Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote nii=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tännekin sattunut yhdet "eksä-treffit"!

Tyyppi mainitsi eksästään vähän väliä, huomasin jo että nyt ei synkkaa niin aloin kyselemään itsekin häneltä tästä eksästä :D

oli niin mielissään kun pääsi purkamaan tätä ah niin ihanaa eksää ja silmät tuikkien tarinoi hänestä. Kertoi siis kaikki hänen kesämökkinsä, koirat, työt jne! Oli hauska nähdä mihin johti kun annoin itse siimaa aiheelle. Olisi hauska tietää että mitä liikkuu päässä tossa tilanteessa. Eikö tuu itellä mieleen että onko tää nyt just paras aihe treffeillä. Tässäkin tapauksessa oli vuosien takainen ex kyseessä, miten voi olla noin paljon mielessä !

Siis ai saakeli, niin tuli elävästi tästä mieleen omat treffit, jossa mies oli niin ikään eksähaikailija. Olemus muuttui välittömästi aina kun mainitsi sen jumalattaren. Just tuo silmien tuike, ja ilme muuttui muutenkin sellaiseksi haaveelliseksi. Äänen sävystä puhumattakaan. Kyllä on täytynyt olla upea mimmi kun on mieheen tuollainen vaikutus!

Silloin ei naurattanut mutta näin vuosien jälkeen kyllä :D

Täytyy muuten itsekin seuraavan eksähaikailijan kanssa kokeilla tuota kyselemistä, vois olla ihan viihdyttävää. Toki toivon ettei vastaavia enää satu eteen, mutta ikävä kyllä näitä taitaa olla aika paljon.

Niin, se on katsokaas miehen kirous että silloin kun me rakastumme, rakastumme ihan oikeasti tiettyyn ihmiseen yksilönä. Nainen taas ottaa miehen joka täyttää hänen senhetkiset tarpeensa, itse miehen persoonalla ei ole niin väliä ja siksi hänet on myös helppo vaihtaa ja unohtaa.

Mitä oikein selität? Tiedätkö, jos nainen ei jauha eksästä treffeillä, se ei todellakaan tarkoita etteikö hän olisi saattanut olla todella rakatunut siihen mieheen ja että mies olisi ollut merkityksetön. Nainen saattaa jopa edelleen ajatella eksää, mutta osaa pitää häneen liittyvät asiat hyvien käytöstapojen mukaisesti treffeillä uuden miehen kanssa piilossa ja keskittyy senhetkiseen treffikumppaniin. Tuossa on kyse ihan peruskäytöstavoista, jotka näillä ääneen eksää haikailevilla ovat hakusessa.

En puhunut juuri tällaisesta tilanteesta, vaan ylipäänsä halusin avata sitä, että miksi miehet monesti jumittuvat eksiinsä ja meitä siitä sitten parjataan.

Te miehet voitte ihan rauhassa jumittua eksään, mutta pliis, jos valitsette mennä jonkun toisen naisen kanssa treffeille niin pitäkää ne eksäjutut sen tunnin tai parin ajan omana tietonanne. Ei siihen kuole.

Jos siitä eksästä ei pysty olemaan puhumatta edes sen aikaa kun vastapäätä istuu ihka elävä uusi nainen, on varmaan parasta ettei deittaile.

No tietenkin näin olen samaa mieltä. Jos ei voi edes keskittyä uuteen ihmiseen treffeillä, niin on liian rikki uuteen suhteeseen.

Ensi treffeillä tuo aihe saattaa olla hieman kiusallinen. Virheistään oppiva ihminen osaa keskustella menneisyyden asioista ja ongelmista, jotta sellaista voisi välttää tapahtumasta uudelleen. Ihminen joka ei ole käsitellyt mennyttä ei siitä myös halua kenenkään kanssa puhua.

Suurimmat ongelmat ovat olleet ihmisillä jotka ovat jopa suuttuneet jos kysynyt mikä entisessä suhteessa oli ollut syy eroon. Suosittelen lämpimästi välttämään ihmisiä jotka ei pysty käsittelemään ja puhumaan menneisyyttään läpi avoimesti. Heillä on todella pahoja ongelmia eivätkä halua edes oppia virheistään, eivätkä ole valmiita uuteen kuin laastarina.

Itse taas välttäisin ehdottomasti ihmistä, joka ekalla deitillä avautuu entisistä suhteistaan. Kyllä aikuiselle ihmisellä pitää olla ymmärrys siitä, miten ja missä suhteen vaiheessa syvennytään puhumaan edellisistä parisuhteista tai jostain muista yksityisistä asioista.

Vättelen minäkin eksähaikailija-miehiä. Karsein kokemukseni tästä lajista on, kun toisilla treffeillämme sain mieheltä "lahjaksi" eksän hylkäämän kaulaketjun, Mies itse oli innoissaan ja kertoi mulle, kuinka kallis ketju kannattaa laittaa kiertämään eksältä uudelle naiselle. UH.

Olen harrastanut samaa muutamaan otteeseen, mutta en todellakaan kerro että koru on ollut entiselle tarkoitettu. Korut on ostettu esim. merkkipäivää varten, mutta jäänyt antamatta koska tullut jätetyksi ennen sitä. Kuitteja ei tule säilytettyä kuin sormusten kohdalla siltä varalta jos ei mahdu. Mitä kalliilla kauniilla koruilla jotka mielyttää silmää pitäisi tehdä? Hyvältä näyttää naisen kuin naisen päällä.

Ei kai nyt kukaan oikeasti ole niin tyhmä, että heittää kuitit pois kalliista koruista ennen kuin on edes lahjan vastaanottajalle sitä antanut? Ja vielä useaan kertaan käynyt sama juttu? Vaikka lahjan saaja ei sinua jättäisi ennen lahjan antamista, siinä korussa itsessään voi olla jokin vasta käytössä ilmaantuva vika (jokin osa löystyy tms), ja kuitin tarvitset että saat sen korjautettua takuun piikkiin tai vaihdettua uuteen. Ylipäätään terve järki jo sanoo, että kalliimmista ostoksista säilytetään kuitti. 

Lisäksi korut kannattaa ostaa vastaanottajan tyyliin ja makuun sopivaksi, vaikka tämä on tietysti vaikeaa jos ei omaa silmää sellaiselle ollenkaan. Toki jos kaikki naisystävät hyvin samantyyppisiä ja -tyylisiä niin ok. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän jotkut (mun kohdalla miehet) haluavat tapailla ja sitten yht'äkkiä sanovat, että olisi ollut kauniimpiakin naisia? Tai sitten, että oikeastaan ei tykkää yhtään rehevistä, rintavista naisista ja mä olen sellainen. Eräs haukkui, että exällä oli tiukempi alapää ja sitten oli tyrmistyneen loukkaantunut, kun mä sanoin, ettei herralla ole kovin iso (mikä piti paikkaansa, melkein kaikilla kumppaneillani oli suurempi varustus. Mutta mä en mennyt sitä sanomaan, vasta kun itse sain ilkeitä kommentteja).

Mulla on nykyään nollatoleranssi tuollaisia kommentteja kohtaan. Näitä kommentoijia on tullut useampi vastaan ja ilmeisesti olen sellainen kiltin oloinen nainen. Suhtaudun suurella varauksella tapailuun ja seurusteluun osittain kokemusteni takia, oikeastaan ei kiinnosta nykyään. Olen ihan tavallisen näköinen nainen, en mitenkään silmiin pistävän ruma, joidenkin mielestä hyvännäköinen ja jopa kaunis.

No ihan selvä juttu, oot niin itsevarma ja nätti että se ärsyttää. Noi tyypit selkeästi tiedostaa olevansa sun alapuolella niin pakko lytätä noin, kun ei muutakaan keksi.

KUKAAN, kenellä on oma itsetunto kunnossa ei heitä tuollaista, vaikka niin vaikka salaa ajattelisikin..

Näitä miehiä on nähty, että jollain on saatava alistaa.

Tämä on ihan just näin. Ihminen voi olla montaa mieltä ja mielessään ajatella mitä vaan, mutta tuollaisten asioiden ääneen laukominen on aina tietoinen teko jolla pyritään satuttamaan syystä tai toisesta. Ei kukaan normaalijärjellä käyvä ihminen ole niin totaalisen käytöstavaton, että kuvittelisi sen olevan ihan ok sanoa että exällä oli tiukempi alapää, ei vaikka se olisikin totta. (Ehkä ainoana poikkeuksena jotkut sellaiset autismin kirjoon tms kuuluvat, joille on liian vaikeaa sisäistää kaikkia sosiaalisia normeja.)

Miksi kummassa menit harrastamaan seksiä vain tyydyttääksesi vonkaajan tarpeet, vaikka itse et halunnut ?

Vierailija kirjoitti:

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Vierailija kirjoitti:

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

En laske niitä treffeiksi? Mutta jos vaikka 10-vuotishääpäivä? En puhunut mitään etukäteen, olin kuin en olisi muistanut koko päivää. Edes aamulla kun hän lähti töihin, niin en toivottanut hyvää hääpäivää. Olin kuitenkin salaa tehnyt "pieniä" valmisteluja. Hommannut lapsenvahdin. Soittanut esimiehelleen ja pyytänyt hänelle lomaa. Kahden maissa iltapäivällä menin sitten työpaikalleen mukanani kimppu pitkiä punaisia ruusuja ja iso pullo oikeaa shampanjaa (Keltainen leski, hänen suosikkinsa) ja sanoin, että "Nyt mennään". Hänhän sanoi pöllämystyneenä että "Enhän minä voi kesken työpäivän mihinkään lähteä" mutta työkaverit sanoivat, että "Mene vaan, kaikki on sovittu" kun olivat sopineet tuuraukset ja muut. Ja sitten autoon ja mentiin. Kauas. Muutaman päivän kylpylähotelli hemmottelulomalle. Pieniä takkuilija, mutta siitä selvittiin pankkikortilla. Kun en ollut osannut pakata hänelle mukaan kaikkia vaatteita yms. Sellaiset kamalat treffit vaimolleni järjestin.

Mies kasvatti muutamaa kannabis puskaa saunassaan.Hänen 5v tytär oli hänellä joka vkl.Kysyin miten tytär reagoi/selität kasvit-Se kastelee ja hoitaa niitä.Tekee lannoitteet ja kaikki.Ne on sille chilejä.Juttelin  chatissa uuden tuttavan kanssa.Sanoi ennen treffejä,ettei nainen saa käyttää muuta meikkiä kun ripsiväriä.Sanoin että kyllä sä nyt näet mun kasvokuvista,että käytän muutakin meikkiä.Olen maskeeraaja opiskelija.Sanoi että tehdään nyt poikkeus sitten.Menin ihan piruuttaan katsomaan(en ikinä ottas vakavasti miestä joka on nuin juntti meikin käytöstä)-Ekan 5min jälkeen leuhki isolla tunti palkallaan.Kuinka mä katson vääriä tv ohjelmia ja olen elänyt epämääräisesti,kun olen asunut liian monessa isossa kaupungissa.Hän itse Siuntiossa 38v eli koko ikänsä.Vei minut autolla kotini eteeen.Sanoi lopuksi et ekal kerral ei vierailla toisten luona.Voi luoja sain ainaki parhaat naurut näist treffeistä.Menin "hienoissa"vaatteissa.Siis toppi hame..kaunis lämmin kesä ilta.5 kuvaa olin juuri päivittänyt profiilia.Mies sanoi olevansa tosi pettynyt.Sinun piti olla urheilullinen.Et voi olla ku pukeudut noin.Jotenki ei yllätä,että nää kaikki tinderist.Siis mikä niitä miehiä vaivaa:)

Minusta monista on tullut niin outo ja perus asiat ja alkeellisimmat käytöstavat ei omaavia että en deittaile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.

Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?

Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D

Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D

Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.

Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.

Mies puhui treffejen ajan lähinnä IRAsta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Irlannin_tasavaltalaisarmeija) 

Suunvuoroa ei juuri antanut, minun keskusteluyritykseni eivät kiinnostaneet, miehen monologi kääntyi aina vaan brittien vihaamiseen. Jässikkä teki sellaisen tsot tsot-äänen kielellään ja heristeli sormeaan tosi kiihtyneenä kuin kerroin että ollaan tädin kanssa oltu Lontoossa käymässä vuonna -99 :D 

Treffien jälkeen laittoi vielä jonkun epätoivoisen negaamisviestin missä kehui ihan kivaksi mutta toivoi että olisin ollut enemmän kiinnostunut IRAsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.

Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?

Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?

Tällainen kysymys on yleensä flirttiä ja leikittelyä, ei mitään galluppia johon halutaan absoluuttisia faktoja vastaukseksi. Sinulla on ehkä hieman petraamista sosiaalisissa taidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D

Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.

Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.

Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin ihastuminen on tapahtunut aina sillä, että ollaan tyypin kanssa pyöritty samoissa porukoissa ja pakkaus kokonaisuudessaan on alkanut viehättämään, kun ollaan paremmin tutustuttu. Sillä on alunperin rumakin muuttunut silmissäni komeimmaksi maailmassa.

Kumma juttu jos vallan seurustelun aloittaa ihmisen kanssa josta tietää vain ulkonäön :D

Näin. Miehenä olen ollut kaksi kertaa naimisissa mutta en ole ollut kertaakaan treffeillä.

Etkö vie vaimoasi ikinä treffeille?

Sivullinen kommentti vain: treffeillä tässä tarkoitetaan selvästi ihmisen tapailua ennen seurustelua. Jos seurustelee, eivät ne enää ole treffejä joissa pohjana toiseen ihmiseen tutustuminen ennen seurustelun aloittamista. Itse myös tutustunut ihmisiin sekä tutustunut kavereiden kautta, "tavattu" kaveripiirin myötä, ja useamman kohtaamisen ja kostean iltojen jälkeen sovittu seurustelusta. Jos seurustelu kumppanin kanssa käy syömässä ravintolassa, se in vain seurustelua kumppanin kanssa, ei enää treffejä tutustumis tarkoituksessa.

Toki, mutta silti ihmettelen miten voi päätyä naimisiin käymättä kertaakaan treffeillä. Koska vaikka tutustuisi kaveriporukassa tms luonnollisessa tilanteessa, jossain vaiheessahan pari päätyy jonnekin kahdestaan? Vai kysytäänkö ensin kaikkien edessä että alatko Minna kanssani suhteeseen, minkä jälkeen vasta mennään jonnekin yhdessä, eikä ne siis ole enää tutustumistreffit? :D

Esim. olet tuntenut ihmisen jo vuosia ja nähnyt kaveri piireissä, ja hieman jopa ihastunut. Jossain vaiheessa näkee enemmän ja päätyy vaikka samaan baariin ja jatkoille jonkun tuttavan luo. Siitä aamulla väsyneenä lähtee porukka samaa matkaa pois, itse asun melkein vieressä. Julkiset ei vielä kulje, joten tarjoaa hänelle yö paikkaa kunnes kunnes aamulla taas kulkee. Siitä se sitten lähti ja aamulla sovittiin seurustelun aloittamisesta ilman yksiäkään treffejä, vaikka tunnettiin jo 3v. Ilmeisesti moni tapaa kumppaninsa suurinpiirtein näin, ilman yksiäkään varsinaisia treffejä.

Kohtalo on jännä juttu, ihmiset ajautuu tilanteisiin ihmisten kanssa joiden kanssa ovat tarkoitettu yhteen, pätee eläin maailmassa myös. Ihmisistä tosin tullut niin pinnallisia että se tosi rakkaus jää huomaamatta vaikka merkkejä olisi kuinka paljon muistuttamassa kenen kanssa kuuluu yhteen.

Plaah, te ja teidän kohtalot. Kyllä kaikki elämässä on puhdasta sattumaa ja lopulta voi käydä niin, että mitään kohtaloa ei ollutkaan ja sitä eli ankean elämän ja sitten vain kuoli pois. Minäkin kuvittelin, että tämäkö oli minun kohtaloni kun törmäsin vuosien yksinelon jälkeen kuin jumalan osoittamana aivan ihanan oloiseen ihmiseen, mutta pian sekin illuusio särkyi.

Nykypäivänä pitkät liitot ovat harvinaisia, mutta särjettyjä sydämiä jotka rakastaa koko elämän yksipuolisesti kasvaa vastaavissa määrin pitkien liittojen lasku suhteen mukaisesti. Monet ihmiset voisivat olla onnellisia yhdessä, mutta nykypäivänä yhä useampi haluaa enemmän, eikä mihinkään haluta tyytyä. Vaikka löydettäisiin rakastava kumppani, niin se harvemmin riittää, oletetaan että vaihtamalla paranee kaikki osa alueet. Ajan myötä löytää itsensä yksin miettien niitä joita rakasti tai jotka rakasti sinua. Vanhempana alkanut katua suhteita joista lähtenyt, vaikka kaikki olisi ollut hyvin rakastavan kumppanin kanssa. Halunnut vain mieheltä parempaa tulotasoa, parempaa autoa, parempia lomia, isompaa mökkiä. Harvemmin sitä suhteeseen lähtee sellaisen kanssa jolla vähemmän kuin entisellä. Ikä opettanut että ei se materia kuin helpota elämää antaen illuusion "paremmasta" materialisti taas ei ole hyvä ihminen. Rakastavaa välittävää kumppania ei raha tee kenestäkään. Kaduttanut että vaihtanut toisen ulkonäön, aseman tai jonkin muun asian takia sen enempää miettimättä toisen tunteita. Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastunut aidosti vain kerran nuoruudessa, lopun elämää yritin etsiä alitajuisesti hänen kopiota sisäisesti. Olin henkisessä ristiriidassa tunteideni takia jotka suljin pois ja käänsin vihaksi. Vasta terapiassa nuo lukot avautuivat ja ymmärsin olevani vihainen itselleni, koska hylkäsin ainoan ihmisen jota rakastin ja joka rakasti minua aidosti. Muut ovat välittäneet vain ulkonäöstä, ja kuinka edustin heitä julkisesti. Rakkautta on vaikea löytää nykyisin.

Kaipa itselläkin on tuota samaa, törmäsin ihmiseen jollaiseen en kuvitellut koskaan törmääväni ja sitten itse kuitenkin hänestä luovuin. Jälkeenpäin yritin kauheasti etsiä samanlaista, mutta selvähän se on ettei sellaista voi enää löytää. Se tilaisuus meni jo ja olisi kannattanut hyödyntää vähän paremmin. Eipä auta itku markkinoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Ja jos mies tai nainen sanoo kumppanilleen, että kauniimpiakin olisi ollut, tuo mies/nainen ei ole rakastunut kumppaniinsa eikä kohtele tätä rakastavasti.

Itse en ihan sana tarkalleen noin ole sanonut. Mutta minulta naiset jostain syystä ovat kysyneet esim. "Kuka on ollut sinun kaunein tyttöystävä?", niin saa kyllä rehellisen vastauksen. Ovat osa tienneet entisiä, joten olettanut että on rehellisyys testi samalla. Aina ollut rehellinen ja sanonut ketkä ovat olleet ulkoisesti kauneimpia. Vastauksesta ei vain ole pidetty. Kuitenkin perään yleensä kehunut luonnetta tai muuta asiaa mitä nähnyt heissä parempana, jos se mykkäkoulu suuttumis kohtauksen jälkeen on ollut mahdollista. Monesti uusi tyttöystävä ei ole ollut yhtä kaunis ulkoisesti kuin entiset, mutta luonteesta pitänyt huomattavasti enemmän. Pitäisikö kumppaneille ennemmin valehdella kuin olla rehellinen? Pitäsikö kysyä haluaako arvon rouva rehellisen vai valheellisen vastauksen?

Eikö rehellisyys kannata nykypäivänä?

Tällainen kysymys on yleensä flirttiä ja leikittelyä, ei mitään galluppia johon halutaan absoluuttisia faktoja vastaukseksi. Sinulla on ehkä hieman petraamista sosiaalisissa taidoissa.

Vaikuttaa ihan narskun puheelta jos totuutta ei saisi sanoa, vaan täytyisi aina mielyttää vaikka se merkitsisi valehtelua. Olisit vastannut kysymykseen. Miksi nainen kysyy tuollaista, etenkin jos tietää että on ollut kauniimpia kumppaneita? Onko kysymyksellä tarkoitus saada riita aikaiseksi riippumatta vastauksesta?

Jos vastaisi että "sinä" niin syytettäisi valehtelusta "On se ***** ollut minua paljon kauniimpi, miksi valehtelet?", jos vastaa että ""*****" oli kaunein." Niin silloin aletaan "etkö pidä mua kauniina, miks ees oot mun kanssa jos et pidä mua kauniina!?" huuto ja riidat. Eli oletko sitä mieltä että kumppanille pitäisi valehdella aina jos tietää että vastaus ei ole mielyttävin mahdollinen? Toivot kumppanisi olevan ennemmin mielyttävä kuin rehellinen? Ainoastaan narskut vaativat tuollaista palvontaa kumppaniltaan, eivät osaa itse olla rehellisiä niin olettavat muiden toimivan samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.

Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.

Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.

Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.

Kaikki kuvittelee noin alussa

Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.

Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻‍♀️

T. Sama

En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?

Aika moni avaa sen suunsa aika pian tapaamisen jälkeen joten siihen sisimpään pääsee tutustumaan aika pian. Toki itse saatan pitää jonkun ulkonäköä hyvänä heti ensisilmäyksenä mutta en minä häneen ihastu ennen kuin saan vähän selkoa myös siitä millainen hän on ihmisenä.

Hyvän ulkonäön voi pilata avaamalla suunsa, mutta toisaalta jos heti alkuunsa pidän jotain hyvin epäviehättävänä, niin ei sitä pelasta vaikka suusta tulisi kultaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.

Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.

Mun pitää ensin ihastua ulkonäköön, jotta voin myöhemmin rakastua sisimpään.

Siksi se kumppanin ulkonäkö on niin tärkeä asia. Jos en ihastu, en myöskään rakastu.

Kaikki kuvittelee noin alussa

Minä nyt en enää mikään untuvikko ole näissä seurusteluasioissa, kokemusta on useista vuosia kestäneistä suhteista, mutta kyllä minulla edelleen ulkonäkö on se asia joka määrittää sen että kenen kanssa aloitan seurustelun.

Ehkä joillain ihmisillä on sitten eri kriteerit mitkä määrittää sen, keneen he ihastuvat 🤷🏻‍♀️

T. Sama

En oikein ymmärrä, että mihin muuhun kuin ulkonäköön voi alussa ihastua, kun sinne ihmisen sisälle ei näe?

Luonteeseen tietysti, kun tutustuu, juttelee, tekee asioita yhdessä.

Niin, toki sitten pidemmällä aikavälillä. Mutta pitää sen nyt sen verran silmää miellyttää, että lähtee edes tutustumaan ja tekemään niitä asioita. Ellei ole kyse kaveruudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä taustaa varten kysyisinkin teiltä, jotka sanovat, että ulkonäkö ei ole tärkeä: miten te voitte alkaa suhteeseen jonkun epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa? 

En ole koskaan alkanut suhteeseen selkeästi epämiellyttävän näköisen kanssa, mutta olen ollut suhteessa ei-vetovoimaisen kanssa, jolla oli joitakin yksittäisiä ei-niin-viehättäviä ominaisuuksia. 

Viihdyin hänen seurassaan todella hyvin, huumori toimi ja meillä oli hauskaa.

Arvostin hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta enemmän kuin fyysistä vetovoimaa.

Kumppani oli myös erittäin halukas miellyttämään, joten hän oli etenkin suhteen alkuvaiheessa mitä parhaimmin käyttäytyvä henkilö.

Kun kiinnyin häneen, niin hänen ulkonäkönsäkin miellytti minua enemmän. 

Rakastin koko sydämestäni häntä, mutta ihan samanlaista vetovoimaa en kokenut, 

kuin mitä on ollut niihin, jotka ovat jo ihan alkujaan olleet viehättäviä silmissäni ja joihin olen ihastunut. 

Tästä vetovoiman puutteesta tuli ajan mittaan enemmän ja enemmän kitkaa, sillä kumppanillani oli ihan erilaiset odotukset suhteelta kuin minulla. 

Jatkossa yritän olla tarkempi tuossa, että alan pidempään suhteeseen vain jos ihastun selvästi. 

Se, että yhdessä on kivaa viettää aikaa, ei riitä sille kumppanille pidemmän päälle, kun hän todennäköisesti odottaa vetovoiman olevan molemminpuolista. 

Olen itse huomannut saman, valitettavasti. Jos ei kumppani ole hyvännäköinen, ei hommasta vaan tule mitään.

Jonkun aikaa sitä pystyy itselleen valehtelemaan että "ehkä tässä nyt kuitenkin olisi jotain", jos kuitenkin muuten tullaan hyvin juttuun, mutta kyllä se homma ennemmin tai myöhemmin vaan kaatuu siihen että ei epäviehättävän ihmisen kanssa yksinkertaisesti halua panna.

Siinä rupeaa sitten katselemaan muita, paremman näköisiä sillä silmällä, ja siinä vaiheessa suhde onkin jo tuhoon tuomittu.

Jos ihmiseen rakastuu, hän näyttää rakastuneen silmissä huomattavasti viehättävämmältä kuin muuten ulkoisesti kaunis. On sulla elämä melko pinnallista jos noin ajattelet, tuskin koskaan tulet rakastumaan jos ulkokuori on noin tärkeä. Vanhuus ja rypyt tulee jokaiselle eteen, silloin se ulkonäkö ei ole ensimmäisenä mielessä.

Joo, itse kävin kuumana erääseen ja pidin häntä jopa liian hyvännäköisenä itselleni. Kaverini palautteli onneksi maanpinnalle tolkuttaen ettei todellakaan ole hyvännäköinen.

Tässä yksi hyvä elämänohje: ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Niin totta, jos olet pinnallinen niin tulet olemaan yksin kun omasta pinnasta maali rappeutuu. Siinä kerkeät miettimään niitä ihmisiä jotka sinusta välitti vaikka itse pidit heitä rumina.

Kyllä ulkonäkö, ja ulkoinen viehätys, johon lasken mukaan visuaalisten ärsykkeiden ohella tuoksun, sekä tuntoaistin ovat todella keskeisessä osassa ihmisen vetovoimassa. Hyväkuntoinen ihminen näyttää paremmalta, ja kiinteä sekä sopusuhtainen vartalo ja kimmoisa iho tuntuu paremmalta kuin huonokuntoinen ja huonoihoinen kenellä paksu rasvakerros. Todennäköisesti seksuaalisesti viehättävä ihminen tuoksuukin kiihottavammalle koska naisilla estrogeeni ja miehellä testosteroni vaikuttaa myös tähän. Hyvä suun terveyden, ja riittävän vitamiinien saannin sekä yleiskunnon kyllä haistaa ihmisestä ja päinvastoin. Että jos kahden seksuaalisen ja fyysisen ihmisen välisessä suhteessa haluat elää, niin on tuo vertaus pinnallisuudesta ja maalin rappeutumisesta ei oikein osu. Platoniset rakkaussuhteet toki sitten erikseen, missä liikutaan vain henkisten ja sielullisten yhteyksien tasoilla. Ihmisen näkeminen sekä fyysisenä että metafyysisenä olentona molemminpuolisine tarpeineen tuntuu olevan vielä kovin vaikeaa monelle.

Sinulle ehkä kimmoisa iho on se suhteen määrittävä juttu, mutta paljon on meitäkin joilla viehätys, myös romanttinen ja seksuaalinen tulee aivan muista asioista.

Mitä tuossa juuri sanottiin? Sinäkin olet näitä jotka eivät ymmärrä, että asiat eivät ole joko tai, vaan että ihmisen toiminnassa on monia puolia, sekä henkisiä että aistillisia ja eläimellisiäkin. Onko useimpien ajattelu tosiaan noin yksioikoista elämässä ylipäänsäkin?

-eri

Päinvastoin, yksioikoista on olettaa että henkinen viehätys tekisi kaikilla suhteesta platonisen suhteen. Meitäkin on joilla seksuaalinenkin viehätys tulee henkisen yhteyden kautta. Siinä ihon pehmeys on varsin pieni seikka.

En minä kyllä mitään tuollaista puhunut, vaan että ihminen on monitahoinen kokonaisuus johon vaikuttaa samanaikaisesti monenlaiset seikat. Ei kukaan ole puhtaasti fyysinen tai puhtaasti henkinen, ei sellaista ole olemassa.