Velat, nyt oikeasti. MIKÄ siinä lapsiperhe-elämässä on niin kauheaa?

Ei kiinnosta äidin rooli.

Vierailija kirjoitti:

Siinä lapsiperhe-elämässähän on hirveää ne paskavaipat ja puklurätit, loputtomat pyykkivuoret, helvetin titi-nallet ja fröbelin palikat, jatkuva naukuminen ja narina, päivähoito ja hoitotädit, mato- ja täiongelmat, kamalat lastenohjelmat, lelut ja se, että niiden mukuloiden kanssa pitäisi jotain tehdäkin. lasten kanssa on tosi turhauttavaa vaikka maalata tai pelata tai liikkua, kun ne lapset ei oikeasti osaa yhtään mitään ja joku maalaaminenkin on pelkkää sotkua ja tuhertamista. Lapsiperhe-elämä nyt vaan sattuu minulle olemaan oikeasti esimerkki helvetistä, elämäni olisi ohi jos joutuisin olemaan lapselle vanhempi.

Mä jotenkin ajattelen tän olevan vain vaihe... Eihän sitä lasta teininä enää kotona juuri näy.

Mä ainakin pääasiallisesti "hankin lapsen", koska ajatus jälkikasvusta on miellyttävä. En mä tiedä tykkäänkö lapsista edes, mutta halusin perhettä. Lapset ovat varsin vähän aikaa pieniä ja rasittavia.

Teinithän ne vasta rasittavia ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että ilman diagnoosia, en ehkä koskaan olisi hankkinut lapsia. En olisi ehkä koskaan joutunut sen kysymyksen eteen taikka työskennellyt lasten parissa. Elämä osaa yllättää.

Minulla meni toisinpäin. Eli aina olin halunnut lapsia tosi kovasti, pitänyt lapsista ja haaveillut äitiydestä. Sitten vuosien (tahtomattoman) lapsettomuuden kuluttua aloin kyseenalaistaa, ovatko lapset todella se ainoa onnen tae tässä elämässä. Jouduin pakon edessä kyseenalaistamaan, onko tämä sitä, mitä todella haluan elämältäni? Edelleen toki lapsi on meille tervetullut, mutta olen alkanut huomata miten paljon hyviä puoliakin lapsettomuudessa on. Sen ajattelun tueksi tämä keskustelu oli kuin mannaa taivaasta, kiitos.

Mielestäni jokaisen lapsia "hankkivan" pitäisi tehdä asiasta tietoinen päätös. Usein asiaan vain ajaudutaan, koska "niin kuuluu tehdä", miettimättä sen tarkemmin sopiiko se oikeasti itselle. Ei olisi haitaksi jos maailmaan ei syntyisi niin paljon lapsia kuin nykyisellään. Parempi olisi, että syntyisi toivottuja, rakastettuja, onnellisia lapsia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mä voin luetella mun perus mukavan viikonlopun,lauantain.

Mies tekee mulle aamupalaa,croissantteja yleensä ja katson itsekseni luonto-ohjelmia.Sitten yleensä harrastamme seksiä.Päivällä käymme jossain mukavassa paikassa,rannalla kahvilla ehkä.Teemme omia juttujamme,minä ehkä töitä ja heitän 10 km lenkin.Illalla laitamme hyvää ruokaa,esim.sushia ja juomme viiniä,katsomme jonkun leffan.Menemme sänkyyn,harrastamme ehkä seksiä,nukun mieheni kainalossa.

En vain kaipaa tähän mitään (paitsi koiraa joskus) ja en halua luopua tästä juuri tällaisesta elämästäni miltään osin.

ompas tylsä elämä :o

Tuohon mahtuis kyllä lapsikin, tekemään noita samoja juttuja ;) paitsi leffa ja seksi sitten, kun lapsi nukkuu.

Mutta onhan se toki hieman eri asia.

Aivan eri asia. Jipii, pikainen ja hipihiljainen surkea seksinyritys lasten nukkuessa. Juu ei kiitos, miten tuollaisen takia edes viitsii vaivautua. Ei voi käyttää mitään ääntä pitäviä leluja, ei voi harrastaa muualla kuin sängyssä, pitää varoa pitämästä ääntä, narisuttamasta sänkyä ja orgasmikin pitäisi saada hiljaa ja huokaillakin ääneti jos lapset ovat herkkäunisia. Ja vielä pahempi sitten kun ovat vanhempia ja ymmärtävät mistä kyse ja litinät ja lotinatkin pitää vaimentaa.  Seksi ei voi olla kuin vaniljaa ja herran jumala jos se onkin jotain muuta ja tulee yllätetyksi, tai no, miten mitään mutta voisi harrastaa kun pitää ääntä. Ja välineet pitää lukita ja avain suunnilleen niellä, ettei lapsi löydä niitä. Ja peittokin olisi oikeastaan pakko pitää päällä ja puuhata lämpöhalvauksen uhalla, jos ei ole lukkoa ovessa. Ja tuokin paskuus onnistuisi vain lasten ehdoilla, ei edes joka päivä (kaksi kertaa päivässä lienee jo utopia kun ei pikkulasten vanhemmilla olisi niin paljoa edes aikaa tai jaksamista), tai välttämättä edes muutamana kertana viikossa, ei välttämättä koskaan silloin kun itse haluaa, jos on himokas aamulla tai päivällä. Pidempää seksihetkeä ei saa kuin järjestämällä lapsille hoitopaikan ja ketä kiinnostaa järjestämällä järjestetty ja väkinäinen seksi, etenkin kun on tottunut siihen että toinen voi repiä vaatteet päältä ja ottaa kovakouraisesti vaikka kesken ruuanlaiton, keittiön pöytää vasten.

Aina näissä keskusteluissa tuodaan esiin sitä, miten vähän lapset rajoittavat tai vaikuttavat arkeen mitenkään. Miksi niitä sitten ylipäätään pitäisi tehdä, kerta ne eivät vaikuta mihinkään, niitä ei huomaakaan ja elämä pysyy täysin ennallaan?