Lue keskustelun säännöt.
Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Vierailija kirjoitti:
Onko aivan pakko kopioida koko edellinen ketju siihen omaan vastaukseen? Ihan hlvtin ärsyttävää.
Mikä siinä ärsyttää? Aika hankalaa olisi vastailla ihmisille, jos kukaan ei tietäisi mihin kommenttiin vastattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Tuossa puhuttiinkin tilanteesta, jossa ei ole kuin vasta nähty se ihminen. Käyttäkää nyt vähän järkeä, ettei kaikkea tarvitse selittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.
Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?
Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?
Tuo taitaa olla juuri niitä ns. paskatestejä, joita naiset tekevät kumppaneilleen. Katsovat että miten reagoit ja miten vastaat ja siitä menee sitten naisella joku henkinen plussa tai miinus henkiseen pistevihkoon.
En minäkään kyllä alkaisi valehtelemaan, jos halua akuulla ikäviä totuuksia niin sitten se pitää kestää. Pelaa tyhmiä pelejä, voita tyhmiä palkintoja. Tai sitten voisi ehkä kiertää koko asian sanomalla, että en aio vastata tällaisiin kysymyksiin.
Pelimiehet, mikä on oikea tapa toimia tässä tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.
Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.
Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.
Nykypäivänä pitkät liitot ovat harvinaisia, mutta särjettyjä sydämiä jotka rakastaa koko elämän yksipuolisesti kasvaa vastaavissa määrin pitkien liittojen lasku suhteen mukaisesti. Monet ihmiset voisivat olla onnellisia yhdessä, mutta nykypäivänä yhä useampi haluaa enemmän, eikä mihinkään haluta tyytyä. Vaikka löydettäisiin rakastava kumppani, niin se harvemmin riittää, oletetaan että vaihtamalla paranee kaikki osa alueet. Ajan myötä löytää itsensä yksin miettien niitä joita rakasti tai jotka rakasti sinua. Vanhempana alkanut katua suhteita joista lähtenyt, vaikka kaikki olisi ollut hyvin rakastavan kumppanin kanssa. Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä. Harvemmin sitä suhteeseen lähtee sellaisen kanssa jolla vähemmän kuin entisellä. Ikä opettanut että ei se materia kuin helpota elämää antaen illuusion "paremmasta" materialisti taas ei ole hyvä ihminen. Rakastavaa välittävää kumppania ei raha tee kenestäkään. Kaduttanut että vaihtanut toisen ulkonäön, aseman tai jonkin muun asian takia sen enempää miettimättä toisen tunteita. Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.
Iän tuoma viisaus ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.
Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.
Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.
Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.
Kaikki kuvittelee noin alussa
Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.
Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻♀️
T. Sama
En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?
Luonteeseen tietysti, kun tutustuu, juttelee, tekee asioita yhdessä.
Niin, toki sitten pidemmällä aikavälillä. Mutta pitää sen nyt sen verran silmää miellyttää, että lähtee edes tutustumaan ja tekemään niitä asioita. Ellei ole kyse kaveruudesta.
Moni parisuhde alkaa kaveruudesta, vaikka toinen ei alkuun mielyttäisi, niin luonne voi saada rakastumaan palavasti. Itsellä oli aikanaan esim. useita ihastuksia ulkonäön puolesta kaveri piireissä ja töissä joiden ulkonäkö ei ollut erikoinen, mutta ajan myötä ihastunut persoonallisuuteen. Persoonalla on pidemmän päälle enemmän merkitystä ja sillä tuleeko toisen kanssa päivittäin toimeen, kuin pelkällä ulkonäöllä tai tilipussilla. On ollut monia todella näyttäviä kumppaneita, mutta ei se ulkonäkö riitä. Jos on valehteleva pettäjä, eikä arvosta ja kuuntele toista, niin ei sillä ole merkitystä vaikka olisi maailman upein ulkoisesti. Törmännyt näihin joita olisi halunnut mielyttää tekemällä heitä mielyttäviä asioita myös kokeillakseni itse sellaista ensimmäistä kertaa, mutta vastaukseksi saa lähinnä "ei tarvi koska sä et kuitenkaan halua tehdä niin", tai jotain muuta vastaavaa lähes joka kerta. Ja tämän jälkeen aina oltiin vetoamassa samaan jos jotain tekemistä yritti suunnitella, "Ei meidän tarvi koska sä et kuitenkaan halua." Oletti tietävänsä mitä haluan joka kerta, ja tuli vähän sen jälkeen siihen päätökseen että täytyi laittaa poikki koska en halunnut käydä missään, koska itse oletti niin ja tyrmäsi kaikki ehdotukset sen takia. Niin vaikea ottaa selvää jos toinen tunkee väkisin omat luulot toiselle. Meni into edes ehdottaa mitään koska tyrmättiin maahan joka kerta "et sä kuitenkaan halua!". Vaikka olis halunnut ihan oikeasti tehdä niitä asioita juuri hänen kanssaan, mutta ei kelvannut ja tyrmäsi aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.
Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.
Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.
Nykypäivänä pitkät liitot ovat harvinaisia, mutta särjettyjä sydämiä jotka rakastaa koko elämän yksipuolisesti kasvaa vastaavissa määrin pitkien liittojen lasku suhteen mukaisesti. Monet ihmiset voisivat olla onnellisia yhdessä, mutta nykypäivänä yhä useampi haluaa enemmän, eikä mihinkään haluta tyytyä. Vaikka löydettäisiin rakastava kumppani, niin se harvemmin riittää, oletetaan että vaihtamalla paranee kaikki osa alueet. Ajan myötä löytää itsensä yksin miettien niitä joita rakasti tai jotka rakasti sinua. Vanhempana alkanut katua suhteita joista lähtenyt, vaikka kaikki olisi ollut hyvin rakastavan kumppanin kanssa. Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä. Harvemmin sitä suhteeseen lähtee sellaisen kanssa jolla vähemmän kuin entisellä. Ikä opettanut että ei se materia kuin helpota elämää antaen illuusion "paremmasta" materialisti taas ei ole hyvä ihminen. Rakastavaa välittävää kumppania ei raha tee kenestäkään. Kaduttanut että vaihtanut toisen ulkonäön, aseman tai jonkin muun asian takia sen enempää miettimättä toisen tunteita. Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.
Iän tuoma viisaus ❤️
"Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä." Tämä mielestäni on jotenkin outo ajattelutapa. En ole mitenkään kovin vanha itse (25-v) eikä kukaan tutuistani, mutta ei erot tällaisista syistä kyllä ole johtuneet. Kyllä se on rakkaudenpuute tai se, että yhdessäelo ei ole toiminut, ollut syynä eroihin, eikä mitkään materiaaliset tekijät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.
Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.
Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.
Nykypäivänä pitkät liitot ovat harvinaisia, mutta särjettyjä sydämiä jotka rakastaa koko elämän yksipuolisesti kasvaa vastaavissa määrin pitkien liittojen lasku suhteen mukaisesti. Monet ihmiset voisivat olla onnellisia yhdessä, mutta nykypäivänä yhä useampi haluaa enemmän, eikä mihinkään haluta tyytyä. Vaikka löydettäisiin rakastava kumppani, niin se harvemmin riittää, oletetaan että vaihtamalla paranee kaikki osa alueet. Ajan myötä löytää itsensä yksin miettien niitä joita rakasti tai jotka rakasti sinua. Vanhempana alkanut katua suhteita joista lähtenyt, vaikka kaikki olisi ollut hyvin rakastavan kumppanin kanssa. Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä. Harvemmin sitä suhteeseen lähtee sellaisen kanssa jolla vähemmän kuin entisellä. Ikä opettanut että ei se materia kuin helpota elämää antaen illuusion "paremmasta" materialisti taas ei ole hyvä ihminen. Rakastavaa välittävää kumppania ei raha tee kenestäkään. Kaduttanut että vaihtanut toisen ulkonäön, aseman tai jonkin muun asian takia sen enempää miettimättä toisen tunteita. Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.
Iän tuoma viisaus ❤️
"Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä." Tämä mielestäni on jotenkin outo ajattelutapa. En ole mitenkään kovin vanha itse (25-v) eikä kukaan tutuistani, mutta ei erot tällaisista syistä kyllä ole johtuneet. Kyllä se on rakkaudenpuute tai se, että yhdessäelo ei ole toiminut, ollut syynä eroihin, eikä mitkään materiaaliset tekijät.
Itse en aikanaan nähnyt tulevaisuutta miehien kanssa jotka oli työttömiä, ei rikasta sukua, tai sukua lainkaan.
Haaveilin täydelisestä elämästä jossa tulevilla lapsilla täytyy olla 4 isovanhempaa ja heidän täytyy olla todella mukavia. Kumppanilla täytyy olla jatkuvasti uusi(parempi) auto, lapsille täytyy saada elämä mitä en itse koskaan saanut, eli rikas jotta voi syödä ja tarjota lapsilleen kaiken mitä rahalla saa matkoista luksus karkkeihin.
Todellisuus vain on karua ja katunut jälkikäteen miten ihania ihmisiä hylkäsin milloin mistäkin nykyään mitättömästä tuntuvalta syystä.
Jos jokin näistä ei toteutunut, laitoin vaihtoon.
Melko mitättömiltä asioilta nuo syyt tuntuneet kun kohdannut täysiä ääripäitä.
Nykyään olisi sama se vaikka mikään noista haaveista ei toteutuisi, kunhan olisi rehellinen, arvostava kumppani joka rakastaa ja jonka kanssa ei tarvitsisi riidellä. Hölmö olin nuorena kun en osannut arvostaa miehiä jotka minua aidosti rakasti, ja halusin vain vaihtaa "parempaan", vaikka lähes täydellisiä olisi ollut tarjolla niin ei tähtiin kurottavalle riittänyt. Nyt on nähty väkivaltaisista valehtelijoista pettureihin ja kaikenlaista ääliöitä vuosien varrella. Ihmetellyt miten nuorena olin niin sokea, etten kunnioittanut ihmisiä jotka tiesin minua rakastavan. Täydellisyys on katsojan näkö kulmassa. Pienenä haaveiltu prinsessa elämä jos on päätavoite, niin voi tarkoitetun elämän rakkauden menettää pikku asioiden takia.
Kyllä nyt kaduttaa etten pitänyt kiinni ensi rakkaudesta, vain koska hän oli hieman liian hintelä omaan makuun, eikä hänen isovanhemmat olleet enää elossa. Ihana ihminen on edelleen, harmi että hänellä oma perhe nykyisin. Todennäköisesti olisin hänen kanssaan onnellisempi kuin kenenkään muun kanssa kehen elämässäni törmännyt tähän päivään mennessä. Muutin vain rakkauteni häntä kohtaan vihaksi, mikä kesti vuosikymmeniä ja useita terapia sessioita tajuta. Rakkaus on jännä juttu, todellinen rakkaus ei lopu koskaan, se voi tosin muuttaa muotoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.
Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?
Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?
Tällainen kysymys on yleensä flirttiä ja leikittelyä, ei mitään galluppia johon halutaan absoluuttisia faktoja vastaukseksi. Sinulla on ehkä hieman petraamista sosiaalisissa taidoissa.
Vaikuttaa ihan narskun puheelta jos totuutta ei saisi sanoa, vaan täytyisi aina mielyttää vaikka se merkitsisi valehtelua. Olisit vastannut kysymykseen. Miksi nainen kysyy tuollaista, etenkin jos tietää että on ollut kauniimpia kumppaneita? Onko kysymyksellä tarkoitus saada riita aikaiseksi riippumatta vastauksesta?
Jos vastaisi että "sinä" niin syytettäisi valehtelusta "On se ***** ollut minua paljon kauniimpi, miksi valehtelet?", jos vastaa että ""*****" oli kaunein." Niin silloin aletaan "etkö pidä mua kauniina, miks ees oot mun kanssa jos et pidä mua kauniina!?" huuto ja riidat. Eli oletko sitä mieltä että kumppanille pitäisi valehdella aina jos tietää että vastaus ei ole mielyttävin mahdollinen? Toivot kumppanisi olevan ennemmin mielyttävä kuin rehellinen? Ainoastaan narskut vaativat tuollaista palvontaa kumppaniltaan, eivät osaa itse olla rehellisiä niin olettavat muiden toimivan samoin.
Eiköhän tuollaiset kyselyt ole vain epäkypsien ihmisten juttuja, jotka eivät vielä ymmärrä ettei pidä kysyä kysymyksiä joiden vastausta ei halua kuulla. Kyselevät vaan koska kiinnostaa, mutta pitäisi ymmärtää käsitellä ne omat epävarmuudet pois terveellisemmillä tavoilla.
Eiköhän paras ole vaan vastata ettei halua/kiinnosta miettiä tuollaisia asioita. Tai käskeä kumppania vastaamaan ensin kysymykseen itse, niin voi sitten huomauttaa kaksinaismoralismista jos suuttuu vielä senkin jälkeen vastauksesta, kun itse on vastannut samaan. Oppiipahan olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Päätyy kahdestaan joo, mutta kun jo tuntee toisen, niin ei niitä treffeinä pidä, vaan ihan normaalina hengailuna. Samat kuteet päällä kuin muulloinkin (treffeille sitä kai panostaisi) eikä hapuilevaa ja vaivaannuttavaa tutustumiskeskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.
Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.
Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.
Nykypäivänä pitkät liitot ovat harvinaisia, mutta särjettyjä sydämiä jotka rakastaa koko elämän yksipuolisesti kasvaa vastaavissa määrin pitkien liittojen lasku suhteen mukaisesti. Monet ihmiset voisivat olla onnellisia yhdessä, mutta nykypäivänä yhä useampi haluaa enemmän, eikä mihinkään haluta tyytyä. Vaikka löydettäisiin rakastava kumppani, niin se harvemmin riittää, oletetaan että vaihtamalla paranee kaikki osa alueet. Ajan myötä löytää itsensä yksin miettien niitä joita rakasti tai jotka rakasti sinua. Vanhempana alkanut katua suhteita joista lähtenyt, vaikka kaikki olisi ollut hyvin rakastavan kumppanin kanssa. Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä. Harvemmin sitä suhteeseen lähtee sellaisen kanssa jolla vähemmän kuin entisellä. Ikä opettanut että ei se materia kuin helpota elämää antaen illuusion "paremmasta" materialisti taas ei ole hyvä ihminen. Rakastavaa välittävää kumppania ei raha tee kenestäkään. Kaduttanut että vaihtanut toisen ulkonäön, aseman tai jonkin muun asian takia sen enempää miettimättä toisen tunteita. Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.
Iän tuoma viisaus ❤️
"Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä." Tämä mielestäni on jotenkin outo ajattelutapa. En ole mitenkään kovin vanha itse (25-v) eikä kukaan tutuistani, mutta ei erot tällaisista syistä kyllä ole johtuneet. Kyllä se on rakkaudenpuute tai se, että yhdessäelo ei ole toiminut, ollut syynä eroihin, eikä mitkään materiaaliset tekijät.
Itse en aikanaan nähnyt tulevaisuutta miehien kanssa jotka oli työttömiä, ei rikasta sukua, tai sukua lainkaan.
Haaveilin täydelisestä elämästä jossa tulevilla lapsilla täytyy olla 4 isovanhempaa ja heidän täytyy olla todella mukavia. Kumppanilla täytyy olla jatkuvasti uusi(parempi) auto, lapsille täytyy saada elämä mitä en itse koskaan saanut, eli rikas jotta voi syödä ja tarjota lapsilleen kaiken mitä rahalla saa matkoista luksus karkkeihin.
Todellisuus vain on karua ja katunut jälkikäteen miten ihania ihmisiä hylkäsin milloin mistäkin nykyään mitättömästä tuntuvalta syystä.
Jos jokin näistä ei toteutunut, laitoin vaihtoon.
Melko mitättömiltä asioilta nuo syyt tuntuneet kun kohdannut täysiä ääripäitä.Nykyään olisi sama se vaikka mikään noista haaveista ei toteutuisi, kunhan olisi rehellinen, arvostava kumppani joka rakastaa ja jonka kanssa ei tarvitsisi riidellä. Hölmö olin nuorena kun en osannut arvostaa miehiä jotka minua aidosti rakasti, ja halusin vain vaihtaa "parempaan", vaikka lähes täydellisiä olisi ollut tarjolla niin ei tähtiin kurottavalle riittänyt. Nyt on nähty väkivaltaisista valehtelijoista pettureihin ja kaikenlaista ääliöitä vuosien varrella. Ihmetellyt miten nuorena olin niin sokea, etten kunnioittanut ihmisiä jotka tiesin minua rakastavan. Täydellisyys on katsojan näkö kulmassa. Pienenä haaveiltu prinsessa elämä jos on päätavoite, niin voi tarkoitetun elämän rakkauden menettää pikku asioiden takia.
Kyllä nyt kaduttaa etten pitänyt kiinni ensi rakkaudesta, vain koska hän oli hieman liian hintelä omaan makuun, eikä hänen isovanhemmat olleet enää elossa. Ihana ihminen on edelleen, harmi että hänellä oma perhe nykyisin. Todennäköisesti olisin hänen kanssaan onnellisempi kuin kenenkään muun kanssa kehen elämässäni törmännyt tähän päivään mennessä. Muutin vain rakkauteni häntä kohtaan vihaksi, mikä kesti vuosikymmeniä ja useita terapia sessioita tajuta. Rakkaus on jännä juttu, todellinen rakkaus ei lopu koskaan, se voi tosin muuttaa muotoaan.
Terapia oli vapauttavaa, kun vihdoin ymmärsi että luulemani viha toista kohtaan olikin rakkautta ja kaipuuta siitä mitä toista kohtaan oli tuntenut. Yritin vain korvata elämäni rakkauden jollain joka muistutti hänestä. Käytin mm. samoja hellittely nimiä, kumppaneista joiden toivoin alitajuisesti olevan hänen kaltaisia tajuamatta. Terapeutti kiinnitti noihin asioihin huomiota ja yhdisti pisteet. Melko helpottava tunne tajuta, että on etsinyt ensi rakkauden kaltaista ihmistä koko elämän. Ollut vain vihainen kaikille muille koska he eivät täyttäneet odotuksia. Vaikka vihainen olisi pitänyt ollut vain itselleni että hylkäsin todellisen rakkauteni, korvaten sen vihalla häntä kohtaan, sen jälkeen etsien samaa vuosikymmeniä tajuamatta mitä edes etsin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kummassa menit harrastamaan seksiä vain tyydyttääksesi vonkaajan tarpeet, vaikka itse et halunnut ?
Siis mihin tämä kommentti liittyi? Mä en nimenomaan harrastanut tai harrasta seksiä vonkaajan kanssa, lääppiminen ja vonkaaminen ei saa mua syttymään, jos ei alunperin tunnu siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän jotkut (mun kohdalla miehet) haluavat tapailla ja sitten yht'äkkiä sanovat, että olisi ollut kauniimpiakin naisia? Tai sitten, että oikeastaan ei tykkää yhtään rehevistä, rintavista naisista ja mä olen sellainen. Eräs haukkui, että exällä oli tiukempi alapää ja sitten oli tyrmistyneen loukkaantunut, kun mä sanoin, ettei herralla ole kovin iso (mikä piti paikkaansa, melkein kaikilla kumppaneillani oli suurempi varustus. Mutta mä en mennyt sitä sanomaan, vasta kun itse sain ilkeitä kommentteja).
Mulla on nykyään nollatoleranssi tuollaisia kommentteja kohtaan. Näitä kommentoijia on tullut useampi vastaan ja ilmeisesti olen sellainen kiltin oloinen nainen. Suhtaudun suurella varauksella tapailuun ja seurusteluun osittain kokemusteni takia, oikeastaan ei kiinnosta nykyään. Olen ihan tavallisen näköinen nainen, en mitenkään silmiin pistävän ruma, joidenkin mielestä hyvännäköinen ja jopa kaunis.
No ihan selvä juttu, oot niin itsevarma ja nätti että se ärsyttää. Noi tyypit selkeästi tiedostaa olevansa sun alapuolella niin pakko lytätä noin, kun ei muutakaan keksi.
KUKAAN, kenellä on oma itsetunto kunnossa ei heitä tuollaista, vaikka niin vaikka salaa ajattelisikin..
Näitä miehiä on nähty, että jollain on saatava alistaa.Tämä on ihan just näin. Ihminen voi olla montaa mieltä ja mielessään ajatella mitä vaan, mutta tuollaisten asioiden ääneen laukominen on aina tietoinen teko jolla pyritään satuttamaan syystä tai toisesta. Ei kukaan normaalijärjellä käyvä ihminen ole niin totaalisen käytöstavaton, että kuvittelisi sen olevan ihan ok sanoa että exällä oli tiukempi alapää, ei vaikka se olisikin totta. (Ehkä ainoana poikkeuksena jotkut sellaiset autismin kirjoon tms kuuluvat, joille on liian vaikeaa sisäistää kaikkia sosiaalisia normeja.)
Mä olen tuo, joka on kuullut tökeröitä kommentteja ja todellakin hämmästelen, että käytöstapoja vailla olevia miehet eivät ole kovin harvinaisia. En olisi uskonut, ennen kuin omin korvin olen kuullut noita kommentteja. Okei, olen ylipainoinen nainen, mutta silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.
Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D
Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.
Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?
Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.
Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D
Päätyy kahdestaan joo, mutta kun jo tuntee toisen, niin ei niitä treffeinä pidä, vaan ihan normaalina hengailuna. Samat kuteet päällä kuin muulloinkin (treffeille sitä kai panostaisi) eikä hapuilevaa ja vaivaannuttavaa tutustumiskeskustelua.
Ok, kai tässäkin on kyse siitä miten kukakin treffit määrittelee. Itselleni treffit on vastakkaista sukupuolta olevan, romanttisesti kiinnostavan henkilön kanssa kahdestaan näkeminen - riippumatta siitä mitä on päällä tai tunnetaanko jo tai onko tunnelma vaivaantunut vai rento.
Olen treffeillä aina oma itseni sen kummemin jännittämättä tai esittämättä, siksi en todellakaan ajattelisi että jo tuntemani henkilön kanssa tapaaminen ei olisi treffit, vaan nehän nimenomaan ovat upeat ja melko suurella varmuudella hauskat treffit :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ok, kai tässäkin on kyse siitä miten kukakin treffit määrittelee. Itselleni treffit on vastakkaista sukupuolta olevan, romanttisesti kiinnostavan henkilön kanssa kahdestaan näkeminen - riippumatta siitä mitä on päällä tai tunnetaanko jo tai onko tunnelma vaivaantunut vai rento.
Olen treffeillä aina oma itseni sen kummemin jännittämättä tai esittämättä, siksi en todellakaan ajattelisi että jo tuntemani henkilön kanssa tapaaminen ei olisi treffit, vaan nehän nimenomaan ovat upeat ja melko suurella varmuudella hauskat treffit :D.
Jos vain hengailee satunnaisesti, vaikkakin päivittäin, kavereidensa kanssa sen enempää mitään sopimatta, niin... minulla yksi tällainen kaveri muuttui seurustelukumppaniksi,
kun huomasin, että hän hakeutuu erityisesti minun seuraani ja, että vaikka kaikki puheenaiheet ovat ihan arkista jutustelua, niin hän katsoi minua silmiin siten, että tiesin, että nyt on jotain muutakin kuin vain kaveruutta tarjolla.
Ja sitten tämä neutraalilta vaikuttanut kaveri alkoi olla minunkin silmissäni kiinnostava...
Ensisuudelmasta lähtien seurusteltiin (se vain tuntui luontevasti muuttuvan seurusteluksi ilman erillistä sopimista), niin se sama huoleton hengailu jatkui.
Kumpikaan ei koskaan sopinut mitään, että nähdäänkö huomenna, vaan me vain nähtiin jossain vaiheessa iltapäivää tai iltaa. En pitänyt yhtäkään tapaamiskertaa treffeinä, mutta ehkä ne sitten olivat kaikki treffejä, vaikka mitään tapaamista ei etukäteen sovittu.
Tämä oli kaikin puolin yksi rennoimmista ja helpoimmista suhteistani. Suhteen loppu tuli ihan yhtä orgaanisesti. Olosuhteet muuttuivat äkillisesti ja molemmille oli selvää, että tämä oli tässä.
*Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti*
Tuskin ihan vastaavaa rentoilusuhdetta tulee enää kohdalleni. Ja ei enää tule hengailtua (nykyään perheellisten ja kiireisten) kavereiden kanssakaan samaan tapaan isommissa porukoissa, niin todennäköistä on, että jonkun henkilön kanssa on sovittava treffit jos hänestä haluaa seuraa.
: )
Nettitreffit vuonna 2006 tai 2007, kuvien vaihtelu oli vähän työläämpää kuin nykyään. Oltiin juteltu netissä ja puhelimessa muutama viikko ja mies oli kiva mutta jotenkin tuli outo fiilis, että mies peittelee jotain. Meillä oli kuitenkin sen verran yhteistä että päätin tavata. En siis ollut mitenkään ihan älyttömän tosimielellä itse vielä mukana, mutta en kuitenkaan ollut mitenkään laittanut miestä hylkylistallekaan.
Tavattiin ekaa kertaa livenä ostoskeskuksen kahvilassa. Mies oli huomattavasti resuisemman näköinen kuin oli ollut profiilikuvassaan ja parissa muussa kuvassa jotka oli lähettänyt keskustelujemme aikana. Juotiin kahvia ja juteltiin jotain small talkin tyylistä. Sitten miehen puhelin soi ja kertoi puhelimessa missä on, että tapaamassa paikassa X. Meni hetki ja paikalle tuli varmaan 20 vuotta miestä nuorempi nainen, jolla oli kaulapanta ja kun tuli paikalle niin tervehti miestä sanomalla "hei herra". Nainen istui pöydän toiselle puolelle sinne missä mies aiemmin oli istunut.
Mies kysyi, voisinko ajatella että runkkaisin miestä samalla kun hänen subi katselee. Sanoi että voidaan siirtyä jonnekin sivummallekin jos en suostu siinä julkisella paikalla tekemään ja jos olisin kiinnostunut niin voitaisiin mennä miehen luoksekin ja vaikka panna. Olisi halunnut että subi joutuu katselemaan ja kärsimään kun mies saa jotain toista naista.
Ylläri, ei kiinnostanut vaan lähdin pois.
Olin sanonut miehelle että olen kiinnostunut kokeilemaan kevyttä BDSMää ja muutenkin seksin suhteen avarakatseinen, joten kai mies sitten oletti, että tällainenkin olisi käynyt ilman mitään ennakkovaroitusta... Mies ei ollut myöskään kertonut tästä subistaan vaikka olikin toki kertonut että on itse dominoiva.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti oikein käydä googlaamassa: yksi viidestä naisesta saa orkun yhdynnässä. 4/5 tarvii muutakin stimulaatiota.
Mä oon yllättynyt että edes yhdelle riittää pelkkä jyystö!Jos naiselle yhdyntä on seksissä tärkeintä, niin silloin tulee ongelmia, kun miehen erektio-ongelmat alkavat. Nuorena kulli toimii, mutta vanhemmiten yhdyntä ei onnistu enää.
Mitäs sitten?
Olen joskus tapaillut todella yhdyntäkeskeisiä miehiä ja seksi on poikkeuksetta ollut huonoa, ja hirveää räpeltämistä sen seisokin kanssa. Että onko se nyt kovana vai ei.
Ei kiitos enää!
Lääkäriltä saa helposti erittäin tehokkaita pillereitä tuohon vaivaan
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti oikein käydä googlaamassa: yksi viidestä naisesta saa orkun yhdynnässä. 4/5 tarvii muutakin stimulaatiota.
Mä oon yllättynyt että edes yhdelle riittää pelkkä jyystö!Jos naiselle yhdyntä on seksissä tärkeintä, niin silloin tulee ongelmia, kun miehen erektio-ongelmat alkavat. Nuorena kulli toimii, mutta vanhemmiten yhdyntä ei onnistu enää.
Mitäs sitten?
Olen joskus tapaillut todella yhdyntäkeskeisiä miehiä ja seksi on poikkeuksetta ollut huonoa, ja hirveää räpeltämistä sen seisokin kanssa. Että onko se nyt kovana vai ei.
Ei kiitos enää!Lääkäriltä saa helposti erittäin tehokkaita pillereitä tuohon vaivaan
Mutta ne pilleritkään eivät heti vaikuta vaan joutunee jopa tunnin odotella seisokkia. Monenko naisen halut säilyy täsmällisen tarkasti ajoitetun seksinharrastamisen kanssa, on romantiikat aika kaukana. "Tänään kello 9 harrastamme seksiä"
En tiedä oliko miehellä lapsuustraumoja vai jokin outo fetissi mutta hän halusi minun hyräilevän tuutulaulun jotta nukahtaa ja peittelevän hänet. Kun mies esitti toiveen että saisi telkkaa katsoessa olla sylissäni ja imeä rintaani, lopetin tapailun siihen paikkaan. Tästä tuohtuneena mies lähetti "Ei saa tuomita kirjaa kannen perusteella"-ääniviestin, siis miten hitossa tuo sanonta liittyy mitenkään miehen touhuihin,jos kirja haluaa tissiä niin totta helkkarissa saa tuomita!
Koko tapailuaikamme oli kuin jokin sairas vitsi. Seksiä meillä ei ollut lainkaan, kun miehellä ei seissyt kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa?
En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia.
Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.
Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.
Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.
Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän.
Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut,
kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut.
Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla.
Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi.
Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista.
Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.
Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.
Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.
Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.
Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.
Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?
Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?
Tällainen kysymys on yleensä flirttiä ja leikittelyä, ei mitään galluppia johon halutaan absoluuttisia faktoja vastaukseksi. Sinulla on ehkä hieman petraamista sosiaalisissa taidoissa.
Oikeastiko joku aikuinen kysyy toiselta aikuiselta jotain tuollaista? Flirttiä? Sosiaalisia taitoja? Silkkaa tyhmäilyä tuo on.
Mikä olisi tuohon täydellinen vastaus? Mielistelevällä vastauksella tullut riitaa, sekä myös rehellisellä vastauksella. Mikä olisi se kultainen keskitie vastaus, joka ei johtaisi riitaan? Miten tuollainen kysymys on flirttiä/leikittelyä jos hän tietää miten upeita kumppaneita on ollut? Molemmat olivat samassa tanssi opistossa, eri aikoina tosin, mutta ilmeisesti tiesivät toisensa. Miten tuota taitoa voisi kehittää? Kerro ihmeessä mikä tuollaiseen kysymykseen olisi riidaton vastaus? Nuo vastaukset ainakin riitaan tai mykkä kouluun johtaneet.