Mitä asiaa kukaan ei näe sinusta päältäpäin?

Miten hauras ja haavoittuvainen lopulta olen.

Ulospäin olen vahva ja itsenäinen, hoidan hommat pää kylmänä ja osaan olla johtaja-ainesta. Esitän, ettei minua kiinnosta mitä muut ajattelevat. Olen usein kuullut jopa läheisiltäni ihmettelyjä, miten jaksan ja miten mun psyyke pysyy kasassa, kun painan eteenpäin kaikkien vaikeuksieni kanssa (niitä en ala eritellä mutta trust me, listaa löytyy). Todellisuus on, etten aina jaksakaan, kotona romahdan välillä ihan vain itkemään. Vain mieheni saa nähdä minut, kun olen heikoimmillani, eivät edes parhaat ystäväni.

Sitä että olen kyborgi. Böö!!!

Että olen myynyt itseäni. 

Että minulla on ollut vain kaksi seksikumppania ennen vaimoani.

Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi. 

Sitä että mä olen todella herkkä, ja oikeastaan aika introvertti ihminen.

Luulen että minut pinnallisemmin tuntevat voi pitää mua ekstroverttina, uskomattoman jaksavaisena ja pärjääväisenä ja ehkä aika kylmänäkin ihmisenä.

Teen työtäni (asiakaspalvelussa, ihmissuhdealalla) suurella sydämellä ja olen siinä aika hyvä, juuri herkkyyteni vuoksi. Joskus on sanottava kipeitä asioita, nostettava kissoja pöydälle, oltava rohkea. Koska välitän näistä ihmisistä.

Mutta maksaa se hintansa. Työelämän ulkopuolella en juuri jaksa ihmisiä enkä ainakaan uusia ihmisiä. Tarvitsen aikaa itseni kanssa toipuakseni taas työkykyiseksi.

Että poden keskivaikeaa depressiota, tunnen itseni ihmisen kuoreksi enkä kauheasti välittäisi olla kovin monien ihmisten kanssa tekemisissä.

Mua pidetään tasapainoisena, sosiaalisena, iloisena ja menestyneenä ihmisenä. Olen yleensä ystävällinen ihmisille vaikka ne eivät kiinnosta mua pennin vertaa.

Olen melko herkkä, lempeä, rakastan läheisyyttä ja loukkaannun helposti vaikka yritän esittää muuta. Pönkitän itsetuntoani olemalla semmoinen "näpäkkä". En nyt keksinyt muutakaan sanaa, mutta tarkoitan sellaista, että saatan olla vähän välinpitämätön ja sanoa mitä sattuu. Todellisuudessa en tarkoita pahaa. En vaan osaa olla oma itseni kuin harvojen seurassa, tätä tapaa on myös vaikea lopettaa kun sen kerran on oppinut. Ajattelen, että ihmiset mieltäisivät mut todella heikoksi jos näyttäisin itseni sellaisena kuin oikeasti olen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kenestäkään voi nähdä päällepäin?

No aika paljon voi nähdä, ei tietenkään kaikkea, eikä tarvitse olla edes mikään proverbiaalinen sherlock. Esimerkki: kävin isäni kanssa hakemassa viikonloppuna yhden tori.fi-ostoksen. Ajelimme eräälle syrjäkylälle, jossa vastaan tuli vauvanvaunuja työntävä pariskunta. Mä näin yhdellä silmäyksellä, että kyseessä olivat vauvan isovanhemmat, jotka työntelivät jostain vähän kauempaa kylään tullutta lastenlastaan. Vaunut olivat nääs soratielle sopimattomat pienipyöräiset kaupunkivaunut (Bugaboot tmv.I, jotka eivät ole muutenkaan yleisiä pienillä paikkakunnilla. Ja pariskunta oli iältään vähän liian vanha vauvan vanhemmiksi. Joten tuollaisia asioita pystyy näkemään.

Ette aavistakkaan että juuri minulla on ollut kesäkurpitsa pers.essä. En ylpeile tällä, miltei päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi. 

Miksi haluat olla rikkinäisissä vaatteissa kun sulla olis varaa enempään? En meinaa että tarttis vuittoneissa hillua mutta en oikein ymmärrä miksi olet likainen puliakka? Et selvästikään tee sellaista työtä jossa tarttis edustaa, mutta silti?

Sitä että rakastan ruokaa yli kaiken, päälle päin näyttäisin olevan hirveän nirso, kaloritarkka, rasvoja kammoava ortorektikko mutta oikeestaan rakastan ruokaa ja varsinkin kaikkia pastaruokia ja mehuja vaikka jyrkästi kiellän itseltäni ne.

En kuitenkaan ahmi salassa.

Olen 30-vuotias mies, jolla on poikuus tallella.

Olen myös urheilullinen, pukeudun muodin mukaisesti, olen sosiaalinen ihmisten kanssa ja saan heidät helposti nauramaan. Olen itsevarma elämässä ja yllättävän usein otan tilanteissa johtajan roolin.

Naisten kanssa sitten olen täysi tumpelo.

Oon aika tavallisen näköne ja tyyli on unohtunut yläasteajoilta tähän päivään (mulla on vielä samoja neuleitaki mitä ostin yläasteella. Ja oon nyt 22). Eli en mitenkää herätä sen kummemmin huomiota, mut oon oikeastaa vaan mun miehelle sanonu siitä et mua kiehtoo hulluna natsisaksa. Ei siinä mielessä et kannattaisin nazismia vaan se miksi ne teki kaiken sen kauheuden.

JANIA

Vierailija kirjoitti:

Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi. 

Kiinnostais tietää mitä työtä teet (tai mistä saat huimat tulosi) :)

Sitä että olen mies.

Vierailija kirjoitti:

Että olen myynyt itseäni. 

Mitkä osat myit? Miten tulet toimeen ilman niitä?

Sitä, että olen iloinen ja avoin ihminen. Ulkomuoto on kova. Suomalainen jurotus, naamanorsunvitulla - perusilme plus mustiin pukeutuminen. Paljon olen kuullut jälestä päin, miten jengi on pelännyt tulla juttusille.

Paniikkihäiriötä ja henkistä väsymystäni. Kukaan ei myöskään huomannut sitä kuinka poltin itseni totaalisesti loppuun viime keväänä kun tein opinnäytettäni ja samaan aikaan kävin melkein täyspäiväsesti töissä.