Asioita, joita tapahtuu vain elokuvissa - kerrotaan ärsyttäviä elokuvakliseitä

Kun uskaltaa vaan muuttaa pikkukaupungista New Yorkiin tai Los Angelesiin, saa heti paikalla huippuroolin elokuvasta/levytyssopimuksen tms. Tarvitsee vain muuttaa sinne ja yrittää, niin kykysi huomataan heti. Eikä tarvitse koulutusta tai kokemusta, riittää että on ollut koulun kuorossa/draamaryhmässä.

Ei todellakaan pidä oikeasti paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Kun uskaltaa vaan muuttaa pikkukaupungista New Yorkiin tai Los Angelesiin, saa heti paikalla huippuroolin elokuvasta/levytyssopimuksen tms. Tarvitsee vain muuttaa sinne ja yrittää, niin kykysi huomataan heti. Eikä tarvitse koulutusta tai kokemusta, riittää että on ollut koulun kuorossa/draamaryhmässä.

Ei todellakaan pidä oikeasti paikkaansa.

No tuon lisäksi pitää tyydyttää Weinstein

Vierailija kirjoitti:

Juomat jätetään aina kesken ja lähdetään pois. Aika epäkohteliasta esim. juoman tarjoajaa kohtaan, jos ollaan kylässä. Viimeksi Kotiin takaisin -sarjassa jouluvieraana ollut aboriginaali jätti puolet isosta olutlasista ja kohteliaasti hyvästellen häipyi. En käsitä!

No tuohan meni jo hyvin jos joi edes puolet! Le bureau -sarjassa avattiin tuon tuostakin viinipullo oikein poksahtaen, kaadettiin laseihin, mutta kukaan ei maistanutkaan.

Baaritiskillä jos joku juo lasin tyhjäksi, se tapahtuu näytöselkein, päätä taakse heittämällä, ja heti perään tilataan toinen samanlainen. Tästä tietää että henkilöllä on isoja murheita mielen päällä, tai että on alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun uskaltaa vaan muuttaa pikkukaupungista New Yorkiin tai Los Angelesiin, saa heti paikalla huippuroolin elokuvasta/levytyssopimuksen tms. Tarvitsee vain muuttaa sinne ja yrittää, niin kykysi huomataan heti. Eikä tarvitse koulutusta tai kokemusta, riittää että on ollut koulun kuorossa/draamaryhmässä.

Ei todellakaan pidä oikeasti paikkaansa.

No tuon lisäksi pitää tyydyttää Weinstein

Jos leffassa/sarjassa on joku Weinstein, nainen kieltäytyy seksistä, kertoo asiasta kaikille ja ukko joutuu vankilaan tai saa vähintäänkin potkut.

Oikeassa elämässä naista epäillään heti valehtelijaksi, eikä Weinstein-tyypille tapahdu mitään, jos sillä on tarpeeksi vaikutusvaltaa.

Avioparilla on kolme pientä lasta, ja silti harrastavat säännöllisesti hyvää seksiä. Lapset eivät tule koskaan keskeyttämään.

Teininä yhteen mennyt aviopari on edelleen superrakastunut toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Jotakuta kolautetaan päähän puukalikalla/kaapinovella/viinilasilla/millä vaan, yhdellä iskulla taju siististi pois. Tajuihin tullessa ei mitään orientaatio-ongelmia, pahoinvointia, huimausta tai muuta, vaan juuri sopivan verran kestäneen pötköttelyn jälkeen ylös ja takas tappeluun (todennäköisesti juuri ajoissa pelastamaan se juuri pulaan jäänyt samalla puolella oleva tyyppi).

Vaikka päähän tulisi sitten vaikka piano, siitäkään ei tule mitään lääketieteellistä huomiota tarvitsevaa aivovammaa vaan se hoituu lyhyellä tajuttomuudella ja taas mennään.

Vaikka päähenkilö olisi maannut sairaalassa koomassa kolme vuotta, hän ei ole menettänyt yhtään lihasmassaa. Yhtäkkiä hän herää säpsähtäen ja hyökkää istualleen. Ei tarvita kuukausien kuntoutusta, päähenkilö korkeintaan kompuroi pari kertaa, mutta parissa tunnissa se unohtuu ja hän on täysin iskussa jahtaamaan pahiksia.

Suomalaisissa leffoissa mua ottaa päähän hidas juonenkuljetus. Leffan kesto on vähintään kaksi tuntia, ja jos on vähänkään kunnianhimoisempi elokuva, kolme on minimi. Jostain syystä suomalaisissa leffoissa ujostellaan tiivistä kerrontaa tosi rajusti, ja tuloksena on ihan liikaa kohtauksia, jossa ei tapahdu yhtään mitään, mutta kuvataan toimintaa minuuttikaupalla jostain syystä. Päähenkilö kävelee loskaisella kadulla, tai käy takapihalla tupakalla, tai tekee ruokaa, eikä mitään tapahdu. Ehkä sen on tarkoitus kuvata päähenkilön sielunmaisemaa sillä hetkellä tai jotain yhtä grandiöösiä, mutta aivan tarpeettoman puuduttavaa, asia olisi tullut selväksi puolella siihen käytetystä ajasta.

minä taas nimenomaan tykkään tuonlaisesta kuvauksesta. Sinulle sopii varmaan paremmin Transformerit ym. rymistelyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on karilla. Toinen osapuoli pakkaa laukkunsa ja lähtee lentokoneeseen.

Sillä välin, juuri täpärästi ja ihan sattumalta, se toinen osapuoli on häissä ja ymmärtää siellä hääpuheen aikana, että juuri on menettämässä elämänsä rakkaan.

Ryntää keskelle tietä, huutaa taksi! Kiirehtii lentokentälle, on hirveä ruuhka, lähtee aina maksamatta taksista autojen välissä ja katoilla hypellen, ja juuri, kun rakas on menossa portista läpi, huutaa ja läpsii lasia, koska toinen ei kuule sen läpi.

Toinen ei nousekaan koneeseen vaan juoksee hänen syliinsä. The end.

Silti, elävässä elämässä tapahtuu oikeasti joskus mitä ihmeellisimpiä juttuja, joissa myös timing on kohdallaan:)

Juu, lentoliput on kalliita ja ne jätetään käyttämättä noin vaan. Jos omalle kohdalle sattuisi tilanne että rakas juoksisi kentällä perässäni ja huutaisi: älä mee, rakastankin vaan sua, toteaisin että ihana kuulla mutta tää lento on aika kallis joten meen, heippa. tuu kyllä takasin. Soitellaan illalla!

Näin ei koskaan tehdä elokuvissa. Tietenkin elokuvissa on dramaturgit asialla, eihän se muuten vetoaisi katsojaan. 

Toi olisi kyllä kunnon twisti elokuvaan :D Kukaan ei voisi sanoa jälkikäteen, että tiesi loppuratkaisun.

Ns älykkötyyppi ajaa aina vanhalla volvolla, kirjailija, taiteilija tms.

yleensä sankari ajelee aivan jollakin muulla kuin jenkkiautolla

Yksinhuoltaja tai joku muu köyhä asuu isossa talossa.

Vuoristoon eksyneet kiipeilee -20 asteen pakkasessa. Paljain käsin ja ilman päähinettä, koska ne ei näytä hyvältä ruudulla.

Lumi jäätyy pakkasessa vaatteisiin ja naamaan kiinni, mutta hengitys ei edes höyryä. 

Romanttisissa komedioissa ja sarjoissa: nainen löytää seuraa heti ja hetkessä mistä tahansa kuten työpaikalta, naapurista, kadulta, juhlista jne. ja kaikki miehet ovat heti lääpällään, myös ne varatut. Miehet ovat miesmallin näköisiä pitkiä ja komeita, tietysti heti valmiita suhteeseen ja jättämään tyttöystävänsä jos sellainen on. 

Ihmiset karkailevat sairaalasta, repivät letkut itse irti ja sitten vaan normivaatteet sairaalan vaatteiden päälle ja pihalle. Vaikka olisi ollut koomassakin, jaksaa heti lähteä.

Ihminen näkee outoja ja hänet leimataan skitsofreenikoksi, mutta oikeasti ne näyt ovatkin totta ja skitsofreenikko on ainoa joka näkee totuuden.

Tai vastaavasti toisin päin: leffan lopussa paljastuu, että päähenkilö onkin skitsofreenikko ja on kuvitellut kaiken elämässään, on oikeasti suljetulla osastolla.

Vierailija kirjoitti:

Jotakuta kolautetaan päähän puukalikalla/kaapinovella/viinilasilla/millä vaan, yhdellä iskulla taju siististi pois. Tajuihin tullessa ei mitään orientaatio-ongelmia, pahoinvointia, huimausta tai muuta, vaan juuri sopivan verran kestäneen pötköttelyn jälkeen ylös ja takas tappeluun (todennäköisesti juuri ajoissa pelastamaan se juuri pulaan jäänyt samalla puolella oleva tyyppi).

Vaikka päähän tulisi sitten vaikka piano, siitäkään ei tule mitään lääketieteellistä huomiota tarvitsevaa aivovammaa vaan se hoituu lyhyellä tajuttomuudella ja taas mennään.

Vaikka päähenkilö olisi maannut sairaalassa koomassa kolme vuotta, hän ei ole menettänyt yhtään lihasmassaa. Yhtäkkiä hän herää säpsähtäen ja hyökkää istualleen. Ei tarvita kuukausien kuntoutusta, päähenkilö korkeintaan kompuroi pari kertaa, mutta parissa tunnissa se unohtuu ja hän on täysin iskussa jahtaamaan pahiksia.

Suomalaisissa leffoissa mua ottaa päähän hidas juonenkuljetus. Leffan kesto on vähintään kaksi tuntia, ja jos on vähänkään kunnianhimoisempi elokuva, kolme on minimi. Jostain syystä suomalaisissa leffoissa ujostellaan tiivistä kerrontaa tosi rajusti, ja tuloksena on ihan liikaa kohtauksia, jossa ei tapahdu yhtään mitään, mutta kuvataan toimintaa minuuttikaupalla jostain syystä. Päähenkilö kävelee loskaisella kadulla, tai käy takapihalla tupakalla, tai tekee ruokaa, eikä mitään tapahdu. Ehkä sen on tarkoitus kuvata päähenkilön sielunmaisemaa sillä hetkellä tai jotain yhtä grandiöösiä, mutta aivan tarpeettoman puuduttavaa, asia olisi tullut selväksi puolella siihen käytetystä ajasta.

Kill Billissä koomasta herännyt nainen ryömii kun kintut ei toimi..

Ensin menee elämässä kaikki pieleen ja sitten sieltä vaan noustaan ja kaikki on taas paremmin kuin koskaan.

Ei mee tosielämässä niin. Jos ihmisellä käy niin paska säkä, että kaiken menettää, niin ei sillä tuu koskaan olee niin hyvää tuuria, että asiat jonain päivänä parhain päin menisivät.

Heti leffan alussa näytetään että pariskunnalla on aivan mahtava avioliitto - että ainakaan huonosta liitosta eivät johdu ne tulevat koitokset! - kun niillä aikoo olla kikattelevaa teinikiihkeää aamuseksiä, mutta sitten lapset, ainakin kolme, rynnivät huoneeseen keskeyttämään tilanteen, mutta sekin on vaan kiva = perhe on tasapainoinen ja lämminhenkinen. Ja kohta joku ulkopuolinen voima yrittää iskeä mäsäksi tämän idyllin.

Toinen: jokainen hahmo on "hahmo" sivuosa-kioskikassaa myöten, supernokkela ja sanavalmis ja sarkastisen kipakka. Edes vesipulloa ei voi päähenkilö ostaa ilman pikkunokkelaa hassunhauskaa sananvaihtoa.

Kun katsotaan pornoa, kaikki kallistavat päätään.