Miten löydätte rauhan kuoleman suhteen? Entä elämän tarkoitus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.

Jeesus on lunastanut sinunkin syntisi. Älä anna sovituksen olla omalta osaltasi turha. Saat syntisi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen lunastustyönsä tähden. Jumala ei ole luonut meitä kantamaan syntejämme, joiden alle näännymme vaan elämään vapaina lapsina häneen kuin isään turvaten. 

Tämän valossa mietin, miksi hitossa uskovaiset pelkää synnin tekemistä kun sillä ei ole mitään väliä? Pankaa ympäri maita ja mantuja (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa), varastelkaa..

Ei se toimi noin. 

Niin miksei? Koska joku kirkon mies joskus päätti, että hyi se on rumaa?

Ihan psykologinen ihmisen päänsisäinen juttu. Jos olet naimisissa mielestäsi hyvän kumppanin kanssa, jota arvostat etkä halua loukata, et voi kulkea kylillä paneskelemassa muiden kanssa, vaikka uskoisitkin voivasi aina palata kotiin. Ehkä et enää joku päivä haluaisi tai kehtaisi tulla. 

Eihän tuohon liity mitään uskonnollista...

Silloin kun kuoleman sisäistää oikeasti vääjämättömäksi tapahtumaksi sen kanssa pystyy monesti elämään. Siihen on syynsä miksi vanhojen ihmisten parissa kuolemanpelkoa esiintyy yllättävän vähän. Samoin kuin miksi kuolemansairaistakin moni tulee jossain vaiheiksi sinuiksi asian kaa. 

Ihmisen keho ja mieli ovat hirveän sopeutuvaisia. Niillä on keinonsa helpottaa ihmisen oloa pahimmissakin kivuissa ja tuskissa, jonka takia minun on vaikea uskoa, että ne eivät osaisi reagoida niin luonnolliseen asiaan kuin kuolema. Tämän takia olen aivan satavarma, että jokainen ihminen tulee ennemmin tai myöhemmin hyväksyneeksi kuoleman. Viimeistään ihan sillä kuolinhetkellään. Moni kuolleista herätettyhän on tuota hetkeä kutsunut autuaaksi.

Lisäksi minua lohduttaa ajatus, että miljardit ihmiset ovat kuolleet minua ennen. Monet vasta lapsina. Osa läheisistäni ja tutuistani. Jos he kaikki ovat pystyneet kohtaamaan kuoleman, pystyn minäkin.

Silti ajatus kuolemasta pelottaa minua vieläkin välillä. Mutta se on kuitenkin normaalia. Itsesuojeluvaistoa oikeastaan. Eläimetkin luonnostaan osaavat vältellä kuolemaan johtavia tilanteita vaikka näillä ei ole tietoa kuolemasta, saaliseläimet pakenevat saalistajia jne. Ihmisellä on tietous kuolemasta, ja tuo pelko on varmasti vain yksi luonnon tapa varmistaa, että ihminen ei lähde tapattamaan itseään liian aikaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskiksille kysymys -mitä se teidän iankaikkinen elämä muka ratkaisee?

Se antaa rauhaa myös tähän maanpäälliseen elämään. Luottamuksen siihen, että elämä ei ole sattumanvaraista vaan Jumalan johdattamaa ja sallimaa ja varjelemaa. Raamatun mukaan Jumala on tuntenut meidän jo kohdussa idullamme eikä hiuskaan tipu päästämme hänen tietämättään. Olen mennyt tosi kovien myllyjen läpi sekä uskovaisena että ennen sitä. Mielenterveys ja usko tulevaan on pysynyt ihan eri mallilla eikä ahdistuksen määrää voi edes verrata. Eihän usko toki mikään helppousautomaatti ole ja uskovainenkin voi masentua tms. , mutta se luo elämälle tukevan ja vakaan pohjan. 

Eli ihan höpöhöpöpohjan. Olette ihan kuin meidän esikoinen, joka käveli jo vankasti, muttei uskaltanut irrottaa tukijasta (aikuinen johon tukea). Kerran hän sai omenan käsiinsä ja piti kiinni siitä, niin pysyi yhtäkkiä pystyssä hyvin itse ja käveli monta askelta ja metriä sen omenan kanssa. Hänhän piti kiinni jostain! :) Ei pelännyt siis kaatuvansa.

Joo, mutta jos kerran pysyy pystyssä sen omenan kanssa niin miksi pitäisi kaatuilla ilman? Kukin tavallaan. 

No ei toki miksikään.

Islam.

Kuolema ei ahdistanut silloin kun olin uskossa. Nyt se ahdistaa ja pelottaa joka hetki. Miksi? Siksi että ei ole rauhaa sielullani.

googleta nettiseurat

Vierailija kirjoitti:

googleta nettiseurat

Kannatan. Kannattaa unohtaa yhdeksi tunniksi ennakkoluulonsa ja kuunnella edes yksi seurapuhe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on ainutkertainen lahja, joka tulee elää huolellisesti. Jeesus Kristis on tie, totuus ja elämä. Ihmisen sielu on iankaikkinen, se ei kuole ruumiin kuolemaan. Ne, jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Jumalan valtakunta on jo sisäisesti uskovien ihmisten sydämissä maan päällä. Se on kallein aarre minkä voi löytää. Jumala ei tarkoittanut ihmisen elämää merkityksettömäksi.

Kiitos kauniista sanoistasi. Olen syntinen ihminen, uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Toivottavasti jonain päivänä saan armon.

Jeesus on lunastanut sinunkin syntisi. Älä anna sovituksen olla omalta osaltasi turha. Saat syntisi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen lunastustyönsä tähden. Jumala ei ole luonut meitä kantamaan syntejämme, joiden alle näännymme vaan elämään vapaina lapsina häneen kuin isään turvaten. 

Tämän valossa mietin, miksi hitossa uskovaiset pelkää synnin tekemistä kun sillä ei ole mitään väliä? Pankaa ympäri maita ja mantuja (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa), varastelkaa..

Ei se toimi noin. 

Niin miksei? Koska joku kirkon mies joskus päätti, että hyi se on rumaa?

Ihan psykologinen ihmisen päänsisäinen juttu. Jos olet naimisissa mielestäsi hyvän kumppanin kanssa, jota arvostat etkä halua loukata, et voi kulkea kylillä paneskelemassa muiden kanssa, vaikka uskoisitkin voivasi aina palata kotiin. Ehkä et enää joku päivä haluaisi tai kehtaisi tulla. 

Eihän tuohon liity mitään uskonnollista...

Halusitko jonkun uskonnollisen selityksen? Vaihda tuohon miehen tilalle Jumala ja paneskelun tilalle tahallinen synti. Yritin olla havainnollistava, koska tuohon tilanteeseen varmaan moni voi samaistua. 

Lukeminen kannattaa aina. Vaikkapa Gina Cerminara: Monta asuinsijaa. Etsi, niin löydät, varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

googleta nettiseurat

Kannatan. Kannattaa unohtaa yhdeksi tunniksi ennakkoluulonsa ja kuunnella edes yksi seurapuhe. 

Sivustolla on myös arkisto-palkki, josta on vapaasti kuunneltavissa mm. viime kesän suviseurojen saarnat.

Vierailija kirjoitti:

Kuolema ei ahdistanut silloin kun olin uskossa. Nyt se ahdistaa ja pelottaa joka hetki. Miksi? Siksi että ei ole rauhaa sielullani.

Sinähän tiedät, mitä voit rukoilla tapahtuvaksi, jos joku inhimillinen estää tekemästä sitä heti. 

Kuolema on ihana asia. Se tuo rauhan elämään. Ei tarvitse hävetä mitään. Kuolema tuo henkisen vapauden.

Se etten ole kuollut nyt, jotenkin rauhoittavaa kun ajattelee että tässä nyt olen enkä ole aina mun jälkeen tulee paljon ja on ollut sitä ennenkin, jotkut pääsevät vaikuttamaan tulevaisuuteen hyvässä tai pahassa, mutta itse jätän sen hyvillä mielin muille ja keskityn rohkaisemaan ja huolehtimaan muista, niiden murheista ja hyvinvoinnista, koska siinä olen hyvä.

Tärkeintä elämässä on elää hetkessä ja läsnä, muistaa olla kiitollinen, olla sinut itsensä ja ympäristön kanssa. Jatkuvaa tiedonhaluaan voi ruokkia lukemalla..ja musiikki ja elokuvat tuo myös perspektiiviä..näillä mennään.