Lue keskustelun säännöt.
Nainen, miksi vaihdoit miehesi sukunimeen?
Kommentit (207)
Jos menisin naimisiin, niin pitäisin oman nimeni. Pidän kuitenkin naimisiinmenoa kohdallamme melko epätodennäköisenä, vaikka olemme olleet jo vuosikausia yhdessä. Ajatuksen tasolla olen kuitenkin miettinyt, että en miehen nimeä ottaisi avioiduttaessa, koska nimi on melko yleinen ja se merkitys on tylsä, ehkä jopa hieman negatiivinen. Suomesta löytyisi myös täysikaima minulle, mitä en pidä mukavana piirteenä.
Tänä vuonna omaan nimeeni tulee tapahtumaan muutos, sillä olen hakenut itselleni kokonaan uutta sukunimeä, koska haluan katkaista nimellisen yhteyden isääni, josta olisi kerrottavana ainoastaan painokelvotonta asiaa. Halusin, että puolisoni voi jollain tapaa osallistua uuden nimeni muodostamiseen, joten annoin hänen lukea listaamani kymmenisen nimivaihtoehtoa läpi, joista hän kertoi omat mielipiteensä. Yllättävää kyllä, yksi nimi oli meidän molempien suosikki ja sen siis laitoin hakemukseen ensimmäiseksi ehdokkaaksi uudeksi nimeksi. Tällä tavalla saan jotain kaunista ja pysyvää itselleni, koska nimi kulkee mukana aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On huomattavasti lyhyempi sekä myöskin harvinaisempi.
On helpompaa kaikin puolin, kun koko perheellä on sama sukunimi.
Meillä molempien sukunimet ovat harvinaisia, mutta koska emme asu Suomessa, päädyimme miehen sukunimeen. Mun sukunimeni olisi ollut mahdoton täällä.
HEL-NYC kirjoitti:
Halusimme saman sukunimen kun menimme naimisiin ja miehen nimi on brändi, joten oli aika selvää, että otan miehen nimen.
Cap'n Crunch?
No enpä vaihtanut, päinvastoin mieheni vaihtoi omaani. Miehelle tärkeää oli vain että perheellä on yhteinen sukunimi. Pallottelimme pitkään sillä, kumman sukunimen otamme vai kaivetaanko jokin muu nimi sukuhistorioista. Päädyimme sitten lopulta hääpäivän aamuna "jatkamaan harvinaisempaa sukunimeä" eli otimme minun sukunimeni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimensä pitäviä naisia pidetään ehkä alitajuisesti enemmän bisnesnaisina ja miehen nimen ottavia kodinhengettärinä.
Mulle oli alusta saakka selvää et otan miehen nimen kun naimisiin mennessä, ei siitä edes koskaan neuvoteltu tai puhuttu sen kummemmin. Toki olisin halutessani voinut pitää omankin nimeni. Miehen ei olisi ollut edes järkevää vaihtaa nimeään koska sukunimensä on myös heidän perheyrityksen nimi.
Olen tyytyväinen nykyiseen suht harvinaiseen nimeeni, naimisiin mentiin päälle 4 vuotta sitten.. Tosin usein kun esittelen itseni kysytään että oletkos "sitä sukua", tällä siis viitataan mieheni perheyritykseen mutta eipä tuokaan niin haittaa. Tämä korostuu koska olen asiakaspalvelutehtävässä jossa esittelen itseäni asiakkaille kymmeniä-satoja kertoja päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntui mukavalta. Perinne. Yhteenkuuluvuus.
Sama. Nyt kyllä empisin. Kun luen syntyneet-palstaa, niin näyttää paljon luonnollisemmalta kun äidillä ja isällä on eri sukunimet. En tiedä miksi näin on.
Vierailija kirjoitti:
Nimensä pitäviä naisia pidetään ehkä alitajuisesti enemmän bisnesnaisina ja miehen nimen ottavia kodinhengettärinä.
Olen sitä mieltä, että keskimäärin ennakko-oletukset pitävätkin paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska mun nimi oli ikävä (saastamoinen) Tosin ei tää miehenkään nimi mikään helmi ole.
Halusin päästä eroon tyttönimestäni, koska en erityisemmin tule juttuun isäni kanssa. En halunnut isäni nimeä merkkinä hänen jälkeläisyydestään vaan mieluummin mieheni nimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.
Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?
Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.
Kommenttina vielä ajatukseen, että yhden sukunimen myötä "asioista" tulee jotenkin "helpompia" tai "selkeämpiä". Tätä perustetta käyttävät käsittääkseni yleensä ne, joilla ei ole asiasta mitään omakohtaisia kokemuksia. Minulla ja miehelläni on eri sukunimet. Käytännössä tämä ei ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmatilanteita. Yhden kerran pankissa virkailija oletti meidän olevan avoliitossa, mutta korjasimme sitten, että olemme kyllä naimisissa. Meillä on kuitenkin sormukset sormissa, joista siviilisäädyn voi päätellä. Kysyäkin voi, jos kovasti kiinnostaa. :)
Mikään koko maailman kattava käytäntö ja perinne miehen nimen ottaminen tai yksi yhteinen sukunimi perheellä ei todellakaan ole. Esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa nimiä ei avioiduttaessa vaihdeta, ei tietääkseni ole koskaan vaihdettu, ja siellä ollaan kyllä melkoisen perhekeskeisiä. Sama käsittääkseni Unkarissa. Islannissa ihmisillä ei taas ole sukunimiä ollenkaan, ja silti siellä pärjätään luullakseni ihan hyvin. ;)
Jokainen saa toki tehdä päätöksensä ihan omien tarpeidensa ja halujensa mukaan, ei sillä. Kukin pari valitkoon sen nimen, jonka haluaa.
Totta kai otin miehen aatelis sukunimen. Jotenkin koko identiteetti muuttui, eikä tunnu enään missään että taustalla on vain peruskoulu. Minusta tuli yhdessä yössä aatelisrouva ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntui mukavalta. Perinne. Yhteenkuuluvuus.
Sama. Nyt kyllä empisin. Kun luen syntyneet-palstaa, niin näyttää paljon luonnollisemmalta kun äidillä ja isällä on eri sukunimet. En tiedä miksi näin on.
Länsimaiset kulttuurithan on siinä mielessä erikoisia, että miehen sukunimen ottaminen nähdään normaalina (nainen siirtyy isän omistuksesta miehelle). Kun taas "kehitysmaiden" kulttuureissa avioparit pitävät omat sukunimensä, koska sama sukunimi tarkoittaa heille verisukulaisuutta. Eli jos nainen ottaisi miehensä sukunimen, niin ulkopuoliset luulisi, että nainen on aina ollut sen niminen eli on siis miehen veli tai muu lähisukulainen.
Jos menen joku päivä naimisiin, niin en todellakaan ota miehen nimeä. Lapsia en halua, joten ei "tarvitse" edes olla saman nimen alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntui mukavalta. Perinne. Yhteenkuuluvuus.
Sama. Nyt kyllä empisin. Kun luen syntyneet-palstaa, niin näyttää paljon luonnollisemmalta kun äidillä ja isällä on eri sukunimet. En tiedä miksi näin on.
Länsimaiset kulttuurithan on siinä mielessä erikoisia, että miehen sukunimen ottaminen nähdään normaalina (nainen siirtyy isän omistuksesta miehelle). Kun taas "kehitysmaiden" kulttuureissa avioparit pitävät omat sukunimensä, koska sama sukunimi tarkoittaa heille verisukulaisuutta. Eli jos nainen ottaisi miehensä sukunimen, niin ulkopuoliset luulisi, että nainen on aina ollut sen niminen eli on siis miehen veli tai muu lähisukulainen.
Jos menen joku päivä naimisiin, niin en todellakaan ota miehen nimeä. Lapsia en halua, joten ei "tarvitse" edes olla saman nimen alla.
Tarkoitin siis miehen sisko :D
Olin jo nuorena päättänyt, että jos mieheni nimi on kivempi kuin omani, vaihdan. En nimittäin koskaan hirveästi tykännyt tyttönimestäni, pitkä -nen-päätteinen nimi, jota on helppo väännellä. Miehen nimi on lyhyt ja ytimekäs, tuntuu omalta.
Vierailija kirjoitti:
Koska oma nimeni oli vähän hassu, suoraan lastenkirjasta tyyliin Hilkka Hiiri. Mieheltä sain vakavastiotettavan sukunimen ;)
Hei, mä tunnen sut!!
Mun mies otti mun nimen, koska mulla on helpompi nimi ja koska mies on niin perinteinen että halusi perheelle yhteisen nimen. Olen kyllä ehdottomasti myös vahva nainen ja enemmän bisnesnainen kuin kodinhengetär.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan vaihtanut. En tajua miksi niin monet vaihtaa. Sen verran itsetuntoa pitää olla, että voi pitää oman sukunimen.
Joillain meistä tyttönimeen liittyy rankkaakin painolastia. Itse en missään nimessä halunnut pitää isäni nimeä, syistä nyt tarkemmin kertomatta.
Kumma, kun jotkut (ainakin en mene isäni kanssa naimisiin -tyyppi) vieläkin ajattelee, että naisella on isän sukunimi ja miehellä oma. Kysytään, että miksi pidät isän nimen etkä ota miehen nimeä. Tuossa tapauksessa pitäisi kysyä mikset ota appiukon nimeä, isältäänhän se tuleva mieskin on nimensä saanut.
Oma sukunimeni on melko ruma ja sitä saa myös olla tavaamassa vähän väliä. Silti sen on minun nimeni ja halusin pitää sen. Lapset saatiin ennen naimisiinmenoa ja he saivat isän sukunimen. Se on lyhyt ja napakka, lisäksi se on helppo ulkomailla. Ainakaan meillä ei lapsilla ole ollut mitään ongelmaa siinä, että minulla on eri sukunimi mitä heillä.