Lue keskustelun säännöt.
raivostuttava teini
Väsynyt
02.05.2016 |
Olen ihan lopussa teinitytön kanssa. Eilen tilanne kärjistyi siihen että menetin hermot aivan totaalisesti ja uhkasin väkivallalla, raivosin ja kirosin. Megaluokan morkkis ja paha olo, siksi lähdin kirjoittamaan tänne. En kaipaa moralisointia tyyliin, olisit kasvattanut aiemmin ettei tarvitse mennä tähän pisteeseen.
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Nykyäänkin liittyy usein velvoitteisiin. Eilen piti siivota keittiö. Vetkutteli ja roikkui puhelimella aamusta eikä tapahtunut mitään. Lopulta aloitti työn kun isänsä komensi lujasti. Teki tahallaan huonosti, heitteli kipot tiskikoneeseen jne. Inttää loputtomiin. Puhuu aina kaikille perheenjäsenille epäasiallisesti jne
Alan olla neuvoton. Kokeiltu on: ystävällisesti rakkautta osoittaen, uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla, selkäsaunat sanomalehdellä (tiedän että on laissa kiellettyä) on viety jopa psykologille sen jälkeen kun tarttui pari vuotta sitten pelkääjän paikalta rattiin kun ei olisi halunnut lähteä ostamaan uutta takkia. Siellä sanottiin että on normaali iloinen, kohtelias ja yhteistyökykyinen lapsi.
Kahden nuoremman kanssa ei ole ollut ikinä tämän luokan ongelmia. Heidän kanssaan normaalia kiukuttelua joka menee todella helposti ohi.
Auttakaa :(
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Meillä on tuolla kaikkien aikojen aikojen fiksuin ja paraihten käyttäytyvä nuoriso vuosikymmeniin . Hyvin koulutettu, kielitaitoisia ja kansainvälisiä ja ovat valmiita ottamaan haltuun yhteikunnan avoinpaikkoja tulevaisuudessa. Jotkut on vaan heikommassa asemassa niin onko se sitten niiden vika, jotka on kasvatustyössään onnistuneet, että me ansaitsemme tälläistä "saivartelua" Se on oikein tuntea ylpeyttä ja sanoa se ääneen, että minä tyhjästä kuoresta kasvatin fiksun ja pärjäävän nuoren. Ei se ole helppo tehtävä ollenkaan, vai mitä?
Tyhjästä kuoresta kasvatin? Sanokaa mulle että mun sarkasmitutka on viallinen, ei kai kukaan voi olla noin itseriittoisen hölmö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa mikä auttaisi, mutta omaa kokemusta löytyy - pikkusiskoni on nimittäin juuri AP :n kuvauksen kaltainen. Osaa olla hyvin hankala, tempperamenttinen, hyökkäävä ja pahansuopa. Nyt sisko on jo 19- vuotias, joten ehkä pahin kapinavaihe ohitettu, mutta edelleenkin perusluonteeltaan äärimmäisen vittumainen ja ilkeä ihminen. Me muut neljä sisarusta olemme huomattavasti rauhallisempia ja normaalimpia. Ollaan yritetty ymmärtää, kuunnella, rakastettu, välitetty... ei auta. Eikä tiedetä mistä johtuu että siinä ala-asteikäisenä muuttui hyvin herttaisesta tytöstä koulukiusaajaksi ja nuorisorikolliseksi. Nyt omaa kyllä ihan perusterveet elämänarvot eli hölmöilyt on jääneet, mutta hankala luonne ei tunnu lähtevän.
Sympatiani alkuperäiselle kirjoittajalle. On varmasti voimat vievää tasapainotella perheen erilaisten lasten välillä niin, että kaikkien lasten kohtelu on tasa-arvoista. Tyttärelläsi saattaa olla jokin terveydellinen ongelma. Lähtekää purkamaan asiaa vaikka koulun asiantuntijoiden avulla. Tyttärenne ja koko perheenne ansaitsee rauhaa. Toisin vielä pari näkökulmaa esille: Oletko varma, että tyttärelläsi on kaveriasiat kunnossa? Ettei häntä syrjitä tai kiusata? Tyttöjen väliselle kiusaamiselle on tyypillistä keinojen moninaisuus. Toisena tekijänä - olen kokemuksesta huomannut, että erityisesti teini-ikäisillä tytöillä ilmenee paljon liiankin perusteellista itsetutkiskelua ja dramaattisuus näissä asioissa on välillä melkoista. Tyttäreni on pelastanut voimattomia ystävättäriään milloin mistäkin, neitejä on viety päivystykseen kaverivoimin jne. Yritä saada keskusteluyhteyttä tyttäreesi tai jonkin hänen ystävättärensä vanhempiin myös näistä teemoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Meillä on tuolla kaikkien aikojen aikojen fiksuin ja paraihten käyttäytyvä nuoriso vuosikymmeniin . Hyvin koulutettu, kielitaitoisia ja kansainvälisiä ja ovat valmiita ottamaan haltuun yhteikunnan avoinpaikkoja tulevaisuudessa. Jotkut on vaan heikommassa asemassa niin onko se sitten niiden vika, jotka on kasvatustyössään onnistuneet, että me ansaitsemme tälläistä "saivartelua" Se on oikein tuntea ylpeyttä ja sanoa se ääneen, että minä tyhjästä kuoresta kasvatin fiksun ja pärjäävän nuoren. Ei se ole helppo tehtävä ollenkaan, vai mitä?
Tyhjästä kuoresta kasvatin? Sanokaa mulle että mun sarkasmitutka on viallinen, ei kai kukaan voi olla noin itseriittoisen hölmö.
On siinä pointti. Ei ne lapset auttamatta opi esim. tunteviksi ihmisiksi vaan tarvitaan niitä vuorovaikutusuhteita ja jos tunteilleen ei saa vastinetta niin mitä jää? Tyhjä kuori?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä valtaosa vastaajista on täydellisiä, kannustavia, läsnäolevia, kaikki lapsen tarpeet huomioivia ja niihin aina optimaalisella tavalla vastaavia kasvattajia, jotka eivät koskaan ole tehneet haastavissakaan tilanteissa ylilyöntejä tai edes pieniä virheitä.
Siksi tällaiset teiniraivarit ja vanhemman hermojenmenetys loputtomiin äyskivän teinin kanssa on vain meidän pienen marginaaliryhmän ongelma.
Meillä on tuolla kaikkien aikojen aikojen fiksuin ja paraihten käyttäytyvä nuoriso vuosikymmeniin . Hyvin koulutettu, kielitaitoisia ja kansainvälisiä ja ovat valmiita ottamaan haltuun yhteikunnan avoinpaikkoja tulevaisuudessa. Jotkut on vaan heikommassa asemassa niin onko se sitten niiden vika, jotka on kasvatustyössään onnistuneet, että me ansaitsemme tälläistä "saivartelua" Se on oikein tuntea ylpeyttä ja sanoa se ääneen, että minä tyhjästä kuoresta kasvatin fiksun ja pärjäävän nuoren. Ei se ole helppo tehtävä ollenkaan, vai mitä?
Tyhjästä kuoresta kasvatin? Sanokaa mulle että mun sarkasmitutka on viallinen, ei kai kukaan voi olla noin itseriittoisen hölmö.
Itseriittoinen?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei. Täällä on selvästi nyt yksi papukaija joka pälättää sitä samaa virttä jonka on oppinut ulkoa. Eli kaikki täällä keskustelevat äidit ovat surkeita ja väkivaltaisia vanhempia, jotka eivät ansaitsisi lapsiaan.
Mikälie hänen ongelmansa, mutta ei ehkä kannattaisi ottaa sitä lyttäystä tosissaan. Epäilen provoksi.
Aloittaja nostaa omaa provoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Niinpä, jos mun äiti olis istunut mun päällä kun 11-vuotiaana sain kiukkukohtauksen, niin siitä jäisi todellakin trauma. Jos 11-v saa kiukkukohtauksen, vaikkakin sellaisen missä sylkee/raapii/potkii, vanhemman tulee hoitaa se rauhallisesti ja turvallisesti, ei päällä istumalla. Ja miksi ap perustelee omaa toimintaansa edelleen tällä jos tyttö on nyt teini? Minusta kuulostaa että ap:tä häiritsee tytön yleinen murrosikä, esim tuo että asenne on tytöllä että pyörittelee silmiään, mikään ei kiinnosta jne. Teini-ikä voi olla sellaista. Ja jos lapsi näkee että oma äiti halveksuu hänen luonnollista itsenäistymisprosessiaan, varmasti tulee vielä hankalampi murrosikä.
Mutta tuo päällä istuminen. Niin oksettavaa ja järkyttävää, miten sokea voi äiti olla omalle vallankäytölleen tässä ketjussa!
Kuten miten? Sanomalla "älä kulta kiltti tee tuollaista, muista että me rakastetaan sua!" jostain sivusta samalla kun lapsi huutaa ja karjuu, pahoinpitelee perheen lemmikkejä ja nuorempia sisaruksiaan, hakkaa omaa päätään seinään, rikkoo olkkarin ikkunat ja oman huoneensa oven sekä puolet talon astioista, satuttaa itsensä sirpaleisiin, tulee veitsen kanssa päälle ja huitoo sillä kaikkia jotka yrittävät lähelle... Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit, oi ylivertainen äiti, joka et selvästikään ole koskaan edes etäältä nähnyt todellista raivokohtausta?
Huutaisin ihan jollekin muulle kun sille lapselle. Huutaisin neuvolat, yms sellaiset instansit, joilla on ammattitaitoa tälläiset asiat hoitaa. Rakkautta on myös antaa periksi ja toimittaa noin käyttäytyvä lapsi hoitoon jopa kodin ulkopuolelle! Eli kyllä hankkituisin lapsesta eroon, jos hän vaarantaa oman sekä muiden terveyden. Tukehdu sinä tuohon tekopyhään hurskahteluun.
Eihän tässä huutamisesta ollut puhe vaan päällä istumisesta.
Et vastannut kysymykseen, että mitä mitä sinä tekisit siinä tilanteessa, kun tuollainen kuvailemani kaltainen raivari on päällä.
Mutta okei, jälkikäteen lähettäisit lapsen pois kotoa. Eli hänet otettaisiin huostaan ja pistettäisiin sijaisperheeseen tai koulukotiin. Miten sinä luulet aikuisten noissa paikoissa taltuttavan lasten väkivaltaiset raivarit, jos ei päällä istumalla ja kiinnipitämällä? Tunnen sekä sijaisperhevanhempia että koulukodissa töissä olevia tyyppejä, ja niiden jutut on juuri tuollaisia, että milloin joutui istumaan raivoavan kuusivuotiaan päällä tuntikausia, milloin taas kaksi raavasta miestä joutui taltuttamaan aseen kanssa riehuvan teinin niin, että heittivät maahan ja toinen istui jalkojen päällä ja toinen piti koko painollaan käsistä kiinni...
Kovin on kapea näkemyksesi miten lasta voidaa auttaa kodin ulkopuolella. Lasta voidaan hoitaa kodin ulkopuolella muullakin kuin vain ottamalla huostaan koulukotiin tai sijaisperheeseen.
Värikynät on oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön niin en ihan tosissani ottaisi noiden tyyppejen juttuja.
Minä olen ollut töissä sekä lasten-että nuorten suljetulla osastolla, ja kyllä ne väkisinpaikallaanpitämiset ovat ihan arkipäivää. Pakko se on, ei siinä enää kauniit sanat auta.
Saa olla aika pumpulissa kasvanut jos kuvittelee kaiken selviämällä neuvottelemalla tai ilman voimaa.
Yllättävää, että tälläiseen keskusteluun löytyy aina se joka on ollut. Tiedäthän, että heillä on koulutus tätä varten, mutta tavallinen vanhempi tekee sen ihan peruskoulupohjalta niin lapsen vahingoittamisen riski on suurempi ja kyseealaisempaa kun ns. hallittu kiinnipito. Suurimman osan nuoren kanssa pärjää ihan puhumalla, eikä tilanteet mitään arkipäivä ole. Ei suljettuosasto auttamatta tarkoita, että sinne joutunut nuori on joku vakivallanruumistuma, joka riuhuu raivopäissään päivittäin.
Sanoinko että kaikkia retuutettiin joka päivä ilman mitään syytä? Tiedän kyllä millaista siellä on, koska, kuten sanoin, olen ollut molemmissa töissä. Ja ennen kuin kaivat lisää olkiukkoa esiin, olin itse melko pidetty hoitaja, koska keskustelin lasten ja nuorten kanssa oikeasti enkä vain ns. virkani puolesta. Silti ajoittain joutui käyttämään voimakeinoja, koska yllätys yllätys, kaikki ihmiset ovat yksilöitä eri kokemustaustoilla.
Ylenkatseesi, joka tekstistäsi loistaa läpi, on melko vastenmielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Olette huomanneet, että lapsi on erilainen niin miksi häneen on sitten käytetty samoja lääkkeitä kuin muihinkin, jos ne ei toimi?
Tarkoitatko samoilla lääkkeillä tätä: "Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla"? Eiköhän tuon pitäisi olla se lähtökohta. Tietysti tälle yhdelle on jouduttu pitämään sata kertaa enemmän kuria ja puhutteluita. Typerää viisastelua tuollainen, ensin sanotaan että jotain on kasvatuksessa vialla kun lapsi on tuollainen, ja sitten kun sanotaan että kaikkia on kohdeltu samalla lailla niin sekin on väärin. Mitä ne lääkkeet sitten olisivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Pointtipa onkin se, että lapsia pitää kohdella yksilöinä ei niin että "kaikkia kasvatetaan samoin". Ja tuo huoneeseen eristäminen on juurikin väärä keino tuontyyppiselle lapselle.
No tästäkin haluaisin tiedustella että mitä sinä tekisit lapselle joka heti herättyään alkaa huvikseen kiusata pienempiä sisaruksia? Jos kielto ei toimi, miten takaat pienemmille sen rauhallisen viikonloppuaamun, tai ylipäänsä oikeuden olla rauhassa omassa kodissaan? Eiköhän se ole parasta laittaa se yksi omaan huoneeseen miettimään miten toisten kanssa ollaan. Ja kuule, lapsia kasvatetaan toki yksilöinä mutta SÄÄNNÖT ovat kaikille samat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Olette huomanneet, että lapsi on erilainen niin miksi häneen on sitten käytetty samoja lääkkeitä kuin muihinkin, jos ne ei toimi?
Tarkoitatko samoilla lääkkeillä tätä: "Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla"? Eiköhän tuon pitäisi olla se lähtökohta. Tietysti tälle yhdelle on jouduttu pitämään sata kertaa enemmän kuria ja puhutteluita. Typerää viisastelua tuollainen, ensin sanotaan että jotain on kasvatuksessa vialla kun lapsi on tuollainen, ja sitten kun sanotaan että kaikkia on kohdeltu samalla lailla niin sekin on väärin. Mitä ne lääkkeet sitten olisivat?
Miksi tätä lasta ei ole rakastettu, hellitty, kannustettu, kuunneltu enemmän, kun samalla tavalla ei ole selvästikään riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Niinpä, jos mun äiti olis istunut mun päällä kun 11-vuotiaana sain kiukkukohtauksen, niin siitä jäisi todellakin trauma. Jos 11-v saa kiukkukohtauksen, vaikkakin sellaisen missä sylkee/raapii/potkii, vanhemman tulee hoitaa se rauhallisesti ja turvallisesti, ei päällä istumalla. Ja miksi ap perustelee omaa toimintaansa edelleen tällä jos tyttö on nyt teini? Minusta kuulostaa että ap:tä häiritsee tytön yleinen murrosikä, esim tuo että asenne on tytöllä että pyörittelee silmiään, mikään ei kiinnosta jne. Teini-ikä voi olla sellaista. Ja jos lapsi näkee että oma äiti halveksuu hänen luonnollista itsenäistymisprosessiaan, varmasti tulee vielä hankalampi murrosikä.
Mutta tuo päällä istuminen. Niin oksettavaa ja järkyttävää, miten sokea voi äiti olla omalle vallankäytölleen tässä ketjussa!
Kuten miten? Sanomalla "älä kulta kiltti tee tuollaista, muista että me rakastetaan sua!" jostain sivusta samalla kun lapsi huutaa ja karjuu, pahoinpitelee perheen lemmikkejä ja nuorempia sisaruksiaan, hakkaa omaa päätään seinään, rikkoo olkkarin ikkunat ja oman huoneensa oven sekä puolet talon astioista, satuttaa itsensä sirpaleisiin, tulee veitsen kanssa päälle ja huitoo sillä kaikkia jotka yrittävät lähelle... Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit, oi ylivertainen äiti, joka et selvästikään ole koskaan edes etäältä nähnyt todellista raivokohtausta?
Huutaisin ihan jollekin muulle kun sille lapselle. Huutaisin neuvolat, yms sellaiset instansit, joilla on ammattitaitoa tälläiset asiat hoitaa. Rakkautta on myös antaa periksi ja toimittaa noin käyttäytyvä lapsi hoitoon jopa kodin ulkopuolelle! Eli kyllä hankkituisin lapsesta eroon, jos hän vaarantaa oman sekä muiden terveyden. Tukehdu sinä tuohon tekopyhään hurskahteluun.
Eihän tässä huutamisesta ollut puhe vaan päällä istumisesta.
Et vastannut kysymykseen, että mitä mitä sinä tekisit siinä tilanteessa, kun tuollainen kuvailemani kaltainen raivari on päällä.
Mutta okei, jälkikäteen lähettäisit lapsen pois kotoa. Eli hänet otettaisiin huostaan ja pistettäisiin sijaisperheeseen tai koulukotiin. Miten sinä luulet aikuisten noissa paikoissa taltuttavan lasten väkivaltaiset raivarit, jos ei päällä istumalla ja kiinnipitämällä? Tunnen sekä sijaisperhevanhempia että koulukodissa töissä olevia tyyppejä, ja niiden jutut on juuri tuollaisia, että milloin joutui istumaan raivoavan kuusivuotiaan päällä tuntikausia, milloin taas kaksi raavasta miestä joutui taltuttamaan aseen kanssa riehuvan teinin niin, että heittivät maahan ja toinen istui jalkojen päällä ja toinen piti koko painollaan käsistä kiinni...
Kovin on kapea näkemyksesi miten lasta voidaa auttaa kodin ulkopuolella. Lasta voidaan hoitaa kodin ulkopuolella muullakin kuin vain ottamalla huostaan koulukotiin tai sijaisperheeseen.
Värikynät on oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön niin en ihan tosissani ottaisi noiden tyyppejen juttuja.
Minä olen ollut töissä sekä lasten-että nuorten suljetulla osastolla, ja kyllä ne väkisinpaikallaanpitämiset ovat ihan arkipäivää. Pakko se on, ei siinä enää kauniit sanat auta.
Saa olla aika pumpulissa kasvanut jos kuvittelee kaiken selviämällä neuvottelemalla tai ilman voimaa.
Yllättävää, että tälläiseen keskusteluun löytyy aina se joka on ollut. Tiedäthän, että heillä on koulutus tätä varten, mutta tavallinen vanhempi tekee sen ihan peruskoulupohjalta niin lapsen vahingoittamisen riski on suurempi ja kyseealaisempaa kun ns. hallittu kiinnipito. Suurimman osan nuoren kanssa pärjää ihan puhumalla, eikä tilanteet mitään arkipäivä ole. Ei suljettuosasto auttamatta tarkoita, että sinne joutunut nuori on joku vakivallanruumistuma, joka riuhuu raivopäissään päivittäin.
Sanoinko että kaikkia retuutettiin joka päivä ilman mitään syytä? Tiedän kyllä millaista siellä on, koska, kuten sanoin, olen ollut molemmissa töissä. Ja ennen kuin kaivat lisää olkiukkoa esiin, olin itse melko pidetty hoitaja, koska keskustelin lasten ja nuorten kanssa oikeasti enkä vain ns. virkani puolesta. Silti ajoittain joutui käyttämään voimakeinoja, koska yllätys yllätys, kaikki ihmiset ovat yksilöitä eri kokemustaustoilla.
Ylenkatseesi, joka tekstistäsi loistaa läpi, on melko vastenmielistä.
Näin kyseisen lainauksen ulkopuolisin silmin katsoen niin kumpikohan tässä nyt omaan häntäänsä nostaa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Pointtipa onkin se, että lapsia pitää kohdella yksilöinä ei niin että "kaikkia kasvatetaan samoin". Ja tuo huoneeseen eristäminen on juurikin väärä keino tuontyyppiselle lapselle.
No tästäkin haluaisin tiedustella että mitä sinä tekisit lapselle joka heti herättyään alkaa huvikseen kiusata pienempiä sisaruksia? Jos kielto ei toimi, miten takaat pienemmille sen rauhallisen viikonloppuaamun, tai ylipäänsä oikeuden olla rauhassa omassa kodissaan? Eiköhän se ole parasta laittaa se yksi omaan huoneeseen miettimään miten toisten kanssa ollaan. Ja kuule, lapsia kasvatetaan toki yksilöinä mutta SÄÄNNÖT ovat kaikille samat.
Hän kokee että pikkusisaruksia rakastetaan enemmän kuin häntä ja hakee epätoivoisiesti huomiota. Eristäminen vain pahentaa kierrettä.
Tarvitsette positiivisuutta perheeseenne. Miksei toinen voi mennä niiden pienempien kanssa vaikka uimaan ja toinen antaa jakamatonta myönteistä kiireetöntä huomiota tälle teinille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Pointtipa onkin se, että lapsia pitää kohdella yksilöinä ei niin että "kaikkia kasvatetaan samoin". Ja tuo huoneeseen eristäminen on juurikin väärä keino tuontyyppiselle lapselle.
No tästäkin haluaisin tiedustella että mitä sinä tekisit lapselle joka heti herättyään alkaa huvikseen kiusata pienempiä sisaruksia? Jos kielto ei toimi, miten takaat pienemmille sen rauhallisen viikonloppuaamun, tai ylipäänsä oikeuden olla rauhassa omassa kodissaan? Eiköhän se ole parasta laittaa se yksi omaan huoneeseen miettimään miten toisten kanssa ollaan. Ja kuule, lapsia kasvatetaan toki yksilöinä mutta SÄÄNNÖT ovat kaikille samat.
Minä ehkä laittaisin pienemmät omaan huoneensa, oppisivat ainakin puolustamaan itseään ja luomaan sitä ryhmäpainetta, että miksi meitä rangaistaan kun yksi käyttäytyy huonosti.
Sinä olet jo näköjään päättänyt, että pienemmissä ei ole koskaan mitään vikaa vaan aina vanhemmassa? Oletko aina sitten tilanteissa läsnä, että ei esim. pienemmät ole oppineet käyttämään tilannetta hyväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne aloittajaa tai tämän teiniä, mutta halusin sanoa että tiedän miltä tuntuu kasvattaa lasta, joka ei ole koskaan yhteistyökykyinen. Minulla on kaksi lasta, joista toinen on täysin normaali ja niin tavallinen kuin olla voi. Toinen taas...no, hän on sisaruksensa vastakohta. Vaikka onkin saanut "erityislapsen" leiman ja useamman diagnoosin selittämään käytöstään, voin taata ettei se perusluonne ole muuttunut mihinkään. Lapsi itsessään on aina negatiivinen, törkeä muita kohtaan ja suorastaan narsistinen. Ei kaipaa kavereita, riittää kun saa aikuisen jakamattoman huomion. Ja nyt kuitenkin puhutaan kouluikäisestä.
Minua on syyllistetty kaikkialla paitsi neurologian tutkimuspuolella hänen käytöksestään. On etsitty jotain ihme traumoja, joita ei ole koskaan tapahtunut lapselle; minä olen palanut niin loppuun tässä pyörityksessä että yritin itsemurhaa yhdessä vaiheessa. Nykyään olen työkyvytön, ja lapsi asuu muualla. Käytöksensä ei ole muuttunut mihinkään suuntaan, aivan yhtä itsekeskeinen ja omahyväinen tapaus vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Niinpä, jos mun äiti olis istunut mun päällä kun 11-vuotiaana sain kiukkukohtauksen, niin siitä jäisi todellakin trauma. Jos 11-v saa kiukkukohtauksen, vaikkakin sellaisen missä sylkee/raapii/potkii, vanhemman tulee hoitaa se rauhallisesti ja turvallisesti, ei päällä istumalla. Ja miksi ap perustelee omaa toimintaansa edelleen tällä jos tyttö on nyt teini? Minusta kuulostaa että ap:tä häiritsee tytön yleinen murrosikä, esim tuo että asenne on tytöllä että pyörittelee silmiään, mikään ei kiinnosta jne. Teini-ikä voi olla sellaista. Ja jos lapsi näkee että oma äiti halveksuu hänen luonnollista itsenäistymisprosessiaan, varmasti tulee vielä hankalampi murrosikä.
Mutta tuo päällä istuminen. Niin oksettavaa ja järkyttävää, miten sokea voi äiti olla omalle vallankäytölleen tässä ketjussa!
Kuten miten? Sanomalla "älä kulta kiltti tee tuollaista, muista että me rakastetaan sua!" jostain sivusta samalla kun lapsi huutaa ja karjuu, pahoinpitelee perheen lemmikkejä ja nuorempia sisaruksiaan, hakkaa omaa päätään seinään, rikkoo olkkarin ikkunat ja oman huoneensa oven sekä puolet talon astioista, satuttaa itsensä sirpaleisiin, tulee veitsen kanssa päälle ja huitoo sillä kaikkia jotka yrittävät lähelle... Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit, oi ylivertainen äiti, joka et selvästikään ole koskaan edes etäältä nähnyt todellista raivokohtausta?
Huutaisin ihan jollekin muulle kun sille lapselle. Huutaisin neuvolat, yms sellaiset instansit, joilla on ammattitaitoa tälläiset asiat hoitaa. Rakkautta on myös antaa periksi ja toimittaa noin käyttäytyvä lapsi hoitoon jopa kodin ulkopuolelle! Eli kyllä hankkituisin lapsesta eroon, jos hän vaarantaa oman sekä muiden terveyden. Tukehdu sinä tuohon tekopyhään hurskahteluun.
Eihän tässä huutamisesta ollut puhe vaan päällä istumisesta.
Et vastannut kysymykseen, että mitä mitä sinä tekisit siinä tilanteessa, kun tuollainen kuvailemani kaltainen raivari on päällä.
Mutta okei, jälkikäteen lähettäisit lapsen pois kotoa. Eli hänet otettaisiin huostaan ja pistettäisiin sijaisperheeseen tai koulukotiin. Miten sinä luulet aikuisten noissa paikoissa taltuttavan lasten väkivaltaiset raivarit, jos ei päällä istumalla ja kiinnipitämällä? Tunnen sekä sijaisperhevanhempia että koulukodissa töissä olevia tyyppejä, ja niiden jutut on juuri tuollaisia, että milloin joutui istumaan raivoavan kuusivuotiaan päällä tuntikausia, milloin taas kaksi raavasta miestä joutui taltuttamaan aseen kanssa riehuvan teinin niin, että heittivät maahan ja toinen istui jalkojen päällä ja toinen piti koko painollaan käsistä kiinni...
Kovin on kapea näkemyksesi miten lasta voidaa auttaa kodin ulkopuolella. Lasta voidaan hoitaa kodin ulkopuolella muullakin kuin vain ottamalla huostaan koulukotiin tai sijaisperheeseen.
Värikynät on oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön niin en ihan tosissani ottaisi noiden tyyppejen juttuja.
Minä olen ollut töissä sekä lasten-että nuorten suljetulla osastolla, ja kyllä ne väkisinpaikallaanpitämiset ovat ihan arkipäivää. Pakko se on, ei siinä enää kauniit sanat auta.
Saa olla aika pumpulissa kasvanut jos kuvittelee kaiken selviämällä neuvottelemalla tai ilman voimaa.
Yllättävää, että tälläiseen keskusteluun löytyy aina se joka on ollut. Tiedäthän, että heillä on koulutus tätä varten, mutta tavallinen vanhempi tekee sen ihan peruskoulupohjalta niin lapsen vahingoittamisen riski on suurempi ja kyseealaisempaa kun ns. hallittu kiinnipito. Suurimman osan nuoren kanssa pärjää ihan puhumalla, eikä tilanteet mitään arkipäivä ole. Ei suljettuosasto auttamatta tarkoita, että sinne joutunut nuori on joku vakivallanruumistuma, joka riuhuu raivopäissään päivittäin.
Sanoinko että kaikkia retuutettiin joka päivä ilman mitään syytä? Tiedän kyllä millaista siellä on, koska, kuten sanoin, olen ollut molemmissa töissä. Ja ennen kuin kaivat lisää olkiukkoa esiin, olin itse melko pidetty hoitaja, koska keskustelin lasten ja nuorten kanssa oikeasti enkä vain ns. virkani puolesta. Silti ajoittain joutui käyttämään voimakeinoja, koska yllätys yllätys, kaikki ihmiset ovat yksilöitä eri kokemustaustoilla.
Ylenkatseesi, joka tekstistäsi loistaa läpi, on melko vastenmielistä.
Näin kyseisen lainauksen ulkopuolisin silmin katsoen niin kumpikohan tässä nyt omaan häntäänsä nostaa. :D
Nosta sinä vaan niitä sossumassejasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä eivät ymmärrä että on olemassa sellaisia lapsia joille ei puhe tehoa. Ja minusta juuri se, että perheessä on muita lapsia joiden kanssa menee ihan mukavasti on merkki siitä että tämä yksi lapsi on jotenkin erilainen.
Meillä ei tilanne ole lainkaan noin paha, mutta vanhin lapsi on aivan eri maailmasta kuin kaksi muuta. Ei kuuntele, ei tottele, ärsyttää ja kiusaa tahallaan muita. On jo ihan pienestä taaperosta asti nauttinut siitä että saa muut suuttumaan tai pahalle mielelle. Se on hänestä hauskaa. On myös aina viisastelemassa miten joku asia on näin eikä noin, kaikesta pitää raivostuttavasti kaivaa jotain vastaan vänkyttämistä. Vitkuttelee ja venkuloi joka asiassa niin kauan että tulee tappelu.
Osaa kuitenkin käyttäytyä tosi kauniisti esim. koulussa joten ei joudu vaikeuksiin siellä. Kotona lähinnä käyttää valtaansa pikkusisaruksiin ja yrittää myös meihin. Ikinä ei olla annettu periksi siinä että toisille saisi puhua rumasti tai kiusata. Tietysti tunteita saa näyttää ja ymmärretään jos suuttuneena sanoo vaikka toiselle pahasti. Mutta tämä lapsi oikein kyttää tilanteita missä saa pahoittaa toisen mielen, iskee mieluiten silloin kun kaikki on mukavaa ja ihanaa, silloin on parasta sanoa jotain tosi loukkaavaa että maksimoi pahan mielen. Emme voi ymmärtää tätä, ja tuntuu ettei lapsi oikein itsekään ymmärrä miksi tekee niin. Aina yritetään kertoa että miltä se toisesta tuntuu. Itse kyllä pahoittaa mielensä jos joku vaikka koulussa sanoo rumasti.
Eli suoraan sanottuna välillä tosi v-mäinen lapsi. Jos esim. omassa kaveripiirissä olisi tällainen niin heivaisin välittömästi. Omaa lasta ei kuitenkaan voi, joten täytyy yrittää kasvattaa ja kasvattaa ja selittää ja kieltää. Toisaalta ajattelen että kyllä se elämä opettaa kun tarpeeksi kauan ärsytät muita, toisaalta ihan oikeasti pelottaa mihin joutuu tuollaisella asenteella. Tiedän ettei tämä nyt ole mitään väkivaltaisuuteen tai raivareihin verrattuna, mutta ihan yhtä neuvoton minä olen siitä etten saa lastani käyttäytymään kauniisti. Kun se oma esimerkki ei toimi ollenkaan. Etenkin viikonloput ovat tympeitä kun toisten kiusaaminen alkaa heti aamulla. Silloin komennetaan omaan huoneeseen. Aina annetaan uusi mahdollisuus sitten, että kun tulee ulos sieltä ja jos asiat sujuvat niin hieno homma. Välillä puhutellaan pitkät pätkät että miten toisten kanssa ollaan. Joskus toimii vähäksi aikaa, yleensä ei.
Eli tosiaan kaikki lapset eivät toimi samalla kaavalla edes samassa perheessä. Meidän lapsista ainakin on nähnyt ihan pienenä minkäsorttisia ne ovat, eikä siihen voi vaikuttaa. Kaikkia on rakastettu, hellitty, kehuttu, kannustettu ja kuunneltu samalla tavalla. Ihan turha siitä on itseään syyllistää, mutta tietysti on viisasta hakea ulkopuolista apua tai neuvoja jos tuntuu että omat keinot ja/tai voimat eivät riitä.
Pointtipa onkin se, että lapsia pitää kohdella yksilöinä ei niin että "kaikkia kasvatetaan samoin". Ja tuo huoneeseen eristäminen on juurikin väärä keino tuontyyppiselle lapselle.
No tästäkin haluaisin tiedustella että mitä sinä tekisit lapselle joka heti herättyään alkaa huvikseen kiusata pienempiä sisaruksia? Jos kielto ei toimi, miten takaat pienemmille sen rauhallisen viikonloppuaamun, tai ylipäänsä oikeuden olla rauhassa omassa kodissaan? Eiköhän se ole parasta laittaa se yksi omaan huoneeseen miettimään miten toisten kanssa ollaan. Ja kuule, lapsia kasvatetaan toki yksilöinä mutta SÄÄNNÖT ovat kaikille samat.
Vai olisiko esim. äidin parasta lähteä sen yhden kanssa ennen huvikseen kiusaamista alkamista uimaan yms. sellaiseen, josta se yksi tykkkää. Mistä se "riita" sitten syntyy? Vanhempina haluaisitte veittää rauhallisen aamun pienempien katsoessa lastenohjemia ja vanhempaa ei enää jaksa kiinostaa? Pienempien tahto menee edelle?
Viikonloppuaamuun äidille ja teinille jotain omaa kivaa, kannustavaa ja mukavaa kahdenkeskistä tekemistä. Sen sijaan että teini heti dumpataan pois "oikeiden ihmisten" parista.
Tehkää töitä sen perheenne hyvinvoinnin eteen!
Olenko ainoa, jonka mielestä pienempiä kiusaavaa TEINIÄ ei kyllä kuulu alkaa hemmottelemaan millään kahdenkeskeisillä shoppailureissuilla? Kyllä sen ikäisen pitäisi jo osata käyttäytyä ilman huomiotakin. Ja ns. normaali teinihän ei edes tahdo vanhempiensa huomiota kamalasti vaan viilettää kavereiden kanssa siellä sun täällä.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä pienempiä kiusaavaa TEINIÄ ei kyllä kuulu alkaa hemmottelemaan millään kahdenkeskeisillä shoppailureissuilla? Kyllä sen ikäisen pitäisi jo osata käyttäytyä ilman huomiotakin. Ja ns. normaali teinihän ei edes tahdo vanhempiensa huomiota kamalasti vaan viilettää kavereiden kanssa siellä sun täällä.
Muista sitten itsekin hormonihuuruissasi sanoa miehellesi, että sinä olet jo iässä jossa pitäisi osata käyttäytyä ilman huomiotakin tai syntymäpäivänäsi, että olet jo niin iso tyttö että tarvitse lahjoja. Joo joo ei ole sama asia, mutta jokin idea siinä on että aikuisenakin sitä huomiota kaipaa niin miksei sitten teininäkin.
Jos ei ole lupaa mennä niiden kavereiden kanssa?
Et taida sinäkään ihan terve olla..