Lue keskustelun säännöt.
pitääkö miehen olla mukana synnytyksessä?
11.04.2016 |
Kaikki naiset vastatkaa. Onko teille ihan ehdoton juttu että lapsen isä on mukana synnytyksessä?
Miten suhtautuisitte, jos sanoisi että ei aio olla paikalla?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisen lapsen synnytys on miehelle vapaaehtoinen heti, kun se on sitä minullekin. Minun kanssani ei ainakaan tarvitse hankkia lapsia, jos ei suostu edes olemaan tukena yhdessä elämäni rankimmissa ja kivuliaimmassa kokemuksessa, joka kaiken lisäksi johtuu yhteisestä valinnasta. Minä joudun kuitenkin kestämään raskausajan, synnytyksen, siitä toipumisen, imetyksen ja vartalon muutokset sekä mahdolliset vauriot.
Voi luoja, tällaiset vauhkot natsiämmät juuri pilaavat naisten maineen. Luuletko että joku mies haluaa mennä tämän perusteella mukaan synnytykseen? Ei. Olet juuri sitä narsistityyppiä, joka tahtoo rankaista miestään. Aiemmin ketjussa on annettu hyviä perusteluita, joista näkee, että nainen haluaa miehen mukaan, koska mies on hänelle tärkeä. Sinä haluat miehen sinne, jotta miehellä olisi ikävää. Sinuna menisin hoitoon.
En, vaan siksi, että pelkään synnytystä kuollakseni ja tarvitsen rakkaimpani tukea. Pitäisin todella törkeänä, jos mies ei suostuisi olemaan tukenani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisen lapsen synnytys on miehelle vapaaehtoinen heti, kun se on sitä minullekin. Minun kanssani ei ainakaan tarvitse hankkia lapsia, jos ei suostu edes olemaan tukena yhdessä elämäni rankimmissa ja kivuliaimmassa kokemuksessa, joka kaiken lisäksi johtuu yhteisestä valinnasta. Minä joudun kuitenkin kestämään raskausajan, synnytyksen, siitä toipumisen, imetyksen ja vartalon muutokset sekä mahdolliset vauriot.
Voi luoja, tällaiset vauhkot natsiämmät juuri pilaavat naisten maineen. Luuletko että joku mies haluaa mennä tämän perusteella mukaan synnytykseen? Ei. Olet juuri sitä narsistityyppiä, joka tahtoo rankaista miestään. Aiemmin ketjussa on annettu hyviä perusteluita, joista näkee, että nainen haluaa miehen mukaan, koska mies on hänelle tärkeä. Sinä haluat miehen sinne, jotta miehellä olisi ikävää. Sinuna menisin hoitoon.
En, vaan siksi, että pelkään synnytystä kuollakseni ja tarvitsen rakkaimpani tukea. Pitäisin todella törkeänä, jos mies ei suostuisi olemaan tukenani.
Eikä hätää, en ikinä hankkisi lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei halua mukaan synnytykseen. Oma mieheni piti itsestään selvänä, että hän haluaa nähdä lapsensa syntymän ja olla minun tukenani. Aivan kuten minä olin hänen tukenaan, kun hänellä oli edessä pelottava leikkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla. En tekisi lasta sellaisen kanssa joka ei tulisi.
Kerrotko vielä jotain perusteluja.
Näin miehen vinkkelistä tuntuu siltä, että haluatte lähinnä rangaista miestä vaatimalla hänen olevan läsnä tai ainakin varmistaa, ettei se ole kuksimassa muita sillä aikaa, ryyppäämässä tai autokaupoilla.
Eli kyse ei ole siitä, että miestä siellä tarvitsisitte tai haluaisitte hänen olevan läsnä, vaan se on pikkulapsimainen ajattelutapa "jos minullakin on ikävää, on toisellakin oltava".
Olenko aivan väärässä?
Olet täysin totaalisen väärässä. Synnytys on hieno ja ainutlaatuinen kokemus, jossa ainakin oma mieheni halusi ehdottomasti olla mukana sitä jakamassa. Eipä tullut mieleenikään, että miehellä olisi ollut mieluummin hinkua autokaupoille tai naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla. En tekisi lasta sellaisen kanssa joka ei tulisi.
Olisi siinä synnytysvaiheessa jo ehkä vähän myöhäistä :DD
Oma isäni oli käynyt ostamassa urheiluauton sillä aikaa kun äiti oli synnyttämässä sisarustani :D
Olin isän mukana, mutta en muista sitä kun olin niin pieni.
Haha, mutta ukko olikin/on aika alfa, eikä silloin kai vielä ollut ihmeemmin tapana, että mieskin osallistuu synnytykseen.
Hyvä isä se silti oli. Minusta ei kyllä tullut lainkaan samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielipiteeni on varmaan melko poikkeava, mutta itse en tahtoisi miestä mukaan synnytykseen. En haluaisi hänen näkevän minua siinä tilassa. Enkä nyt tarkoita, että synnytys olisi jotenkin noloa; en vain halua, että toinen joutuu katselevan kipuani voimatta itse tehdä asialle mitään.
Itsellä meni panohalut kun painostetiin mukaan. Vaikea oli nähdä naista sen jälkeen seksikkäänä. Erohan siinä sitten lopulta tuli, kun ämmä alkoi juosta kylillä kun olin haluton.
Tässäkin vanha maailma oli parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehelle oli itsestäänselvyys, että tulee synnytyksiin, eli asia ei noussut esiin.
Mielestäni on kuitenkin käytännön syitä, joiden takia miehen on tärkeää tulla synnytykseen. Isoimpana se, että jos äidille tapahtuu jotain ja hän joutuu toimenpiteeseen, niin itselleni olisi äärimmäisen tärkeää, että vauva pääsisi isänsä rinnalle ensimmäisiksi hetkikseen. Toinen on se, että synnyttäjä on usein pitkiä aikoja yksin ja on turvallisempaa, jos jotain tapahtuu, että rinnalla on joku joka voi kutsua kätilön paikalle. Ja tietysti monille se, että mies on vierellä, on tärkeä henkinen tuki epävarmassa tilanteessa, jossa itse on väistämättä jossain määrin avuton. Lisäksi juuri seuranpito avautumisvaiheessa on mukavaa eikä ehkä kovin paljoa vaadittu.
Itse koen, että olisin hyvin pärjännyt pelkkien kätilöiden kanssa synnytyksen ajan, mutta heti synnytyksen jälkeen oli kyllä ihanaa, että mies oli paikalla, että saimme olla perheenä ekat hetket yhdessä ja toisaalta että sain esim. syödä ja käydä suihkussa kun hän piti vauvaa.
Mielestäni synnytys on niin pieni asia vanhemmuudessa, että miehen osallistumisesta siihen ei kannata tehdä numeroa jos hän on muuten hyvä isä ja puoliso. Mutta kieltämättä synnytyksestä kieltäytymisestä tulee mieleen, että se saattaa liittyä tulevan isän itsekeskeisyyteen, itsekkyyteen tai mukavuudenhaluun. Sen takia minusta olisi ollut hyvin ikävää, jos mieheni olisi kieltäytynyt tulemasta, ja muuttanut käsitystäni hänestä huonompaan suuntaan, vaikka olisin voinut aivan hyvin synnyttää yksin. (tässä on vähän sama kuin se, että avioliitto ei ollut minulle sinänsä tärkeä vaan koin, että olimme täysin sitoutuneita toisiimme jo avoliitossa, mutta jos mies olisi ehdottomasti ollut avioliittoa vastaan, niin se olisi kyllä muuttanut käsitystäni hänestä ja suhteestamme huonompaan suuntaan).
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni panohalut kun painostetiin mukaan. Vaikea oli nähdä naista sen jälkeen seksikkäänä. Erohan siinä sitten lopulta tuli, kun ämmä alkoi juosta kylillä kun olin haluton.
Tässäkin vanha maailma oli parempi.
Aika karmeaa, että seksihalusi lähtevät noin helposti omaa kumppaniasi kohtaan. Miksei vaimosi ollut mielestäsi enää sen jälkeen seksikäs?
Eipä käynyt mielessäkään että minun olisi pitänyt edes painostaa aviomiestäni mukaan, saati että hän olisi nähnyt minut sen jälkeen jotenkin vähemmän seksikkäänä. Mutta ehkä vaimosi "alkoi juosta kylillä" ihan arvostuksenkin puutteesta? Ämmäksi kutsuminen ja sillälailla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-vaimoni ilmeisesti pelkäsi myös synnytystä ja halusi kovasti minut mukaan valvomaan sinne vierelleen. Ei kuitenkaan sitten halunnut minun koskevan itseään kivuissaan tai edes juuri puhuvan. Yritin tukea minkä pystyin. Ensimmäinen synnytys oli varmaan haastava, mutta ei mielestäni mahdoton kun lapsi syntyi ilman mitään imukuppeja tai hätäsektioita. Siitä huolimatta ex-vaimoni alkoi syyllistää minua siitä, että miksi en pitänyt synnytyksessä hänen puoliaan (vrt. tuo yksi joka väitti että olisi kuollut ilman miestään, hah sanon minä!) tai miksi en nuokkunut hänen vieressään koko yötä jossain tuolissa (no siksi kun tein silloin kolmivuorotyötä ja minut kirjaimellisesti ajettiin pois sieltä synnytysosastolta illalla). Ilmeisesti ex-vaimo jotenkin menetti ajantajun synnytyksen alettua ja se sai jonkinlaisen trauman aikaan, esimerkiksi minut meinattiin unohtaa kutsua synnytykseen ja kiidin paikalle ihan viimeisillä hetkillä.
Toisen lapsen kohdalla hän kärsikin sitten jonkin asteisesta synnytyspelosta ja väkisin halusi ulkopuolisen doulan synnytykseen lisäkseni minkä taas itse koin melkoisena loukkauksena. Sairaala ei edes meinannut häntä päästää paikalle (max 1 tukihenkilö synnytyksessä) ja minun piti sitäkin vielä vatvoa henkilökunnan kanssa. Tuon henkilön panos tässä synnytyksessä oli lähinnä hymyillä kauniisti ja ärähtää muutaman kerran kätilölle, mikä ilmeisesti miellytti vaimoani edellisen synnytyksen traumojen takia.
Seuraavat synnytykset sitten menivät jo rutiinilla eikä vaimo enää halunnut ulkopuolisia mukaan, tosin aiemmasta viisastuneena ja sairaalan henkilökunnan patistelusta huolimatta pysyin sairaalan tiloissa kun minulla siihen ajankäytön puolesta oli mahdollisuus. Miehenä koin nämä tilanteet aika kaksiteräisinä, toisaalta minut haluttiin mukaan tähän tärkeään hetkeen, mutta toisaalta minulta odotettiin epärealistisia toimia synnytyksen aikana.
Mikä siinä synnytyksessä muuten niin kamalasti pelottaa? Suomessa lapsikuolleisuus on todella pieni ja sama koskee myös synnyttäjiä? Ettekö luota omaan kehoonne ja suomalaiseen sairaanhoitoon?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni panohalut kun painostetiin mukaan. Vaikea oli nähdä naista sen jälkeen seksikkäänä. Erohan siinä sitten lopulta tuli, kun ämmä alkoi juosta kylillä kun olin haluton.
Tässäkin vanha maailma oli parempi.
Aika karmeaa, että seksihalusi lähtevät noin helposti omaa kumppaniasi kohtaan. Miksei vaimosi ollut mielestäsi enää sen jälkeen seksikäs?
Eipä käynyt mielessäkään että minun olisi pitänyt edes painostaa aviomiestäni mukaan, saati että hän olisi nähnyt minut sen jälkeen jotenkin vähemmän seksikkäänä. Mutta ehkä vaimosi "alkoi juosta kylillä" ihan arvostuksenkin puutteesta? Ämmäksi kutsuminen ja sillälailla..
Joo kutsun ämmäksi, jos alkaa pelehtimään muiden kanssa ja ryyppää joka viikonloppu kun lapsi on vuoden vanha. Ehkä ne halut lähtikin siihen. No oli kuitenkin aika puistattavaa nähdä joku kohtupussi vai mikä se oli, jota nää kätilöt innoissaan esitteli. Ehkä siitä olisi toipunut, mutta ämmä päätti alkaa lutkailee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen vaatiminen mukaan synnytykseen on käsittämätöntä.
Mitä seuraavaksi, alkavatko naiset vaatimaan miehet viereen katsomaan aina kun käyvät kakalla?
Sekin on miehille yhtä lailla traumaattista nähtävää. Miksi naiset nykyään haluavat miesten näkevän em. kauheuksia, vaikka tietävät että se järkyttää miehiä?
Ai että, en tiennytkään, että on olemassa tuollainen ah niin herkkä mimosamieslaji, joka järkyttyy peruuttamattomasti synnytyksen näkemisestä! :D
No, onneksi oma mieheni on oikea mies, joka oli paras tukijani ja peruskallioni esikoisemme vaikeassa synnytyksessä. Mieheni mukaan yksi hänen elämänsä merkittävimmistä ja liikuttavimmista kokemuksista, kun näki siinä sen vastasyntyneen vauvan, oman lapsensa!
Jos ei kestä nähdä syynnytystä, niin kannattanee jättää ne lisääntymishommat ja ylipäätään seksin harrastaminen ihan suosiolla muille ihmisislle ja keskittyä itse vaikka postimerkkeilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimoni ilmeisesti pelkäsi myös synnytystä ja halusi kovasti minut mukaan valvomaan sinne vierelleen. Ei kuitenkaan sitten halunnut minun koskevan itseään kivuissaan tai edes juuri puhuvan. Yritin tukea minkä pystyin. Ensimmäinen synnytys oli varmaan haastava, mutta ei mielestäni mahdoton kun lapsi syntyi ilman mitään imukuppeja tai hätäsektioita. Siitä huolimatta ex-vaimoni alkoi syyllistää minua siitä, että miksi en pitänyt synnytyksessä hänen puoliaan (vrt. tuo yksi joka väitti että olisi kuollut ilman miestään, hah sanon minä!) tai miksi en nuokkunut hänen vieressään koko yötä jossain tuolissa (no siksi kun tein silloin kolmivuorotyötä ja minut kirjaimellisesti ajettiin pois sieltä synnytysosastolta illalla). Ilmeisesti ex-vaimo jotenkin menetti ajantajun synnytyksen alettua ja se sai jonkinlaisen trauman aikaan, esimerkiksi minut meinattiin unohtaa kutsua synnytykseen ja kiidin paikalle ihan viimeisillä hetkillä.
Toisen lapsen kohdalla hän kärsikin sitten jonkin asteisesta synnytyspelosta ja väkisin halusi ulkopuolisen doulan synnytykseen lisäkseni minkä taas itse koin melkoisena loukkauksena. Sairaala ei edes meinannut häntä päästää paikalle (max 1 tukihenkilö synnytyksessä) ja minun piti sitäkin vielä vatvoa henkilökunnan kanssa. Tuon henkilön panos tässä synnytyksessä oli lähinnä hymyillä kauniisti ja ärähtää muutaman kerran kätilölle, mikä ilmeisesti miellytti vaimoani edellisen synnytyksen traumojen takia.
Seuraavat synnytykset sitten menivät jo rutiinilla eikä vaimo enää halunnut ulkopuolisia mukaan, tosin aiemmasta viisastuneena ja sairaalan henkilökunnan patistelusta huolimatta pysyin sairaalan tiloissa kun minulla siihen ajankäytön puolesta oli mahdollisuus. Miehenä koin nämä tilanteet aika kaksiteräisinä, toisaalta minut haluttiin mukaan tähän tärkeään hetkeen, mutta toisaalta minulta odotettiin epärealistisia toimia synnytyksen aikana.
Mikä siinä synnytyksessä muuten niin kamalasti pelottaa? Suomessa lapsikuolleisuus on todella pieni ja sama koskee myös synnyttäjiä? Ettekö luota omaan kehoonne ja suomalaiseen sairaanhoitoon?
Nyt sinun kannattaa olla jo ihan hiljaa, koska sinulla ei näköjään ole aavistustakaan, mistä puhut. Olet nolannut itseäsi ihan tarpeeksi. Kuulemme kaikki se sen ujeltavan äänen, joka aiheutuu kun ilmavirta menee toisesta korvastasi sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimoni ilmeisesti pelkäsi myös synnytystä ja halusi kovasti minut mukaan valvomaan sinne vierelleen. Ei kuitenkaan sitten halunnut minun koskevan itseään kivuissaan tai edes juuri puhuvan. Yritin tukea minkä pystyin. Ensimmäinen synnytys oli varmaan haastava, mutta ei mielestäni mahdoton kun lapsi syntyi ilman mitään imukuppeja tai hätäsektioita. Siitä huolimatta ex-vaimoni alkoi syyllistää minua siitä, että miksi en pitänyt synnytyksessä hänen puoliaan (vrt. tuo yksi joka väitti että olisi kuollut ilman miestään, hah sanon minä!) tai miksi en nuokkunut hänen vieressään koko yötä jossain tuolissa (no siksi kun tein silloin kolmivuorotyötä ja minut kirjaimellisesti ajettiin pois sieltä synnytysosastolta illalla). Ilmeisesti ex-vaimo jotenkin menetti ajantajun synnytyksen alettua ja se sai jonkinlaisen trauman aikaan, esimerkiksi minut meinattiin unohtaa kutsua synnytykseen ja kiidin paikalle ihan viimeisillä hetkillä.
Toisen lapsen kohdalla hän kärsikin sitten jonkin asteisesta synnytyspelosta ja väkisin halusi ulkopuolisen doulan synnytykseen lisäkseni minkä taas itse koin melkoisena loukkauksena. Sairaala ei edes meinannut häntä päästää paikalle (max 1 tukihenkilö synnytyksessä) ja minun piti sitäkin vielä vatvoa henkilökunnan kanssa. Tuon henkilön panos tässä synnytyksessä oli lähinnä hymyillä kauniisti ja ärähtää muutaman kerran kätilölle, mikä ilmeisesti miellytti vaimoani edellisen synnytyksen traumojen takia.
Seuraavat synnytykset sitten menivät jo rutiinilla eikä vaimo enää halunnut ulkopuolisia mukaan, tosin aiemmasta viisastuneena ja sairaalan henkilökunnan patistelusta huolimatta pysyin sairaalan tiloissa kun minulla siihen ajankäytön puolesta oli mahdollisuus. Miehenä koin nämä tilanteet aika kaksiteräisinä, toisaalta minut haluttiin mukaan tähän tärkeään hetkeen, mutta toisaalta minulta odotettiin epärealistisia toimia synnytyksen aikana.
Mikä siinä synnytyksessä muuten niin kamalasti pelottaa? Suomessa lapsikuolleisuus on todella pieni ja sama koskee myös synnyttäjiä? Ettekö luota omaan kehoonne ja suomalaiseen sairaanhoitoon?
Nyt sinun kannattaa olla jo ihan hiljaa, koska sinulla ei näköjään ole aavistustakaan, mistä puhut. Olet nolannut itseäsi ihan tarpeeksi. Kuulemme kaikki se sen ujeltavan äänen, joka aiheutuu kun ilmavirta menee toisesta korvastasi sisään ja toisesta ulos.
Ihan turha ragettaa ilman perusteluja. Menehän vaikka siivoamaan tai tekemään jotain muuta hyödyllistä.
En haluaisi miestäni tai ketään muutakaan synnytykseen mukaan. Kaikista mieluiten hoitaisin homman yksinäni, mutta se ei taida olla realistista. Olen tällainen yksin kiireempi vetäytyjä kriisi- ja kiputilanteissa enkä halua tai tarvitse mitään tukea.
Mies kuitenkin haluaa mukaan lapsensa syntymään ja ymmärrän sen kyllä, eli pakko joustaa tietyillä reunaehdolla.
Joillekin on ilmeisesti vielä nykyäänkin epäselvää, kuka synnyttää. Nainen! Ihan tarpeeksi kun hän on paikan päällä - siis synnyttämässä!
Yhteisiä lapsiahan siinä synnytetään... Meillä ei ole ollut mitenkään niin, että olisin äitinä voinut tai edes halunnut valita, että ei tule, mies ehdottomasti on halunnut tulla ja oman lapsen syntymä on hänelle ihan yhtä merkittävä asia kuin minullekin. Puhumattakaan siitä, että koska mies on läheisin ihminen mulle niin tottakai haluan että niin läheinen tukee mua synnytyksessä. Meillä synnytys päättyi vielä hätäsektioon ja mut nukutettiin, mutta mies sai mun heräämössä ollessa olla vauvan lähellä ja vauvalla oli siis ensikosketus isään eikä tiedottomaan äitiin.
Mä en halua, että mies tulee mukaan synnytykseen. Se oli miehelle ihan ok. Hän sanoi, että kunnioittaa tahtoania.
Voi luoja, tällaiset vauhkot natsiämmät juuri pilaavat naisten maineen. Luuletko että joku mies haluaa mennä tämän perusteella mukaan synnytykseen? Ei. Olet juuri sitä narsistityyppiä, joka tahtoo rankaista miestään. Aiemmin ketjussa on annettu hyviä perusteluita, joista näkee, että nainen haluaa miehen mukaan, koska mies on hänelle tärkeä. Sinä haluat miehen sinne, jotta miehellä olisi ikävää. Sinuna menisin hoitoon.