raivostuttava teini
Olen ihan lopussa teinitytön kanssa. Eilen tilanne kärjistyi siihen että menetin hermot aivan totaalisesti ja uhkasin väkivallalla, raivosin ja kirosin. Megaluokan morkkis ja paha olo, siksi lähdin kirjoittamaan tänne. En kaipaa moralisointia tyyliin, olisit kasvattanut aiemmin ettei tarvitse mennä tähän pisteeseen.
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Nykyäänkin liittyy usein velvoitteisiin. Eilen piti siivota keittiö. Vetkutteli ja roikkui puhelimella aamusta eikä tapahtunut mitään. Lopulta aloitti työn kun isänsä komensi lujasti. Teki tahallaan huonosti, heitteli kipot tiskikoneeseen jne. Inttää loputtomiin. Puhuu aina kaikille perheenjäsenille epäasiallisesti jne
Alan olla neuvoton. Kokeiltu on: ystävällisesti rakkautta osoittaen, uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla, selkäsaunat sanomalehdellä (tiedän että on laissa kiellettyä) on viety jopa psykologille sen jälkeen kun tarttui pari vuotta sitten pelkääjän paikalta rattiin kun ei olisi halunnut lähteä ostamaan uutta takkia. Siellä sanottiin että on normaali iloinen, kohtelias ja yhteistyökykyinen lapsi.
Kahden nuoremman kanssa ei ole ollut ikinä tämän luokan ongelmia. Heidän kanssaan normaalia kiukuttelua joka menee todella helposti ohi.
Auttakaa :(
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Niinpä, jos mun äiti olis istunut mun päällä kun 11-vuotiaana sain kiukkukohtauksen, niin siitä jäisi todellakin trauma. Jos 11-v saa kiukkukohtauksen, vaikkakin sellaisen missä sylkee/raapii/potkii, vanhemman tulee hoitaa se rauhallisesti ja turvallisesti, ei päällä istumalla. Ja miksi ap perustelee omaa toimintaansa edelleen tällä jos tyttö on nyt teini? Minusta kuulostaa että ap:tä häiritsee tytön yleinen murrosikä, esim tuo että asenne on tytöllä että pyörittelee silmiään, mikään ei kiinnosta jne. Teini-ikä voi olla sellaista. Ja jos lapsi näkee että oma äiti halveksuu hänen luonnollista itsenäistymisprosessiaan, varmasti tulee vielä hankalampi murrosikä.
Mutta tuo päällä istuminen. Niin oksettavaa ja järkyttävää, miten sokea voi äiti olla omalle vallankäytölleen tässä ketjussa!
Kuten miten? Sanomalla "älä kulta kiltti tee tuollaista, muista että me rakastetaan sua!" jostain sivusta samalla kun lapsi huutaa ja karjuu, pahoinpitelee perheen lemmikkejä ja nuorempia sisaruksiaan, hakkaa omaa päätään seinään, rikkoo olkkarin ikkunat ja oman huoneensa oven sekä puolet talon astioista, satuttaa itsensä sirpaleisiin, tulee veitsen kanssa päälle ja huitoo sillä kaikkia jotka yrittävät lähelle... Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit, oi ylivertainen äiti, joka et selvästikään ole koskaan edes etäältä nähnyt todellista raivokohtausta?
Huutaisin ihan jollekin muulle kun sille lapselle. Huutaisin neuvolat, yms sellaiset instansit, joilla on ammattitaitoa tälläiset asiat hoitaa. Rakkautta on myös antaa periksi ja toimittaa noin käyttäytyvä lapsi hoitoon jopa kodin ulkopuolelle! Eli kyllä hankkituisin lapsesta eroon, jos hän vaarantaa oman sekä muiden terveyden. Tukehdu sinä tuohon tekopyhään hurskahteluun.
Eihän tässä huutamisesta ollut puhe vaan päällä istumisesta.
Et vastannut kysymykseen, että mitä mitä sinä tekisit siinä tilanteessa, kun tuollainen kuvailemani kaltainen raivari on päällä.
Mutta okei, jälkikäteen lähettäisit lapsen pois kotoa. Eli hänet otettaisiin huostaan ja pistettäisiin sijaisperheeseen tai koulukotiin. Miten sinä luulet aikuisten noissa paikoissa taltuttavan lasten väkivaltaiset raivarit, jos ei päällä istumalla ja kiinnipitämällä? Tunnen sekä sijaisperhevanhempia että koulukodissa töissä olevia tyyppejä, ja niiden jutut on juuri tuollaisia, että milloin joutui istumaan raivoavan kuusivuotiaan päällä tuntikausia, milloin taas kaksi raavasta miestä joutui taltuttamaan aseen kanssa riehuvan teinin niin, että heittivät maahan ja toinen istui jalkojen päällä ja toinen piti koko painollaan käsistä kiinni...
Kovin on kapea näkemyksesi miten lasta voidaa auttaa kodin ulkopuolella. Lasta voidaan hoitaa kodin ulkopuolella muullakin kuin vain ottamalla huostaan koulukotiin tai sijaisperheeseen.
Värikynät on oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön niin en ihan tosissani ottaisi noiden tyyppejen juttuja.
Minä olen ollut töissä sekä lasten-että nuorten suljetulla osastolla, ja kyllä ne väkisinpaikallaanpitämiset ovat ihan arkipäivää. Pakko se on, ei siinä enää kauniit sanat auta.
Saa olla aika pumpulissa kasvanut jos kuvittelee kaiken selviämällä neuvottelemalla tai ilman voimaa.
Yllättävää, että tälläiseen keskusteluun löytyy aina se joka on ollut. Tiedäthän, että heillä on koulutus tätä varten, mutta tavallinen vanhempi tekee sen ihan peruskoulupohjalta niin lapsen vahingoittamisen riski on suurempi ja kyseealaisempaa kun ns. hallittu kiinnipito. Suurimman osan nuoren kanssa pärjää ihan puhumalla, eikä tilanteet mitään arkipäivä ole. Ei suljettuosasto auttamatta tarkoita, että sinne joutunut nuori on joku vakivallanruumistuma, joka riuhuu raivopäissään päivittäin.
En ehdi roikkumaan koko päivää netissä. Joku jo epäili provoksikin.
Mitä koulunkäyntiin tulee niin ollaan tehty todella kova työ että opiskelu edes tuolla mallilla. Muistan kun kolmosluokalla alkoi englanti. Lapsi ilmoitti aika pian ettei aio sitä opiskella. Jätti sanakoelaput tyhjänä. Asenne oli todella negatiivinen. Yhtenä iltana istuttiin sohvalla ja ilmotettiin lapselle ettei lähdetä mihinkään ennen kuin ne kymmenen helppoa sanaa on opeteltu. Repi kirjat palasiksi, huusi ja kiljui useamman tunnin. Lopulta teippasi kirjan kasaan ja opetteli vartissa ne sanat, kehuttiin, sai sanareista hyvän arvosanan ja on siitä lähtien opiskellut enkkua seiskan arvoisesti.
Joka viikko tulee koulusta negatiivistä palautetta, niitä käydään kotona läpi. Aina on jonkun muun syy ja se opettaja on idiootti. Toisinaan positiivistakun palautetta ja se ollaan tehty tytölle tiettäväksi.
Nousee aamulla poikkeuksetta pahalla päällä, nyt varsinkin kun ei saa tsättäillä yötolkulla puhelimella kun se on yöt takavarikossa. Tulee koulusta pahalla päällä, painuu kämppäänsä eikä näyttäydy loppupäivänä. Kavereita on, fiksuja mukavia jotka meilläkin usein yökylässä. Tiedän ettei käyttäydy kavereilleen noin. Ainoastaan aikuisille ja pikkusisaruksille.

Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Olette huomanneet, että lapsi on erilainen niin miksi häneen on sitten käytetty samoja lääkkeitä kuin muihinkin, jos ne ei toimi?
Vierailija kirjoitti:
Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Ei ole merkki mistään.
Tutustu siihen mitä tarkoittaa häiriintyneen perheen syntipukki ja kultainen lapsi.
Se kuuluu siihen perhedynamiikkaan perheissä, joissa on pahoinpitelyjä, alkoholismia, mielenterveysongelmia jne. että lapsia nimenomaan kohdellaan eri tavalla.
Ja sun käyttämä keino häiriintyneesti käyttäytyvän lapsen leimaamiseen, "osa lapsista käyttäytyy hyvin, joten häiriökäytöslapsi on viallinen = perhe ei ole viallinen", on todella tyypillistä ja sillä vanhemmat yrittävät leimata syntipukiksi valitun lapsen kaikkien silmissä, jotta syyttävä sormi ei osoita niihin vanhempiin (joissa se oikea syy on).
En osaa auttaa, mutta saat sympatiani. Itselläni sama ongelma, yksi lapsista aina ollut todella hankala ja nyt teini-iässä kaikki potenssiin sata. Itse yritän vain pysyä niin asiallisena kuin voin, ei aina onnistu (ei mitään väkivaltaa, mutta joskus sanallisesti kuohahtaa). Samalla tavalla kasvatettu kuin muutkin lapset, jotka käyttäytyvät todella hyvin (tämä vaikea on keskimmäinen eli yksi murrosikä on jo onnistuneesti ohitettu).
Vierailija kirjoitti:
En ehdi roikkumaan koko päivää netissä. Joku jo epäili provoksikin.
Mitä koulunkäyntiin tulee niin ollaan tehty todella kova työ että opiskelu edes tuolla mallilla. Muistan kun kolmosluokalla alkoi englanti. Lapsi ilmoitti aika pian ettei aio sitä opiskella. Jätti sanakoelaput tyhjänä. Asenne oli todella negatiivinen. Yhtenä iltana istuttiin sohvalla ja ilmotettiin lapselle ettei lähdetä mihinkään ennen kuin ne kymmenen helppoa sanaa on opeteltu. Repi kirjat palasiksi, huusi ja kiljui useamman tunnin. Lopulta teippasi kirjan kasaan ja opetteli vartissa ne sanat, kehuttiin, sai sanareista hyvän arvosanan ja on siitä lähtien opiskellut enkkua seiskan arvoisesti.
Joka viikko tulee koulusta negatiivistä palautetta, niitä käydään kotona läpi. Aina on jonkun muun syy ja se opettaja on idiootti. Toisinaan positiivistakun palautetta ja se ollaan tehty tytölle tiettäväksi.
Nousee aamulla poikkeuksetta pahalla päällä, nyt varsinkin kun ei saa tsättäillä yötolkulla puhelimella kun se on yöt takavarikossa. Tulee koulusta pahalla päällä, painuu kämppäänsä eikä näyttäydy loppupäivänä. Kavereita on, fiksuja mukavia jotka meilläkin usein yökylässä. Tiedän ettei käyttäydy kavereilleen noin. Ainoastaan aikuisille ja pikkusisaruksille.
Lapsihan suorastaan HUUTAA välittämistä ja huolenpitoa, kannustusta ja positiivista huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Samalla tavalla ei vaan riitä kaikkien kanssa, kun on erilaisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
En ehdi roikkumaan koko päivää netissä. Joku jo epäili provoksikin.
Mitä koulunkäyntiin tulee niin ollaan tehty todella kova työ että opiskelu edes tuolla mallilla. Muistan kun kolmosluokalla alkoi englanti. Lapsi ilmoitti aika pian ettei aio sitä opiskella. Jätti sanakoelaput tyhjänä. Asenne oli todella negatiivinen. Yhtenä iltana istuttiin sohvalla ja ilmotettiin lapselle ettei lähdetä mihinkään ennen kuin ne kymmenen helppoa sanaa on opeteltu. Repi kirjat palasiksi, huusi ja kiljui useamman tunnin. Lopulta teippasi kirjan kasaan ja opetteli vartissa ne sanat, kehuttiin, sai sanareista hyvän arvosanan ja on siitä lähtien opiskellut enkkua seiskan arvoisesti.
Joka viikko tulee koulusta negatiivistä palautetta, niitä käydään kotona läpi. Aina on jonkun muun syy ja se opettaja on idiootti. Toisinaan positiivistakun palautetta ja se ollaan tehty tytölle tiettäväksi.
Nousee aamulla poikkeuksetta pahalla päällä, nyt varsinkin kun ei saa tsättäillä yötolkulla puhelimella kun se on yöt takavarikossa. Tulee koulusta pahalla päällä, painuu kämppäänsä eikä näyttäydy loppupäivänä. Kavereita on, fiksuja mukavia jotka meilläkin usein yökylässä. Tiedän ettei käyttäydy kavereilleen noin. Ainoastaan aikuisille ja pikkusisaruksille.
Tuossahan on se oljenkorsi johon tarttua. Koululla on tavaton määrä resurseja, joilla tilanteeseen voi puuttua. Mutta se vaatii teiltä vanhemmilta "nöyrytymistä" ottaa yhteyttä esim. kuraattoriin. Tuohan on ihan naurettavaa, että olette antaneet tilanteen mennä tuohon pisteeseen. Olisiko jo tullut aika ottaa todellista vastuuta?!
Vierailija kirjoitti:
En ehdi roikkumaan koko päivää netissä. Joku jo epäili provoksikin.
Mitä koulunkäyntiin tulee niin ollaan tehty todella kova työ että opiskelu edes tuolla mallilla. Muistan kun kolmosluokalla alkoi englanti. Lapsi ilmoitti aika pian ettei aio sitä opiskella. Jätti sanakoelaput tyhjänä. Asenne oli todella negatiivinen. Yhtenä iltana istuttiin sohvalla ja ilmotettiin lapselle ettei lähdetä mihinkään ennen kuin ne kymmenen helppoa sanaa on opeteltu. Repi kirjat palasiksi, huusi ja kiljui useamman tunnin. Lopulta teippasi kirjan kasaan ja opetteli vartissa ne sanat, kehuttiin, sai sanareista hyvän arvosanan ja on siitä lähtien opiskellut enkkua seiskan arvoisesti.
Joka viikko tulee koulusta negatiivistä palautetta, niitä käydään kotona läpi. Aina on jonkun muun syy ja se opettaja on idiootti. Toisinaan positiivistakun palautetta ja se ollaan tehty tytölle tiettäväksi.
Nousee aamulla poikkeuksetta pahalla päällä, nyt varsinkin kun ei saa tsättäillä yötolkulla puhelimella kun se on yöt takavarikossa. Tulee koulusta pahalla päällä, painuu kämppäänsä eikä näyttäydy loppupäivänä. Kavereita on, fiksuja mukavia jotka meilläkin usein yökylässä. Tiedän ettei käyttäydy kavereilleen noin. Ainoastaan aikuisille ja pikkusisaruksille.
Oletko koeillut piestä sitä lasta vähän lisää? Väkivalta ja yhden lapsen nöyryyttäminen näkyy kuuluvan toimintatapoihisi.
Ai että on taas ensimmäisen kiven heittäjiä liikkeellä, on se mahtavaa kun on noin sankoin joukoin täydellisiä kasvattajia, jotka ovat selvittäneet haastavat lapsensa täydellisesti...
Voimia ap, hae tosiaan apua perheelle ja myös itsellesi. On varmasti raskasta päivästä toiseen käydä sisällisotaa kotona.

Jos käyttää väkivaltaa omaan lapseensa niin ansaitsee kaiken paskan mitä niskaansa saa. Paska vanhempi eikä lapsen tarvitsekaan sellaista vanhempaa kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta saat sympatiani. Itselläni sama ongelma, yksi lapsista aina ollut todella hankala ja nyt teini-iässä kaikki potenssiin sata. Itse yritän vain pysyä niin asiallisena kuin voin, ei aina onnistu (ei mitään väkivaltaa, mutta joskus sanallisesti kuohahtaa). Samalla tavalla kasvatettu kuin muutkin lapset, jotka käyttäytyvät todella hyvin (tämä vaikea on keskimmäinen eli yksi murrosikä on jo onnistuneesti ohitettu).
Samalla tavalla kasvatettu kuin muutkin lapset...huolestuttavan monessa kirjoituksessa tuodaan tämä esille.
Eikö lapset ole sen arvoisia, että nähtäisiin se vaiva oppia tuntemaan juuri se kyseinen lapsi ja ottaa huomioon se haaste, joka tulee vastaan juuri kyseisen lapsen kanssa.
Kuinkahan monta kertaa näissä perheissä sitä lasta verrataan juuri näihin paremmin käytäytyviin ja ajetaan joka mutkassa sen maassa makaavan lapsen yli uudelleen ja uudelleen?
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Ai että on taas ensimmäisen kiven heittäjiä liikkeellä, on se mahtavaa kun on noin sankoin joukoin täydellisiä kasvattajia, jotka ovat selvittäneet haastavat lapsensa täydellisesti...
Voimia ap, hae tosiaan apua perheelle ja myös itsellesi. On varmasti raskasta päivästä toiseen käydä sisällisotaa kotona.
Aloittajahan pyysi apua ja sitä on tullut erilaisten neuvojen muodossa. Jaxuhalejako pitäisi jaella?! Ei minulta empatia ja sympatia säteile vanhemmalle, joka uhkaa omaa lastaan väkivallalla. Merkit on ollut vuosia ilmassa ja vanhempi ei tee mitään niin jaxuhalitellako pitäisi?
Mitä ap on tämän ajan tehnyt? Hakenut tietoa miten auttaa perhettään?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Meillä on tuolla kaikkien aikojen aikojen fiksuin ja paraihten käyttäytyvä nuoriso vuosikymmeniin . Hyvin koulutettu, kielitaitoisia ja kansainvälisiä ja ovat valmiita ottamaan haltuun yhteikunnan avoinpaikkoja tulevaisuudessa. Jotkut on vaan heikommassa asemassa niin onko se sitten niiden vika, jotka on kasvatustyössään onnistuneet, että me ansaitsemme tälläistä "saivartelua" Se on oikein tuntea ylpeyttä ja sanoa se ääneen, että minä tyhjästä kuoresta kasvatin fiksun ja pärjäävän nuoren. Ei se ole helppo tehtävä ollenkaan, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Eikö olekin tämä olekin hyvä uutinen niille vanhemmille, joilla on vielä matkaa siihen teini-ikään niin murtuu tämäkin myytti, että vanhempi voi tehdä mitään? Turvallinen lapsuus on hyvä alusta ponnistaa. Huutaminen ja vanhemman hermojen menetys ei taida johtaa mihinkään?
Hei. Täällä on selvästi nyt yksi papukaija joka pälättää sitä samaa virttä jonka on oppinut ulkoa. Eli kaikki täällä keskustelevat äidit ovat surkeita ja väkivaltaisia vanhempia, jotka eivät ansaitsisi lapsiaan.
Mikälie hänen ongelmansa, mutta ei ehkä kannattaisi ottaa sitä lyttäystä tosissaan. Epäilen provoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta saat sympatiani. Itselläni sama ongelma, yksi lapsista aina ollut todella hankala ja nyt teini-iässä kaikki potenssiin sata. Itse yritän vain pysyä niin asiallisena kuin voin, ei aina onnistu (ei mitään väkivaltaa, mutta joskus sanallisesti kuohahtaa). Samalla tavalla kasvatettu kuin muutkin lapset, jotka käyttäytyvät todella hyvin (tämä vaikea on keskimmäinen eli yksi murrosikä on jo onnistuneesti ohitettu).
Samalla tavalla kasvatettu kuin muutkin lapset...huolestuttavan monessa kirjoituksessa tuodaan tämä esille.
Eikö lapset ole sen arvoisia, että nähtäisiin se vaiva oppia tuntemaan juuri se kyseinen lapsi ja ottaa huomioon se haaste, joka tulee vastaan juuri kyseisen lapsen kanssa.
Kuinkahan monta kertaa näissä perheissä sitä lasta verrataan juuri näihin paremmin käytäytyviin ja ajetaan joka mutkassa sen maassa makaavan lapsen yli uudelleen ja uudelleen?
Niin, tarkoitin kyllä että kaikilla lapsilla samat vaatimukset esim. käytöstapojen suhteen, samat seuraamukset rikkomuksista ym. Eli tämä hankala lapsi ei pääse yhtään helpommalla, vanhemmilta sen sijaan tietysti vaatii moninkertaisen työn. Ei ole mistään vertaamisesta siis kyse. Eiköhän kaikki normaalit ihmiset nyt muutenkin tajua, että lapset kohdataan kasvatuksessakin yksilöinä.
Pointtipa onkin se, että lapsia pitää kohdella yksilöinä ei niin että "kaikkia kasvatetaan samoin". Ja tuo huoneeseen eristäminen on juurikin väärä keino tuontyyppiselle lapselle.