Lue keskustelun säännöt.
Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Kyllä ulkonäkö, ja ulkoinen viehätys, johon lasken mukaan visuaalisten ärsykkeiden ohella tuoksun, sekä tuntoaistin ovat todella keskeisessä osassa ihmisen vetovoimassa. Hyväkuntoinen ihminen näyttää paremmalta, ja kiinteä sekä sopusuhtainen vartalo ja kimmoisa iho tuntuu paremmalta kuin huonokuntoinen ja huonoihoinen kenellä paksu rasvakerros. Todennäköisesti seksuaalisesti viehättävä ihminen tuoksuukin kiihottavammalle koska naisilla estrogeeni ja miehellä testosteroni vaikuttaa myös tähän. Hyvä suun terveyden, ja riittävän vitamiinien saannin sekä yleiskunnon kyllä haistaa ihmisestä ja päinvastoin. Että jos kahden seksuaalisen ja fyysisen ihmisen välisessä suhteessa haluat elää, niin on tuo vertaus pinnallisuudesta ja maalin rappeutumisesta ei oikein osu. Platoniset rakkaussuhteet toki sitten erikseen, missä liikutaan vain henkisten ja sielullisten yhteyksien tasoilla. Ihmisen näkeminen sekä fyysisenä että metafyysisenä olentona molemminpuolisine tarpeineen tuntuu olevan vielä kovin vaikeaa monelle.
Sinulle ehkä kimmoisa iho on se suhteen määrittävä juttu, mutta paljon on meitäkin joilla viehätys, myös romanttinen ja seksuaalinen tulee aivan muista asioista.
Mitä tuossa juuri sanottiin? Sinäkin olet näitä jotka eivät ymmärrä, että asiat eivät ole joko tai, vaan että ihmisen toiminnassa on monia puolia, sekä henkisiä että aistillisia ja eläimellisiäkin. Onko useimpien ajattelu tosiaan noin yksioikoista elämässä ylipäänsäkin?
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapahtui joskus n. 15 vuotta sitten, kun vielä sinkkuna kävin treffeillä ja tapailin miehiä:
Deitti #1: Sovittiin, että nähdään kylpylässä ja mennään uimaan kuumana kesäpäivänä. Mies oli asiallinen vaatteet päällä, altaalla tavatessamme halusi liimautua kiinni ihoon koko ajan ja se ärsytti, joten uin paljon ja vaihtelin altaita aina kun toinen tuli liian lähelle. No, altaita vaihdellessa mies kyyristeli ja yritti peittää valtavaa seisokkiaan, ja mua nauratti jostain syystä hirveästi. Olin, kuin en huomaisikaan. Mies ei kyennyt järkevään keskusteluun, joten ei mennyt jatkoon.
Deitti #2: Oltiin juteltu netissä jo kuukauden, sitten tavattiin kaupungilla. Juttu luiati, kaikki tuntui hyvältä. Toisen kerran nähtiin sitten miehen kotona ja ilta eteni seksiin asti. Edelleen kaikki ok, paitsi suihkuun mentyä mies istui suihkun lattialle apaattisena, ja istuskeli siellä puoli tuntia. Tahtoi, että mä istun hänen kanssaan siellä. Kylmä tuli, ja kolmansien treffien aikana kun miehellä ilmeni erektio-ongelmia ja itkuisuutta, jätin leikin kesken. Ilmeisesti vakavia mt-ongelmia.
Hyi oksennus tuo eka seisokki mies 🤮 Voiko ällöttävämpää olla kun vieras mies tunkee iholle kiimoissaan
Vierailija kirjoitti:
Hirvein treffikokemus on luulla menevänsä treffeille kauniin naisen kanssa ja huomata heti alkajaiseksi, että nainen onkin ruma kuin saapas mutta ilmeisen lahjakas kuvanmuokkauksen saralla.
Tää on totta ja pätee muuten myös miehiin 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirvein treffikokemus on luulla menevänsä treffeille kauniin naisen kanssa ja huomata heti alkajaiseksi, että nainen onkin ruma kuin saapas mutta ilmeisen lahjakas kuvanmuokkauksen saralla.
Tää on totta ja pätee muuten myös miehiin 🤢
Olettepas pinnallisia! Kyllä nyt siitä huolimatta pitäisi antaa sisäiselle kauneudelle mahdollisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Aika moni avaa sen suunsa aika pian tapaamisen jälkeen joten siihen sisimpään pääsee tutustumaan aika pian. Toki itse saatan pitää jonkun ulkonäköä hyvänä heti ensisilmäyksenä mutta en minä häneen ihastu ennen kuin saan vähän selkoa myös siitä millainen hän on ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Aika moni avaa sen suunsa aika pian tapaamisen jälkeen joten siihen sisimpään pääsee tutustumaan aika pian. Toki itse saatan pitää jonkun ulkonäköä hyvänä heti ensisilmäyksenä mutta en minä häneen ihastu ennen kuin saan vähän selkoa myös siitä millainen hän on ihmisenä.
Kyl mä jotenkin veikkaan, että moni sisäiseen kauneuteen ihastujakin skippaa jos treffeille tulee joku tämän näköinen vaikka kiva olisikin:
https://static.wikia.nocookie.net/lotr/images/e/e1/Gollum_Render.png/re…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Luonteeseen tietysti, kun tutustuu, juttelee, tekee asioita yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ei ole mitään kovin kauheita kokemuksia, mutta kerran jäi kyllä ihan tosissaan ihmetyttämään kun kävin treffeillä erään samoissa ammattipiireissä liikkuneen naisen kanssa. Alun perin ajattelin että hän osoitti selvästi kiinnostusta minua kohtaan ja tunne oli molemminpuolinen. Käsittääkseni ilta meni muuten jutellessa ihan hyvin, mutta sitten jossain vaiheessa nainen alkoi puhua eräästä yhteisestä etätutustamme mitenkään peittelemättä, että oli selvästi todella kiinnostunut miehestä. Meni sitten aika saman tien kaikki mielenkiinto (varsinkin kun tiesin, millaisiin ihmisiin tämä mies yleensä vetoaa). Muistaakseni kävimme naisen pyynnöstä vielä toisillakin treffeillä, missä miehestä ei onneksi puhuttu, mutta lähdin tuonne edellisestä kerrasta nyypähtäneenä enemmän vain tekemisen vuoksi ja se juttu haipui siihen etten itse jaksanut tosiaan erityisesti enää innostua. En kyllä itse lähtisi treffeillä muista kiinnostuksen kohteista puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Kyllä ulkonäkö, ja ulkoinen viehätys, johon lasken mukaan visuaalisten ärsykkeiden ohella tuoksun, sekä tuntoaistin ovat todella keskeisessä osassa ihmisen vetovoimassa. Hyväkuntoinen ihminen näyttää paremmalta, ja kiinteä sekä sopusuhtainen vartalo ja kimmoisa iho tuntuu paremmalta kuin huonokuntoinen ja huonoihoinen kenellä paksu rasvakerros. Todennäköisesti seksuaalisesti viehättävä ihminen tuoksuukin kiihottavammalle koska naisilla estrogeeni ja miehellä testosteroni vaikuttaa myös tähän. Hyvä suun terveyden, ja riittävän vitamiinien saannin sekä yleiskunnon kyllä haistaa ihmisestä ja päinvastoin. Että jos kahden seksuaalisen ja fyysisen ihmisen välisessä suhteessa haluat elää, niin on tuo vertaus pinnallisuudesta ja maalin rappeutumisesta ei oikein osu. Platoniset rakkaussuhteet toki sitten erikseen, missä liikutaan vain henkisten ja sielullisten yhteyksien tasoilla. Ihmisen näkeminen sekä fyysisenä että metafyysisenä olentona molemminpuolisine tarpeineen tuntuu olevan vielä kovin vaikeaa monelle.
Sinulle ehkä kimmoisa iho on se suhteen määrittävä juttu, mutta paljon on meitäkin joilla viehätys, myös romanttinen ja seksuaalinen tulee aivan muista asioista.
Mitä tuossa juuri sanottiin? Sinäkin olet näitä jotka eivät ymmärrä, että asiat eivät ole joko tai, vaan että ihmisen toiminnassa on monia puolia, sekä henkisiä että aistillisia ja eläimellisiäkin. Onko useimpien ajattelu tosiaan noin yksioikoista elämässä ylipäänsäkin?
-eri
Päinvastoin, yksioikoista on olettaa että henkinen viehätys tekisi kaikilla suhteesta platonisen suhteen. Meitäkin on joilla seksuaalinenkin viehätys tulee henkisen yhteyden kautta. Siinä ihon pehmeys on varsin pieni seikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko aivan pakko kopioida koko edellinen ketju siihen omaan vastaukseen? Ihan hlvtin ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut (mun kohdalla miehet) haluavat tapailla ja sitten yht'äkkiä sanovat, että olisi ollut kauniimpiakin naisia? Tai sitten, että oikeastaan ei tykkää yhtään rehevistä, rintavista naisista ja mä olen sellainen. Eräs haukkui, että exällä oli tiukempi alapää ja sitten oli tyrmistyneen loukkaantunut, kun mä sanoin, ettei herralla ole kovin iso (mikä piti paikkaansa, melkein kaikilla kumppaneillani oli suurempi varustus. Mutta mä en mennyt sitä sanomaan, vasta kun itse sain ilkeitä kommentteja).
Mulla on nykyään nollatoleranssi tuollaisia kommentteja kohtaan. Näitä kommentoijia on tullut useampi vastaan ja ilmeisesti olen sellainen kiltin oloinen nainen. Suhtaudun suurella varauksella tapailuun ja seurusteluun osittain kokemusteni takia, oikeastaan ei kiinnosta nykyään. Olen ihan tavallisen näköinen nainen, en mitenkään silmiin pistävän ruma, joidenkin mielestä hyvännäköinen ja jopa kaunis.
No ihan selvä juttu, oot niin itsevarma ja nätti että se ärsyttää. Noi tyypit selkeästi tiedostaa olevansa sun alapuolella niin pakko lytätä noin, kun ei muutakaan keksi.
KUKAAN, kenellä on oma itsetunto kunnossa ei heitä tuollaista, vaikka niin vaikka salaa ajattelisikin..
Näitä miehiä on nähty, että jollain on saatava alistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Juurihan tuossa aikaisemmin kuvailtiin mm.:
Vierailija kirjoitti:
-viihdyin hänen seurassaan todella hyvin
-huumori toimi
-meillä oli hauskaa.
-arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta
-kumppani oli erittäin halukas miellyttämään
-kumppani oli mitä parhaimmin käyttäytyvä
Sosiaalisesti taitava, hauska, viihdyttävä, kiinnostunut, hyvä kuuntelija, turvallinen, saa olon rentoutuneeksi, sopivasti älykäs, miellyttävä... onhan niitä ominaisuuksia olemassa vaikka kuinka.
Jos on taipumusta demiseksuaalisuuteen, niin hyvin helposti arvostaa korkealle sitä, että henkilön seurassa on hyvä olla.
Vähemmän estyneet ja/tai vaivattomasti uusia tuttavuuksia solmivat ihmiset ehkä katselevat kumppania enemmän fyysinen seksikkyys -mittarin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Täällä myös nainen 28v ja en ole varmaan kuin 2..3 kertaa(?) ehkä käynyt treffeillä elämäni aikana vaikka olen muuten ”nähnyt jätkiä” ja myös ”seurustellut” kolme suht pitkää suhdetta.. treffi kokemukset silti puuttuvat ja miten tä on mahdollista? Koska olen aina päätynyt Esim
vain seurustelemaan siten etten ole ikinä hakenut suhdetta ja ollaan vain nähty/todettu toisemme/juteltu ja näin.. päädytty vain yhteen kun huomattu synkkaa ja tullut myöhemmin tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtui joskus n. 15 vuotta sitten, kun vielä sinkkuna kävin treffeillä ja tapailin miehiä:
Deitti #1: Sovittiin, että nähdään kylpylässä ja mennään uimaan kuumana kesäpäivänä. Mies oli asiallinen vaatteet päällä, altaalla tavatessamme halusi liimautua kiinni ihoon koko ajan ja se ärsytti, joten uin paljon ja vaihtelin altaita aina kun toinen tuli liian lähelle. No, altaita vaihdellessa mies kyyristeli ja yritti peittää valtavaa seisokkiaan, ja mua nauratti jostain syystä hirveästi. Olin, kuin en huomaisikaan. Mies ei kyennyt järkevään keskusteluun, joten ei mennyt jatkoon.
Deitti #2: Oltiin juteltu netissä jo kuukauden, sitten tavattiin kaupungilla. Juttu luiati, kaikki tuntui hyvältä. Toisen kerran nähtiin sitten miehen kotona ja ilta eteni seksiin asti. Edelleen kaikki ok, paitsi suihkuun mentyä mies istui suihkun lattialle apaattisena, ja istuskeli siellä puoli tuntia. Tahtoi, että mä istun hänen kanssaan siellä. Kylmä tuli, ja kolmansien treffien aikana kun miehellä ilmeni erektio-ongelmia ja itkuisuutta, jätin leikin kesken. Ilmeisesti vakavia mt-ongelmia.
Tämä ei ollut deitti, mutta tuosta ykköskohdasta tulee mieleen kun joskus nuorempana tein mallintöitä ja minua kuvattiin merenrannalla matalassa vedessä. Valokuvaaja oli myös uimahousuissa, koska joutui välillä kahlailemaan vedessä saadakseen hyvän kuvakulman. Miehellä sitten jossain vaiheessa alkoi seisomaan, mutta mies jatkoi kuvaamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunu. Itsellä oli kyllä tosi vaikea pitää pokkaa ja katsoa tuohon suuntaan ja asiaa ei yhtään auttanut, että rannalla oli vielä paljon muita ihmisiä tuolloin. En tajua, että miksi mies ei siirtynyt edes vähän syvempään veteen, ettei puoli rantaa näkisi hänen seisokkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyl mä jotenkin veikkaan, että moni sisäiseen kauneuteen ihastujakin skippaa jos treffeille tulee joku tämän näköinen vaikka kiva olisikin:
https://static.wikia.nocookie.net/lotr/images/e/e1/Gollum_Render.png/re…
Skippaa helposti jos kumppaniehdokas on liian vastenmielinen, mutta henkilö voi olla ulkonäöltään myös neutraali tai "ihan ok".
Vaikka kumppaniehdokkaan ulkonäkö ei olisi lähelläkään niitä omia "mielestäni viehättävän näköinen"- tai "mielestäni superhottis" -preferenssejä, niin suhde voi tulla kyseeseen, jos kuitenkin pitää todella paljon kumppaniehdokkaasta.
Jos on liian vastenmielinen, niin tuskin edes ajattelee mitään enempää,
mutta neutraalimpi tapaus voi olla sellainen, johon haluaa tutustua vaikka ei mitenkään erityisen kuumana kävisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Olen tuo 1964 eli eri, mutta toki käyn kumppanin kanssa "treffeillä", mutten laske niitä sellaisiksi treffeiksi mitä täällä kysytään, eli joissa tarkoitus on tutustua ihmiseen seurustelumielessä.
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?