Mitä asiaa kukaan ei näe sinusta päältäpäin?
Tuli mieleen tehdä tällainen avaus, kun kaverini kanssa naurettiin, ettei kukaan voi ulkomuodostani aavistaa puoluekantaani. Minulla on huolitellut tasamittaiset vaaleat hiukset, käytän helmikoruja, pukeudun hyvin istuviin kauluspaitoihin ja nahkakenkiin, laukku on kallis ja niin edelleen. Äänestän aina Vasemmistoliittoa, paitsi viime presidentinvaaleissa äänestin Vihreitä. Syvällä sisimmässäni olen yhä se yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta syttyvä valtiotieteen yo, vaikka yhteiskunnallinen asema on jo vuosia ollut muuta :)
Kommentit (249)
Että olen menettänyt hiljattain useita perheenjäseniä ja läheisiä. Olen päällepäin aika iloinen ja rempseä, vaikka sisältä olen aivan rikki.
Olen yltiösosiaalisessa ammatissa, puhelias, reipas, nauravainen, itsevarma.
Kukaan ei tiedä, että herään aamuöisin valtavan ahdistuneena märehtimään tulevaa työpäivää, mahdollisia ongelmia, menneitä (mitättömiä) mokia...
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on diagnoosi. :(
Sitä, etten siedä mitään p*skaa ja todellakin puolustan itseäni, jos joku hyökkää kimppuun (sanallisesti tai fyysisesti). Näytän sellaiselta kiltiltä hiljaiselta tytöltä, mutten oikeasti ole yhtään sellainen.
Mua varmaan säälitään kun liikun ihmisten ilmoilla. Vaatteissa on reikiä, jalassa on kroksit kesät talvet, tissiliivit unohtunut kotiin, tukka jäänyt pesemättä... Näytä sosiaalitapaukselta. Kaupassa tyrkytetään osamaksuja :D
Oikeasti minulla on ihan kunnollinen duuni, asun hyväosaisten alueella, ei taloudellisia ongelmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi.
Miksi haluat olla rikkinäisissä vaatteissa kun sulla olis varaa enempään? En meinaa että tarttis vuittoneissa hillua mutta en oikein ymmärrä miksi olet likainen puliakka? Et selvästikään tee sellaista työtä jossa tarttis edustaa, mutta silti?
Likainen mä en ole. Käyn aamuin illoin suihkussa ja pesen vaatteeni usein. Siksi ne nopeasti kulahtaakin. Syy miksi pidän vaatteeni ihan viimeiseen loppuun asti on yksinkertaisesti se, että inhoan vaateostoksilla käyntiä. Olen lyhyt, mutta isorintainen. Jos löydän rinnanympärykseltään sopivan vaatteen, on siinä kaula-aukko aivan liian suuri (rintsikan olkaimet näkyy) ja hihat vähintään 10 cm liian pitkät. Vaate ei myöskään istu, koska hartiasauma roikkuu rumasti hartioiden alapuolella. Jos vaatteessa on muotolaskoksia, ne ovat aina liian alhaalla. Hameet ja housut ovat aina liian pitkiä, leningeistä on turha haaveillakaan. Mulla on myös pieni jalka (koko 34-35) ja kun joskus harvoin satun löytämään jalkaani hyvin sopivat kengät, joilla on vielä mukava kävellä, käytän nekin aivan loppuun. Edellisiä kävelykenkiäni käytin 8 vuotta. On mulla pari vaatekertaa edustustilaisuuksia varten, joita - Luojan kiitos - on erittäin harvoin.
Sairauteni eivät näy päällepäin, ei myöskään se että olen melko varakas. Pukeudun kirpparivaatteisiin ja kuljen polkupyörällä. Olen naimisissa, mutta en omista sormuksia. Olen ulkoisesti mitäänsanomaton, meikitön, pienehkö mummoikäinen nainen eikä kukaan varmaan aavistaisi sitäkään että harrastan mm. homopornon katselua/lukemista ja heteropornon kirjoittamista.
Olen vaatetukseltani ja tyyliltäni tummanpuhuva ja dramaattinen, tulee varmaan mieleen, että tuo puhkoo autonrenkaita ja pissii postiluukuista :D Oikeasti olen aika rauhaa rakastava ja sisäinen maailmani on neutraalin kepeä.
Siroja sääriä. Olen peittänyt ne pitkien hameiden tai housujen alla siitä lähtien kun minulle vinoiltiin niistä. Olen muuten ruma ja näytän vihaiselta, mutta oikeasti olen hellämielinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi.
Miksi haluat olla rikkinäisissä vaatteissa kun sulla olis varaa enempään? En meinaa että tarttis vuittoneissa hillua mutta en oikein ymmärrä miksi olet likainen puliakka? Et selvästikään tee sellaista työtä jossa tarttis edustaa, mutta silti?
Likainen mä en ole. Käyn aamuin illoin suihkussa ja pesen vaatteeni usein. Siksi ne nopeasti kulahtaakin. Syy miksi pidän vaatteeni ihan viimeiseen loppuun asti on yksinkertaisesti se, että inhoan vaateostoksilla käyntiä. Olen lyhyt, mutta isorintainen. Jos löydän rinnanympärykseltään sopivan vaatteen, on siinä kaula-aukko aivan liian suuri (rintsikan olkaimet näkyy) ja hihat vähintään 10 cm liian pitkät. Vaate ei myöskään istu, koska hartiasauma roikkuu rumasti hartioiden alapuolella. Jos vaatteessa on muotolaskoksia, ne ovat aina liian alhaalla. Hameet ja housut ovat aina liian pitkiä, leningeistä on turha haaveillakaan. Mulla on myös pieni jalka (koko 34-35) ja kun joskus harvoin satun löytämään jalkaani hyvin sopivat kengät, joilla on vielä mukava kävellä, käytän nekin aivan loppuun. Edellisiä kävelykenkiäni käytin 8 vuotta. On mulla pari vaatekertaa edustustilaisuuksia varten, joita - Luojan kiitos - on erittäin harvoin.
Miksi et teetä vaatteitasi ja kenkiäsi, jos sinulla on varaa?
Vierailija kirjoitti:
Että olen myynyt itseäni.
Tämä.

Koska mä en viitsi. Pukeutuminen ei ole mulle niin tärkeää, että viitsin lähteä jonnekin ompelimoon, käydä välillä sovituttamassa, ylipäätään edes miettiä, millaisen vaatteen haluan jne. Ja vaatteen pitäisi kuitenkin olla sellainen, joka heitetään koneeseen, koneesta narulle ja narulta päälle.
Ja seuraavaksi olisi hauskaa tietää, kuinka moni vastaajista feikkas ihan kybällä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulojani. Nimeni on iltapäivälehdissä Suomen suurituloisimpien listalla, mutta näytän lähinnä puliakalta: hiukset hapsottaa, en meikkaa, en käytä koruja, vaatteeni on kirpputorilta ostettuja ja usein jostain kohtaa rikkinäisiäkin, kengässä olevasta reiästä saattaa pikkuvarvas törröttää ulos ja ulkona liikkuessani kädessäni on usein Alepan tai Alkon muovikassi.
Miksi haluat olla rikkinäisissä vaatteissa kun sulla olis varaa enempään? En meinaa että tarttis vuittoneissa hillua mutta en oikein ymmärrä miksi olet likainen puliakka? Et selvästikään tee sellaista työtä jossa tarttis edustaa, mutta silti?
Likainen mä en ole. Käyn aamuin illoin suihkussa ja pesen vaatteeni usein. Siksi ne nopeasti kulahtaakin. Syy miksi pidän vaatteeni ihan viimeiseen loppuun asti on yksinkertaisesti se, että inhoan vaateostoksilla käyntiä. Olen lyhyt, mutta isorintainen. Jos löydän rinnanympärykseltään sopivan vaatteen, on siinä kaula-aukko aivan liian suuri (rintsikan olkaimet näkyy) ja hihat vähintään 10 cm liian pitkät. Vaate ei myöskään istu, koska hartiasauma roikkuu rumasti hartioiden alapuolella. Jos vaatteessa on muotolaskoksia, ne ovat aina liian alhaalla. Hameet ja housut ovat aina liian pitkiä, leningeistä on turha haaveillakaan. Mulla on myös pieni jalka (koko 34-35) ja kun joskus harvoin satun löytämään jalkaani hyvin sopivat kengät, joilla on vielä mukava kävellä, käytän nekin aivan loppuun. Edellisiä kävelykenkiäni käytin 8 vuotta. On mulla pari vaatekertaa edustustilaisuuksia varten, joita - Luojan kiitos - on erittäin harvoin.
Mervi Tapola?
Olen tunnollinen ja tarkka. Ulospäin esitän "hajamielistä tohtoria" . Kukaan ei osaa aavistaa että oikeasti pohdin asiat läpikotaisin ja olen lähes neuroottisen huolellinen.
Näytän toimittajalta tai opettajalta, todellisuudessa olen paljon luovempi tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kenestäkään voi nähdä päällepäin?
No aika paljon voi nähdä, ei tietenkään kaikkea, eikä tarvitse olla edes mikään proverbiaalinen sherlock. Esimerkki: kävin isäni kanssa hakemassa viikonloppuna yhden tori.fi-ostoksen. Ajelimme eräälle syrjäkylälle, jossa vastaan tuli vauvanvaunuja työntävä pariskunta. Mä näin yhdellä silmäyksellä, että kyseessä olivat vauvan isovanhemmat, jotka työntelivät jostain vähän kauempaa kylään tullutta lastenlastaan. Vaunut olivat nääs soratielle sopimattomat pienipyöräiset kaupunkivaunut (Bugaboot tmv.I, jotka eivät ole muutenkaan yleisiä pienillä paikkakunnilla. Ja pariskunta oli iältään vähän liian vanha vauvan vanhemmiksi. Joten tuollaisia asioita pystyy näkemään.
Höpön löpön, tuohan oli puhtaasti vain sun omaa tulkintaa näkemästäsi.
Että mulla on rahaa. Kaverit voivat jotain arvata esimerkiksi siitä kuinka asun (omistuskämppä, ei ihmeellisesti sisustettu) mutta koska en käytä kalliita vaatteita, laukkuja, kenkiä tai panosta muutenkaan ulkonäkööni, niin näytän aika köyhältä ja ehkä jopa "säälittävältä".
Että mulle on tehty neljä aborttia. Ei sitä kyllä tiedäkään kukaan muu kuin minä.
Niklas Herlin?