Miten löydätte rauhan kuoleman suhteen? Entä elämän tarkoitus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.

Jeesus on lunastanut sinunkin syntisi. Älä anna sovituksen olla omalta osaltasi turha. Saat syntisi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen lunastustyönsä tähden. Jumala ei ole luonut meitä kantamaan syntejämme, joiden alle näännymme vaan elämään vapaina lapsina häneen kuin isään turvaten. 

Tämän valossa mietin, miksi hitossa uskovaiset pelkää synnin tekemistä kun sillä ei ole mitään väliä? Pankaa ympäri maita ja mantuja (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa), varastelkaa..

Ei se toimi noin. 

Niin miksei? Koska joku kirkon mies joskus päätti, että hyi se on rumaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.

Jeesus on lunastanut sinunkin syntisi. Älä anna sovituksen olla omalta osaltasi turha. Saat syntisi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen lunastustyönsä tähden. Jumala ei ole luonut meitä kantamaan syntejämme, joiden alle näännymme vaan elämään vapaina lapsina häneen kuin isään turvaten. 

Tämän valossa mietin, miksi hitossa uskovaiset pelkää synnin tekemistä kun sillä ei ole mitään väliä? Pankaa ympäri maita ja mantuja (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa), varastelkaa..

Koska kun usko on sydämessä tuntuu väärin tekeminen pahalta, eikä sitä halua tietoisesti tehdä. Tietenkin ihminen on heikko ja mokailee, mutta ei todellakaan voi ylpeänä paneskella ja tappaa porukkaa ja lällätellä että Jumala armahtaa.. Uskon mukana tulee Pyhä Henki, joka ihmisessä kertoo milloin on väärillä poluilla vaistona tai tunteena tai tietona. Riippuu taas toki ihmisisestä. Joskus ihminen puolustelee ja oikeuttaa itselleen tekosyillä tyhmiä tekoja, mutta joutuu taas jälkikäteen katumaan ja koittaa tehdä parannus. Onneksi vilpittömille armoa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.

Jeesus on lunastanut sinunkin syntisi. Älä anna sovituksen olla omalta osaltasi turha. Saat syntisi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen lunastustyönsä tähden. Jumala ei ole luonut meitä kantamaan syntejämme, joiden alle näännymme vaan elämään vapaina lapsina häneen kuin isään turvaten. 

Tämän valossa mietin, miksi hitossa uskovaiset pelkää synnin tekemistä kun sillä ei ole mitään väliä? Pankaa ympäri maita ja mantuja (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa), varastelkaa..

Ei se toimi noin. 

Niin miksei? Koska joku kirkon mies joskus päätti, että hyi se on rumaa?

Ihan psykologinen ihmisen päänsisäinen juttu. Jos olet naimisissa mielestäsi hyvän kumppanin kanssa, jota arvostat etkä halua loukata, et voi kulkea kylillä paneskelemassa muiden kanssa, vaikka uskoisitkin voivasi aina palata kotiin. Ehkä et enää joku päivä haluaisi tai kehtaisi tulla. 

Minunkin vastaukseni on evankeliumin totuus, jonka 6 hyvin tiivisti. Se on kaiken pointti.

Itse elän päivän kerrallaan,nautin jokaisesta päivästä oli se sitten surullinen tai iloinen päivä. Yritän elää sillä lailla että lähimmäiseni eviät elämän menostani joutuisi kärsimään myöhemmin. Pyrin välttämään melodramaattisuutta ja en tunne kuoleman pelkoa. Tunnen haikeutta että joku päivä tämä kaikki loppuu. Mutta niin kaikki hyvät ja huonot asiat tekevät. En osaa sanoa kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Jos siellä on jotain,olkoon, ja jos ei ole olkoon asiat kuten ovat. Olen kuin tukki kohtalon joessa, en kykene muuttamaan kurssiani mutta voin nauttia joka hetkestä.

Tällaisia asioita on vaikea lähteä purkamaan näin netin välityksellä, järkevintä olisi jutella jonkun kanssa ihan kasvotusten. En voi antaa kuin yhden neuvon: AP voisi aloittaa sillä, että pohtii, millainen elämä sitten olisi merkityksellistä? Kun AP:lla on vastaus siihen niin hän on ainakin hiukan lähempänä ratkaisua.

Mun mielestä juuri se elämän merkittämättömyys tekee kuolemasta hyväksyttävän. Suuressa mittakaavassa sillä ei ole väliä elänkö vai en.

Jossain määrin uskon myös kohtaloon. Jos joku kuolee, sille on joku syy, miksi niin tapahtuu ja että miksi se on hyvä asia.

Jollain tasolla haluan myös uskoa, että sielut tai henget jää tänne maahan vaeltelemaan ja että kuollessani kohtaan aiemmin kuolleet rakkaani. Sielut/henget voivat myös ehkä syntyä uudelleen, jolloin tapaamme toisessa elämässä tai rajan tuolla puolen. Tai ehkä jopa jo uudestaan tässä elämässä.

Kuulostampas hörhöltä. :D

Tukki joessa kirjoitti:

Itse elän päivän kerrallaan,nautin jokaisesta päivästä oli se sitten surullinen tai iloinen päivä. Yritän elää sillä lailla että lähimmäiseni eviät elämän menostani joutuisi kärsimään myöhemmin. Pyrin välttämään melodramaattisuutta ja en tunne kuoleman pelkoa. Tunnen haikeutta että joku päivä tämä kaikki loppuu. Mutta niin kaikki hyvät ja huonot asiat tekevät. En osaa sanoa kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Jos siellä on jotain,olkoon, ja jos ei ole olkoon asiat kuten ovat. Olen kuin tukki kohtalon joessa, en kykene muuttamaan kurssiani mutta voin nauttia joka hetkestä.

Aika naiivia väittää nauttivansa jokaisesta surunkin päivästä. Aika poikkeustapaus olet jos pystyit siitäkin päivästä nauttimaan kun joku rakkaasi on nukkunut pois. Tai ehkä itse olen se poikkeus, tuollaisina päivinä ja monina ssn jälkeen nautinto on kaukana ja tunnekentän on vallannut suru, kateellisuus ja yksinäisyys.

En mieti kuolevani. Miksi miettisin? Se tulee kuitenkin. Elämälläni ei tällä hetkellä ole tarkoitusta. Elän vaan, koska en halua kuollakaan, eli on tavallaan pakko. Rakkaus on minulle ehkä elämän tarkoitus, mutta en edes rakasta tällä hetkellä ketään, joten... Elän eräänlaisessa odotus- tai välitilassa. Sitähän se ihmisen elämä on.

Jostain elokuvasta muistaakseni mieleeni jäänyt kuvaus kuolemasta oli erityisen kaunis. Siinä kuollut henkilö eli hyvissä muistoissaan ikuisuuden, tuollainen ajattelu tuntuu kovin ihanalta vaikka en itse siihen uskokaan.

Sama aihe on pari kuukautta pyörinyt päässä. Pari kertaa istuin päivystyksessä itkemässä ahdistukseen jotain helpotusta (ahdistushäiriö ja masennus löytyi jo valmiiksi, menin päivystykseen rukoilemaan apua viikonloppuna/pääsiäisenä jotta ei tulisi itsetuhoista toimintaa), osastollakin kävin. Järkyttävä ahdistus ja voimattomuus. Paino tippui viikossa monta kiloa syömättömyyden takia. Kuukauden olin intensiivisessä terapiassa ja elämä alkoi hymyilemään.

Nyt on taas pari päivää pyörinyt toivottumuus, "aivan sama mitä teen kun kuolen kuitenkin" -ajatus on voimakas. Alkoholista olen hakenut taukoa pelosta ja elokuva pyörii jatkuvasti taustalla hukuttamaan ajatuksia. Mutta nyt mulla on akuuttipsykiatrian yhteystiedot, mihin voi soittaa vaikka yöllä jos tulee täydellinrn romahtaminen.

Pelon kanssa ei tarvitse elää, apua saa aina. Päivystykseen saa mennä, kova ahdistus on loppujen lopuksi vakava terveydellinen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskiksille kysymys -mitä se teidän iankaikkinen elämä muka ratkaisee?

Se antaa rauhaa myös tähän maanpäälliseen elämään. Luottamuksen siihen, että elämä ei ole sattumanvaraista vaan Jumalan johdattamaa ja sallimaa ja varjelemaa. Raamatun mukaan Jumala on tuntenut meidän jo kohdussa idullamme eikä hiuskaan tipu päästämme hänen tietämättään. Olen mennyt tosi kovien myllyjen läpi sekä uskovaisena että ennen sitä. Mielenterveys ja usko tulevaan on pysynyt ihan eri mallilla eikä ahdistuksen määrää voi edes verrata. Eihän usko toki mikään helppousautomaatti ole ja uskovainenkin voi masentua tms. , mutta se luo elämälle tukevan ja vakaan pohjan. 

Eli ihan höpöhöpöpohjan. Olette ihan kuin meidän esikoinen, joka käveli jo vankasti, muttei uskaltanut irrottaa tukijasta (aikuinen johon tukea). Kerran hän sai omenan käsiinsä ja piti kiinni siitä, niin pysyi yhtäkkiä pystyssä hyvin itse ja käveli monta askelta ja metriä sen omenan kanssa. Hänhän piti kiinni jostain! :) Ei pelännyt siis kaatuvansa.

Usko ja hyvä omatunto, ovat ne asiat ,jotka tuovat Onnen ,Rauhan, Ilon ja turvan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskiksille kysymys -mitä se teidän iankaikkinen elämä muka ratkaisee?

Se antaa rauhaa myös tähän maanpäälliseen elämään. Luottamuksen siihen, että elämä ei ole sattumanvaraista vaan Jumalan johdattamaa ja sallimaa ja varjelemaa. Raamatun mukaan Jumala on tuntenut meidän jo kohdussa idullamme eikä hiuskaan tipu päästämme hänen tietämättään. Olen mennyt tosi kovien myllyjen läpi sekä uskovaisena että ennen sitä. Mielenterveys ja usko tulevaan on pysynyt ihan eri mallilla eikä ahdistuksen määrää voi edes verrata. Eihän usko toki mikään helppousautomaatti ole ja uskovainenkin voi masentua tms. , mutta se luo elämälle tukevan ja vakaan pohjan. 

Eli ihan höpöhöpöpohjan. Olette ihan kuin meidän esikoinen, joka käveli jo vankasti, muttei uskaltanut irrottaa tukijasta (aikuinen johon tukea). Kerran hän sai omenan käsiinsä ja piti kiinni siitä, niin pysyi yhtäkkiä pystyssä hyvin itse ja käveli monta askelta ja metriä sen omenan kanssa. Hänhän piti kiinni jostain! :) Ei pelännyt siis kaatuvansa.

Joo, mutta jos kerran pysyy pystyssä sen omenan kanssa niin miksi pitäisi kaatuilla ilman? Kukin tavallaan. 

Vastasin jo tuonne: mitä kuoleman jälkeen-ketjuun. Aikalailla samoja ajatuksia sielläkin esitettiin.

Mun mielestä elämän tarkoitus on löytää elämän tarkoitus.

Itse menetin elämäni tarkoituksen vähän yli vuosi sitten ja sen jälkeen olen ollut valmis kuolemaan. En siis pelkää kuolemaa millään tavoin vaan otan se vastaan avosylin.

Vakavasti sairastuttuani omaa kuolemaa on pitänyt ajatella ihan oikeasti. Ei se helppoa ole, mutta kun siitä tulee vääjäämätöntä niin pakko se on hyväksyä. Minulle valkeni jotenkin että tämä maailmahan kuitenkin jää ennalleen, minä vain lähden eikä se nyt ole niin vakava juttu. Läheisille on tietenkin, mutta elämä jatkuu ja voittaa kuitenkin. Ei se kuolema enää pelota, pahinta tosiaan on ajatella toisten surua, lasten tietysti eniten. Jokainen meistä kuolee, minä ehkä tiedän vähän keskivertoa enemmän miten ja milloin. Mutta ei sekään voi olla varmaa, voin kuolla huomenna tai elää vanhaksikin jos erinomaisen hyvä tuuri käy.

1. Muistan päivää autuasta,

jolloin Jeesus löysi mun,

syntein tähden tuomitun,

tilastani kauheasta

nosti minut olalleen,

otti aivan omakseen.

2. Maistaa Herra mun jo antoi,

kuinka onkaan suloinen

läsnäolo Jeesuksen.

Syntini hän kaikki kantoi,

päästi alta orjuuden

lahjoittaen autuuden.

3. Armo suuri Vapahtajan

aarteekseni tullut on,

se on katoamaton.

Jääköön tyhjä riemu ajan,

hänessä on iloa,

ihmeellistä lepoa.

4. Hän on turva turvattoman,

hän on apu kiusatun,

lohduttaja vaivatun.

Milloin vuoksi huolettoman

vaelluksen horjahdan,

toivon hänen nostavan. 

5. Hän on ilo itkeväisten,

väärien vanhurskaus,

hän on tyhmäin viisaus.

Rikkaus hän kerjäläisten,

hän on pyhyys kurjimman,

hyvyys kaikkein huonoimman.

6. Hän on minun paimeneni,

minä hänen lampaansa,

kuulun hänen laumaansa.

Häntä kaipaa sydämeni,

hänen seurakunnassaan

laitumella käydä saan.

7. Jeesus, rohkeutta anna,

että sinun kanssasi

kilvoittelen matkani.

Autuaitten joukkoon kanna

ylistämään sinua

uuden virren riemulla.

Elävästä seurakunnasta löytyy armo ja rauha. Sinne Jumala johdattaa valittunsa.

Kyllä, nimittäin tänä päivänä!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.