaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö häntä kasvatettaisi sietämään pettymyksiä eikä se ole curling-vanhemmuutta. Se on eheää lapsuutta.
Ahaa.. nyt mä ymmärrän miksi sinä keuhkoat ja syyllistät ap:ta täällä!
Eli sulla itselläsi oli kurja lapsuus/nuoruus. Sinulla oli isoja ongelmia äitisi kanssa silloin ja olet asiasta vieläkin vihainen ja katkera. Eli sinä projisoit oman lapsuuteesi ja nuoruuteesi ap:n tilanteeseen.
Kun nyt luet ajatuksella tämän viestiketjun läpi, niin huomaat miten suorastaan fanaattisesti nimittelet ap:ta mielenvikaiseksi, hulluksi, väkivaltaiseksi, huumorintajuttomaksi jne, jne. Onko se oikein, varsinkin kun et tunne ap:ta etkä heidän perheen oikeaa tilannetta?
Ystävä hyvä, koeta käsitellä vihasi äitiäsi kohtaan esim jossakin terapiassa. Älä raivoa täällä tuntemattomille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa sinun traumoihisi.
Ai minäkö? No enpä ole nimitellyt ap:ta. Täällä on moni muukin kauhuissaan varmaankin hänen väkivaltaisuudestaan.
Ei ole kauhuissaan äidin "väkivaltaisuudesta" vaan näitä typeristä kommentoijista, jotka vaan lässyttävät tekopyhinä, yksikään ei pysty vastaamaan mitä tekisi, kun teini tulee puukon kanssa päälle.
Mitä sitten kun se teini on taltutettu? Ollaan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan? Tässä kohtaa tulee se minun tekopyhyys osuus, jota olen koittanut teiltä kysyä. Jos tilanne on jatkunut vuosia niin mikä on silloin puolustus, että syitä käytökselle ei haettu vaan ollaan kerta toisensa jälkeen uhkailemassa sitä lasta väkivallalla, vaikka teini ei olisi edes käsiksi käynyt tai uhkaillut puukolla, vaikka lapsi ei ole tehnyt muutakuin jättänyt vanhempien pyynnöstä tiskikoneen täyttämättä tai ärsyttänyt pikkusisaruksiaan. Eli tästä siitä tässä puhutaan, eikä mistään puukolla uhkailusta tai nuorempien sisaruksta pahoinpitelystä tai ikkunoiden rikkomisista. Sinä nyt ihan yksin kirjoitat jotain draamanäytelmään puukon kanssa heiluvista teineistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Miten se on onnistunut, kun kokemus puuttuu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mulla vähän sama juttu.
Oikeastaan joka tilanteessa teen aina vain tismalleen toisin kuin mitä minua on kohdeltu.
Näissä tilanteissa tulee aina väistämättä mieleen suojellaanko lapsia liikaakin niiltä ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä.
Ai missä tilanteissa? Että suojellaan liikaa jos ei äiti ole mielenvikainen kuten aloittaja? Lasta ei voi suojella, vaalia, kunnioittaa ja arvostaa liikaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö häntä kasvatettaisi sietämään pettymyksiä eikä se ole curling-vanhemmuutta. Se on eheää lapsuutta.
Ahaa.. nyt mä ymmärrän miksi sinä keuhkoat ja syyllistät ap:ta täällä!
Eli sulla itselläsi oli kurja lapsuus/nuoruus. Sinulla oli isoja ongelmia äitisi kanssa silloin ja olet asiasta vieläkin vihainen ja katkera. Eli sinä projisoit oman lapsuuteesi ja nuoruuteesi ap:n tilanteeseen.
Kun nyt luet ajatuksella tämän viestiketjun läpi, niin huomaat miten suorastaan fanaattisesti nimittelet ap:ta mielenvikaiseksi, hulluksi, väkivaltaiseksi, huumorintajuttomaksi jne, jne. Onko se oikein, varsinkin kun et tunne ap:ta etkä heidän perheen oikeaa tilannetta?
Ystävä hyvä, koeta käsitellä vihasi äitiäsi kohtaan esim jossakin terapiassa. Älä raivoa täällä tuntemattomille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa sinun traumoihisi.
Ai minäkö? No enpä ole nimitellyt ap:ta. Täällä on moni muukin kauhuissaan varmaankin hänen väkivaltaisuudestaan.
Ei ole kauhuissaan äidin "väkivaltaisuudesta" vaan näitä typeristä kommentoijista, jotka vaan lässyttävät tekopyhinä, yksikään ei pysty vastaamaan mitä tekisi, kun teini tulee puukon kanssa päälle.
Ap kylläkin kuvailee monia eri tapoja, joilla hän on ollut väkivaltainen. Teiniään ei kuvaa väkivaltaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Miten se on onnistunut, kun kokemus puuttuu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mulla vähän sama juttu.
Oikeastaan joka tilanteessa teen aina vain tismalleen toisin kuin mitä minua on kohdeltu.
Näissä tilanteissa tulee aina väistämättä mieleen suojellaanko lapsia liikaakin niiltä ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä.
Ai missä tilanteissa? Että suojellaan liikaa jos ei äiti ole mielenvikainen kuten aloittaja? Lasta ei voi suojella, vaalia, kunnioittaa ja arvostaa liikaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö häntä kasvatettaisi sietämään pettymyksiä eikä se ole curling-vanhemmuutta. Se on eheää lapsuutta.
Ahaa.. nyt mä ymmärrän miksi sinä keuhkoat ja syyllistät ap:ta täällä!
Eli sulla itselläsi oli kurja lapsuus/nuoruus. Sinulla oli isoja ongelmia äitisi kanssa silloin ja olet asiasta vieläkin vihainen ja katkera. Eli sinä projisoit oman lapsuuteesi ja nuoruuteesi ap:n tilanteeseen.
Kun nyt luet ajatuksella tämän viestiketjun läpi, niin huomaat miten suorastaan fanaattisesti nimittelet ap:ta mielenvikaiseksi, hulluksi, väkivaltaiseksi, huumorintajuttomaksi jne, jne. Onko se oikein, varsinkin kun et tunne ap:ta etkä heidän perheen oikeaa tilannetta?
Ystävä hyvä, koeta käsitellä vihasi äitiäsi kohtaan esim jossakin terapiassa. Älä raivoa täällä tuntemattomille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa sinun traumoihisi.
Ai minäkö? No enpä ole nimitellyt ap:ta. Täällä on moni muukin kauhuissaan varmaankin hänen väkivaltaisuudestaan.
Ei ole kauhuissaan äidin "väkivaltaisuudesta" vaan näitä typeristä kommentoijista, jotka vaan lässyttävät tekopyhinä, yksikään ei pysty vastaamaan mitä tekisi, kun teini tulee puukon kanssa päälle.
Ap kylläkin kuvailee monia eri tapoja, joilla hän on ollut väkivaltainen. Teiniään ei kuvaa väkivaltaiseksi.
Paitsi jo aloituksessaan. Kertoo, että lapsi tuli päälle ja sylki. Muissa tilanteissa sama lapsi on ap:n mukaan mm. heitellyt astioita ja repinyt kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelin pois, jos ei usko.
Puhelimeen nettiraja, wlan-verkon salasanan luovutus vain kotitöitä vastaan.
TV pois.
Rahat pois, ei uusia vaatteita kuukauteen.
Onhan näitä keinoja.
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa mutta lyödä ei saa. Meillä on samanlainen teini ja ollut ihan pienestä hankala tapaus kotioloissa mutta onneksi ei päiväkodissa tai koulussa. On uhmakas ja itsepäinen ja nyt teininä nuo luonteenpiirteet korostuvat. Meillä en edes rupeasi vänkäämään mitään tiskikoneen tyhjennyksiä. Viikkorahaa saa oman huoneen siivouksesta ja pelit pois klo 20. Ehkä laiskuuttani karttelen sääntöjä tai ohjeita koska en halua riitaa. Lapsi on kuitenkin hyvä ja tunnollinen koulussa. Uskon että pärjää elämässään vaikka ei tiskikonetta toistaiseksi tyhjennä. Olin itse määrätty ja alistettu lapsi ja teini, en ole tekemisissä vanhempieni kanssa, muutin kotoa 16 - vuotiaana. Samaa en omalle lapselle halua, kunhan hengissä pysyy murrosiänkin niin eiköhän selvitä.
Älkääkä nyt lässyttäkö siitä, miten tilanteeseen on päädytty, vaan vastatkaa kysymykseen.[/quote]
Ennakointi, perustarpeista huolehtiminen ja sen oman lapsen lukeminen. Tarvittaessa pysäyttää lapsi vauhdikkaassa tilanteessa jo ennen raivaria, ja ottaa lapsi kainaloon rauhoittumaan tai värittämään?![/quote]
Luepa uudelleen.
Kysyin, mitä tehdä, kun tilanne on jo päällä.
Jos jälkikasvu kiihtyy nollasta sataan silmänräpäyksessä jostain mitättömästä syystä ja alkaa riehua, vaikka miten on kasvatettu, keskusteltu, rakastettu ja paijattu.
Noi teidän kommentit voi hyvin rinnastaa rikkaan tyypin lausahdukseen, että miksi ihmiset valittaa siitä, että niillä ei ole sitä tai tätä - ostaisivat. Eli kun itse olette aina pärjänneet herranterttujenne kanssa puhumalla ja niillä värikynillä, ei teillä ole mitään käsitystä tässä ketjussa kuvattujen tilanteiden hoitamisesta.
146
Vierailija kirjoitti:
Puhelin pois, jos ei usko.
Puhelimeen nettiraja, wlan-verkon salasanan luovutus vain kotitöitä vastaan.
TV pois.
Rahat pois, ei uusia vaatteita kuukauteen.
Onhan näitä keinoja.
Rankaisemallako saadaan kaikki pahaolo pois?
Auttaako nämä keinot aloittajan lasta oppimaan paremmin erottamaan oikean väärästä ja tuntemaan myötätuntoa ja kunnioittamaan vanhempiaan? Onhan nämä toki helppoja ratkaisuja, mutta ketä ne palvelee? Estääkö nämä keinot lasta toimimaan väärin uudelleen. Varmasti näitä kaikkia on moneen kertaan ja monin eri tavoin tässäkin perheessä sovellettu.
Trine kirjoitti:
Voimia aloittajalle. Turha lukea näitä provosoivia kirjoituksia, selvääkin selvemmin näkee, että osa on kirjoitettu ihan pahansuovassa tarkoituksessa, osa provoja, osa sössöttää vaan omaa tekopyhyttään. Onhan se hyvä paasata, kun ei ole mitään kokemusta vaikean lapsen kasvatuksesta.
Hae apua. Ennenkuin jotain todella pahaa tapahtuu.
Eräässä ystäväperheessäni oli tällainen haastava lapsi ja kyllä siinä ihan kodin irtaimistoakin tuhoutui, kun neiti antoi palaa...
Lapsi/nuori/teini ei ole mikään "tyhjä paperi", hän on JO luonteeltaan tietynlainen. Kaikki tuntevat ikäviä, ilkeitä, pahansuopia ja narsistisisia ihmisiä. Ei heistä ole naps tietyssä iässä tullut sellaisia, se mitä he ovat, on ollut heissä jo lapsena. Toisista tulee huonoistakin perheoloista ns. hyviä ihmisiä. Miksi siis hyvistä perheoloista ei voisi tulla ns. pahoja ihmisiä?
Kätevää tämä lapsen mustaaminen. Ei tarvitse itse ottaa vastuuta omasta huonosta vanhemmuudesta
Lapsen ja nuoren käytöksestä näet suoraan oman toimintasi.
Mitähän vaikeaa tässä lapsessa on? Häntä hakataan ja käskytetään. Ajetaan nurkkaan ja sitten hämmästellään (uhataan väkivallalla), kun ei iloisena toteuta käskyjä
Vierailija kirjoitti:
Älkääkä nyt lässyttäkö siitä, miten tilanteeseen on päädytty, vaan vastatkaa kysymykseen.
Ennakointi, perustarpeista huolehtiminen ja sen oman lapsen lukeminen. Tarvittaessa pysäyttää lapsi vauhdikkaassa tilanteessa jo ennen raivaria, ja ottaa lapsi kainaloon rauhoittumaan tai värittämään?!
Luepa uudelleen.
Kysyin, mitä tehdä, kun tilanne on jo päällä.
Jos jälkikasvu kiihtyy nollasta sataan silmänräpäyksessä jostain mitättömästä syystä ja alkaa riehua, vaikka miten on kasvatettu, keskusteltu, rakastettu ja paijattu.
Noi teidän kommentit voi hyvin rinnastaa rikkaan tyypin lausahdukseen, että miksi ihmiset valittaa siitä, että niillä ei ole sitä tai tätä - ostaisivat. Eli kun itse olette aina pärjänneet herranterttujenne kanssa puhumalla ja niillä värikynillä, ei teillä ole mitään käsitystä tässä ketjussa kuvattujen tilanteiden hoitamisesta.
146
Eikö se ole positiivinen asia, että suurinmalla osalla ei ole mitään käsitystä miten kuvattut tilanteet tulisi hoitaa? Sehän tietää terveitä aikuisia tulevaisuudessa. Ehkä joku opiskelee ammattiin, joka ohjaa teidänkin lapsia oikeaan suuntaan tai puolustaa heitä oikeudessa.
Mitalisi on jo postissa. Luetko ja kuunteletko sinä yhtää mitä sinulle puhutaan? Julistat tuota oman pään pyhää totuutta kuten evankeliumia silkasta huutamisen iloista laput silmillä lukematta yhtään mitän muut kirjoittaa.